Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1986 Joulukuu No 1 (67)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

kansikuva


JOULUNA 1986

Sukuyhdistyksen toiminnasta vuodelta 1986 voidaan mainita kaksi merkittävää seikkaa. Aune Äyräpään testamenttilahjoituksen nojalla saatujen töiden myynnistä kertyneet varat on muodostettu lahjoittajan nimeä kantavaksi rahastoksi, jonka säännöt hyväksyttiin yhdistyksen vuosikokouksessa lokakuun lopulla. Näin päästään ensi vuonna ensimmäistä kertaa jakamaan stipendejä ja apurahoja yhdistyksen jäsenten taideharrastusten ja -opintojen tukemiseen.

Myös A.J. Europaeuksen elämäkerran julkaisuhanke on toteutumassa, kiitos ennen kaikkea sukulaisemme Pentti Voipion asianharrastuksen ja tarmokkuuden. Noin satasivuiseksi suunnitellun teoksen käsikirjoitus on kirjapainossa, ja kirja ilmestynee kevättalvella. Vaikka se ei ennätäkään joulupukin konttiin vielä täksi jouluksi, toivon että sukulaiset kuitenkin jo tässä vaiheessa innokkaasti tilaisivat sukumme kantaisän vaiheista kertovaa teosta. Tämän sukusanomien numeron mukana lähetetään ennakkotilauslipuke, jolla asian voi hoitaa jo vaikka ennen joulua.

Lopuksi kiitän kaikkia hallituksen jäseniä ja muita sukulaisia yhdistyksen toimintaa kohtaan osoitetusta harrastuksesta. Toivotan kaikille yhdistyksemme jäsenille ja sukulaisperheille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 1987.

Jorma Rytkönen


SUKUKOKOUKSESSA 1986

Yleensä sukukokous on ollut Lyceum-klubin huoneistossa Rauhankadulla. Niin tälläkin kertaa. Paula oli tullut järjestelemään ja laittamaan ruokaa jo aamupäivällä, kun kokouksen piti alkaa kolmelta.

Ensin saatiin ottaa syötävää; herkullisia voileipiä ja makeita kakkuja. Aikuiset saivat lisäksi kahvia ja lapset mehua. Voileivät olivat niin hyviä, että olisin syönyt niitä vaikka kuinka monta. Surku vain, että ne loppuivat.

Kun kaikki olivat saaneet syötävää, lauloi Eeva Laine pari laulua, jonka jälkeen alkoi virallinen kokous. Koska en tosiaankaan ollut kiinnostunut kokouksesta, (joka kesti hirveän kauan) menin Taatun ja Peetun kanssa kansliaan pelaamaan korttia. Siellä oli tarkoitukseen sopiva pöytäkin; pöytäliinaan oli kirjottu hertta, ruutu, pata ja risti. Kokouksen aikana kävi isäkin näyttäytymässä.

Kun viralliset asiat oli saatu päätökseen, katsoimme filmin Liperistä. Se oli aika kiinnostava, mutta ehkä hieman liian pitkä.

Filmin jälkeen ihmiset sitten alkoivat lähteä. Lopulta olimme jäljellä vain me, jotka tiskasimme. Olimme valmiita lähtemään noin puoli kahdeksalta.

Huoneisto oli oudon tyhjä. Flyygeli seisoi nurkassa ... hää, soitammepa hieman! Otin huiluni esiin ja sovitin sen pianoon sopivaksi ja niin soitimme Taatun kanssa "Uralin pihlajaa" tyhjässä juhlahuoneistossa.

Anni Rytkönen


VUOSIKOKOUS 25.10.1986

Kuluvana vuonna yhdistyksen vuosikokous pidettiin jälleen Lyceum-klubilla Helsingin Kruunuhaassa. Kokoukseen osallistui 41 suvun jäsentä. Tilaisuus aloitettiin tuttuun tapaan kahvitarjoilulla.

Varsinaista vuosikokousta johti Martti Hirvensalo, jonka kokemus puheenjohtajan tehtävistä pääsi esille pitkässä ja raskaassa kokouksessa. Asialistalla oli tällä kertaa kaksi yhdistyksen toiminnan kannalta huomattavaa asiaa. Niiden virittämä keskustelu venytti kokouksen kahden ja puolen tunnin mittaiseksi. Keskustelu oli hyödyllistä, sillä kyse oli tärkeistä asioista.

Ensimmäisenä näistä kahdesta suuresta asiasta oli Aune Äyräpään rahaston perustaminen. Rahaston pääoma koostuu hänen taulujensa myynnistä saadusta tulosta. Kokous hyväksyi rahaston säännöt, jotka ovat tässä lehdessä nähtävänä. Samoin vuosikokouksen päätöksen ja ko. rahaston tarkoituksen mukaisesti hallitus julistaa haettavaksi apurahoja ja stipendejä taiteen harrastuksen tai opintojen tukemiseksi. Hakumenettelystä enemmän myös tässä lehdessä.

Toisena tärkeänä asiana oli A. J. Europaeuksen elämäkerta -julkaisu. Vuosikokous päätti, että yhdistys on mukana hankkeessa ja aikoo osallistua sen kustannuksiin. Lisäksi kokous antoi hallitukselle valtuudet päättää julkaisun myyntihinnasta sekä ulkopuolisille että suvun jäsenille. Avustuksia on anottu ja saatu ja lisää aiotaan anoa. Vedottiin myös suvun vanhempiin jäseniin lahjoitusten saamiseksi. Huomautettiin myös, että teosta on toivottavaa hankkia perheisiin heti useampia kappaleita, sillä myöhemmin sen saanti saattaa olla mahdotonta. Päätettiin ottaa julkaisusta 1 000 kpl:n painos, josta yhdistys saa jakeluunsa niin paljon kuin tarvitsee.

Kokouksen muu ohjelma muodostui jälleen Eeva Laineen kauniista lauluesityksestä sekä harvinaisemmasta taiteenlajista videoesityksestä. Eero Hirvensalo oli kuvannut eri vuodenaikoina Liperin Rotilan tilaa sekä yhdistänyt siihen taustamusiikin.


KERTOMUS A. J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N TOIMINNASTA TOIMIKAUDELLA 1.1. - 31.12.1985

Kulunut toimikausi oli yhdistyksen 37. Yhdistyksessä oli toimikauden lopussa 178 vakinaista jäsentä ja yksi kunniajäsen.

Yhdistyksen esimiehenä toimi Jorma Rytkönen, muina hallituksen jäseninä Kirsti Kauranen (o.s. Äyräpää), Liisi Klobut, Eeva Laine, Kauko Laine, Elina Lehtonen, Sirkka Montonen, Kari Rytkönen, Riitta Smeds, Aino Takala sekä Pertti Äyräpää.

Hallituksen valitsemina toimivat varaesimiehenä Kirsti Salminen, rahastonhoitajana Jaakko Äyräpää ja sihteerinä Liisi Klobut.

Hallitus kokoontui toimikauden aikana kolme kertaa.

Yhdistyksen lehti Sukusanomat ilmestyi toimikauden aikana yhden kerran, numero 66 joulukuussa. Lehden toimituskunnan muodostivat Kirsti Salminen, Eeva Laine ja Elina Lehtonen.

Hallituksen asettama toimikunta valmisteli Aune Äyräpään nimeä kantavan rahaston perustamista. Rahaston pääoma muodostuisi AÄ:n taulujen myynnistä saadusta tulosta. Toimikuntaan kuuluivat Kirsti Salminen, Kauko laine ja Kari Rytkönen.

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26.10.1985 Munkkiniemen Yhteiskoululla Helsingissä. Jorma Rytkösen isännöimään sukukokoukseen osallistui 42 sukulaisen joukko. Vuosikokouksen puheenjohtajan toimi Martti Hirvensalo.

Yhdistys on muistanut suvun jäseniä heidän merkkipäivinään kukin tai sähkein.

Yhdistys on kuulunut vuosijäsenenä Suomen Sukututkimusseuraan.

Yhdistyksen pääoma oli 31.12.1985 tehdyn tilinpäätöksen mukaan 25.180,73 mk, tappiota 197,47 mk. Toivo Valtavuon rahaston pääoma vastaavasti 3.068,11 mk, voittoa 284,55 mk.


Tilinpäätös 31,12.1985

Tase

vastaavaa

 

 

rahaa kassassa 39.59

 

 

rahaa pst:llä

23.11

 

-"- kop

3825.15

 

-"- (TV)"

430.70

4.318.94

--------------

osakkeet

1.300.50

 

-"- (TV)

 2.629.40

 

Debentuurit

20.000.-

23.929.90

-------------- --------------

mk

 

28.248.84

========

vastattavaa

 

 

pääoma 1.1.85

25.378.20

 

tilik.tappio

197.47

25.180.73

--------------

TV:n rahasto1.1.

2.783.56

 

osingot

259.20

 

kup.myynti

 

8.-

korot

17.35

3.068.11

-------------- --------------

mk

 

28.248.84

========

Tuloslaskelma

Tuotot jäsenmaksuista

+ 440.-

 

tauluista

+ 270.-

+ 710.-

--------------

Kulut

 

 

lehtikulut

- 330.

 

adressit,kukat

- 360.

 

vuosikok.kulut

- 540.25

 

Suomen sukututk.yhd.

- 70

- 1300.25

-------------- --------------

 

 

- 590.25

korkotulot

+ 258.38

 

osinkotulot

+ 134.40

+ 392.78

-------------- --------------

tilikauden tappio

mk

- 197.47

Osakkeet: 226 kpl KOP:osakkeita joista 149 kpl TV:n rahaston
Kansallisrahoituksen debentuureja 20.000.-


KUKA OLI HILDA JATSKOWSKI?

(Ella Kitusta haastatteli Elina Lehtonen)

Hämeenlinnan hautausmaalla vaeltava sukulainen saattaa siellä kohdata komean hautamuistomerkin, jossa näkyy puolalaisperäinen nimi Jatskowski, Florian synt. 5.5.1830 k. 2.7.1909 ja vaimo Hilda s. von Becker s. 13.10.1852 ja k. 19.7.1926. Samoin lienee Europaeus-suvun hallussa vanhoja valokuvia, jotka esittävät Hildaa ja hänen komeata puolalaisupseeriaan.

Miten tämä eksoottinen pariskunta liittyy sukumme historiaan? Eräillä, arvatenkin vanhemmilla hämeenlinnalaisilla lienee henkilökohtaisia muistikuvia "Jatskowskin tädistä". Niin myös allekirjoittaneella, joka sisarustensa kanssa muistaa äitinsä Ella Kitusen höystäneen lastensa kasvatusta monin nasevin elämänviisauksin, jotka olivat peräisin täti Hildan ehtymättömästä varastosta. Jatskowskin täti sanoi, että leipävadille piti pöytää katettaessa aina laskea ylimääräinen pala, "konvenansbit" tai että "gifta män är de värsta", kun oli kysymys nuoren neidon suhtautumisesta liehittelijöihin. Keittokirjojeni rivistössä on Jatskowskin tädin kauniilla käsialalla kirjoittama vahakantinen vihko ruoka- ja kodinhoito-ohjeineen. "De här misslyckas aldrig", evästi hän aikoinaan Ellaa tämän perustaessa kotiaan nälkävuonna 1917. Keittiöni kaapiston päällä on yhä kunniapaikalla suuri kuparinen kahvipannu, joka on peräisin Jatskowskin tädin lapsuuden kodista, Kiviniemen kartanosta Hämeenlinnan läheltä.

Tuon kartanon emäntä oli Hildan äiti, myös Hilda nimeltään. Tämä oli Selma Augusta Europaeuksen, rovasti A. J. Europaeuksen toisen puolison sisar. Molemmat olivat kauppias Johan Lampan ja hänen puolisonsa Lovisa Constance s. Weckmanin tyttäriä Helsingistä. Hilda Lampa oli avioitunut sotilaan, eversti Gustav von Beckerin kanssa. Hilda syntyi Ruotsinsalmella (Kotka) 13.10.1852. Myöhemmin perhe asettui Hämeenlinnan lähelle maalaiskartanoon. Äitini Ella Kitunen on v:n 1927 Kotilieden n:o 3:ssa otsikolla: "Muistelma vanhasta tädistä" kertonut kartanon vaatimattomasta ja työteliäästä arkielämästä, erityisesti naisten askareista Hilda-tyttären näkökulmasta. Ilmeisesti kartanon nuorilla oli myös hauskoja harrastuksia lähinaapureiden nuorten kanssa. Täti oli usein maininnut ratsastustoverinsa paroni Rehbinderin Robert-pojan sekä "Kiipulan Kustaan". Liekö näihin nuoriin miehiin Hildan mielessä liittynyt romanssin alkuja vai ei, Hildan ollessa parissakymmenissä ilmaantui varakas kosija, jolle perhe mielellään naitti tytön. Vielä vanhana hän oli Ellalle huokaillut: "Det var inte så lätt att bli gumma i tjugo års ålder". Kosija oli n. 20 v. Hildaa vanhempi, mutta katsellessani heidän kihlakuvaansa, voin todeta, että eversti Florian Georg Jatskowski (s. 5.5.1830), puolalaissyntyinen lääketieteentohtori ja Venäjän armeijan sotilaslääkäri oli varsin salskea, komearyhtinen ja kaunispiirteinen "nuori" mies. Tuohon aikaan hän toimi Suomessa yksityispraktiikkaa harjoittavana lääkärinä ensin Pohjanmaalla sitten Etelä-Suomessa.

Hilda ja Florian Jatkowski

Epäonnistuneen Puolan kapinan 1863 ? jälkeen tämä intomielinen puolalainen isänmaanystävä oli riitaantunut ja eronnut Venäjän armeijasta. Jossain vaiheessa, viimeistään testamentissaan hän jätti ilmeisesti melkoisen omaisuutensa puolalaisille ylioppilaille. Omaisuudesta muodostettiin Sveitsissä säilytettävä rahasto, josta sittemmin maksettiin leskelle elinkorkoa, jolla saattoi elää mukavasti. Vallankumouksen pyörteissä tämä rahasto "hävisi", turhaan Hilda J. yritti ottaa siitä selvää ja niin oli muutettava elämäntapaa ja siirryttävä asumaan "maaseudulle" Hämeenlinnaan.

Vielä takaisin avioliiton alkuun. Hilda synnytti kaksoistytöt Alfan ja Signen, jotka kuitenkin kuolivat pieninä. Hilda suri pienokaisiaan, mutta otti sittemmin sisarensa Elin Sevónin tyttären Signen "epävirallisesti" kasvatikseen, kun Signen isä, tullivirkamies Sevón, oli kuollut.

Näihin aikoihin Adde Europaeuksen perhe oli muuttanut Helsinkiin. Adde oli kouluaikoinaan asunut äitipuolensa äidin, Lovisa Constance Lampan hoivissa ja tunsi ilmeisesti hyvin serkkupuolensa Hildan. Heidän nyt tavatessaan hän oli kertonut, että hänellä on pikku Signen ikäinen tytär, Ella, silloin 5 - 8 vuotias. Niinpä kerran (vv. 1895 - 98) tuli Ellaa kadulla vastaan komeasti puettu muhkea rouva taluttaen kauniisti puettua sievänpulleaa pikku tyttöä. Siitä alkoi Ellan ystävyys tant Hildan ja Signen kanssa. Muutaman kerran vierailtiin Kruunuhaankadulla vastapäätä rakenteilla olevaa Uudenmaan kasarmia, 5-huoneisessa puutalossa. Vuodelta 1899 muistaa silloin 9-vuotias Ella Florian-sedän, aina pitkässä aamunutussaan. Tämä sairasteli jatkuvasti jotain munuaisvikaa. Täti Hilda hoiteli hellästi, laittoi hyvää ruokaa. Jatskowskit olivat "oikein ruokaihmisiä, herkkusuita".

Paitsi sairastelevaa miestä ja kasvattitytärtä asui kodissa Hilda Jatskowskin vanha äiti. Asunnon makuuhuoneet olivat pitkässä rivissä käytävän toisella puolen. Signellä oli oma huone. Toisella puolen käytävää oli halli ja sali. Ovi ruokailutilana käytetystä hallista aukeni Maurinkadulle. Pihalla oli tallirakennus, jossa asui leikkitoveri Florström-niminen tyttö.

V. 1904 muutti Europaeuksen perhe Kotkaan, yhteys jäi vähäksi aikaa vain postikorttien varaan. V. 1910 tuli Ella Helsinkiin opiskelemaan kemiaa asuen ensin sisarensa Selman luona Karjalaisten talossa Oikokadun, sittemmin Liisankadun varrella. V. 1911 kevättalvella tulivat Hilda ja Signe Ellaa vastaan entisen kotinsa, Liisankatu 15:n kohdalla. He olivat setä Florianin kuoltua 2.7.1909 muuttaneet Konstantininkadulle (nyk. Meritullinkatu). Florian Jatskowski oli roomalaiskatolinen ja Ella on kertonut olleensa Hilda-tädin seurana sielunmessussa katolisessa Pyhän Henrikin kirkossa. Tämä kirkkohan oli alkuaan rakennettu juuri Venäjän armeijan puolalaissyntyisiä uskonnoltaan katolisia sotilaita varten.

Koska Selma-sisar oli muuttamassa, Ella pääsi Hilda-tädin luo asumaan. Ellan äiti oli kuollut jo ennen Kotkaan muuttoa, isä oli saanut halvauskohtauksen ensin v. 1906, sitten toisen v. 1911. V. 1912 hän oli sairastunut afasiaan. Hilda kehotti Ellaa jättämään opinnot ja matkustamaan Kotkaan isäänsä hoitamaan, missä hän viipyikin 2 kk., isän kuolemaan saakka. Jo tähän asti oli Ella saanut ilmaisen täysihoidon Jatskowskilla, myös vaatteet ja taskurahat. Kaikin puolin - ei vähiten elämänohjeita jakamalla - täti piti orpoa opiskelijatyttöä kuin omanaan evästäen viisain neuvoin elämään. Hän oli voimakas persoonallisuus. Alkuun hän vastusti Ellan opiskelua ja saattoi tenttien allakin pidätellä "seuraneitinään", mutta kun Ella sitten meni naimisiin, hän lausahti: "Sinun olisi pitänyt jatkaa opintoja tohtoriksi." Samalla hän tunnusti, että itse olisi halunnut aikanaan opiskella, mutta oli kuitenkin kiitollinen elämänosastaan. Kuollessaan oli hänen aviomiehensä sanonut Hildalleen: "Du har varit solen i mitt liv, jag tackar Dig för allt." Lääkärin rouvana, ehkä myös jo kotoa opittua ja sen ajan rouvien tapaa noudattaen Hilda oli paljon kiertänyt köyhien kodeissa auttaen sairauden ja puutteen kohtaamia. Tosin hän tunnusti Ellalle: "Kun tulet vanhemmaksi, huomaat, ettet aina voi olla ystävällinen köyhille".

Vielä miehensä kuoltua osallistui Hilda seuraelämään pitäen isoja kutsuja, olihan hän taitava ruuanlaittajakin. Sisarustensa kanssa hän piti yhtä. Yksi sisarista oli Elin Sevón, Signen äiti, jonka toinen tytär, pyylevää Signeä sirompi Eira oli isänsä kuoltua joutunut hänkin äitinsä sisaren kasvatiksi. Sisar Agdan mies oli Pietarin poliisimestari, inkeriläissyntyinen ja ortodoksiuskoinen Uspenskij, nuorille naisille ylen kohtelias herrasmies. Pääsiäisenä 1912 sai Ella Hilda-tädin kanssa vierailla Viipurissa Eiran luona, josta oli tullut Molander-nimisen rautatievirkamiehen rouva. Vaikka Eiran koti oli luterilainen, pääsiäinen vietettiin kasvatuskodin ortodoksisin perintein. Läsnä olivat kasvatusvanhemmat Agda Uspenskij miehineen. Hildan kolmas sisar, Emma, oli naimisissa turkulaisen rovasti Helinin kanssa. Von Beckerin sisaruksilla oli myös yksi veli, venäläistynyt upseeri, mutta hänestä vaiettiin.

Ella sai osakseen Jatskowskin tädin kokonaisvaltaisen huolenpidon yhä enenevästi sentähden, että Signe oli mennyt naimisiin v. 1911. Noihin aikoihin oli Signe todennut Ellalle: "Tyttöinä me kuljimme mielissämme kaipaus. Nyt tunnen kaipauksen kaipausta." Signe oli myös sanonut kadehtivansa Ellan yleissivistystä ja kokevansa ruotsalaiset tyttökoulutoverinsa joskus hienostelevina ja tyhjänpäiväisinä.

Signe oli kerran mennyt tanssiaisiin Katajanokan "Marinklubbenille" ja siellä tutustunut Vanja Polidoroviin, Venäjän laivaston meriupseeriin, joka Suomenlahdella vv. 1912 - 17 palvellessaan "söi keisarin pöydässä". (Tämän lisähuomautuksen kuulin lapsenakin aina, kun Vanjan nimi mainittiin!) Suomalainen ylioppilas kaihtoi yleensä tarkoin venäläistä seuraa, mutta Vanjasta en ole kuullut yhtään epäkunnioittavaa sanaa. Hän lienee ollut hieno ja hyvä ihminen, todellinen gentlemanni.

Signe Sevón ja Vanja Polidorov vihittiin ensin luterilaisin menoin kotona Jatskowskilla sitten ortodoksisin menoin Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Juhlapäivälliset tarjottiin Seurahuoneella. Vanjan best man oli englantilainen meriupseeri Walrundt (?). Ella oli morsiusneitona parinaan Yngve Svinhufvud, Ukko-Pekan, täti Hildan serkun poika. Yngve piti huolen, ettei suomalainen ylioppilastyttö saanut suostua tanssiin venäläisen upseerin kanssa. Köyhä opiskelijatyttö oli kyllä varmaan onnellinen täti Hildan antamassa nilkkoihin asti ulottuvassa puvussaan, joka oli valkeata "oljensilkkiä".

Täti Hildalla oli nyt kutsuissaan Vanjan upseeritovereita, ruhtinaitakin. Helsinkiläisseurapiiriin kuuluivat Uspenskit, Meyerit, Itävallan konsuli Mitterhusen ja Herman Råberg, sittemmin Porvoon piispa. Kiinnostusta hengelliseen elämään ei liene ollut. Jatskowskin täti väitti nähneensä elämänsä aikana niin paljon tekopyhyyttä, että hän "vierasti uskovaisia". Florian noudatti roomalaiskatolisen kirkon ulkonaisia menoja. "Hän oli hieno ihminen", sanoi äitini.

Arkisin tehtiin käsitöitä iltalampun ääressä. Vanja soitti pianoa, samoin hänen sisarensa Nina, joka oli musiikinopettaja. Vanjan veljet Volodja ja Shura olivat hekin meriupseereja ja oleskelivat Helsingissä. Äitini kertoi, miten vallankumouksen palon levittyä Helsingin laivastoasemalle nuori Shura tuli tädin ovelle Kruunuhakaan huutaen: "Gospodi, mama Hilda, meitä ammutaan". Ja aina neuvokas Hilda varusti hätääntyneen Shuran samoinkuin Ellan ja Eemelin oikeanvärisellä rusetilla!

Signen ja Vanjan koti oli Katajanokalla. Vanjalla oli sotilaspalvelija. Tarvittaessa hän auttoi myös Signe-rouvaa esim. majoneesin vispaamisessa! Poika Boris syntyi v. 1905. Hänet kastettiin ortodoksiksi isänsä mukaan. Jatskowskin tädin hankkima kastemekko jäi Helsinkiin perheen paetessa vallankumousta Belgiaan, missä Vanja elätti perheensä tehtaan työläisenä. Boriksesta tuli insinööri. Boriksen perinteikäs kastemekko on tuonut hivenen historiaa, hivenen ortodoksisuutta Kitusen neljän lapsen, heidän lastensa ja lastenlastensa kastehetkiin.

Jo ennen vallankumouksen myrskyjä oli Ella muuttanut omaan kotiin Eemeli Kitusen kanssa, joka Jatskowskin tädin suopean arvion mukaan oli "en hyggligare sorts fennoman". Ellan jälkeen tyhjäksi jääneeseen huoneeseen asettui asumaan uusi opiskelija-suojatti, Ilmari Rytkönen.

Hilda varusti Ellan kapiohopein, taloustavaroin, oli ensimmäisen, v. 1918 syntyneen lapsen, sisareni Maijan kummi. Me kaikki kutsuimme häntä kummitädiksi! Kesällä 1920 odottaessaan minua, Elinaa, Ella asui Jatskowskin tädin luona ennen H-hetkeä.

Muistan lapsena sisareni kanssa nukkuneeni pää tyynyliinoilla, joihin oli merkattu Alfa tai Signe. Samaa perua olivat levein pitsein upotuksin koristetut "käspaikat" kylpylakanoinamme. Taisivat olla vielä esikoiseni käytössä! Vielä ovat tallella sekä sisarellani että minulla hienot silkkipukuiset posliininuket, jotka olivat Hildan lapsuudenkodin perua.

Kun mitkään tiedustelut, edes isäni, Eemeli Kitusen Sveitsissä opintomatkallaan tekemät, eivät johtaneet Florian Jatskowskin puolalaisille ylioppilaille lahjoittaman rahaston jäljille, oli jo lapsuudessaan vaatimattomuuteen kasvatetun tädin muutettava halvempaan elinympäristöön Hämeenlinnaan - puutaloon, mikä tädin mielestä oli ainoa oikea asumisen muoto. Kesällä 1926, Maunu-veljeäni odottaessaan äitini kävi kesäpaikaltamme Hattulasta rakastamansa Jatskowskin tädin kuolinvuoteella, tädin, joka oli orpotytölle merkinnyt äidillistä tukea ja ikkunaa suureen värikkääseen maailmaan.

Syksyllä 1986
Elina Lehtonen

Hilda Jatkowski


MATTI ÄYRÄPÄÄN PALKINTO 1986

Matti Äyräpään palkinnon, jonka Suomalainen Lääkäriseura Duodecim vuosittain jakaa merkittävistä lääketieteellisistä ansioista, sai tänä vuonna professori Olli Jänne. Professori Jänne toimii tällä hetkellä USA:ssa National Institute of Health'n vanhempana tutkijana sekä Rockefeller-yliopiston apulaisprofessorina. Hänen erikoisalaansa on endokrinologia.


JOULUKIRJE MAAILMALTA

Monivuotinen avustajamme Riitta Andersson on muistanut Sukusanomia taas kirjeellä, tällä kertaa Saksan Liittotasavallasta.


kortti

¡ADIOS ESPAÑA!

WILLKOMMEN IN DÜSSELDORF!

Klever Str. 86, D-4000 Düsseldorf 30, 2.12.1986

Hei tutut ja tuntemattomat sukulaiset,

lähes puolitoista vuotta Liittotasavallassa on takana ja lopultakin tuntuu, että tänne alkaa kotiutua. Espanjan ajoista on jäljellä kultaisia muistoja, hyviä ystäviä - päivääkään en vaihtaisi pois!

Düsseldorf - ensivaikutelmia elokuussa 1985: harmaata, tasaista, sataa tihuuttaa. Kielitaito on vuosien varrella kadonnut minne lie ja puheeni on kuin Baabelin tornissa. Syys-lokakuussa menee jo paremmin, aurinko paistaa ja asuntoon on saatu ikiomat huonekalut varastosta Suomesta.

Düsseldorf sai kaupunkioikeudet 1288 ja on vuodesta 1946 Nordrhein Westfalenin pääkaupunki. 700 000 asukkaasta suuri osa on virkamiehiä, liikemiehiä, ulkomaalaisten yritysten palveluksessa olevat mm. 2000 japanilaista perheineen luovat oman värikkään lisänsä meidän muiden siirtotyöläisten ohella katukuvaan. Vaikka Ruhrin alueelle ei matkaa ole paljon ja Bayerin tehtaita löytyy 50 km säteellä kaksi, ei Düsseldorf onneksi kuulu pahimmin saastuneisiin alueisiin. Rhein virtaa vallitettuna kaupungin halki, vielä viime kesänä uiminen oli sallittua, mutta nyt ... Sanovat Düsseldorfin olevan snobistinen ja kallis. Ostoskaupunkina olemme vailla vertaa ja vaikka keskustan Königsalleelle boutiqueineen meikäläisellä ei ole asiaa löytyy tarjontaa joka kukkarolle ja makuun. Sota kohteli kaupunkia kaltoin mutta varsinkin Alt Stadt on restauroitu täysin ja tarjoaa ravintolaa ja olutkapakkaa vieri vieressä joka makuun ja lähes läpi yön. Paikallinen erikoisuus (sianlihan ja hapankaalin lisäksi) on tumma, mieto olut Alt, jota myydään 2 dl laseissa hintaan DM 1,30. Kuka ei halua ostoksille tai kapakkaan, löytää laajan valikoiman museoita, kuten vasta tänä vuonna avattu moderni-museo Picassoineen jne.

Me kotiuduimme vanhaan taloon, isoihin korkeisiin mutkikkaisiin huoneisiin. Haittapuolena tietysti on, ettei hissiä ole ja asumme 5 kerroksessa (muuttomiehet olivat ihastuneita). Täkäläiseen tapaan asuntoon kuuluivat seinät ja saniteettikalusteet kylpyhuoneessa, meillä poikkeuksellisesti myös tiskipöytä ja edelliseltä vuokralaiselta unohtuneet kolme hehkulamppua. Puolet huoneista olivat siis aluksi pimeinä, kaksi viikkoa odotimme kuormaa Suomesta. Onneksi kahvinkeitin oli pakattu käsimatkatavaroihin ja sängyn hankinta muutenkin kuului ohjelmaan. Ja onneksi lähellä on noutoliike Ikea, normaalit toimitusajat ovat 6-8 viikkoa!

Parempi puolisko on töissä amerikkalaisen firman saksalaisessa tytäryhtiössä, mikä antaa arvata työtahdin. Matkoilla kuluu parhaimmillaan 3/4 ajasta, ja työaikaa ei tietenkään tuhlata matkustamiseen. Mutta mielenkiintoinen työ vaatii aina myös paljon! Olemme hiljalleen ehtineet kierrellä Liittotasavaltaa ja naapurimaita, Barcelonan aikaiset ystävämme pitävät kiitettävästi yhteyttä. Uusiakin ystäviä on tullut em. Harrin työkavereista, jotka vapaa-aikanaankin seurustelevat paljon perheittäin. Omasta passiivisuudestamme johtuen emme montaa suomalaista tunne, vaikka täällä muutama yritys onkin ja lukuisia rouvia.

Itse vietin ensimmäisen puoli vuotta ihmettelemällä ja kieltä kertaamalla. Maaliskuussa aloitin yliopistolla teoriassa viisi vuotta kestävät saksan ja espanjankielen ja kirjallisuuden opiskelut, tältä linjalta valmistuu työttömäksi maisteriksi. Tarkoitukseni oli oppia mahdollisimman hyvin kummatkin kielet, mutta löysin itseni istumasta kudin kourassa savuisissa seminaarihuoneissa kuuntelemassa muiden vasta-alkajien kanssa varttuneempien väittelyä ja referaatteja; keskiajan kieltä, kielitiedettä, tekstien analysointia. Pitkä latinakin kuului ohjelmaan. Joten nyt etsin töitä vaikka edelleen kirjoilla yliopistolla olenkin. Näkymät eivät ole huonot vaikka kilpailu kova onkin.

Vaikutelmani Liittotasavallasta? Mielenkiintoinen kokemus mutta ei loppuiäksi. Espanjan jälkeen täällä on "kotoista". Vaikka Düsseldorfin väestöstä puolet on katolisia ja puolet evankelisia ja meillä siis kahdet pyhät, on kaikki hyvin siistiä ja järjestelmällistä jne. Juhlia toki osaavat ja olut virtaa, Karnevaaliaika alkoi juuri ja jatkuu kevääseen, joulu on tuonut kojut kadulle. Tavaravalikoima on uskomattoman runsas ja monipuolinen ja valtaosalla ihmisiä tuntuu olevan rahaa. Ei silti, ettei väliinputoajia näkisi, lähipuistossamme on oma kaljaporukka, kerjäläisiä ja roskakorin penkojia löytyy niitäkin. Pahin on ongelma pitkäaikaistyöttömillä ja leskieläkeläisillä. Vaikka meikäläinen opiskelija maksaakin silmälaseista 0 DM, lääkkeistä 2 DM ja lääkäristä ei mitään, ei kaikilla ole yhtä hyvin. Yleisvaikutelma on kuitenkin vauras eikä ole ihme että näillä hinnoilla ja palkoilla on varaa matkustaa joka paikkaan. Kuitenkin tuntuu siltä että elämisen laatu Suomessa on korkeampi, meillä ei toistaiseksi ainakaan ole ollut tarvetta terrorismiin ja kaootteihin. Luontoa, löytääkseen täytyy Düsseldorfissa astua Mersuun ja paahtaa Autobahnaa pari sataa kilometriä, sitten löytää hoidetun metsän. Liittotasavalta on kaunis ja vaihteleva maa, mutta villiä (lue hyödyntämätöntä) luontoa ei helpolla löydä.

Naisena törmäsin alussa siihen, ettei minua otettu huonekalu- yms. liikkeissä vakavasti vaan toivotettiin miettimisen ja miehen kanssa puhumisen jälkeen tulemaan yhdessä takaisin. Myös jatkuva teitittely ja Frau Anderssonina puhutteleminen ottaa joskus todella päähän. Yksi paikka aiheuttaa minulle edelleen todellista pelkoa: lihakaupan tiski, jossa tunnen itseni todella pieneksi ja jossa jonottaminen tuntuu perustuvan pelkkään puolensapitämiseen!

Summa summarum: ei aina niin helppoa mutta ah niin antoisaa. Olin juuri Suomessa töissä lähes kolme kuukautta ja tunsin oloni niin kotoisaksi, oma kulttuuri ja kieli, niin helppoa. Perhettä ja luontoa on ikävä ja Jouluksi on päästävä "kotiin", silti seikkailumieltä on vielä kosolti jäljellä ja maailmassa niin paljon nähtävää. Ja mikä olisikaan parempi tapa tutustua ihmisiin ja muihin maihin kuin siellä asuminen? Ensi vuonna kuitenkin ilmeisesti olemme edelleen täällä.

Kuten ennenkin, mikäli matka sivuaa Düsseldorfia, ottakaahan yhteyttä! Aurinkorantoja emme enää voi tarjota, mutta etäisyys on lyhentynyt puolella.

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA 1987

Terveisin
Riitta Andersson


ÄYRÄPÄÄ-NIMEN ESIINTYMISESTÄ

Pielaveden ja Keiteleen historia I, 1870-luvulle (kirjoittaneet Tauno Räisänen ja Kalevi Kumpulainen) mainitsee (s. 58) nimistöluettelossaan seuraavaa:

Äyräpää - Keiteleen nykyisen kirkonkylän aikaisempi kylänimi eli huuto. On aiheellista ottaa tähänkin luetteloon osoitukseksi siitä, kuinka raja ei ole koskaan kulkenut Vuonamonlahden kautta pohjoiseen, vaan nautintaraja on 1270-luvulta lähtien järkevästi katsottu kulkevan selvempää Äyskoski - Nilakka -Pielavesi -linjaa myöten. Paikannimenä "Äyräpää" voi viitata 1323:n rauhanehdoissa Ruotsille luovutettuun Äyräpään kihlakuntaan. Tällöin se olisi ikivanha karjalaisten Pohjanmaan kulkijoiden antama luonnonnimi Vuonamonlahden länsirannalle ja sitä vastaisi vastakkaisnimenä Pielaveden itärannan "Karjala". Mutta todennäköisesti tämä on hämäläisten eränkävijäin antama nuorempi nimitys ja yhdistettävissä tyypiltään esim. Kangasniemeen "Äkryntaipaleeseen". Joka tapauksessa Äyräpää = Äyrypää ja molemmat yhteydessä sanaan äyräs = törmä, reuna, laita.


VILLA KARI

Espoon kaupunginmuseon julkaiseman teoksen "Espoon rakennuskulttuuri ja kulttuurimaisema" (tekijä Erkki Härö) mainitaan s. 210, esiteltäessä Matinkylässä sijaitsevaa Villa Kolia:

Jo ennen Villa Kolin rakentamista Koukkuniemen rannalla oli Lojander-suvun rakentama Villa Kolikari. Jokseenkin samoihin aikoihin Karvosten kanssa tohtori Äyräpää rakennutti lähelle toisen huvilan, joka sai nimekseen Villa Kari. Jostain syystä nimi Kolikari on yleistynyt puhuttaessa Villa Kolista.

Villa Karin rakennuttaja on ilmeisesti ollut tohtori Matti Äyräpää. Olisi hauska tietää, onko sukulaisilla jotain perimätietoa asiasta, joka ainakin lehden toimituskunnalle on aivan uusi. Villa Kari ei enää ole pystyssä.


AUNE ÄYRÄPÄÄN RAHASTON SÄÄNNÖT

  1. A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y. on perustanut Aune Äyräpään rahaston.
  2. Rahasto koostuu varoista, jotka on saatu Aune Äyräpään töiden myynnistä yhdistyksen jäsenille. Sen peruspääoma on 20.000 (kaksikymmentätuhatta) markkaa.
  3. Rahaston tarkoitus on edistää ja tukea taiteen harrastusta ja opintoja yhdistyksen jäsenten keskuudessa. Rahaston tarkoitusta toteutetaan pääasiassa myöntämällä stipendejä ja apurahoja.
  4. Rahastoa voidaan kartuttaa lahjoituksilla, testamenteilla ja Aune Äyräpään vielä jäljellä olevien töiden myynnillä. Rahaston tuotto voidaan joko kokonaan tai osaksi lisätä pääomaan.
  5. Stipendeihin ja apurahoihin saadaan käyttää vain rahaston tuottoa.
  6. Stipendejä ja apurahoja anotaan yhdistyksen hallitukselta tämän vuosittain ilmoittamaan määräpäivään mennessä. Hallitus esittää ehdotuksensa yhdistyksen vuosikokoukselle hyväksyttäväksi ja vahvistettavaksi. Vuosikokous voi poiketa hallituksen ehdotuksesta.
  7. Rahaston kirjanpito sisältyy yhdistyksen kirjanpitoon.
  8. A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y:n mahdollisesti lopettaessa toimintansa menetellään rahaston jäljellä olevien varojen osalta samoin kuin yhdistyksen varojen suhteen on yhdistyksen säännöissä määrätty'.

AUNE ÄYRÄPÄÄN RAHASTON STIPENDIT JA APURAHAT 1987

Aune Äyräpään rahaston stipendit ja apurahat taiteen harrastuksen ja opintojen edistämiseen ja tukemiseen yhdistyksen jäsenten keskuudessa julistetaan ensimmäistä kertaa haettavaksi 30.4.1987 mennessä. Perustellut kirjalliset hakemukset osoitetaan yhdistyksen hallitukselle ja lähetetään esimiehelle.

Jaettavana on n. 2.700 markkaa, mistä hallituksen suunnitelman mukaan jaetaan tällä kerralla vähintään kolme apurahaa. Rahaston säännöt on julkaistu toisaalla tässä lehdessä. Lähempiä tietoja saa yhdistyksen esimieheltä Jorma Rytköseltä.

HALLITUS


SUKUSANOMAT
TOIVOTTAA KAIKILLE LUKIJOILLEEN
RAUHAISAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA



Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.