Kolmas kerta toden sanoo! Valmistelimme sukukokousta
Suomenlinnaan syksyksi 2020, mutta koronan vuoksi kokous jouduttiin siirtämän
Linnaisiin ja pääosin virtuaaliseksi. Sama toistui vuonna 2021. Nyt syksyllä
2023 toteutamme vihdoin sukukokouksen Suomenlinnassa. Ja nyt onkin kyseessä juhlakokous!
Yhdistys juhlii 75-vuotista taivaltaan hienoissa puitteissa: Suomenlinnan
Upseerikerhon juhlasalissa! Yli satavuotiaasta Upseerikerhosta on kerrottu
toisaalla tässä lehdessä.
Suomenlinna sijaitsee Helsingin sydämessä, noin 15 minuutin lauttamatkan
päässä Kauppatorilta. Sveaborgin eli Viaporin merilinnoitus rakennettiin
Helsingin edustan saarille Ruotsin vallan aikaan 1700-luvun puolivälissä, ja se
on toiminut etuvartiona maamme historian eri vaiheissa. Nykyään Suomenlinna on
ainutlaatuinen kulttuurikohde ja UNESCO:n maailmanperintökohde.
Suomenlinna on merkittävä paikka myös sukumme kannalta. Anders
Josef Europaeuksen anoppi, Selma Augustan äiti Lovisa Constance Lampa (os. Weckman)
syntyi ja varttui Viaporissa rykmentinkomissaari Henrik Johan Weckmanin
tyttärenä. Sukusanomien numerosta 2020 nro 1 (117) löytyy kertomus
Constance-neidosta, hänen perheestään ja kasvuympäristöstään Viaporissa.
Lähdetään yhteiselle historiamatkalle Suomenlinnaan, ja
pidetään yhdistyksen juhlakokous tässä ainutlaatuisessa ympäristössä!
Lauantaina 23.9.2023, saapuminen omalla aikataululla
HSL:n lautta tuo Suomenlinnan päälaiturille, joka sijaitsee Isolla Mustasaarella (matkustustiedot alla)
Omatoimista tutustumista Suomenlinnaan ja sen museoihin (tietoja alla)
Juhlapaikan osoite
Juhlakokouksen kaikki ohjelma toteutetaan Suomenlinnan
Upseerikerhon isossa salissa,
osoitteessa Suomenlinna C 53, 00190 Helsinki.
Upseerikerho sijaitsee Isolla Mustasaarella, Suomenlinnan kirkon lähellä, noin 300 metrin päässä päälaiturista.
Upseerikerhon iso sali on kolmannessa kerroksessa. Rakennuksessa
ei valitettavasti ole hissiä.
Klo 13:00 alkaen
Juhlalounas (menu alla)
Suomenlinnan Upseerikerhon Ravintola, ravintoloitsija Sami Garam, Kokkitehdas Oy.
klo 15:00 alkaen
Yhdistyksen vuosikokous
Vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat.
Vuosikokoukseen ja sen jälkeiseen ohjelmaan voi osallistua myös ilman lounasta.
Vuosikokouksen jälkeen
Musiikkiesityksiä
Juhlaesitelmä, Kari Rytkönen: Sukuyhdistyksemme muuttuvassa maailmassa
Vapaata yhdessäoloa
Upseerikerhon iso sali on käytössämme klo 17:30 saakka.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Lounasmenu
- Yrtti-vihersalaatti
- Tomaattia ja leipäjuustoa basilikaöljyssä
- Marinoidut oliivit
- Tillikurkkua
- Marinoitua sipulia
- Riistakäristys ja puolukkasurvetta
-
Kasvisruokavaihtoehto tarjolla sen ilmoittaneille
- Krossattua perunaa
- Juuressärä
- Leipä ja levite
- Ruokajuomana vesi, muita juomia ostettavissa baarista
Lounaan hinta
aikuiset | 36 € / henkilö |
lapset | 8 € / lapsi | alle 15-vuotiaat |
| 4 € / lapsi | alle 7-vuotiaat |
| imeväisikäiset ilmaiseksi |
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Osallistuminen ja ilmoittautuminen
Voit osallistua klo 13 alkaen koko juhlakokoukseen (sisältäen
lounaan), tai klo 15 alkaen vain yhdistyksen vuosikokoukseen ja sen jälkeiseen
ohjelmaan (ilman lounasta).
Ilmoittautuminen koko juhlakokoukseen
Pyydämme ilmoittautumaan viimeistään 21.8.2023.
Ilmoittautuminen on kaksivaiheinen:
1. maksa lounasmaksut yhdistyksen tilille:
Maksun saaja: AJ Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry (tai: Europaeus A J jälkeläisten yhdistys)
IBAN: FI82 1350 3000 2023 31
BIC: NDEAFIHH
Määräpäivä: 21.8.2023
Viitenumero: 10003
2. lähetä
sähköpostiviesti osoitteeseen riitta.smeds@aalto.fi
ilmoita sähköpostiviestissä
ruokailijoiden nimi ja lasten osalta myös ikä
kasviruokavalinta sekä mahdollinen erikoisruokavalio
Ilmoittautuminen vain yhdistyksen vuosikokoukseen ja sen jälkeiseen ohjelmaan
Pyydämme ilmoittautumaan viimeistään 21.8.2023 seuraavasti:
ilmoita osallistujien nimet sähköpostitse osoitteeseen riitta.smeds@aalto.fi
Saapuminen Upseerikerholle suoraan vuosikokoukseen klo 15:00.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Lauttayhteydet Suomenlinnaan
HSL:n lautta 19 kulkee Kauppatorin ja
Suomenlinnan väliä aamusta yöhön. Kauppatorilta lautta lähtee torin
itälaidalta, Presidentinlinnan kohdalta. Suomenlinnassa lautan lähtö- ja
saapumispaikka on Ison Mustasaaren päälaiturissa Suomenlinnan pohjoisrannalla.
Aikataulut löytyvät netistä https://www.hsl.fi/reitit-ja-aikataulut lautta 19.
Suomenlinnan lautalla kelpaavat HSL:n kerta-, vuorokausi- ja kausiliput.Suomenlinna sijaitsee A-vyöhykkeellä, joten sinne voi matkustaa HSL:n AB-, ABC- ja ABCD-lipuilla.
Lautalla ei ole rahastusta. Kertalippu Suomenlinnaan on
AB-lippu, jonka nykyinen hinta on 3,10 euroa. Kertalipun voi ostaa kännykkään
ladattavalla HSL-sovelluksella tai lippuautomaateista Kauppatorin ja Suomenlinnan laiturilta. Huomioithan, että
lipun voimassaoloaika alkaa ostohetkestä.
Kertalippujen hinnat voi tarkistaa HSL:n verkkosivuilta https://www.hsl.fi/liput-ja-hinnat
Alle 7-vuotiaat eivät tarvitse lippua, ja 7-17-vuotiaat
matkustavat puoleen hintaan.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kiinnostavia museoita Suomenlinnassa
Ennen juhlakokousta on mainio mahdollisuus käydä
tutustumassa Suomenlinnan museoihin. Museokäynteihin on varattava aikaa runsas
tunti – ehkä enemmänkin. Museokortti käy kaikkiin museoihin. Muuten maksetaan
sisäänpääsymaksu 8/5/4/2 €. Lisää tietoa: https://www.suomenlinna.fi/kavijalle/museot/suomenlinna-museo/
Linnoituksen päämuseo Suomenlinna-museo on avoinna lauantaina
23.9. klo 10:30-17:00. Museo toimii Suomenlinnakeskuksessa. Sn pysyvä näyttely
esittelee Suomenlinnan historiaa eri näkökulmista, 1700-luvulta suomalaiseen kauteen
ja restaurointiin. Museossa on nähtävissä puolen tunnin mittainen videoesitys
Suomenlinnan historiasta. Esitys alkaa tasatunnein ja puolelta. https://www.suomenlinnatours.com/suomenlinna-museo-2
https://museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?nayttely_id=21672
Ehrensvärd-museo on avoinna lauantaina 23.9. klo
10:00-16:00. Suomenlinnan perustajan ja ensimmäisen komendantin Augustin
Ehrensvärdin 1700-luvun aateliskoti on restauroitu museoksi Komendantintaloon,
joka sijaitsee linnoituksen alkuperäisellä keskusaukiolla. Selma Augusta Lampan
äiti Constance Weckman vietti nuorena juuri tässä talossa paljon aikaa komendantin
tyttären Hedvig Cronstedtin tanssinopettajana ja seuralaisena.
https://www.suomenlinnatours.com/ehrensvard-museo
https://museot.fi/museohaku/?museo_id=21096
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Ajantasaiset
tiedot 75-vuotisjuhlakokouksesta löytyvät yhdistyksen nettisivuilta
www.europaeus.info.
Vastaan mielelläni kysymyksiin puhelimitse:
Riitta Smeds: 050 5148537
Toivottavasti tapaamme runsain joukoin sukuyhdistyksemme juhlakokouksessa historiallisessa Suomenlinnassa!
Hallituksen puolesta
Riitta Smeds