Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
2008 nro 1 (95)
ISSN 0356-0791 (Painettu)



Yhdistyksen Liperin Rotilaan vuonna 1988 istuttama Sembra-mänty


SISÄLLYS


A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry
Sukusanomat 2008 nro 1 (95)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

Esimies:
Tuomas M. S. Lehtonen

Toimitus:
Riitta Karasvirta,
Jorma Rytkönen,
Kirsti Salminen,
Kaija Rasilo,
Timo Äyräpää,

Kuvat

  • Kainuun Sanomat / Teijo Määttänen
  • Jutta Kurki, Liperi(Kotiseutu-uutiset 4.9.2008)
  • Elina Lehtosen kotialbumi
  • Liperin seurakunta
  • Henry Levänen, Kaija Rasilo, Pertti Äyräpää

www.europaeus.info


JUHLAVUODEN MIETTEITÄ

Kohta päättyvää vuotta 2008 on valtakunnallisesti vietetty Suomen sodan muistovuotena. Vuonna  1808 tapahtunut sotilaallinen ratkaisu johti jo alkuvuodesta 1809 Suomen valtion perustamiseen ja paria vuotta myöhemmin ns. Venäjän Suomen liittämiseen läntisen Suomen yhteyteen. Tämä merkitsi uuden vaiheen alkamista myös Europaeus-suvun historiassa. Kun itäraja tässä yhteydessä siirtyi Kymijoelta Rajajoelle, tulivat sukumme synty- ja asuinsijat Karjalassa osaksi yhteistä Suomen valtiota. Lännessä avautui nyt uusia mahdollisuuksia, ja niinpä Parikkalasta kotoisin oleva Anders Josef Europaeuskin 17-vuotiaana erosi Viipurin lukiosta ja siirtyi kotiopettajaksi Drägsbyn kartanoon Porvoon seudulle. Samalla kun hän näin sai tilaisuuden suorittaa lukio-opintonsa loppuun Porvoon lukiossa hän tuli myös tutustumaan majuri Anders Erik Boije af Gennäsin perheeseen, jonka nuoremmasta tyttärestä, silloin vasta yksivuotiaasta Sofia Wilhelmiinasta, tuli myöhemmin hänen ensimmäinen puolisonsa. 

Sukuyhdistyksellä taas on ollut erityinen syy viettää tänä vuonna merkkivuotta siksi, että yhdistyksemme perustettiin 60 vuotta sitten, vuonna 1948. Sinä päivänä, kun tämä Sukusanomien numero kolahtaa vastaanottajien postiluukkuihin, on kulunut jokseenkin tarkkaan kuusi vuosikymmentä yhdistyksen perustamista koskevan sopimuskirjan allekirjoittamisesta. Sen päiväykseksi on merkitty 22. joulukuuta 1948, ja samana päivänä asiakirja on jätetty yhdistysrekisteriin. 

Näitä viranomaisten suuntaan välttämättömiä perustamistoimia oli vuoden 1948 aikana edeltänyt jo kaksi laajempaa sukulaistapaamista. Haapavedellä heinä-elokuun vaihteessa pidetyillä Matti ja Irja Pöyhösen järjestämillä sukupäivillä päätettiin innostuneen tunnelman vallitessa perustaa sukuyhdistys. Päätös vahvistettiin ja A. J. Europaeuksen nimeä kantavalle yhdistykselle hyväksyttiin säännöt marraskuussa 1948 Helsingissä Aarne ja Hanna Äyräpään kodissa pidetyssä sukukokouksessa. Ensimmäiseksi esimieheksi valittiin itseoikeutetusti yksi hankkeen keskeisistä ajajista, sukuun ja sen historiaan syvällisesti perehtynyt Toivo Valtavuo, joka sitten vuoteen 1961 saakka erinomaisella antaumuksella hoiti puheenjohtajuutta ja toimi kuolemaansa saakka 1970 kunniaesimiehenä ja Sukusanomien päätoimittajana.

Toivo Valtavuo ja muutamat muut perustamisvaiheen keskeiset henkilöt olivat A. J. Europaeuksen lapsenlapsia ja siis keskenään serkuksia. Heille oli luontevaa asettaa sukuyhdistyksen tavoitteeksi yhteenkuuluvaisuuden tunteen vireillä pitäminen ja kehittäminen suvun jäsenten kesken. Tähän tavoitteeseen pyrkien yhdistystä on nyt pyöritetty kunnioitettavat 60 vuotta. Esimiehet ja hallitusten jäsenet ovat vaihtuneet, uudet sukupolvet ovat astuneet ”serkkusukupolven” tilalle. Sukukokouksia on pidetty eri puolilla Suomea, jopa Viipurin- ja Tukholman-risteilyilläkin, ja Sukusanomista on saatu aikaan jo 95 numeroa. Yhdistys on julkaissut kaksi kirjaa: A. J. Europaeuksen elämäkerran ja Sukumatrikkelin. Aune Äyräpään rahaston apurahoilla on vuosien mittaan voitu kannustaa monia nuoria sukulaisia taiteen alaan liittyvissä harrastuksissa. Kaikki on perustunut sellaisten sukulaisten innostukseen ja vapaaehtoiseen harrastukseen, jotka ovat uskoneet sukuyhteyden hoivaamisen mielekkyyteen ja halunneet nähdä vaivaa sen hyväksi.    

Tähän saakka on selviydytty, mutta miltä näyttää sukuyhdistyksen tulevaisuus? Pystyykö toiminta-ajatuksemme ja sen takana oleva arvomaailma herättämään innostusta ja harrastusta myös hektisen 2000-luvun nuorissa ihmisissä? Siitä riippuu, viettääkö kunnianarvoisa yhdistyksemme joskus vielä 75- tai kenties jopa 100-vuotisjuhlia.

Jorma Rytkönen  




Kotiseutu-uutiset 4.9.2008: ”Europaeuksen suku kokoontui juhlimaan yhdistyksen kuuttakymmentä vuotta Liperiin.”
Kuva: Jutta Kurki, Liperi


A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYKSEN 60-VUOTISJUHLAKOKOUS LIPERISSÄ 23. - 24.8.2008

Kutsu kuului Pohjois-Karjalaan A. J Europaeuksen suku juhlimaan Liperiin ja Rotilaan. Viesti vieri ja suku saapuikin suurin joukoin esi-isämme maille tapaa-maan toisiaan ja muistelemaan menneitä polvia ja etenkin juuri näillä mailla eläneitä. Mukaan ehti niin suvun nuorta kuin vanhaakin polvea nauttimaan kesäisestä juhlastamme.

Sukutapaaminen aloitettiin iloisesti rupatellen ja maukkaan karjalaisen pitopöydän antimia nauttien Liperin seurakuntakodissa sekä lisäksi Pekingin olympialaisten keihäsfinaalia jännittäen. Eipä turhaan jännitettykään, sillä suomalaiseen mitalinkiiltoon se päättyikin.

Konsa kahviin ja kakkuun päästiin, niin sen lomassa virallisetkin kuviot vikkelästi vedettiin Martin Smedsin tottuneesti puhetta johtaen allekirjoittaneen kirjaillessa oleelliset muistiin.

Sittenpä kävi kulku kauniille kirkolle, jossa kukitettiin ja katsastettiin A. J. Europaeuksen, Sofia Wilhelminan (Boije), Selma Augustan (Lampa) ja lastensa haudat. Antti Rasilo muisteli lapsuutensa sattumusta ollessaan sukumme esi-isän haudalla Aino-mumminsa kanssa. Tällöin hän leikkiessään yks kaks jäikin kaatuvan hautakiven alle,  jota mummi pelästyi enemmän kuin hän itse. Onneksi siinä ei pahemmin sattunut.



Kellotapulin rappusia ihmettelemässä Antti  ja Heikki Voipio, Eero Hirvensalo, Esko Hartikainen sekä Henry Levänen
Kuva Liperin srk.



Kotiseutu-uutisissa 4.9.2008 tekstinä ”Europaeuksen jälkeläiset vierailivat sukuhaudoilla. Anders Josefin aatelinen ensimmäinen vaimo on haudattu kirkkomaan korkeimmalle kohdalle.”

Hautakierroksen jälkeen suku ikuistettiin kirkon portailla suurena potrettina. Siitä sitten siirryttiin sisälle ja rohkeimmat reippaasti torniin asti kavuten. Sieltäpä avautuikin uljaat näkyvät yli kauniin Liperin. Osa väestä siirtyi jo valmiiksi kirkkosaliin illan ohjelmaa odottaen

Illan osuus alkoi Europaeuksen sukukuoron heläyttäessä laulut kauneimmat ja sittenpä päästiin puheisiin mieleenpainuviin. Ensinpä esitelmöi ansiokkaasti ja taitavasti filosofian tohtori Esko Hartikainen kertoen Liperin herätyksestä ja A. J. Europaeuksesta. Sittenpä loihe lausumahan saapumasta estyneen Tuomas Lehtosen sijaan suvun painavan puheenvuoron taitavasti Jorma Rytkönen.



Kuva Liperin seurakunnalta

Kirkkoillan päätti rauhoittavasti suvun pastoreitten Leila ja Olli Valtosen vetämä iltarukous Tuomasvesperin ja Lerinsin luostarin tapaan taustatukenaan Sukukuoromme ja urkuri Jukka Kuha.

Siinä illan suloisessa hämyssä ihastellen tyyntä ja ah niin kaunista järvenpintaa astelimme vielä seurakunta-salihin nauttimaan iltapalaa. Siinä se ilta kuluikin rattoisasti mukavia jutellen ja lisää kuulumisia vaihtaen. Hiljalleen yöpuu kutsui unten maille suvun jäsenet kukin omaan majapaikkaansa rauhaisaan osan joutuessa lähtemään jo tämän päivän jälkeen kotihinsa.

Aamu kutsui kirkkain värein virkuimpien joutuessa jo kirkkohon piispaa kuulemaan. Toki loputkin yöksi jääneet ennättivät jo puolilta päivin vanhaan rakkaaseen Rotilaan, jossa isäntäväelläkin oli ilo ylimmillään.

Sielläpä jutusteltiin, katasteltiin ja kuunneltiin Rotilan historiaa talon emännän Riitta Smedsin sitä kiintoisasti kertoessa. Myös suvun vanhimmat muistelivat innoissaan aikoja vanhoja sukutilan arvokkaan. Onniteltiinpa 80-vuoden kunniakkaaseen ikään ehtineitä Kaarina ja Erkki Hirvensaloa.

Toki notkuivat pöydät täälläkin herkkuja runsaita ja ilmakin antoi heleintään. Lapsuusretket antoisat ja muistot niistä monet mieluisat nousi kirjoittajan tämänkin mielehen.

Ois toki viihtynyt suku täällä paljon pitempään, niin nuoret kuin vanhatkin tosissaan, vaan kello armoton kotiin lähtöä tikitti, mutta sitä ennen yhteislaulun tutun kaikki heläytti: "Mä oksalla ylimmällä…" Sitten vain vilkutukset ja heiheit uutta tapaamista innolla taas odottaen.

Kiitokset Suuret ja Lämpimät Rotilan väelle kaikille, Liperin seurakunnalle, filosofian tohtori Esko Hartikaiselle ja Jorma Rytköselle, Leila ja Olli Valtoselle ja kaikille järjestäjille sekä mukana olleille!

Kaija Rasilo


Europaeuksen suku voimissaan

Alla oleva artikkeli ilmestyi Kotiseutu-uutisissa 4.9.2008. Kotiseutu-uutiset on puolueisiin sitoutumaton tilattava paikallislehti. Sen levikkialue kattaa Liperin ja Rääkkylän kunnat. Lisätietoja http://kotiseutu-uutiset.com

Kiitämme lehteä ja toimittaja/valokuvaaja Jutta Kurkea luvasta julkaista artikkeli ja valokuvat.  

**************************

Rovasti Anders Josef Europaeuksen sukuseura juhli Liperin kirkon syntymäpäiviä siinä missä omiaankin. Yhdistyksellä vuosia tuli täyteen jo kuusikymmentä.

Liperin kirkon juhlaviikonloppuun kuului myös sukuseuran järjestämä iltatilaisuus. Kirkossa kuultiin niin sukukuoron upeaa esiintymistä kuin historiaakin. Illan lopuksi nautittiin iltarukouksesta Tuomasvesperin ja Lerinsin luostarin tapaan.

Musiikin täyteisestä iltarukouksesta vastasivat rovastit Leila ja Olli Valtonen, sukukuoro ja Jukka Kuha uruissa.

Muistot mukavat

Teologian tohtori Anders Josef Europaeus äänestettiin Liperin rovastiksi vuonna 1832 ja hän vaikutti Liperissä 36 vuoden ajan. Näistä vaiheista filosofian tohtori Esko Hartikainen esitelmöi iltatilaisuudessa väitöskirjansa Heränneitä ja nukahtaneita pohjalta.

Dosentti Tuomas Lehtosen, sukuseuran esimiehen esitelmä peruuntui. Tämän korvasi Jorma Rytkösen pikaisesti kokoama kooste Europaeuksen työstä.

Rytkönen esitteli kattavasti ja osuvasti kantaisän monipuolista työtä niin pappina, talous-, hallinto- kuin koulumiehenä.

Europaeuksen sukuseuran kokoontumisessa mukana oli nelisenkymmentä eri sukuhaaran jäsentä. Heistä monelle Anders Josef oli mummin tai ukin isoisä.

Sukuseuraan taas kuuluu useampi sata rovastin jälkeläistä. Heistä löytyy mm. Andersin pojan lääketieteen uudistajan Matti Äyräpään eli entisen Europaeuksen jälkeläisiä.

Sukuseuran jäsenet asuvat nykyisin ympäri Suomen, mutta muistavat lapsuuden kesät Liperissä. Kantaisän haudalla vierailu sai muistelemaan lapsuutta ja haudanhoitoreissuilla sattuneita kommelluksia.

Anders Josefin ensimmäinen vaimo Sofia Wilhelmina Boije kuoli heidän esikoisensa synnytykseen ja hänet on haudattu kirkkomaan korkeimmalle kohdalle, sillä hän oli aatelinen.

- Nuorikko saapui Porvoon läheltä tänne alkeellisiin oloihin, sillä pappila oli juuri tuolloin remontissa. Tässä hänen haudallaan kasvaa aina keväisin sinikelloja, Riitta Smeds osasi kertoa.

Sukuseuran sunnuntain ohjelmaan kuului historialliseen sukutilaan Rotilaan tutustuminen.

Jutta Kurki

Artikkelin liitteenä olleet Jutta Kurjen ottamat valokuvat:

  • Filosofian tohtori Esko Hartikainen tutustui ennen esitelmänsä pitoa Liperin kirkontorniin. Sieltä löytyy A. J. Europaeuksen Ruotsista jo ennen nykyistä kirkkoa tuottamat kirkonkellot.
  • Europaeuksen sukukuoro esitti iltatilaisuudessa upeasti mm. J.S. Bachin Sei Lob und Preis mit Ehren. (ei Sukusanomissa)
  • Europaeuksen suku kokoontui juhlimaan yhdistyksen kuuttakymmentä vuotta Liperiin.
  • Europaeuksen jälkeläiset vierailivat sukuhaudoilla. Anders Josefin aatelinen ensimmäinen vaimo on haudattu kirkkomaan korkeimmalle kohdalle.

LIPERIN HERÄTYS JA  A. J. EUROPAEUS

FT Esko Hartikainen, Joensuun yliopisto
Esitelmä Liperin kirkossa la 23.8.2008

Arvoisat kuulijat

Esitykseni otsikko on Liperin herätys ja A. J. Europaeus. Aihe on valittu päivänsankareita silmälläpitäen. Tänään juhlimme tässä 150 vuotta täyttävässä komeassa Liperin kirkossa myös rovasti Anders Josef Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen kuuttakymmentä vireää toimintavuotta.

Liperin herätys, perustajansa pastori Henrik Renqvistin mukaan renqvistiläisyydeksi nimetty herätysliike sai alkunsa tässä seurakunnassa 1810- ja -20-lukujen taitteessa, viitisentoista vuotta ennen Europaeuksen saapumista seurakuntaan ja nelisenkymmentä vuotta ennen tämän kirkon valmistumista. Tällöin ilomantsi-laissyntyinen ja vuonna 1817 Liperiin apupapiksi määrätty Renqvist, talonpoikaisnimeltään Heikki Kukkonen, alkoi saarnata seurakuntalaisille kääntymisen välttämättömyydestä. Omatoimisen ja -valtaisenkin Renqvistin ja hänen esimiehensä rovasti Nils Johan Peranderin välit kuitenkin tulehtuivat pian, ja pappismiehet kantelivat toisistaan Porvoon tuomiokapituliin johon Liperin seurakunta silloin kuului. Myös moni pitäjäläinen pahoitti mielensä Renqvistin sanoista. Asioita alettiin tutkia niin tuomiokapitulissa kuin myös Liperin käräjillä. Herätys ja sen nostama eripura nousivat odotetusti pääpuheenaiheeksi Liperin piispantarkastuksessa helmikuussa 1823. Piispa Johan Molander raportoi asiasta valtiosihteeri Robert Henrik Rehbinderille Pietariin. Keisari-hallinto ratkaisi tilanteen määräämällä Renqvistin Liperistä, ensin Porvooseen, sitten saarnaajaksi Svartholman vankilinnoitukseen. Olen tutkinut kyseistä herätystä kirjassani Heränneitä ja nukahtaneita. Kulttuuri, kontrolli ja herätys 1800-luvun alun Liperissä.



FT Esko Hartikainen, kuva Liperin seurakunnalta

Herätysliike jäi Liperiin vaikka sen johtaja joutuikin lähtemään. Liperiläiset äänestivät A. J. Europaeuksen seurakunnan kirkkoherraksi helmikuussa 1832. Ennen papiksi siirtymistä Europaeus oli palvellut Viipurin lukion yliopettajana. Europaeus saapui Liperiin keväällä 1834 ja astui virkaansa seuraavana syksynä. Seurakunnan arkistossa säilyneen vaaliluettelon mukaan Europaeus näyttää saaneen enemmistön niiden talojen äänistä joissa herätys oli saanut sijaa, kun taas vaalissa toiseksi jäänyt Iitin kirkkoherra G. F. Hjerppe, Ylä-Karjalan kihlakunnan kruununvoudin H. J. Hjerppen veli, sai taakseen pitäjän säätyläisten tuen. Helmikuinen vaalikeli ei tosin houkutellut paikalle syrjäkylien väkeä.

Liperi kuului kirkkoherran valintamenettelyssä niin sanottuihin keisarinpitäjiin, joissa hallitsija ei ollut kirkkoherraa nimittäessään sidottu seurakunnan vaalitulokseen. Europaeus oli pitkään aikaan ensimmäinen vaalissa liperiläisten enemmistön kannatuksen saanut kirkkoherra, joka pääsi astumaan virkaan.  Europaeus näyttääkin nauttineen sekä seurakuntalaisten että viranomaisten luottamusta.

Liperin kirkkoherraa valittaessa keisarihallinto otti varmasti huomioon paikkakunnalla vaikuttavan herätysliikkeen, joka ainakin vielä Europaeuksen virkakauden alkuvuosina oli voimissaan. Kuitenkin muutosta Renqvistin ajasta oli tapahtunut. Seurakuntalaiset riitelivät hillitympään sävyyn, ainakin näin historiantutkijan näkökulmasta. Vaikka heränneiden ja muiden seurakuntalaisten välillä oli hiertäviä särmiä, sopeutuminen puolin ja toisin oli välttämätöntä. Heränneiden pystyttämä ja seuratupana Liperin kirkonkylällä palvellut, pitkämatkalaisten kirkkokortteeriksi rakennettu Kalliolan kirkkotupa oli purettu 1830-luvun puolivälissä. Liperin piispantarkastuksessa 1841 piispa Ottelin ”ilmaisi erityisen tyydytyksensä siitä, että uskonriidat, jotka muutamia vuosia sitten jakoivat tämän Liperin seurakunnan kahteen osaan, ovat nyttemmin täällä kokonaan loppuneet”. Arviossa on ripaus liioittelua. Piispa piti herätysliikkeen kannattajia, piispan sanoin ”eksytettyjä”, hienotunteisina muita seurakuntalaisia kohtaan. Ottelinin ilmaus ”muutamia vuosia sitten” viittaa siihen, että heränneiden ja heidän vastustajiensa välit pysyivät viileinä vielä pitkään Renqvistin siirtämisen jälkeen. Muistitiedon mukaan Joensuun seudulla oli 1840-luvulla lukuisasti renqvistiläisiä. Viimeiset asiakirjojen maininnat Liperin renqvistiläisistä ovat 1880-luvun lopulta.

Europaeus sai heränneidenkin tunnustusta puolueettomuuteen pyrkivästä asenteestaan herätyksen suhteen. Maljasalmelainen herännyt Heikki Tuovinen kirjoitti Renqvistille vuonna 1849: ”Tämä vaino olisi Liperinkin papeilla, vaan rovasti ei ole siihen suostunut ja nuoret papit eivät julkisesti nouse yli rovastin. Kyllä magister oli saarnastuolissa kerran huutanut meidän pitäjässä olevan vääriä profeettoja, jotka ovat koulun käymättömät eivätkä ymmärrä mitään mutta neuvovat kuitenkin ihmisiä.” Se tarkoittiko Tuovinen maisterilla Europaeusta vai muita pappeja, jää epäselväksi. Lainaus viestii siitä, että heränneet esiintyivät edelleen kuuluvasti Liperissä ja kehottivat seurakuntalaisia kääntymykseen.

Liperin seurakunnan arkistossa on vain vähän jälkiä Europaeuksen ja heränneiden suhteesta. Rovasti oli tietysti tekemisissä seurakuntalaistensa kanssa monin tavoin. Säätyero ei kuitenkaan sallinut lähempää seurustelua: Europaeus kuului säätyläisiin, ja heränneet olivat lähes poikkeuksetta rahvasta. Myös Europaeuksen vetäytyvä luonne lienee vähentänyt yhteydenpitoa. Säätyläisistä ainoastaan majuri Nilsson näytti osoittaneen myötämieltä renqvistiläisyydelle. Kuitenkin se ettei Europaeuksen ja heränneiden välille kehkeytynyt isompia riitoja kertoo siitä, että rovasti ja heränneet luottivat toisiinsa.

Vaikka Europaeus sympatisoi heränneiden pyrkimystä syvempään uskonnollisuuteen ja esitti huolensa maallistumisesta, hän ei suosinut renqvistiläisyyttä tai muita herätysliikkeitä perinteisen valtiokirkollisuuden kustannuksella. Europaeus paheksui heränneiden taipumusta eristäytyä muista seurakuntalaisista. Saarnassaan Europaeus muistutti eriseuraisuudesta sanomalla, että ”muutamat tahtoivat itsensä erottaa yhteisestä seurakunnasta ja eri seuroin yhdistyä”. Hänen mielestään eriseuraisuutta ei tarvittu, koska ”mitä meidän uskonoppiimme kuuluu, niin se on kyllä totinen oppi ja Hänen selvään sanaansa perustettu”.

Kirjoituksessaan J. V. Snellmanin Kuopioon perustamassa Maamiehen Ystäwässä vuonna 1849 Europaeus totesi herätyksen syntyvän helpoimmin henkisesti köyhässä ympäristössä. Heränneiden tapakaan moittia muita seurakuntalaisia ei miellyttänyt rovastia, Europaeuksen sanoin heränneet ”morkkasivat eri seuroihin kuuluvia”. Herännäispappien tuli kirjoittaa uskonnollisuudesta asiallisesti, ei syytellen ja lahkolaisuutta edistäen. Rovasti koki vastenmieliseksi myös herännei­siin liitetyn taipumuksen vältellä yhteisiä asioita. Hän kysyikin: ”Tarvitaanko enää pehmeämpää tyynyä toimettoman pään alle?” Kansallisista hankkeista innostunut Europaeus neuvoi heränneitä lehtikirjoituksessa: ”Älköön suomalaiset pyytäkö yhtään heille suotua leiviskää maahan kaivaa, vaan edistettäköön kaikkea hyvää ja hyödyllistä rakkaassa isänmaassamme.”

Vielä 1860-luvun alussa renqvistiläisyys tuli esille Europaeuksen saarnassa. Rovasti ei ollut koskaan mieltynyt hengellisyyden ulkoiseen korostamiseen kuten polvirukoukseen tai hurmoksellisuuteen. Saarnassaan Europaeus varoitti: Ihminen tahtoisi mielellänsä itse tehdä jotakin ansaitaksensa Jumalan ystävyyden ja olla itse oman autuudensa Luoja. Hän kyselee: mitä pitää minun tekemän, minkälaisia töitä että minä Herralle kelpaisin, kelle pitää minun hyvää tekemän ja kuka on lähimmäiseni, millä tavalla pitää minun rukoileman, polvillaniko eli seisten eli maahan langeten, mihin paikkaan pitää minun menemän ja kenen saarnaa kuuleman että minä autuaaksi tulisin, Pietarin tai Cephaksen tai Apollon – millä tavalla pitää minun vaatehtiman itseäni, (mustilla tai valkeilla tai kiiltävillä vaatteilla) että Jumala armiaasti katsahtaisi minun puoleeni.

Ongelman läsnäoloon rovasti viittasi toteamalla, että ”tämänkaltaisia kysymyksiä tapahtuu nytkin meidän seassamme”. Hän neuvoi noudattamaan oikeaa kristillistä vapautta ja välttämään sitovaa tapakristillisyyttä. Europaeus vastasi samoihin kysymyksiin, joita heränneet asettivat Renqvistille jo 1810-luvun lopulla ja joita apupappi oli kehottanut toistamaan. Näin oli tehtykin: esimerkiksi 1840-luvun lopussa Heikki Tuovinen oli kysynyt Renqvistiltä ”mitä minun tulee tehdä, mitä jättää tekemättä”. Moni aikakauden hartauskirja oli kirjoitettu vastaukseksi tähän kristillisen tradition peruskysymykseen.

Viranomaiset pitivät Europaeusta puolueettomana herätysliikkeiden suhteen. Paavo Ruotsalaista vastaan nostetun syytteen yhteydessä 1840-luvulla Europaeus arvioi senaatin pyynnöstä Kuopion lukion rehtori J. I. Berghiä ja ylipäänsä Savon ja Karjalan herätysliikkeitä. Rovasti esitteli herätyksen myönteisiä puolia ja mainitsi ettei Ruotsalaisella ollut kannattajia Liperissä.

Europaeus ja Renqvist olivat tekemisissä henkilökohtaisestikin. Vuonna 1851 Sortavalan kappalai­nen Renqvist kirjoitti lähetysasioista Liperin rovastille, jonka oli kuullut kohdelleen heränneitä asiallisesti. Renqvist painotti lähetystyön tärkeyttä ja sitä kuinka rahvas, säätyväki ja ortodoksitkin olivat olleet halukkaita huomattaviinkin lahjoituksiin. Sen jälkeen Renqvist pyysi Europaeustakin osallistumaan keräykseen.

Viimeistään 1850-luvulla Renqvist tuli käymään Liperissä. Vuonna 1853 hän kertoi ilomantsilaiselle virkaveljelleen Gregorius Monellille lähetystyötä edistävästä matkastaan, jolla oli viipynyt Liperissä viikon. Renqvist kertoi pitäneensä päivittäin ”luvattomia kokouksia” ja saaneensa lähetykselle lähes 30 hopearuplaa joista Europaeus oli lahjoittanut osan. Kappalainen kertoi olleensa tervetullut niin Liperin kuin myös Rantasalmen ja Tohmajärven pappiloihin. Kirkollisen kontrollin ulkopuolisia hartauskokouksia kutsuttiin usein luvattomiksi, koska lain mukaan ne olivat kiellettyjä. Käytännössä hartauskokoukset kieltänyt laki alkoi olla jo 1850-luvulla kuollut kirjain. Renqvist lienee kuitenkin kysynyt Europaeuksen lupaa kokoontumisiin, sillä hän ei varmasti halunnut suututtaa rovastia ja heikentää kannattajiensa asemaa Liperissä. Renqvist viipyi vastaperustetussa Joensuun kaupungissa kolme päivää saarnaten kirkossa ja pitäen hartaustilaisuuksia. Hän kävi seutukunnalla joitakin vuosia myöhemminkin, jolloin matkaohjelmaan kuului ainakin Kuusjärvi, todennäköisesti hän vieraili muuallakin Liperissä.


Kuva Liperin seurakunnalta

Sekä Europaeus että renqvistiläinen herätys jättivät merkittävän jäljen liperiläisten elämään edistäessään lukutaitoa ja lukemisharrastusta. Renqvist oli levittänyt paikkakunnalle suuren määrän hartauskirjoja. Europaeus taas oli kirjastoaatteen uranuurtajia Suomessa. Jo vuonna 1841 Europaeus suositteli Sanan-saattaja Wiipurista -lehdessä kansankirjastojen perustamista Ruotsin mallin mukaan. Rovasti kertoi liperiläisten lukuharrastuksesta seuraavasti: ”Rohkenemme me tässä ilmoittaa, kuinka siinä seurakunnassa, jossa näiden sanojen toimittaja asuu, nimittäin, Oriveden virran päässä, karjalaisten kankahalla, moni mies haluisasti lukee: Kultalan kaunista kirjaa, Huvitusta luomisen töistä, Haaksirikkoa, Nordbladin Terveyden Opetus-kirjaa jne. Myös ovat kaksi osaa Uusia Virsiä, joita Suomen arkkipiispa vainaja Tengström pränttiin toimitti, jo kolmatta vuotta kulun päällä olleet talosta taloon, kylästä kylään, ja luetaan niitä suurella halulla. Lopuksi tahdon mainita että muutamassa paikassa toivotaan tämänkaltaisen kirkonkirjaston eli bibliotekan pääsevän alulle nyt alkavana uutena vuotena, josta myös joku hyödytys lukioille mahtaa vuotaa, jos Jumala siunauksensa ja menestyksensä tälle yritykselle antanee.”

1840- ja -50-luvuilla pohjoiseen Karjalaan perustettiin kuusi kansankirjastoa, joista ensimmäisestä päätettiin Europaeuksen johdolla Liperin pitäjänkokouksessa vuonna 1845. Liperin kirjasto lienee ensimmäinen suomenkieliselle rahvaalle tarkoitettu pitäjänkirjasto. Paikkakunnalla oli siis jo ollut tapana kierrättää kirjoja talosta toiseen. Kuunnellaan lainaus pitäjänkokouksen pöytäkirjasta kirjastoa perustettaessa: ”Koska täkäläinen rahvas on pyytänyt rakentavia kirjoituksia tai muuta hyödyllistä luettavaa, ilman että allekirjoittanut pastori olisi aina kyennyt tyydyttämään tarpeen puuttujalta, kysyttiin seurakunnan jäseniltä halusivatko he myöntää kirkonkassasta vuosittain viisi ruplaa pitäjän ensimmäisen kirkonkirjaston perustamiseksi, mihin he mielellään myöntyivät.”

Koska Europaeus hoiti kirjastoa jonka asemapaikka oli kirkolla, laitosta nimitettiin kirkonkirjastoksi. Jo 1830-luvun lopulla Europaeus oli perustanut Liperiin suuriruhtinaskunnan ensimmäisen papistolle tarkoitetun rovastikuntakirjaston, jossa oli vuonan 1841 noin seitsemänkymmentä julkaisua.

Europaeuksen ajalta vuodelta 1858 on säilynyt Liperin seurakunnan arkistossa kirkonkirjaston luettelo, jonka mukaan kirjastossa oli noin yhdeksänkymmentä teosta. Kirjat olivat suomenkielisiä ja hieman yli puolet niistä uskonnollisia. Joukossa oli muutama Renqvistin kirjakin kuten Wiinan Kauhistus, Wäärän Opin Kauhistus ja Lyhykäinen tutkinto Rukouksen tarpeellisuudesta. Siellä oli myös Renqvistin suomentama ja toimittama Ystäwällinen Waroitus Huolimattomillen Syndisillen, Renqvistin Liperissä kääntämä Jannewagin Seitsemän Nuoren Lapsen Käändyminen sekä herätysjohtajan suosimia kirjoja kuten Arndtin tekstejä sekä Gougen Sana Syndisille ja Sana Pyhille. Europaeus ei siis piilotellut seurakuntalaisiltaan Renqvistin suosimaa kirjallisuutta.

Kirjastoon kuului myös monia kirjoja maanviljelystä, terveydenhoidosta ja luonnontieteistä. Lukijoille oli tarjolla myös muutaman teoksen verran huoneenhallituksen neuvoja, ajan yhteiskuntaoppia. Europaeuksen suosimat historia ja kansanrunous olivat myös lainattavissa, J. F. Cajanin Suomen historia, Biblian historia, Topelius vanhemman Suomen kansan vanhat runot ja erilaiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimitukset kuuluivat kokoelmiin. Kirjastoon oli hankittu myös Maamiehen ystävän ja Mehiläisen vuosikertoja. Liperiläiset saivat lainata myös maallista proosaa kuten kansalaishyveitä ylistävää Zschokken Kultalaa, von Schmidin Genovevaa, Juteinin Huilun huminaa ja viinan vaaroista varoittavaa Haaksirikkoa. Liperin kunnankirjastossa on säilynyt parikymmentä tähän kirkonkirjastoon kuulunutta teosta.

Lukuharrastuksen leviämisestä todistaa sekin, että rahvaalla oli omiakin kirjoja. Liperiläisten 350:ssä perukirjassa vuosilta 1857–1864 on virsikirja lähes joka toisessa. Raamattukin oli raamattuseurojen ansiosta yleistynyt, se on joka kuudennessa (61) jälkikirjoituksessa. Ulkoisesti vaatimattomampia kirjoja ei aina merkitty perukirjaan. Silti uusia testamentteja, katekismuksia ja aapisia on ilmoitettu kymmeniin perukirjoihin. Samoin monissa perukirjoissa on vain ylimalkainen maininta hartauskirjoista ja postilloista. Nimetyistä hartauskirjoista yleisimpiä ovat Arndtin Totisen kristillisyyden eri osat. Liperiläiset lukivat myös Renqvistin kääntämää Toppin Huutavan ääntä sekä Wegeliuksen ja Lutherin postilloja. Perukirjoista löytyy useampia kappaleita myös Quirsfeldin Taivaallista yrttitarhan seuraa, Misanderin Sapatin lepoa, Jumalisuuden Harjoitusta, Biblian historiaa ja Siionin virsiä. Lisäksi perukirjoissa on toistakymmentä kertaalleen mainittua kirjaa. Vuosina 1850–1860 kirjallisuustarjontaan vaikutti kielisäännös, jonka mukaan suomeksi sai julkaista vain uskonnollista tai taloudellista kirjallisuutta.

Aktiivinen lukuharrastus antoi rahvaalle mahdollisuuden hankkia uusia tietoja ja taitoja ja ennen kaikkea ohi perinteisten kanavien. Vaikka uskonnollisen kirjallisuuden aktiivisen levittämisen myötä kirjat yleistyivät, niihin liittyi edelleen arvovaltaa. Rahvaan asenne kirjallisuuteen oli kaksijakoinen. Vaikka rahvas piti kirjoja herrasväen prameiluna ja jossakin määrin tarpeettomina kansalle, lukutaito ja kirjojen omistaminen oli oire kulttuurisesta ja sosiaalisesta noususta, jota ainakin salaa arvostettiin.

Kirjaston merkitystä ei pidä kuitenkaan yliarvioida, sillä kirjaston hoitamisessa oli ongelmansa eikä kirjasto tavoittanut kuin pienehkön osan seurakuntalaisista. Itsenäisen lukemisen merkitystäkään ei tule liioitella. Ensiksikin pitkien tekstien lukeminen vaatii harjaantumista. Toiseksi viranomaiset valvoivat kirjallisuuden julkaisemista eikä valtiokirkollisuuden vastaisia tai muuten sopimattomia tekstejä painettu. Tällöin julkaisujen sisältö jäi tietysti yksipuoliseksi. Kolmanneksi myynti- ja jakelukanavat olivat vielä varsin alkeelliset.

Kuitenkin lukuharrastus auttoi oppimaan kirjoitustaitoa, jota voi pitää keskeisenä täysivaltaisen kansalaisuuden ehtona. Heränneiden vetoomukset Renqvistin puolesta vuonna 1823 todistavat rahvaan kirjoitustaidon ensi vaiheista Liperissä. Muutamat rahvaan ihmiset, joukossa Eino ja Kasimir Leinon isosetä

Pekka Mustonen Kiiessalosta, kykenivät kirjoittamaan ymmärrettäviä laajoja esityksiä. Renqvistin luottomiehet toimivat myös kylien lukuopettajina tai sen järjestäjinä. Kirjoitustaito merkitsi arvostettua asemaa ja kirjoitustehtäviä sikäli kuin suomi oli asiakirjaan käypä kieli.

Hyvät kuulijat. Voi tuntua, että rovasti Europaeuksen ja Liperin herätyksen aika, 1800-luku, on piilossa jossakin historian peräkomerossa. Kuitenkin Europaeus, Liperin renqvistiläiset ja heidän aikalaisensa ehtivät vielä vuosikausia kokoontua tässä seurakunnassa ja tässä kirkossa, jotka yhdessä A. J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen kanssa tarjoavat vankan esimerkin jatkuvuudesta, historian merkityksestä ja arvostuksesta tässäkin, usein toisenlaisia käytäntöjä ja arvoja suosivassa yhteiskunnassa. Omasta puolestani onnittelen lämpimästi Liperin seurakuntaa ja A. J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistystä.

******************************************************

Esko Hartikainen:
Heränneitä ja nukahtaneita
Kulttuuri-, kontrolli ja herätys 1800-luvun alun Liperissä
Bibliotheca Historica 97
SKS, Helsinki 2005
346 sivua.

Katso myös A.J. Europaeuksen jälkeläisten Sukusanomat 2007 nro 2 (94) sivu 8-10: ”Uutta tietoa Iisalmen ja Liperin rovasteista”/Jorma Rytkönen


Liperin kirkko

Liperin seurakunta perustettiin vuonna 1630. Seurakunnan perustamisen tarkoituksena oli omalta osaltaan levittää luterilainen seurakuntaverkosto yli koko maan. Tähän vanhaan emäseurakuntaan ulottuvat viidentoista nykyisen seurakunnan alkujuuret. Seurakunnan perustamisvaiheessa olivat luterilaiset vielä vähemmistönä alkuperäisen ortodoksisen karjalaisväestön joukossa. Ensimmäiset pari vuosikymmentä tultiin toimeen ilman kirkkoa, jumalanpalvelukset pidettiin savupirteissä, kesäisin myös ulkona.

Vuoden 1642 käräjillä käskettiin liperiläisiä sakon uhalla kuljettamaan hirsiä kirkon rakentamista varten. Ensimmäinen kirkko jäi hyvin lyhytikäiseksi, se poltettiin kesällä 1656 ruptuurisodan aikana paikallisen ortodoksiväestön noustua kapinaan esivallan uskonto- ja veropolitiikkaa vastaan.

Toinen kirkko valmistui vuonna 1669 ja sai nimekseen Pyhän kolminaisuuden kirkko. Se oli maakunnan ensimmäinen ristikirkko, jossa oli 17 lasi-ikkunaa.

Kun toinen kirkko alkoi vuotavan ulkokaton takia lahoa niin pahoin, ettei siinä voinut vaaratta olla, rakennettiin se viereen uusi, järjestyksessään kolmas kirkko, joka valmistui 1760. Se oli edeltäjänsä tapaan ristikirkko, mutta sitä jonkin verran suurempi ja valoisampi.

Neljäs kirkko, joka rakennettiin 1838-39, oli jo sekä kooltaan että ulkonäöltään suuren emäpitäjän arvon mukainen. Se oli Carl Ludvig Engelin suunnittelema klassillistyylinen pohjakaavaltaan ns kaksinkertaisen ristin muotoinen. Kolmen vuoden kuluttua tämä kaunis kirkko paloi salaman sytyttämänä sunnuntaina 12.6.1842. Tämä oli seurakunnalle raskas isku ja kului toistakymmentä vuotta ennen kuin uutta kirkkoa jaksettiin ryhtyä rakentamaan. Näin kirjoitti A. Th. Europaeus muistelmissaan:

"Vuonna 1842 paloi ukkosen liekin sytyttämänä Liperin pitäjän äsken   rakennettu kirkko, ja samana vuonna syntyi minun vanhempi velipuoleni.  Kun liekki sytytti kirkon, olimme me pappilasta kaikki vieraina Simananniemen kartanossa, mutta palon alettua palasimme heti venheellä kotiin. Kotiin tultuamme oli sinne kokoontunut paljonväkeä läheisistä säätyläisten taloista katsomaan paloa pappilan kirkolle päin viettävästä ikkunasta."


KERTOMUS A. J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N TOIMINNASTA AJALLA 1.1. – 31.12.2007

Viime vuosi oli yhdistyksen 59. toimintakausi. Sen päättyessä yhdistyksessä oli 276 jäsentä, ja yhdistyksen lehti Sukusanomat lähetettiin 115 osoitteeseen.

Yhdistyksen esimiehenä toimi Tuomas M. S. Lehtonen. Muina hallituksen jäseninä olivat:
Eero Hirvensalo                     v:sta  2005 (toimikauden alkamisvuosi)
Riitta Karasvirta                     v:sta  2007
Liisi Klobut                            v:sta  2006
Jorma Rytkönen                    v:sta  2007   (valittiin esimieheksi valitun Tuomas Lehtosen tilalle)
Leena Rytkönen                    v:sta  2005
Kristiina Nordling                   v:sta  2005

Kaija Rasilo                          v:sta  2007
Kirsti Salminen                      v:sta  2006
Riitta Smeds                         v:sta 2007
Antti Voipio                           v:sta  2005
Pertti Äyräpää                       v:sta  2007

Hallituksen valitsemana varaesimiehenä toimi Kirsti Salminen, rahastonhoitajana Pertti Äyräpää ja sihteerinä Kaija Rasilo. Tilintarkastajina toimivat Raili ja Risto Voipio sekä varatilintarkastajina Marjatta ja Matti Äyräpää. Hallitus piti toimintavuoden aikana kolme kokousta.

Sukusanomat ilmestyi toimintavuoden aikana kahdesti (numerot 1/93 ja 2/94). Toimituskunnan muodostivat Riitta Karasvirta toimitussihteerinä sekä Kaija Rasilo, Kirsti Salminen, Timo Äyräpää ja Jorma Rytkönen. – Merkkipäiväänsä viettäville jäsenille on yhdistyksen nimissä lähetetty onnittelu. Tätä tehtävää on hoitanut edelleen Kaija Rasilo.

Sukukokous 27.10.2007 Helsingissä aloitettiin tutustumalla hotelliyrittäjän edustajan Jari Nuorinkon opastuksella Lampan taloon Pohjoisesplanadi 5:ssa Helsingissä. Talolla on merkittävä asema suvun historiassa. Perusteellisen tutustumiskierroksen jälkeen siirryttiin Lyceum-klubille Rauhankadulle, jossa professori Matti Klinge esitelmöi pappissukujen kulttuurihistoriallisesta merkityksestä. Kokouksessa oli mukana 38 yhdistyksen jäsentä. 

Yhdistys on edelleen kuulunut jäsenenä Suomen Sukututkimusseuraan. 

Yhdistyksen jäsenmaksu oli vuonna 2007 edelleen 10 euroa taloudelta. Yhdistyksen pääoma oli 31.12.2007 tehdyn tilinpäätöksen mukaan  5121,40 euroa. Tilikauden voitto oli 453,22 euroa.

Aune Äyräpään rahasto:         pääoma ja jakamaton tuotto 3531,52 euroa
Toivo Valtavuon rahasto:         pääoma  1051,17 euroa


Liisa Leiwo (Rytkönen) 19.12.1914 – 26.11.2008

Äitimme Liisa Leiwo, omaa sukuaan Rytkönen syntyi Hämeenlinnassa 19.12.1914 ja siellä hän myös kuoli 26.11.2008 juuri ennen 94. syntymäpäiväänsä. Hän oli paljasjalkainen hämeenlinnalainen, kirjakauppias Enok ja Ella Rytkösen lapsikatraan toiseksi nuorin ja viimeinen elossa ollut jäsen. Äitimme kävi Hämeenlinnan yhteiskoulua, sitten talouskoulun ja valmistui opettajaksi tuolloisesta Hämeen-linnan alakansakouluseminaarista, Aukusti Salon kuuluisasta oppilaitoksesta. Opettajana hän ei kauaa ehtinyt olla ennen sota-ajan alkamista. Rytkösen perheessä oli vahva isänmaallinen ilmapiiri, ja kaikki perheenjäsenet toimivat aktiivisesti suojeluskunnassa ja lottina. Sodan aikana äitikin oli lottana ilmavalvonnassa Aulangolla. Meidän lasten vartuttua hän osallistui Punaisen Ristin toimintaan ja sotilaskotityöhön niin kauan kuin suinkin jaksoi, ensin Ähtärissä ja sitten Hämeenlinnassa. Isänmaallisen mielensä, hämeenlinnalaisen ja rytkösläisen identiteettinsä hän myös säilytti loppuun asti. Sota-aikaa hän kuitenkin muisteli ”pimeänä ja ikävänä” aikana.


Liisa Leiwo 1988

Vanhempamme vihittiin kesäkuussa 1941 Tampereella. Vihkiminen Kauko Leiwon kanssa tapahtui ennakkosuunnitelmista poiketen kiireessä ilman juhlallisuuksia. Välittömästi vihkitilaisuuden jälkeen isä vaihtoi armeijan vaatteisiin ja lähti ylimääräisiin kertausharjoituksiin, ja sitten alkoikin jatkosota. Jatkosodan aikana ja sen jälkeen vanhempamme asuivat aluksi Tampereella ja sitten Jyväskylässä, jossa nelilapsisen perheen hoito vei äidin kaiken ajan, kun isämme kulki viikot maakunnassa metsänhoitajana ostamassa puuta ja järjestämässä työmaita ja kuljetuksia. Sitten perheemme muutti Myllykoskelle ja sieltä silloisille Evon metsäkoululle Lammilla ja Tuomarniemen metsäkoululle Ähtärissä. Sieltä vanhempamme palasivat eläkkeelle Hämeenlinnaan.

Vanhan Hämeenlinnan äitimme tunsi ja muisti erittäin hyvin, ja hän seurasi kiinnostuneena eläkkeellä ollessaan kaupungin tapahtumia. Hyvän muistinsa ansiosta hän mm. tunnisti ihmisiä ja tapahtumia Hämeenlinnan museon Enok Rytkösen valokuvakokoelmista. Toivottavasti samalla saatiin talteen hänen muutakin tietoaan Hämeenlinnan historiasta. Hän oli varmaan viimeisiä, joka muisti kirja- ja lelukauppiaan perheen liiketoimien ja perhevierailujen perusteella niin Skogsterien piparkakkutalon sisustuksen kuin Aulangon everstin ja hänen puutarhurinsa. Äitimme oli myös verbaalinen lahjakkuus, joka – isänsä tapaan – runoili kaikki onnittelut ja osanotot sekä muisti Rytkösten päivälliskeskusteluista kaikki erikieliset runonpätkät ja mietelauseet, joiden osaamisessa perheenjäsenet aikoinaan kilpailivat. Hänen suosikkisanontojaan oli ”bäst som sker”, joka hyvin kuvasi hänen tyyntä elämänasennettaan. Toki hänkään ei kaikesta elämässään aivan tyynesti selvinnyt, mutta eläkeaika oli äidille onnellista ja rauhaisaa

Äitimme pysyi virkeänä ja ajan tasalla aivan viime vuosiin, mutta sitten näön menetys alkoi murtaa hänen aktiivisuuttaan ja perustyyneyttään. Sukulaiset ja lastenlastenlapset hänellä kuitenkin pysyivät järjestyksessä loppuun asti. Äiti sinnitteli kotonaan hoitopalvelujen ja ystävien avulla tähän syksyyn asti, mutta vähitellen oli annettava periksi ja pari viime kuukautta äiti oli sairaalassa odottamassa vanhainkotipaikkaa. Hän alkoi hyväksyä ajatuksen siirtymisestä "Ella-mammankin" perustamaan Sisälähetysseuran vanhainkotiin.  Lopulta kaatuminen sairaalassa ja sitä seurannut leikkaus mursivat jo heikentyneen terveyden. Kuten hän itse asian ja ehkä ajoittain toivomuksensakin oli aina ilmaissut, hän siirtyi isän luokse. Hänen viimeiset sanansa Marjukka-tyttärelleen ennen leikkausta olivat ”hämärää on…, yhä hämärtyy”. Luulemme että hän ymmärsi mitä oli odotettavissa.

Äiti siunattiin läheisimpien läsnä ollessa hänelle tutuksi tulleessa Ahveniston kappelissa, muistotilaisuus oli Suomen kasarmin vanhassa sotilaskodissa ja hänet on haudattu Rytkösten sukuhautaan Ahvenistolla.

Matti, Elina, Marjukka ja Markku


PAAKKILAN KUULUMISIA

Tervehdys Haapavedeltä Paakkilan puutarhasta! Sieltä, minne Nora Pöyhönen perusti puutarhan ja kasvi-tarha- ja keittokoulun. Paakkila on nimi vanhalle pappilalle ympäristöineen. Puutarhan uusi hoitaja on ”Paak-kilan Kannatusyhdistys”.

Kesällä 2007 aivan lumen tuloon saakka suoritettiin puutarhan perustamista ja puiden istutusta Oulun ammattikorkeakoulun puutarhaosaston oppilaan laatiman suunnitelman mukaisesti (vanhoja valokuvia esimerkkinä käyttäen).

Keväällä 2008 alkoivat sitten istutukset ja kylvöt puutarhakoulun kahden opiskelijan sekä talkooväen voimin. Ruustinnan muistiinpanojen kasviluetteloiden mukaan kylvettiin, istutettiin  - ja unelmoitiin. Valmistettiin vuokrapalstoja halukkaille kaupunkilaisille omia kylvöksiä varten.

Kesä ei ollut paras mahdollinen, mutta niin se ei ollut aina ruustinnan aikanakaan! Oulun läänin eteläosa oli  kesän sateisin. Poutapäiviä ei juuri ollut, mutta ei se tarhureita näyttänyt lannistavan. Monta ilon hetkeäkin koettiin. Esimerkiksi silloin, kun EU:n edellyttämät tarkastajat tulivat suorittamaan perusteellisen tarkastuksen. Aurinkokin suvaitsi näyttäytyä silloin ja he saivat istuttaa omenapuita vierailunsa kunniaksi!

Aivan aluksi täytyy mainita, että ihmeellinen johto tuli jälleen tähän työhön, niin kuin silloin 125 vuotta sitten. Haapaveden ammattiopiston alainen luomupuutarhakoulu toimii entisen emäntäkoulun alueella ja sinne tuli kaksi innokasta opiskelijaa juuri kuin tilauksesta vuonna 2007. Leena ja Timo Ruuska, vähän aikaa sitten eläkkeelle jääneet sairaanhoitaja ja talouspäällikkö. Heidän asenteensa oli juuri kuin entisten – ruustinnan ja sitten Liisa ja Martti Malkavaaran – ”ei työaikoja, ei palkkaa, vaan aamusta iltaan jaksamisen äärirajoilla”.  Hyvän tuulisina, iloisina, aina valmiina opastamaan uusia talkoolaisia, retkeläisiä, pienempiä ja suurempia ryhmiä.

Kesän kuluessa saatiin siis enemmän kylmää ja vettä kuin olisi toivottu. Mutta eipä valitettu. Kitkettiin, istutettiin, levitettiin ”höystöjä”, rakennettiin kiviaitaa, kaksi huvimajaa ym ym.

Ja sitten kun tuli syksy ja sadon korjuuaika niin paikallinen lehti kertoi ”Paakkilan satoa myytävänä paikan päällä”. Kävi melkein niin, että kesken loppuivat ja alta aikayksikön! Vuokrapalstojen hoitajat saivat iloita omista saavutuksistaan ja moni tuli kysymään: ”Saanko varata ensi kesäksi kaksi palstaa?”

Leena ja Timo Ruuska tekivät opintoihinsa kuuluvat opinnäytetyöt kiitettävällä harrastuksella, taidolla ja asioiden hoidolla. Ilman heidän panostaan asia ei olisi siinä pisteessä kuin se on ensi kesää ja tulevaisuutta ajatellen.

Mainitsen vielä, että Timo Ruuska on oman työnsä ohessa toiminut kannatusyh-distyksen sihteerinä ja rahas-tonhoitajana, eikä sekään ole aivan pieni juttu tämän tapai-sessa yhdistyksessä, missä on paljon, paljon paperityötä ja sen saa tehdä kilpaa rikka-ruohojen ja byrokraattien kesken.

Lopuksi vielä pieni kehotus: ”Tulkaa ja ihmetelkää, kun uusi kesä koittaa”.

Anja Pöyhönen


Aleksandra Eleanora (Nora) Pöyhösen o.s. Europaeus lapset


Juho Anders
s. 1877 k. 1881


Maiju Eleonora
s. 1879 k. 1930

  


Matti
s. 1880 k. 1954


Anni Augusta
s. 1882 k. 1974

  


Väinö
s. 1890 k. 1922

 

  



Filosofian tohtori Esko Hartikainen tutustui ennen esitelmänsä pitoa Liperin kirkontorniin. Sieltä löytyvät A. J. Europaeuksen Ruotsista jo ennen nykyistä kirkkoa tuottamat kirkonkellot. Kelloon on kaiverrettu teksti "Liperin seurakunta tietti, A.J. Europaeus tuotti Ruotsista"

Kuva: Jutta Kurki, Liperi - julkaistu Kotiseutu-uutisissa 4.9.2008




Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.