A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1995 Heinäkuu No 1 (75)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

Rytkösten perhekuva:
Vasemmalta Matti Eenokki, Liisa, Hillevi, Olavi, Elsa-Maija, Äiti Ella (Elin), Talvi, Isä Enok, Eero, Ilmari

A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS 1.7.1995

Hyvät sukulaiset

Sukusanomat on saanut kevään aikana runsaasti aineistoa, mikä on viime vuosiin nähden ilahduttavaa.

Vuoden 1994 vuosikokous pidettiin 1.10.1994 Ravintola Perhossa. Ennen varsinaista kokousta tutustuimme Martti Hirvensalon johdolla Hietaniemen hautausmaalla lukuisiin vanhoihin ja uudempiin suvun hautoihin.

Kokouksessa julkistettiin yhdistyksen sukumatrikkeli, Yhdistyksen hallitukseen valittiin esimieheksi Eero Hirvensalo, sekä hallitukseen jäseniksi: Liisi Klobut, Elina Lehtonen, Pekka Malkavaara, Sirkka Montonen, Anja Pöyhönen, Kaija Rasilo, Eeva Rytkönen, Kirsti Salminen, Riitta Smeds, Leena Äyräpää ja Pertti Äyräpää.

Yhdistyksen jäsenmaksu on edelleen 40 markkaa. Apuraha-anomuksia ei ollut eikä Aune Äyräpään rahastosta myönnetty apurahoja.

Toimivuoden 1994 aikana ovat keskuudestamme poistuneet Matti Eenokki Rytkönen 14.6.1994 sekä Unto Rytkönen 29.12.1994.

SUKUMATRIKKELI

Sukumatrikkelimme on esitelty Sukuviestissä 3/1995 ja saanut siinä positiivisen vastaanoton. Yhdistys oli edustettuna ja esitteli matrikkelia omalla osastollaan Sukumessuilla Turussa 19.-21.5.

Sukumatrikkeleita on edelleen saatavissa hallituksen jäsenten välityksellä tai tilaamalla suoraan esimieheltä.

Kirjan sukulaishinta on 100 markkaa.

Kirjan epätäsmällisyyksistä ja virheistä on toistaiseksi tullut vain vähän palautetta. Ajatellen lähivuosikymmentä ja mahdollista uusintapainosta olisi tärkeää, että kukin katsoisi kohdaltaan tietonsa ja korjaisi suoranaiset virheet. Helpointa olisi koota korjausvedos siten, että kopioidulle sivulle merkitään tarvittavat korjaukset ja kopiovedos lähetetään yllämainittuun osoitteeseen.

VUOSIKOKOUS PARIKKALASSA 23.-24.9.1995

Vuoden 1995 vuosikokous järjestetään A.J.E:n lapsuuden kotipitäjässä Parikkalassa 23.-24.9.1995.

Lähdemme yhteisellä bussikuljetuksella 23.9. klo 08.00 Helsingin rautatieasemalta. Majoitus ja kokous on Kansan Raamattuseuran luonnonkauniissa paikassa, Oronmyllyn toimintakeskuksessa.

Lounaan jälkeen n. klo 13.00 tutustumme suvun historiallisiin paikkoihin, Parikkalan kirkkoon, hautausmaahan sekä vanhoihin asuinpaikkoihin Ritanmäellä. Iltapäivällä on varsinainen kokous ja kokouksen yhteydessä tutustumme myös paikalliseen Europaeus-sukuyhdistykseen ja vietämme iltaa esitysten, vapaan ohjelman, ja seurustelun sekä saunan ja ruokailun merkeissä.

Aamulla osallistumme jumalanpalvelukseen Parikkalan kirkossa, minkä jälkeen on linja-autokuljetus takaisin Helsinkiin.

Majoitustilat ovat asialliset ja liikkuminen tiloissa helppoa, paikka on viihtyisä (paikan päällä tarkastettu).

Hinnat ovat kohtuulliset:
Majoitus 1-4 hengen huoneissa täysihoidolla (lounas, kahvi, päivällinen, aamiainen):

Bussikuljetuksen hinta on saatu edulliseksi. Alhainen hinta edellyttää kuitenkin, että Helsingistä lähtevät tai Helsingin kautta tulevat valitsisivat oman auton sijasta yhteisen kuljetuksen. Sukukokousmatkailun tunnelmaankaan ei pääse henkilöautossa aivan yhtä helposti kuin tilavassa bussissa...

Jotta bussimatka onnistuisi taloudellisesti ja kaikille alle junalippujen hinnalla, on osallistujia oltava vähintään 20, tällöin matkan hinnaksi tulee 200 markkaa (maksimi). Mikäli matkustajia on enemmän, laskee hinta vastaavasti. Mikäli matkustajia on vähemmän, vastaa yhdistys puuttuvasta osasta. Matka maksetaan linja-autossa rahastonhoitajalle.

Lasten hinnat on sovittu alhaisiksi, jotta perheet voisivat osallistua tilaisuuteen runsaslukuisina:
0-6 v. ilmaiseksi, 7-18 v. 30, -.

Tarkempi ohjelma jaetaan elokuussa yhdistyksen jäsenille. Sukujuhlan onnistumisen (linja-auton varaus, majoitus ym.) kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että ilmoittautuminen matkalle tapahtuu ajoissa.

ILMOITTAUTUMINEN VUOSIKOKOUKSEEN 31.8.1995 MENNESSÄ

- joko kirjeitse tai puhelimitse suoraan Oronmyllyyn:
Eeva-Liisa Siitonen
Kansan Raamattuseuran toimintakeskus
Oronmyllyntie 250, 59310 Särkisalmi
Puh: 954-483200, Fax: 954-483246

- ilmoituksen yhteydessä annettava tieto matkustustavasta, osallistuuko bussikuljetukseen vai ei.

- kukin vastaa itse majoituskustannuksista paikan päällä

Matkalle ilmoittautumisen voi tehdä myös hallituksen jäsenille, jotka toimittavat tiedot eteenpäin.

AUNE ÄYRÄPÄÄN RAHASTON STIPENDIT

Aune Äyräpään rahaston stipendit vuodeksi 1995 taiteen harrastuksen ja opintojen tukemiseksi yhdistyksen jäsenten keskuudessa julistetaan haettavaksi 15.9.1995 mennessä.

Hakemukset perusteluineen tulee osoittaa yhdistyksen hallitukselle ja lähettää yhdistyksen esimiehelle osoitteella.

JÄSEN- JA OSOITEREKISTERI

Yhdistyksen jäsen- ja osoiterekisteriin tehtävät muutokset pyydetään ilmoittamaan
1) joko yhdistyksen esimiehelle (osoite yllä),
2) tai suoraan rekisterin pitäjälle Pertti Äyräpäälle.

Kesäterveisin,
Eero Hirvensalo
yhdistyksen esimies

Miten Helmi Winteristä tuli kajaanilainen

Talvisota muutti pysyvästi monien Europaeus-suvunkin jäsenten elämää. Niin myös Helmi Winterin, jonka oli Viipurin ensimmäisenä pommituspäivänä 30.11.1939 jätettävä synnyin- ja kotikaupunki, omaisten haudat ja kaunis koti. Miehensä, tri Uno Winterin kuoltua 1929 oli Helmi muuttanut tähän vanhemmilta perittyyn, tilavaan asuntoon Pantsarlahdenkatu 2. Siitä oli muodostunut monen koululaisen ja opiskelijan koti, "Akin puulaaki", sekä lukuisten ystävien ja sukulaisten, matkustavaistenkin kohtaamispaikka. Nyt oli siepattava vähäiset sallitut tavarat mukaan ja ahtauduttava kohtalotoverien kanssa evakkojuniin.

Onneksi määränpää oli tiedossa, Elli- ja Selma-serkkujen (Hällström) koti Kivijärvellä Keski-Suomessa. He tarjosivat täysihoidon suuressa, huvilamaisessa kodissaan monille muillekin sukulaisille ja ystäville, esim. Bertha Äyräpäälle, Maikki Hällströmille ja Helli Valtavuolle tyttöineen. Toivo Valtavuo oli Viipurin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Viipurissa melkein sodan loppuun saakka. Helmi oli Kivijärvellä talvisodan ajan ja enimmäkseen välirauhankin ajan. Jatkosodan alettua hän elokuussa tuli Kajaaniin, kun sieltä saapunut suruviesti kertoi Aino-sisaren ja Yrjö Hirvensalon Pentin ja Heikin kaatuneen 10. ja 11.8.1941. Helmi jäi asumaan surukotiin sitä monin tavoin tukien. Kajaanista tuli hänelle uusi kotikaupunki, sisaren kodista toistaiseksi uusi koti.

Kevättalvella 1942 Helmi opetti ranskaa Yhteislyseon VIII luokalla, joka sodan oloissa toimi Seminaarin johtajan asunnossa. Hän kävi myös Kivijärvellä auttamassa vakavasti sairastuneen Selma Hällströmin hoidossa. Selma kuoli 12.3.1942. Kajaaniin palattuaan Helmi ryhtyi etsimään uutta työtä, vakituinen opetustyö koulussa kun oli poissuljettu hänen huonontuneen kuulonsa vuoksi. Kajaanin Sotilaskotiyhdistyksen sihteerinä toiminut Aino-sisar sai kuulla Sotilaskotiin etsittävän uutta johtajatarta. Helmille tarjottiin tehtävää, hän innostui asiasta, matkusti Ylämyllyn Sotilaskotiin saamaan koulutusta ja harjoittelemaan, ja niin hänet valittiin Kajaanin Sotilaskotiin vuoden 1942 lopussa. Sotilaskodin johtajalle kuului myös asuntoetuna pieni ullakkohuone, mille kotinsa menettänyt evakko antoi suuren arvon. Innostuneena hän paneutui uuteen työhönsä, joka vaati paljon fyysisiäkin voimia.

Vuonna 1947 Sotilaskotiyhdistys koki suuren organisaatiomuutoksen, kun tähän asti itsenäinen Kajaanin Sotilaskotiyhdistys liittyi osaksi valtakunnallista Rajasotilaskotiyhdistystä sen Kajaanin osastona. Joustavasti Helmi sopeutui muutokseen ja toimi tehtävässä vielä vuoteen 1950, jolloin hän täytti 67 vuotta.

Nyt Helmi muutti Aino-sisaren kanssa (Yrjö Hirvensalo kuoli vuonna 1946) yhdessä vuokrattuun asuntoon Kirkkopuiston viereen, Karvosen taloon. Helmi antoi vielä ranskan kielen yksityistunteja ja opetti muutamia tunteja viikossa ranskaa Kansalaisopistossa aina 77-vuotiaaksi saakka. Aino Hirvensalo, joka opetti saksaa Kajaanin Tyttölyseossa vuosina 1951-1956, lopetti opetustyön nuorempana, jo 70-vuotiaana. Vuonna 1957 sisarukset muuttivat yhteisesti hankkimaansa kerrostaloasuntoon "Kontiokulmaan". Siinä he elivät vielä monta hyvää yhteistä vuotta "Hirvensalon tytöiksi" kutsuttuina sukulaisia ja ystäviä eri tavoin muistaen ja moneen rientoon nuorekkaina osallistuen.

Kun Rajasotilaskotiyhdistys v. 1987 täytti 40 vuotta, pyydettiin allekirjoittanutta muistelemaan Kajaanin osaston alkuvuosia ja nimenomaan Helmi Winterin aikaa. Tein sen mielelläni lisäten omiin muistoihini Helmin ja Sotilaskodin sen aikaisilta ystäviltä vielä hallussa ollutta tietoa.

Sylvi Rasilo

Elina Kitusen kirje Hanna ja Aarne Äyräpään perheelle

Seuraava runomuotoinen kutsu on lähetetty Hanna ja Aarne Äyräpään perheelle - se on osoitettu lähinnä Veikko Äyräpäälle, joka ilmeisesti oli tuolloin (kesäkuun alussa 1944) lomalla Helsingissä. Kutsun esittäjä, Elina-serkku (Lehtonen) ei ollut lottakomennuksella, koska oli toipilaana kevään ankaran sairautensa jälkeen. Kutsu on lähetetty Kitusen perheen kesäpaikasta, Järvenpään Vuorelasta kulleroiden ja kielojen kukkiessa, juuri ennen Kannaksen suurhyökkäystä, jonka pyörteisiin Veikko Äyräpää 26.6.1944 katosi.

Valkein hohtaa tuomentertut,
puutarha on vehmas, uhkee
käykää katsomassa serkut,
kohta kielotkin jo puhkee

Linnut laulaa aamuin illoin,
soittakaa, jos tänne milloin
halu oisi, äiti myötä,
virkistymään kesken työtä

Tervetulleet ootte aina,
kaunihina sunnuntaina,
silloin tääll' on laaja lääni,
häiritse ei hälyääni

Maailmalla meret pauhaa,
pommit tippuu, tykit jauhaa
sankat savupilvet sauhaa

Tääll' on Vuorelassa lauhaa,
kulleroiden kultanauhaa
luonnon ihmeellistä rauhaa

Toivon, ettei mikään estä
visiittiä tähtäimestä
Koko perheen keuhkot pestä,
kaupungista pölyisestä
(Pökö tenttikiirehestä)
Eihän matka kauan kestä
- Veka kiitos kirjehestä

Salve aestum dum habemus
Toivoo Trollius Europaeus

Unto Rytkönen (3.8.1902-29.12.1994) lapsenlapsen silmin

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa..." Yksi niistä on ihmisen aistien valtakunta - ihmeellinen kyky tuntea, haistaa ja maistaa - kokea ja hahmottaa ympäröivää kaikkeutta. Jos omalle elämälleni haluaisin esikuvaa - jotain mihin tarttua ja mistä ammentaa voimaa, löytyisi yksi malli helposti, Unto-vaari ja hänen uskomattoman laaja elämänkaarensa.

Mitä vanhemmaksi itse kasvoin, sitä paremmin kykenin tiedostamaan Unto vaarin mahtavan taidon käyttää aistejaan monipuolisesti. Vaarilla tuntui todella olevan "asiat kunnon järjestyksessä". Hän tunsi itsensä ja tiesi missä mennään -hyvin laaja-alaisestikin. Hän ymmärsi mikä oli (ainakin hänelle) kaiken perusta ja missä järjestyksessä asioissa tuli edetä. Tämän tasapainon vallitessa vaari kykeni nauttimaan elämästään täysipainoisesti samalla mitä erilaisimpia haasteita vastaanottaen ja niitä selvittäen.

Pienempänä en tietenkään kyennyt tällaiseen "analysointiin", vaan pikemminkin vaarin jyhkeä ja jopa jäyhä olemus hämmensivät ja ihmetyttivät. Jälkeenpäin ajatellen lienee niin, että kaikki itsestään ja maaperästään varmoja olevat ihmiset herättävät kanssakulkijoissaan eräänlaista kunnioitusta. Mutta vaikka vaari olikin pienelle ihmiselle vielä mysteeri, niin tajusin kyllä hyvin varhain sen, että luonto vesistöineen, maaperineen ja eläimistöineen oli Unto-vaarin elämänlähde.

Hänen kunnioituksena luontoa ja sen voimia kohtaan oli ehdotonta. Miten hyvin muistankaan vaarin keppeineen seisomassa mökin kalliolla ihailemassa häntä ympäröiviä kyykäärmeitä (itse kun niitä ei olisi toivonut näkevänkään...). Ja kuinka puolestaan kasvimaan itse kylvetyt ja kasvatetut antimet, samoin kuin versosta alkaen itse hoidettujen amaryllisten kukkiminen olivat aina valtavan suuria ilon- ja ihmetyksen aiheita.

Entäpä lapsen syntymä - sitä Unto-vaari jaksoi todella kummastella. Jokainen vaarin ja supervaarin jälkeläinen on varmasti saanut osakseen yhtä suurta ihmetystä kuin omatkin lapseni. Kysymys ihmisen ihmeellisyydestä, kuten lapsen pienuudesta askarrutti vaaria aina. Utelias ja havainnoiva pilke silmissään hän yli 90-vuotiaana tutkaili lapsenlapsenlapsiaan.

Unto-vaarilla todella säilyi kyky kokea elämyksiä ja arvostaa niitä - hän ei turtunut eikä paatunut aikaansaannostensa (joita toki riitti) edessä, vaan eli elämää jalat ja järki tukevasti juurillaan. Kaaos ja kakofonia olivat varmaankin vaarin vihollisia, jo sanoinakin. Muistan lapsuudesta esim. sen, kuinka vaaria ärsytti se, jos TV ja radio olisivat olleet samanaikaisesti päällä tai se, että yritettäisiin seurustella samalla kun joku soittaisi pianoa. Asioihin tuli voida keskittyä täysipainoisesti kerrallaan, se oli tärkeää.

Tämä pieni tarina siitä, millaisena Unto-vaarin itse koin, lienee hyvinkin subjektiivinen, mikä puolestaan johtuu siitä, että itsellänikin on näitä ihmeellisiä aistimisen kykyjä. Ja juuri tunteista syntyy itseni avuttomaksi tekevä ikävä, jonka Unto-vaarin - "Suuren Ihmettelijän" - poismeno aiheuttaa.

Silti on mentävä eteenpäin ja jaksettava itse ihmetellä, sillä "elämä on kaunis, onhan niin" ja "se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa". Kiitos kaikesta vaari.

Tuula Elina

Toimitusjohtaja Unto Rytkönen 3.8.1902-29.12.1994

Ilmestynyt Sähkösanomissa, Helsingin Energian henkilöstölehdessä 1/95, Sukusanomiin julkaistavaksi saatu Aimo Puromäen luvalla

Suuri mies ja suuret jäljet

Diplomi-insinööri Unto Rytkönen kuoli 92 vuoden ikäisenä 29.12.1994. Hän toimi Helsingin kaupungin sähkölaitoksen toimitusjohtajana lähes neljännesvuosisadan ajan ja siirtyi tästä tehtävästä eläkkeelle 1.5.1969. Hän syntyi Hollolassa 3.8.1902.

Unto Rytkönen oli pitkän linjan mies sähköalalla. Norssissa käydyn keskikoulun jälkeen nuoruusvuodet kuluivat apumiehenä sähköistystöissä maaseudulla, korpraalikoulun sähkölinjalla asevelvollisena, asentajana radiotehtaassa ja Oy Strömberg Ab:n moottoritehtaalla. Insinööriopintojen avaukseksi osui Tekniska Läroverket, mikä olikin sisua vaativa koetus ruotsinkieltä taitamattomalle. Opinnoissa hankittu insinööriruotsin taito oli oleva kuitenkin Rytköselle monin tavoin hyödyksi. Rytkönen tuli Helsingin sähkölaitoksen palvelukseen sähköasentajaksi ja sitten piirtäjäksi. Työn ohella jatkuivat opinnot Teknillisessä korkeakoulussa, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi 1933.

Loppututkintonsa jälkeen Rytkönen toimi muutaman kuukauden käyttöinsinöörinä sähkölaitoksella, mutta sitten lähti työkierrokselle, jota kukaan ei silloin arvannut pätevöitymisputkeksi laitoksen vaativimpaan tehtävään, toimitusjohtajaksi. Pari ensimmäistä vuotta meni sähkötarkastuslaitoksen palveluksessa, seuraavat Enson tehtaiden voimapäällikkönä ja vuodesta 1940 Kemi Oy:n Karihaaran tehtaiden sähkö- ja voimainsinöörinä. Rytkönen valittiin 1.8.1945 alkaen sähkölaitoksen toimitusjohtajaksi.

sähköhuollon ohjaksiin

Juuri päättyneiden sotien jälkeen Helsingin ja koko maan sähköhuolto ajautui hyvin hankalaan tilaan. Laitosten ja sähköverkkojen huoltoa oli jouduttu laiminlyömään, pätevä ammattiväki oli monin tavoin harventunut, tarvikkeista ja voimalaitospolttoaineista oli pulaa eikä valuuttaa ollut ostoihin. Samalla sähkönkulutus kimpoutui ennennäkemättömään kasvuun. Tässä tilanteessa Rytkönen siis sai Helsingin sähköhuollon ohjat käsiinsä.

Rytkönen päätyi nopeasti laitoksen tulevan toimintastrategian kannalta tärkeään johtopäätökseen: sotia edeltäneen ajan sähkön tukkuostoon perustuneesta hankinnasta oli siirryttävä omavaraisuuteen, rakennettava omia voimalaitoksia. Tukkumyyjät eivät kykenisi vastedes kysyntää tyydyttämään, kun tarve kasvoi koko maassa rajusti. Käynnistynyt Mankalan vesivoimalaitoksen rakentaminen palvelisi omavaraisuutta. Sotatapahtumiin jumiutunut Salmisaaren voimalaitoksen rakentaminen olisi saatava käyntiin uudelleen suunniteltuna. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Salmisaaren rakentamisen jo vuoden 1946 lopulla.

Toinen tärkeä strateginen linjaus koski sähköverkoston täydellistä uusimista. Suuret jakeluhäviöt aiheuttavasta tasasähköjakelusta oli päästävä eroon, vaihtosähköjakelu yhtenäistettävä uudeksi standardijännitteeksi ja kaupunkiin liitetyillä uusilla esikaupunkialueilla olevat kaikenkirjavat sähköverkot oli lunastettava ja saneerattava. Kaupunginvaltuusto päätti sähkönjakelun yhtenäistämisestä 1948 ja suurjänniteverkkojen kehittämistä koskevat päätökset seurasivat tiheässä tahdissa.

Helsingin kaukolämmitystä ja siihen elimellisesti liittyvää sähkön ja lämmön yhteistuotantoa Rytkönen epäilemättä piti tärkeimpänä aikaansaannoksenaan. Hänen omat kokemuksensa metsäteollisuuden energiahuollossa rohkaisivat varmaan toiminnan ohjaamista tälle tielle. Valtuusto hyväksyi ajatuksen 1953 ja jo Rytkösen aikana Helsingin kaukolämmitys kilvoitteli länsimaisten kaupunkien kärkeen.

kehittäjänä askeleen edellä

Energiahuoltoa oli kehitettävä Helsingin rajussa kasvuvauhdissa ja askeleen edelläkin. Rytkösen johdolla siitä suoriuduttiin, joskaan tässä ei ole mahdollista luetella edes tärkeimpiä yksittäisiä kohteita ja asioita. Rakentamiseen tarvittiin rahaa. Rytkönen asetti taloudellisen toiminnan tavoitteeksi, että myyntituloilla oli kulujen kattamisen lisäksi rahoitettava myös investoinnit. Sähkölaitos ei saanut rasittaa veronmaksajia vaan sen piti jopa keventää veroäyriä ja - Unton sanoja lainaten - edesauttaa julkisten käymälöiden rakentamista.

Sotien jälkeen uudet liikkeenjohdolliset opit ja tekniikat alkoivat virrata maahamme. Yksityinen sektori omaksui ne nopeasti. Rytkönen seurasi aikaansa ja hänen toimestaan laitoksen organisaatiota ja sen toimintaa kehitettiin uusien oppien mukaan. Kunnallisista hallintotavoista poikkeaminen tosin herätti usein pientä närää kaupungin keskushallinnossa ja kateutta muissa laitoksissa.

Myös henkilöstöön liittyvissä asioissa käynnistettiin monia toimintoja, jotka tänään ovat jokapäiväistä elämää. Tuotantokomiteatyö, työturvallisuustoiminta, aloitetoiminta, terveydenhuolto, suunnitelmallinen koulutus, henkilöstölehti ja harrastustoiminta syntyivät. Aina aloite ei tietenkään ollut Rytkösen oma, mutta hän ne hyväksyi ja usein osallistui itse aktiivisesti toteuttamiseen. Paljon siis Unto Rytkösen johdolla tehtiin ja aikaansaatiin. Paljon siitä on vielä tänä päivänäkin sekä aineellisesti että henkisesti jäljellä uutta nimeä kantavassa Helsingin Energiassa.

suuri mies ja suuret jäljet

Unto Rytkönen oli vähäsanainen eikä harrastanut lörpöttelevää small talkia. Pöytäkeskustelussa hän enimmäkseen kuunteli, mutta aiheen kiinnostaessa osallistui vilkkaastikin. Kutsuessaan sähkölaitoksella jonkun luokseen hän soitti ja sanoi lyhyesti "olis asiaa" tai "tuletkos". Sinuttelu edellytti hänen tekemiään sinunkauppoja. Siihen tilaan pääsy vei nuorilta insinööreiltä -silloin vielä vähälukuisilta - usein parikin vuotta. Päätöksen tekoa varten hän mielellään "resuneerasi" kahden kesken. Silloinkin keskustelu oli niukkasanaista ja pitkien pohdiskelutaukojen katkomaa. Piti olla sanottavaa, jos tauon aikana sanoi.

Julkisiin esiintymisiin tai tiedotusvälineisiin Rytkösellä ei ollut vetoa, mutta asema ja vastuuntunto niihin usein veivät. Puhe ei ollut lennokasta, mutta sitäkin jämerämpää ja asiapitoisempaa. Usein hän ryyditti sanomaa huolella valituilla lainauksilla kirjallisuudesta, kansanviisaudesta tai arvostamansa henkilön ajatuksista.

Vaikka isä oli ollut lehtimies, kirjailija ja runoilija, ei Unton kynä ollut erityisen luistava. Tämän puutteen hän tunnusti itselleen ja tarkistuttikin tekstinsä paremmiksi kynäilijöiksi arvioimillaan henkilöillä laitoksella. Luonnollisesti jo ajanpuute pakotti kirjoituttamaan nimissään julkaistavaa tekstiä toisilla, mutta hän piti ajatussisällön tiukasti omanaan. Tarkistusvaiheessa teksti sai usein rytkösmäisiä lisiä ennenkuin hyväksyvä puumerkki, R-kirjain, tuli jutun alle.

Vastuuntunto ja täsmällisyys olivat arvoja, joita Rytkönen noudatti itse ja edellytti alaisiltaan. Täsmällinen tuli olla asiassa ja ajassa. Itse hän tuli sovittuihin tapaamisiin minuutin pari etuajassa. Jos osastopäällikkö toistuvasti myöhästyi kohtauspaikalta, hän sai jäädä kyydistä ja suoriutua itse perille.

Unto Rytkönen kierteli usein laitoksen eri toimipisteissä ja erityisesti voimalaitoksilla. Suunnitteluinsinöörin huoneeseen hän saattoi ilmestyä oveen koputtamatta ja ruveta tarkastelemaan seinillä tai pöydillä olevia piirustuksia. Silmälasit välkähtelivät pään liikkuessa, kädet punoivat ristiselässä, mutta ei johtaja kysynyt tai käskenyt vaan jätti huoneen ja puoliasentoisen insinöörin jonkun minuutin päästä. Se oli yksi hänen tapansa seurata asioiden etenemistä tai ehkä joskus jalkajuoni helpotti pohdiskelun painetta.

Pitkästä toimintakaudesta ja laitoksella kiertelystä huolimatta osa henkilökunnasta koki jäyhästi käyttäytyvän toimitusjohtajan etäiseksi. Läheisimmän työympäristön ohella hänellä oli kuitenkin kaikilla organisaation tasoilla arvostamiaan henkilöitä, joita hän pyrki kierroksillaan tapaamaan tai kutsui resuneeraamaan. Nämä tietävät ja muistavat, että toimitusjohtaja ei ollut etäinen ihmisenä.

Luottamilleen henkilöille Rytkönen siirsi itseltään vastuuta ja päätösvaltaa usein enemmän kuin kunnallisen byrokratian mukaan olisi ollut laillistakaan. Mutta näin laitoksen organisaatio saatiin toimintakykyisemmäksi ja tekijät motivoiduiksi. Vaatimattomuus on joskus hyvän itsetunnon ilmaisu. Rytkösellä se oli joskus myös ilkikurisuuden väline. Hän saattoi tiedustella helsinkiläisessä hienostoravintolassa paistettuja silakoita hyvin tietäen, ettei niitä olisi, ja perään hämmästellä, että jälkiruoaksikaan ei ollut hillottua inkivääriä kermavaahdolla, jota hän aina sanoi saavansa tukholmalaisessa kantapaikassaan.

kiinnostus energia-alaan säilyi

Eläkkeelle jäätyään Rytkönen seurasi edelleen suurella kiinnostuksella energialaitoksen asioita. Hän vieraili tiheään Sähkötalossa tuttujen luona resuneeraamassa, kunnes sitten vuosien saatossa totesi lähes kaikkien jääneen myös eläkkeelle. Energialaitoksen kutsuissa ja veteraanien tilaisuuksissa hän oli ahkera vieras viime vuosiin saakka. Vielä keväällä hän oli mukana jokavuotisessa sähköurakoitsijapäivässä.

Muistot ja mielikuvat pitkäaikaisesta esimiehestä ovat aina yksilöläheisiä ja subjektiivisia. Otan vastuun edellä olevan mahdollisista vääristä painotuksista, virheistä ja poikkeamista muiden käsityksistä ja kirjoitan alle

Aimo Puromäki 29.1.1995

Matti Eenokki Rytkönen
20.12.1917 - 14.6.1994

Viime vuoden kesäkuussa päättyi ekonomi, kirjakauppias Matti Rytkösen elämä 76 vuoden iässä. Pari viimeistä vuotta kului suurelta osin taistelussa vaikean sairauden kanssa, kotona oleminen ja sairaalajaksot vuorottelivat jälkimmäisten viedessä loppukeväästä voiton.

Ehkä leimaavin piirre Matti Rytkösen arvomaailmassa oli isänmaallisuus. "Kahden viikon ikäisen itsenäisen Suomen kansalaiseksi oli hyvä syntyä", Matilla oli usein tapana sanoa. Mielellään hän myös joskus mainitsi toimineensa "asekätkijänä" jo ensimmäisellä ikävuodellaan. Vapaussodan levottomissa olosuhteissa Rytkösperhe nimittäin säilytti pistoolia nuorimmaisen kehdossa tyynyn alla. Tässä vaiheessa yhdeksänlapsisen perheen veljessarjan vanhin, Ilmari, osallistui jo vapaussotaan.

Lapsuuden valoisiin muistoihin kuuluivat ennen muuta kesät huvilalla Pihlajamäessä Isä-Eenokin, Ella-mamman, sisarusten, sukulaisten ja muiden kesävieraiden kanssa. Useimmin Matin muisteluksissa vilahtelivat Alhopuron Matin, Sampan ja Liisa-siskon nimet. Veneretket, olympialaisten inspiroimat kilpailut sekä oman lehden toimittaminen olivat kesäisiä harrastuksia.

Ennen kouluaikaa pikku-Matti, niin kirjakauppiaan poika kuin olikin, oli pitkään vakuuttunut siitä, että sellaista ihmettä kuin lukutaito ihminen ei millään voinut oppia. Mitä ilmeisimmin oppiminen oli lopulta helppoa ja Matista sukeutui lukumies ja kirjallisuuden ystävä aktiivisimmasta päästä. Hämeenlinnan Lyseo monine opettajapersoonallisuuksineen ja elämänikäisine ystävyyssuhteineen oli merkittävä elämänvaihe. Yhteys vuoden -36 ylioppilasluokan ystäviin kesti koko Matin elämäniän. Lukioaikana Matti liittyi myös suojeluskuntaan, jossa toimi vuodesta 1933 vuoteen 1944.

Matti Rytkönen valmistui ekonomiksi Kauppakorkeakoulusta vuonna 1941. Pitkä elämäntyö kirjakauppiaana alkoi vuonna 1941. Matti toimi vuoteen 1960 asti libristinä ja apulaisjohtajana Isä-Eenokin perustamassa Rytkösen kirjakaupassa. Enok Rytkösen kuoltua Matti Eenokki jatkoi kirjakaupanpitoa yli 30 vuoden työrupeaman, aina vuoteen 1976 asti. Ammattiin liittyviä luottamus- ja sivutoimia Matti Rytkösellä oli mm. Kirjakauppiasliitossa, Info-kirjakauppojen yhteistoimintaketjussa ja Hämeenlinnan Vanhassa Säästöpankissa. Muuhun järjestötoimintaan hän osallistui esimerkiksi Tuberkuloosiyhdistyksessä ja Rotary-klubissa.

Kirjat olivat Matille muutakin kuin kauppatavaraa. Jorma Rytkönen, Matin Talvi-veljen poika luonnehti muistotilaisuudessa setäänsä kirjakauppiaana, muistuttamalla Matin suhtautuneen työhönsä kuten oikean kirjakauppiaan pitikin: rakastamalla kirjoja ja kirjallisuutta.

Hyvin pysyviä jälkiä Matin kokemusmaailmaan jättivät sota sekä sitä seurannut vaikea sairauskausi. Ankaruudestaan huolimatta kumpikin ajanjakso oli Matille myös tärkeä suunnan antaja, syvien ihmissuhteiden sekä tärkeiden muistojen syntymisen vaihe.

Sotilasarvoltaan Matti Rytkönen oli reservin yliluutnantti. Hän palveli talvisodan aikana 4. Mittauspatterissa Hämeenlinnassa ja osallistui jatkosotaan 1. ja 6. Mittauspatterissa, mm. Laikonkankaalla, Räisälässä ja Syvärillä. Rauhan aikana Matti oli aktiivinen Mittauspatteriston Killan sekä sotaveteraanien toiminnassa.

Vuonna 1945 solmittu avioliitto Anna-Maija Viidan kanssa ehti kestää lähes 50 vuotta: Nuori perhe joutui pian yhteisen taipaleen alussa kohtaamaan vaikean vaiheen Matin joutuessa 1947 elokuussa Ahveniston keuhkotautiparantolaan, missä hän lähes vuoden kamppaili paranemisestaan. Sairausajan kirjeenvaihdossa näkyy kuitenkin kasvava luottamus siihen, että "Rytkösperhe vielä saa täyttää tehtävänsä rakkaan isänmaamme rakentamisessa". Niin sitten siirryttiinkin kohti valoisampia vaiheita. Perheen ja neljän lapsen elämän seuraaminen vielä aikuisiässäkin oli Matille tärkeää. Yli neljäkymmentä kesää kesämökki Vihree, aseveljeltä ostetulla palstalla Hattulan Vuohiniemessä, oli Matille ja Maijalle, lapsille ja lastenlapsille tärkeä oma paikka. Matti Rytkösen humanistisia harrastuksia olivat kirjallisuuden lisäksi historia ja kielet. Hän oli erittäin kiinnostunut Suomen lähihistoriasta. Viimeisinä vuosina tämä kiinnostus vain syveni ja hän kokosi ja jäsensi mm. sota-ajan muistojaan ja kokemuksiaan. Äidinkielen rikkaus ja myös sen humoristiset kääntely- ja vääntelymahdollisuudet viehättivät Mattia, eräänlainen sukuvika kai - ainakin Isä-Eenokin kanssa yhteinen piirre. Suomenkielen lisäksi saksa säilytti asemansa Matin harrastusten joukossa, kirjeenvaihto ja keskusteluryhmät saksan kielellä kuuluivat vielä viimeistenkin vuosien ohjelmaan. Sitkeä shakkiharrastuskin säilyi, pelikaverit vain vaihtuivat vuosien varrella; lastenlasten Mikon ja Jussin kanssa pelattiin pari ankaraa matsia vielä muutama viikko ennen Vaarin lopullista lähtöä. Vaari voitti. Kuusikymmenluvulta lähtien Matti Rytkösen yhteys seurakunnan toimintaan tiivistyi. Se toi mukanaan mm. miesten raamattupiirin sekä lukuisat seurakunnan luottamustehtävät. Kesäisiä matkoja Herättäjäjuhlille yhdessä Anna-Maijan kanssa kertyi vuosien varrella kymmeniä. "Kesä on toivoa täynnä", kirjoitti Matti pojalleen Hannulle keväällä -94. Kesä toi tullessaan lopullisen toivon täyttymyksen. Matkan vaivat jäivät taakse. Jotain olennaista Matista ja hänen elämäntaipaleestaan välittyy tässä Olli Rytkösen muistorunossa Matin hautajaisissa, Ahveniston Hautausmaan kappelissa 28.6.1994:

Tietäjä niin kuin olla pitää
tietämättään

Taistelija niin kuin olla pitää
tahtomattaan

Humanisti niin kuin olla pitää
huomaamattaan

Runoilija niin kuin olla pitää
alkusoinnusta loppusointuun

Antti Rytkönen
Leila Valtonen s. Rytkönen
Olli Rytkönen
Hannu Rytkönen