

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 2006 nro 2 (92) ISSN 0356-0791 (Painettu)

Serkuksia Joulukuusen ympärillä. Vasemmalta
Pekka Pankakoski, Antti Voipio, Kerttu P., Heikki V., Matti P., Sirkku P. ja Jukka V.
Helsinki 2.1.1949, kuva Pentti J. Voipio
SISÄLLYS
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry
Sukusanomat 2006 nro 2 (92)
ISSN 0356-0791 (Painettu)
Esimies:
31.12.2006 asti:
Jorma Rytkönen
1.1.2007 alkaen:
Tuomas M.S. Lehtonen
Toimitus:
Riitta Karasvirta
Jorma Rytkönen
Kirsti Salminen
Kaija Rasilo
Timo Äyräpää
Kannen kuva: Pentti J. Voipio
Uudet valokuvat: Kaija Rasilo, Antti Voipio, Timo Äyräpää, Pertti Äyräpää
A.J.
Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry Sukusanomat 2006 nro 2 (92) ISSN 0356-0791 (painettu)
www.europaeus.info
PUHEENJOHTAJAN
PALSTA
Syksyn
sukukokous pidettiin ennakkosuunnitelmien mukaisesti Helsingissä Matti Äyräpää –teeman
merkeissä.
Kaksivaiheisen ohjelman ensimmäisen osan muodosti tutustuminen Yliopistomuseo
Arppeanumiin ja siellä
esillä olleeseen Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin juhlanäyttelyyn. Museon
puolesta runsaslukuisen
kokousväen vastaanotti museonjohtaja Kati Heinämies, joka myös
henkilökohtaisesti opasti
toista kahdesta osanottajaryhmästä yli tunnin kestäneellä erittäin
mielenkiintoisella museokierroksella.
Tutustumiskäynnin päätteeksi Yliopistomuseolle luovutettiin yhdistyksen
hallussa olleet Matti
Äyräpään kunniamerkit ja mitalit täydentämään siellä jo ennestään olevaa häneen
liittyvää aineistoa.
Kokousohjelma
jatkui Kirurgisessa sairaalassa, jonka ovet avautuivat yhdistyksemme
vuosikokouksen pitoon lähinnä
Eero Hirvensalon vaikutusvallan ansiosta. Erinomaisen asiantuntevan ja sisältörikkaan
vuosikokousesitelmän
Matti Äyräpäästä suomalaisuusmiehenä piti Suomen Hammaslääkäriliiton entinen
puheenjohtaja Heikki
Vuorela. Tarjolla oli myös kahvia ja perinteiseen tapaan Hirvensalon suvun
musiikkiesityksiä.
Seuranneessa vuosikokouksessa valittiin kuusi vuotta yhdistyksen puheenjohtajana
toimineen
Jorma Rytkösen seuraajaksi vuoden 2007 alusta Tuomas M. S. Lehtonen. Tarkemmin
kokoustapahtumia selostaa
Kaija Rasilo toisaalla tässä lehdessä olevassa kirjoituksessaan.
Oman
puheenjohtajakauteni nyt päättyessä haluan kiittää lämpimästi kaikkia
hallituksen ja Sukusanomain toimituskunnan jäseniä, jotka innokkaasti ovat olleet
toiminnassa mukana ja tehneet mahdolliseksi mm. jäsenlehtemme säännöllisen ilmestymisen.
Viimeisten kuuden vuoden aikana sukukokouksista puolet on
pidetty Helsingissä, puolet
pääkaupungin ulkopuolella: Hämeenlinnassa, Porvoossa ja Haapavedellä.
Osallistuminen kokouksiin on
ollut ilahduttavan vilkasta. Niiden järjestämiseen ovat osallistuneet myös monet
hallituksen
ulkopuoliset henkilöt, joille esitän vielä tässäkin yhteydessä parhaat
kiitokseni. Kiitollisena ajattelen lukuisia muitakin sukuyhdistyksen jäseniä, jotka sekä
lähettämällä kirjoituksia ja valokuvia
Sukusanomiin että monilla muillakin tavoin ovat
edistäneet yhdistyksemme pyrkimyksiä.

28.10.2006
Kirsti Salminen
ja Jorma Rytkönen
Kun
sukuyhdistystämme perustettiin 1940-luvun lopulla, keskeisenä lähtökohtana sen
toiminnalle viitattiin Liperin
pappilasta saatuun henkiseen perintöön, jonka vielä silloin, kuusi
vuosikymmentä sitten, koettiin
yhdistävän A. J. Europaeuksen lapsenlapsia ja näiden
jälkeläisiä. Tämän perinnön vaaliminen ja
ymmärrettäväksi tekeminen muuttuvissa oloissa,
uusien sukupolvien astuessa näyttämölle, on sen jälkeen
ollut yhdistyksen tärkein
tehtävä. Kokemukseni mukaan jäsenistön piirissä on edelleen runsaasti sekä
halukkuutta että kykyä
vaalia menneiden sukupolvien perintöä ja kehittää yhdistyksen toimintaa sen
mukaisesti.
Toivotan
uudelle puheenjohtajalle ja muille yhdistyksen toimihenkilöille parhainta
menestystä uudelle toimintavuodelle.
Samoin toivotan muillekin yhdistyksen jäsenille ja heidän perheilleen hyvää
joulua ja menestyksellistä
uutta vuotta 2007.
25.11.2006
Jorma Rytkönen
SUKUKOKOUS MATTI ÄYRÄPÄÄN SEURASSA 28.10.2006
Iloinen
sukulaisjoukko kokoontui Yliopistomuseo Arppeanumiin Helsingin
Snellmaninkadulle Suurkirkkoa
vastapäätä. Ilahduttavan suuren määrän vuoksi meidän oli
jakauduttava kahteen ryhmään museokierrosta
varten. Saimmekin hienot oppaat, joista
toinen museon johtaja Kati Heinämies ja toisena Susanna
Hakkarainen. Paikka
osoittautui todella antoisaksi ja mielenkiintoiseksi. Kaikkein eniten
kiinnostivat tietenkinAkseli Gallen-Kallelan vuonna 1911 maalaama taulu Matti Anselm
Äyräpää, jossa hammaslääkärimme tutkii
pääkallon hampaita keskittyneesti. Taulusta huokuu
hyvä ystävyys, joka näiden kahden välillä vallitsi.
Samaten mielenkiintoa
kiinnitti hammaslääketieteen osuus museosta, jossa oli Äyräpään komea punaisella
sametilla
verhottu potilastuoli upeine instrumenttitelineineen ja -pöytineen. Mutta toki
monet muutkin osastot herättivät
runsaasti kiinnostusta, kuten mineraalikabinetti meteorikokoelmineen ja Venäjän
tsaarien juhlalliset muotokuvat.
Kierroksen
jälkeen kokoonnuimme koko sukulaisjoukko Arppeanumin upeaan auditorioon, jossa
esimiehemme Jorma Rytkönen
tukenaan hammaslääkärit Ritva Hirvensalo ja vieraileva luennoitsija HeikkiVuorela
ojensi museonjohtaja Kati Heinämiehelle Matti Äyräpään kunniamerkit ja mitalit.
Näin ne saadaan museon
tiloihin ja kaikkien sukulaisten nähtäville. Kauniiden ja lämpimien kiitoksien
jälkeen siirryimme sutjakkaasti
Tähtitorninmäen kupeeseen Kirurgiseen sairaalaan.

Museonjohtaja Kati Heinämies, Jorma Rytkönen , Heikki Vuorela ja Ritva Hirvensalo

Osa Arppeanumiin lahjoitetuista Matti Äyräpään
arvomerkeistä:
- Suomen valkoisen ruusun ritarikunta, luokka 2. ja 3. luokka
- Venäläinen Pyhä Anna Ritarikunta III luokka
perustettu
15.4.1797 Tsaari Paul I toimesta.
Myönnetty pitkästä ja ansiokkaasta siviilipalvelusta,
voitiin myös
myöntää ulkomaalaisille. Kannettiin
rinnan vasemmalla puolella. Ritarikunta
lakkautettu.
- Venäläinen Pyhä Stanislaus
Ritarikunta III luokka
Tsaari
Nikolai I perustama 1831. Kunniamerkki on
aikaisempaa tyyppiä. Myönnetty ansiokkaasta
siviilipalveluksesta.
Kannettiin rinnassa. Ritarikunta
lakkautettu
- Sotilaslääkärin Rintamerkki (15.2.1897)
Käytetty
sotilaslääkäreistä, jotka
eivät valmistuneet Tsaarin
Sotilas Lääketieteellisestä
Akatemiasta vaan toisesta lääketieteellisestä
koulusta.
"Kirralla" kokoonnuimme
Sophie Mannerheim saliin, missä ensiksi saimme noutaa mitä herkullisimpia
kahvipöydän antimia:
voileipä- ja täytekakkua, pullaa sekä pikkuleipiä kahvin, teen tai mehun kera. Sitten
pääsi ääneen
Eero Hirvensalo, joka valotti meille Kirurgisen sairaalan mielenkiintoista
historiaa. Myös MattiÄyräpää on työskennellyt siellä. Saimme myös valaistusta
nykyisyyteen unohtamatta tulevaa.
Sittenpä
joutui vierailevan luennoitsijan Heikki Vuorelan vuoro tavattoman antoisan
esitelmänsä "Matti Äyräpää
1852-1928 - Suomalaisuusmies" myötä. Heikki Vuorela on Hammaslääkäriliiton entinen
puheenjohtaja.
Luennon alkukuva piirtoheitinkalvolla oli Matti Äyräpään muotokuva-veistos
hänen 70-vuotispäivänsä kunniaksi.
Matti Äyräpään suomalaisuusaate oli sekä kodin perua että ajan hengen
vaikutusta. Niin kuin
tiedämme oli hänen kotikielensä ruotsi, mutta suomen hän oppi jo Liperissä. Hän
opiskeli sitä
myös erikseen Helsingissä ja hänhän suomensi nimensä Europaeuksesta Äyräpääksi.

Matti
Äyräpään hammaslääkärituoli .
Taustalla Hilda Äyräpään maalauttama muotokuva;
Gunnar Bendtson 1889,
nykyinen omistaja Suomen
Hammaslääkäriseura

Suomen Hammaslääkäriseuran vuonna 1922
lyöttämä mitali Matti
Äyräpään täyttäessä 70 vuotta.
Mitalin takana on teksti
Patri
odontologiae Fennicae
septuagenario
societas medicorum dentariorum
Fenniae
MCMXXII
(Suomen hammaslääketieteen
isälle hänen 70-vuotispäivänään
1922 Suomen
Hammaslääkäriseura)
Koska
Matti Äyräpään opinnot suuntautuivat lääketieteeseen ja sittemmin
hammaslääketieteeseen, saimme
kuulla kiinnostavan katsauksen tuon ajan tautitilanteesta ja
parannusmahdollisuuksista, mikä ei
luonnollisestikaan kovin lohdullinen ollut. Siellä
vilisivät monet rokot, tuberkuloosi, kupat, kurkkumädät, ripuli
ja luonnollisesti
hammasvaivat jne. Hoitokeinoina olivat mm. savun hengitys, loitsut, alkoholilla
turruttamiset, jää,
kylmä vesi, suola jne. Hoitajina lääkärien lisäksi toimivat mm. sepät,
välskärit, puoskarit ja huijarit.
Matti
Äyräpään ura kulki kohti lääketiedettä ja hän valmistui lääketieteen
kandidaatiksi 1878 ja lisensiaatiksi
1883. Tohtoriksi hän väitteli 1891 aiheesta
"Satulanenän orthopedisesta parantamisesta odontologian
tarjoomilla apukeinoilla".
Opettajana hän ei kuulemma koskaan reputtanut ketään.
Duodecimia
Matti Äyräpää oli perustamassa vuonna 1881 ja sen ensimmäinen aikakauskirja
ilmestyi vuonna 1885
hänen kirjoittamanaan. Suomen Hammaslääkäriseura, nykyään Apollonia,
perustettiin vuonna 1988.
Matti
Äyräpään Punkaharjulle perustaman Takaharjun parantalon avajaiset pidettiin
vuonna 1903. Keuhkotauti
oli tuon ajan paha vitsaus ja hän ryhtyi ponnekkaasti ajamaan taistelua sitä
vastaan. Samoihin aikoihin
hän hankki kesäpaikan läheltä Takaharjua Paavolasta. Paikka muodostui merkittäväksi
allekirjoittanuttakin
ajatellen, koska siellä vieraili kesäisin myös Matti Äyräpään sisarentytär Aino
Valtavuo ja samoihin
aikoihin kesiä oli viettämässä läheisessä Lammassaaressa tuleva isoisäni Yrjö
Hirvensalo. Näin Paavola
kesäisenä retkikohteena johdatti nämä kaksi yhteen ja heidät vihittiin siellä
vuonna 1915.
Matti
Äyräpään siunasi viimeiselle matkalleen Helsingin Vanhassa kirkossa emeritus
piispa Samuel Lehtosen
isä Aleksi Lehtonen. Hautajaiset olivat isot, lähes valtiomiestyyliset.
Vieraita oli paljon. Olihan
hänen elämäntyönsä ollut kunniakas Suomen hammaslääketieteen
isänä ja muutoinkin.
Matti
Äyräpää oli aikanaan myös pilapiirrosten aihe. Tässä muutama esimerkiksi -
ilman kuvia:
Sateen yllättäessä jänisjahdissa Matti istuu sateenvarjon alla lukien romaania
- jänikset luikkivat rauhassa
pakoon.
Kerran eräs jänis kertoi toiselle nähneensä Matti Äyräpään tulleen metsään.
Toinen kysyi, että
oliko tällä mukaan pihdit vai pyssy. Kun vastaus kuului, että pyssy, totesi
toinen: "Ei Matista silloin
ole mitään vaaraa".
(Tiistaina 21.11. oli minulla ilo käydä Amos
Andersonin Taidemuseossa työpaikan virkistyskerhon kanssa
katsomassa Klassikoita-näyttelyä.
Siellä oli myös tuo upea Antti Favénin maalaama taulu Akseli Gallen-Kallelan
50-vuotispäivien jälkeisestä taitelijajuhlasta. Tauluun on maalattu runsaasti
nimekkäitä ihmisiä. Näistä
oppaamme mainitsi nimeltä mm. Matti Äyräpään kehuen tätä hyvin arvostetuksi
henkilöksi. Tunsin ylpeyttä
rinnassani sukulaisuudestani häneen.)

"Kirran"
Sophie Mannerheim -salissa
Jorma Rytkönen, Elina Lehtonen, Eila Äyräpää, Anneli Äyräpää,
Kati ja Antti Rasilo
Heikki
Vuorelan antoisan luennon jälkeen vielä "snoolasimme" kahvipöydän
antimia kuunnellessamme sukukuoron
iki-ihania, tuttuja lauluja sekä Eero Smedsin viulunsoitantoa. Yhteislauluna
kuoron kanssa kajahtivat
niin kuin monesti ennenkin Kesäpäivä Kangasalla ja Karjalaisten laulu.
Jorma
Rytkönen esitteli sukuyhdistyksen saaman Rytkösten sukuseuran viirin ja kertoi
seuran kokouksessa julkistetusta
880-sivuisesta Rytkösten sukukirjasta, mikä myös oli näytillä. Kierrokselle
lähtivät Kaarina Dehlsiltä
tullut kuvatervehdys ja allekirjoittaneen ottamia valokuvia viime kesältä, kun
yhdessä sisareniLeenan kanssa kävimme Toivi Valtavuon luona. Jorma Rytkönen
mainosti myös Pertti Äyräpään tekemiä Internet-sivuja
sukuyhdistyksestämme, siellä ovat mm. kaikki ilmestyneet Sukusanomat.
Ennen
virallisen kokouksen alkamista kunnioitimme seisaalleen nousten viime vuonna edesmenneitä
sukulaisiamme
Maija Kouria ja Sven Lalanderia.
Joukkoomme
oli kovasti meitä muita ilahduttaen saapunut sukulaisia, joita ei ennen ole kokouksissamme
nähty, joten
pidimme vielä lyhyen esittelykierroksen.
Viralliset
kuviot sujuivat sutjakkaasti Martin Smedsin toimiessa tehokkaasti
puheenjohtajana ja sihteerinään
ansiokkaasti tietysti Liisi Klobut monen vuoden
kokemuksellaan. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Paula
Rytkönen ja
Riitta Smeds. Tyytyväisiä oltiin niin
tilinpäätökseen kuin tilintarkastajien lausuntoon kuten
toimintakertomukseen, joten
hallitus sai vastuuvapautensa. Jäsenmaksu 10 euroa/talous pidettiin ennallaan.

Kaija
Rasilo, Elina Lehtonen Anneli
Äyräpää; Paula Rytkönen, Ritva ja Eero
Hirvensalo

Erkki
ja Kaarina Hirvensalo, Riitta ja Eero Smeds
Martin Smeds
Antti Rasilo, Ritva ja Laura Hirvensalo
Paula Rytkönen, Liisi Klobut
Kari ja Irmeli
Rytkönen

Liisi Klobut ja Martin Smeds
Yhdistys
sai uuden esimiehen, Tuomas Lehtosen, ansiokkaasti tehtäviä monia vuosia
hoitaneen ja nyt eroa pyytäneen
Jorman Rytkösen tilalle. Erovuoroiset hallituksen jäsenet
Riitta Karasvirta
,
Riitta Smeds
, Pertti
Äyräpää ja allekirjoittanut
valittiin yksimielisesti uudelleen. Koska esimies ei kuulu hallitukseen, valittiin
Tuomas
Lehtosen tilalle uusi jäsen. Yksimielisen kannatuksen sai Jorma Rytkönen.
Aune
Äyräpään rahastosta myönnettiin Eero Smedsille anomuksensa mukainen summa
viulun soittoon liittyen.
Muissa asioissa varaesimies
Kirsti Salminen
kiitti kukkasin väistyvää puheenjohtajaa ja tämä kiitti
omasta puolestaan kauniin
sanoin hallitusta ja eritoten
Riitta Karasvirta
a Sukusanomien toimittamisesta.
Terveisiä Haapavedeltä
kertoi Anja Pöyhönen, jolla oli seuranaan Pekka ja Matti Malkavaara ja viimeksi
mainitun
Anja-rouva. Sukukuoro oli kuulemma paikkakunnan kanttorin mukaan laulanut niin
kauniisti toissa kesänä
jumalanpalveluksessa, ettei ennen oltu sellaista siellä kirkossa kuultu.
Lisäksi hän kertoi Matti
Äyräpään apulaisesta Kaisa Vilpulasta (katso sivu 8).
Kaikki
hyvä päättyy aikanaan ja niinpä itse kukin lähti iloisin ja vähän haikein
mielin tahoilleen uuden kokouksen
ja siellä jälleennäkemisen odotteluun. Kiitän omasta puolestani hallitusta,
väistyvää esimiestä Jorma
Rytköstä sekä Eero Hirvensaloa monista käytännön järjestelyistä kokouspaikkojen
suhteen, oppaita Arppeanumissa
sekä Heikki Vuorelaa hienosta esitelmästä.
Kaija
Rasilo

Osa
"Sukukuoroa" vasemmalta:
Ritva Hirvensalo, Laura Hirvensalo, Sini Takala,
Aino Takala, Aino Aaltonen ja tytär
MUISTELU
KAISA VILPULASTA
Eräänä
päivänä – pari viikkoa ennen lähtöä sukukokoukseen – tapasin haapavetisen
emännän ostoksilla Sokos-marketissa.
Hän teki yllättävän kysymyksen: "Tulitko sinä tuntemaan Kaisa Vilpulan, joka
oli aikoinaan taloudenhoitajana
professori Matti Äyräpään kodissa?" Jollakin tavalla nimi tuntui tutulta, mutta
vastasin vain etten
tiedä hänestä mitään. Kyselijäkään ei tiennyt milloin ja miten kauan Kaisa
Äyräpäällä oli. Hän kertoi
kuitenkin kuulleensa Kaisan elämästä kaksi tapahtumaa:
Kun
Kaisa lähti takaisin Haapavedelle hän oli saanut professorilta rahaa lehmän
ostoon. Niinpä lehmä ostettiin
ja tapaamani emännän muistelmien mukaan se oli elänyt liki 25 vuotta.
Toinen
lahja professorilta oli suuri kurpitsa eräänä syksynä. Kurpitsa oli niin suuri
ettei mahtunutkaan tuvan
ovesta sisälle ja niin irrotettiin ovesta pielet. Kurpitsa
saatiin sisälle, mutta enempää ei tiedetä. Oven
pihtipieliä ei pantu takaisin paikalleen, ei
ainakaan Kaisan eläessä.
Kuinka
haapavetinen tyttö tuli Äyräpäälle kotiapulaiseksi? En tiedä mutta arvelin
kuitenkin emännälle: "Kaiketi
ruustinna Pöyhönen oli asian takana, professori kun oli meidän ruustinnan
veli". Kaisa Vilpula oli
ollut ruustinnan koulussa vuonna 1899, ehkä silloin oli ystävyys
solmittu.
Olen
harmissani, kun en kysellyt emännältä hänen nimeään, olisinhan voinut saada
enemmän tietoa kuin vain
kauppamatkan keskustelussa
Nyt
kun tuon edellisen olin kirjoittanut soi puhelin
ja sain lisää tietoa. Kun
Kaisa palasi Haapavedelle
hän osti läheltä kirkonkylää
Humal’ojalta pienen maapalan, missä oli myös
kuten Haapavedellä sanotaan
"asuinkantti". Kaisa viljeli
maata, hänellä oli lehmä. Hän piti
vuosikausia, ainakin parikymmentä vuotta,
pyhäkoulua kylän lapsille.
Kaisan talon nimi oli Päivärinta
ja sillä kylällä kaikki tunsivat hänet. Hän
oli Päivärinnan mummu.
Kirkonkirjoista
sain selville, että Kaisa oli syntynyt
2.3.1866 ja kuollut 8.6.1954. Hän oli tullut
Haapavedelle Punkaharjulta
17.9.1930. Siitä, milloin
Kaisa oli lähtenyt Äyräpäälle, ts. milloin
muutti Haapavedeltä, ei ollut mainintaa.
Perheessämme
ei Kaisasta ollut koskaan puhetta.
1930-luvulla Liisa ja minä olimme lapsia. Sitten
tulivat sotavuodet ja sen
jälkeen opiskelut, joten
Haapaveden sen aikainen historia jäi meille
melkoisen vieraaksi.
Kaisa
Vilpula oli kuollut samana vuonna kuin
isämme Matti, vain kolme viikkoa myöhemmin.
Aivan viimeiset vuotensa
Kaisa oli vanhainkodissa,
talonsa ja peltonsa hän oli
antanut sukulaispojalle.
Tähän
päättyy tarina professorin
taloudenhoitajasta ja Päivärinnan mummusta.
Uskollinen työ tuli
palkituksi monella tavoin.
Kaisan työ viljelijänä ja pyhäkoulun opettajana on
saanut paljon aikaan kylän
ihmisten elämässä.
Anja Pöyhönen

Selma
(o.s. Europaeus) ja Antero Hällström
(1931-> Pankakoski).
Sortavalassa 1913.
A.J.
EUROPAEUKSEN TOIMINTAKERTOMUS
JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY
KERTOMUS
A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N TOIMINNASTA
AJALLA 1.1. – 31.12.2005
Viime
vuosi oli yhdistyksen 57. toimintakausi. Sen päättyessä yhdistyksessä oli 250
jäsentä, joista 18 vuotta
täyttäneitä oli 210. Sukusanomat lähetettiin 105 osoitteeseen.
Yhdistyksen
esimiehenä toimi Jorma Rytkönen. Muina hallituksen jäseninä olivat:
Eero Hirvensalo v:sta 2005
Riitta Karasvirta v:sta 2004
Liisi Klobut v:sta 2003
Tuomas Lehtonen v:sta 2003
Leena Rytkönen v:sta 2005
Kristiina Nordling v:sta 2005
Kaija Rasilo v:sta 2004
Kirsti Salminen v:sta 2003
Riitta Smeds v:sta 2004
Antti Voipio v:sta 2005
Pertti Äyräpää v:sta 2004
Hallituksen
valitsemana varaesimiehenä toimi
Kirsti Salminen, rahastonhoitajana
Pertti Äyräpää
ja sihteerinä
Liisi Klobut.
Tilintarkastajina toimivat Raili ja
Risto Voipio
sekä varatilintarkastajina Marjatta ja Matti
Äyräpää. Hallitus
piti toimintavuoden aikana kaksi kokousta.
Yhdistyksen
lehti Sukusanomat ilmestyi toimintavuoden aikana kahdesti (numerot 1/89 ja
2/90). Toimituskunnan
muodostivat Riitta
Karasvirta
toimitussihteerinä sekä Kirsti
Salminen,
Timo Äyräpää
ja
Jorma Rytkönen. –
Merkkipäiväänsä viettäville jäsenille on yhdistyksen nimissä lähetetty
onnittelu. Tätä tehtävää
on hoitanut edelleen Kaija Rasilo.
Aune
Äyräpään rahastosta ei toimintavuonna jaettu apurahoja.
Vuosikokous
pidettiin lauantaina 23.7.2005 Haapaveden Alamaalla, mihin noin 60 yhdistyksen jäsentä
kokoontui
sukupäiville heinäkuisena viikonloppuna 23.-24.7. "Ruustinnan koulu", nykyinen Haapaveden
ammattioppilaitoksen
Noran yksikkö, tarjosi loistavat puitteet sukulaisten tapaamiselle. Erinomaisista
kokousjärjestelyistä
Haapavedellä vastasi Anja Pöyhönen, joka myös piti vuosikokousesitelmän
"Ruustinnan koulun"
yli satavuotisesta historiasta. Esitelmä samoin kuin tarkempi selostus
Haapaveden sukupäivistä on
julkaistu Sukusanomien numerossa 2/2005. Saman lehden kannessa
on ryhmäkuva sukupäivien
osanottajista.
Yhdistys
on edelleen kuulunut jäsenenä Suomen Sukututkimusseuraan.
Yhdistyksen
pääoma oli 31.12.2005 tehdyn tilinpäätöksen mukaan 4.672,47 euroa. Tilikauden
ylijäämä oli 379,44
euroa.
Aune
Äyräpään rahasto: pääoma 3.681,52 euroa
Toivo Valtavuon rahasto: pääoma 1.046,68 euroa
Duodecim-seura
125 vuotta Jaakko
Ignatius
NE KAKSITOISTA - DUODEDIM-SEURAN PERUSTAJAT
Duodecim
< lat. kaksitoista, 1) Seuran nimi, joka valittiin perustamiskokouksessa
1881, koska läsnä oli 12
lääketieteen kandidaattia. 2). Vuodesta 1885 ilmestynyt seuran
lääketieteellinen aikakauskirja.
Duodecim-seuran
nimen »isä» on perustajajäsen Werner Lindman (1855-1916), sittemmin
Pudasjärven ja lopulta
Kalajoen piirilääkäri. Seuran perustamiskokouksen pöytäkirjan 4. pykälän
mukaan »tuotiin erinomaisen
suuri luku nimiehdoituksia esille -- ja suurinta huomiota nostatti civis
LINDMAN, joka pyysi saada
laskea yhtiön sydämelle että jäseniä oli luvultaan 12. Näin ollen ehdoitteli
hän seuran nimeksi Duodecim,
koska se sangen sattuvaisesti viittasi heidän apostoliseen
tehtäväänsä ja sen hän sitä
suuremmalla syyllä tahtoi tehdä, koska hän oli vakuutettu siitä, ettei
näiden kahdentoista
apostolin joukossa ilmestyisi mitään Juudasta.» Nimi hyväksyttiin äänestyksen
jälkeen ja »Duodecim
määrättiin yhdistyksen nimeksi, kuitenkin ainoastaan vastaiseksi, koska
toivottiin, että apostolien
lukumäärä ennemmin tai myöhemmin eneneisi».
Apostolien
määrä kasvoi tusinasta tuhansiksi, mutta Duodecimina seura on pysynyt. Keitä
olivat nuo 12 apostolia?
Äyräpään tuntevat kaikki, mutta useimmat muut Duodecim-seuran perustajajäsenet ovat
luultavasti
huonommin tunnettuja. He siirtyivät valmistuttuaan eri puolille Suomea Hangosta
Kittilään ja tekivät
pitkän päivätyönsä käytännön lääkäreinä. Nyt he esittäytyvät juhlavuoden
kunniaksi vuorollaan Aikakauskirjassa.
Duodecim-seura otti jo varhain käyttöön nimikirjan, johon jäsenet ja heidän lyhyet
elämäkertatietonsa
on merkitty. Perustajajäsenten esittelyt ilmestyvät nimikirjassa näkyvän jäsennumeron
mukaisessa
järjestyksessä. Kaikki tarinat valottavat omasta näkökulmastaan suomalaisuusaatteen
leviämistä
1800-luvun Suomessa.
Duodecim-seuran
synty 1881 ajoittuu ajanjaksoon, jolloin suomalaisuusliikkeestä eli
fennomaniasta oli tullut
jo kansanliike. Romantiikan sävyttämästä kansallisesta
herätyksestä oli siirrytty varsinaiseen poliittiseen
toimintaan, ja
valtiopäivilläkin kielikysymys jakoi osanottajat kahteen ryhmään yli
säätyrajojen. Myös »ruotsalaiseen»
ideologiaan perustuva herännäistyö oli siirtynyt poliittisen toiminnan
vaiheeseen, ja fennomanialle
oli syntynyt oppositio. Näiden suuntien välillä käydyssä valtataistelussa
fennomaanit olivat kuitenkin
aktiivisempia ja vallanhaluisempia, svekomaanit enemmän puolustuskannalla.
Duodecimin
synnyn aikoihin suomalaisuusliike ei kuitenkaan enää ollut rintamaltaan
yhtenäinen. Varsinkaan ylioppilaspiireissä
epäpoliittinen, kansan valistustason kohottamiseen tähtäävä suomalaisuusaate ei
enää tyydyttänyt
kaikkia, vaan suomalaisuusliikkeen sisälläkin oli edellisenä vuonna erottunut
yhteiskunnallisesti radikaali
K.P.T. eli »Koko Programmia Toimeen» vaativa ryhmittymä. Käynnissä oli valtataistelu
ylioppilaskunnan
johtopaikoista ja lisäksi asemasta Suomalaisen Nuijassa (klubb > klubba =
nuija). Tämän opiskelijaseuran
piirissä eri osakuntiin ja tiedekuntiin kuuluvat fennomaanit olivat
kokoontuneet vuodesta 1875
lähtien.
Kieliryhmien
leiriytyessä fennomaanipiirit alkoivat perustaa tavoitteidensa toteuttamiseksi myös
erikoistuneempia
tieteellisiä suomenkielisiä ylioppilasyhdistyksiä, joista monissa toimi
opiskelijoiden lisäksi myös
yliopistosta jo valmistuneita. Niiden ainakin nimellisenä tehtävänä oli suomen
kielen aseman edistäminen,
mutta taustalla voidaan nähdä myös suomalaisuusaatteen yhteiskunnalliset pitkän
aikavälin tavoitteet,
jotka liittyivät esimerkiksi virkojen täyttöön ja virkakelpoisuuteen. Näistä yhdistyksistä
ensimmäisenä
syntyi August Ahlqvist-Oksasen perustama Kotikielen Seura (1876), jonka
tarkoituksena oli »keskustella
suomen kielen murteellisista ja muista ominaisuuksista, sekä voimiensa mukaan
työskennellä suomen
kielen alalla». Tämän seuran tarkoitus nousee uuteen valoon, kun muistetaan,
että yhdistyksen perustamisen
aikoihin suomen kieltä ei vielä kelpuutettu filosofian kandidaatin tutkintoon
muuta kuin ylimääräiseksi
aineeksi, eikä suomen kielen professuuri (jonka haltija sattui olemaan juuri
perustaja Ahlqvist) ollut
tasavertainen muiden professuurien kanssa. Seuraavaksi syntyi Duodecim-seura
(1881) edistämään lääketieteen
suomen kieltä (ja fennomaanien asemaa lääketieteen alalla). Paljon myöhemmin syntyivät
fysiikan
opiskelijoiden perustama Vipuset (1893) »edistämään suomen kielen käyttöä
luonnontieteiden, varsinkin
fysiikan ja sen kanssa läheisesti yhteydessä olevien tieteiden alalla» sekä
Juhana Aukusti Melan aloitteesta
syntynyt Vanamo, suomenkielisen luonnontieteen ystävät (1896) »edistämään
suomen kielen käytäntöä
luonnontieteiden, varsinkin kasvi-ja eläintieteen alalla». Luetteloon on joskus
liitetty myös Ylioppilaskunnan
Laulajat (1882), joka ei ollut tieteellinen yhdistys mutta jota voidaan pitää
esimerkkinä siitä, miten
suomalaisuusaatteen haluttiin kattavan kaikki harrastusmuodotkin ja miten
ylioppilasnuorisoa haluttiin
edustaa ulospäin omien fennomaanitunnusten alla.

Duodecimin
tusina. Seuran perustajajäsenet ylhäältä vasemmalta:
Rudolf Idman, Karl Adolf Hällström,
August Hillbom ja Nils Durchman.
Keskimmäinen rivi vasemmalta:
Albert Pfaler, Kaarlo Nohrström, Werner Lindman, Karl
Kyrklund.
Alin rivi vasemmalta: Matti
Äyräpää, Eliel Warén, Werner Starck ja
Wilhelm Snellman.
Duodecim-seura
syntyi siis varhain tässä yhdistysten sarjassa. Lyhyt selitys tälle on seuraava.
Vuoden
1881 kallistuessa kohti loppuaan fennomanian tulevaisuus näytti yleisesti
varsin valoisalta. Saman
vuoden keväänä vietetty Snellmanin 75-vuotispäivä 12.5. oli
ollut yhtä fennojen juhlaa. Päivänsankari oli profeetallisessa kiitospuheessaan
terävästi suominut -ruotsiksi tietenkin - niitä läsnäolijoita, jotka eivät vielä
ymmärtäneet mihin oltiin menossa: »Om I [Ni] - - hvilkas
tungomål egentligen är det svenska, om I[Ni] sen till dessa fakta och viljen
lära af historien, så kunnen I[Ni] ock deraf lära, att denna finska rörelse,
som I[Ni] icke
rätt begripen, den skall segra. Det finnes
ingen mensklig makt, som kan hindra det, och endast på den kan
ett
fast Finland grundas, ett Finland med hopp att i en framtid bestå.»
(Johan Wilhelm Snellmans Samlade
arbeten IX.
Otava, Helsingfors 1896).
Yliopisto-opiskelijoiden
piirissä tämä ennuste näyttikin jo olevan toteutumassa, sillä suomalaismieliset
olivat saaneet
voiton huhtikuussa pidetyissä ylioppilaskunnan vaaleissa, ja voitto oli tullut
jo edellisenäkin vuonna.
Lisäksi suomenkielen tasavertaisuutta koskevan kieliasetuksen
oli määrä tulla voimaan vuonna 1883, joten
marraskuulle 1881 tultaessa odotusaikaa oli jäljellä
vain runsas vuosi. Keväällä valtaistuimelle noussut uusi
keisari Aleksanteri III
suhtautui suomalaistamispyrkimyksiin yhtä suopeasti kuin isänsäkin, eikä siis
näyttänyt todennäköiseltä,
että hän kumoaisi Aleksanteri II:n v. 1863 antaman manifestin, jonka mukaan
suomen kielestä
tulisi 20 vuoden siirtymäajalla maan virastoissa käytettävä virallinen kieli.
Suomalaista puoluetta ja
suomen kieltä suosiva oli myös kesäkuussa 1881 nimitetty uusi
kenraalikuvernööri Heiden.
Käytännössä
kuitenkin monet virastot, esimerkiksi lääkintöhallitus, samoin kuin yliopiston
konsistori ja lääketieteellinen
tiedekunta olivat vielä täysin ruotsinkielisiä. Fennomaanien mielestä olisi
uutta kieliasetusta silmällä
pitäen pitänyt ryhtyä valmistelutoimenpiteisiin, mutta mitään ei ollut
tapahtunut. Suomalaismielistenkin
medisiinareiden oli nimittäin pakko myöntää, että lääketieteeltä puuttui
suomenkielinen tieteellinen
ja lääkintähallinnollinen sanasto. Kansanomaisia ja murteellisia suomenkielisiä
nimityksiä
toki löytyi monille vaivoille ja ruumiinosille, mutta yliopisto-opetusta ja
virallisia asiakirjoja varten
tarvittavia latinankielisten termien vastineita ja oppisanastoa
ei kaikilta osin ollut, ja ainakaan niitä ei löytynyt
yhteen koottuina.
Viranomaisten ja tiedekunnan passiivisuuden taustalta saattoi uumoilla tahallista
taktikointia.
Ellei termejä ollut, ei kieliasetusta voitu tietenkään käytännössä toteuttaa.
Suomalaismielisten
asemat näyttivät parantuvan sitä mukaa kuin opiskelijamäärät kasvoivat, ja
vuosikymmenen taitteessa oli
pitkän odottelun jälkeen alkanut kasvun aika. Ennen 1880luvun alkua
Keisarillisessa Aleksanterin
yliopistossa opiskelleiden määrä oli ollut varsin vakaa ja pieni; läsnä olevia
ylioppilaita ei koko
1870luvun ollut kuin runsaat 600 ja tiedekunnista lääketieteellinen tiedekunta
(johon voitiin
liittyä vasta fyysis-matemaattisessa osastossa suoritetun filosofian
kandidaatin tutkinnon jälkeen) oli
pysynyt pienimpänä. Koko 1870-luvun ajan läsnä
oleviksi ilmoittautuneita medisiinareita opiskeli kerrallaan
vain noin 50, kun teologeja
oli 100, juristeja 150 ja filosofisen tiedekunnan opiskelijoita 300.
Vuoden
1881 alusta lääketieteellisessä tiedekunnassa oli aloittanut poikkeuksellisen
suuri joukko sellaisia uusia
opiskelijoita, jotka keväällä pidetyissä ylioppilaskunnan vaaleissa ja
osakuntatoiminnassa olivat
osoittautuneet fennomanian kannattajiksi. Lisäksi tiedekunnassa
opiskeli jo vanhastaan melkoinen joukko
kandidaatin tutkinnon suorittaneita fennoja, osa
heistä opintojen loppusuoralla. Monet heistä olivat hyvinkin
näkyviä ja tunnettuja
ylioppilaspoliitikkoja. Kun syyslukukausi 1881 alkoi, läsnä olevaksi
ilmoittautui yhteensä 59
lääketieteen opiskelijaa ja suomalaisuusaatteen kannatus näytti siis tässä
joukossa olevan suurempi kuin
koskaan aikaisemmin. Strategista silmää omaava saattoi huomata,
että yhteen koottuna fennoja voisi olla jo
pienen yhdistyksen verran. Kukaan medisiinareista ei
tietenkään ollut ammattifilologi, mutta organisoiduissa
puitteissa ja jonkun
aloitteesta heistä hyvinkin saattoi löytyä se kapasiteetti, joka tarvittiin
virkamiehille ja tiedekunnalle
riittävän lääketieteen sanaston kokoamiseen. Samalla tietysti voitaisiin ajaa fennomaanien
asiaa
muutenkin.
Siis
tarvittiin vain organisaatio, jonka piirissä toimia, ja ensin tietenkin jonkun
tekemä aloite. Medisiinarifennoista
merkille pantavan moni kuului Savo-Karjalaiseen Osakuntaan ja tapasi toisiaan siellä,
mutta joukossa
oli myös muihin osakuntiin kuuluvia. Suomalaismielisille oli ylioppilaskunnan
piirissä oma seuransa,
Suomalainen Nuija, mutta fennomaanien revettyä kahteen leiriin vuonna 1880 se
ei enää ollut entisensä
ja sen jäsenistö tuskin oli laajemmin kiinnostunut lääketieteen termeistä. Lääketieteen
opiskelijoiden
epävirallinen keskustelukerho Medicinska klubben ei ollut fennomaanien käsissä
eikä helposti vallattavissakaan,
ruotsinkielisiä oli kuitenkin tiedekunnan opiskelijoissa enemmistö. Yliopiston ulkopuolelta
löytyi
Suomalainen Klubi joka oli liian kallis, ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
joka puolestaan oli liian
korkealentoinen ja liian raitis - - opiskelijoilta sanojen
järjestäminen sujui paremmin, jos samalla saattoi pitää
myös hauskaa. Jonkinlainen
yhdistys kuitenkin tarvittiin, sillä pikkutunneille asti eivät ravintoloissa
ylioppilasryhmät saaneet
Keisarillisen Aleksanterin yliopiston järjestyssääntöjen mukaan istua, ellei
tapaamisella ollut
hyväksytty ja selkeästi määritelty tarkoitus.
Aloite
uuden seuran perustamisesta tuli lääketieteen kandidaatti Matti Äyräpäältä,
jolle asia oli aatteellisesti
tärkeä ja jolle tällaisella toiminnalla juuri loppusyksystä 1881
oli myös aivan erityinen sosiaalinen merkitys.
Hän oli syyskuussa 1881 jäänyt lyhyen
avioliiton jälkeen leskeksi ja yksinäisyyttä paetakseen suunnitellut
jopa ulkomaille lähtöä.
Lisäksi hän oli ollut pitkiä aikoja välillä poissa Helsingistä lääkärin viransijaisuuksia
hoitamassa, ja
palattuaan Suomalaisen Nuijan entinen puheenjohtaja ei ehkä oikein tahtonut
löytää paikkaansa
tällä välin uudelleen järjestäytyneissä fennomaaniriveissä. Hänen ajatuksissaan
saattoi olla myös
pelko äärifennomaanisen siiven etenemisestä. Tässä tarjoutui tapa pitää nuoret
medisiinarit poissa
Duodecim-seuran
jäseniksi hyväksytyille henkilöille annettiin
seuran alkuvuosista lähtien jäsennumero ja
heidän elämänkertatietonsa
kirjattiin liittymisjärjestyksessä
jäsenmatrikkeliin (osalla jopa latinankielistä
kuolinsyydiagnoosia myöten).
Matrikkelia alettiin kuitenkin pitää vasta
1900-luvun alussa, jolloin ensimmäisten 20 vuoden
aikana liittyneet
jäsenet kirjattiin siihen takautuvasti. Vanhin säilynyt
jäsenluettelo on seuran
perustamisen ajoilta ja siinä Matti
Äyräpää on numero 1.
K.P.T:n
kokouksista ja muista radikaalien riennoista. Alustavissa laskelmissaan hän sai
kokoon 21 nimeä. Niinpä
hän päätti (ehkä ensin sondeerattuaan asiaa muutaman läheisemmän kandidaattikollegan
kanssa) kutsua
nämä lääketieteellisen tiedekunnan suomenmieliset opiskelijat koolle - heidät
kaikki, mutta 12 vanhinta
kandidaatin tutkinnon suorittanutta ensin - ja ehdottaa joukolle, että
laaditaan lääketieteelle
suomenkielinen oppisanasto.
Kaikki saapuivat paikalle ja he laativat
oppisanaston. Sanaluettelon lisäksi he saivat aikaan myös paljon
muuta.
JAAKKO
IGNATIUS, jaakko.ignatius@duodecim.fi
MATTI
ÄYRÄPÄÄN KIRJE AARNE ÄYRÄPÄÄLLE 23.12.1923

Hyvä Aarne!
Tässä lähetän kaksi kappaletta
Aunen tekemää Apolliniaa, toisen sinulle
ja toisen tri Meinanderille, jos luulet
ettei pane pahaksi. Mielestäni Aunen
kuva on lysti ja sievä. Hän on leikanut
sen linoleumiin ja sillä painanut
kuvat. Onnellista uutta vuotta sinulle
ja perheellesi toivottaa
vanha
setäsi 23/12
1923 Matti Äyräpää

LEENA
JA KAIJA RASILO TOIVI VALTAVUON 80-VUOTISPÄIVIEN
MERKEISSÄ SPRINGESSÄ JA
NAAPURIKAUPUNGEISSA 2. –7.7.2006
Kesäinen
oli se heinäkuun toisen sunnuntain iltapäivä, jona läksimme liikkeelle
Helsingistä asunnoltani Konalasta
kohti lentokenttää. Kun matkaselvitys oli jo tehty kotona Internetin
välityksellä sujui viimeistely
kentällä mutkattomasti ja aikaa jäi pieniin
tax-free-ostoksiin ja mehutteluun. Koneen lähtö myöhästyi hieman,
mutta itse lento sujui hyvin
kauniissa säässä. Tarjoilu pelasi myös hyvin ja aika kului nopsasti ja
laskeuduimme ongelmitta
Hampurin helteeseen.
Ensi
töiksemme riensimme majoittumaan Suomalaiseen Merimieskirkkoon. Heti vastaanottotiskin
yläpuolella olevassa
postilistassa havaitsimme tutun nimen, Kaarina Dehlsin. Teimme kaupungilla
pienen kävelyretken ja
osallistuimme pieneen risteilyyn Elbellä. Jalkapallon MM-kisat näkyivät
voimakkaasti katukuvassa erikokoisia
Saksan lippuja roikkui ja heilui autoista,
ikkunoista ja vilahteli näyteikkunoista.
Makoisten
unien ja hyvän aamupalan jälkeen, jonka nautimme puheliaan Jackie-papukaijan seurassa,
ajoimme Tunnelbahnilla
päärautatieasemalle, josta porhalsimme kuten viime kerrallakin pikajunalla
Hannoveriin. Siellä
vaihdoimme paikallisjunaan, jolla suunnistimme Springeen. Kaikkineen matkaan meni
noin parisen
tuntia. Tuossa viehättävässä pikkukaupungissa majoituimme ensiksi tuttuun
hotelli Garniin ja sen
jälkeen menimme syömään erääseen pikku ravintolaan, joka sekin oli ennestään
tuttu. Helle hehkui myös
Springessä.
Sieltäpä
sitten taivalsimme onnittelemaan päivän sankaria Toivia. Iloiselta ja virkeältä
hän vaikutti. Ilta kului
mukavasti kahvia juoden herkullisine kahvileipineen ja juhlakalun
lahjoja katsellen. Vaihdoimme kuulumisia
ja juttelimme monista mielenkiintoisista asioista
menneiltäkin ajoilta. Tuo ilta oli antoisa ja lämmin.
Seuraavana
päivänä 4.7. Leena ja minä lähdimme
pillipiiparin kaupunkiin Hamelniin, jonne oli vain
noin reilun puolen tunnin
matka Springestä. Hellettä
riitti ja samoin runsaasti mielenkiintoista
nähtävää vanhassa kaupungissa, jossa
turisteja varten
oli otettu kaikki irti pillipiiparin tarinasta.
Kaduilla näkyi monin paikoin maalattuja valkeita
rottia. Siellä
oli paljon vanhoja kauniita taloja,
joista yksi oli rotanpyydystäjälle nimetty. Löytyihän
sieltä myös
pillipiiparin komea patsaskin. Erään
hienon rakennuksen seinästä oli nähtävissä
tasatunnein mekaaninen
pillipiipari-näytelmä. Erittäin
hyvän lounaan nautimme Hamelnin
vanhimmassa ravintolassa, mikä selvisi meille
vasta jälkeenpäin
esitteistä. Tutustuimme myös
vanhaan kauniiseen kirkkoon, unohtamatta
vanhaa myllyä, jossa
sijaitsi sekä kaupungin kirjasto
että arkisto. Lähtiessämme antoisan
päivän jälkeen takaisin Springeen kassissa oli
tietenkin mukavia tuliaisia
kuten pienet keraamiset pillipiiparikoristenuket.
Ilta toi maansurun saksalaisille
ja riemun italialaisille, näiden
pudottaessa jatkosta tylysti isäntämaan
jalkapallossa.

Toivi
Valtavuo kotonaan Springessä 3.7.2006
Seuraavana
päivänä keskiviikkona kävimme Toivin kanssa ensin syömässä makoisan lounaan jälleen
kerran
samaisessa pienessä ravintolassa Springen keskustassa. Tämän jälkeen läksimme yhdessä
tutustumaan Springeen
kuuluvassa Sauparkissa olevaan vanhaan Jagdschlossiin, mikä oli aikoinaan
toiminut metsästyslinnana.
Nykyään se on museona ja hieno onkin. Siellä on runsaasti mielenkiintoista
nähtävää kuten täytettyjä
lintuja ja muitakin eläimiä. Katselimme myös Sauparkista kertovan lyhytfilmin.
Hyvin Toivikin jaksoi
kanssamme helteestä huolimatta.
Torstaina
6.7. kävimme Leenan kanssa kahden tutustumassa pieneen Cellen kaupunkiin, mikä sijaitsee
Hannoverista
vähän Hampuriin päin. Upea oli sielläkin vanha kaupunki, paljon kauniita
rakennuksia. Hienoin paikka
oli Herzogschloss, mikä sekin oli museoitu. Sen ympärillä oli oikein
vallihautakin. Kaunis oli myös
Cellen kirkko niin sisältä kuin ulkoakin. Ajelimme
vanhassa kaupungissa pienellä city-junalla ja se antoi
meille hyvän yleiskuvan
alueesta. Palattuamme iltapäivällä takaisin Springeen tapasimme vielä kerran Toivin
ja menimme
yhdessä syömään häntä lähellä olevaan italialaiseen ravintolaan. Oikein
maistuvan aterian jälkeen
rupattelimme vielä hetken hänen kotonaan.
Lähtöaamuun
heräsimme virkeinä helteen edelleen helliessä ja aamupalan jälkeen teimme vielä
pienen tuliaisostoskierroksen
Springen vanhassa kaupungissa, jonka kaduille olivat ilmestyneet iloiset
markkinat. Kaikkialla
oli kojuja, joissa myytiin vihanneksia, makkaroita, kukkia jne. Kierroksen
tehtyämme oli aika suunnistaa
kohti asemaa ja vielä ihan sattumalta törmäsimme apulaisensa kanssa kävelevään Toiviin.
Hannoverissa
söimme vielä pienen lounaan kiinalaisessa ennen junan lähtöä Hampuriin. Ukkosmyrsky
viivytti noin
20 min verran perille tuloa, muttei onneksi aiheuttanut myöhästymistä Helsingin
lennolta, jonne hyvin
kerkesimme. Kotimatka sujui onneksi ongelmitta. Jälleen kerran olimme saaneet muistoihimme
ikimuistoisen
matkan, mistä kuuluu Lämpimät Kiitokset myös Toiville.
Kaija
Rasilo
INTERNETIN
AIKAKAUDELLA ……
Kuuluisia
sukulaisia
Netissä
on sanaristikkoharrastajien keskustelupalsta, jossa leikitellään sanoilla ja
nimillä. Erään otsikon alla
etsittiin julkkiksia nimien alkukirjainten mukaisessa
järjestyksessä, AA, AB ... AÖ, BA, BB... Nimien oheen oli
myös usein liitetty selitys
henkilön kuuluisuudesta.
Löytyihän
tuolta listalta muutama sukulainenkin. Aarne Äyräpää, professori, filosofian
tohtori, keskeisessä asemassa
Suomen kivikauden tutkimuksessa sekä museomies, kansanvalistaja, opettaja,
virkamies ja kansalainen.
Mutta
kaikista kuuluisin listalta löytyvä sukulainen taitaa olla nimimerkki iso S:n
ilmoittama: Hanna Äyräpää, A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirjan tarkastaja 1954.
Nimipäiväjuhlat -kirja
Fil.
tri Minna Saarelmalta ilmestyi syksyllä teos "Nimipäiväjuhlat" (ISBN:
9516073549, Kirjapaja). Kirjassa on
myös yhdistyksen suostumuksella Sukusanomissa 2/2003
(86) ollut Matti Äyräpäälle osoitettu nimipäiväruno
"Matti mahtava isäntä ..."
"Nimipäiväjuhlat
on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt nimipäiväjuhlia ja nimipäivien viettoa käsittelevä
tietokirja.
Teos tarjoaa perustietoa nimipäiväperinteen vaiheista Suomessa ja muualla
Euroopassa keskiajalta
nykypäivään. Liitteenä suomalaisen, suomenruotsalaisen, ortodoksisen ja
saamelaisen kalenterin nimet.
Nimipäiväjuhlat-kirja
esittelee suomalaisia nimipäivätraditioita ja kertoo tarinoita entisaikojen nimipäivien
vietosta.
Tarkastelun kohteiksi pääsevät myös oman aikamme perinteet. Nimipäivärunojen
kirjoittaminen tai serenadien
laulaminen ovat jo historiaa, mutta tekstiviestionnittelut kulkevat kännyköiden
välityksellä ja erilaiset
yhdistykset järjestävät nimipäiviin liittyviä tapahtumia. Missä juhlitaan
Minnan päivää ja ketkä järjestävät
Lainan päivän ohjelmaa?"
Lisätietoja
www.kirjapaja.fi (josta myös ym. tiedot)
SUOMEN
OPISKELU AIKUISIÄLLÄ
Suomella
on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. Äitini syntyi Helsingissä, muutti
Ruotsiin vuonna 1945 ja
asui täällä koko aikuisikänsä. Koska äitini oli suomalainen, kävin lapsena
usein Suomessa, ja käynnit ovat
jatkuneet kaikkina vuosina. Suomen-vierailuillani
"puhuin" suomea serkkujeni kanssa ja opin jo varhain
noukkimaan keskusteluista
ajatusyhteyden. Totuin myös puhenuottiin ja ääntämistapaan.
Muutama
vuosi sitten päätin ryhtyä opiskelemaan suomea tosissani. Aloitin ostamalla
vasta-alkajan kirjan. Tarkoituksenani
oli opiskella omin päin, mutta oivalsin jo ensimmäisen luvun jälkeen, että
kielioppi oli hankalaa
– kieltenopettajana olen tottunut romaanisten kielten rakenteeseen. Suomen
kieliopin logiikka oli vaikeasti
ymmärrettävissä. Koska kärsivällisyys ei kuulu parhaimpiin ominaisuuksiini,
ymmärsin, että minun on
mentävä jonkinlaiselle kurssille.
Intensiivikurssi
Suomessa tuntui hyvältä ajatukselta – kieltenopettajana suosittelin aina, että oppilaani
menisivät
maahan, jossa kyseistä kieltä puhutaan. Uskon, että kielikylpy on paras
oppimestari. Sanottu ja tehty
– onnistuin pääsemään Vaasan yliopiston järjestämälle kesäkurssille. Lähes
kolmen viikon intensiivikurssin
ansiosta ystävystyin suomen kieliopin perusteiden kanssa (no, opin ainakin
hyväksymään ne).
Vihdoin pystyin hakemaan sanan sanakirjasta, mikä aiemmin tuotti minulle selviä
ongelmia, koska en ollut
osannut jäsentää sanan kaikkia osia. Vajaa kolme viikkoa riitti myös antamaan
minulle pienen sanavaraston,
jonka ansiosta tunsin yhtäkkiä osaavani hieman suomea!
Edistyminen
nollasta sataan tuntuu mahtavalta, matka sadasta 125:een (tai pidemmälle) onkin
sitten tunnetusti
huomattavasti työläämpää. Sitenhän niin sanottu oppimisporras toimii.
Yliopistotasoinen
suomen kielen opiskelu puolta vauhtia kokoaikatyön ohella ei sujunut yhtä
hyvin. Niin kauan
kun kyse oli kertauksesta, kaikki meni hyvin, mutta uutta en ehtinyt koskaan
oppia. Eikä tarvitse kuvitellakaan,
että pelkkä luennoilla käyminen antaisi jotakin. Luulen, että
kieltenopettajataustani vaikutti
minuun, tiedänhän, kuinka hyvin itse halusin omien
oppilaitteni valmistautuvan tunneille. Niinpä en halunnut
olla yhtään huonompi, vaan
tehdä kaikki läksyt ja päntätä. Kun se ei käynytkään, päätin jättää kurssin
kesken.
Olen
myös kokeillut opintopiirien kursseja. Valitettavasti ryhmämme oli silloin
hyvin heterogeeninen enkä
kuulunut parhaimpiin. Roikuin mukana, mutta tunsin sielläkin,
että minun oli pakko käyttää valmisteluihin
vähintään yhtä paljon aikaa kuin kurssilla
käymiseen eikä minulla valitettavasti ollut sitä. Luulen, että taustani
vaikutti tässäkin
päätökseeni lopettaa kurssi, sillä halusin olla valmistautuneempi kuin mihin
aikani riitti.
Myönteisiä
puolia on, että sain suomen kielen ansiosta äitini kanssa uuden yhteisen
harrastuksen. Hän auttoi
minua läksyissäni usein ja mielellään ja keskustelimme kielen vaikeuksista ja
ongelmista.
Nykyisessä
elämäntilanteessani minulle sopii parhaiten intensiivinen kesäkurssilaisuus.
Silloin saan nimittäin suomen,
kieliharjoittelun yms. lisäksi myös mahdollisuuden kulttuurikokemuksiin itse
paikalla. Olen ollut kielikurssilla
Kuopion seudulla ja Vaasassa, ja ensi kesäksi suunnittelen Jyväskylään
lähtemistä. On hauska käydä
teatterissa ja mennä kuuntelemaan musiikkia, syödä suomalaista ruokaa, käydä
Suomen museoissa jne.
Suomen oppiminen merkitsee minulle paljon enemmän kuin suomenkielisten tekstien
lukemista ja ymmärtämistä.
Tavoitteenani on ymmärtää paremmin suomalaisten mentaliteettia ja elämäntapaa, Suomen
historiaa ja
kulttuuria.
Minusta
on uskomattoman hienoa, että kieltä voi oppia niin monella tavalla. Eri yksilöt
tarkoittavat kuitenkin kielenoppimisella
eri asioita. Minulle kaikkein paras keino on siis, että matkustan Suomeen ja
yritän siellä intensiivisesti
pelkästään kohentaa kielitaitoani ja tietämystäni kaikesta muusta sellaisesta,
mikä on tyypillistä suomalaista.
Kun
kyse on kielen oppimisesta aikuisiässä, mukana on monta muuttujaa, joita ei ole
opiskellessamme kieltä koululaisina.
Monilla aikuisilla on estoja eikä heidän ole helppo matkia (mikä on tärkeätä,
kun opettelee uutta ääntämystä
ja äänteitä). Koska olin kuullut suomea koko elämäni, se ei ollut suurin
ongelmani. Muita ongelmia,
joita aikuisilla saattaa olla mutta joita nuorilla ei ole samassa määrin, ovat
suoritusesteet; on vaikeampi
näyttää, ettei onnistu tai ettei ymmärrä sellaista, minkä uskoo kaikkien muiden
ymmärtävän. Kysyminen
ei ole yhtä helppoa. Lisähankaluuksia tuottaa se, että aikuiset eivät hyväksy
toteamusta "näin vain
on" yhtä helposti kuin nuoret, vaan haluavat selityksiä, joita ei ehkä aina ole
saatavissa ja joita kieliopinnoissa
ei ennen kaikkea edes aina tarvita.
On
sanottu, että mitä useamman kielen taitaa sitä helpompi on oppia vielä yksi.
Olipa niin tai näin, ajattelen
sitä kuitenkin joskus silloin, kun minusta tuntuu,
että olen juuttunut paikalleni oppimisportailla. Harjoitus tekee
tunnetusti mestarin, ja
uskon että kielen oppiminen aikuisena vie enemmän aikaa kuin lapsena (joudun
tarkistamaan jokaisen uuden
sanan sanakirjasta huomattavasti useamman kerran kuin silloin, kun olin nuori
ja opiskelin uusia kieliä).
Aikuisena sen sijaan ehkä omaksuu helpommin eri ilmaisuja ja pystyy tukeutumaan
kokemuksiinsa,
mikä helpottaa muistamista ja oppimista.
Äitini
ei valitettavasti enää elä, mutta minusta tuntuu, että ymmärrän häntä paremmin
nyt, kun olen itse paneutunut
hänen isänmaahansa ja kieleensä. Suomalaiset sukulaiseni kannustavat minua jatkamaan
opintojani, ja
saatan ehkä päästä tavoitteeseeni, siis pystyä lukemaan yksinkertaisia tekstejä
(esimerkiksi kirjeitä
ja sukupapereita) ja käymään yksinkertaisia keskusteluja. En toki luovuta ihan
helposti – minullahan on
suomalaista sisua!
Christine
Tina Lalander Kirjoittaja
toimii opintorehtorina Tukholman yliopiston Tulkki- ja kääntäjäinstituutissa.
Julkaistu Kieliviesti-lehden
numerossa 1/2006, suomennos Hannele Ennab
"NIMELLISTÄ" ASIAA
Monenlaista
muotia on olemassa, myös nimimuotia.
Taannoin
Eiken ollessa yksin kotona soi puhelin ja vastatessaan hän kuuli: "Täällä on
Anita". Molemmat juttelivat
sujuvasti saksaksi mutta silti kumpikaan ei ymmärtänyt toistaan. Kun yhteisymmärrystä
ei löytynyt keksi
Eike kysyä "Kuka Anita siellä oikein on?". Kolmas suomalainen Anita-tuttavamme,
joka ei soittele meille
usein! Sitten keskustelu luisti.
Kun
kuulen puhelimessa "Hei, Ritva täällä" joudun joskus tunnistamaan puhujan
äänestään. Ritva lienee ollut
muotinimi ja onhan se kauniskin - koivunritva Suomen kansallispuussa. Tunnen
heitä sukunimiltä Brauer,
Bronner, Goedeken, Kûssner, Leskinen, kaksi kertaa Müller, Retz, Schop, Schuster
ja Stein. Seijoja tulee
mieleeni nyt viisi, Leiloja, Leenoja ja Anneleita kolme. Kirstejä ja Markettoja
vain kaksi. Liisa on suosittu
osa nimessä; on Anna-Liisaa, Arja-Liisaa, Irja-Liisaa,
Maija-Liisaa, Pirjo-Liisaa, Pirkko-Liisaa, Riitta-Liisaa,
Ritva-Liisaa, Sirkka-Liisaa.
Anna-Leenoja ja Anna-Kaisoja tunnen kumpaakin vain yhden, samoin yhden
Oilin, Onervan ja Outin.
Jyväskyläläisen Onervan löysin Pohjanmeren Wangeroogen saarelta.
Hampurin
merimieskirkon myyjäisten loppukaronkassa istuin kahden Kaijan välillä, jolloin
jonkun mieleen tuli, että
meillä on seuraavana päivänä nimipäivä. Sitä emme tule täällä Saksassa juuri
muistaneeksi. Joskus kuuluu
puhelimessa: "Hei, täällä on Kaarina-kakkonen". Suomalaisuuden lisäksi meitä
yhdistää tämän Kaarinan
kanssa sama syntymäpäivä.
Yhteisissä
riennoissa Suomen merimieskirkolla ja Saksa-Suomi -seuran puitteissa tutustumme
enemmän tai vähemmän
emmekä aina tiedä edes sukunimiä. Usein kasvot ovat tutumpia kuin nimet, merimieskirkon
joulumyyjäisiinhän
tarvitaan lähes 300 vapaaehtoista auttajaa. Lisäksi kerään jonkin kerran vuodessa
suomalaisia
joko merimieskirkolle "juttelukerhoon" tai johonkin ravintolaan. Kun uusia
tuodaan mukaan ja vaihtuvuus
on suuri, tutustumme myös näin maannaisiin. Tässä joukossa on suomalaisia Hampurin
ulkopuoleltakin,
meitähän on kaikissa liittovaltioissa. Saksan suomalaisista on 80% tänne
avioituneita suomalaisnaisia.
Suomalaisten
nimien ääntäminen on saksalaisille aviomiehille usein kompastuskivi. Vanhemmat sukulaiseni
eivät oppineet
koskaan ääntämään nimeäni kunnolla, yhtä vähän kuin saksalaiset opaskolleegat:
oikein minua
hirvittää kuulla nimeni saksalaisittain eli Kariina, mutta asiaa ei voi auttaa.
Nimeni on vaikea täällä,
oäätellen sen saksalaismuunnoksista: Carina, Caarina, Corinna,
Kaalina, Kiatrina, Maarina, Kaarinat. Usein
olen Katarina, kerran olin Gadona.
Useimmiten
jätetään nimestäni yksi a-kirjain pois ja kerran kysyttiin "Erehtyikö äitinne
nimenannossanne?. Ettekö
tiedä, että olen ulkomaalainen ja nimi on myös ulkomaalainen", vastasin. Eike
ääntää nimeni oikein. Hän
sen sijaan on Suomessa joskus Aki, Aake, Eikka tai Erik.
Outin
nimi ääntyy täällä Saksassa Uti, Riitta-nimi hänen miehensä ääntämänä Rita tai parhaassa
tapauksessa
Riita. Seija on Seja, Tuulikki on Tuliki. Kun Pirkko Mannola lauloi Saksassa
oli hän Pirko Manola
ja "suomalainen" Pirko-nimi lähti liikkeelle. Kun olen esittäytynyt
saksalaisille matkailijaryhmille
suomalaiseksi kysyy aina joku olenko sukua Hekin’ille.
Ensimmäisellä kerralla en tajunnut heti, että kyseessä
on Mika Häkkinen. Vuosien mittaan
opittiin Häkkinen-nimi kirjoittamaan Saksassa oikein. Kun kirjoitin
muistiin suomalaisen
pianistin Antti Pääkkösen nimen, kysyi vieressäni Hohenlockstedtin pormestari
Blaschke, mistä tiedän,
miten nimi kirjoitetaan. "Kuulen sen, sehän on äidinkieltäni", vastasin. "Meidän
suomalaisten
ei tarvitse koskaan kysyä miten suomalainen nimi kirjoitetaan", mainitsi kerran
pääkonsuli Mikko
Jokela puheessaan. Esimerkiksi saksalainen nimi Meier kirjoitetaan myös Meyer, Maier
ja Mayer. On opittava
ulkoa, miten milloinkin.
Ehkä
saksalainen miettii vieraskielisen nimen kohdalla: "Nimi ei voi olla näin
oikein, minäpä korjaan sen".
Muuta selitystä minulla ei ole, koska itse kirjoitan nimeni aina
oikein.
Saksalaisnimiä
ei Suomessakaan kirjoiteta aina oikein, mutta saksalaisilla on tosi hyvä mielikuvitus
suomalaisnimien
vääntämisessä. Mitenkähän on Valtavuo-sukunimen laita. Rytkönen on niin vaikea,
että minun oli
täysin utopistista ajatella kaksoisnimeä. Yleisimmät muunnokset olivat Rytkörner
ja Rydkoenen. Tuntemani
nimet Jääsalmi ja Myyryläinen ovat Saksassa tosi työläitä. Kekkonen-nimi oli
niin kauan ajankohtainen,
että se kirjoitettiin täällä oikein. Ja Koivisto oli helppo. Häntä seurasi
sitten presidentti Athisaari.
Toivottavasti Suomeen ei tule Jäätteenmäki-nimistä presidenttiä: nimi olisi
ulkomailla katastrofi.
Hampuri,
ennen presidentin vaaleja 2003
Liisa Kaarina Dehls
AEYRAEPAEAE
Edellisestä
artikkelista tuli Pertti
Äyräpäälle
mieleen seuraava tositapahtuma:
Tapahtui joskus kuusikymmentäluvulla: Erkki Brander
ja Jaakko Äyräpää olivat lähdössä Saksaan
työmatkalle. Matka vahvistettiin isännille
telexillä. Saksalaiseen tapaan Ä muutettiin muotoon AE ja
ilmoitettiin, että HERREN
BRANDER UND AEYRAEPAEAE saapuvat seuraavalla viikolla. Tuota pikaa tuli
vastaus, jossa toivotettiin
herra Brander ja se toinen herra tervetulleiksi.
"Lentelevät äyräpäät"
oli
14.2.2004 otsikkona Hämeen Sanomien yleisönosastokirjoituksessa, jossa
nimimerkki "Hykkiläinen"
päivitteli koulunuorison kiroilua ja muuta ruokotonta
kielenkäyttöä: " Voi s-na! Tällaisen tai jonkun muun
äyräpään kuulee yhden jos
toisenkin teini-ikäisen, joskus vähän vanhemmankin suusta, jos sattuu
kulkemaan esimerkiksi Reskan
(kävelykatu Hämeenlinnassa) läpi, vaikka ihan pikaisestikin. --- "
Jo
muutaman päivän kuluttua saman lehden palstoilla kuitenkin oiottiin "Hykkiläisen"
sananvalintaa. "Valitettavasti
hän sekoittaa kirosanaa tarkoittavan `ärräpään` luovutetun Karjalan evakkoryhmäänäyräpääläisiin
ja Muolaan Äyräpään pappilasta kotoisin olevaan Europaeus-Äyräpää sukuun",
kirjoittaa Jouni Sillanmäki
Hattulasta samaisessa yleisönosastossa 19.2. 2004. Hän esittää lyhyesti oman näkemyksensä
suvun
alkuperästä ja mainitsee nimeltä muutamia sen tunnettuja edustajia viitaten
jopa Mihail Tuhatshevskin
mahdolliseen polveutumiseen Europaeuksista. Lopuksi hän paheksuu
sitä, että nimimerkki "Hykkiläinen"
käyttää merkittävän suomalaisen kulttuurisuvun nimeä
kirosanan korvikkeena ja esittää toivomuksen, " ettänimisotku ärräpää ja
Äyräpää ei sisällä syvempiä evakkoihin kohdistuvia asenteita."
Sukusanomien
toimituksessa ei valitettavasti ole ketään Hämeen Sanomien tilaajaa tai
säännöllistä lukijaa, mutta
voinemme vielä näin jälkikäteen kiittää Jouni Sillanmäkeä kahden vuoden
takaisesta Äyräpää-nimen
puolustamisesta, vaikka hänen tietonsa suvun alkuperästä eivät
ehkä vastaakaan historiantutkimuksen
nykyistä käsitystä.
Jorma
Rytkönen
MATTI
ÄYRÄPÄÄ NÄKYY HELSINGIN KATUKUVASSA


Suomalaisen
Lääkäriseuran Duodecimin 125-vuotisjuhlien kunniaksi seuran perustaja ja ensimmäinen
puheenjohtaja
Matti Äyräpää sai oman aukion Meilahteen Biomedicum Helsingin pääoven
edustalle. Biomedicum
Helsinki on vuonna 2001 valmistunut lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus.


Etelä-Esplanadilla
Lampan talossa on seuraavanlainen laatta:
Tässä
Suomen hammaslääketieteen isän Matti Äyräpään omistamassa talossa toimi
yliopiston Odontologian laitos
vuosina 1906-1914.
JOULULAHJARUNOJA
SORTAVALASTA
Mustan
lipaston kätköistä tarttui käteeni kirjekuori, jonka päällä oli kirjoitus:
"Joululahjarunoja." Kuoren sisälläoli pieniä paperilappusia, kussakin yksi
pieni runoriimi osoitettuna lahjan saajalle. Äidin sommittelemat runot
on kirjoitettu lennokkaasti
mustekynällä, Anteron suoraviivaisesti lyijykynällä ja minun tekeleeni
huolellisesti pyöreällä
koulutytön käsialalla.
Näiden
runojen aikaan, 1920-luvun alussa, asuimme Sortavalassa, satulaseppä Saartolan
talossa, voi jopa sanoa
pienessä puutalossa lähellä kaupungin keskustaa Laatokan rannalla. Molemmat
vanhempani toimivat opetustyössä
ja lukukauden loppukiireet kestivät aivan Joulun aluspäiviin saakka.
Vintin
portaiden katveeseen sijoitettiin pyykkikori ja sinne jokainen kävi viemässä
lahjansa. Lahjan piti mieluiten
olla itse tehty. A.J. Europaeuksen pojantyttärenä äiti kuului runoilevaan
serkussarjaan. Kenties sen
vuoksi oli tapana kirjoittaa lahjan mukaan pieni runonpätkä,
joka antoi vihjeen lahjan laadusta.
Kun
jouluaattona oli syöty ja joululaulut laulettu, tuli Herman-isälle asiaa
eteisen puolelle. Ja kuin sattumalta
ovikello soi, isä avasi oven ja tuli kertomaan, että
joulupukki oli jättänyt lahjakorin. Joulupukkia ei kylläkään
koskaan nähty, koska
lapsille ei saanut kertoa perättömiä. Eteisestä lahjat sitten heitettiin tai sysättiin
olohuoneen
puolelle riippuen siitä, kuinka pehmeä paketti oli. Lahjapaketin päällä oli
kauniisti taiteltu paperilappu,
johon oli siististi käsin kirjoitettu Joululahjaruno.
Tätäpä
voisi kokeilla tänä Jouluna, hetkeksi pysähtyä ja kirjoittaa lahjan saatteeksi
pieni riimi. Lahja saa pienellä
vaivalla ja kauniilla ajatuksella aivan uuden arvon.
Pirkko
Voipio

Herman
ja Selma Hällströmin perhe;
Pirkko myöh. Voipio, Selma (os Europaeus/Äyräpää, Herman (1931
-> Pankakoski), Antero
Herman
ja Selma (o.s. Europaeus) Hällströmin (myöhemmin Pankakoski)
perheen joululahjarunoja
Hermanille
Kun vihdoin lakkaa päivän töitten humu,
Yön äänet tummat, syvät aukeaa
Ja väistyy arkiaherruksen raskas sumu
Ja jännitys ja huolet laukeaa.
Sa silloin helmaan keinutuolin armaan
Käyt uupuneena päivän vaivoihin
Siin´ unohtaa voit monen päivän harmaan
Saat hoivan hellän mielen haavoihin
Ma keinutuolin avuks´ tahdon rientää
Viel hempeemmiksi iltahetkes teen.
Ma takin kankeuden saatan lientää
Kun huomaani saan ruumiin väsyneen.
Ma sylihini pehmoiseen sun käärin
Niin lämpimäks´ se mielen viihdyttää
Ja olkoon tyttöin kokeet kuinka väärin
Ei hermojas' ne taida kiihdyttää.
Ei haittaa vaikka turvissani vielä
Sä vaivut unen hellän helmoihin
Ma huolehdin, ettei oo kylmä siellä,
tai takki hankaa kankein kauluksin.
Mut vedon vaikka suurenkin voin lyödä
Mua ettet arvata voi ensinkään
ja vaikket saatakaan mua suuhun syödä
Niin tarpeelliseksi mun varmaan näät.
(näin
isä sai pehmeän kotitakin)
Äitille
Puhelin, puhelin kutsuu
kiireesti vastaamaan
Tavarat, tavarat tippuu
sylistä lattiaan.
Sukat ja kerät ja sienet
tähän kun pistät vain
tässä vaikk´ minne ne vienet
kauniisti pysyvät kai.
Isälle
Kun isä tulee harjoituksista kotia,
on hän väsynyt eikä jaksa enää sotia.
Silloin lienee paras panna maata,
mutta kuinka voi saappaat irti saada?
Tässä pitäisi olla laite
niin totta kuin Lótus on maite
jospa Antero voisi sen luoda
niin että Pukki voisi sen jouluna tuoda.
(Antero
oli jo tuolloin tietoviisas
botanisti, Lotus ei ollut hänelle
auto vaan kukka)
Isälle
Kokeita on kauheasti
Työtä riittää yöhön asti
Jospa värikynän saisi
sepä työtä helpottaisi
Isälle
Täss saa isä paketin
Litteän ja laihan
Ehkä sentään avata Maksaa toki vaivan
Puolivalmista tää vaan Mutta kunhan jaksetaan
Valmiiks tulee aivan.

Äiti
ja lapset: Selma, Pirkko ja Antero 1920
|