Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.
A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
2006 nro 2 (92)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

Serkukset joukukuusen ympärillä

Serkuksia Joulukuusen ympärillä.
 Vasemmalta Pekka Pankakoski, Antti Voipio, Kerttu P., Heikki V., Matti P., Sirkku P. ja Jukka V.
Helsinki 2.1.1949, kuva Pentti J. Voipio

SISÄLLYS

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry
Sukusanomat 2006 nro 2 (92)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

Esimies:
31.12.2006 asti:
Jorma Rytkönen
1.1.2007 alkaen:
Tuomas M.S. Lehtonen

Toimitus:
Riitta Karasvirta
Jorma Rytkönen
Kirsti Salminen
Kaija Rasilo
Timo Äyräpää

Kannen kuva: Pentti J. Voipio

Uudet valokuvat: Kaija Rasilo, Antti Voipio, Timo Äyräpää, Pertti Äyräpää

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry
Sukusanomat 2006 nro 2 (92)
ISSN 0356-0791 (painettu)

www.europaeus.info

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Syksyn sukukokous pidettiin ennakkosuunnitelmien mukaisesti Helsingissä Matti Äyräpää –teeman  merkeissä. Kaksivaiheisen ohjelman ensimmäisen osan muodosti tutustuminen Yliopistomuseo   Arppeanumiin ja siellä esillä olleeseen Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin juhlanäyttelyyn. Museon   puolesta runsaslukuisen kokousväen vastaanotti museonjohtaja Kati Heinämies, joka myös   henkilökohtaisesti opasti toista kahdesta osanottajaryhmästä yli tunnin kestäneellä erittäin mielenkiintoisella  museokierroksella. Tutustumiskäynnin päätteeksi Yliopistomuseolle luovutettiin yhdistyksen hallussa olleet  Matti Äyräpään kunniamerkit ja mitalit täydentämään siellä jo ennestään olevaa häneen liittyvää aineistoa.

Kokousohjelma jatkui Kirurgisessa sairaalassa, jonka ovet avautuivat yhdistyksemme vuosikokouksen pitoon  lähinnä Eero Hirvensalon vaikutusvallan ansiosta. Erinomaisen asiantuntevan ja sisältörikkaan  vuosikokousesitelmän Matti Äyräpäästä suomalaisuusmiehenä piti Suomen Hammaslääkäriliiton entinen   puheenjohtaja Heikki Vuorela. Tarjolla oli myös kahvia ja perinteiseen tapaan Hirvensalon suvun   musiikkiesityksiä. Seuranneessa vuosikokouksessa valittiin kuusi vuotta yhdistyksen puheenjohtajana  toimineen Jorma Rytkösen seuraajaksi vuoden 2007 alusta Tuomas M. S. Lehtonen. Tarkemmin   kokoustapahtumia selostaa Kaija Rasilo toisaalla tässä lehdessä olevassa kirjoituksessaan.

Oman puheenjohtajakauteni nyt päättyessä haluan kiittää lämpimästi kaikkia hallituksen ja Sukusanomain toimituskunnan jäseniä, jotka innokkaasti ovat olleet toiminnassa mukana ja tehneet mahdolliseksi mm. jäsenlehtemme säännöllisen ilmestymisen. Viimeisten kuuden vuoden aikana sukukokouksista puolet on   pidetty Helsingissä, puolet pääkaupungin ulkopuolella: Hämeenlinnassa, Porvoossa ja Haapavedellä.   Osallistuminen kokouksiin on ollut ilahduttavan vilkasta. Niiden järjestämiseen ovat osallistuneet myös monet  hallituksen ulkopuoliset henkilöt, joille esitän vielä tässäkin yhteydessä parhaat kiitokseni. Kiitollisena ajattelen lukuisia muitakin sukuyhdistyksen jäseniä, jotka sekä lähettämällä kirjoituksia ja valokuvia   Sukusanomiin että monilla muillakin tavoin ovat edistäneet yhdistyksemme pyrkimyksiä.

Kirsti Salminen ja Jorma Rytkönen

28.10.2006 Kirsti Salminen ja Jorma Rytkönen

Kun sukuyhdistystämme perustettiin 1940-luvun lopulla, keskeisenä lähtökohtana sen toiminnalle viitattiin  Liperin pappilasta saatuun henkiseen perintöön, jonka vielä silloin, kuusi vuosikymmentä sitten, koettiin yhdistävän A. J. Europaeuksen lapsenlapsia ja näiden jälkeläisiä. Tämän perinnön vaaliminen ja   ymmärrettäväksi tekeminen muuttuvissa oloissa, uusien sukupolvien astuessa näyttämölle, on sen jälkeen   ollut yhdistyksen tärkein tehtävä. Kokemukseni mukaan jäsenistön piirissä on edelleen runsaasti sekä   halukkuutta että kykyä vaalia menneiden sukupolvien perintöä ja kehittää yhdistyksen toimintaa sen   mukaisesti.

 Toivotan uudelle puheenjohtajalle ja muille yhdistyksen toimihenkilöille parhainta menestystä uudelle  toimintavuodelle. Samoin toivotan muillekin yhdistyksen jäsenille ja heidän perheilleen hyvää joulua ja  menestyksellistä uutta vuotta 2007.

25.11.2006 Jorma Rytkönen

SUKUKOKOUS MATTI ÄYRÄPÄÄN SEURASSA 28.10.2006

 Iloinen sukulaisjoukko kokoontui Yliopistomuseo Arppeanumiin Helsingin Snellmaninkadulle Suurkirkkoa   vastapäätä. Ilahduttavan suuren määrän vuoksi meidän oli jakauduttava kahteen ryhmään museokierrosta   varten. Saimmekin hienot oppaat, joista toinen museon johtaja Kati Heinämies ja toisena Susanna   Hakkarainen. Paikka osoittautui todella antoisaksi ja mielenkiintoiseksi. Kaikkein eniten kiinnostivat tietenkinAkseli Gallen-Kallelan vuonna 1911 maalaama taulu Matti Anselm Äyräpää, jossa hammaslääkärimme tutkii   pääkallon hampaita keskittyneesti. Taulusta huokuu hyvä ystävyys, joka näiden kahden välillä vallitsi.   Samaten mielenkiintoa kiinnitti hammaslääketieteen osuus museosta, jossa oli Äyräpään komea punaisella  sametilla verhottu potilastuoli upeine instrumenttitelineineen ja -pöytineen. Mutta toki monet muutkin osastot  herättivät runsaasti kiinnostusta, kuten mineraalikabinetti meteorikokoelmineen ja Venäjän tsaarien juhlalliset  muotokuvat.

Kierroksen jälkeen kokoonnuimme koko sukulaisjoukko Arppeanumin upeaan auditorioon, jossa   esimiehemme Jorma Rytkönen tukenaan hammaslääkärit Ritva Hirvensalo ja vieraileva luennoitsija HeikkiVuorela ojensi museonjohtaja Kati Heinämiehelle Matti Äyräpään kunniamerkit ja mitalit. Näin ne saadaan  museon tiloihin ja kaikkien sukulaisten nähtäville. Kauniiden ja lämpimien kiitoksien jälkeen siirryimme  sutjakkaasti Tähtitorninmäen kupeeseen Kirurgiseen sairaalaan.

Museonjohtaja Kati Heinämies, Jorma Rytkönen , Heikki Vuorela ja Ritva Hirvensalo

Museonjohtaja Kati Heinämies, Jorma Rytkönen , Heikki Vuorela ja Ritva Hirvensalo

Matti Äyräpään arvomerkkejä

 Osa Arppeanumiin lahjoitetuista Matti Äyräpään   arvomerkeistä:

  • Suomen valkoisen ruusun ritarikunta, luokka 2. ja 3. luokka
  • Venäläinen Pyhä Anna Ritarikunta III luokka
    perustettu 15.4.1797 Tsaari Paul I toimesta.
      Myönnetty pitkästä ja ansiokkaasta siviilipalvelusta,  voitiin myös myöntää ulkomaalaisille.
    Kannettiin   rinnan vasemmalla puolella.
    Ritarikunta   lakkautettu.  
  • Venäläinen Pyhä Stanislaus Ritarikunta III luokka
    Tsaari Nikolai I perustama 1831.
    Kunniamerkki on   aikaisempaa tyyppiä.
    Myönnetty ansiokkaasta   siviilipalveluksesta.
    Kannettiin rinnassa.
    Ritarikunta   lakkautettu  
  • Sotilaslääkärin Rintamerkki (15.2.1897)
    Käytetty   sotilaslääkäreistä, jotka eivät valmistuneet  Tsaarin Sotilas Lääketieteellisestä   Akatemiasta vaan toisesta lääketieteellisestä   koulusta.

  "Kirralla" kokoonnuimme Sophie Mannerheim saliin, missä ensiksi saimme noutaa mitä herkullisimpia   kahvipöydän antimia: voileipä- ja täytekakkua, pullaa sekä pikkuleipiä kahvin, teen tai mehun kera. Sitten  pääsi ääneen Eero Hirvensalo, joka valotti meille Kirurgisen sairaalan mielenkiintoista historiaa. Myös MattiÄyräpää on työskennellyt siellä. Saimme myös valaistusta nykyisyyteen unohtamatta tulevaa.

Sittenpä joutui vierailevan luennoitsijan Heikki Vuorelan vuoro tavattoman antoisan esitelmänsä "Matti  Äyräpää 1852-1928 - Suomalaisuusmies" myötä. Heikki Vuorela on Hammaslääkäriliiton entinen  puheenjohtaja. Luennon alkukuva piirtoheitinkalvolla oli Matti Äyräpään muotokuva-veistos hänen 70-vuotispäivänsä  kunniaksi. Matti Äyräpään suomalaisuusaate oli sekä kodin perua että ajan hengen   vaikutusta. Niin kuin tiedämme oli hänen kotikielensä ruotsi, mutta suomen hän oppi jo Liperissä. Hän  opiskeli sitä myös erikseen Helsingissä ja hänhän suomensi nimensä Europaeuksesta Äyräpääksi.

Matti Äyräpään hammaslääkärituoli

 Matti Äyräpään hammaslääkärituoli
.   Taustalla Hilda Äyräpään maalauttama muotokuva;   Gunnar Bendtson 1889, nykyinen omistaja Suomen   Hammaslääkäriseura

Matti Äyräpää mitalli 1922

Suomen Hammaslääkäriseuran vuonna 1922   lyöttämä mitali Matti Äyräpään täyttäessä 70 vuotta.
  Mitalin takana on teksti
  Patri
  odontologiae Fennicae
  septuagenario
  societas medicorum dentariorum
 Fenniae
  MCMXXII
  (Suomen hammaslääketieteen isälle
hänen 70-vuotispäivänään   1922
Suomen   Hammaslääkäriseura)

 Koska Matti Äyräpään opinnot suuntautuivat lääketieteeseen ja sittemmin hammaslääketieteeseen, saimme   kuulla kiinnostavan katsauksen tuon ajan tautitilanteesta ja parannusmahdollisuuksista, mikä ei   luonnollisestikaan kovin lohdullinen ollut. Siellä vilisivät monet rokot, tuberkuloosi, kupat, kurkkumädät, ripuli   ja luonnollisesti hammasvaivat jne. Hoitokeinoina olivat mm. savun hengitys, loitsut, alkoholilla turruttamiset,  jää, kylmä vesi, suola jne. Hoitajina lääkärien lisäksi toimivat mm. sepät, välskärit, puoskarit ja huijarit.

Matti Äyräpään ura kulki kohti lääketiedettä ja hän valmistui lääketieteen kandidaatiksi 1878 ja lisensiaatiksi   1883. Tohtoriksi hän väitteli 1891 aiheesta "Satulanenän orthopedisesta parantamisesta odontologian   tarjoomilla apukeinoilla". Opettajana hän ei kuulemma koskaan reputtanut ketään.

Duodecimia Matti Äyräpää oli perustamassa vuonna 1881 ja sen ensimmäinen aikakauskirja ilmestyi vuonna  1885 hänen kirjoittamanaan. Suomen Hammaslääkäriseura, nykyään Apollonia, perustettiin vuonna 1988.

Matti Äyräpään Punkaharjulle perustaman Takaharjun parantalon avajaiset pidettiin vuonna 1903.  Keuhkotauti oli tuon ajan paha vitsaus ja hän ryhtyi ponnekkaasti ajamaan taistelua sitä vastaan. Samoihin  aikoihin hän hankki kesäpaikan läheltä Takaharjua Paavolasta. Paikka muodostui merkittäväksi  allekirjoittanuttakin ajatellen, koska siellä vieraili kesäisin myös Matti Äyräpään sisarentytär Aino Valtavuo ja  samoihin aikoihin kesiä oli viettämässä läheisessä Lammassaaressa tuleva isoisäni Yrjö Hirvensalo. Näin  Paavola kesäisenä retkikohteena johdatti nämä kaksi yhteen ja heidät vihittiin siellä vuonna 1915.

Matti Äyräpään siunasi viimeiselle matkalleen Helsingin Vanhassa kirkossa emeritus piispa Samuel  Lehtosen isä Aleksi Lehtonen. Hautajaiset olivat isot, lähes valtiomiestyyliset. Vieraita oli paljon. Olihan   hänen elämäntyönsä ollut kunniakas Suomen hammaslääketieteen isänä ja muutoinkin.

Matti Äyräpää oli aikanaan myös pilapiirrosten aihe. Tässä muutama esimerkiksi - ilman kuvia:

Sateen yllättäessä jänisjahdissa Matti istuu sateenvarjon alla lukien romaania - jänikset luikkivat  rauhassa pakoon.   Kerran eräs jänis kertoi toiselle nähneensä Matti Äyräpään tulleen metsään. Toinen kysyi,  että oliko tällä mukaan pihdit vai pyssy. Kun vastaus kuului, että pyssy, totesi toinen: "Ei Matista silloin   ole mitään vaaraa".  

(Tiistaina 21.11. oli minulla ilo käydä Amos Andersonin Taidemuseossa työpaikan virkistyskerhon kanssa   katsomassa Klassikoita-näyttelyä. Siellä oli myös tuo upea Antti Favénin maalaama taulu Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotispäivien jälkeisestä taitelijajuhlasta. Tauluun on maalattu runsaasti nimekkäitä ihmisiä.  Näistä oppaamme mainitsi nimeltä mm. Matti Äyräpään kehuen tätä hyvin arvostetuksi henkilöksi. Tunsin  ylpeyttä rinnassani sukulaisuudestani häneen.)

sukukokous kuvia 2006

 "Kirran" Sophie Mannerheim -salissa
  Jorma Rytkönen, Elina Lehtonen, Eila Äyräpää, Anneli Äyräpää, Kati ja Antti Rasilo

 Heikki Vuorelan antoisan luennon jälkeen vielä "snoolasimme" kahvipöydän antimia kuunnellessamme  sukukuoron iki-ihania, tuttuja lauluja sekä Eero Smedsin viulunsoitantoa. Yhteislauluna kuoron kanssa  kajahtivat niin kuin monesti ennenkin Kesäpäivä Kangasalla ja Karjalaisten laulu.

Jorma Rytkönen esitteli sukuyhdistyksen saaman Rytkösten sukuseuran viirin ja kertoi seuran kokouksessa  julkistetusta 880-sivuisesta Rytkösten sukukirjasta, mikä myös oli näytillä. Kierrokselle lähtivät Kaarina  Dehlsiltä tullut kuvatervehdys ja allekirjoittaneen ottamia valokuvia viime kesältä, kun yhdessä sisareniLeenan kanssa kävimme Toivi Valtavuon luona. Jorma Rytkönen mainosti myös Pertti Äyräpään tekemiä  Internet-sivuja sukuyhdistyksestämme, siellä ovat mm. kaikki ilmestyneet Sukusanomat.

Ennen virallisen kokouksen alkamista kunnioitimme seisaalleen nousten viime vuonna edesmenneitä  sukulaisiamme Maija Kouria ja Sven Lalanderia.

Joukkoomme oli kovasti meitä muita ilahduttaen saapunut sukulaisia, joita ei ennen ole kokouksissamme  nähty, joten pidimme vielä lyhyen esittelykierroksen.

Viralliset kuviot sujuivat sutjakkaasti Martin Smedsin toimiessa tehokkaasti puheenjohtajana ja sihteerinään   ansiokkaasti tietysti Liisi Klobut monen vuoden kokemuksellaan. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Paula   Rytkönen ja Riitta Smeds. Tyytyväisiä oltiin niin tilinpäätökseen kuin tilintarkastajien lausuntoon kuten   toimintakertomukseen, joten hallitus sai vastuuvapautensa. Jäsenmaksu 10 euroa/talous pidettiin ennallaan.

Vuosikokous kuvia 2006

Kaija Rasilo, Elina Lehtonen  Anneli Äyräpää; Paula Rytkönen, Ritva ja Eero   Hirvensalo

sukukokous kuvia 2006

Erkki ja Kaarina Hirvensalo, Riitta ja Eero Smeds   Martin Smeds   Antti Rasilo, Ritva ja Laura Hirvensalo   Paula Rytkönen, Liisi Klobut  Kari ja Irmeli Rytkönen

sukukokous kuvia 2006

Liisi Klobut ja Martin Smeds

Yhdistys sai uuden esimiehen, Tuomas Lehtosen, ansiokkaasti tehtäviä monia vuosia hoitaneen ja nyt eroa  pyytäneen Jorman Rytkösen tilalle. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Riitta Karasvirta , Riitta Smeds , Pertti   Äyräpää ja allekirjoittanut valittiin yksimielisesti uudelleen. Koska esimies ei kuulu hallitukseen, valittiin  Tuomas Lehtosen tilalle uusi jäsen. Yksimielisen kannatuksen sai Jorma Rytkönen.

 Aune Äyräpään rahastosta myönnettiin Eero Smedsille anomuksensa mukainen summa viulun soittoon  liittyen. Muissa asioissa varaesimies Kirsti Salminen kiitti kukkasin väistyvää puheenjohtajaa ja tämä kiitti   omasta puolestaan kauniin sanoin hallitusta ja eritoten Riitta Karasvirta a Sukusanomien toimittamisesta.   Terveisiä Haapavedeltä kertoi Anja Pöyhönen, jolla oli seuranaan Pekka ja Matti Malkavaara ja viimeksi  mainitun Anja-rouva. Sukukuoro oli kuulemma paikkakunnan kanttorin mukaan laulanut niin kauniisti toissa  kesänä jumalanpalveluksessa, ettei ennen oltu sellaista siellä kirkossa kuultu. Lisäksi hän kertoi Matti   Äyräpään apulaisesta Kaisa Vilpulasta (katso sivu 8).

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja niinpä itse kukin lähti iloisin ja vähän haikein mielin tahoilleen uuden  kokouksen ja siellä jälleennäkemisen odotteluun. Kiitän omasta puolestani hallitusta, väistyvää esimiestä  Jorma Rytköstä sekä Eero Hirvensaloa monista käytännön järjestelyistä kokouspaikkojen suhteen, oppaita  Arppeanumissa sekä Heikki Vuorelaa hienosta esitelmästä.

Kaija Rasilo

Sukukuoro

 Osa "Sukukuoroa" vasemmalta:   Ritva Hirvensalo, Laura Hirvensalo, Sini Takala, Aino Takala, Aino Aaltonen ja tytär

 MUISTELU KAISA VILPULASTA

 Eräänä päivänä – pari viikkoa ennen lähtöä sukukokoukseen – tapasin haapavetisen emännän ostoksilla  Sokos-marketissa. Hän teki yllättävän kysymyksen: "Tulitko sinä tuntemaan Kaisa Vilpulan, joka oli aikoinaan  taloudenhoitajana professori Matti Äyräpään kodissa?" Jollakin tavalla nimi tuntui tutulta, mutta vastasin vain  etten tiedä hänestä mitään. Kyselijäkään ei tiennyt milloin ja miten kauan Kaisa Äyräpäällä oli. Hän kertoi   kuitenkin kuulleensa Kaisan elämästä kaksi tapahtumaa:

Kun Kaisa lähti takaisin Haapavedelle hän oli saanut professorilta rahaa lehmän ostoon. Niinpä lehmä  ostettiin ja tapaamani emännän muistelmien mukaan se oli elänyt liki 25 vuotta.

Toinen lahja professorilta oli suuri kurpitsa eräänä syksynä. Kurpitsa oli niin suuri ettei mahtunutkaan tuvan   ovesta sisälle ja niin irrotettiin ovesta pielet. Kurpitsa saatiin sisälle, mutta enempää ei tiedetä. Oven   pihtipieliä ei pantu takaisin paikalleen, ei ainakaan Kaisan eläessä.

Kuinka haapavetinen tyttö tuli Äyräpäälle kotiapulaiseksi? En tiedä mutta arvelin kuitenkin emännälle:  "Kaiketi ruustinna Pöyhönen oli asian takana, professori kun oli meidän ruustinnan veli". Kaisa Vilpula oli   ollut ruustinnan koulussa vuonna 1899, ehkä silloin oli ystävyys solmittu.

Olen harmissani, kun en kysellyt emännältä hänen nimeään, olisinhan voinut saada enemmän tietoa kuin  vain kauppamatkan keskustelussa

Nyt kun tuon edellisen olin kirjoittanut soi puhelin   ja sain lisää tietoa. Kun Kaisa palasi  Haapavedelle hän osti läheltä kirkonkylää   Humal’ojalta pienen maapalan, missä oli myös   kuten Haapavedellä sanotaan "asuinkantti". Kaisa  viljeli maata, hänellä oli lehmä. Hän piti   vuosikausia, ainakin parikymmentä vuotta,   pyhäkoulua kylän lapsille. Kaisan talon nimi oli  Päivärinta ja sillä kylällä kaikki tunsivat hänet. Hän   oli Päivärinnan mummu.

Kirkonkirjoista sain selville, että Kaisa oli syntynyt   2.3.1866 ja kuollut 8.6.1954. Hän oli tullut   Haapavedelle Punkaharjulta 17.9.1930. Siitä,  milloin Kaisa oli lähtenyt Äyräpäälle, ts. milloin   muutti Haapavedeltä, ei ollut mainintaa.

Perheessämme ei Kaisasta ollut koskaan puhetta.   1930-luvulla Liisa ja minä olimme lapsia. Sitten   tulivat sotavuodet ja sen jälkeen opiskelut, joten   Haapaveden sen aikainen historia jäi meille   melkoisen vieraaksi.

Kaisa Vilpula oli kuollut samana vuonna kuin   isämme Matti, vain kolme viikkoa myöhemmin.   Aivan viimeiset vuotensa Kaisa oli  vanhainkodissa, talonsa ja peltonsa hän oli   antanut sukulaispojalle.

Tähän päättyy tarina professorin   taloudenhoitajasta ja Päivärinnan mummusta.   Uskollinen työ tuli palkituksi monella tavoin.   Kaisan työ viljelijänä ja pyhäkoulun opettajana on   saanut paljon aikaan kylän ihmisten elämässä.

Anja Pöyhönen

Selma ja Antero Hällström (Pankakoski)

Selma (o.s. Europaeus) ja Antero Hällström   (1931-> Pankakoski).
  Sortavalassa 1913.  

 A.J. EUROPAEUKSEN TOIMINTAKERTOMUS   JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY

KERTOMUS A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N TOIMINNASTA   AJALLA 1.1. – 31.12.2005

Viime vuosi oli yhdistyksen 57. toimintakausi. Sen päättyessä yhdistyksessä oli 250 jäsentä, joista 18 vuotta   täyttäneitä oli 210. Sukusanomat lähetettiin 105 osoitteeseen.

Yhdistyksen esimiehenä toimi Jorma Rytkönen. Muina hallituksen jäseninä olivat:
Eero Hirvensalo v:sta 2005
Riitta Karasvirta v:sta 2004
Liisi Klobut v:sta 2003
Tuomas Lehtonen v:sta 2003
Leena Rytkönen v:sta 2005
Kristiina Nordling v:sta 2005
Kaija Rasilo v:sta 2004
Kirsti Salminen v:sta 2003
Riitta Smeds v:sta 2004
Antti Voipio v:sta 2005
Pertti Äyräpää v:sta 2004

Hallituksen valitsemana varaesimiehenä toimi Kirsti Salminen, rahastonhoitajana Pertti Äyräpää ja sihteerinä   Liisi Klobut. Tilintarkastajina toimivat Raili ja Risto Voipio sekä varatilintarkastajina Marjatta ja Matti Äyräpää.  Hallitus piti toimintavuoden aikana kaksi kokousta.

Yhdistyksen lehti Sukusanomat ilmestyi toimintavuoden aikana kahdesti (numerot 1/89 ja 2/90).  Toimituskunnan muodostivat Riitta Karasvirta toimitussihteerinä sekä Kirsti Salminen, Timo Äyräpää ja   Jorma Rytkönen. – Merkkipäiväänsä viettäville jäsenille on yhdistyksen nimissä lähetetty onnittelu. Tätä  tehtävää on hoitanut edelleen Kaija Rasilo.

Aune Äyräpään rahastosta ei toimintavuonna jaettu apurahoja.

Vuosikokous pidettiin lauantaina 23.7.2005 Haapaveden Alamaalla, mihin noin 60 yhdistyksen jäsentä  kokoontui sukupäiville heinäkuisena viikonloppuna 23.-24.7. "Ruustinnan koulu", nykyinen Haapaveden  ammattioppilaitoksen Noran yksikkö, tarjosi loistavat puitteet sukulaisten tapaamiselle. Erinomaisista  kokousjärjestelyistä Haapavedellä vastasi Anja Pöyhönen, joka myös piti vuosikokousesitelmän "Ruustinnan  koulun" yli satavuotisesta historiasta. Esitelmä samoin kuin tarkempi selostus Haapaveden sukupäivistä on   julkaistu Sukusanomien numerossa 2/2005. Saman lehden kannessa on ryhmäkuva sukupäivien   osanottajista.

Yhdistys on edelleen kuulunut jäsenenä Suomen Sukututkimusseuraan.

Yhdistyksen pääoma oli 31.12.2005 tehdyn tilinpäätöksen mukaan 4.672,47 euroa. Tilikauden ylijäämä oli  379,44 euroa.

Aune Äyräpään rahasto: pääoma 3.681,52 euroa   Toivo Valtavuon rahasto: pääoma 1.046,68 euroa

 Duodecim-seura 125 vuotta
Jaakko Ignatius

NE KAKSITOISTA - DUODEDIM-SEURAN PERUSTAJAT

Duodecim < lat. kaksitoista, 1) Seuran nimi, joka valittiin perustamiskokouksessa 1881, koska läsnä oli 12   lääketieteen kandidaattia. 2). Vuodesta 1885 ilmestynyt seuran lääketieteellinen aikakauskirja.

Duodecim-seuran nimen »isä» on perustajajäsen Werner Lindman (1855-1916), sittemmin   Pudasjärven ja lopulta Kalajoen piirilääkäri. Seuran perustamiskokouksen pöytäkirjan 4. pykälän   mukaan »tuotiin erinomaisen suuri luku nimiehdoituksia esille -- ja suurinta huomiota nostatti civis   LINDMAN, joka pyysi saada laskea yhtiön sydämelle että jäseniä oli luvultaan 12. Näin ollen ehdoitteli   hän seuran nimeksi Duodecim, koska se sangen sattuvaisesti viittasi heidän apostoliseen   tehtäväänsä ja sen hän sitä suuremmalla syyllä tahtoi tehdä, koska hän oli vakuutettu siitä, ettei   näiden kahdentoista apostolin joukossa ilmestyisi mitään Juudasta.» Nimi hyväksyttiin äänestyksen   jälkeen ja »Duodecim määrättiin yhdistyksen nimeksi, kuitenkin ainoastaan vastaiseksi, koska   toivottiin, että apostolien lukumäärä ennemmin tai myöhemmin eneneisi».

Apostolien määrä kasvoi tusinasta tuhansiksi, mutta Duodecimina seura on pysynyt. Keitä olivat nuo 12  apostolia? Äyräpään tuntevat kaikki, mutta useimmat muut Duodecim-seuran perustajajäsenet ovat  luultavasti huonommin tunnettuja. He siirtyivät valmistuttuaan eri puolille Suomea Hangosta Kittilään ja  tekivät pitkän päivätyönsä käytännön lääkäreinä. Nyt he esittäytyvät juhlavuoden kunniaksi vuorollaan  Aikakauskirjassa. Duodecim-seura otti jo varhain käyttöön nimikirjan, johon jäsenet ja heidän lyhyet  elämäkertatietonsa on merkitty. Perustajajäsenten esittelyt ilmestyvät nimikirjassa näkyvän jäsennumeron  mukaisessa järjestyksessä. Kaikki tarinat valottavat omasta näkökulmastaan suomalaisuusaatteen  leviämistä 1800-luvun Suomessa.

Duodecim-seuran synty 1881 ajoittuu ajanjaksoon, jolloin suomalaisuusliikkeestä eli fennomaniasta oli tullut   jo kansanliike. Romantiikan sävyttämästä kansallisesta herätyksestä oli siirrytty varsinaiseen poliittiseen   toimintaan, ja valtiopäivilläkin kielikysymys jakoi osanottajat kahteen ryhmään yli säätyrajojen. Myös  »ruotsalaiseen» ideologiaan perustuva herännäistyö oli siirtynyt poliittisen toiminnan vaiheeseen, ja  fennomanialle oli syntynyt oppositio. Näiden suuntien välillä käydyssä valtataistelussa fennomaanit olivat  kuitenkin aktiivisempia ja vallanhaluisempia, svekomaanit enemmän puolustuskannalla.

Duodecimin synnyn aikoihin suomalaisuusliike ei kuitenkaan enää ollut rintamaltaan yhtenäinen. Varsinkaan  ylioppilaspiireissä epäpoliittinen, kansan valistustason kohottamiseen tähtäävä suomalaisuusaate ei enää  tyydyttänyt kaikkia, vaan suomalaisuusliikkeen sisälläkin oli edellisenä vuonna erottunut yhteiskunnallisesti  radikaali K.P.T. eli »Koko Programmia Toimeen» vaativa ryhmittymä. Käynnissä oli valtataistelu  ylioppilaskunnan johtopaikoista ja lisäksi asemasta Suomalaisen Nuijassa (klubb > klubba = nuija). Tämän  opiskelijaseuran piirissä eri osakuntiin ja tiedekuntiin kuuluvat fennomaanit olivat kokoontuneet vuodesta  1875 lähtien.

Kieliryhmien leiriytyessä fennomaanipiirit alkoivat perustaa tavoitteidensa toteuttamiseksi myös  erikoistuneempia tieteellisiä suomenkielisiä ylioppilasyhdistyksiä, joista monissa toimi opiskelijoiden lisäksi  myös yliopistosta jo valmistuneita. Niiden ainakin nimellisenä tehtävänä oli suomen kielen aseman  edistäminen, mutta taustalla voidaan nähdä myös suomalaisuusaatteen yhteiskunnalliset pitkän aikavälin  tavoitteet, jotka liittyivät esimerkiksi virkojen täyttöön ja virkakelpoisuuteen. Näistä yhdistyksistä  ensimmäisenä syntyi August Ahlqvist-Oksasen perustama Kotikielen Seura (1876), jonka tarkoituksena oli  »keskustella suomen kielen murteellisista ja muista ominaisuuksista, sekä voimiensa mukaan työskennellä  suomen kielen alalla». Tämän seuran tarkoitus nousee uuteen valoon, kun muistetaan, että yhdistyksen  perustamisen aikoihin suomen kieltä ei vielä kelpuutettu filosofian kandidaatin tutkintoon muuta kuin  ylimääräiseksi aineeksi, eikä suomen kielen professuuri (jonka haltija sattui olemaan juuri perustaja Ahlqvist)  ollut tasavertainen muiden professuurien kanssa. Seuraavaksi syntyi Duodecim-seura (1881) edistämään  lääketieteen suomen kieltä (ja fennomaanien asemaa lääketieteen alalla). Paljon myöhemmin syntyivät  fysiikan opiskelijoiden perustama Vipuset (1893) »edistämään suomen kielen käyttöä luonnontieteiden,  varsinkin fysiikan ja sen kanssa läheisesti yhteydessä olevien tieteiden alalla» sekä Juhana Aukusti Melan  aloitteesta syntynyt Vanamo, suomenkielisen luonnontieteen ystävät (1896) »edistämään suomen kielen  käytäntöä luonnontieteiden, varsinkin kasvi-ja eläintieteen alalla». Luetteloon on joskus liitetty myös Ylioppilaskunnan Laulajat (1882), joka ei ollut tieteellinen yhdistys mutta jota voidaan pitää esimerkkinä siitä,  miten suomalaisuusaatteen haluttiin kattavan kaikki harrastusmuodotkin ja miten ylioppilasnuorisoa haluttiin   edustaa ulospäin omien fennomaanitunnusten alla.

Duodecimin tusina

Duodecimin tusina.
Seuran perustajajäsenet ylhäältä vasemmalta:
Rudolf Idman, Karl Adolf Hällström, August Hillbom ja Nils Durchman.

Keskimmäinen rivi vasemmalta:
Albert Pfaler, Kaarlo Nohrström, Werner Lindman, Karl   Kyrklund.

Alin rivi vasemmalta:
Matti Äyräpää, Eliel Warén, Werner Starck ja   Wilhelm Snellman.

Duodecim-seura syntyi siis varhain tässä yhdistysten sarjassa. Lyhyt selitys tälle on seuraava.

Vuoden 1881 kallistuessa kohti loppuaan fennomanian tulevaisuus näytti yleisesti varsin valoisalta. Saman   vuoden keväänä vietetty Snellmanin 75-vuotispäivä 12.5. oli ollut yhtä fennojen juhlaa. Päivänsankari oli profeetallisessa kiitospuheessaan terävästi suominut -ruotsiksi tietenkin - niitä läsnäolijoita, jotka eivät vielä ymmärtäneet mihin oltiin menossa: »Om I [Ni] - - hvilkas tungomål egentligen är det svenska, om I[Ni] sen till dessa fakta och viljen lära af historien, så kunnen I[Ni] ock deraf lära, att denna finska rörelse, som I[Ni] icke rätt begripen, den skall segra. Det finnes ingen mensklig makt, som kan hindra det, och endast på den kan ett fast Finland grundas, ett Finland med hopp att i en framtid bestå.» (Johan Wilhelm Snellmans Samlade  arbeten IX. Otava, Helsingfors 1896).

Yliopisto-opiskelijoiden piirissä tämä ennuste näyttikin jo olevan toteutumassa, sillä suomalaismieliset olivat  saaneet voiton huhtikuussa pidetyissä ylioppilaskunnan vaaleissa, ja voitto oli tullut jo edellisenäkin vuonna.   Lisäksi suomenkielen tasavertaisuutta koskevan kieliasetuksen oli määrä tulla voimaan vuonna 1883, joten   marraskuulle 1881 tultaessa odotusaikaa oli jäljellä vain runsas vuosi. Keväällä valtaistuimelle noussut uusi   keisari Aleksanteri III suhtautui suomalaistamispyrkimyksiin yhtä suopeasti kuin isänsäkin, eikä siis näyttänyt  todennäköiseltä, että hän kumoaisi Aleksanteri II:n v. 1863 antaman manifestin, jonka mukaan suomen  kielestä tulisi 20 vuoden siirtymäajalla maan virastoissa käytettävä virallinen kieli. Suomalaista puoluetta ja   suomen kieltä suosiva oli myös kesäkuussa 1881 nimitetty uusi kenraalikuvernööri Heiden.

 Käytännössä kuitenkin monet virastot, esimerkiksi lääkintöhallitus, samoin kuin yliopiston konsistori ja  lääketieteellinen tiedekunta olivat vielä täysin ruotsinkielisiä. Fennomaanien mielestä olisi uutta kieliasetusta  silmällä pitäen pitänyt ryhtyä valmistelutoimenpiteisiin, mutta mitään ei ollut tapahtunut.  Suomalaismielistenkin medisiinareiden oli nimittäin pakko myöntää, että lääketieteeltä puuttui   suomenkielinen tieteellinen ja lääkintähallinnollinen sanasto. Kansanomaisia ja murteellisia suomenkielisiä  nimityksiä toki löytyi monille vaivoille ja ruumiinosille, mutta yliopisto-opetusta ja virallisia asiakirjoja varten   tarvittavia latinankielisten termien vastineita ja oppisanastoa ei kaikilta osin ollut, ja ainakaan niitä ei löytynyt   yhteen koottuina. Viranomaisten ja tiedekunnan passiivisuuden taustalta saattoi uumoilla tahallista  taktikointia. Ellei termejä ollut, ei kieliasetusta voitu tietenkään käytännössä toteuttaa.

Suomalaismielisten asemat näyttivät parantuvan sitä mukaa kuin opiskelijamäärät kasvoivat, ja   vuosikymmenen taitteessa oli pitkän odottelun jälkeen alkanut kasvun aika. Ennen 1880luvun alkua   Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa opiskelleiden määrä oli ollut varsin vakaa ja pieni; läsnä olevia   ylioppilaita ei koko 1870luvun ollut kuin runsaat 600 ja tiedekunnista lääketieteellinen tiedekunta (johon  voitiin liittyä vasta fyysis-matemaattisessa osastossa suoritetun filosofian kandidaatin tutkinnon jälkeen) oli   pysynyt pienimpänä. Koko 1870-luvun ajan läsnä oleviksi ilmoittautuneita medisiinareita opiskeli kerrallaan   vain noin 50, kun teologeja oli 100, juristeja 150 ja filosofisen tiedekunnan opiskelijoita 300.

Vuoden 1881 alusta lääketieteellisessä tiedekunnassa oli aloittanut poikkeuksellisen suuri joukko sellaisia  uusia opiskelijoita, jotka keväällä pidetyissä ylioppilaskunnan vaaleissa ja osakuntatoiminnassa olivat   osoittautuneet fennomanian kannattajiksi. Lisäksi tiedekunnassa opiskeli jo vanhastaan melkoinen joukko   kandidaatin tutkinnon suorittaneita fennoja, osa heistä opintojen loppusuoralla. Monet heistä olivat hyvinkin   näkyviä ja tunnettuja ylioppilaspoliitikkoja. Kun syyslukukausi 1881 alkoi, läsnä olevaksi ilmoittautui yhteensä  59 lääketieteen opiskelijaa ja suomalaisuusaatteen kannatus näytti siis tässä joukossa olevan suurempi kuin   koskaan aikaisemmin. Strategista silmää omaava saattoi huomata, että yhteen koottuna fennoja voisi olla jo   pienen yhdistyksen verran. Kukaan medisiinareista ei tietenkään ollut ammattifilologi, mutta organisoiduissa   puitteissa ja jonkun aloitteesta heistä hyvinkin saattoi löytyä se kapasiteetti, joka tarvittiin virkamiehille ja  tiedekunnalle riittävän lääketieteen sanaston kokoamiseen. Samalla tietysti voitaisiin ajaa fennomaanien  asiaa muutenkin.

Siis tarvittiin vain organisaatio, jonka piirissä toimia, ja ensin tietenkin jonkun tekemä aloite.  Medisiinarifennoista merkille pantavan moni kuului Savo-Karjalaiseen Osakuntaan ja tapasi toisiaan siellä,  mutta joukossa oli myös muihin osakuntiin kuuluvia. Suomalaismielisille oli ylioppilaskunnan piirissä oma  seuransa, Suomalainen Nuija, mutta fennomaanien revettyä kahteen leiriin vuonna 1880 se ei enää ollut  entisensä ja sen jäsenistö tuskin oli laajemmin kiinnostunut lääketieteen termeistä. Lääketieteen  opiskelijoiden epävirallinen keskustelukerho Medicinska klubben ei ollut fennomaanien käsissä eikä helposti  vallattavissakaan, ruotsinkielisiä oli kuitenkin tiedekunnan opiskelijoissa enemmistö. Yliopiston ulkopuolelta  löytyi Suomalainen Klubi joka oli liian kallis, ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, joka puolestaan oli liian   korkealentoinen ja liian raitis - - opiskelijoilta sanojen järjestäminen sujui paremmin, jos samalla saattoi pitää   myös hauskaa. Jonkinlainen yhdistys kuitenkin tarvittiin, sillä pikkutunneille asti eivät ravintoloissa   ylioppilasryhmät saaneet Keisarillisen Aleksanterin yliopiston järjestyssääntöjen mukaan istua, ellei   tapaamisella ollut hyväksytty ja selkeästi määritelty tarkoitus.

Aloite uuden seuran perustamisesta tuli lääketieteen kandidaatti Matti Äyräpäältä, jolle asia oli aatteellisesti   tärkeä ja jolle tällaisella toiminnalla juuri loppusyksystä 1881 oli myös aivan erityinen sosiaalinen merkitys.   Hän oli syyskuussa 1881 jäänyt lyhyen avioliiton jälkeen leskeksi ja yksinäisyyttä paetakseen suunnitellut   jopa ulkomaille lähtöä. Lisäksi hän oli ollut pitkiä aikoja välillä poissa Helsingistä lääkärin viransijaisuuksia  hoitamassa, ja palattuaan Suomalaisen Nuijan entinen puheenjohtaja ei ehkä oikein tahtonut löytää  paikkaansa tällä välin uudelleen järjestäytyneissä fennomaaniriveissä. Hänen ajatuksissaan saattoi olla  myös pelko äärifennomaanisen siiven etenemisestä. Tässä tarjoutui tapa pitää nuoret medisiinarit poissa

Duodecim nimikirja

 Duodecim-seuran jäseniksi hyväksytyille henkilöille annettiin   seuran alkuvuosista lähtien jäsennumero ja heidän  elämänkertatietonsa kirjattiin liittymisjärjestyksessä   jäsenmatrikkeliin (osalla jopa latinankielistä kuolinsyydiagnoosia  myöten). Matrikkelia alettiin kuitenkin pitää vasta   1900-luvun alussa, jolloin ensimmäisten 20 vuoden aikana  liittyneet jäsenet kirjattiin siihen takautuvasti. Vanhin säilynyt   jäsenluettelo on seuran perustamisen ajoilta ja siinä Matti   Äyräpää on numero 1.

K.P.T:n kokouksista ja muista radikaalien riennoista. Alustavissa laskelmissaan hän sai kokoon 21 nimeä.  Niinpä hän päätti (ehkä ensin sondeerattuaan asiaa muutaman läheisemmän kandidaattikollegan kanssa)  kutsua nämä lääketieteellisen tiedekunnan suomenmieliset opiskelijat koolle - heidät kaikki, mutta 12  vanhinta kandidaatin tutkinnon suorittanutta ensin - ja ehdottaa joukolle, että laaditaan lääketieteelle   suomenkielinen oppisanasto.   Kaikki saapuivat paikalle ja he laativat oppisanaston. Sanaluettelon lisäksi he saivat aikaan myös paljon   muuta.

JAAKKO IGNATIUS, jaakko.ignatius@duodecim.fi

MATTI ÄYRÄPÄÄN KIRJE AARNE ÄYRÄPÄÄLLE 23.12.1923

Matti Äyräpää kirje Aarne Äyräpäälle


Hyvä Aarne!
Tässä lähetän kaksi kappaletta
Aunen tekemää Apolliniaa, toisen sinulle
ja toisen tri Meinanderille, jos luulet
ettei pane pahaksi. Mielestäni Aunen
kuva on lysti ja sievä. Hän on leikanut
sen linoleumiin ja sillä painanut
kuvat. Onnellista uutta vuotta sinulle
ja perheellesi toivottaa

vanha setäsi  
23/12 1923 Matti Äyräpää

Matti Äyräpään Apollinia

 LEENA JA KAIJA RASILO TOIVI VALTAVUON 80-VUOTISPÄIVIEN   MERKEISSÄ SPRINGESSÄ JA NAAPURIKAUPUNGEISSA 2. –7.7.2006

 Kesäinen oli se heinäkuun toisen sunnuntain iltapäivä, jona läksimme liikkeelle Helsingistä asunnoltani  Konalasta kohti lentokenttää. Kun matkaselvitys oli jo tehty kotona Internetin välityksellä sujui viimeistely   kentällä mutkattomasti ja aikaa jäi pieniin tax-free-ostoksiin ja mehutteluun. Koneen lähtö myöhästyi hieman,   mutta itse lento sujui hyvin kauniissa säässä. Tarjoilu pelasi myös hyvin ja aika kului nopsasti ja   laskeuduimme ongelmitta Hampurin helteeseen.

Ensi töiksemme riensimme majoittumaan Suomalaiseen Merimieskirkkoon. Heti vastaanottotiskin yläpuolella  olevassa postilistassa havaitsimme tutun nimen, Kaarina Dehlsin. Teimme kaupungilla pienen kävelyretken  ja osallistuimme pieneen risteilyyn Elbellä. Jalkapallon MM-kisat näkyivät voimakkaasti katukuvassa erikokoisia   Saksan lippuja roikkui ja heilui autoista, ikkunoista ja vilahteli näyteikkunoista.

Makoisten unien ja hyvän aamupalan jälkeen, jonka nautimme puheliaan Jackie-papukaijan seurassa,  ajoimme Tunnelbahnilla päärautatieasemalle, josta porhalsimme kuten viime kerrallakin pikajunalla   Hannoveriin. Siellä vaihdoimme paikallisjunaan, jolla suunnistimme Springeen. Kaikkineen matkaan meni  noin parisen tuntia. Tuossa viehättävässä pikkukaupungissa majoituimme ensiksi tuttuun hotelli Garniin ja  sen jälkeen menimme syömään erääseen pikku ravintolaan, joka sekin oli ennestään tuttu. Helle hehkui  myös Springessä.

Sieltäpä sitten taivalsimme onnittelemaan päivän sankaria Toivia. Iloiselta ja virkeältä hän vaikutti. Ilta kului   mukavasti kahvia juoden herkullisine kahvileipineen ja juhlakalun lahjoja katsellen. Vaihdoimme kuulumisia   ja juttelimme monista mielenkiintoisista asioista menneiltäkin ajoilta. Tuo ilta oli antoisa ja lämmin.

Seuraavana päivänä 4.7. Leena ja minä lähdimme   pillipiiparin kaupunkiin Hamelniin, jonne oli vain   noin reilun puolen tunnin matka Springestä.  Hellettä riitti ja samoin runsaasti mielenkiintoista   nähtävää vanhassa kaupungissa, jossa turisteja  varten oli otettu kaikki irti pillipiiparin tarinasta.   Kaduilla näkyi monin paikoin maalattuja valkeita  rottia. Siellä oli paljon vanhoja kauniita taloja,   joista yksi oli rotanpyydystäjälle nimetty. Löytyihän  sieltä myös pillipiiparin komea patsaskin. Erään   hienon rakennuksen seinästä oli nähtävissä   tasatunnein mekaaninen pillipiipari-näytelmä.  Erittäin hyvän lounaan nautimme Hamelnin   vanhimmassa ravintolassa, mikä selvisi meille   vasta jälkeenpäin esitteistä. Tutustuimme myös   vanhaan kauniiseen kirkkoon, unohtamatta   vanhaa myllyä, jossa sijaitsi sekä kaupungin  kirjasto että arkisto. Lähtiessämme antoisan   päivän jälkeen takaisin Springeen kassissa oli   tietenkin mukavia tuliaisia kuten pienet keraamiset  pillipiiparikoristenuket. Ilta toi maansurun  saksalaisille ja riemun italialaisille, näiden   pudottaessa jatkosta tylysti isäntämaan   jalkapallossa.

Toivi Valtavuo 3.7.2006

 Toivi Valtavuo kotonaan Springessä 3.7.2006

 Seuraavana päivänä keskiviikkona kävimme Toivin kanssa ensin syömässä makoisan lounaan jälleen  kerran samaisessa pienessä ravintolassa Springen keskustassa. Tämän jälkeen läksimme yhdessä  tutustumaan Springeen kuuluvassa Sauparkissa olevaan vanhaan Jagdschlossiin, mikä oli aikoinaan   toiminut metsästyslinnana. Nykyään se on museona ja hieno onkin. Siellä on runsaasti mielenkiintoista   nähtävää kuten täytettyjä lintuja ja muitakin eläimiä. Katselimme myös Sauparkista kertovan lyhytfilmin.   Hyvin Toivikin jaksoi kanssamme helteestä huolimatta.

Torstaina 6.7. kävimme Leenan kanssa kahden tutustumassa pieneen Cellen kaupunkiin, mikä sijaitsee  Hannoverista vähän Hampuriin päin. Upea oli sielläkin vanha kaupunki, paljon kauniita rakennuksia. Hienoin  paikka oli Herzogschloss, mikä sekin oli museoitu. Sen ympärillä oli oikein vallihautakin. Kaunis oli myös   Cellen kirkko niin sisältä kuin ulkoakin. Ajelimme vanhassa kaupungissa pienellä city-junalla ja se antoi   meille hyvän yleiskuvan alueesta. Palattuamme iltapäivällä takaisin Springeen tapasimme vielä kerran Toivin  ja menimme yhdessä syömään häntä lähellä olevaan italialaiseen ravintolaan. Oikein maistuvan aterian  jälkeen rupattelimme vielä hetken hänen kotonaan.

Lähtöaamuun heräsimme virkeinä helteen edelleen helliessä ja aamupalan jälkeen teimme vielä pienen  tuliaisostoskierroksen Springen vanhassa kaupungissa, jonka kaduille olivat ilmestyneet iloiset markkinat.  Kaikkialla oli kojuja, joissa myytiin vihanneksia, makkaroita, kukkia jne. Kierroksen tehtyämme oli aika  suunnistaa kohti asemaa ja vielä ihan sattumalta törmäsimme apulaisensa kanssa kävelevään Toiviin.  Hannoverissa söimme vielä pienen lounaan kiinalaisessa ennen junan lähtöä Hampuriin. Ukkosmyrsky  viivytti noin 20 min verran perille tuloa, muttei onneksi aiheuttanut myöhästymistä Helsingin lennolta, jonne  hyvin kerkesimme. Kotimatka sujui onneksi ongelmitta. Jälleen kerran olimme saaneet muistoihimme  ikimuistoisen matkan, mistä kuuluu Lämpimät Kiitokset myös Toiville.

Kaija Rasilo

INTERNETIN AIKAKAUDELLA ……

 Kuuluisia sukulaisia

Netissä on sanaristikkoharrastajien keskustelupalsta, jossa leikitellään sanoilla ja nimillä. Erään otsikon alla   etsittiin julkkiksia nimien alkukirjainten mukaisessa järjestyksessä, AA, AB ... AÖ, BA, BB... Nimien oheen oli   myös usein liitetty selitys henkilön kuuluisuudesta.

Löytyihän tuolta listalta muutama sukulainenkin. Aarne Äyräpää, professori, filosofian tohtori, keskeisessä  asemassa Suomen kivikauden tutkimuksessa sekä museomies, kansanvalistaja, opettaja, virkamies ja  kansalainen.

Mutta kaikista kuuluisin listalta löytyvä sukulainen taitaa olla nimimerkki iso S:n ilmoittama: Hanna Äyräpää, A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirjan tarkastaja 1954.

Nimipäiväjuhlat -kirja

 Fil. tri Minna Saarelmalta ilmestyi syksyllä teos "Nimipäiväjuhlat" (ISBN: 9516073549, Kirjapaja). Kirjassa on myös yhdistyksen suostumuksella Sukusanomissa 2/2003 (86) ollut Matti Äyräpäälle osoitettu nimipäiväruno "Matti mahtava isäntä ..."

 "Nimipäiväjuhlat on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt nimipäiväjuhlia ja nimipäivien viettoa käsittelevä  tietokirja. Teos tarjoaa perustietoa nimipäiväperinteen vaiheista Suomessa ja muualla Euroopassa keskiajalta nykypäivään. Liitteenä suomalaisen, suomenruotsalaisen, ortodoksisen ja saamelaisen kalenterin  nimet.  Nimipäiväjuhlat-kirja esittelee suomalaisia nimipäivätraditioita ja kertoo tarinoita entisaikojen nimipäivien  vietosta. Tarkastelun kohteiksi pääsevät myös oman aikamme perinteet. Nimipäivärunojen kirjoittaminen tai  serenadien laulaminen ovat jo historiaa, mutta tekstiviestionnittelut kulkevat kännyköiden välityksellä ja  erilaiset yhdistykset järjestävät nimipäiviin liittyviä tapahtumia. Missä juhlitaan Minnan päivää ja ketkä  järjestävät Lainan päivän ohjelmaa?"

 Lisätietoja www.kirjapaja.fi (josta myös ym. tiedot)

 SUOMEN OPISKELU AIKUISIÄLLÄ

 Suomella on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Äitini syntyi Helsingissä, muutti Ruotsiin vuonna 1945  ja asui täällä koko aikuisikänsä. Koska äitini oli suomalainen, kävin lapsena usein Suomessa, ja käynnit ovat   jatkuneet kaikkina vuosina. Suomen-vierailuillani "puhuin" suomea serkkujeni kanssa ja opin jo varhain   noukkimaan keskusteluista ajatusyhteyden. Totuin myös puhenuottiin ja ääntämistapaan.

Muutama vuosi sitten päätin ryhtyä opiskelemaan suomea tosissani. Aloitin ostamalla vasta-alkajan kirjan.  Tarkoituksenani oli opiskella omin päin, mutta oivalsin jo ensimmäisen luvun jälkeen, että kielioppi oli  hankalaa – kieltenopettajana olen tottunut romaanisten kielten rakenteeseen. Suomen kieliopin logiikka oli  vaikeasti ymmärrettävissä. Koska kärsivällisyys ei kuulu parhaimpiin ominaisuuksiini, ymmärsin, että minun  on mentävä jonkinlaiselle kurssille.

Intensiivikurssi Suomessa tuntui hyvältä ajatukselta – kieltenopettajana suosittelin aina, että oppilaani  menisivät maahan, jossa kyseistä kieltä puhutaan. Uskon, että kielikylpy on paras oppimestari. Sanottu ja  tehty – onnistuin pääsemään Vaasan yliopiston järjestämälle kesäkurssille. Lähes kolmen viikon  intensiivikurssin ansiosta ystävystyin suomen kieliopin perusteiden kanssa (no, opin ainakin hyväksymään  ne). Vihdoin pystyin hakemaan sanan sanakirjasta, mikä aiemmin tuotti minulle selviä ongelmia, koska en  ollut osannut jäsentää sanan kaikkia osia. Vajaa kolme viikkoa riitti myös antamaan minulle pienen  sanavaraston, jonka ansiosta tunsin yhtäkkiä osaavani hieman suomea!

Edistyminen nollasta sataan tuntuu mahtavalta, matka sadasta 125:een (tai pidemmälle) onkin sitten  tunnetusti huomattavasti työläämpää. Sitenhän niin sanottu oppimisporras toimii.

Yliopistotasoinen suomen kielen opiskelu puolta vauhtia kokoaikatyön ohella ei sujunut yhtä hyvin. Niin  kauan kun kyse oli kertauksesta, kaikki meni hyvin, mutta uutta en ehtinyt koskaan oppia. Eikä tarvitse  kuvitellakaan, että pelkkä luennoilla käyminen antaisi jotakin. Luulen, että kieltenopettajataustani vaikutti   minuun, tiedänhän, kuinka hyvin itse halusin omien oppilaitteni valmistautuvan tunneille. Niinpä en halunnut   olla yhtään huonompi, vaan tehdä kaikki läksyt ja päntätä. Kun se ei käynytkään, päätin jättää kurssin   kesken.

Olen myös kokeillut opintopiirien kursseja. Valitettavasti ryhmämme oli silloin hyvin heterogeeninen enkä   kuulunut parhaimpiin. Roikuin mukana, mutta tunsin sielläkin, että minun oli pakko käyttää valmisteluihin   vähintään yhtä paljon aikaa kuin kurssilla käymiseen eikä minulla valitettavasti ollut sitä. Luulen, että taustani   vaikutti tässäkin päätökseeni lopettaa kurssi, sillä halusin olla valmistautuneempi kuin mihin aikani riitti.

Myönteisiä puolia on, että sain suomen kielen ansiosta äitini kanssa uuden yhteisen harrastuksen. Hän  auttoi minua läksyissäni usein ja mielellään ja keskustelimme kielen vaikeuksista ja ongelmista.

Nykyisessä elämäntilanteessani minulle sopii parhaiten intensiivinen kesäkurssilaisuus. Silloin saan nimittäin  suomen, kieliharjoittelun yms. lisäksi myös mahdollisuuden kulttuurikokemuksiin itse paikalla. Olen ollut  kielikurssilla Kuopion seudulla ja Vaasassa, ja ensi kesäksi suunnittelen Jyväskylään lähtemistä. On hauska  käydä teatterissa ja mennä kuuntelemaan musiikkia, syödä suomalaista ruokaa, käydä Suomen museoissa  jne. Suomen oppiminen merkitsee minulle paljon enemmän kuin suomenkielisten tekstien lukemista ja  ymmärtämistä. Tavoitteenani on ymmärtää paremmin suomalaisten mentaliteettia ja elämäntapaa, Suomen  historiaa ja kulttuuria.

Minusta on uskomattoman hienoa, että kieltä voi oppia niin monella tavalla. Eri yksilöt tarkoittavat kuitenkin  kielenoppimisella eri asioita. Minulle kaikkein paras keino on siis, että matkustan Suomeen ja yritän siellä  intensiivisesti pelkästään kohentaa kielitaitoani ja tietämystäni kaikesta muusta sellaisesta, mikä on tyypillistä  suomalaista.

Kun kyse on kielen oppimisesta aikuisiässä, mukana on monta muuttujaa, joita ei ole opiskellessamme kieltä  koululaisina. Monilla aikuisilla on estoja eikä heidän ole helppo matkia (mikä on tärkeätä, kun opettelee uutta  ääntämystä ja äänteitä). Koska olin kuullut suomea koko elämäni, se ei ollut suurin ongelmani. Muita  ongelmia, joita aikuisilla saattaa olla mutta joita nuorilla ei ole samassa määrin, ovat suoritusesteet; on  vaikeampi näyttää, ettei onnistu tai ettei ymmärrä sellaista, minkä uskoo kaikkien muiden ymmärtävän.  Kysyminen ei ole yhtä helppoa. Lisähankaluuksia tuottaa se, että aikuiset eivät hyväksy toteamusta "näin vain on" yhtä helposti kuin nuoret, vaan haluavat selityksiä, joita ei ehkä aina ole saatavissa ja joita  kieliopinnoissa ei ennen kaikkea edes aina tarvita.

On sanottu, että mitä useamman kielen taitaa sitä helpompi on oppia vielä yksi. Olipa niin tai näin, ajattelen   sitä kuitenkin joskus silloin, kun minusta tuntuu, että olen juuttunut paikalleni oppimisportailla. Harjoitus tekee   tunnetusti mestarin, ja uskon että kielen oppiminen aikuisena vie enemmän aikaa kuin lapsena (joudun   tarkistamaan jokaisen uuden sanan sanakirjasta huomattavasti useamman kerran kuin silloin, kun olin nuori   ja opiskelin uusia kieliä). Aikuisena sen sijaan ehkä omaksuu helpommin eri ilmaisuja ja pystyy tukeutumaan  kokemuksiinsa, mikä helpottaa muistamista ja oppimista.

Äitini ei valitettavasti enää elä, mutta minusta tuntuu, että ymmärrän häntä paremmin nyt, kun olen itse  paneutunut hänen isänmaahansa ja kieleensä. Suomalaiset sukulaiseni kannustavat minua jatkamaan  opintojani, ja saatan ehkä päästä tavoitteeseeni, siis pystyä lukemaan yksinkertaisia tekstejä (esimerkiksi  kirjeitä ja sukupapereita) ja käymään yksinkertaisia keskusteluja. En toki luovuta ihan helposti – minullahan  on suomalaista sisua!

Christine Tina Lalander
 Kirjoittaja toimii opintorehtorina Tukholman yliopiston Tulkki- ja kääntäjäinstituutissa.  
Julkaistu Kieliviesti-lehden numerossa 1/2006, suomennos Hannele Ennab

"NIMELLISTÄ" ASIAA

 Monenlaista muotia on olemassa, myös nimimuotia.

Taannoin Eiken ollessa yksin kotona soi puhelin ja vastatessaan hän kuuli: "Täällä on Anita". Molemmat  juttelivat sujuvasti saksaksi mutta silti kumpikaan ei ymmärtänyt toistaan. Kun yhteisymmärrystä ei löytynyt  keksi Eike kysyä "Kuka Anita siellä oikein on?". Kolmas suomalainen Anita-tuttavamme, joka ei soittele  meille usein! Sitten keskustelu luisti.

Kun kuulen puhelimessa "Hei, Ritva täällä" joudun joskus tunnistamaan puhujan äänestään. Ritva lienee  ollut muotinimi ja onhan se kauniskin - koivunritva Suomen kansallispuussa. Tunnen heitä sukunimiltä  Brauer, Bronner, Goedeken, Kûssner, Leskinen, kaksi kertaa Müller, Retz, Schop, Schuster ja Stein. Seijoja  tulee mieleeni nyt viisi, Leiloja, Leenoja ja Anneleita kolme. Kirstejä ja Markettoja vain kaksi. Liisa on suosittu   osa nimessä; on Anna-Liisaa, Arja-Liisaa, Irja-Liisaa, Maija-Liisaa, Pirjo-Liisaa, Pirkko-Liisaa, Riitta-Liisaa,   Ritva-Liisaa, Sirkka-Liisaa. Anna-Leenoja ja Anna-Kaisoja tunnen kumpaakin vain yhden, samoin yhden   Oilin, Onervan ja Outin. Jyväskyläläisen Onervan löysin Pohjanmeren Wangeroogen saarelta.

Hampurin merimieskirkon myyjäisten loppukaronkassa istuin kahden Kaijan välillä, jolloin jonkun mieleen tuli,  että meillä on seuraavana päivänä nimipäivä. Sitä emme tule täällä Saksassa juuri muistaneeksi. Joskus  kuuluu puhelimessa: "Hei, täällä on Kaarina-kakkonen". Suomalaisuuden lisäksi meitä yhdistää tämän  Kaarinan kanssa sama syntymäpäivä.

Yhteisissä riennoissa Suomen merimieskirkolla ja Saksa-Suomi -seuran puitteissa tutustumme enemmän tai  vähemmän emmekä aina tiedä edes sukunimiä. Usein kasvot ovat tutumpia kuin nimet, merimieskirkon  joulumyyjäisiinhän tarvitaan lähes 300 vapaaehtoista auttajaa. Lisäksi kerään jonkin kerran vuodessa  suomalaisia joko merimieskirkolle "juttelukerhoon" tai johonkin ravintolaan. Kun uusia tuodaan mukaan ja  vaihtuvuus on suuri, tutustumme myös näin maannaisiin. Tässä joukossa on suomalaisia Hampurin  ulkopuoleltakin, meitähän on kaikissa liittovaltioissa. Saksan suomalaisista on 80% tänne avioituneita  suomalaisnaisia.

Suomalaisten nimien ääntäminen on saksalaisille aviomiehille usein kompastuskivi. Vanhemmat sukulaiseni  eivät oppineet koskaan ääntämään nimeäni kunnolla, yhtä vähän kuin saksalaiset opaskolleegat: oikein  minua hirvittää kuulla nimeni saksalaisittain eli Kariina, mutta asiaa ei voi auttaa. Nimeni on vaikea täällä,   oäätellen sen saksalaismuunnoksista: Carina, Caarina, Corinna, Kaalina, Kiatrina, Maarina, Kaarinat. Usein   olen Katarina, kerran olin Gadona.

 Useimmiten jätetään nimestäni yksi a-kirjain pois ja kerran kysyttiin "Erehtyikö äitinne nimenannossanne?.  Ettekö tiedä, että olen ulkomaalainen ja nimi on myös ulkomaalainen", vastasin. Eike ääntää nimeni oikein.  Hän sen sijaan on Suomessa joskus Aki, Aake, Eikka tai Erik.

Outin nimi ääntyy täällä Saksassa Uti, Riitta-nimi hänen miehensä ääntämänä Rita tai parhaassa  tapauksessa Riita. Seija on Seja, Tuulikki on Tuliki. Kun Pirkko Mannola lauloi Saksassa oli hän Pirko  Manola ja "suomalainen" Pirko-nimi lähti liikkeelle. Kun olen esittäytynyt saksalaisille matkailijaryhmille   suomalaiseksi kysyy aina joku olenko sukua Hekin’ille. Ensimmäisellä kerralla en tajunnut heti, että kyseessä   on Mika Häkkinen. Vuosien mittaan opittiin Häkkinen-nimi kirjoittamaan Saksassa oikein. Kun kirjoitin   muistiin suomalaisen pianistin Antti Pääkkösen nimen, kysyi vieressäni Hohenlockstedtin pormestari   Blaschke, mistä tiedän, miten nimi kirjoitetaan. "Kuulen sen, sehän on äidinkieltäni", vastasin. "Meidän  suomalaisten ei tarvitse koskaan kysyä miten suomalainen nimi kirjoitetaan", mainitsi kerran pääkonsuli  Mikko Jokela puheessaan. Esimerkiksi saksalainen nimi Meier kirjoitetaan myös Meyer, Maier ja Mayer. On  opittava ulkoa, miten milloinkin.

Ehkä saksalainen miettii vieraskielisen nimen kohdalla: "Nimi ei voi olla näin oikein, minäpä korjaan sen".   Muuta selitystä minulla ei ole, koska itse kirjoitan nimeni aina oikein.

Saksalaisnimiä ei Suomessakaan kirjoiteta aina oikein, mutta saksalaisilla on tosi hyvä mielikuvitus  suomalaisnimien vääntämisessä. Mitenkähän on Valtavuo-sukunimen laita. Rytkönen on niin vaikea, että  minun oli täysin utopistista ajatella kaksoisnimeä. Yleisimmät muunnokset olivat Rytkörner ja Rydkoenen.  Tuntemani nimet Jääsalmi ja Myyryläinen ovat Saksassa tosi työläitä. Kekkonen-nimi oli niin kauan  ajankohtainen, että se kirjoitettiin täällä oikein. Ja Koivisto oli helppo. Häntä seurasi sitten presidentti  Athisaari. Toivottavasti Suomeen ei tule Jäätteenmäki-nimistä presidenttiä: nimi olisi ulkomailla katastrofi.

Hampuri, ennen presidentin vaaleja 2003   Liisa Kaarina Dehls

AEYRAEPAEAE

 Edellisestä artikkelista tuli Pertti Äyräpäälle mieleen seuraava tositapahtuma:   Tapahtui joskus kuusikymmentäluvulla: Erkki Brander ja Jaakko Äyräpää olivat lähdössä Saksaan   työmatkalle. Matka vahvistettiin isännille telexillä. Saksalaiseen tapaan Ä muutettiin muotoon AE ja   ilmoitettiin, että HERREN BRANDER UND AEYRAEPAEAE saapuvat seuraavalla viikolla. Tuota pikaa tuli   vastaus, jossa toivotettiin herra Brander ja se toinen herra tervetulleiksi.

"Lentelevät äyräpäät"

oli 14.2.2004 otsikkona Hämeen Sanomien yleisönosastokirjoituksessa, jossa nimimerkki "Hykkiläinen"   päivitteli koulunuorison kiroilua ja muuta ruokotonta kielenkäyttöä: " Voi s-na! Tällaisen tai jonkun muun   äyräpään kuulee yhden jos toisenkin teini-ikäisen, joskus vähän vanhemmankin suusta, jos sattuu   kulkemaan esimerkiksi Reskan (kävelykatu Hämeenlinnassa) läpi, vaikka ihan pikaisestikin. --- "

Jo muutaman päivän kuluttua saman lehden palstoilla kuitenkin oiottiin "Hykkiläisen" sananvalintaa.  "Valitettavasti hän sekoittaa kirosanaa tarkoittavan `ärräpään` luovutetun Karjalan evakkoryhmäänäyräpääläisiin ja Muolaan Äyräpään pappilasta kotoisin olevaan Europaeus-Äyräpää sukuun", kirjoittaa Jouni  Sillanmäki Hattulasta samaisessa yleisönosastossa 19.2. 2004. Hän esittää lyhyesti oman näkemyksensä  suvun alkuperästä ja mainitsee nimeltä muutamia sen tunnettuja edustajia viitaten jopa Mihail Tuhatshevskin   mahdolliseen polveutumiseen Europaeuksista. Lopuksi hän paheksuu sitä, että nimimerkki "Hykkiläinen"   käyttää merkittävän suomalaisen kulttuurisuvun nimeä kirosanan korvikkeena ja esittää toivomuksen, " ettänimisotku ärräpää ja Äyräpää ei sisällä syvempiä evakkoihin kohdistuvia asenteita."

Sukusanomien toimituksessa ei valitettavasti ole ketään Hämeen Sanomien tilaajaa tai säännöllistä lukijaa,  mutta voinemme vielä näin jälkikäteen kiittää Jouni Sillanmäkeä kahden vuoden takaisesta Äyräpää-nimen   puolustamisesta, vaikka hänen tietonsa suvun alkuperästä eivät ehkä vastaakaan historiantutkimuksen   nykyistä käsitystä.

Jorma Rytkönen

 MATTI ÄYRÄPÄÄ NÄKYY HELSINGIN KATUKUVASSA

Matti Äyräpää aukio

Matti Äyräpään aukio

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin 125-vuotisjuhlien kunniaksi seuran perustaja ja ensimmäinen  puheenjohtaja Matti Äyräpää sai oman aukion Meilahteen Biomedicum Helsingin pääoven edustalle.  Biomedicum Helsinki on vuonna 2001 valmistunut lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus.

Lampan talo

Lampan talo

Etelä-Esplanadilla Lampan talossa on seuraavanlainen laatta:

Tässä Suomen hammaslääketieteen isän Matti Äyräpään omistamassa talossa toimi yliopiston Odontologian  laitos vuosina 1906-1914.

 JOULULAHJARUNOJA SORTAVALASTA

 Mustan lipaston kätköistä tarttui käteeni kirjekuori, jonka päällä oli kirjoitus: "Joululahjarunoja." Kuoren sisälläoli pieniä paperilappusia, kussakin yksi pieni runoriimi osoitettuna lahjan saajalle. Äidin sommittelemat runot   on kirjoitettu lennokkaasti mustekynällä, Anteron suoraviivaisesti lyijykynällä ja minun tekeleeni huolellisesti  pyöreällä koulutytön käsialalla.

Näiden runojen aikaan, 1920-luvun alussa, asuimme Sortavalassa, satulaseppä Saartolan talossa, voi jopa  sanoa pienessä puutalossa lähellä kaupungin keskustaa Laatokan rannalla. Molemmat vanhempani toimivat  opetustyössä ja lukukauden loppukiireet kestivät aivan Joulun aluspäiviin saakka.

Vintin portaiden katveeseen sijoitettiin pyykkikori ja sinne jokainen kävi viemässä lahjansa. Lahjan piti  mieluiten olla itse tehty. A.J. Europaeuksen pojantyttärenä äiti kuului runoilevaan serkussarjaan. Kenties sen   vuoksi oli tapana kirjoittaa lahjan mukaan pieni runonpätkä, joka antoi vihjeen lahjan laadusta.

Kun jouluaattona oli syöty ja joululaulut laulettu, tuli Herman-isälle asiaa eteisen puolelle. Ja kuin sattumalta   ovikello soi, isä avasi oven ja tuli kertomaan, että joulupukki oli jättänyt lahjakorin. Joulupukkia ei kylläkään   koskaan nähty, koska lapsille ei saanut kertoa perättömiä. Eteisestä lahjat sitten heitettiin tai sysättiin  olohuoneen puolelle riippuen siitä, kuinka pehmeä paketti oli. Lahjapaketin päällä oli kauniisti taiteltu  paperilappu, johon oli siististi käsin kirjoitettu Joululahjaruno.

Tätäpä voisi kokeilla tänä Jouluna, hetkeksi pysähtyä ja kirjoittaa lahjan saatteeksi pieni riimi. Lahja saa  pienellä vaivalla ja kauniilla ajatuksella aivan uuden arvon.

Pirkko Voipio

Herman ja Selma Hällströmin perhe

 Herman ja Selma Hällströmin perhe;   Pirkko myöh. Voipio, Selma (os Europaeus/Äyräpää, Herman (1931 -> Pankakoski), Antero

 Herman ja Selma (o.s. Europaeus) Hällströmin (myöhemmin Pankakoski)   perheen joululahjarunoja

 Hermanille
Kun vihdoin lakkaa päivän  töitten humu,
Yön äänet tummat, syvät  aukeaa
Ja väistyy arkiaherruksen  raskas sumu
Ja jännitys ja huolet laukeaa.

Sa silloin helmaan keinutuolin armaan
Käyt uupuneena päivän  vaivoihin
Siin´ unohtaa voit monen  päivän harmaan
Saat hoivan hellän mielen  haavoihin

Ma keinutuolin avuks´ tahdon rientää
Viel hempeemmiksi iltahetkes  teen.
Ma takin kankeuden saatan lientää
Kun huomaani saan ruumiin  väsyneen.

Ma sylihini pehmoiseen sun käärin
Niin lämpimäks´ se mielen viihdyttää
Ja olkoon tyttöin kokeet kuinka väärin
Ei hermojas' ne taida kiihdyttää.

Ei haittaa vaikka turvissani vielä
Sä vaivut unen hellän helmoihin
Ma huolehdin, ettei oo kylmä  siellä,
tai takki hankaa kankein kauluksin.

Mut vedon vaikka suurenkin voin lyödä
Mua ettet arvata voi ensinkään
  ja vaikket saatakaan mua suuhun syödä
  Niin tarpeelliseksi mun varmaan näät.

(näin isä sai pehmeän  kotitakin)

Äitille
Puhelin, puhelin kutsuu
kiireesti vastaamaan
Tavarat, tavarat tippuu
sylistä lattiaan.
Sukat ja kerät ja sienet
tähän kun pistät vain
tässä vaikk´ minne ne vienet
kauniisti pysyvät kai.

Isälle
Kun isä tulee harjoituksista kotia,
on hän väsynyt eikä jaksa enää sotia.
Silloin lienee paras panna maata,
mutta kuinka voi saappaat irti saada?
Tässä pitäisi olla laite
niin totta kuin Lótus on maite
  jospa Antero voisi sen luoda
  niin että Pukki voisi sen jouluna tuoda.

(Antero oli jo tuolloin tietoviisas   botanisti,
Lotus ei ollut hänelle   auto vaan kukka)

Isälle
Kokeita on kauheasti
Työtä riittää yöhön asti
Jospa värikynän saisi
sepä työtä helpottaisi

Isälle
Täss saa isä paketin 
Litteän ja laihan
Ehkä sentään avata
Maksaa toki vaivan
Puolivalmista tää vaan
Mutta kunhan jaksetaan
Valmiiks tulee aivan.

Selma,

 Äiti ja lapset: Selma, Pirkko ja Antero 1920



Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.