A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry
Sukusanomat 2007 nro 2 (94)
ISSN 0356-0791 (Painettu)
Esimies:
Tuomas M. S. Lehtonen
Toimitus:
Riitta Karasvirta,
Jorma Rytkönen,
Kirsti Salminen,
Kaija Rasilo,
Timo Äyräpää,
Kuvat sukukokouksesta Henry Levänen, Kaija
Rasilo, Timo Äyräpää
Vanhat kuvat Yhdistyksen arkisto
Takakansi Karin (Kaisu), Pertti, Jaakko, Eila ja Kari-Pekka
Äyräpää 1956 (kuva Pertti Äyräpäältä)
www.europaeus.info
Sukutapaaminen Lampan-talon ja vanhojen pappissäätyjen
merkeissä lauantaina 27.10.2007
Hieman sateisen nihkeä ilma ei estänyt iloista ja
runsaslukuista sukuväkeä kokoontumasta Lampan-talon nurkalle Kauppatorin
laitaan Helsingissä. Lampan-talosta on tarkoitus tehdä 4-tähden hotelli ja
helsinkiläisten olohuone. Hotelliyrittäjän edustaja Juha Nuorinko tuli meitä
jo pihalla vastaan.
Sisällä esittely jatkui TV:n avulla. Uuteen Hotelli Helenaan
tulee mm. 40 korkeaa huonetta ja sviittiä, aulakahvila, ravintola, viinikellari
ja yksityinen sikariklubi. Se tulee olemaan keskieurooppalainen perhehotelli
-tyyppinen. Kalustuksesta tulee korkealaatuinen, mutta yleisilme tulee olemaan
vähemmän kruusattu kuin Kämpin. Hyvää palvelua korostetaan, mm. pohjoista
ulottuvuutta tarjotaan järjestämällä halukkaille vaikka ovelta ovelle
mahdollisuus tutustua Lappiin.
Historia tuodaan myös hyvin esille. Se näkyy mm. Restaurant
Louise Constance -nimessä. Jari Nuorinko kertoi myös mukavasti Lampan-talon
historiasta. Onneksi tätä tietoa on säilynytkin kohtalaisen mukavasti. Kuten
tiedämme on talo ollut Lampan suvulla vuoteen 1918. Talossa oli hotelli
Continental vuosina 1914-1921. Sitten siihen tuli bordelli ja siksi toiminta
päättyi v. 1921. Vuonna 1935 talo siirtyi Helsingin kaupungille ja 1936 siinä
oli mm. poliisi ja passitoimisto. Viimeisimmäksi siinä toimi Helsingin
kaupungin tilakeskus.
Saimme kierrellä huoneissa ja kerroksissa. Niistä avautuivat
hienot näköalat mm. merelle yli eteläisen Helsingin. On siellä ollut Lampan
perheen hyvä asustella. Tällä hetkellä talo on vielä työmaa. Julkisivu jätetään
kuulemma aika ennalleen, mutta koko sisäpiha muuttuu. Se tullaan kattamaan ja
siitä muodostuu hotellin aula- ja kahvilatila. Mahdollisimman paljon vanhaa
pyritään säilyttämään. Mainittakoon vielä, että entiseen Helenankadun puolella
olleeseen putkaan kehkeytyy honeymoon suite.
Lopuksi ennen kiitos-sanoja Jari Nuoringolle esimiehemme
Tuomas Lehtonen esitti toiveen saada Lampa -aiheisia kuvia, jotka voisivat
auttaa vanhojen asioiden huomioimisessa talon kunnostuksessa.
Näkymä P.Espl. 5 ennen ja nyt Katajanokalle/Kauppatorille.
Louise (Lovisa) Constance Lampa (Weckman) Muotokuvan
maalannut veljentytär Mathilda Grönholm
Louise (Lovisa) Constance Lampa (Weckman) Selma Europaeuksen
äiti
Matti ja Aune Äyräpää
Matti Äyräpään kirjoituspöytä P. Espl. 5. Keskellä Gunnar Berndtsin
maalaus, pieniä maalauskuvia Aune Äyräpäältä. Oikealta W Dreckin valokuva,
Seinällä Hilda Äyräpää Wräsbondersson. Vasemmalla ehkä Bertta Äyräpään valokuva
Jari Nuorinko kertoo suunnitelmista ja talon historiasta
Talosta löytyneitä esineitä sekä talossa
toimintansa aloittaneen Stockmannin tuotteita, joissa talon kuva. Yhdistyksemme
sai lahjaksi ullakolta purkutöiden yhteydessä löytyneitä kipsivaloksia
hampaista.
Matti Äyräpää ystävineen korttia pelaamassa Onkohan
pöydällä samaa esineistöä kuin viereisen kuvan "työmaamuseossa" esiteltävät?
Antoisan ja mielenkiintoisen esittelykierroksen jälkeen oli
aika rientää kohti vanhaa tuttua Lyceum-klubia Rauhankadulle, jonne edellä
riensivät kahvia keittelemään Kirsti Salminen, Sirkka Montonen ja Leena
Rytkönen (kiitos myös Johanna Koivistolle). Eikä aikaakaan kun huoneiston
täytti iloinen puheensorina. Siinä ehdittiin sitten iloisen jutustelun lomassa
juoda kupposet kahvia pöydän maukkaitten antimien kera ennen kuin oli aika
aloittaa tapaamisemme virallinen osuus.
Puheenjohtajana toimi kokouksen yksimielisesti valitsema
Jorma Rytkönen, joka kutsui sihteeriksi allekirjoittaneen.
Pöytäkirjantarkistajiksi valittiin Riitta ja Martin Smeds. Kokous todettiin
laillisesti koolle kutsutuksi. Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus
myönnettiin hallitukselle kiitoksin. Jäsenmaksu sovittiin pidettäväksi
ennallaan eli 10 euroa/talous. Suvun esimieheksi valittiin yksimielisesti
Tuomas Lehtonen ja erovuoroisten hallitusten jäsenten tilalle valittiin
uudelleen samat: Leena Rytkönen, Kristiina Nordling, Eero Hirvensalo ja Antti
Voipio. Tilintarkastajina jatkavat edelleen Raili ja Risto Voipio ja
varatilintarkastajina Marjatta ja Matti Äyräpää. Todettiin, ettei Aune Äyräpään
rahastoon ollut tullut stipendihakemuksia.
Sitten olivat vielä vuorossa tervehdykset, joita olivat
kortti Liisa Leiwolta, tekstiviesti Eeva Martelinilta ja kuvatervehdys Kaarina Dehlsiltä.
Antti Rasilo välitti isänsä kiitokset 90-vuotispäiväonnitteluista. Lisäksi
sukulaisten keskuudessa kiersi kaksi kirjaa: Minna Saarelman Nimipäiväjuhlat,
joka sisältää alku- ja loppuosan Maiju Pöyhösen sekä Selma, Antti ja Kalle
Rytkösen enolleen Matti Äyräpäälle kirjoittamasta nimipäivärunosta, sekä Matti
Klingen uusin kirja Iisalmen ruhtinaskunta.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä keskustelimme
yhdistyksemme 60-vuotisjuhlavuoden sukukokouksen vietosta. Riitta Smedsin
ehdottama Liperin Rotila sai varauksettoman kannatuksen. Ensi kesä on myös
Liperin kirkon 150-vuotisjuhlavuosi. Hallitus sai evästyksen järjestää asiaa
käytännössä.
Ennen virallisen kokouksen kahta viimeistä osaa saapui
vieraaksemme professori Matti Klinge esitelmöimään pappissukujen
kulttuurihistoriallisesta merkityksestä. Esitys oli hyvin antoisa ja
mielenkiintoinen.
Professori Matti Klinge ja Tuomas Lehtonen
Pappissäädylle on ollut tärkeää olla moraalisena esikuvana
ja antaa mallia maanviljelijöille. Papit toimivat esimerkiksi esikuvina
rokotuksia pelkäävälle kansalle rokotuttamalla ensin omat lapsensa. Sitten
uskalsivat kyläläisetkin tulla samalle asialle. Papit asuivat virkataloissa,
jotka saattoivat olla hyvinkin isoja. He saattoivat investoida niihin
paljonkin, mutta jos he kuolivat ennen kuin tilat tuottivat tulosta, tuotto
meni seurakunnalle. Suurten säätyerojen lisäksi tuloerotkin pappien kesken
saattoivat olla isot. Olikin pappisylimystö ja pappisköyhälistö. Perheiden
poikien piti olla yliopistossa monia vuosia ja se oli taloudellisesti hyvin
raskasta, mutta se oli samalla tae seuraavan polven menestykselle. Pappien
tuloja ei voinut ennakoida, vaan jouduttiin arvioimaan tuleva sato ja se
tietenkin vaihteli. Tuohon aikaan maaperä oli kosteampaa koko Euroopassa, mutta
ojitus muutti asian. Luultiin, että kuivattamalla soita voitaisiin välttää
hallaa kuten Saarijärven Paavo yritti. Vanhempi papisto katsoi, että tuotto oli
Jumalalta ja sen sai hyödyntää mahdollisimman hyvin. Se ei pitänyt uudempien
kollegoiden puheissa painottuvasta synnistä muistuttamisesta, vaan piti
maatalouden kehittämistä köyhyyden, sairauksien ja katojen torjuntana. Viljaa
ja voita myytiin jopa ulkomaille Myös salakuljetus tuli kuvaan mm. Liperissä
sitä harjoitettiin eritoten Venäjälle.
Papin rouvien asema oli myös tärkeä. He opettivat eritoten
sisäpiikoja mm. hygieniassa. Pappien rouvat harjoittivat myös yrttilääkintää.
Kylälle tullessaan entiset piiat kävivät usein pappien rouvien
luona juttelemassa ja toivat tullessaan jotain hyvää kuten
mustikoita tai hauen. Näin piikojen opettamisesta oli myös taloudellinen
hyötynsä. Säätyläisten yhteiselämään kuului mm. musisointi, josta pappiloiden
neidit eritoten pitivät. Myös kirjojen luku ja ranskankielen opiskelu kuuluivat
kuvaan.
Ensin oli vain kaksi hiippakuntaa: Turun ja Viipurin
sittemmin Porvoon hiippakunta, joka käsitti koko Itä-Suomen. Näiden välille
muodostui "Kiinan muuri", joka jakoi maan voimakkaasti ja "saneli"
jopa avioitumistakin. Vuonna 1850 tuli uudistus kun perustettiin Oulun
hiippakunta, joka käsitti koko Pohjois-Suomen. Läänejäkään ei tuolloin ollut
kuin kolme ja näissäkin näkyi Itä-Suomen piiri eli "Kiinan muuri".
Kuvaan tuli mukaan myös maanmittaus. Karjalan ja Savon mittaaminen oli
valtavan suuri operaatio alueella olevien suurten järvien vuoksi. Kohtalaisesti
se kuitenkin onnistui, vaikka valituksiakin tuli mm. väärin piirretyistä
kartoista. Mittaustulosten tultua talot pantiin joidenkin verovapaiden vuosien
jälkeen verolle. Tällöin viimeistään selvisi, kuka oli tehnyt epäonnistuneen
valinnan, sillä pienet alat saattoivat olla hyvää maata toisin kuin isot.
Hallinnollinen ja kirkkohallinnollinen maailma olivat
lähellä toisiaan. Mutta myöhemmin monia maallisia tehtäviä siirtyi kirkolta
pois kuten kuntien johto ja kansan opetus. Papit keskittyivät tällöin vain
hengellisiin tehtäviin. Papiston koostumus muuttui 1880-luvulla, kun osa heistä
luopui pappisviroistaan, kun yhteiskunnassa avautui uusia
karriäärimahdollisuuksia. Myös uusien uskonkäsitysten leviäminen vaikutti uran
vaihtoon.
Esitelmän ja loppuun saatetun virallisen osuuden jälkeen oli
aika huiskutella toisillemme mukavan ja antoisan sukutapaamisen päätteeksi ja
lähteä kukin tahoillemme. Kiitokset vielä kaikille tapahtuman järjestäjille ja
erityisesti Jari Nuoringolle sekä professori Matti Klingelle. Mieli haikeana,
mutta odottavana jäämme odottamaan ensi vuonna tulevaa juhlatapaamistamme.
Kaija Rasilo
Edestä Kaarina Hirvensalo, Tuuli Takala, Timo ja
Pertti Äyräpää
Seisomassa Jorma Rytkönen, eturivissä Tuuli Takala ja
Paula Rytkönen, vasemmalla Leena, Antti ja Kaija Rasilo, Liisi Klobut, rivi 3 Riitta ja Martin Smeds
UUTTA TIETOA IISALMEN JA LIPERIN ROVASTEISTA
Matti Klinge: Iisalmen ruhtinaskunta. Modernin projekti
sukuverkostojen periferiassa. SKS, Keuruu 2006. 616 sivua.
Esko Hartikainen: Heränneitä ja nukahtaneita. Kulttuuri,
kontrolli ja herätys 1800-luvun alun Liperissä. Bibliotheca Historica 97. SKS,
Helsinki 2005. 346 sivua.
Emeritusprofessori Matti Klingen aikaisemmistakin
tutkimuksista tuttu yksilöiden panoksen ja henkilöverkostojen korostaminen
historian selitystekijöinä tarjoaa luontevan lähtökohdan Lagusten savolaisen
sukuhaaran historian kirjoittamiseen. Iisalmen ruhtinaskunta -teoksessa
kuvauksen keskipisteeseen sijoittuvat Iisalmen suurpitäjä, sen Lagus-sukuiset
kirkkoherrat ja näihin liittyvät pappis- ja virkamiessukujen verkostot.
Kirjoittajan suvereenin asiantuntemuksen ja laajan lähdepohjan ansiosta teos
laajenee kuitenkin selvästi yli tavanomaisen sukuhistorian mittojen.
Yksittäisten pappien, maaherrojen, maanmittarien ja muiden virkamiesten
toiminnasta avautuu mielenkiintoisia näköaloja Savon ja sen ohella koko itäisen
Suomen talous-, sosiaali- ja kulttuurihistorialliseen kehitykseen 1700-luvun
jälkipuoliskolla ja autonomian aikana.
Erityisen perusteellisesti Klinge kuvaa senaikaisen papiston
ja yliopiston kiinteää yhteyttä, minkä ansiosta seurakunnissaan toimivilla
papeilla oli läheinen tuntuma akateemisten piirien aatevirtauksiin ja
tieteellisiin harrastuksiin. Teologiassa vallalla oleva neologinen suuntaus
korosti velvollisuuksien täyttämisen ja uutteran arkisen työn merkitystä
Jumalalle otollisena toimintana. Siten se oli omiaan ylläpitämään jo hyödyn
aikakaudelta 1700-luvulta peräisin olevaa teologian ja talouden yhteyttä.
Varsinkin Savon ja Karjalan suurissa kirkkopitäjissä papeilla oli usein
keskeinen osuus maatalouden uudistamiseen ja kulkuyhteyksien parantamiseen
tähtäävissä innovaatioissa. Valtiollisissa oloissa 1800-luvun alussa tapahtunut
suuri muutos, Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan perustaminen, edellytti
maassa poliittista uudelleen orientoitumista, missä kirkkoherroilla rahvaan
sekä hengellisinä että hallinnollisina johtajina oli myös keskeinen tehtävä.
Iisalmen ruhtinaskunta on ehdottoman suositeltava kirja myös
meidän sukupiirimme jäsenten luettavaksi, vaikka Liperin rovasti Anders Josef
Europaeus ei sen sivuilla esiinnykään. Vaikka Iisalmi olikin Savon ja Suomen
koko itäisen hiippakunnan suurin ja tuottavin pastoraatti, oli Pohjois-Karjalan
Liperikin toki suuri emäseurakunta, jonka kirkkoherralta edellytettiin
maisterin tutkintoa ja jota tehtäviensä ja asemansa puolesta voidaan monessa
suhteessa verrata Iisalmen rovasteihin. Tästä kertoo osaltaan sekin, että
Europaeus sai ansioinstaan tohtorin arvon, mikä kaikilla Iisalmen kirkkoherroillakin
oli 1880-luvulle saakka. Klingen mukaan teologian tohtorin arvo oli selvästi
professoria korkeampi, ja tohtorinarvon antamista pappissäätyyn kuuluvalle
voitiin verrata maallisten virka-ansioiden perusteella tapahtuvaan
aatelointiin.
Klingen kuvaukset Porvoon lukiosta ja Turun akatemiasta
1800-luvun alussa täydentävät oivallisesti A. J. Europaeuksen
päiväkirjamuistiinpanoista välittyvää kuvaa opiskelusta noissa opinahjoissa. Europaeushan
opiskeli sekä Viipurin saksankielisessä lukiossa että Porvoon lukiossa, mistä
hän 1817 siirtyi jatkamaan opintojaan Turun keisarilliseen akatemiaan. Siellä
oli tähän aikaan professorina ja vuorollaan myös yliopiston rehtorina A. J. Lagus,
Iisalmen rovastina 1771 - 1806 toimineen Johan Lagus vanhemman poika. Pienenä
kuriositeettina mainittakoon, että Lagus vanhempi oli 1766 hakenut Liperin
kirkkoherran virkaa sitä kuitenkaan silloin saamatta. Vastaavasti A. J.
Europaeus tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi ilmeisesti harkitsi Iisalmen
kirkkoherran viran hakemista sen vapautuessa 1850-luvun alussa. Anne Petersen-Jessenin
mukaan hän kuitenkin luopui ajatuksesta lähinnä puolisonsa Selman vastustuksen
vuoksi. Viran sai sitten 1850-luvun puolivälissä professori A. J. Laguksen
poika Johan Lorenz Lagus.
Klingelle suureksi ansioksi on luettava, että hän Iisalmen
rovastien virkatoimia ja pappilaelämää monipuolisesti kuvatessaan muistaa antaa
tunnustusta myös ruustinnojen panokselle mahtavan pappilan talouden ja miehen
virka-asemasta aiheutuvien velvollisuuksien hoitamisessa. "Iisalmen ison
rovastin", kirkkoherrana 1855 - 1881 toimineen J. L. Laguksen saavutuksista
puhuessaan Klinge toteaa koruttomasti, että "rovastin hyvyys oli tietysti mitä kiinteimmässä
yhteydessä ruustinnaan". Käytettävissä olevista lähteistä ruustinna Laguksen
elämästä tosin ei ole saatavissa kovin paljon tietoa. Kuvattuaan ruustinnan
tehtäviä pappilan suurtalouden hoitamisessa, palkollisten ohjaamisessa, suuren
lapsiperheen arjen pyörittämisessä ja pappilassa usein majailevien vieraiden
kestitsemisessä Klinge päätyy kuitenkin toteamaan: "Kirkkoherran
rouvana oleminen maaseudulla oli yksi vaativimmista
ammateista mitä on ollut ja on." On hyvä muistaa niin Lagusten kuin Europaeuksenkin
kohdalla, että vastavihityt papinrouvat, jotka joutuivat kirkkoherran puolison
vaativaan rooliin, olivat iältään vähän alle tai yli 20-vuotiaita
säätyläisneitosia, joista monet olivat kasvaneet lisäksi kaupunkioloissa.
Heidän suhteensa ei varmasti ole liioiteltua puhua arjen sankaruudesta, joka
historiankirjoista usein on unohtunut.
* * * * *
Toinen otsikossa mainittu teos, Esko Hartikaisen väitöskirja
Heränneitä ja nukahtaneita, keskittyy selvittelemään Liperin seurakunnassa
1820-luvun alussa, siis runsaat kymmenen vuotta ennen A. J. Europaeuksen
Liperiin tuloa, puhjennutta kriisiä, johon Klingekin lyhyesti viittaa em.
teoksessaan. Käsitellessään Pohjois-Savon herännäisyyden vaikutusta Iisalmen
seurakunnassa Klinge nimittäin toteaa, että 1820-luvun alussa pietistinen
liikehdintä oli siellä jo rauhoittumassa, toisin kuin Liperissä, missä
"Karjalan apostoli" Henrik Renqvist kiersi käännytysmatkoilla ja murensi
papiston ja rovastin arvovaltaa.
Henrik Renqvist, joka saapui Liperiin kirkkoherran, rovasti
N. J. Peranderin apulaiseksi 1817, oli alkuaan ilomantsilaisen talollisen poika
Heikki Kukkonen. Hän oli päässyt opintielle vasta 17-vuotiaana, ja pitkiksi
venähtäneiden opintojensa aikana, jolloin hän oli elättänyt itseään mm.
harjoittamalla maakauppaa, hän oli tutustunut herännäiskristillisyyteen sekä
Kuopiossa että Turussa. Vaikeat sielulliset kamppailut olivat johtaneet jopa
itsemurhayritykseen, mutta siitä selvittyään hän sai Porvoossa
pappisvihkimyksen ja määräyksen apupapiksi Liperiin. Siellä hän sai rahvaan
hengellisestä tilasta hyvin kielteisen kuvan: juoppous, siveettömyys,
lukutaidottomuus ja taikausko rehottivat ja kirkkokuri oli rempallaan.
Parannuksen tarve oli siis suuri, ja Renqvistin saarna- ja opetustoiminnan
päämääräksi tulikin uskonnollisen herätyksen aikaansaaminen Liperissä. Nuoren
miehen ehdottomuudella hän alkoi palauttaa myös kirkkokuria kovalla kädellä:
kirkkoon hankittiin jopa jalkapuu, josta muualla oltiin siihen aikaan jo
luopumassa.
Renqvistin kansanomaiset saarnat ja kiihkeät herätyspuheet
saavuttivat pian vastakaikua, ja herännäisyyden kannatus Liperissä alkoi
kasvaa. Uskonvarmuutensa ja jyrkkyytensä vuoksi Renqvist joutui kuitenkin pian
ristiriitaan rovasti Peranderin kanssa. Syksyllä 1820 tapahtui avoin välirikko
Renqvistin arvostellessa kirjeessään rovastille kovin sanoin tämän viranhoitoa.
Porvoon tuomiokapituli puuttui asiaan ja yritti tarkastus- ja ohjaustoiminnan
avulla saada omapäisen apupapin pitäytymään kirkon virallisella linjalla siinä
juurikaan onnistumatta. Seurakunnassa syntyi kahtiajako Renqvistin kannattajiin
ja vastustajiin, ja pian hänen toimensa joutuivat myös käräjillä
käsiteltäviksi. Tilanne Liperissä alkoi rauhoittua vasta, kun tuomiokapituli
1826 siirsi Renqvistin vankihuonesaarnaajaksi Loviisan edustalla olevaan Svartholman
linnoitukseen. Oikeudenkäynti kuitenkin jatkui ylemmissä asteissa, ja vasta
1829 senaatti vahvisti Vaasan hovioikeuden päätöksen, jolla Renqvist erotettiin
vuodeksi pappisvirasta sekä määrättiin maksamaan sakkoja ja
oikeudenkäyntikuluja sekä esittämään Peranderille julkinen anteeksipyyntö.
Liperiin hän ei enää papiksi palannut, vaan siirtyi 1835 kappalaiseksi
Sortavalaan.
Rovasti Peranderin kuoltua 1831 hänen seuraajakseen Liperin
kirkkoherraksi valittiin A. J. Europaeus, joka saapui uuteen seurakuntaansa
keväällä 1834. Hän oli Liperissä ensimmäinen seurakuntalaisten itse valitsema
kirkkoherra sitten 1700-luvun puolenvälin, ja Hartikaisen mukaan
henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan mahdollisimman sopiva sielunpaimen
vaikeiden ristiriitojen rasittamaan seurakuntaan. "Maltillinen, kansanomainen,
aktiivinen, taitava, tunnollinen, oppinut, sovitteleva, oikeudenmukainen ja
lempeä ovat adjektiiveja, joita on kyllästymiseen asti käytetty Ylä-Karjalan
lääninrovastista", toteaa Hartikainen väitöskirjassaan ja arvioi, että
Europaeus tuli hyvin toimeen seurakuntalaisten kanssa. Liperin silloisessa
tilanteessa oli varmasti viisasta, että Europaeus koetti välttää näkyvää
kirkkokuria, jos asia oli suinkin puhumalla hoidettavissa. Kun Liperissä 1841
pidettiin piispantarkastus, oli "rauha palannut paimenten ja lauman välille",
kuten Hartikainen tilannetta kuvaa.
Europaeuksen sovitteleva asenne tuli ilmi myös suhteessa
renqvistiläisiin. Heränneiden johtomiehet antoivat arvoa rovastin
maltillisuudelle. Sortavalasta käsin Renqvist kirjoittikin Europaeukselle ja
vieraili 1850-luvulla Liperissä pitämässä hartauskokouksia, Hartikaisen arvelun
mukaan rovastin luvalla. Hartikainen (joka tässä käyttää lähteenään mm. Petersen-Jessenin
teosta) tähdentää kuitenkin, että vaikka Europaeus oli valmis tunnustamaan
herätysliikkeiden myönteiset puolet, hän ei suosinut renqvistiläisyyttä
valtiokirkollisuuden kustannuksella. Hän arvosteli saarnoissaankin heränneiden
taipumusta uskonnollisuuden ulkoiseen korostamiseen kuten polvirukouksiin ja
hurmoksellisuuteen ja eri herätysliikkeiden keskinäiseen eripuraisuuteen ja syyttelyyn.
Uskovaisenkaan ei tulisi luopua yhteiskuntaa rakentavasta työstä, "ei yhtään
heille tarjottua leiwiskää pyytäisi maahan kaiwaa", toteaa Europaeus eräässä
saarnassaan vuodelta 1849.
Tutkimuksen teemasta johtuen Hartikaisen teoksessa
käsitellään Europaeuksen virkatoimia yleensä vain Liperin herännäisyyteen
liittyvissä yhteyksissä. Puhuessaan hänen aloittamastaan Suomen ensimmäisestä
rovastikuntakirjastosta ja Liperin kansankirjastosta, jonka perustamisesta
päätettiin pitäjänkokouksessa 1845, Hartikainen esittää mielenkiintoisen
ajatuksen, että kirjastoharrastuksen taustalla Liperissä vaikutti ainakin
osittain myös renqvistiläisten lukuharrastus. Henrik Renqvisthän oli merkittävä
uskonnollisen kirjallisuuden tuottaja ja levittäjä, jonka jo 1800-luvun
alkupuolella harjoittama kustannustoiminta loi pohjan kustannusyhtiö Otavan
perustamiselle vuosisadan lopulla. Kun Europaeus suositteli Sanan-saattaja Wiipurista
-lehdessä 1841 kansankirjastojen perustamista, hän vetosi kylläkin Ruotsista
saatuun esikuvaan. En pitäisi silti mahdottomana, että Liperin rovastin
ehdotukseen "viipurilais-käytännöllisen suomalaisuusajattelun" (Klinge) lisäksi
olisi vaikuttanut myös Renqvistin innokas kirjaharrastus.
1800-luvun jälkipuoliskolla herätysliikkeiden ja valtiokirkon
välillä aikaisemmin vallinneet vastakohtaisuudet lientyivät ja herätysliikkeet
integroituivat vähitellen valtiokirkkoon, joka puolestaan omaksui heränneiden
korostamia näkemyksiä. Tätä edisti aatteellisen ilmapiirin yleinen
liberalisoituminen ja vähitellen yleistyvä pappien rekrytoituminen
talonpoikaissäädyn riveistä. Liperin osalta pitänee joka tapauksessa paikkansa
Hartikaisen johtopäätös, että A. J. Europaeuksen sovitteleva toiminta edisti
siellä renqvistiläisyyden sulautumista valtiokirkollisuuteen ja pitäjän
kirkollisen elämän vähittäistä eheytymistä.
Jorma Rytkönen
(Edellä mainittu Petersen-Jessen on Anne Petersen-Jessen :
Liperin rovasti Anders Josef Europaeus 1798-1870. Suomen Sukututkimusseura
1987.)
Liperin pappilamaisema, valokuva vanhasta maalauksesta.
JOULUNPYHIEN SALAPOLIISITEHTÄVÄ
Martti ja Lea Eerola ovat lähestyneet sukuyhdistystämme
Matti Äyräpään plaketin tekijän ja historian selvittämiseksi.
Martti Eerolan äiti Salme Eerola toimi hammaslääkärinä
Lappeenrannassa vuosina 1937 - 1985. Hänellä oli vastaanottohuoneensa seinällä
vuoteen 1957 asti plaketti, joka esitti Matti Äyräpäätä. Plaketti on
mahdollisesti tehty 1930-luvulla tai 1940-luvun alussa.
Martti ja Lea Eerolan aikomuksena on lahjoittaa plaketti
Suomen Hammaslääkäriliitolle, jolla ei ole kyseistä plakettia. Tässä yhteydessä
he haluaisivat liittää plakettiin myös sen historiatietoja.
(valokuva MarttiEerola)
Plaketti esittää Matti Äyräpään kasvojen sivuprofiilia ja
siinä on hänen nimensä. Levy on kooltaan 17,5 x 26 cm. Paksuus on noin 0,5 cm.
Se on ilmeisesti valettu hiekkamuottiin ns.
painometallista eli lyijyn ja antimonin seoksesta ja pintakäsitelty
kuparisulfaatilla. Plaketin alaosassa on pienet nimikirjaimet (ilmeisesti
tekijän) I I H tai I I N, mahdollisesti H H.
Kuvassa on havaittavissa huomattavaa yhteneväisyyttä Alpo Sailon
Matti Äyräpää mitalin (kts. Sukusanomat 2006 nro 2) ja Liperissä olevan Matti
Äyräpää patsaan kuvan kanssa. Plaketin ja muut kuvat poikkeavat kuitenkin
joidenkin yksityiskohtien osalta.
Mikäli lehtemme lukijoilla on tarkempaa tietoa plaketista,
sen tekijästä tai plaketin käyttötarkoituksesta, niin ne voidaan toimittaa
sukuyhdistyksen esimiehelle tai sukusanomien nettisivujen palautepalstan
kautta. Yhteystiedot löytyvät Sukusanomien alkusivuilta. Välitämme tiedot
edelleen Martti Eerolalle.
RAHASTONHOITAJAN PALSTA
Sukusanomat ja muu yhdistyksen posti lähetetään
perhekohtaisesti. Jäsenrekisterissä on monia perheitä, joiden lapset ovat jo
aikuisia - osa jo oman perheen perustaneita - mutta jäsenrekisterin mukaan
asuvat edelleen vanhempiensa luona. Aikuiset lapset jäävät ilman omaa
Sukusanomia. Keväällä lähetetystä jäsenmaksupankkisiirron tiedoista voi
tarkistaa jäsentiedot.
Yhdistyksen jäsenrekisteriä on kehitetty siten, että nyt on
esim. lapsille mahdollista postittaa oma Sukusanomien numero siten että
jäsenmaksu liitetään vanhempien jäsenmaksulomakkeelle. Mikäli huomaat
virheellisyyksiä jäsenrekisterin tiedoissa tai haluat muuttaa jäsen- tai
jäsenmaksutietoja niin ne voi ilmoittaa yhdistyksen rahastonhoitajalle
tai yhdistyksen palaute-sivun kautta.
Anders Theodor Europaeuksen lapset
Selma Kristina Sofia Pankakoski ent. Hällström o.s. Europaeus
s. 1880 k. 1959
Bertha Maria Äyräpää ent. Europaeus
s. 1883 k. 1961
Aarne Elias Äyräpää ent. Europaeus
s. 1892 k. 1971
Ella Augusta Kitunen o.s. Europaeus
s. 1890 k. 1988
Arvi Josef Äyräpää ent. Europaeus
s. 1894 k. 1934
Kolmesta Adde Europaeuksen nuorena kuolleesta lapsesta ei ole kuvaa.
Antti (s. 1881, k. 1881)
Andreas Johannes (s. 1885, k. 1886)
Vilhelm Emanuel (s. 1892, k. 1893).
Agronomi Anders Theodor Europaeus perheineen - noin vuonna 1892.
Bertha, Selma, Aarne, Adde, Ella ja Kristina Sofia Europaeus o.s. Riikonen. Poika Arvi ei vielä ollut syntynyt
Natalia Vilhelmina Rytkösen o.s. Europaeus lapset
Anders (Antti) Johan Rytkönen
s. 1870 k. 1930
Karl (Kalle) Wilhelm Rytkönen
s. 1871 k. 1898
Enok Aron Rytkönen
s. 1874 k. 1960
Selma Johanna Rytkönen
s. 1875 k. 1937
Otto Erik (Erkki) Rytkönen
s. 1879 k. 1910
Heikki Reinhold Rytkönen
s. 1881 k. 1933
Martin Joel (Martti) Rytkönen
s. 1882 k. 1893
Hertta Natalia Kyyrö o.s. Rytkönen
s. 1884 k. 1927
lisäksi Matias (Matti) Josef Rytkönen s. 1877 k. 1880, kuva
puuttuu
Aron ja Natalia Rytkösen perhe (todennäköisesti) vuonna 1889.
Vasemmalta: (1), (2), 3 Kalle, 4 rovasti Aron R., 5 Enok, 6
Selma, 7 ruustinna Natalia Wilhelmina o.s. Europaeus, 8 Antti, 9 Hertta, (10).
1, 2 ja 10 pojat ovat Erkki ja Heikki sekä joku vieras poika
- ei tiedossa kuka kukin on.
Marraskuussa 2007 esitettiin Savitaipaleella musikaali D.E.D
Europaeuksesta, Jouko Saramies lähetti meille sähköpostitse lokakuussa 2007
lehdistötiedotteen. Toivottavasti joku yhdistyksen jäsenistä näki näytelmän ja
vaikka jakaisi kokemuksensa Sukusanomien lukijoille. Eikä kahta ilman kolmatta,
ehkäpä näytelmä otetaan tulevaisuudessa uudelleen ohjelmistoon.
David Emmanuel Daniel Europaeus 1820-1884
Europeauksen elämä oli omalaatuinen, värikäs ja traaginen,
eikä hänen työnsä saanut sille kuuluvaa arvostusta. Esimerkiksi hänen
nykypäiväänkin hyvin sopivat rauhan ja kansojen välisen veljeyden ajatuksensa
jäivät vaille ymmärrystä hänen aikanaan. Hänen runsaasta kirjallisesta
tuotannostaan mainittakoon mm Työmiehen mietteitä, Pieni Runoseppä sekä
Ruotsalais-suomalainen sanakirja. Kirjallisen tuotannon lisäksi Europaeus
kehitti lukuisia sanoja suomen kieleen kuten esimerkiksi eduskunta, enemmistö,
esitelmä, harrastus, ilmansuunta, johto, johtokunta, johto-oppi, johtopääte,
kaunokirjallisuus, (säkeen) kerto, kertosäe, kielivirhe, kiistää (kieltää,
väittää vääräksi), kivipaino, kunta, (kirjojen) kustantaja, miehittää,
mietintö, omistusliite, osoite, pätevä, sananmukainen, sinutella,
suorasanainen, säestää (soittaa toisen laulaessa), säännöllisyys,
säännöttömyys, tasa-arvo, todennäköinen, toimeentulo, ulkomaalainen,
valokuvaaja, valtava, vety, virkavala, väitöskirja, yhdyssana, äänenkannattaja
jne.
Jo monia vuosia kestänyt kirkkomusikaaliperinne saa jatkoa
Savitaipaleella. Edelliset näytelmät - Suuri oikeudenkäynti, Suola, Savinen
taival ja läkkiseppä Lindblad - saavuttivat suuren suosion ja keräsivät
runsain joukoin katsojia myös kauempaa maakunnasta. Tänä vuonna Savitaipaleen
musiikin-, tanssin- ja teatteriharrastajat esittävät musiikkinäytelmän
Savitaipaleella syntyneestä D.E.D. Europaeuksesta. Näytelmän ensi-ilta oli Kalevalanpäivänä
2004 ja tämä esitys on jonkin verran muuteltu toisinto. Kokonaisuus on saatu
historiallisesti ja kulttuurisesti hyvin mielenkiintoiseksi ja esitysteknisesti
näyttäväksi.
Daniel Europaeuksen elämä ja aikaansaannokset ovat näytelmän
arvoinen, joka nyt toteutetaan hänen synnyinpitäjässään Savitaipaleella.
Käsikirjoitus musiikkinäytelmään on Anna-Mari Kaskisen, sävellystyö Pekka
Simojoen, musiikin sovitus sekä kuoron johto Taisto Taalikaisen, koreografia
Elsi Hirven sekä ohjaus Arto Myllärisen. Valot ja ääni Janne Pajarinen.
Puvustus Onerva Hemmilä Kunnianhimoisessa produktiossa esitystä toteuttamassa
on jälleen mukana toista sataa innokasta näytelmän, laulun, musiikin sekä
tanssin paikallista harrastajaa, aikuisia ja lapsia. Tuotanto Savitaipaleen
musiikinystävät ry.
Europaeuksen lapsuudesta ja perheestä:
"Minun isäni Peter Adolf Europaeus oli ollut saksan ja
ranskan kielien opettaja ja rehtori Haminassa ja Viipurissa ennen kuin hänestä
tuli Savitaipaleen kirkkoherra. Isoisäni Jaakob Johan oli Uudenkirkon
kirkkoherra ja isoäitini Beata Katarina (vanh'äit', niinkuin Savitaipaleella
sanottiin) oli Savitaipaleen kirkkoherra Heintziuksen tytär. Myös isoisäni isä
ja hänenkin isänsä olivat pappeja. Ei siis ihme, että äitini toivoi minustakin
pappia.
Äitini oli lampuodin tytär Sofia Peijo ja hän hoiti
pappilan isoa karjaa. Kun isäni ensimmäinen vaimo oli kuollut, isäni meni
äitini kanssa avioon, vaikka heillä oli yli 20 vuotta ikäeroa. Kerron vielä
vähän suvustani. Minulla oli yksi sisar, Ulrika Sofia, joka avioitui venäläisen
upseerin, eversti Kislovin kanssa. Veljeni Emil toimi kuvernöörin virastossa
kielenkääntäjänä ja toinen veljeni Nils oli alikapteeni Venäjän keisarillisessa
armeijassa. Minulla oli myös viisi sisarpuolta, joista Anna Elisabet avioitui
pastori Peter Platanin kanssa. Katarina Charlotta oli opettaja."
1845 retki Suomen ja Venäjän Karjalaan
1845 retki Vienan Karjalaan
1846 retki Sotkamoon ja Aunukseen
1847 retki Inkeriin
1848 retki Inkeriin ja Pietarin kautta Tverin Karjalaan
1853 retki Inkeriin
1854 retki Viroon
KIRJELÖYTÖJÄ KARIN ÄYRÄPÄÄN VIERASKIRJAN VÄLISTÄ
Hanna Äyräpään kyläänkutsu kälylleen Karin Äyräpäälle 27.12.41
Tervehdin rakkainta kälyä!
Jos sull´ ei ilman oo´älyä
huomenissa tänne tulla,
missä varttoo kahvi, pulla,
siinä kello kahden maissa
kahvihampaan pakottaissa,
täten sulle kutsun antaa,
perille mink´ Paavo kantaa,
kälysi Hanna
J.K. Muksut myöskin mukaan ota
ettei teillä syttyis´ sota
Kitusten poikien Maunun ja Jaakon Karin Äyräpäälle tuoman
joulukuusen saatekirje
Lapsille jaettavaksi
Maalaisserkut pulleat
Maunu sekä Jaako
Kuusta tässä kantavat
Sisään tulla saako
Tuoda joulun tullessaan
kynttilöiden valon
Mielen johtaa seimen luo
Joulun tähden jalon
Äyräpääläistä joulua 1956 Helsingin Runeberginkadulla: Karin
(Kaisu) Äyräpää, sylissä Pertti, Jaakko ja Eila Äyräpää, sylissä Kari-Pekka
SUKUSANOMAT TOIVOTTAA KAIKILLE
HYVÄÄ JOULUA
JA
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2008