Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
2005 nro 2 (90)
ISSN 0356-0791 (Painettu)



SUKUSANOMAT 2005 nro 2 (90)


SISÄLLYS

  • Puheenjohtajan palsta
    Jorma Rytkönen


  • Maija Lalander o.s. Kitunen 1918 - 2005
    Elina Lehtonen


  • Aikamatka Paakkilasta Alamaalle
    Anja Pöyhönen


  • Sukupäivät Haapavedellä, Lauantai 23.7.2005
    Kaija Rasilo


  • Sukupäivät Haapavedellä, Sunnuntai 24.7.2005
    Timo Äyräpää


  • Ryhmäkuva

  • Runopähkinä "Oi sinä Pöyhölän pikkuinen piia"

  • Tuloslaskelma ja tase 31.12.2004

  • Vasarakarkit
    Pertti Äyräpää



  • Kansi: Haapavesi 2005, kuva Timo Äyräpää

    Kuvat Haapavedellä: Kaija Rasilo, Henry Levänen


    A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry

    Sukusanomat 2005 nro 2  (90)

    ISSN 0356-0791 (Painettu)

    Esimies
    Jorma Rytkönen

    Toimitus:

    Jorma Rytkönen
    Kirsti Salminen,
    Riitta Karasvirta,
    Timo Äyräpää


    PUHEENJOHTAJAN PALSTA

    Yhdistyksen kohta päättyvän 57. toimintavuoden kohokohta oli epäilemättä runsaslukuisen  sukulaisjoukon kokoontuminen vuosikokoukseen ja sukupäiville Haapavedelle heinäkuisena viikonloppuna 23. - 24. 7. Tarjolla oli niin paahtavaa aurinkoa kuin reippaita ukkoskuurojakin mutta ennen kaikkea loistavat puitteet sukukokoukselle ja sukulaisten keskinäiselle tapaamiselle. "Ruustinnan koulu", nykyinen Haapaveden ammattioppilaitoksen Noran yksikkö, tarjosi mainiot kokous- ja majoitustilat, ja emäntä apulaisineen piti huolen siitä, että koulun keittiön legendaarinen maine Europaeus -suvun  keskuudessa vain entisestään vahvistui. Nyt, kuten edelliselläkin kerralla Haapavedellä kokoonnuttaessa, kokousjärjestelyt olivat kaikilta osin erinomaiset ja niitä leimasi lämmin vieraanvaraisuuden ilmapiiri. Tästä olemme suuren kiitoksen velkaa järjestelyvastuussa olleelle Anja Pöyhöselle ja muille paikkakunnalla asuville sukulaisille sekä opiston väelle.

    Ruustinnan hovin pihalla oleva Nora Pöyhösen muistopaasi
    Ruustinnan hovin pihalla oleva Nora Pöyhösen muistopaasi

    Haapavedellä 23.7.2005
    Jälleennäkemisen iloa 23.7.2005

    Tämän vuoden sukukokous siis pidettiin kaukana Pohjanmaalla, mutta pääkaupungistakin on kuultu mielenkiintoisia, suvun historiaa sivuavia uutisia. Helsingin kaupunki haluaa vapauttaa eräät ydinkeskustan vanhat historialliset korttelit virastokäytöstä ja saada niihin vilkkaampaa elämää vuokraamalla kiinteistöjä erilaisille yrittäjille esimerkiksi näyttelytiloiksi, myymälöiksi, kahviloiksi  tai muuhun kaupunkilaisia ja matkailijoita palvelevaan käyttöön. Ensimmäiseksi muutoskohteeksi on valittu Pohjoisesplanadi 5:ssä Ruotsin suurlähetystön vieressä sijaitseva Lampan talo, jonka osalta kaavamuutos on jo hyväksytty ja kiinteistöä tarjotaan vuokralle yksityisyrittäjälle 40 vuoden pituisella sopimuksella.

    Lampan talo
    Lampan talo
    (Kuva Helsingin kaupungin kiinteistövirasto/"Elefantti-korttelin" vuokraus)

    Kun kaupungin suunnitelmat toteutuvat, yleisölle avautuu toivottavasti pääsy tutustumaan moniin historiallisesti mielenkiintoisiin interiööreihin. Meitä Europaeus -suvun jäseniä kiehtonee erityisesti sellainen tulevaisuuden kuva, että voimme vaikkapa Kauppatorilla käynnin yhteydessä pistäytyä kahvilla torin laidalla sijaitsevassa sukumme vanhassa talossa. Lampan talohan on saanut nimensä siitä, että sen rakennutti vv. 1814 - 1817 Selma Europaeuksen isä, kauppias ja raatimies Johan Lampa, liike- ja asuintalokseen Pohjoisesplanadin ja Helenankadun kulmaan.  

    Suvun hallussa talo oli sadan vuoden ajan. Johan Lampan kuoltua siinä asui vuoteen 1879 saakka hänen leskensä Louise Constance, "änkerådmanskan Lampa", kuten vanhoissa asiakirjoissa sanotaan. Kuten tunnettua, hänen aikanaan katutason liikehuoneistossa aloitti toimintansa Stockmannin kauppahuone. Leskirouvan kuoltua talon omisti perikunta, johon kuuluivat kaikki Selma ja A. J. Europaeuksen tyttäret sekä poika Matti Äyräpää, joka osti vuonna 1889 muilta perillisiltä näiden osuuden. Saatuaan näin omistukseensa koko kiinteistön hän toteutti siinä suurisuuntaisia korjauksia. Matti Äyräpäällä Lampan talo oli sitten lähes 30 vuotta. Hän möi sen vuonna 1918, ja 1930-luvun puolivälissä kiinteistö päätyi kaupungin omistukseen. 

    Lehtitietojen mukaan kaupungilla on vireillä myös kiinteistötaulu-hanke, jonka avulla suurelle yleisölle annetaan tietoa kaupungin omistamien arvorakennusten historiasta. Tällainen taulu, jossa kerrotaan talon rakentamisesta, omistajista ja muusta historiasta, on suunnitteilla Lampan taloonkin. Sukuyhdistyksen piirissä on syytä panna ilolla merkille tämä samoin kuin muutkin talon historiallista arvoa korostavat hankkeet, jotka toteutuessaan tuovat oman sukummekin historian toivottavasti lähemmäksi tämän päivän ihmistä. 

    Näissä mietteissä toivotan kaikille sukulaisille Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta.

    Jorma Rytkönen


    MAIJA HELENA LALANDER o.s. KITUNEN 1918 - 2005

    Maija, kotonaan Maija-Leenaksi kutsuttu, syntyi esikoisena vastaperustetun Valtion siementarkastuslaitoksen nuoren johtajan, Eemeli Kitusen ja hänen vaimonsa Ellan, o.s. Europaeus kotiin Tikkurilassa, silloisessa Helsingin pitäjässä 10.11.1918. Äiti sanoi, että Maija toi rauhan maailmaan. Vastikään 11.11. oli Compiègnen metsässä Pariisin pohjoispuolella rautatievaunussa allekirjoitettu aseleposopimus Saksan ja ympärysvaltojen välillä ensimmäisen maailmansodan lopettamiseksi!

    Tikkurilan kotiin ehti vielä syntyä sisar Elina ja veli Jaakko. Äiti työskenteli näihin asti siementarkastuslaitoksella kunnes se siirtyi Helsinkiin Kruununhakaan. Samalla perhe muutti Töölöön. Siellä leikimme ja laskimme jäämäkeä Eduskuntatalon rakentamattomilla kallioilla. Hauskin leikkimme oli Nervanderinkadun kotitalon juurelta osoitella ohikulkevia ihmisiä: yks’, kaks’, kolme - minä! Maija ehti aina omia kaikki elegantit ja hienot daamit, minulle jäi tavalliset!

    Töölön kotiin syntyi pikkuveli Maunu. Pian sai äiti uuden työpaikan Järvenpään Kotitalousopettajaopistosta luonnontieteiden lehtorina ja perhe muutti Järvenpäähän, missä Maija sisaruksineen sai kasvaa ihanan puutarhan ympäröimässä Vuorelan kodissa tehden talvisin pitkiä hiihtoretkiä Sipooseen ja uiden kesäisin yli Tuusulan järven, jonka rannoilla Suomen kulttuuri kukoisti.

    Koulunsa Maija oli aloittanut jo Sylvia Forsbergin valmistavassa koulussa Töölössä, jatkanut Kaisaniemen kansakoulussa ja nyt aloitti vasta perustetussa Järvenpään yhteiskoulussa, mistä tuli ylioppilaaksi v. 1936.

    Maija oli koulussa ahkera ja tunnollinen. Lempiaineita olivat kielet ja ainekirjoitus. Liekö ollut ylioppilasaine tai jo aikaisempi aiheesta: "Mitä ajattelen sanonnasta ’Vanhaan hyvään aikaan’?" Siitä tuli täydet pisteet. Maija kertoi siinä isänsä äidistä ja kaimastaan, vehkalahtelaisesta pienviljelijän emännästä Helena Kitusesta.

    Äiti Ellan periaatteena oli, että tyttärien oli ennen yliopisto-opintoja suoritettava jokin käytännöllinen koulu. Maija valitsi vuoden kestävän Helsingin käsityökoulun, josta hänellä oli paljon hyötyä tulevassa kodinhoidossa. Valinta yliopisto-opintoihin oli selvä: Äidinkieli ja kirjallisuus sekä kielet. Opintoihin liittyvän matkan Englantiin Maija ehti tehdä kesällä 1939. Opittuaan siellä, paitsi kieltä, myös ratsastusta, hän palasi viimeistä edellisellä laivalla Suomeen, minne toisen maailmansodan mainingit olivat ennättäneet.

    Myöhemmin syksyllä tuli kutsu lottapalvelukseen kanttiinilotaksi Karjalan kannakselle.

    Sodan riehuessa oli yliopisto välillä toiminnassa. Maija opiskeli innokkaasti ja toimi Etelä-suomalaisen osakunnan emäntänä tehden matkoja sekä Tarton yliopistoon Eesti Seltsiin että Uppsalan yliopiston Stockholms Nationin vieraaksi.

    Välillä kutsui isänmaa. Kesällä 1943 matkustimme yhdessä halki hävitettyjen kylien ja runneltujen metsien nukkuen vuoroin nähdäksemme Tolvajärven taistelukentät. Jäätyäni Äänislinnan sotasairaalaan jatkoi Maija Karhumäkeen, missä tapasi veljemme Jaakon, joka seuraavana kesänä kaatui Kannaksen rajuissa taisteluissa. Siellä oli Maijakin taas eläen etulinjan kauhut.

    Syksyllä rauhanteon aikaan Maija ehti valmistua fil. maisteriksi kiireen vilkkaa ottaakseen vastaan saamansa Ruotsin valtion stipendin Uppsalan yliopistoon pohjoismaista filologiaa opiskelemaan. Valuuttaa köyhä sotavelkainen Suomi ei voinut antaa opiskelijalle, joten joulumatka kotiin ei tullut kysymykseen. Viivoittimella kartasta mitaten Maija valitsi kahden opiskelutoverin tarjouksesta ja päätyi Lalanderin perheeseen Falunissa. Vietettyään ensimmäisen joulupäivän serkkunsa Teuvon seurassa Uppsalassa hän matkusti Faluniin, missä odotti kohtalo: viiden sisaren veli Sven Lalander. Säteilevän onnellisena palasi Maija seuraavana kesänä kotiin morsiamena. Häät vietettiin 14. elokuuta 1945.

    Kodistaan ensin Tukholman Riksbystä, sitten Lidingöstä Maija vuosikymmenet huolehti Suomen omaisistaan, leskeksi jääneestä äidistään ja myös sisarustensa lapsista, jotka vuorotellen saivat kesälomallaan vierailla Ruotsissa.

    Maijan perhe, kolme hauskaa serkkua, olivat tiiviissä kanssakäymisessä äitinsä kotimaahan. Sukuyhdistyksen toimintaan Lalanderin perhe osallistui viime aikoina vuosittain. Syksyllä 1998 sukuyhdistys vieraili vuosikokousristeilyllään Maijan ja Svenin kodissa.

    Keskeinen elämäntehtävä Maijalla oli kaunis hyvin hoidettu koti, aviomies ja lapset. Vanhempiensa kasviharrastusta Maija jatkoi kotipuutarhassa, missä magnolia kukki hänen lähtönsä hetkenä. Maija oli vieraanvarainen ja kielitaitoisena miehensä Svenin edustusmatkoilla sekä Sveitsissä kansainvälisissä tehtävissä avuksi.

    Maijan rakas harrastus oli kirjallisuus. Hän luki sitä mielellään alkukielellä. Paitsi tavallisia Euroopan kieliä, hän hallitsi brasilialaisen miniänsä portugalin kielen. Erään vuoden aikana hän luonteenomaiselle määrätietoisuudelleen uskollisena luki vain portugalinkielisiä romaaneja - silloin oli Nobel-palkintokirja tuolla kielellä.

    Viime helmikuussa, pari kuukautta ennen kuolemaansa hän kirjeessään kertoi aloittaneensa suur-urakan lukea ranskankielellä 7-osaisen, 2500-sivuisen Marcel Proustin kirjasarjan: "À la recherche du temps perdu". Valkovuokkojen ja magnolioiden kukkiessa toukokuun kolmantena Maijan rikas, monivaiheinen aika hiipui ikuisuuteen.

    Satakielen laulu kantautui kirkon puistosta...

    Elina Lehtonen


    AIKAMATKA PAAKKILASTA ALAMAALLE

    ja vielä hieman eteenpäin

    Tämä tarina alkaa 1800-luvun lopulla. 1860-luvulla Haapavesi, niin kuin monet muutkin pitäjät, joutui kokemaan hallojen seurauksena nälkävuosien vaikeudet. Vuosina 1867-68 pitäjän asukkaista oli kuollut 1/5 nälkään ja tauteihin. "Haapavesi ennen ja nyt" -teos kertoo miten vuonna 1868 Haapavedellä kuoli 810 asukasta, yksin huhtikuussa 180 henkeä. Tämän päivän ihmisistä asia lienee vähintäänkin kauhea. Onko se edes käsitettävissä?

    Vuonna 1886 Haapavedelle muutti Pohjois-Karjalasta Pielisjärveltä uusi, vasta valittu kirkkoherra Johan Pöyhönen perheineen. Siihen aikaan seurakunnan pappien toimintavuosi alkoi 1. toukokuuta. Vappua ei tuolloin vielä vietetty. Perheeseen kuului isä, äiti ja viisi lasta. Mukana tuli myös kaksi apulaista - kotiapulainen ja karjakko - sekä koira "Luri". Lapsista ensimmäinen oli kuollut aivan pienenä ja haudattu Pielisjärvellä. Mukana tulivat Maiju Eleonora s. 1879, Matti s. 1880, Anni Augusta s. 1882, Elsa s. 1883 sekä Yrjö Emmanuel s. 1985. (Haapavedellä syntyi vielä Väinö 1890).

    Matka tehtiin hevosilla. Sekä matka että lapsijoukko olivat rasittaneet perheen äitiä niin, että hänen oli Haapavedelle tultuaan turvauduttava lääkärin apuun. Piirilääkäri Konrad ReijoWaaran ohje oli tuolloin: "Pois kaikki lääkkeet, nyt tulee mennä vain ulos puutarhatöihin". Siinä oli resepti. "Se oli minulla vaikeaa aluksi, mutta  sitten  vähitellen innostuin,  kun  huomasin voimieni  kasvavan  ja  lasteni innostuvan puutarhatöistä". 

    Pappilan puutarha rakennettiin Pyhäjoen rantaan. Siellä oli osasto sen ajan kasviksille ja kukille ja pensaille, myös suuri määrä puita istutettiin tuolloin.

    Nora Pöyhönen kulki pitäjällä useasti miehensä mukana ja tuli itse toteamaan miten vaatimattomasti kodeissa elettiin. Ruokatalous oli kovin puutteellista. Hallat olivat jokakesäisiä ikäviä vieraita. Keväällä 1892 Nora Pöyhönen esitti koululautakunnalle, että hän perustaisi lasten kasvitarhakurssin pappilaan ja opettaisi lapsille kasvisten viljelyä ja syksyllä keittokoulua. Silloinen kansakoulun opettaja Matti Kauppinen innostui asiasta ja niin pappilaan tuli 45 koululaista kylvämään porkkanaa, kaalia, lanttua jne. Ruustinna antoi kullekin lapselle vielä pienen pussillisen siemeniä kotiin tehtävää kasvitarhaa varten. Pitäjällä ei ollut tuolloin kaikkialle teitä, eikä ruustinna päässyt kertomaan mikä on porkkana ja mikä rikkaruoho eikä tuloksia juuri tullut.

    Anja Pöyhönen
    Anja Pöyhönen 23.7.2005

    Näkymä järvelle Ruustinnanhovin parvekkeelta
    Näkymä järvelle Ruustinnan hovin parvekkeelta

    Niin Nora Pöyhönen sitten seuraavana keväänä eli vuonna 1893 perusti Kasvitarha- ja keittokoulun varttuneemmille oppilaille. Oppilaat asuivat pappilan yläkerrassa ja olivat töissä sekä puutarhassa että keittiössä ja oppivat valmistamaan ruokaa kasvattamistaan kasviksista. Tuohon aikaan ei maassamme ollut vastaavanlaista koulua. Oli kyllä 2 talouskoulua (Helsingissä ja Tampereella) ja Etelä-Suomessa vain miehille puutarhakouluja, joista valmistuttiin puistopuutarhureiksi.

    Ruustinna Pöyhönen oli 54-vuotias perustaessaan koulunsa. Sen ajan sanomalehtikirjoituksista voi havaita koulun   olleen  varsinainen   "sensaatio",   koulu  naisille  ja  vielä  Pohjois-Suomeen.  Koulua   mainostettiin osallistumalla näyttelyihin Helsingissä, Tukholmassa, Pietarissa ja Vaasassa, ja tietysti myös Oulussa.  Ajatellaanpa kulkuyhteyksiä tuolloin: hevosilla Oulaisiin 35 km, junalla Helsinkiin 2 vuorokautta, laivalla Tukholmaan toiset kaksi vuorokautta. Tai junalla Pietariin. Osasto voitti aina mitaleita ja sai suurta huomiota osakseen.

    Hyvän alun jälkeen alkoi koulun historiassa taivaalle kertyä mustia pilviä. Rovasti Pöyhösen terveys oli heikentynyt. Nora Pöyhönen aavisti, että  muutto pappilasta oli lähestymässä. Niin hän osti vuonna 1904 maanviljelijä Iisakki Viitalalta Alamaan tilan Mustikkamäeltä, noin 3 km pappilasta. Tuohon aikaan ei naimisissa oleva nainen saanut omistaa kiinteää omaisuutta ja niinpä tila ostettiin kahden vanhimman lapsen, Maijun ja Matin, nimiin. Rovasti Pöyhösen elämä päättyi maaliskuussa 1906. Muutto Alamaalle tuli ajankohtaiseksi, sitä oli jo valmisteltukin.

    Sitten alkoi se uskomaton luomistyö: puiston ja kasvimaiden rakentaminen. Kuusiaidat - sadat puut ja pensaat - istutettiin mäelle, missä entuudestaan kasvoi vain yksi kuusi, minkä vieläkin tapaa vanhan päärakennuksen nurkalla. Rakennus on nykyiseltä nimeltään Ruustinnan hovi ja rakennettiin Wivi Lönnin piirustusten mukaan. Se valmistui 1910. Kuusiaidan sisäpuolelle rakennettiin myös toinen nähtävyys "Suvitarha". Kaiken tämän istutusurakan aikana Nora ja Maiju Pöyhönen toimittivat lehteä nimeltä "Kodin Kasvitarha". Vuonna 1927 ilmestyi myös samanniminen oppikirja, mistä aikoinaan otettiin kuusi painosta emäntäkoulujen puutarhaopetusta varten.

    Alkuvuosien vaatimattomasta koulusta oli kehitetty suuri ja monipuolinen oppilaitos. Suhteet oppilaisiin olivat - kirjeistä päätellen - erittäin läheiset. "On ihanaa olla oppinut, vanhat pelkää ja nuoret kunnioittaa" kirjoitti entinen oppilas opettajalleen. Entiset oppilaat toimivat tuolloin myös kotitalous- ja puutarhaneuvojina kautta Suomen ja viestittivät näin tietoja aikana, jolloin ei kovinkaan usein kohdattu kasvitarhatyössä ja ruokataloudessa oppineita naisia, työssään niin innostuneita kuin ruustinnan oppilaat olivat.

    Läheisistä suhteista kertoo sekin harvinainen häälahja, minkä lähipitäjän morsian sai vastaanottaa opettajaltaan. Hän sai kastematoja sitä puutarhaa varten, minkä oli kertonut heti häiden jälkeen rakentavansa.

    Haapaveden vuosikokous alkamassa
    Kokous alkamassa 

    Arto Marjakangas esiintyy
    Arto Marjakangas

    Koulun opettajiksi ruustinna sai omat lapsensa. Maiju Pöyhönen oli vuosisadan alussa opettajana Haminan yhteiskoulussa talvisin, ja kesäisin Alamaalla. Hän oli  kaksi vuotta stipendiaattina Englannissa ja tuli sitten vakituiseksi opettajaksi äitinsä avuksi. Elsa Pöyhönen oli puutarhaopettajana.

    Kesäisin koulusta tuli suosittu retkeilykohde. Aikana jolloin linja-autot olivat varsin harvinaisia tultiin "avoautolla" = kuorma-autojen lavoilla. Oulun läänin Talousseura järjesti oppilaitoksella 20- ja 30-luvulla emäntäpäiviä, jolloin osanottajia parhaimmillaan oli 2000 naista, maakunnan eri puolilta. Ehkä muutama mieskin löytyi joukosta.

    Koulu toimi yksityisenä perheen ylläpitämänä vuoteen 1955. Siihen mennessä oli kestetty monia vaikeitakin aikoja. Nora Pöyhösen elämä sammui huhtikuun 1. päivänä 1938. Maiju Pöyhönen oli kuollut jo tammikuussa 1930. Elsa Pöyhönen kuoli maaliskuussa 1940, hieman yli vuoden äitinsä poismenon jälkeen. Elsan jälkeen johtajaksi tuli Matti Pöyhönen. Hän sai kokea hämmästyneitä ilmeitä mennessään emäntäkoulujen johtajien neuvottelukokoukseen Helsinkiin: "Anteeksi, tämä on kyllä vain naisjohtajille tarkoitettu tilaisuus". Matti Pöyhösen elämä sammui vuonna 1954.

    Vuonna 1955 emäntäkoulu siirtyi valtion omistukseen ja silloin 5. helmikuuta alkaen opettajina vielä olleet perheen jäsenet saivat ensi kertaa palkkaa työstään.

    Se  työ, minkä Nora Pöyhönen oli aloittanut, jatkui sata vuotta perheen johdossa. Nora Pöyhönen oli aina sanonut saaneensa työhön Jumalalta kehotuksen ja avun.  "Ei kylväjä mitään, eikä istuttajakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa" oli hänen testamenttinsa jälkipolville.

    Työtä ja tuloksia ei tehdä aina yksistään vain rahalla. Myös uskolla, uskalluksella ja luottamuksella voidaan saada paljon aikaan, kun rakkaus työhön antaa voimat. Siitä esimerkkinä tämä oppilaitos, mikä elinvoimaisena ja innostuneesti jatkaa työtä. "Näinhän oli jo ruustinnan aikaan" siellä yhä vielä useasti todetaan. Oppilaita on jälleen kautta maan ja enemmän kuin koskaan - kohta 120 vuotta kestäneen "Aikamatkan" aikana. Mahtaneeko muuten Suomen koululaitoksen historia tietää vastaavaa esimerkkiä?

    Anja Pöyhönen


    Vuosikokous Haapavedellä 2005
    Taitaa olla vielä vuosikokous meneillään kun ilmeet ovat niin vakavat.

    Haapaveden vuosikokous 2005

    Haapaveden vuosikokous 2005
    Lauantai-iltapäivän lounasta odotellessa.


    SUKUPÄIVÄT HAAPAVEDELLÄ 23. - 24. HEINÄKUUTA 2005 LAUANTAINA 23.7.

    Iloinen sukulaisjoukkio A. J. Europaeuksen jälkeläisiä kokoontui Pohjois-Pohjanmaalle Haapavedelle kauniina kesäisenä lauantaina suloisen suvisään suosiessa ruustinna Nora Pöyhösen elämäntyön ja muistojen maisemaan. Iloisten tervehdysten ja kuulumisten vaihdon riemu täytti ammattioppilaitoksen kauniin Noran yksikön,  Ruustinnan hovin pihan. Meille, joilla oli ilo olla mukana kesällä 1978 tulvivat mieleen suloiset muistot tuolta hetkeltä.

    Siitäpä sitten siirryimme sisälle Ruustinnan hovin kauniiseen ja perinteisesti kalustettuun ravintolatilaan. Menu oli erittäin maukas ja terveellinen: lohikeitto, tuoreiden vihannesten ja ihanan leivän kera. Sitä seurasi makoisa ruismarjapuuro vaniljakastikkeen kera. Iloinen jutustelu - totta kai - säesti kotoisen oloista lounasta.

    Kahvia odotellessa katsastelivat sukulaiset innokkaasti Ruustinnan hovia niin sisältä kuin ympärillä avautuvaa tosi kaunista puutarhaa. Yläkerran parvekkeelta avautui mitä upein näköala suoraan järvelle. Rakennuksen edestä lähti tie kohti saunarantaa läpi puutarhan, jota pitkin Ruustinnakin tapasi usein kävellä. Kahvi ja herkullinen täytekakku maistuivat niin ikään ihanilta.

    Sitten olikin virallisten kuvioiden vuoro Haapaveden ammattioppilaitoksen Noran yksikön uudella puolella, jossa mukanamme oli nykyinen apulaisrehtori Ritva Joki-Kolehmainen ja lehtori Liisa Majava kesken kesälomansa. Heille siis kauneimmat Kiitokset!

    Suvun esimies Jorma Rytkönen toivotti tervetulleeksi koko 58 hengen vahvuisen sukulaisjoukon avaten myös itse kokouksen. Puheenjohtajaksi valittiin Martin Smeds, joka kutsui sihteeriksi allekirjoittaneen Kaija Rasilon ja pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Anni Rytkönen ja Ritva Hirvensalo.

    Yhdistyksen esimies Jorma Rytkönen esitteli vuoden 2004 toimintakertomuksen, joka yksimielisesti hyväksyttiin. Rahastonhoitaja Pertti Äyräpää esitti tilinpäätöksen ja tilintarkastajien kertomuksen. Yhdistys on tuottanut voittoa 842,18 euroa. Hallitus sai vastuuvapautensa. Jäsenmaksu 10 euroa pidetään entisellään vuonna 2006.

    Jorma Rytkönen, joka lupautui hoitamaan esimiehen tehtäviä vielä vuoden, valittiin tähän tärkeään tehtävään yksimielisesti. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Liisi Klobut, Tuomas Lehtonen ja Kirsti Salminen valittiin yksimielisesti uudelleen. Samoin kävi tilintarkastajien ja varahenkilöidensä eli Raili ja Risto Voipio ja Marjatta ja Matti Äyräpää jatkavat.

    Jälleen oli tullut kirjallinen, ystävällinen tervehdys Hampurista Kaarina Dehlsiltä, ja se kiersi kaikkien nähtävänä. Suulliset terveiset Pirkko Voipiolta perheineen välitti Kirsti Salminen. Pitkäaikaisia sukuyhdistyksemme jäseniä muistimme korttitervehdyksin.

    Sittenpä helkäytteli taas herkin, tutuksi tullein sävelmin ihastuttava sukukuoromme kauniit laulelonsa. Toki yhteislauluna raikui iki-ihana Kesäpäivä Kangasalla ja totta kai haapaveteläisten kunniaksi heidän maakuntalaulunsa Kymmenen virran maa. Hauskasti lauloi myös Pöyhösten edustaja Arto Marjakangas kitaransa säestyksellä mm. Päivänsäde ja menninkäinen sekä Tuoksuvat tuomien.


    Rasilo - Hirvensalo - Smeds - Marjakangas, kaikkia yhdistää Europaeus

    Eero Martelin
    Eero Martelin ja auto

    Anja Pöyhönen toivotti tervetulleeksi kaikki paikalla olevat sukulaiset Haapavedelle ja muisteli Noran aikoja ja muutoinkin Pöyhösten suvun vaiheita mukaansatempaavasti ja nostalgisesti. Nora oli ollut hyvin sairaalloinen Haapavedelle tullessaan. Lääkäri määräsi kuitenkin hänet unohtamaan lääkkeet ja siitä edestä puutarhatöihin. Kulkiessaan miehensä Johan Pöyhösen kanssa ympäri maita ja mantuja Nora huomasi alueen asukkaitten yksipuolisen ruokailun. Tämän innoittamana hän perusti ensimmäisen Puutarha- ja keittokoulun, Pohjoismaiden ensimmäisen.

    Koulun puutarhasta muodostui uskomaton. Nora loi itse kompostitkin ja hankki kastemadot. Hän antoi niitä aikoinaan häälahjaksikin oppilailleen. Ruustinna oli itse koulun johdossa vuoteen 1920. Häntä seurasi ensin tytär Maiju. Tämän kuoltua tuberkuloosiin 49 vuoden iässä jatkoi johtajana toinen tytär Elsa. Hän menehtyi sydänvaivoihin jo 56 vuotiaana. Tästä jatkoi johtajana edellisten veli  Matti Pöyhönen jääden eläkkeelle 70-vuotiaana. Hänen työtään jatkoi vanhin tytär Irja ja hänen jälkeensä tuli sitten Pöyhösten suvun viimeisin rehtori Anja. Koulu oli pitkään yksityinen saaden vain tietyn osuuden valtiolta. Tällöin joutui perhe työskentelemään siellä palkatta, eikä kukaan nurissut vaikeuksista huolimatta. Anja kysyikin osuvasti, että kuka nykyään suostuukaan työskentelemään palkatta? Matti Pöyhösen aikana kouluhallitus halusi lopettaa opinahjon, muttei suku suostunut. Kun koulu vuonna 1955 siirrettiin valtiolle, sai perhekin palkkansa. Kun valtio sitten lopetti emäntäkoulun, osti Haapaveden ammattioppilaitos sen. Tällöin sen vanhat asiakirjat siirrettiin Oulun maakunta-arkistoon.

    Lopuksi Anja Pöyhönen totesi, että ilman rakkautta ja Jumalaa ei tätä historiaa olisi voinut toteuttaa. Ruustinna Nora kertoikin saaneensa tämän tehtävän aikanaan Jumalalta.

    Apulaisrehtori Ritva Joki-Kolehmainen kiitti Anjaa kauniisti ja kertoi siitä, mitä Ruustinnan koulu on tänään. Se on osa Haapaveden ammattioppilaitosta HAOL ja siinä toimii Palvelu- ja luonnonvara-alan osasto. Koulutusohjelmia ovat: matkailuala, catering-ala (suurtalousala ja palveluvastaava), hotelli- ja ravintola-ala, kotitalous- ja kuluttajapalvelu, puhdistuspalvelu ja puutarhatalous. Sen painopisteitä ovat mm. ekologisuus, luonnonmukaisten elintarvikkeiden viljely ja hyödyntäminen sekä funktionaaliset elintarvikkeet. Yksi erikoisuus on ainoana maassa vaellusratsastuksen opetus. Opiskelijoiden ikäjakauma on suuri, 16-72 vuotta. Oppilaitos kuuluu Siika- Pyhäjokialueen koulutuskuntayhtymään. Varsinaista uutta koulutusalaa ei sitten Ruustinnan ole kehitetty. Hän siis loi perustan ja edelleen ollaan lähellä sitä, minkä Ruustinna aikaan loi.

    Lopuksi suvun esimies Jorma Rytkönen kiitti yhdistyksen puolesta rehtori Joki-Kolehmaista lahjoittaen tälle uusimman Sukusanomien numeron ja A. J. Europaeuksen elämäkerran (Petersen-Jessen). Anja Pöyhöselle hän lausui toiveen kaikkien puolesta julkaista Noran ja koulun vanhasta aineistosta kirjan/kirjoja.

    Oli aika siirtyä Ruustinnanhovin pihalle koko suvun yhteiskuvaan. Monille kameroille niin digi- kuin vanhemmillekin versioille tallentuikin monta ihanaa ja ikimuistoista otosta nykyisten kuin tulevienkin polvien iloksi. Ilta jatkui vapaan oleskelun merkeissä: tutustumista kauniiseen puutarhaan ja saunomista jne. Allekirjoittanut suuntasi muutamien muiden sukulaisten kera ranta-saunaan sadekuuron lyödessä tahtia. Mutta siitä huolimatta oli ihana pulahtaa järven viilentäviin aaltoihin.

    Päivän hiipiessä jo vähitellen mailleen nautimme vielä makoista iltapalaa Ruustinnan hovin tunnelmallisessa ruokasalissa mukavia rupatellen. Mutta sitten tuli kaikille Rasilo-nimisille aika huiskuttaa haikeat jäähyväiset ja kääntää auton kokka kohtia Kajjaania. Mieli olisi kovasti tehnyt vielä jäädä yhteiseen suku-sunnuntaihin, mutta edessä oli Rasilon perheen omat juhlat (Anja 50 v.), joista ei toki tohtinut millään jäädä pois. Mutta paljon, paljon olimme saaneet ja Ruustinnan hovin hengessä kotoisasta sukutapaamisesta nauttineet. Kiitollinen oli siis kovasti mielemme saapuessamme Kajaaniin melkoisen ukkosmyrkyn säestäessä. Kaunis kiitos kuuluu myös Anja Pöyhöselle ja koko tälle sukuhaaralle, että saimme me kaikki sukulaiset tulla vielä kerran Ruustinna Noran maisemaan hänen elämäntyötään muistellen.

    Kaija Rasilo



    Rasilot
    Sylvi ja Osmo,  Leena,  Kaija ja Jukka,
    Antti ja Kati


    Tuuli Takala ja juhlien karvaisin osallistuja


    Selin Sylvi ja Osmo Rasilo
    Riitta Karasvirta, Jukka Rasilo, Riitta ja Martin Smeds, Jorma Rytkönen


    SUKUSUNNUNTAI  24.7.2005

    Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen riensimme Ruustinnan hoviin aamiaiselle. Se oli pohjalaiseen tapaan maukas ja riittoisa. Tämän nautittuamme varmasti jaksoi lounaaseen asti. Mutta olihan välillä virallista ohjelmaakin, aamiaisen jälkeen pakattiin autot täyteen ja ajoimme ensin Haapaveden hautausmaalle, jossa laskimme kukat suvun haudoille ja pidimme hiljaisen hetken edesmenneille suvun jäsenille.  Ensimmäiset sadepisarat kastoivat meidät, mutta tilaisuutta se ei haitannut.

    Matkalla kirkolle sade yltyi ja autoilta juoksimme kirkkoon. Haimme paikkamme uuden kirkon kirkkosalista. Seurakuntapastori Jari Lehto toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi seurakunnalle keitä he ovat saaneet vieraakseen ja sukukuoromme kajautti laulun ennen jumalanpalveluksen alkamista. Arto Marjakangas lauloi jumalanpalveluksen aikana.

    Kirkonmenojen jälkeen oli tarkoitus tutustua vanhan pappilan pihaan. Vuonna 1784 rakennettu ristinmallinen pyhättö tuhoutui tulipalossa toukokuussa 1981. Palossa säästyi vuodelta 1751 oleva kellotapuli, joka on vielä nähtävissä uuden kirkon läheisyydessä rinteen alapuolella. Satoi rankasti ja päätimme yhteisesti tutustua siihen seuraavilla Haapavedellä järjestettävillä sukupäivillä.

    Odottelimme lounaalle pääsyä tavaroita pakaten ja viimeiset kuulumiset vaihtaen. Taas olivat emännät näyttäneet parhaat puolensa ja pöytä notkui herkuista. Ja niitä oli riittävästi., possunfilettä ja kermaperunoita lisukkeineen. Tuoreet mansikat ja kermavaahto jälkiruokana täydensivät ateriakokonaisuuden.

    Ruokailun jälkeen Anja Pöyhönen kutsui vielä meidät kaikki tutustumaan kotiinsa. Osa lähti Anjalle, osa omaan kotiin, osa jatkoi kesälomaansa, sillä olihan paras loma-aika meneillään ja sää suosi aamun kastelusta huolimatta.

    Kiitos emännille, isännille ja kaikille, jotka osallistuitte sukupäiville joko järjestäjinä tai osallistujina. Te teitte päivistä ikimuistoiset.

    Timo Äyräpää



    Käynti Pöyhösten sukuhaudalla



    Haapavesi 23.7.2005


    ONNEA MAIJULLE  - PÄHKINÄ SUKULAISILLE

    Kuka onnitteli Maijua ja milloin?
    Anja Pöyhönen lähettää Sukusanomien kautta seuraavan haasteen:

    "Hei rakkaat sukulaiset!

    Osaisiko joku kertoa "runoilijan" nimen? Tämä on sitä aikaa, kun Maiju oli talvet Haminassa ja kesät puutarhakoulun opettajana Nora-äidin koulussa. "

    Oi Pöyhölän pikkuinen piia,
    Sinä herttainen serkku Mariia,
    Sä päivänkakkara kaunis,
    sä pohjolan pyöreä nauris!
    On runsas sun taitojes’ tavar’,
    on maineesi laaja ja avar’!
    Sitä laulamasta ei laata
    yli puolessa Pohjanmaata.
    Kera Pohjanlahden laineen
    käy kumu Maijun maineen.
    Ja Norjan tunturit tuimat
    ne kertovi tarinat huimat
    siitä marjamehujen haijusta
    ja Pohjan pulskeesta MaijustaI

    Ken taitavi lukon laittaa
    Sun taitojes’ aarreaittaan?
    Ken hernehet keittää ja kaalit,
    ken jänikset paistaa ja naalit?
    Ja porkkanat, punajuuret
    ja kurpitsat kauhean suuret,
    ja meloonit, kurkkujen sarjat,
    ja mehut ja makiat marjat,
    niiin maukkahast kuin Mariia
    tuo Pöyhölän pyöriä pii-i-a!

    Vaan syksyllä marjat kun loppuu
    kas silloin on huoli ja hoppu.
    Mitenkä Ailit ja Allit
    ja Haminan pulskeat jallit
    saa päähänsä tiedot suuret
    ja syvät viisauden juuret.
    Että eroittaa tarkoin he taitaa
    mikä paju on ja mikä raita.
    Mikä lehtimuoto on suikia
    ja mikä on pitkän puikia.
    Mihin heimoon kuuluu sieni ja tatti
    ja mihin lahkohon marakatti.
    Ja minkä muotoinen on tiikerin hammas
    ja missä asustaa rasvahäntälammas?
    Ja ettei tyttöset tunnilla nuku
    ja tiedot kaikki unhoon huku.
    Vaan että on aina muistossa tallell’
    että on Lontoo Tonavan varrell’.
    Että on tiedoilla ain’ luja lukko,
    tärkein on kotieläimistä kukko!

    Nyt kun on päiväsi saapunut jalo
    siksipä soittavi metsä ja salo.
    Siksipä sirkkuvi sipulein sarjat,
    siksipä laulavi mansikka-marjat.
    Hehkuvat heleät hedelmätertut,
    laulavat leivot ja lehtokertut.
    Soittavat sorjasti puutarhan puusta,
    soittavat, laulavat yhdestä suusta:
    "Onnea pikkuinen piia,
    herttainen serkku Mariia!"

    Elina Lehtonen osasi kertoa seuraavaa:

    "Äitini Ella Kitusen (s. Europaeus) muistivarastossa oli valtava määrä Europaeus-serkkujen runomuotoisia tervehdyksiä toisilleen. Useiden syntytienoo oli Rytkösten "Repäsevä" Sippolassa, missä serkut tapasivat toisiaan. Monesti runoseppona oli Heikki Rytkönen (1881-1933), jonka runonpätkiä äitini usein siteerasi. Niille oli ominaista herttainen hyväntahtoisuus, mutta myös ilkikurinen sukkeluus. Kyseinen runo sopisi hyvin Heikki Rytkösen tilapää-runo-tuotantoon."

    Kaikki vihjeet onnittelurunon tekijästä, ajasta tms. otetaan kiitollisuudella vastaan, osoitteita sivulla 2.


    A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.
    TULOSLASKELMA JA TASE 31.12.2004

    TULOSLASKELMA
    Tuotot, muu toiminta
    Jäsenmaksut 1 388,00  
    kirja ja lehtimyynti 15,00  
    osingot, yhdistys 31,50  
    korot, yhdistys 6,47  
    muut tuotot 4,40  
        1 445,37
    Kulut, varsinainen toiminta
    Vuosikokous    
     - kerätyt maksut 92,50  
    - kulut 237,85  
    vuosikokouskulut yhteensä   145,35
    Sukusanomat ja jäsenkirjeet
    - Sukusanomat no 87 197,25  
    - Sukusanomat no 88 194,75  
    sukusanoma yhteensä   392,00
    adressit, onnittelut ja surunv. 3,20  
    yhteensä   540,55
    Kulut, muu toiminta  
    pankkimaksut 25,79  
    Sukututk.seuran jäsenmaksu 29,00  
    postimaksut 7,85  
    yhteensä   62,64
    Tilikauden voitto 842,18 842,18
        1 445,37
    TASE    
    VASTAAVAA    
    Rahaa tilillä, yhdistys 3 306,21  
    - TV rahasto 371,39  
    - AÄ rahasto 30,05  
    yhdistys, osakkeet 1 085,77  
    TV-rahasto, osakkeet 625,79  
    AÄ-rahasto, määräaikainen tili 3 469,25  
    yhteensä 8 888,46 8 888,46
         
    VASTATTAVAA    
    Pääoma 1.1.2004 3 450,85  
    tilikauden voitto 842,18  
    Pääoma 31.12.2004   4 293,03
    AÄ-rahasto 1.1.2004 3 499,30  
    - korkotuotot - joukkolainakulut 98,95  
    jaetut stipendit 0,00  
    AÄ-rahasto 31.12.2004   3 598,25
    TV-rahasto 1.1.2004 945,18  
    tilikauden tuotto 52,00  
    TV-rahasto 31.12.2004   997,18
    yhteensä   8 888,46

    VASARAKARKIT


    Kuvassa Karin Äyräpää avustaa lastenlapsiaan Pertti (vas.) ja Timo Äyräpäätä sekä  Riitta ja Jyrki Karasvirtaa piparkakkutalon purkutöissä.

    Lapsuuden muisto, joka liittyy myös osittain jouluun, on mummin, isän äidin itsetehdyt karamellit. Itse asiassa mummi taisi tehdä niitä tarjolle ympäri vuoden. Kotona tehtyjä - ei välttämättä niin hyvänmakuisia, mutta tyydyttivät kuitenkin lasten makeannälän.

    Lullu, joka nykyisin ymmärtää paremmin nimen Riitta, muistelee näitä vasarakarkkeina. Nimi johtuu valmistusvälineistä. Ei tarvita vispilää eikä kulhoa - pelkkä uunipelti ja vasara ovat riittävät.

    Ja tässä ohjeet:

    sokeria - riittävästi

     pähkinöitä tai mantelia, kokonaisena tai rouhittuna - sopivasti

    Levitä sokeri tasaiseksi kolmen, neljän millin paksuiseksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin keskelle. Ripottele joukkoon pähkinät tai mantelit.

    Pelti uuniin noin 150 asteeseen ja odotellaan. Kun sokeri on sulanut, ota uunipelti pois jäähtymään. Ajoituksen kanssa on oltava tarkkana, jottei sokeri pääse ruskistumaan liikaa ja muuttumaan palaneen makuiseksi.

    Kuuma sokeri on todella kuumaa ja polttavaa, joten tämä resepti ei missään tapauksessa sovi lasten itsensä tehtäväksi.

    Sokerin jäähdyttyä pilko levy pieniksi palasiksi esim. vasaralla. Mikäli keittiövarusteisiisi ei kuulu vasaraa, niin pilkkomisen voi tehdä myös käsin.

    Karamellit ovat valmiita esille laitettavaksi.

    Pertti Äyräpää


    SUKUSANOMAT TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA JA

    ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2006




Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.