A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry
Sukusanomat 2008 nro 1 (95)
ISSN 0356-0791 (Painettu)
Esimies:
Tuomas M. S. Lehtonen
Toimitus:
Riitta Karasvirta,
Jorma Rytkönen,
Kirsti Salminen,
Kaija Rasilo,
Timo Äyräpää,
Kuvat
Kainuun Sanomat / Teijo Määttänen
Jutta Kurki, Liperi(Kotiseutu-uutiset 4.9.2008)
Elina Lehtosen kotialbumi
Liperin seurakunta
Henry Levänen, Kaija Rasilo, Pertti Äyräpää
www.europaeus.info
JUHLAVUODEN MIETTEITÄ
Kohta päättyvää vuotta 2008 on
valtakunnallisesti vietetty Suomen sodan muistovuotena. Vuonna 1808 tapahtunut
sotilaallinen ratkaisu johti jo alkuvuodesta 1809 Suomen valtion perustamiseen
ja paria vuotta myöhemmin ns. Venäjän Suomen liittämiseen läntisen Suomen
yhteyteen. Tämä merkitsi uuden vaiheen alkamista myös Europaeus-suvun
historiassa. Kun itäraja tässä yhteydessä siirtyi Kymijoelta Rajajoelle,
tulivat sukumme synty- ja asuinsijat Karjalassa osaksi yhteistä Suomen valtiota.
Lännessä avautui nyt uusia mahdollisuuksia, ja niinpä Parikkalasta kotoisin
oleva Anders Josef Europaeuskin 17-vuotiaana erosi Viipurin lukiosta ja siirtyi
kotiopettajaksi Drägsbyn kartanoon Porvoon seudulle. Samalla kun hän näin sai
tilaisuuden suorittaa lukio-opintonsa loppuun Porvoon lukiossa hän tuli myös
tutustumaan majuri Anders Erik Boije af Gennäsin perheeseen, jonka nuoremmasta
tyttärestä, silloin vasta yksivuotiaasta Sofia Wilhelmiinasta, tuli myöhemmin
hänen ensimmäinen puolisonsa.
Sukuyhdistyksellä taas on ollut
erityinen syy viettää tänä vuonna merkkivuotta siksi, että yhdistyksemme
perustettiin 60 vuotta sitten, vuonna 1948. Sinä päivänä, kun tämä Sukusanomien
numero kolahtaa vastaanottajien postiluukkuihin, on kulunut jokseenkin tarkkaan
kuusi vuosikymmentä yhdistyksen perustamista koskevan sopimuskirjan
allekirjoittamisesta. Sen päiväykseksi on merkitty 22. joulukuuta 1948, ja
samana päivänä asiakirja on jätetty yhdistysrekisteriin.
Näitä viranomaisten suuntaan
välttämättömiä perustamistoimia oli vuoden 1948 aikana edeltänyt jo kaksi
laajempaa sukulaistapaamista. Haapavedellä heinä-elokuun vaihteessa pidetyillä
Matti ja Irja Pöyhösen järjestämillä sukupäivillä päätettiin innostuneen
tunnelman vallitessa perustaa sukuyhdistys. Päätös vahvistettiin ja A. J.
Europaeuksen nimeä kantavalle yhdistykselle hyväksyttiin säännöt marraskuussa
1948 Helsingissä Aarne ja Hanna Äyräpään kodissa pidetyssä sukukokouksessa.
Ensimmäiseksi esimieheksi valittiin itseoikeutetusti yksi hankkeen keskeisistä
ajajista, sukuun ja sen historiaan syvällisesti perehtynyt Toivo Valtavuo, joka
sitten vuoteen 1961 saakka erinomaisella antaumuksella hoiti puheenjohtajuutta
ja toimi kuolemaansa saakka 1970 kunniaesimiehenä ja Sukusanomien
päätoimittajana.
Toivo Valtavuo ja muutamat muut
perustamisvaiheen keskeiset henkilöt olivat A. J. Europaeuksen lapsenlapsia ja
siis keskenään serkuksia. Heille oli luontevaa asettaa sukuyhdistyksen
tavoitteeksi yhteenkuuluvaisuuden tunteen vireillä pitäminen ja kehittäminen
suvun jäsenten kesken. Tähän tavoitteeseen pyrkien yhdistystä on nyt pyöritetty
kunnioitettavat 60 vuotta. Esimiehet ja hallitusten jäsenet ovat vaihtuneet,
uudet sukupolvet ovat astuneet ”serkkusukupolven” tilalle. Sukukokouksia on
pidetty eri puolilla Suomea, jopa Viipurin- ja Tukholman-risteilyilläkin, ja
Sukusanomista on saatu aikaan jo 95 numeroa. Yhdistys on julkaissut kaksi
kirjaa: A. J. Europaeuksen elämäkerran ja Sukumatrikkelin. Aune Äyräpään
rahaston apurahoilla on vuosien mittaan voitu kannustaa monia nuoria sukulaisia
taiteen alaan liittyvissä harrastuksissa. Kaikki on perustunut sellaisten
sukulaisten innostukseen ja vapaaehtoiseen harrastukseen, jotka ovat uskoneet
sukuyhteyden hoivaamisen mielekkyyteen ja halunneet nähdä vaivaa sen
hyväksi.
Tähän saakka on selviydytty,
mutta miltä näyttää sukuyhdistyksen tulevaisuus? Pystyykö toiminta-ajatuksemme
ja sen takana oleva arvomaailma herättämään innostusta ja harrastusta myös
hektisen 2000-luvun nuorissa ihmisissä? Siitä riippuu, viettääkö kunnianarvoisa
yhdistyksemme joskus vielä 75- tai kenties jopa 100-vuotisjuhlia.
Jorma Rytkönen
Kotiseutu-uutiset
4.9.2008: ”Europaeuksen suku kokoontui juhlimaan yhdistyksen kuuttakymmentä
vuotta Liperiin.” Kuva:
Jutta Kurki, Liperi
A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN
YHDISTYKSEN 60-VUOTISJUHLAKOKOUS LIPERISSÄ 23. - 24.8.2008
Kutsu kuului Pohjois-Karjalaan A. J Europaeuksen suku
juhlimaan Liperiin ja Rotilaan. Viesti vieri ja suku saapuikin suurin joukoin esi-isämme
maille tapaa-maan toisiaan ja muistelemaan menneitä polvia ja etenkin juuri
näillä mailla eläneitä. Mukaan ehti niin suvun nuorta kuin vanhaakin polvea
nauttimaan kesäisestä juhlastamme.
Sukutapaaminen aloitettiin
iloisesti rupatellen ja maukkaan karjalaisen pitopöydän antimia nauttien
Liperin seurakuntakodissa sekä lisäksi Pekingin olympialaisten keihäsfinaalia
jännittäen. Eipä turhaan jännitettykään, sillä suomalaiseen mitalinkiiltoon se
päättyikin.
Konsa kahviin ja kakkuun päästiin,
niin sen lomassa virallisetkin kuviot vikkelästi vedettiin Martin Smedsin
tottuneesti puhetta johtaen allekirjoittaneen kirjaillessa oleelliset muistiin.
Sittenpä kävi kulku kauniille
kirkolle, jossa kukitettiin ja katsastettiin A. J. Europaeuksen, Sofia
Wilhelminan (Boije), Selma Augustan (Lampa) ja lastensa haudat.
Antti Rasilo muisteli lapsuutensa sattumusta ollessaan sukumme esi-isän
haudalla Aino-mumminsa kanssa. Tällöin hän leikkiessään yks kaks jäikin
kaatuvan hautakiven alle, jota mummi pelästyi enemmän kuin hän itse. Onneksi
siinä ei pahemmin sattunut.
Kellotapulin rappusia
ihmettelemässä Antti ja Heikki Voipio, Eero Hirvensalo, Esko Hartikainen sekä
Henry Levänen
Kuva Liperin srk.
Kotiseutu-uutisissa
4.9.2008 tekstinä ”Europaeuksen jälkeläiset vierailivat sukuhaudoilla. Anders
Josefin aatelinen ensimmäinen vaimo on haudattu kirkkomaan korkeimmalle
kohdalle.”
Hautakierroksen jälkeen suku
ikuistettiin kirkon portailla suurena potrettina. Siitä sitten siirryttiin
sisälle ja rohkeimmat reippaasti torniin asti kavuten. Sieltäpä avautuikin
uljaat näkyvät yli kauniin Liperin. Osa väestä siirtyi jo valmiiksi
kirkkosaliin illan ohjelmaa odottaen
Illan osuus alkoi Europaeuksen
sukukuoron heläyttäessä laulut kauneimmat ja sittenpä päästiin puheisiin
mieleenpainuviin. Ensinpä esitelmöi ansiokkaasti ja taitavasti filosofian
tohtori Esko Hartikainen kertoen Liperin herätyksestä ja A. J. Europaeuksesta.
Sittenpä loihe lausumahan saapumasta estyneen Tuomas Lehtosen sijaan suvun
painavan puheenvuoron taitavasti Jorma Rytkönen.
Kuva Liperin seurakunnalta
Kirkkoillan päätti rauhoittavasti
suvun pastoreitten Leila ja Olli Valtosen vetämä iltarukous Tuomasvesperin ja
Lerinsin luostarin tapaan taustatukenaan Sukukuoromme ja urkuri Jukka Kuha.
Siinä illan suloisessa hämyssä ihastellen tyyntä ja ah niin
kaunista järvenpintaa astelimme vielä seurakunta-salihin nauttimaan iltapalaa.
Siinä se ilta kuluikin rattoisasti mukavia jutellen ja lisää kuulumisia
vaihtaen. Hiljalleen yöpuu kutsui unten maille suvun jäsenet kukin omaan
majapaikkaansa rauhaisaan osan joutuessa lähtemään jo tämän päivän jälkeen
kotihinsa.
Aamu kutsui kirkkain värein
virkuimpien joutuessa jo kirkkohon piispaa kuulemaan. Toki loputkin yöksi
jääneet ennättivät jo puolilta päivin vanhaan rakkaaseen Rotilaan, jossa
isäntäväelläkin oli ilo ylimmillään.
Sielläpä jutusteltiin,
katasteltiin ja kuunneltiin Rotilan historiaa talon emännän Riitta Smedsin sitä
kiintoisasti kertoessa. Myös suvun vanhimmat muistelivat innoissaan aikoja
vanhoja sukutilan arvokkaan. Onniteltiinpa 80-vuoden kunniakkaaseen ikään
ehtineitä Kaarina ja Erkki Hirvensaloa.
Toki notkuivat pöydät täälläkin
herkkuja runsaita ja ilmakin antoi heleintään. Lapsuusretket antoisat ja
muistot niistä monet mieluisat nousi kirjoittajan tämänkin mielehen.
Ois toki viihtynyt suku täällä
paljon pitempään, niin nuoret kuin vanhatkin tosissaan, vaan kello armoton
kotiin lähtöä tikitti, mutta sitä ennen yhteislaulun tutun kaikki heläytti:
"Mä oksalla ylimmällä…" Sitten vain vilkutukset ja heiheit uutta
tapaamista innolla taas odottaen.
Kiitokset Suuret ja Lämpimät
Rotilan väelle kaikille, Liperin seurakunnalle, filosofian tohtori Esko
Hartikaiselle ja Jorma Rytköselle, Leila ja Olli Valtoselle ja kaikille
järjestäjille sekä mukana olleille!
Kaija Rasilo
Europaeuksen suku voimissaan
Alla oleva artikkeli ilmestyi
Kotiseutu-uutisissa 4.9.2008. Kotiseutu-uutiset on puolueisiin sitoutumaton
tilattava paikallislehti. Sen levikkialue kattaa Liperin ja Rääkkylän kunnat.
Lisätietoja http://kotiseutu-uutiset.com
Kiitämme lehteä ja
toimittaja/valokuvaaja Jutta Kurkea luvasta julkaista artikkeli ja valokuvat.
**************************
Rovasti Anders Josef
Europaeuksen sukuseura juhli Liperin kirkon syntymäpäiviä siinä missä
omiaankin. Yhdistyksellä vuosia tuli täyteen jo kuusikymmentä.
Liperin kirkon
juhlaviikonloppuun kuului myös sukuseuran järjestämä iltatilaisuus. Kirkossa
kuultiin niin sukukuoron upeaa esiintymistä kuin historiaakin. Illan lopuksi
nautittiin iltarukouksesta Tuomasvesperin ja Lerinsin luostarin tapaan.
Musiikin täyteisestä iltarukouksesta vastasivat
rovastit Leila ja Olli Valtonen, sukukuoro ja Jukka Kuha uruissa.
Muistot mukavat
Teologian tohtori Anders Josef
Europaeus äänestettiin Liperin rovastiksi vuonna 1832 ja hän vaikutti Liperissä
36 vuoden ajan. Näistä vaiheista filosofian tohtori Esko Hartikainen esitelmöi
iltatilaisuudessa väitöskirjansa Heränneitä ja nukahtaneita pohjalta.
Dosentti Tuomas Lehtosen,
sukuseuran esimiehen esitelmä peruuntui. Tämän korvasi Jorma Rytkösen
pikaisesti kokoama kooste Europaeuksen työstä.
Rytkönen esitteli kattavasti
ja osuvasti kantaisän monipuolista työtä niin pappina, talous-, hallinto- kuin
koulumiehenä.
Europaeuksen sukuseuran
kokoontumisessa mukana oli nelisenkymmentä eri sukuhaaran jäsentä. Heistä
monelle Anders Josef oli mummin tai ukin isoisä.
Sukuseuraan taas kuuluu
useampi sata rovastin jälkeläistä. Heistä löytyy mm. Andersin pojan
lääketieteen uudistajan Matti Äyräpään eli entisen Europaeuksen jälkeläisiä.
Sukuseuran jäsenet asuvat
nykyisin ympäri Suomen, mutta muistavat lapsuuden kesät Liperissä. Kantaisän
haudalla vierailu sai muistelemaan lapsuutta ja haudanhoitoreissuilla
sattuneita kommelluksia.
Anders Josefin ensimmäinen
vaimo Sofia Wilhelmina Boije kuoli heidän esikoisensa synnytykseen ja hänet on
haudattu kirkkomaan korkeimmalle kohdalle, sillä hän oli aatelinen.
- Nuorikko saapui Porvoon
läheltä tänne alkeellisiin oloihin, sillä pappila oli juuri tuolloin
remontissa. Tässä hänen haudallaan kasvaa aina keväisin sinikelloja, Riitta
Smeds osasi kertoa.
Sukuseuran sunnuntain
ohjelmaan kuului historialliseen sukutilaan Rotilaan tutustuminen.
Jutta Kurki
Artikkelin liitteenä olleet Jutta
Kurjen ottamat valokuvat:
Filosofian tohtori Esko Hartikainen tutustui ennen
esitelmänsä pitoa Liperin kirkontorniin. Sieltä löytyy A. J. Europaeuksen
Ruotsista jo ennen nykyistä kirkkoa tuottamat kirkonkellot.
Europaeuksen sukukuoro esitti iltatilaisuudessa upeasti mm. J.S. Bachin Sei
Lob und Preis mit Ehren. (ei Sukusanomissa)
Europaeuksen suku kokoontui juhlimaan yhdistyksen
kuuttakymmentä vuotta Liperiin.
Europaeuksen jälkeläiset vierailivat sukuhaudoilla.
Anders Josefin aatelinen ensimmäinen vaimo on haudattu kirkkomaan korkeimmalle
kohdalle.
LIPERIN HERÄTYS JA A. J. EUROPAEUS
FT Esko Hartikainen, Joensuun yliopisto
Esitelmä Liperin kirkossa la 23.8.2008
Arvoisat kuulijat
Esitykseni otsikko on Liperin
herätys ja A. J. Europaeus. Aihe on valittu päivänsankareita silmälläpitäen.
Tänään juhlimme tässä 150 vuotta täyttävässä komeassa Liperin kirkossa myös
rovasti Anders Josef Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen kuuttakymmentä
vireää toimintavuotta.
Liperin herätys, perustajansa
pastori Henrik Renqvistin mukaan renqvistiläisyydeksi nimetty herätysliike sai
alkunsa tässä seurakunnassa 1810- ja -20-lukujen taitteessa, viitisentoista
vuotta ennen Europaeuksen saapumista seurakuntaan ja nelisenkymmentä vuotta
ennen tämän kirkon valmistumista. Tällöin ilomantsi-laissyntyinen ja vuonna
1817 Liperiin apupapiksi määrätty Renqvist, talonpoikaisnimeltään Heikki
Kukkonen, alkoi saarnata seurakuntalaisille kääntymisen välttämättömyydestä.
Omatoimisen ja -valtaisenkin Renqvistin ja hänen esimiehensä rovasti Nils Johan
Peranderin välit kuitenkin tulehtuivat pian, ja pappismiehet kantelivat
toisistaan Porvoon tuomiokapituliin johon Liperin seurakunta silloin kuului.
Myös moni pitäjäläinen pahoitti mielensä Renqvistin sanoista. Asioita alettiin
tutkia niin tuomiokapitulissa kuin myös Liperin käräjillä. Herätys ja sen
nostama eripura nousivat odotetusti pääpuheenaiheeksi Liperin
piispantarkastuksessa helmikuussa 1823. Piispa Johan Molander raportoi asiasta
valtiosihteeri Robert Henrik Rehbinderille Pietariin. Keisari-hallinto ratkaisi
tilanteen määräämällä Renqvistin Liperistä, ensin Porvooseen, sitten
saarnaajaksi Svartholman vankilinnoitukseen. Olen tutkinut kyseistä herätystä
kirjassani Heränneitä ja nukahtaneita. Kulttuuri, kontrolli ja herätys
1800-luvun alun Liperissä.
FT Esko Hartikainen, kuva Liperin seurakunnalta
Herätysliike jäi Liperiin vaikka
sen johtaja joutuikin lähtemään. Liperiläiset äänestivät A. J. Europaeuksen
seurakunnan kirkkoherraksi helmikuussa 1832. Ennen papiksi siirtymistä
Europaeus oli palvellut Viipurin lukion yliopettajana. Europaeus saapui
Liperiin keväällä 1834 ja astui virkaansa seuraavana syksynä. Seurakunnan
arkistossa säilyneen vaaliluettelon mukaan Europaeus näyttää saaneen enemmistön
niiden talojen äänistä joissa herätys oli saanut sijaa, kun taas vaalissa
toiseksi jäänyt Iitin kirkkoherra G. F. Hjerppe, Ylä-Karjalan kihlakunnan
kruununvoudin H. J. Hjerppen veli, sai taakseen pitäjän säätyläisten tuen.
Helmikuinen vaalikeli ei tosin houkutellut paikalle syrjäkylien väkeä.
Liperi kuului kirkkoherran
valintamenettelyssä niin sanottuihin keisarinpitäjiin, joissa hallitsija ei
ollut kirkkoherraa nimittäessään sidottu seurakunnan vaalitulokseen. Europaeus
oli pitkään aikaan ensimmäinen vaalissa liperiläisten enemmistön kannatuksen
saanut kirkkoherra, joka pääsi astumaan virkaan. Europaeus näyttääkin
nauttineen sekä seurakuntalaisten että viranomaisten luottamusta.
Liperin kirkkoherraa valittaessa
keisarihallinto otti varmasti huomioon paikkakunnalla vaikuttavan
herätysliikkeen, joka ainakin vielä Europaeuksen virkakauden alkuvuosina oli
voimissaan. Kuitenkin muutosta Renqvistin ajasta oli tapahtunut.
Seurakuntalaiset riitelivät hillitympään sävyyn, ainakin näin historiantutkijan
näkökulmasta. Vaikka heränneiden ja muiden seurakuntalaisten välillä oli
hiertäviä särmiä, sopeutuminen puolin ja toisin oli
välttämätöntä. Heränneiden pystyttämä ja seuratupana Liperin kirkonkylällä
palvellut, pitkämatkalaisten kirkkokortteeriksi rakennettu Kalliolan kirkkotupa
oli purettu 1830-luvun puolivälissä. Liperin piispantarkastuksessa 1841 piispa
Ottelin ”ilmaisi erityisen tyydytyksensä siitä, että uskonriidat, jotka
muutamia vuosia sitten jakoivat tämän Liperin seurakunnan kahteen osaan, ovat
nyttemmin täällä kokonaan loppuneet”. Arviossa on ripaus liioittelua. Piispa
piti herätysliikkeen kannattajia, piispan sanoin ”eksytettyjä”, hienotunteisina
muita seurakuntalaisia kohtaan. Ottelinin ilmaus ”muutamia vuosia sitten”
viittaa siihen, että heränneiden ja heidän vastustajiensa välit pysyivät
viileinä vielä pitkään Renqvistin siirtämisen jälkeen. Muistitiedon mukaan
Joensuun seudulla oli 1840-luvulla lukuisasti renqvistiläisiä. Viimeiset
asiakirjojen maininnat Liperin renqvistiläisistä ovat 1880-luvun lopulta.
Europaeus sai heränneidenkin
tunnustusta puolueettomuuteen pyrkivästä asenteestaan herätyksen suhteen.
Maljasalmelainen herännyt Heikki Tuovinen kirjoitti Renqvistille vuonna 1849:
”Tämä vaino olisi Liperinkin papeilla, vaan rovasti ei ole siihen suostunut ja
nuoret papit eivät julkisesti nouse yli rovastin. Kyllä magister oli
saarnastuolissa kerran huutanut meidän pitäjässä olevan vääriä profeettoja,
jotka ovat koulun käymättömät eivätkä ymmärrä mitään mutta neuvovat kuitenkin
ihmisiä.” Se tarkoittiko Tuovinen maisterilla Europaeusta vai muita pappeja,
jää epäselväksi. Lainaus viestii siitä, että heränneet esiintyivät edelleen
kuuluvasti Liperissä ja kehottivat seurakuntalaisia kääntymykseen.
Liperin seurakunnan arkistossa on
vain vähän jälkiä Europaeuksen ja heränneiden suhteesta. Rovasti oli tietysti
tekemisissä seurakuntalaistensa kanssa monin tavoin. Säätyero ei kuitenkaan
sallinut lähempää seurustelua: Europaeus kuului säätyläisiin, ja heränneet olivat
lähes poikkeuksetta rahvasta. Myös Europaeuksen vetäytyvä luonne lienee
vähentänyt yhteydenpitoa. Säätyläisistä ainoastaan majuri Nilsson näytti
osoittaneen myötämieltä renqvistiläisyydelle. Kuitenkin se ettei Europaeuksen
ja heränneiden välille kehkeytynyt isompia riitoja kertoo siitä, että rovasti
ja heränneet luottivat toisiinsa.
Vaikka Europaeus sympatisoi
heränneiden pyrkimystä syvempään uskonnollisuuteen ja esitti huolensa
maallistumisesta, hän ei suosinut renqvistiläisyyttä tai muita herätysliikkeitä
perinteisen valtiokirkollisuuden kustannuksella. Europaeus paheksui heränneiden
taipumusta eristäytyä muista seurakuntalaisista. Saarnassaan Europaeus
muistutti eriseuraisuudesta sanomalla, että ”muutamat tahtoivat itsensä erottaa
yhteisestä seurakunnasta ja eri seuroin yhdistyä”. Hänen mielestään
eriseuraisuutta ei tarvittu, koska ”mitä meidän uskonoppiimme kuuluu, niin se
on kyllä totinen oppi ja Hänen selvään sanaansa perustettu”.
Kirjoituksessaan J. V. Snellmanin
Kuopioon perustamassa Maamiehen Ystäwässä vuonna 1849 Europaeus totesi
herätyksen syntyvän helpoimmin henkisesti köyhässä ympäristössä. Heränneiden
tapakaan moittia muita seurakuntalaisia ei miellyttänyt rovastia, Europaeuksen
sanoin heränneet ”morkkasivat eri seuroihin kuuluvia”. Herännäispappien tuli
kirjoittaa uskonnollisuudesta asiallisesti, ei syytellen ja lahkolaisuutta
edistäen. Rovasti koki vastenmieliseksi myös heränneisiin liitetyn taipumuksen
vältellä yhteisiä asioita. Hän kysyikin: ”Tarvitaanko enää pehmeämpää tyynyä
toimettoman pään alle?” Kansallisista hankkeista innostunut Europaeus neuvoi
heränneitä lehtikirjoituksessa: ”Älköön suomalaiset pyytäkö yhtään heille
suotua leiviskää maahan kaivaa, vaan edistettäköön kaikkea hyvää ja hyödyllistä
rakkaassa isänmaassamme.”
Vielä 1860-luvun alussa
renqvistiläisyys tuli esille Europaeuksen saarnassa. Rovasti ei ollut koskaan
mieltynyt hengellisyyden ulkoiseen korostamiseen kuten polvirukoukseen tai
hurmoksellisuuteen. Saarnassaan Europaeus varoitti:
Ihminen tahtoisi mielellänsä itse tehdä jotakin
ansaitaksensa Jumalan ystävyyden ja olla itse oman autuudensa Luoja. Hän
kyselee: mitä pitää minun tekemän, minkälaisia töitä että minä Herralle
kelpaisin, kelle pitää minun hyvää tekemän ja kuka on lähimmäiseni, millä
tavalla pitää minun rukoileman, polvillaniko eli seisten eli maahan langeten,
mihin paikkaan pitää minun menemän ja kenen saarnaa kuuleman että minä
autuaaksi tulisin, Pietarin tai Cephaksen tai Apollon – millä tavalla pitää
minun vaatehtiman itseäni, (mustilla tai valkeilla tai kiiltävillä vaatteilla)
että Jumala armiaasti katsahtaisi minun puoleeni.
Ongelman läsnäoloon rovasti
viittasi toteamalla, että ”tämänkaltaisia kysymyksiä tapahtuu nytkin meidän
seassamme”. Hän neuvoi noudattamaan oikeaa kristillistä vapautta ja välttämään
sitovaa tapakristillisyyttä. Europaeus vastasi samoihin kysymyksiin, joita
heränneet asettivat Renqvistille jo 1810-luvun lopulla ja joita apupappi oli
kehottanut toistamaan. Näin oli tehtykin: esimerkiksi 1840-luvun lopussa Heikki
Tuovinen oli kysynyt Renqvistiltä ”mitä minun tulee tehdä, mitä jättää
tekemättä”. Moni aikakauden hartauskirja oli kirjoitettu vastaukseksi tähän
kristillisen tradition peruskysymykseen.
Viranomaiset pitivät Europaeusta puolueettomana
herätysliikkeiden suhteen. Paavo Ruotsalaista vastaan nostetun syytteen
yhteydessä 1840-luvulla Europaeus arvioi senaatin pyynnöstä Kuopion lukion
rehtori J. I. Berghiä ja ylipäänsä Savon ja Karjalan herätysliikkeitä. Rovasti
esitteli herätyksen myönteisiä puolia ja mainitsi ettei Ruotsalaisella ollut
kannattajia Liperissä.
Europaeus ja Renqvist olivat
tekemisissä henkilökohtaisestikin. Vuonna 1851 Sortavalan kappalainen Renqvist
kirjoitti lähetysasioista Liperin rovastille, jonka oli kuullut kohdelleen
heränneitä asiallisesti. Renqvist painotti lähetystyön tärkeyttä ja sitä kuinka
rahvas, säätyväki ja ortodoksitkin olivat olleet halukkaita huomattaviinkin
lahjoituksiin. Sen jälkeen Renqvist pyysi Europaeustakin osallistumaan
keräykseen.
Viimeistään 1850-luvulla Renqvist
tuli käymään Liperissä. Vuonna 1853 hän kertoi ilomantsilaiselle
virkaveljelleen Gregorius Monellille lähetystyötä edistävästä matkastaan, jolla
oli viipynyt Liperissä viikon. Renqvist kertoi pitäneensä päivittäin
”luvattomia kokouksia” ja saaneensa lähetykselle lähes 30 hopearuplaa joista
Europaeus oli lahjoittanut osan. Kappalainen kertoi olleensa tervetullut niin
Liperin kuin myös Rantasalmen ja Tohmajärven pappiloihin. Kirkollisen
kontrollin ulkopuolisia hartauskokouksia kutsuttiin usein luvattomiksi, koska
lain mukaan ne olivat kiellettyjä. Käytännössä hartauskokoukset kieltänyt laki
alkoi olla jo 1850-luvulla kuollut kirjain. Renqvist lienee kuitenkin kysynyt
Europaeuksen lupaa kokoontumisiin, sillä hän ei varmasti halunnut suututtaa
rovastia ja heikentää kannattajiensa asemaa Liperissä. Renqvist viipyi
vastaperustetussa Joensuun kaupungissa kolme päivää saarnaten kirkossa ja
pitäen hartaustilaisuuksia. Hän kävi seutukunnalla joitakin vuosia
myöhemminkin, jolloin matkaohjelmaan kuului ainakin Kuusjärvi, todennäköisesti
hän vieraili muuallakin Liperissä.
Kuva Liperin seurakunnalta
Sekä Europaeus että
renqvistiläinen herätys jättivät merkittävän jäljen liperiläisten elämään
edistäessään lukutaitoa ja lukemisharrastusta. Renqvist oli levittänyt
paikkakunnalle suuren määrän hartauskirjoja. Europaeus taas oli kirjastoaatteen
uranuurtajia Suomessa. Jo vuonna 1841 Europaeus suositteli Sanan-saattaja
Wiipurista -lehdessä kansankirjastojen perustamista Ruotsin mallin mukaan.
Rovasti kertoi liperiläisten lukuharrastuksesta seuraavasti: ”Rohkenemme me
tässä ilmoittaa, kuinka siinä seurakunnassa, jossa näiden sanojen toimittaja
asuu, nimittäin, Oriveden virran päässä, karjalaisten kankahalla, moni mies
haluisasti lukee: Kultalan kaunista kirjaa, Huvitusta luomisen töistä,
Haaksirikkoa, Nordbladin Terveyden Opetus-kirjaa jne. Myös ovat kaksi osaa
Uusia Virsiä, joita Suomen arkkipiispa vainaja Tengström pränttiin toimitti, jo
kolmatta vuotta kulun päällä olleet talosta taloon, kylästä kylään, ja luetaan
niitä suurella halulla. Lopuksi tahdon mainita että muutamassa paikassa
toivotaan tämänkaltaisen kirkonkirjaston eli bibliotekan pääsevän alulle nyt
alkavana uutena vuotena, josta myös joku hyödytys lukioille mahtaa vuotaa, jos
Jumala siunauksensa ja menestyksensä tälle yritykselle antanee.”
1840- ja -50-luvuilla pohjoiseen
Karjalaan perustettiin kuusi kansankirjastoa, joista ensimmäisestä päätettiin
Europaeuksen johdolla Liperin pitäjänkokouksessa vuonna 1845. Liperin kirjasto
lienee ensimmäinen suomenkieliselle rahvaalle tarkoitettu pitäjänkirjasto.
Paikkakunnalla oli siis jo ollut tapana kierrättää kirjoja talosta toiseen.
Kuunnellaan lainaus pitäjänkokouksen pöytäkirjasta kirjastoa perustettaessa:
”Koska täkäläinen rahvas on pyytänyt rakentavia kirjoituksia tai muuta hyödyllistä
luettavaa, ilman että allekirjoittanut pastori olisi aina kyennyt tyydyttämään
tarpeen puuttujalta, kysyttiin seurakunnan jäseniltä halusivatko he myöntää
kirkonkassasta vuosittain viisi ruplaa pitäjän ensimmäisen kirkonkirjaston
perustamiseksi, mihin he mielellään myöntyivät.”
Koska Europaeus hoiti kirjastoa
jonka asemapaikka oli kirkolla, laitosta nimitettiin kirkonkirjastoksi. Jo
1830-luvun lopulla Europaeus oli perustanut Liperiin suuriruhtinaskunnan
ensimmäisen papistolle tarkoitetun rovastikuntakirjaston, jossa oli vuonan 1841
noin seitsemänkymmentä julkaisua.
Europaeuksen ajalta vuodelta 1858
on säilynyt Liperin seurakunnan arkistossa kirkonkirjaston luettelo, jonka
mukaan kirjastossa oli noin yhdeksänkymmentä teosta. Kirjat olivat
suomenkielisiä ja hieman yli puolet niistä uskonnollisia. Joukossa oli muutama
Renqvistin kirjakin kuten Wiinan Kauhistus, Wäärän Opin Kauhistus
ja Lyhykäinen tutkinto Rukouksen tarpeellisuudesta. Siellä oli myös
Renqvistin suomentama ja toimittama Ystäwällinen Waroitus Huolimattomillen
Syndisillen, Renqvistin Liperissä kääntämä Jannewagin Seitsemän Nuoren
Lapsen Käändyminen sekä herätysjohtajan suosimia kirjoja kuten Arndtin
tekstejä sekä Gougen Sana Syndisille ja Sana Pyhille. Europaeus ei siis
piilotellut seurakuntalaisiltaan Renqvistin suosimaa kirjallisuutta.
Kirjastoon kuului myös monia
kirjoja maanviljelystä, terveydenhoidosta ja luonnontieteistä. Lukijoille oli
tarjolla myös muutaman teoksen verran huoneenhallituksen neuvoja, ajan
yhteiskuntaoppia. Europaeuksen suosimat historia ja kansanrunous olivat myös
lainattavissa, J. F. Cajanin Suomen historia, Biblian historia,
Topelius vanhemman Suomen kansan vanhat runot ja erilaiset Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran toimitukset kuuluivat kokoelmiin. Kirjastoon oli hankittu myös Maamiehen
ystävän ja Mehiläisen vuosikertoja. Liperiläiset saivat lainata myös
maallista proosaa kuten kansalaishyveitä ylistävää Zschokken Kultalaa,
von Schmidin Genovevaa, Juteinin Huilun huminaa ja viinan
vaaroista varoittavaa Haaksirikkoa. Liperin kunnankirjastossa on
säilynyt parikymmentä tähän kirkonkirjastoon kuulunutta teosta.
Lukuharrastuksen leviämisestä
todistaa sekin, että rahvaalla oli omiakin kirjoja. Liperiläisten 350:ssä
perukirjassa vuosilta 1857–1864 on virsikirja lähes joka toisessa. Raamattukin
oli raamattuseurojen ansiosta yleistynyt, se on joka kuudennessa (61)
jälkikirjoituksessa. Ulkoisesti vaatimattomampia kirjoja ei aina merkitty
perukirjaan. Silti uusia testamentteja, katekismuksia ja aapisia on ilmoitettu
kymmeniin perukirjoihin. Samoin monissa perukirjoissa on vain ylimalkainen
maininta hartauskirjoista ja postilloista. Nimetyistä hartauskirjoista
yleisimpiä ovat Arndtin Totisen kristillisyyden eri osat. Liperiläiset
lukivat myös Renqvistin kääntämää Toppin Huutavan ääntä sekä Wegeliuksen
ja Lutherin postilloja. Perukirjoista löytyy useampia kappaleita myös
Quirsfeldin Taivaallista yrttitarhan seuraa, Misanderin Sapatin lepoa,
Jumalisuuden Harjoitusta, Biblian historiaa ja Siionin virsiä.
Lisäksi perukirjoissa on toistakymmentä kertaalleen mainittua kirjaa. Vuosina
1850–1860 kirjallisuustarjontaan vaikutti kielisäännös, jonka mukaan suomeksi
sai julkaista vain uskonnollista tai taloudellista kirjallisuutta.
Aktiivinen lukuharrastus antoi
rahvaalle mahdollisuuden hankkia uusia tietoja ja taitoja ja ennen kaikkea ohi
perinteisten kanavien. Vaikka uskonnollisen kirjallisuuden aktiivisen
levittämisen myötä kirjat yleistyivät, niihin liittyi edelleen arvovaltaa.
Rahvaan asenne kirjallisuuteen oli kaksijakoinen. Vaikka rahvas piti kirjoja
herrasväen prameiluna ja jossakin määrin tarpeettomina kansalle, lukutaito ja
kirjojen omistaminen oli oire kulttuurisesta ja sosiaalisesta noususta, jota
ainakin salaa arvostettiin.
Kirjaston merkitystä ei pidä
kuitenkaan yliarvioida, sillä kirjaston hoitamisessa oli ongelmansa eikä
kirjasto tavoittanut kuin pienehkön osan seurakuntalaisista. Itsenäisen
lukemisen merkitystäkään ei tule liioitella. Ensiksikin pitkien tekstien
lukeminen vaatii harjaantumista. Toiseksi viranomaiset valvoivat kirjallisuuden
julkaisemista eikä valtiokirkollisuuden vastaisia tai muuten sopimattomia
tekstejä painettu. Tällöin julkaisujen sisältö jäi tietysti yksipuoliseksi.
Kolmanneksi myynti- ja jakelukanavat olivat vielä varsin alkeelliset.
Kuitenkin lukuharrastus auttoi
oppimaan kirjoitustaitoa, jota voi pitää keskeisenä täysivaltaisen
kansalaisuuden ehtona. Heränneiden vetoomukset Renqvistin puolesta vuonna 1823
todistavat rahvaan kirjoitustaidon ensi vaiheista Liperissä. Muutamat rahvaan
ihmiset, joukossa Eino ja Kasimir Leinon isosetä
Pekka Mustonen Kiiessalosta,
kykenivät kirjoittamaan ymmärrettäviä laajoja esityksiä. Renqvistin
luottomiehet toimivat myös kylien lukuopettajina tai sen järjestäjinä.
Kirjoitustaito merkitsi arvostettua asemaa ja kirjoitustehtäviä sikäli kuin
suomi oli asiakirjaan käypä kieli.
Hyvät kuulijat. Voi tuntua, että rovasti Europaeuksen ja
Liperin herätyksen aika, 1800-luku, on piilossa jossakin historian peräkomerossa.
Kuitenkin Europaeus, Liperin renqvistiläiset ja heidän aikalaisensa ehtivät
vielä vuosikausia kokoontua tässä seurakunnassa ja tässä kirkossa, jotka
yhdessä A. J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen kanssa tarjoavat vankan
esimerkin jatkuvuudesta, historian merkityksestä ja arvostuksesta tässäkin,
usein toisenlaisia käytäntöjä ja arvoja suosivassa yhteiskunnassa. Omasta
puolestani onnittelen lämpimästi Liperin seurakuntaa ja A. J. Europaeuksen
jälkeläisten yhdistystä.
Esko Hartikainen: Heränneitä ja nukahtaneita Kulttuuri-,
kontrolli ja herätys 1800-luvun alun Liperissä Bibliotheca
Historica 97 SKS, Helsinki 2005 346 sivua.
Katso myös A.J. Europaeuksen jälkeläisten Sukusanomat
2007 nro 2 (94) sivu 8-10: ”Uutta tietoa Iisalmen ja Liperin rovasteista”/Jorma
Rytkönen
Liperin kirkko
Liperin seurakunta perustettiin vuonna
1630. Seurakunnan perustamisen tarkoituksena oli omalta osaltaan levittää
luterilainen seurakuntaverkosto yli koko maan. Tähän vanhaan emäseurakuntaan
ulottuvat viidentoista nykyisen seurakunnan alkujuuret. Seurakunnan
perustamisvaiheessa olivat luterilaiset vielä vähemmistönä alkuperäisen
ortodoksisen karjalaisväestön joukossa. Ensimmäiset pari vuosikymmentä tultiin
toimeen ilman kirkkoa, jumalanpalvelukset pidettiin savupirteissä, kesäisin
myös ulkona.
Vuoden 1642 käräjillä käskettiin
liperiläisiä sakon uhalla kuljettamaan hirsiä kirkon rakentamista varten.
Ensimmäinen kirkko jäi hyvin lyhytikäiseksi, se poltettiin kesällä 1656
ruptuurisodan aikana paikallisen ortodoksiväestön noustua kapinaan esivallan
uskonto- ja veropolitiikkaa vastaan.
Toinen kirkko valmistui vuonna
1669 ja sai nimekseen Pyhän kolminaisuuden kirkko. Se oli maakunnan ensimmäinen
ristikirkko, jossa oli 17 lasi-ikkunaa.
Kun toinen kirkko alkoi vuotavan
ulkokaton takia lahoa niin pahoin, ettei siinä voinut vaaratta olla, rakennettiin
se viereen uusi, järjestyksessään kolmas kirkko, joka valmistui 1760. Se oli
edeltäjänsä tapaan ristikirkko, mutta sitä jonkin verran suurempi ja
valoisampi.
Neljäs kirkko, joka
rakennettiin 1838-39, oli jo sekä kooltaan että ulkonäöltään suuren emäpitäjän
arvon mukainen. Se oli Carl Ludvig Engelin suunnittelema klassillistyylinen
pohjakaavaltaan ns kaksinkertaisen ristin muotoinen. Kolmen vuoden kuluttua
tämä kaunis kirkko paloi salaman sytyttämänä sunnuntaina 12.6.1842. Tämä oli
seurakunnalle raskas isku ja kului toistakymmentä vuotta ennen kuin uutta
kirkkoa jaksettiin ryhtyä rakentamaan. Näin kirjoitti A. Th. Europaeus
muistelmissaan:
"Vuonna 1842 paloi ukkosen liekin sytyttämänä Liperin
pitäjän äsken rakennettu kirkko, ja samana vuonna syntyi minun vanhempi
velipuoleni. Kun liekki sytytti kirkon, olimme me pappilasta kaikki vieraina
Simananniemen kartanossa, mutta palon alettua palasimme heti venheellä kotiin.
Kotiin tultuamme oli sinne kokoontunut paljonväkeä läheisistä säätyläisten
taloista katsomaan paloa pappilan kirkolle päin viettävästä ikkunasta."
KERTOMUS A. J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N
TOIMINNASTA AJALLA 1.1. – 31.12.2007
Viime vuosi oli yhdistyksen 59. toimintakausi. Sen
päättyessä yhdistyksessä oli 276 jäsentä, ja yhdistyksen lehti Sukusanomat
lähetettiin 115 osoitteeseen.
Yhdistyksen esimiehenä toimi Tuomas M. S. Lehtonen. Muina
hallituksen jäseninä olivat:
Eero Hirvensalo v:sta 2005 (toimikauden alkamisvuosi)
Riitta Karasvirta v:sta 2007
Liisi Klobut v:sta 2006
Jorma Rytkönen v:sta 2007 (valittiin esimieheksi valitun Tuomas Lehtosen tilalle)
Leena Rytkönen v:sta 2005
Kristiina Nordling v:sta
2005
Kaija Rasilo v:sta 2007
Kirsti Salminen v:sta 2006
Riitta Smeds v:sta 2007
Antti Voipio v:sta 2005
Pertti Äyräpää v:sta 2007
Hallituksen valitsemana varaesimiehenä toimi Kirsti
Salminen, rahastonhoitajana Pertti Äyräpää ja sihteerinä Kaija Rasilo.
Tilintarkastajina toimivat Raili ja Risto Voipio sekä varatilintarkastajina
Marjatta ja Matti Äyräpää. Hallitus piti toimintavuoden aikana kolme kokousta.
Sukusanomat ilmestyi toimintavuoden aikana kahdesti (numerot
1/93 ja 2/94). Toimituskunnan muodostivat Riitta Karasvirta toimitussihteerinä sekä
Kaija Rasilo, Kirsti Salminen, Timo Äyräpää ja Jorma Rytkönen. –
Merkkipäiväänsä viettäville jäsenille on yhdistyksen nimissä lähetetty
onnittelu. Tätä tehtävää on hoitanut edelleen Kaija Rasilo.
Sukukokous 27.10.2007 Helsingissä aloitettiin tutustumalla
hotelliyrittäjän edustajan Jari Nuorinkon opastuksella Lampan taloon
Pohjoisesplanadi 5:ssa Helsingissä. Talolla on merkittävä asema suvun
historiassa. Perusteellisen tutustumiskierroksen jälkeen siirryttiin
Lyceum-klubille Rauhankadulle, jossa professori Matti Klinge esitelmöi
pappissukujen kulttuurihistoriallisesta merkityksestä. Kokouksessa oli mukana
38 yhdistyksen jäsentä.
Yhdistys on edelleen kuulunut jäsenenä Suomen
Sukututkimusseuraan.
Yhdistyksen jäsenmaksu oli vuonna 2007 edelleen 10 euroa
taloudelta. Yhdistyksen pääoma oli 31.12.2007 tehdyn tilinpäätöksen mukaan
5121,40 euroa. Tilikauden voitto oli 453,22 euroa.
Aune Äyräpään rahasto: pääoma ja jakamaton tuotto
3531,52 euroa
Toivo Valtavuon rahasto: pääoma 1051,17 euroa
Liisa Leiwo (Rytkönen) 19.12.1914 – 26.11.2008
Äitimme Liisa Leiwo, omaa sukuaan Rytkönen syntyi
Hämeenlinnassa 19.12.1914 ja siellä hän myös kuoli 26.11.2008 juuri ennen 94.
syntymäpäiväänsä. Hän oli paljasjalkainen hämeenlinnalainen, kirjakauppias Enok
ja Ella Rytkösen lapsikatraan toiseksi nuorin ja viimeinen elossa ollut jäsen.
Äitimme kävi Hämeenlinnan yhteiskoulua, sitten talouskoulun ja valmistui
opettajaksi tuolloisesta Hämeen-linnan alakansakouluseminaarista, Aukusti Salon
kuuluisasta oppilaitoksesta. Opettajana hän ei kauaa ehtinyt olla ennen
sota-ajan alkamista. Rytkösen perheessä oli vahva isänmaallinen ilmapiiri, ja
kaikki perheenjäsenet toimivat aktiivisesti suojeluskunnassa ja lottina. Sodan
aikana äitikin oli lottana ilmavalvonnassa Aulangolla. Meidän lasten vartuttua
hän osallistui Punaisen Ristin toimintaan ja sotilaskotityöhön niin kauan kuin
suinkin jaksoi, ensin Ähtärissä ja sitten Hämeenlinnassa. Isänmaallisen
mielensä, hämeenlinnalaisen ja rytkösläisen identiteettinsä hän myös säilytti loppuun
asti. Sota-aikaa hän kuitenkin muisteli ”pimeänä ja ikävänä” aikana.
Liisa Leiwo 1988
Vanhempamme
vihittiin kesäkuussa 1941 Tampereella. Vihkiminen Kauko Leiwon kanssa tapahtui
ennakkosuunnitelmista poiketen kiireessä ilman juhlallisuuksia. Välittömästi
vihkitilaisuuden jälkeen isä vaihtoi armeijan vaatteisiin ja lähti
ylimääräisiin kertausharjoituksiin, ja sitten alkoikin jatkosota. Jatkosodan
aikana ja sen jälkeen vanhempamme asuivat aluksi Tampereella ja sitten
Jyväskylässä, jossa nelilapsisen perheen hoito vei äidin kaiken ajan, kun
isämme kulki viikot maakunnassa metsänhoitajana ostamassa puuta ja
järjestämässä työmaita ja kuljetuksia. Sitten perheemme muutti Myllykoskelle ja
sieltä silloisille Evon metsäkoululle Lammilla ja Tuomarniemen metsäkoululle
Ähtärissä. Sieltä vanhempamme palasivat eläkkeelle Hämeenlinnaan.
Vanhan
Hämeenlinnan äitimme tunsi ja muisti erittäin hyvin, ja hän seurasi
kiinnostuneena eläkkeellä ollessaan kaupungin tapahtumia. Hyvän muistinsa
ansiosta hän mm. tunnisti ihmisiä ja tapahtumia Hämeenlinnan museon Enok
Rytkösen valokuvakokoelmista. Toivottavasti samalla saatiin talteen hänen
muutakin tietoaan Hämeenlinnan historiasta. Hän oli varmaan viimeisiä, joka
muisti kirja- ja lelukauppiaan perheen liiketoimien ja perhevierailujen
perusteella niin Skogsterien piparkakkutalon sisustuksen kuin Aulangon everstin
ja hänen puutarhurinsa. Äitimme oli myös verbaalinen lahjakkuus, joka – isänsä
tapaan – runoili kaikki onnittelut ja osanotot sekä muisti Rytkösten
päivälliskeskusteluista kaikki erikieliset runonpätkät ja mietelauseet, joiden
osaamisessa perheenjäsenet aikoinaan kilpailivat. Hänen suosikkisanontojaan oli
”bäst som sker”, joka hyvin kuvasi hänen tyyntä elämänasennettaan. Toki hänkään
ei kaikesta elämässään aivan tyynesti selvinnyt, mutta eläkeaika oli äidille
onnellista ja rauhaisaa
Äitimme pysyi
virkeänä ja ajan tasalla aivan viime vuosiin, mutta sitten näön menetys alkoi
murtaa hänen aktiivisuuttaan ja perustyyneyttään. Sukulaiset ja
lastenlastenlapset hänellä kuitenkin pysyivät järjestyksessä loppuun asti. Äiti
sinnitteli kotonaan hoitopalvelujen ja ystävien avulla tähän syksyyn asti,
mutta vähitellen oli annettava periksi ja pari viime kuukautta äiti oli
sairaalassa odottamassa vanhainkotipaikkaa. Hän alkoi hyväksyä ajatuksen
siirtymisestä "Ella-mammankin" perustamaan Sisälähetysseuran
vanhainkotiin. Lopulta kaatuminen sairaalassa ja sitä seurannut leikkaus
mursivat jo heikentyneen terveyden. Kuten hän itse asian ja ehkä ajoittain
toivomuksensakin oli aina ilmaissut, hän siirtyi isän luokse. Hänen viimeiset
sanansa Marjukka-tyttärelleen ennen leikkausta olivat ”hämärää on…, yhä
hämärtyy”. Luulemme että hän ymmärsi mitä oli odotettavissa.
Äiti
siunattiin läheisimpien läsnä ollessa hänelle tutuksi tulleessa Ahveniston
kappelissa, muistotilaisuus oli Suomen kasarmin vanhassa sotilaskodissa ja
hänet on haudattu Rytkösten sukuhautaan Ahvenistolla.
Matti, Elina,
Marjukka ja Markku
PAAKKILAN KUULUMISIA
Tervehdys Haapavedeltä Paakkilan
puutarhasta! Sieltä, minne Nora Pöyhönen perusti puutarhan ja kasvi-tarha- ja
keittokoulun. Paakkila on nimi vanhalle pappilalle ympäristöineen. Puutarhan
uusi hoitaja on ”Paak-kilan Kannatusyhdistys”.
Kesällä 2007 aivan lumen tuloon
saakka suoritettiin puutarhan perustamista ja puiden istutusta Oulun
ammattikorkeakoulun puutarhaosaston oppilaan laatiman suunnitelman mukaisesti
(vanhoja valokuvia esimerkkinä käyttäen).
Keväällä 2008 alkoivat sitten
istutukset ja kylvöt puutarhakoulun kahden opiskelijan sekä talkooväen voimin.
Ruustinnan muistiinpanojen kasviluetteloiden mukaan kylvettiin, istutettiin -
ja unelmoitiin. Valmistettiin vuokrapalstoja halukkaille kaupunkilaisille omia
kylvöksiä varten.
Kesä ei ollut paras mahdollinen,
mutta niin se ei ollut aina ruustinnan aikanakaan! Oulun läänin eteläosa oli
kesän sateisin. Poutapäiviä ei juuri ollut, mutta ei se tarhureita näyttänyt
lannistavan. Monta ilon hetkeäkin koettiin. Esimerkiksi silloin, kun EU:n
edellyttämät tarkastajat tulivat suorittamaan perusteellisen tarkastuksen.
Aurinkokin suvaitsi näyttäytyä silloin ja he saivat istuttaa omenapuita
vierailunsa kunniaksi!
Aivan aluksi täytyy mainita, että
ihmeellinen johto tuli jälleen tähän työhön, niin kuin silloin 125 vuotta
sitten. Haapaveden ammattiopiston alainen luomupuutarhakoulu toimii entisen
emäntäkoulun alueella ja sinne tuli kaksi innokasta opiskelijaa juuri kuin
tilauksesta vuonna 2007. Leena ja Timo Ruuska, vähän aikaa sitten eläkkeelle
jääneet sairaanhoitaja ja talouspäällikkö. Heidän asenteensa oli juuri kuin
entisten – ruustinnan ja sitten Liisa ja Martti Malkavaaran – ”ei työaikoja, ei
palkkaa, vaan aamusta iltaan jaksamisen äärirajoilla”. Hyvän tuulisina,
iloisina, aina valmiina opastamaan uusia talkoolaisia, retkeläisiä, pienempiä ja
suurempia ryhmiä.
Kesän kuluessa saatiin siis
enemmän kylmää ja vettä kuin olisi toivottu. Mutta eipä valitettu. Kitkettiin,
istutettiin, levitettiin ”höystöjä”, rakennettiin kiviaitaa, kaksi huvimajaa ym
ym.
Ja sitten kun tuli syksy ja sadon
korjuuaika niin paikallinen lehti kertoi ”Paakkilan satoa myytävänä paikan
päällä”. Kävi melkein niin, että kesken loppuivat ja alta aikayksikön!
Vuokrapalstojen hoitajat saivat iloita omista saavutuksistaan ja moni tuli
kysymään: ”Saanko varata ensi kesäksi kaksi palstaa?”
Leena ja Timo Ruuska tekivät
opintoihinsa kuuluvat opinnäytetyöt kiitettävällä harrastuksella, taidolla ja
asioiden hoidolla. Ilman heidän panostaan asia ei olisi siinä pisteessä kuin se
on ensi kesää ja tulevaisuutta ajatellen.
Mainitsen vielä, että Timo Ruuska
on oman työnsä ohessa toiminut kannatusyh-distyksen sihteerinä ja
rahas-tonhoitajana, eikä sekään ole aivan pieni juttu tämän tapai-sessa
yhdistyksessä, missä on paljon, paljon paperityötä ja sen saa tehdä kilpaa
rikka-ruohojen ja byrokraattien kesken.
Lopuksi vielä pieni kehotus:
”Tulkaa ja ihmetelkää, kun uusi kesä koittaa”.
Anja Pöyhönen
Aleksandra Eleanora (Nora) Pöyhösen o.s. Europaeus lapset
Juho Anders s. 1877 k. 1881
Maiju Eleonora s. 1879 k. 1930
Matti s. 1880 k. 1954
Anni Augusta s. 1882 k. 1974
Väinö s. 1890 k. 1922
Filosofian tohtori Esko
Hartikainen tutustui ennen esitelmänsä pitoa Liperin kirkontorniin. Sieltä löytyvät
A. J. Europaeuksen Ruotsista jo ennen nykyistä kirkkoa tuottamat kirkonkellot.
Kelloon on kaiverrettu teksti "Liperin seurakunta tietti, A.J. Europaeus
tuotti Ruotsista"
Kuva: Jutta Kurki, Liperi -
julkaistu Kotiseutu-uutisissa 4.9.2008