Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
2001 nro 2 (82)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

rekiajelu


Puheenjohtajan palsta, Jorma Rytkönen

Hämeenlinnassa Rytkösten jalanjäljissä, A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukukokousretki 13.10.2001
Kaija Rasilo


Jaakko Äyräpää in Memoriam, Pertti ja Timo Äyräpää

Ahti Rytkösen valokuvia näyttelyssä Pohjois-Saksassa, Kaarina Rytkönen-Dehls

Europaeusten serkkuyhdistysten tapaaminen Liperissä, Riitta Smeds

Matti Anselmi Äyräpää, Puruvesi-lehti 11.6.2001

Joululaulu vuonna 1941, Sotajouluna, Eeva Aaltio

Loisteputken alla, Mervi Pöntinen


A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry
Sukusanomat 2001 nro 2 (82)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

Esimies:
Jorma Rytkönen

Toimitus:
Kirsti Salminen, Jorma Rytkönen,
Riitta Karasvirta

Kuvat:
Hämeenlinnassa 13.10.2001:
Kaija Rasilo

Jouluenkeli:
Aune Äyräpää

Kansi:
Wille Ruotsalainen,
Aune Äyräpään rahaston stipendi 2001


PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Sukusanomien tämän vuoden toisen numeron myötä lähettää hallitus lämpimän joulutervehdyksensä ja hyvän joulun toivotuksensa kaikille sukulaisille ja yhdistyksen jäsenille.

Osallistuminen syksyn sukukokoukseen Hämeenlinnassa oli ilahduttavan vilkasta: osanottajia oli kaikkiaan 56. Kokouspäivän ohjelmasta ja vuosikokouksesta on Kaija Rasilo laatinut ansiokkaan selostuksen, joka on toisaalla tässä lehdessä. Omalla tavallaan historiallinen seikka oli, että yhdistyksen jäsenmaksu määriteltiin nyt ensimmäistä kertaa euroissa: vuonna 2002 se on seitsemän euroa. Meistä Europaeuksen jälkeläisistä uuden rahayksikön nimi tuntuu ehkä hyvinkin luontevalta, mutta ilman haikeutta voimme tuskin silti suhtautua kansallisen rahan katoamiseen. Onhan Suomen markka sen snellmanilaisen kansallisuusajattelun keskeisiä aikaansaannoksia, jonka innokas kannattaja ja idearikas toteuttaja esi-isämme A.J. Europaeuskin aikoinaan oli. Monien sukupolvien työn tuloksena kansallinen identiteettimme on kuitenkin varmasti jo niin vahva, että se kestää kirpaiseviakin leikkauksia suomalaisuuden symbolien mukauttamisessa ulkoisen toimintaympäristön rajuihin muutoksiin.

Suomalaisuuden tienraivaajia ja maamme sekä aineellisen että sivistyksellisen nousun suuria nimiä on myös A.J. Europaeuksen nuorin poika professori Matti Äyräpää, jonka syntymästä tulee ensi vuoden huhtikuun 11. päivänä kuluneeksi 150 vuotta. Sukuyhdistyksen hallitus tulee epäilemättä merkkipäivänä 11.4.2002 tekemään kunniakäynnin Matti Äyräpään haudalle Helsingin Hietaniemen vanhalla hautausmaalla, ja tähän tilaisuuteen ovat muutkin yhdistyksen jäsenet tervetulleita. Asiasta informoidaan tarkemmin ensi vuoden puolella.

Johdatuksena merkkivuoteen on tähän Sukusanomien numeroon otettu Kirsti Kaskisen artikkeli professori Matti Äyräpäästä (julkaistu Puruvesi-lehdessä 11.6.2001). Niille (nuoremmille) sukulaisille, jotka haluavat tarkemmin perehtyä Matti Äyräpään elämäntyöhön ja värikkääseen persoonallisuuteen, voi lämpimästi suositella kahta hänestä kirjoitettua elämäkertaa: Gunnar Sivén, Matti Äyräpää, Otava 1934 ja Eino Suolahti, Matti Äyräpää, Otava 1940.

Sukuyhdistyksen hallitus jatkaa ensi vuonna lähes entisessä kokoonpanossa. Kaarina Hirvensalo halusi luopua hallituksesta tämän vuoden päättyessä toimittuaan jäsenenä yhtäjaksoisesti kuusi vuotta, ja hänen tilalleen valittiin vuosikokouksessa Antti Voipio. Haluan tässä yhteydessä kiittää Kaarina Hirvensaloa hänen suuresta mielenkiinnostaan sukuasioihin ja erittäin aktiivisesta panoksestaan hallituksen jäsenenä. Samoin kiitän muitakin hallituksen jäseniä ja Sukusanomien toimittajia erinomaisesta yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Sukusanomien toimitus toivoo yhdistyksen jäsenten edelleenkin lähettävän lehteen tarkoitettuja kirjoituksia, valokuvia ja tietoja sukuun liittyvistä asioista.

Tässä lehdessä on sukulaisemme Eeva Aaltion koskettava muistelma 60 vuoden takaisesta joulusta sellaisena kuin sen koki nuori sairaanhoitajatar haavoittuneita sotilaita rintamalta sotasairaaloihin kuljettavassa sairasjunassa. Meidän useimpien omakohtaiset muistot liittyvät onneksemme paljon huolettomampiin jouluihin. Kun joulun ja vuodenvaihteen tienoilla ajattelemme uutta vuotta, on hartain toiveemme varmasti, että meidän koettavaksemme ei tulisi mitään kuuden vuosikymmenen takaisten tapahtumien kaltaista. Toivokaamme, että kuluvan vuoden syyskuun 11. päivän varjo mahdollisimman pian väistyisi vuoden 2002 yltä. Näissä mietteissä toivotan sukuyhdistyksen jäsenille hyviä juhlapyhiä ja mitä parhainta uutta vuotta.

Jorma Rytkönen

Kannen kuvan on piirtänyt toinen tämän vuoden Aune Äyräpää -stipendiaateista Wille Ruotsalainen Jyväskylästä


HÄMEENLINNASSA RYTKÖSTEN JALANJÄLJISSÄ,
A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN SUKUKOKOUSRETKI 13.10.2001

Aamuvarhaisella bussissa ...

Iloinen, iso sukulaisjoukko, kaukaisimmat Ruotsista asti saapuneina, starttasi Ventoniemen tilausajobussilla Helsingistä Kiasman edestä klo 8.30 kohti Rytkösten Hämeenlinnaa. Matka sujui mukavasti läpi sumuisen ja ruskaisen Etelä-Suomen. Mukava kuskimme toivotti meidät tervetulleeksi osoittaen Europaeus-tietämystään tietosanakirjaan turvautuen. Sukuyhdistyksen puolesta meidät toivotti tervetulleeksi esimies Jorma Rytkönen kertoen päivän ohjelmasta. Lisäksi saimme kuulla hauskan sattumuksen Enok Rytkösestä kovassa lumipyryssä Hämeenlinnassa. Tiheässä tuiskussa kävellessään hän ei nähnyt ajoissa vastaantulijaa vaan sattui yhteentörmäys. Vastaantulija tiuskaisi vihaisesti: "piru". Tähän E. Rytkönen vastasi kohteliaasti hattuaan nostaen: "Rytkönen".

Ajomatkan aikana saimme myös tutustua Kaarina ja Eike Dehlsin tervehdyksenä lähettämään laajaan valokuvakansioon. Siinä oli runsaasti kuvia ja tietoa mm. Gottorfin museossa Schleswigissä viime kesänä järjestetystä valokuvanäyttelystä "Finnland in frühen Photos", jossa oli runsaat 20 Ahti Rytkösen kansatieteellistä valokuvaa.

Hämeenlinnan kirkossa

Saavuimme joutuisasti Hämeenlinnaan ja suoraan kirkon pääoven eteen vähän ennen klo 10.00, missä kohtasimme Hämeeseen suoraan omin neuvoin tulleet sukulaisemme. Ilo oli molemminpuolista. Tämän jälkeen menimme kirkkoon, jossa pastori Leila Valtonen (o.s. Rytkönen) piti meille herkän ja herttaisen kirkkohetken. Ensin hän kertoi meille kirkon historiaa ja siihen liittyviä mieleenpainuvia muistojaan lapsuudestaan alkaen. Hän muisteli mm. isoisänsä kuolinpäivää: "Kun ei edes kello pysähdy tällaisena päivänä", jolloin isä Matti Enok tuli luo ja sanoi: "Elämä on aina elämisen arvoista vaikeista hetkistä huolimatta."

Hämeenlinnan kirkko on Leila Valtoselle ikimuistoinen avioliittoon vihkimisestäkin.

Kirkkokahvit ja kiertoajelu

Nyt olivat vuorossa "kirkkokahvit" ihanien leivosten kera kutakuinkin kirkkoa vastapäätä Laurellin talossa. Iloisen sukulaisrupattelun jälkeen kahvin virkistäminä nousimme jälleen bussiin, joka tulikin ihan täyteen, kun mukana olivat nyt Hämeenlinnasta seuraamme liittyneet sukulaiset. Alkoi kiertoajelu hyvän paikallisoppaan kertoessa meille kaupungin historiaa ja nykypäivää. Ensin ajelimme keskustassa, jossa näimme suvulle tärkeitä paikkoja, mm. Hallituskadulla aikoinaan olleen Rytkösen kirjakaupan paikan ja Palokunnankadun, jossa oli sijainnut E. Rytkösen kotitalo. Katselimme myös säveltäjämestari Jean Sibeliuksen talon ja patsaan. Näimme tietenkin myös itse Hämeen Linnan ja kuulimme sen vaiherikasta historiaa.

Keskustasta suuntasimme sitten kaupungin ympäristöön Hämeen Härkätietä. Näimme Ahveniston harjun ja kuuluisan Myllymäen, josta avautui upea näköala kaupunkiin. Sitten suuntasimme iki-ihanalle Aulangolle ja ajelimme siellä kierroksen luonnonkauniiden maisemien keskellä. Näimme aluksi komeat linnanmuurit, jotka toimivat luonnollisena lavasteena Topeliuksen suloiselle Prinsessa Ruusunen -elokuvalle, lapsuuteni rakkaimmalle. Näimme myös luonnonmetsäalueen Ruusulaaksoineen ja Onnen temppeleineen. Aulangolta ajoimme Hämeen Linnan edustalle, jonne opastettu kierros päättyi.

Museossa Enok Rytkösen valokuvia katsomassa

Linnan alueella sijaitsevassa Hämeenlinnan kaupunginmuseossa meille oli varattu upea mahdollisuus tutustua valikoimaan Enok Rytkösen ottamia valokuvia ja sen jälkeen museoon muutoinkin. Kyseinen kuvakokoelma käsittää kaikkiaan 20.000 valokuvaa ja negatiivia. Enok Rytkönen on kuvannut kaikkea mahdollista, myös sukulaisiaan. Heikki Kuusisto oli koonnut meitä varten kuvanäyttelyn osasta kokoelmaa. Niiden joukosta löysin yllätyksekseni sekä äitini (Sylvi Rasilo) että tätini (Eeva Aaltio) pieninä lapsina.

Inkalan kartanossa

Kierrettyämme vielä kotvasen aikaa muutakin museota oli aika jatkaa matkaa edelleen Hämeen Härkätietä kohti Inkalan kartanoa. Matkalla sinne Ruotsin sukulaisemme Anita Lalander kertoi viimeaikaisesta opiskelustaan Hämeenlinnassa. Aihe käsitteli Hämeenlinnan kaunista puistoympäristöä, kaupunkiluontoa. Kovin paljoa en valitettavasti ymmärtänyt lukihäiriöisen puutteellisella ruotsinkielen taidollani.

Inkalan kartanoon johti päätieltä kaunis koivukuja, joka nyt hehkui kauniin ruskaisena. Päästyämme perille Alajärven rannalla olevaan kartanoon yllätti ainakin minut hämäläisen maiseman syksyinen kauneus täysin tyynine järvenpintoineen. Itse kartanokin osoittautui oikein viihtyisäksi. Sisällä meitä odotti herkullinen hämäläinen pitopöytä. Kylläpä maistui nälkäisille sukulaisille. Aterian nautimme hienossa ja kodikkaassa salissa.

vuosikokous 2001

Vuosikokous

Maittavan lounaan jälkeen siirryimme yläkertaan, jossa pidettiin virallinen kokous. Ensin hiljennyttiin poisnukkuneiden sukulaistemme Antero Pankakosken, Anna-Maija Rytkösen ja Jaakko Äyräpään muistolle.

Kokoukselle esiteltiin jo bussissa kiertänyt Kaarina ja Eike Dehlsin valokuvakansio-tervehdys.

Jäsenille ilmoitettiin myös, että A.J. Europaeuksen elämäkertaa ja Sukusanomien viime numeroa on saatavissa kokouspaikalla Kirsti Salmiselta ja Eeva Aaltion omaelämäkerrallista muistelmateosta "Sairasjuna jatkosodassa v. 1941 - 1944" on saatavissa tekijältä.

Kokous valitsi puheenjohtajaksi Eero Hirvensalon, joka kutsui sihteeriksi yhdistyksen sihteerin Liisi Klobutin. Kun kokous oli todettu laillisesti kokoon kutsutuksi ja esityslista hyväksytty, esittelivät osanottajat itsensä kertomalla nimensä, sukuhaaransa ja -polvensa. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kari Rytkönen ja Martin Smeds. Vuosikertomus toimikaudelta 1.1. - 31.12.2000 hyväksyttiin ja tilinpäätös vuodelta 2000 vahvistettiin. Hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Jäsenmaksuksi hyväksyttiin hallituksen esitys 7 euroa 18 vuotta täyttäneiltä jäseniltä.

Suvun esimieheksi valittiin yksimielisesti vuodeksi 2002 edelleen Jorma Rytkönen. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olivat Eero Hirvensalo, Kaarina Hirvensalo, Eeva Martelin ja Kristina Nordling. Kaarina Hirvensalo ilmoitti haluavansa luopua ja ehdotti tilalleen Antti Voipiota, joka yksimielisesti valittiin. Muut erovuorossa olevat valittiin uudelleen. Tilintarkastajiksi valittiin vuodelle 2002 yksimielisesti edelleen Raili ja Risto Voipio ja varalle samoin Marjatta ja Matti Äyräpää.

vuosikokous 2001

Aune Äyräpään rahastosta oli hakenut määräaikaan mennessä stipendejä Elias Lehtonen (v. 1990 syntynyt SYK:n oppilas) klassisen kitaransoiton ja musiikinteorian opiskeluun sekä Wille Ruotsalainen (23-vuotias Jyväskylän yliopiston historian opiskelija) viikinkiajan Padasjoelle sijoittuvan 48-sivuisen historiallisen sarjakuvan valmistamista ja julkaisua varten. Hallituksen esityksen mukaisesti päätettiin jakaa rahaston tuotosta apurahana yhteensä 1500 markkaa, mikä jaetaan tasan hakijoiden kesken kummankin saadessa 750 markkaa. Apurahansaajien toivotaan tulevaisuudessa olevan valmiita esiintymään vuosikokouksessa tai muulla tavoin antamaan jäsenille näytteen harrastustensa tuloksista.

Kokouksen puheenjohtaja kiitti esimiestä kokouspäivän ohjelman ja vuosikokouksen järjestelyistä ja Leila Valtosta kirkkohetkestä.

Esimies kertoi saaneensa Teppo Karppiselta Salosta kirjeen, jossa tämä selvittää Tuomas Hägerin jälkipolvia koskevia tutkimuksiaan ja niistä suunnittelemaansa julkaisua. Aron Rytkösen äidin Wilhelmiina Felinin kautta Karppisen tutkimus liittyy Rytkösiin, joilta hän toivookin saavansa valokuvia Aron Rytkösestä ja hänen perheestään.

Kaarina Hirvensalo kertoi Parikkalassa asuneen Johan Europaeuksen jälkeläisten sukuseuran vierailusta Liperissä viime kesänä.

Todettiin vielä ennen kokouksen päätöstä, että hallitus ottaa mielellään vastaan ehdotuksia vuoden 2002 sukukokouksen pitopaikasta.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa ...

Puheenjohtajan päätettyä virallisen kokouksen oli suvun lauluyhtyeen vuoro: paikalla olleet Eero Hirvensalon ja Smedsin perheen jäsenet sekä Eeva Laine lauloivat ihanasti Enok Rytkösen sanoittaman ja Tauno Marttisen säveltämän Hämeenlinna - Hattelmalan kotiseutulaulun.

Ennen kahville siirtymistä sukulaisilla oli mahdollisuus katsella Paula Rytkösen oman perheen arkistosta kokoamia Enok Rytkösen perhettä ja sukulaisia esittäviä valokuvia.

vuosikokous 2002
Inkalan alakerran salissa Elina ja Samuel Lehtonen, Maija, Sven ja Anita Lalander

Herkulliset täytekakkukahvit joimme alakerran salissa. Tähän jälkiruoan yhteyteen kuului luontevasti myös Inkalan emännän kertomana katsaus empire-tyylisen, vuosina 1805 - 1810 rakennetun kartanon historiaan. Tämän jälkeen kuulimme muutamien paikallaolijoiden muisteloita:

Liisa Leiwo (os. Rytkönen) kertoi lämmöllä ja sydämellä isästään Enok Rytkösestä. Hän oli ollut lapsilleen tavattoman kärsivällinen mies. Kesäisin huvilalla Pihlajamäessä hän oli myös aika näkymätön, koska hän tultuaan töistä kotiin illalla vasta klo 19.00 maissa nousi usein katolle savupiipun juureen valoisaan lukemaan lehtiä ja lapset odottivat häntä sieltä kovasti päästäkseen itse käsiksi postiin.

Enok Rytkösellä oli tapana myös ottaa aurinkoa järvellä veneessä. Vastapäisessä Karlbergin laiturissa oli kerran laivasta myöhästyneitä matkustajia, jotka pyysivät Enokilta venekyytiä Kaupunginpuiston rantaan. Enokin soutaessa matkustavaiset pohtivat - tietysti ruotsiksi - pitäisikö soutumiehelle maksaakin jotakin. Kun asiaa vihdoin suomeksi kysyttiin, Enok vastasi: "Olisikohan tuo viisikolmatta penniä". Matkustajat olivat reiluja ja maksoivat lopulta kokonaista 1,50 markkaa, joita Enok sitten näytteli lapsilleen ja sanoi: "Kattokaa nyt, ei tarvinnut kuin soutaa puistoon ja takaisin."

Enok Rytkönen ajoi Pihlajamäkeen yleensä polkupyörällä. Kerran hän suunnitteli moottoripyörän ostoa ja päätti lähteä koeajolle. Pyörä käynnistettiin, Enok lähti liikkeelle ja ajoi ympäri kaupunkia, kunnes polttoaine loppui, kun ei saanut ajopeliä muulla keinolla pysähtymään.

Liisa Leiwo

Liisa Leiwo

Olipa vielä mielenkiintoinen juttu kammasta. Enok Rytkönen järjesteli konsertteja kaupungin raatihuoneella, ja kerran sattui vieraana olemaan kuuluisa laulajatar Hanna Granfelt, joka esiintymisvuoroa odotellessaan halusi vielä kammata tukkaansa. Omaa kampaansa hän ei kuitenkaan löytänyt. Enok Rytköseltä ei löytynyt kuin "etsivä" (täikampa), jota hän tarjosi Granfeltille sanoen: "Minulla ei ole muuta kuin tämä etsivä". Se kelpasi.

Enok Rytkönen oli innokas suojeluskuntalainen. Koska hän ei ikänsä puolesta enää voinut lähteä rintamalle, hän edusti Hämeenlinnan suojeluskuntaa mm. sankarihautauksissa sodan aikana. Niissä laulettu "Oi kallis Suomenmaa" tuli siten Enokille kovin tutuksi, ja se esitettiin hänen oman toivomuksensa mukaisesti myös hänen siunaustilaisuudessaan Hämeenlinnan kirkossa vuonna 1960.

Leena Rytkönen lausui taitavasti ja mukavasti sekä isänsä Talven että isoisänsä Enokin kirjoittamia runoja. Hän kertoi myös isänsä laatineen pitkiäkin runomittaisia kronikoita asuinpaikkakuntansa erilaisiin tilaisuuksiin.

Elina Lehtonen kertoi Hämeenlinnan hautausmaalla olevasta upeasta hautamuistomerkistä, joka on pääkäytävän vieressä Jatskowskin haudalla. Siellä on saanut viimeisen leposijansa "täti Jatskowski", Hilda von Becker (syntynyt 13.10.1852 ja kuollut 19.7.1926). Hän oli Selma Augusta Lampan (A.J. Europaeuksen toisen puolison) myös Hilda-nimisen sisaren tytär. Täti Jatskowski (puolalaisperäinen nimi) oli naimissa komean puolalaisupseerin kanssa, joka kuoli v. 1909, minkä jälkeen hautamuistomerkki pystytettiin.

- Hilda Jatskowskista saa lisätietoa Sukusanomista 1/1986.

Elina Lehtonen
Elina Lehtonen

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ...

Kaunis ja antoisa syksyinen sukulaispäivä alkoi hiljalleen hämärtyä iltaan. Edessä oli kotimatka. Kiitollisin mielin hyvästelimme kartanon ystävällisen isäntäväen. Järvenpintaan heijastuva ruskainen metsä houkutteli suunnattomasti allekirjoittanutta kävelemään rantaan ja vain istuutumaan paikalleen kuuntelemaan ja katselemaan hiljaista luontoa. Onneksi sain edes pieniä paloja tallennettua kamerallani tavattoman kaunista maisemaa.

Hämeenlinnalaiset eli Liisa Leiwo sekä lapset Matti, Markku, Elina ja Marjukka

Hämeenlinnan keskustassa huiskuttelimme hyvästejä täältä toisaanne matkaaville sukulaisille. Me muut ajoimme hyvin ja turvallisesti ja osin unten mailla keikkuen Helsinkiin.

Kiitän omasta puolestani esimiestä, hallitusta, Paula Rytköstä, Leila Valtosta, Liisa Leiwoa, Leena Rytköstä, Elina Lehtosta, Anita Lalanderia ja suvun lauluyhtyettä ihanista esiintymisistä sekä kaikkia mukana olleita sukulaisia ikimuistoisesta sukukokousretkestä Rytkösten jalanjäljillä.

Kaija Rasilo


Sukusanomia löytyy myös internetistä: www.europaeus.info
Sivuilla on myös lisää kuvia Sukukokouksesta 31.10.2001.


JAAKKO OLAVI ÄYRÄPÄÄ IN MEMORIAM
15.9.1927 - 7.9.2001

Syyskuun alkupuolella isämme Jaakon voimat uupuivat taistelussa sairauttaan vastaan. Vuodenvaihteessa isällä oli todettu kummassakin lisämunuaisessa kasvaimet, joita ei enää ehditty hoitaa.

Isä oli Arvi Jooseppi Europaeuksen ja Karin os. Engströmin ensimmäinen lapsi. Isän syntymän aikaan hänen vanhempansa asuivat Pudasjärvellä. Isoisä joutui työnsä puolesta matkustamaan tuohon aikaan paljon ja he katsoivat, että Turussa isoäidin vanhempien luona on helpompi synnyttää ja hoitaa pientä lasta, joten mummi, isän äiti, muutti synnytyksen ajaksi Turkuun. Näin isästä tuli syntyperältään turkulainen vaikka onkin melkein koko ikänsä asunut Helsingissä.

Isän ollessa muutaman vuoden ikäinen perhe suomensi sukunimensä Äyräpääksi. Tosin nykyiset kirkonkirjat ovat tämän tiedon jo unohtaneet.

Isoisämme Arvi kuoli isän ollessa kuuden vanha. Mummi jäi tällöin yksin kahden lapsensa kanssa.

Isän nuoruus kului Helsingissä. Kesät hän vietti usein sukulaisten luona. Sopivissa tilaisuuksissa isä halusi aina kertoa tarinaa siitä, kuinka hän lapsena oli ollut kesällä Kitusten luona maalla. Muutaman päivän kuluttua hän halusi jo takaisin kotiin sanoen, että kun ei lapsille edes kahvia tarjota. Myös Ella-täti muisti tämän 80-vuotissyntymäpäivillään ja varmisti, että saahan Jakke varmasti tarpeeksi kahvia.

Isä oli ensimmäinen ikäryhmä, jonka ei tarvinnut osallistua sotiimme. Sodan aikana isä oli mukana sotapoikatoiminnassa esikuntalähettinä.

Sodanjälkeinen Suomi. Isä tapasi äidin vuonna 1949. 50-vuotiskihlajaispäivää vietettiin kahvikupposen ääressä Meilahden sairaalassa toukokuussa. Suunnitelmissa oli pitää isot kultahääpäivät muutaman vuoden kuluttua, mutta niitä isä ei saanut enää viettää.

Isän työelämä kului auton varaosien parissa. Aluksi Haka-Auto Oy:ssä autovaraosamiehenä ja varaosapäällikkönä. Haka-Autosta hän siirtyi varaosahankintapäälliköksi Suomen koneliike Oy:hyn ja edelleen ostopäälliköksi Valtameri Osakeyhtiöön. Eläkkeelle isä pääsi Arwidson Oy:ltä vuonna 1990.

Perhe, sukulaiset ja työ olivat keskeiset asiat isän elämässä. Isä onnistui kehittämään toverillisen suhteen meihin poikiin. Osin hän varmaan isättömänä halusi toimia siten kuin olisi oman isänsä halunnut toimia häntä kohtaan, mutta oma osansa tässä isämallissa oli varmasti myös niillä kesillä ja muilla hetkillä, joita hän vietti sukulaisten perheiden keskuudessa.

Isän kesälomat alkoivat aina sillä, että auto pakattiin täyteen retkivarusteita ja vietimme koko loman kierrellen teltan kanssa ympäri Suomea ja pohjoismaita. Matkasuunnitelma oli yleensä sellainen, että kotiinpaluupäivä oli ennalta päätetty, muu matkaohjelma keksittiin aina sään ja mielialan mukaan. Telttailu kuitenkin ikää myöten jäi vähemmälle ja seuramatkat etelään astuivat kuvaan.

Isän eläkeajan täytti siirtolapuutarhamökki Itä-Pakilassa. Siellä oli mukava viettää kauniit kesäpäivät puutarhaa kunnostaen. Isän innostuneisuutta mökkiä kohtaan kuvaa hyvin se, että hän vielä viimeisenä viikonloppuna ennen kuolemaansa halusi ehdottomasti olla mukana marjoja keräämässä.

Isän sairaus tuli yllätyksenä meille kaikille, myös isälle itselleen. Vuodenvaihteessa hänet passitettiin tarkempiin tutkimuksiin röntgenkuvissa näkyvien varjostumien takia. Tutkimukset ja hoito kestivät ja lopulta todettiin, että tauti on jo niin pitkälle edennyt, että mitään ei ole enää tehtävissä. Lukuun ottamatta maalis- toukokuussa ollutta kuukauden sairaalajaksoa isä pystyi onneksi olemaan kotona. Erään kerran isä ehdottomasti halusi päästä kotiin sairaalasta ennenaikaisesti. Emme usko, että hän niinkään halusi tulla kotiin vaan olla äitimme kanssa. Vaikka äiti oli koko isän sairaalassaoloajan kaikki vierastunnit isän vierellä, ei tämä tuntunut riittävän isälle.

Sukuyhdistyksen toimintaan isä osallistui aktiivisesti ollen hallituksen jäsenenä useammankin kerran sekä toimien rahastonhoitajana äitinsä jälkeen 10 vuoden ajan.

Pertti ja Timo

Kiitos, Jaakko, rakkaudella sinua muistan,
Eila


AHTI RYTKÖSEN KUVIA NÄYTTELYSSÄ POHJOIS-SAKSASSA

Saksan pohjoisimmassa osavaltiossa Schleswig-Holsteinissa on joka vuosi kaksi kuukautta kestävä musiikkifestivaali. Viime vuonna oli teemamaa USA, tänä vuonna 16. festivaaleilla Suomi. Juhlaan liittyy monipuolisia kulttuuritilaisuuksia, konsertteja ja näyttelyitä.

Osavaltion suurimman valtionmuseon Die Stiftung Schleswig-Holsteinische Landes-museen Schloss Gottorfin arkeologianmuseo kutsui lehdistön valokuvanäyttelyn "Finnland in Frühen Photos" avajaisiin 15.7.2001. Kun luimme näyttelyn nimen, tuli sekä miehelleni että minulle tietty aavistus. Kysyin museolta kirjeitse, onko valokuvaajien joukossa Ahti Rytkönen. Intendentti tri Mechtild Freuden-berg vastasi paluupostissa kirjeitse, että näyttelyssä on noin 20 Ahti Rytkösen valokuvaa. Mukana on yksi sarja ja useita yksittäiskuvia. Kuvat on järjestetty aiheittain. Muuta tietoa kuin valokuvaajien nimet ja kuvausvuodet ei hänellä ole. Museo toisti avajaiskutsun ja toivoi minulta lisätietoja sekä kuvaajasta että kuvista.

Matkasimme Schleswigiin, n. 100 km etäisyydelle Hampurista ja yövyimme Metsähotellissa Gottorfin linnan lähellä. Aikaisin avajaisaamuna pääsimme tri Freudenbergin pakeille ja tutustumaan etukäteen rauhassa näyttelyyn. Oli epätodellinen tunne syventyä näihin vanhoihin valokuviin. Kuvien katselu oli aikamatka kotimaahan. Mietimme, mitä kuvaajat tuumisivat kuvistaan saksalaisessa näyttelyssä.

Näyttelyn avasi pääkonsuli Pekka Säilä Hampurista. Viitattuaan Suomen ja Saksan vuosisataisiin yhteyksiin hän totesi, että avattava valokuvanäyttely esittelee jo unohtunutta todellisuutta ja kuuluu ainutlaatuisiin kokoelmiin. Tri Freudenberg selosti, miten valokuvat kertovat arkipäivästä ja kulttuurista ajalta, jolloin oli paljon perinteitä ja vain niukasti kontakteja. Valokuvat puhuvat itse puolestaan, ovat hyvin vaikuttavia ja kertovat kunnioituksesta ihmistä kohtaan. (Se oli isäni tapa kuvata ihmisiä.) Ne kuvaavat maaseutuväestön elämäntapaa ja osoittavat, että Suomella on oma identiteetti. Aiheet ovat jokapäiväisestä talonpoikaiselämästä eri aloilta: vuoden juhlista, naisten ja miesten töistä, lapsista, leipomisesta, kalastuksesta ja metsästyksestä, ravinnosta, kotitöistä, terveydestä ja saunomisesta.

Kuviin liittyvässä näyttelytekstissä kerrottiin saksalaiselle yleisölle lyhyesti Suomen maantieteellisestä sijainnista ja yhteyksistä keskieurooppalaiseen kulttuuriin. Myös kansankulttuuri osoittaa, että Suomi on kahden kulttuurin maa: itäisen ja läntisen, ja on saanut vaikutteita molemmista suunnista. Näyttely oli syntynyt Suomen kansalliseepoksen Kalevalan 150-vuotispäivän johdosta. Se kertoo niiden ihmisten kulttuurista ja elämästä, jotka lauloivat ja säilyttivät runoja - aikana, jolloin ei ollut vielä sellaista standardisoitua kulttuuria kuin nykyisin.

Näyttelyn olivat järjestäneet Sirkku Dölle ja Raija Annala Kansallismuseosta ja kuvia siinä oli kaikkiaan noin 300. Ahti Rytkösen kuvat olivat Savosta, Maaningalta, Pielavedeltä, Kuolajärveltä. Muista kuvaajista mainittakoon U.T. Sirelius, Sakari Pälsi, Samuli Paulaharju, T. Itkonen ja L. Kuusanmäki. - U.T. Sirelius aloitti aikoinaan Hampurin kansatieteen museon suomalaiskokoelmat, joita olen täydentänyt vuosien myötä mm. suomalaisella kansanomaisella puu- ja tuohiesineistöllä. Erityinen ilo minulle oli, että voin esitellä isäni valokuvat yksitellen pääkonsuli Säilälle, joka kyseli isäni elämäntyöstä. Hän kiersi näyttelyn suurella mielenkiinnolla.

Kaarina Rytkönen-Dehls
Hampuri 2001


EUROPAEUSTEN SERKKUYHDISTYSTEN TAPAAMINEN LIPERISSÄ

Johan Europaeuksen jälkeläisten sukuseura teki lauantaina 7.7.2001 kesäisen vierailun Liperiin, Anders Josef Europaeuksen historiallisille kotikonnuille.

Runsaat kaksikymmentä 'Parikkalan haaran' sukulaista saapui puolenpäivän aikaan pikkubussilla ja henkilöautoilla Liperin kirkonmäelle, jossa olin heitä vastassa. Tutustuimme yhdessä Liperin kirkkoon, jonka

Anders Josef Europaeus rakennutti 1830-luvulla vastarakennetun puukirkon tulipalon jälkeen. Kiipesimme urheasti aina kellotorniin asti, lukemaan omin silmin pronssiseen kirkonkelloon kaiverrettua tekstiä: "Liperin seurakunta tietti, A.J. Europaeus tuotti". Kirkon kellot oli valettu ulkomailla ja Anders Josef Europaeus oli itse kustantanut niiden kuljetuksen kahdesta peräkkäisestä kirkonrakennushankkeesta taloudellisesti ahtaalle joutuneeseen Liperiin.

Kirkon ylätasanteella näimme myös kirkon historiallista esineistöä sekä Liperin kirkkoherrana yli 30 vuotta toimineen Anders Josef Europaeuksen muotokuvan. Kirkkoon tutustumisen päätteeksi vieraamme kirjoittivat nimensä kirkon vieraskirjaan.

Vierailun juhlallisin hetki koettiin, kun kaukaiset Europaeukset laskivat sinivalkoisen kukkalaitteen Anders Josef Europaeuksen haudalle. Myös Sofia Wilhelmina Boijen haudalla kävimme.

Liperin keskustassa pyörähdimme katsomassa perinteistä Liperin kunnantaloa sekä sen vieressä sijaitsevaa modernia kirjastoa. Osa vieraistamme tutustui liperiläiseen designiin Lippi-käsityöliikkeessä. Tämän jälkeen matka jatkui Rotilaan, Anders Josefin aikoinaan ostamalle tilalle. Eero Hirvensalo ja Martin Smeds toivottivat vieraat vastaan Rotilan vehmaalla pihalla. Kaarina Hirvensalo ja Eero Smeds olivat jo kattaneet tervetuliaiskahvit, pullat ja piirakat, joita nautittiin lämpimän sukutapaamisen hengessä Rotilan salissa.

Monet vieraamme olivat tuttuja jo Parikkalassa viettämämme sukuyhdistyksen vuosikokouksen ajoilta, ja nyt saimme sukuystäviä jälleen lisää! Kiitokseksi Rotilan väelle Europaeuksen serkkuyhdistyksen hallituksen jäsen Kirsti Kaskinen ojensi auringonkeltaisen pellavaliinan sekä Puruvesi-lehden numeron, joka sisälsi hänen ja toimittaja Tiina Strandenin kirjoittamat viehättävät kertomukset Matti Äyräpäästä ja tämän kesäpaikasta Paavolasta.

Pois lähdettäessä vieraamme ihastelivat Rotilan pihapiiriä ja savusaunaankin kurkistettiin. Vanhimpien vieraittemme lapsuudenmuistot heräsivät viimeistään savusaunan kynnyksellä, ja muisteluksia vaihdettiin.

Vierailusta jäi lämmin muisto. Sukuyhdistystemme välinen yhteydenpito sai Liperin vierailun myötä kauniin jatkon.

Riitta Smeds


PURUVESI-LEHTI 11.6.2001 MATTI ÄYRÄPÄÄSTÄ

Professori Matti Anselmi Äyräpää oli yhteiskunnallinen vaikuttaja ja lämminhenkinen ihminen

Matias Europaeus syntyi Liperin pappilassa 11.4.1852 kirkkoherra Anders Josef Europaeuksen ja Selma Augusta (synt. Lampan) kymmenpäisen lapsilauman nuorimmaisena.

Matti Äyräpään sukujuuret juontavat kuitenkin Parikkalan Huotikkalaan. Tila kuului jo Europaeus-suvun kantaäidin Eva Haukilaisen äidinisälle, Joukion, sittemmin Parikkalan kappalaiselle, Matias Matinpoika Sinkolle ja hänen vaimolleen Ingeborg Tapanintyttärelle. Tila säilyi suvun hallussa aina 1800-luvun loppupuolelle saakka.

Etunimensä Matti Äyräpää sai suvussa siihen asti esiintyneiden Mattien mukaan. Toisen nimensä, Anselmi, kastepäivänsä, huhtikuun 21. päivän myötä.

Matti Anselmi menetti äitinsä kuukauden vanhana. Sisarussarjalle äidin korvikkeena toimi perheen vanhin tytär Josefina. Hänkin oli vain 13-vuotias äidin kuollessa.

Opintielle Helsinkiin

Kuusivuotiaana sekä lukemaan että kirjoittamaan oppinut Matti Anselmi lähetettiin 1862 opintielle Helsinkiin. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Helsingin ruotsalaisesta yhteiskoulusta 1871.

Niin yhteiskouluvuosinaan kuin jatko-opintojen aikana Matti Anselmi osallistui erittäin aktiivisesti opiskelijatoimintaan sekä Karjalaisen osakunnan rientoihin. Hän toimi muun muassa ylioppilaskunnan puheenjohtajana ja osakuntansa kuraattorina.

Jatko-opinnoissaan hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1875 ja filosofian maisterin tutkinnon 1876. Lääketieteen kandidaatin tutkinnon hän sai valmiiksi 1878 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1883.

Tinkimätön suomalaisuusmies

Matti Anselmi Äyräpää oli saanut Liperin pappilassa hyvältä näköalapaikalta seurata Suomen kansan itsenäisyystaistelua. Olihan hänen isänsä Anders Josef Europaeus toiminut valtiopäivämiehenä ja ollut valiokunnan jäsenenä sekä näiden lisäksi monenlaisin eri toimin edistänyt kansallisen itsetunnon kohentamista.

Marraskuun 21. päivänä 1877 Matias Anselm Europaeus suomensi sukunimensä Äyräpääksi monien muiden suomalaisuutta edistävien ystäviensä myötä.

Vuonna 1880 eräässä ylioppilasjuhlassa Matti Anselmi auttoi turkin J.W. Snellmanin ylle. Snellmanin kysyessä: "Mikä on herran nimi?" turkin auttaja vastasi: "Äyräpää".
J.W. Snellman: "Sepä kummallista. Kuka on herran isä?".
Matti Anselmi: "Anders Josef Europaeus."
J.W. Snellman: "Vai niin. Vai niin. Hän oli hyvä ystäväni ja hyvin kunnianarvoisa mies. Kunniakas nimi . Sellaisen suomentamista ei voi puolustella."

Intohimoinen tiedemies

Matti Anselmi Äyräpää omistautui luonteelleen ominaisella innokkuudella työhönsä hammaslääkärinä edistäen alansa kehittymistä monenmoisilla toiminnoillaan.

Hän oli mukana perustamassa Lääkäriseura Duodecimia ja Suomen Hammaslääkäri-seuraa.

Ansioluetteloon kuuluu myöskin KOP:n, Vakuutusyhtiö Suomen, Instrumentariumin, Kalevala-seuran ja Takaharjun perustajajäsenyys. Näiden talousasioiden lisäksi voimia riitti laaja-alaiseen työhön kulttuurin hyväksi. Erikoisesti hänen sydäntään lähellä oli Kalevala.

Vuonna 1880 Matti Anselmi lausui Kalevalan kuvittamisen syntysanat. Suomalaisen kansallisinnostuksen lisäksi Matti Anselmilla oli eräänlainen "veriside" Kalevalaan. Olihan hänen isänsä pikkuserkku Daniel Europaeus tunnettu muinaisrunouden tallentaja, joka keräsi mm. Kullervo-runot.

Professori Äyräpään ansiolistaa täydentävät monet kunniapuheenjohtajuudet, jäsenyydet sekä kunniatohtorin arvot. Hän oli erittäin suosittu juhlapuhuja sekä luennoitsija, niin koti- kuin ulkomaillakin.

Hajamielisyytensä takia hän oli myös suosittu kaskunikkarien ja pilapiirtäjien kohde.

Eräällä jäniksenpyyntiretkellä jänikset näkivät Matin istumassa kivellä passissa. Toinen jäniksistä kysyi: "Kumpi sillä on mukana, pyssy vai hammaspihdit?".
Siihen toinen: "Pyssy."
"No sitten se ei ole vaarallinen."

Tutustuminen Takaharjuun

1800-1900 -lukujen taitteessa haettiin Itä-Suomesta paikkaa keuhkotautisten parantolalle.

Asian tiimoilta käytiin laajaa keskustelua ja neuvotteluja.

Karjalainen osakunta vietti kesäjuhliaan Savonlinnassa. Juhlaohjelmaan kuului laivaristeily Punkaharjulle. Matti Anselmin tehtävänä oli pitää juhlapuhe.

Paperilla ei kuitenkaan ollut muuta kuin "Hyvät naiset ja herrat". Niinpä juhlapuhuja poistettiin laivasta valmistelemaan hengentuotettaan Takaharjun kauniille rannalle. Siellä syntyi puhe, sekä syttyi kipinä parantolan perustamisesta juuri tuohon maisemaan.

Marraskuun 13. päivänä vuonna 1899 senaatti luovutti maa-alueen parantolalle. Kahden vuoden kuluttua, heinäkuun 15. päivänä, muurattiin peruskivi. Kiven laski Matti Äyräpään 10-vuotias Aune-tytär.

Matti Äyräpää oli Takaharjun johtokunnan jäsenenä 20 vuotta. Takaharjun lisäksi Tuunaansaaresta hankittiin maatila elintarvikehuollon turvaamiseksi, sekä kuntoutuvien potilaiden työskentelytilaksi

Nykyisin Takaharjun parantola toimii Punkaharjun Kuntoutussairaalana.

Tilanomistajaksi Vaahersaloon

Matti Äyräpää hankki Vaahersalosta Paavola-nimisen tilan omistukseensa. Kartanon päärakennus ja pellot olivat vuokralla. Äyräpään kolmihenkinen perhe asui kartanon läheisyyteen rakennetussa huvilassa.

Paavolasta käsin Äyräpää teki kalastusmatkoja niin Puruvedelle kuin Pihlajavedellekin uskollisina kalakavereinaan Jeremias Muukkonen ja Olli Makkonen.

Kyseisten herrojen henkilöllisyyttä tietämättömät Matin ulkomaalaiset ystävät luulivat heitä puheiden perusteella vaimoiksi. Taisivatpa olla asiasta vähän kateellisiakin.

Professori arvosti näitä kalakavereitaan niin paljon, että matkusti Helsingistä saakka tarvittaessa heitä lääkitsemään ja hoitamaan.

Palkinto kunnioittaa elämäntyötä

Matti Anselmi Äyräpään, harvinaisen lahjakkaan ihmisen, tiedemiehen ja vaikuttajan päivätyö päättyi 15.10.1928 Helsingissä. Hänen viimeinen leposijansa on Helsingin Vanhalla hautausmaalla.

Kunnianosoituksena hänen mittavalle päivätyölleen Duodecim-seura jakaa Matti Ayräpää -palkintoa, joka myönnetään aktiivisesti ja menestyksellisesti lääketieteellistä tutkimustyötä suorittavalle henkilölle. Vuoden 2001 palkinnon saaja on Riitta Hari.

Itse henkilökohtaisesti arvostan Matti Äyräpäässä hänen inhimillisyyttään ja avarakatseisuuttaan, mutta ennen kaikkea sitä, että hän sukunimensä suomentamisen myötä otti käyttöön sukumme vanhan nimimuodon. Sillä arvellaanhan Europaeuksien tulleen Parikkalaan juuri Äyräpään kihlakunnan alueelta Karjalasta.

Kun Äyräpäässä katsoin Vuoksen valkeaa hiekkaa, luonnon monimuotoisuutta, muistin Matti Anselmin, pääsiäisaamuna syntyneen kevään lahjakkaan lapsen, jonka elämää ja päivätyön rikkautta syvästi kunnioitamme Europaeus-suvun keskuudessa.

Kirsti Kaskinen


Menneen ajan muistomerkit tallella
Punkaharjun Vaahersalossa on säilynyt Äyräpään aikaisia rakennuksia

Punkaharjun Vaahersalossa Paavolan tilalla on Matti Äyräpään aikaisia rakennuksia jäljellä vielä aitta, riihi sekä kaksikerroksinen lato. Jäljellä on myös huvila, perheelle erittäin rakas paikka, jossa isäntäväen lisäksi

viihtyivät heidän lukuisat vieraansa. Ikää nuorimmillakin rakennuksilla on likitulkoon kohta sata vuotta.

Nykyään huvilassa viettävät kesiään Laibertit, jo kolmannessa sukupolvessa.

Kartanon maita puolestaan asuvat Saarentalot.

- Vuonna 1952, kun muutimme tänne, aitta oli jo miltei tuossa kunnossa kuin nykyäänkin. Katon olemme uusineet, Lauri Saarentalo kertoo.

Tilan vanhaa päärakennusta, jossa Vaahersalon koulu aikoinaan sijaitsi, ei enää ole. Sen sijaan vanhat leikkipaikat ovat yhä tallella: lehtimajasta kertovat vanhat puut, vaahterat, lehmukset ja pihlajat.

Aittarakennus on nähnyt monen monituista vuodenkiertoa. Paavolan tila henkii vanhan asutuksen tunnelmaa.

- Taru kertoo, että Vaahersalon vanhin asuinpaikka sijaitsisi läheisen koivikon reunassa. Kun kävin tienoota kyntämässä, löysin paljon entisiä tulisijoja, Lauri Saarentalo toteaa.

Lato, jonka on suunnitellut presidentti L.K. Relanderin isä, maatalouskoulun johtaja Evald Relander, on ollut Saarentalon perheellä täyskäytössä aikoinaan, sen sijaan riihi on palvellut lähinnä varastona. Latoon on laitettu peltikatto pärekaton tilalle, mutta muuten hulppeat mittasuhteet ja oivallinen sijainti jyrkän kallion kupeessa ovat entisellään.

Dokumentteja tallella

"Äyräpään" huvilalla Olli ja Märta Laibert esittelevät vanhoja huvilanpiirustuksia ja papereita, joista ilmenevät tilojen omistusoikeuksien muutokset.

Papereista löytyy merkintä vuonna 1898 tehdyistä kaupoista.

Todennäköistä on, että tilan osti silloin Matti Äyräpää. Muut vuodet täsmäisivät tähän tietoon, Kirsti Kaskinen sanoo.

Huvilan paikka, Mäki-Jaakkola on lohkaistu erilleen vuonna 1933 tilan siirryttyä Dagmar Laibertin omistukseen. Alkuperäinen manttaali mahtaa olla vuoden 1875 isojaon peruja Kirsti Kaskinen arvioi.

Miten Laibertit päätyivät Vaahersaloon ja ostamaan Äyräpäältä huvilatontin haltuunsa?

Rautatie kulki siihen maailman aikaan Punkaharjulta Elisenvaaraan, ja Laibertin sisarukset olivat jo vuosia kalastelleet Enenniemellä ennen kuin Dagmar Laibert osti huvilan Vaahersalosta. Viipurilaissyntyiset Laibertit halusivat kalaisien vesien äärelle.

Huvilalla on viihtynyt myös seuraava sukupolvi. Olli Laibert vietti kaikki sodanaikaiset kesänsä tätinsä huvilalla.

- Silloin pellot lainehtivat ympärillä, muistan iltalypsyn ajat, Olli Laibert kertoo lapsuudenajoistaan.

Vaahersalossa oleskelleiden vieraiden lista on kunnianarvoisa niin Äyräpäiden kuin Laibertien ajoilta.

Äyräpää kestitsi huvilallaan monia ulkomaisia vieraitaan heidän joukossaan kulttuuriväkeä ja tiedemiehiä.

Mielenkiintoisia nimiä sisältyy myös Laibertien vieraskirjaan vuosikymmenten varrella. Esimerkiksi Salpalinjan rakentamisen ajalta on kirjaan kirjattu monien tunnettujen upseereiden nimiä, palvelihan huvila heidän majoituspaikkanaan sotavuosina.

Rakas kesäpaikka

Vuonna 1979 huvila siirtyi Olli Laibertille ja tämä puolestaan on sittemmin luovuttanut huvilan tyttärensä ja poikansa omistukseen.

Matti Äyräpään huvilapaikka on tullut rakkaaksi kaikille omistajilleen.

Laibertien sukua isovanhemmista lapsenlapsiin kokoontuu aina Vaahersaloon kesäkuukausina viettämään suvisia päiviä.

-Täällä me viihdymme, Laibertit toteavat vehreyden ja vanhan miljöön keskellä.

Tiina Strandén

"Tämä tuoli on luultavasti itsensä Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema. Tuolille on pari ja kalustoon kuuluu myös pöytä. Kalusto on Äyräpään peruja. - Näin Dagmar kertoo hänelle kerrotun, Olli Laibert täsmentää Gallen-Kallelan nimen liitetyn kalustoon perimätiedossa, muuta todistusaineistoa ei asian tiimoilta ole."

Huvila

Aitta

Viiri


JOULULAULU VUONNA 1941, SOTAJOULUNA

Lyhyen talvipäivän aikainen hämärä himmentää aution korpimaan - sen kautta kulkee raskaasti lastattu Sairasjuna kohti koti-Suomea kuten termi kuuluu. Yksitoikkoiset, taistelujen merkitsemät seudut, jotka lumi nyt sovittaen peittää, jäävät jälkeen, häipyvät etäisyyteen.

Sisällä junassa, haavoittuneita täynnä olevassa paarivaunussa on oma erikoinen maailmansa. Tärisevä, heilahteleva, sodan todellisuutta edustava maailma. Mahdollisimman mukavasti paareilleen sijoitettuina sotilaat makaavat paareillaan. Äsken juuri kävi lääkäri kierroksellaan ja jatkoi matkaansa seuraavaan vaunuun. Olen yksin hoitajana vaunussa, työ on jo tuttua; monta kertaa olen vastaanottanut vaunun täyteen haavoittuneita, kulkenut heidän mukanaan pitkät matkat, nykyisin jopa monet sadat kilometrit kerrallaan, nähnyt heidät siirrettävän sairaaloihin edelleen hoidettaviksi. Yhä uudelleen olen nähnyt sodan armottomat kasvot hoitotyössäni ja kuunnellessani kenttäharmaitteni kertoilua. Olen nähnyt sen rohkeuden ja vähäeleisyyden, millä vaikeat tapahtumat kerrotaan ja aina vakavuuden lomassa kuullut sen leppoisan ja vapauttavan huumorin välähdyksen, joka sovittavana aina ilmenee sotilaiden kertoillessa vaikeuksistaan.

Tällä kertaa matkustajat eivät tahdo rauhoittua. Junan pieni keinunta, joka yleensä tuudittaa uneen uupuneet, ei nyt rauhoita ollenkaan. Tuossa nuorukainen, joka on menettänyt kokonaan näkönsä hapuilee hänelle oudossa pimeydessä eikä tahdo voida estää toivottomuutta tulemasta mieleensä. Muuan vanhempi mies kulkee levottomana edestakaisin vaunun kävelytilassa - juuri koettu haavoittuminen on liian tuore tapahtuma vielä.

Näen ja ymmärrän tämän levottomuuden - äsken taistelusta tulleet haavoittuneet eivät helposti pääse irti sodan todellisuudesta ja läheisyydestä. Sydämestäni toivoisin voivani auttaa heitä, löytää jotain yhteistä ja läheistä, joka toisi levollisuutta mieliin. Avukseni saan lausahduksen, kesken juttelun lausutun: "Aivan hetihän on joulukin...". Lähimmät miehet jäävät miettimään, joku kysäisee kuin itsekseen: "Saanenko tänä jouluna elää sen ilon hetken, että näkisin joulukynttilöiden syttyvän?".

Hämärästä vaunun nurkasta kuulen pyynnön: "Sisar, laulattehan! Laulakaa meille jokin joululaulu, kuuntelisin niin mielelläni". Ja sisar laulaa vanhan joululaulun, virren säveleen sovitetun, omien säteilevien lapsuusjoulujensa laulun, täällä sodan ajalla, kenttäharmaille veljilleen:

"Joulu, joulu tullut on, juhla armahainen...
vaikka vainen maailma myrskyisenä pauhaa,
sydämemme levossa nauttii joulurauhaa."

Harras, lempeästi virsimäinen sävel - mikä taika siinä onkaan. On kuin kynttilät olisivat syttyneet tänne vaunun hämärään, kuin aavistus joulun rauhasta hiipisi sisään. Niin nousee minun silmiini kuva oman kotini joulusta, missä nyt kaivataan kahta poikaa ja veljeä. He nukkuvat kotikirkon vierellä sankaritoveriensa rinnalla annettuaan kaikkensa tälle suuresti rakastetulle isänmaalle.

Kaivattu koti se kangastelee mielissä jokaisella. Kuin yhteisten mietteitten tuloksena kuulen lausahduksen. "Siksihän tälle tielle lähdettiinkin, että ainakin lapsemme saavat viettää rauhan jouluja vaikkemme itse niitä enää näkisikään."

Taivas on tähdissä nyt, näitä taivaan valoja eivät pimennysmääräykset sammuta. Niiden heikossa valossa junamme kolisee läpi talvisen yön, pakkasen ja lumiesteiden, kohti koti-Suomea, kohti aivan käsillä olevaa joulua - ja kerran koittavaa onnellista huomispäivää.

Eeva Aaltio
Marraskuussa 2001

Eeva Aaltion os. Hirvensalo kirjaa Sairasjuna jatkosodassa v. 1941-1944 on vielä saatavissa suoraan kirjoittajalta itseltään. Yllä oleva joulun 1941 muistelo ei ole mukana kirjassa vaan on kirjoitettu varta vasten tätä vuoden 2001 Sukusanomien joululehteä varten.


MERVI PÖNTINEN:
LOISTEPUTKEN ALLA

Tapahtui tänäkin vuonna, että kaikkialla oli suuret määrät ihmisiä ajamassa autojaan, huolehtimassa töistään, makaamassa sairaalavuoteissaan, itkemässä surujaan ja leikkimässä leikkejään. Heille ilmestyi mainosmies ja julisti: "Minä ilmoitan teille suuren metelin! Teille on syntynyt joulunvietto! Ja tämä on teille merkiksi: tänä vuonna te vaihdatte sielunne pienempään määrään kalliimpaa kamaa kuin koskaan ennen. Ja voi sitä joka karkuun yrittää!" Ilmestyi toinenkin ja huusi:" Minä ilmoitan teille suuren idyllin! Teille on syntynyt tunnelma! Maaseudun talvi huokuu leppeää rauhaa, aidolle talonpoikaispöydälle on katettu leivinuunissa oman pellon luonnonmukaisista uutisista leivottua kokojyväleipää! Se on kiedottu isoäidin mallin mukaan itse kudottuun täysin koruttomaan pellavaliinaan ja asetettu herttaisesti omatekoisen olkihimmelin alle, ja sopu vallitsee suitun lapsiparven ja koko suvun valoisien vanhusten kesken. Ja voi sitä joka pakoa suunnittelee!" Ilmestyi kolmaskin ja kuulutti: "Minä ilmoitan teille suuren ponnistuksen! Teille on syntynyt hengellinen mahdollisuus! Hylätkää joutavanpäiväiset arkiset askareenne ja valmistakaan sydämenne, että se varmasti osaisi oikein ottaa vastaan joulun sanoman. Ja voi sitä joka vapautusta etsii!"

Poika on kipeänä jo kolmatta viikkoa. Yskä ja nuha eivät ota väistyäkseen. Pieni olemus on uupunut ja haluton, silmät ovat käyneet sumeiksi eivätkä leikit ole sujuneet enää aikoihin. Keltaisen ja sinisen kirjava kuorma-auto on unohtunut eteiseen kenkien sekaan. Isosisko syventyy ilta illalta kauppojen lähettämiin lelukuvastoihin. Kaverit ovat jo saaneet valita omat joululahjansa, tai niin he ainakin väittävät. Kaikki saisivat vähintään kaksi Barbieta. Kaikki saisivat syödä suklaata niin paljon kuin haluaisivat. Ulkomaanmatkakin olisi useimmilla tiedossa, ainakin siltä oli näyttänyt kun opettaja oli koulussa kysynyt. Isä puolestaan istuu puoliksi näkemättömin silmin television edessä. Syvällä sielussa häämöttää lähtemätön varjo - lapsuuden joulut. Riita ja huuto. Tämän vuodenajan väistämätön taakka. Jos voisi nukkua talven yli. Äiti seisoo keittiössä ja sekoittaa mannapuuroa. Saisikohan poika

sitä vähän syödyksi? Tyttö vihaa puuroa - syököön iltapalaksi vaikka jogurttia. Mies etsiköön kaapista jotakin. Väsyttää niin ettei itselle enää mikään maistu. No, toteutuuhan siinä ainakin se kuuluisa paasto, vaikkei se kai mitään pyhitä kun ei se tapahdu tahdonvoimalla eikä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Poika ei saa niellyksi kuin kaksi lusikallista puuroa. Jogurtti on tytön mielestä väärän merkkistä, eikä miehenkään ilme ole kovin kiitollinen. Mutta pääseehän sentään nukkumaan. Tämän päivän taisteluissa tallatut sotakengät joutavat muutamaksi tunniksi komeroon. Ellei poika sitten anna yöllä ylen.

Koittaa adventtiaika. Poika on kutakuinkin tervehtynyt ja päässyt päiväkotiin. Elämä jotenkin sujuisi tavallisissa uomissaan, ellei olisi pakko havahtua hätääntymään ahdistavana muurina edessä seisovasta joulusta. Tämän kuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä kun olisi tilaisuus kokea joulun sanoma. Teille on syntynyt... Teille on syntynyt... Odota Jeesusta, odota, odota, vielä hän ei ole täällä!

Enää kolme viikkoa. Lapset kantavat kotiin niin paljon jouluaskarteluja, etteivät ne tahdo mahtua mihinkään. Ja opettaja on sanonut, että kotona teette sitten äidin kanssa lisää, eikös niin? Ja kai te vietätte pikkujoulua, ja onhan teillä toki suklaakalenteri, ja johan omatekoiset joulukortit isovanhemmille ovat valmiit? Leikitäänhän teidän kotonanne tonttuleikkejä? Ai kun se on kivaa, kun saa yhdessä äidin kanssa kuorruttaa piparkakkuja, ja onhan teillä toki kuusessa pelkkiä itse tehtyjä koristeita? Varmaan teille tulee oikein paljon vieraita!

Kaksi viikkoa. Omat vanhemmat ja appivanhemmat! Hedvig-täti ja Ossi-setä, Lahja-kummi ja sisarukset lapsineen! Enot! Miehen enot! Tädit! Miehen tädit! Mies! Tyttö! Poika! Paasto! Mehulinko! Maksalaatikko! Raakaravinto! Rukoushiljaisuus! Itse leivottu leipä! Olkihimmeli! Kinkku! Kaupallisuuden vastustaminen! Lautasliinarenkaat! Vanhainkodissa käynti! Kynttilöitten valaminen! Omatekoisten rakkaudentäyteisten lahjojen pakkaaminen! Hämäränhetkien vietto! Sahramipulla - vaikka tytär ei siedä sahramia! Itse hyödetyt hyasintit - vaikka miehellä on astma!

Yksi viikko jäljellä jouluun. Lapsille kultaiset muistot, vanhemmille herkistynyt mieli, kaikille aitoa sisältöä yhdessäoloon - joten tokihan käytte joulukirkossa ja hautausmaalla? Yhä haikeammin mankuvat joululaulut hankeen unohtuvaa lasta. Yhä nyrpeämmin ne murjottavat kiiltävistä kuusenkoristeista ja lahjapaketeista. Yhä armottomammin ne pauhaavat ja vaativat sydäntä valmistumaan, valmistumaan, valmistumaan! Teille on syntynyt meteli! Teille on syntynyt idylli! Teille on syntynyt ponnistus!

Sitten tulee tuo pelätty päivä, eikä sydämen seimestä löydy yhtään ketään. Poika on uudestaan kipeänä. Kuume on noussut taas, ja silmänalukset tummina hän jaksaa juuri ja juuri katsella kuusta, jonka isä on omien raskaitten ajatustensa synkistämänä viime hetkellä hankkinut. Isosisko kieppuu riehaantunut puna poskillaan ympäri kotia. Milloin pukki tulee? Tuleeko se varmasti? Joko suklaakävyt saa syödä? Äiti kiertää kynttilää jalkaan. Mieltä kirvelee. Taaskaan ei päästy edes aattohartauteen, ja kauhea vaiva se olisi tietysti ollutkin, eikä sinne olisi varmasti mahtunut istumaankaan. Hän tiuskaisee tyttärelle muutaman myrkyllisen sanan. Sitten hän tönäisee syliin kerjäävän pojan syrjään ja antaa sivumennen miehelle väliaikatiedot tämän saamattomuudesta jouluvalmisteluissa.

Ei tullut joulua sittenkään, kuiskaa kyyninen ääni mielen taustalla. Samat muuttumattomat murheet. Samanlainen luontosi orja olet kuin aina, paha niitä kohtaan jotka sinua eniten tarvitsevat. Orja! Syyllinen! Epäonnistunut! Teille on syntynyt, teille on syntynyt... mikä muu kuin tuomio! Kuinka tänä jouluna olisi voinut olla toisin? Äiti pakenee pihaan, ettei lasten sentään tarvitsisi nähdä hänen itkuaan. Tähdet kimaltavat pakkastaivaalla ja kuuset humisevat näkymättömissä Eikä niilläkään ole muuta sanomaa kuin autius. Jeesus, äiti parahtaa äänettömästi. Jumalan Karitsa! Ethän ole oikeasti enää seimessä etkä lumikinoksessa? Armahda minua ja meitä kaikkia! Aina tämä loputon syyllisyys! Aina tämä musertava ahdistus! Sama tukahduttava haikeus ja koti-ikävä! Anna selvitä tästä päivästä!

Ja niin sitten käy, että jouluyö tapaa äidin ja pojan terveyskeskuksen odotushuoneesta, tummanvihreältä keinonahkasohvalta. Päällyksen reiästä on pursunut hieman täytettä. Kolhiintuneella pöydällä lojuu pino sadasti selattuja aikakausilehtiä. Lasioven takana kimaltaa muovinen kuusi heikosti kultalameekoristeineen. Poika makaa velttona, iho tulikuumana äidin sylissä. Avaamatta jäivät lahjat ja syömättä piparkakut ja suklaat. Siellä jossakin on koti jouluvaloissaan, siistinä ja kaunistettuna. Isä ja isosisko taitavat jo nukkua. Äiti avaa Raamatun, jonka on viime hetkessä työntänyt laukkuunsa.

Niin heidän edessään seisoo Herran enkeli hänen kirjoitettuihin sanoihinsa pukeutuneena, ja Herran kirkkaus loistaa heidän ympärillään. Minä ilmoitan teille suuren ilon! Teille on syntynyt Vapahtaja.

Eikä ole mitään menneen ahdistusta eikä tulevan pelkoa. Sillä nyt aika on täyttynyt, Jumalan oikea ajankohta on tullut. Hän lähettää Poikansa, että orjuutettu äiti muistaisi lapsen asemansa, joka hänelle on kauan sitten ostettu. Siinä loisteputkien alla Ylösnoussut istuutuu kalsealle sohvalle äidin ja pojan viereen. Minä tässä olen, hän sanoo. Kaikki on jo täytetty! Minä olen arkena ja pyhänä, syntymäpäivänä ja kuolinpäivänä sama. Minä olen jo armahtanut sinut. Eikä sinun tarvitse muuta etsiä joulunakaan.

Mervi Pöntinen on Eeva Aaltion tytär.

"Loisteputken alla" on hänen kirjastaan "Perunan virsi pellossa ja muita kertomuksia", joka ilmestyi Kariston kustantamana 2001.



SUKUSANOMIEN TOIMITUS TOIVOTTAA KAIKILLE LEHDEN LUKIJOILLE
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!



Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.