

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1985 Joulukuu No 1 (66) ISSN 0356-0791 (Painettu)
JOULUINEN UNI
Kerran pääsin kurkistamaan
konttiin joulupukin -
olin, nähkääs, vieraisilla
luona Lapin ukon.
Siedä oli nukkeja,
yks hoikka, toinen vankka,
oli karhunalleja
ja oli Aku Ankka.
Jonkun käärön sisällä
jo arvas: se on kirja,
päällä nimi Itmari
tai. Antero tai Irja.
Monta oli tavaraa
jo valmiiksi pakattuna,
luin: "Täss' ois Erkille
niin oiva sähköjuna."
Pukki kertoi: "Täss
on kintaat,
tässä sukat, paita,
tässä kaunis solmio
ja siinä hieno raita.
Tämä käärö lähestyypi
lasta laiskaa, tuhmaa,
lasta jok' ei tottele,
vaali vanhempiaan uhmaa.
Se kun, katsos, sisältääpi
pitkän koivurisun,
jolla hyvin poistaa voipi
kiukun, pahan sisun."
Kun mä näitä asioita
muistihini keräsin
etsin kynää, lehtiötä,
silloin minä - heräsin
Kotona vähän
mietiskelin,
huomasinkin, jotta
vaikka olin uneksinut,
niin on sentään totta:
Kotona kun autteleepi
äitiä ja isää,
tuottaa heille iloa
ja onneansa lisää.
Koulussa kun ahkeroipi,
tekee tosi työtä,
niin saa hyvät numerot
ja on myös onni myötä!
Talvi Rytkönen, Alunperin 14.12.1952, vähän muunneltu
17.12.1973.
HYVÄT SUKULAISET
Jälleen lähestymme joulua, joka pimeän ja uuvuttavan syksyn
jälkeen on meille oikeutetun ilon ja lupauksia sisältävän valon juhla. Valon
vertauskuvana ovat joulun kynttilät, jotka syttyvät kodeissamme ja rakkaittemme
hautakummuilla. Jouluilon keskellä kynttilät ovat myös ihmiselämän
äärellisyyden symboleja. Kuten kynttilät kuluvat palaessaan, tuodessaan meille
valon viestiä, niin tulee meidän ihmistenkin panna itsemme alttiiksi elämälle,
kulua ja käydä pienemmiksi, jotta samalla voisimme valaista ja lämmittää. Tämä
H.C. Andersenin kauniiseen satuun sisältyvä ajatus mielessäni toivotan kaikille
sukuyhdistyksemme jäsenille rauhallista joulua sekä onnea ja menestystä uudelle
vuodelle 1986.
Jorma Rytkönen
VUOSIKOKOUS MUNKKINIEMEN YHTEISKOULUSSA
Sukuyhdistyksen vuosikokoukseen Munkkiniemen yhteiskoululla
26. lokakuuta 1985 osallistui 43 suvun jäsentä, joukossa ilahduttavan monta
aivan nuorimmankin sukupolven edustajaa.
Martti Hirvensalon toimiessa asiantuntevasti puheenjohtajana
viralliset asiat saatiin käsitellyksi vaikeuksitta. Hallituksen erovuoroiset
jäsenet ja tilintarkastajat valittiin yksimielisesti uudelleen, samoin
annettiin jatkoaikaa myös esimiehelle.
Hallituksen aloitteesta kokouksessa käytiin keskustelua Aune
Äyräpään taulujen myynnistä kertyneiden varojen käyttämisestä. Keskustelussa
ehdotettiin stipendien tai kehotuspalkintojen jakamista suvun jäsenten
taideharrastusten tukemiseen. Tärkeänä pidettiin, että taide ymmärretään tässä
yhteydessä riittävän laajasti. Asiaa valmistelee hallituksen toimikunta
saatujen evästysten pohjalta. Tätä nykyä varat ovat sijoitettuina
korkeakorkoisiin debentuureihin.
Vireillä olevaan sukulaiskortiston kuntoonsaattamiseen
käytetään Toivo Valtavuon rahaston varoja. Hallitus sai oikeuden tarvittaessa
yhdistyksen varoilla huolehtia Liperissä olevien A.J. Europaeuksen omaisten
hautakivien kunnostamisesta.
Ohjelmaan kuuluivat myös Ahti Rytkösen ja Pentti Voipion
selostukset eräistä Europaeus-sukuun liittyvistä tutkimushavainnoista.
Läsnäolijoille esiteltiin lisäksi A.J. Europaeuksesta Helsingin Yliopistossa
laaditun pro gradu-työn jäsentely ja johdantoluku. Työn tekijä, FM Anne
Väänänen on käyttänyt hyväkseen Valtionarkistossa olevaa sukuyhdistyksen kirjekokoelmaa.
Toisaalta tässä lehdessä kerrotaan mainitun gradutyön julkaisemiseen
liittyvistä suunnitelmista.
Sukukokouksissa jo perinteeksi muodostuneesta musiikki
ohjelmasta vastasivat ansiokkaalla tavalla Petra ja Taru Salminen, Sampo ja
Lauri Smeds sekä Eeva Laine säestäjineen. Koulun juhlasaliin kerääntynyt
sukulaisjoukko kuunteli hartaana erinomaisia esityksiä ja innostuneet aplodit
palkittiin ylimääräisillä musiikkinumeroilla. Kokouksen aineellisesta puolesta,
kahvista, Karjalan piirakoista ja hyvistä voileivistä vastasi koulun
oppilasruokalan emäntä, rouva Inkeri Ihatsu. Pullia ja kakkuja oli jälleen
saatu kokoon myös suvun naisten talkoovoimin. Osanottajat kiittivät lämpimästi
emäntiä herkullisesta tarjoilusta.
Kokouksen erikoisuudeksi voidaan lukea, että nuorimmilla
osanottajilla oli kokouksen aikana tilaisuus mellastaa koulun pienessä
voimistelusalissa. Jämerän lakimiehen Martin Smedsin turvallisessa valvonnassa
tämäkin osa ohjelmasta sujui hyvin.
TALVI RYTKÖNEN 9.11.1901 - 19.9.1985
Isäni syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1901 juuri sinä
marraskuun päivänä, jona syksyn ensimmäinen lumisade kietoi Vanajaveden
kaupungin valkoiseen vaippaansa. Tästä hän, Enok ja Ella Rytkösen toiseksi
vanhin poika, sai toisin etunimensä Talvi - ensimmäinen oli sovinnaisesti
Ragnar - josta sitten tuli hänen kutsumanimensä. Harvinainen nimi soveltui
ilmeisen hyvin isäni yksilölliseen ajattelutapaan. Hänen kaltaiselleen runoilun
harrastajalle se tarjosi mahdollisuuden monenlaisiin sanaleikkeihin ja
hilpeisiin huomautuksiin. "Vinteriksi" kastoi minutkin muitta
mutkitta arvoisa ruotsin kielen lehtorini Liisa Bergius, kun aikoinaan isäni
teitä astuen aloitin koulunkäyntini Hämeenlinnan lyseossa.
Lämpimät ja valoisat muistot sävyttivät sitä kuvaa, jonka
isä värikkäissä kertomuksissaan meille lapsille välitti omasta lapsuudestaan.
Elämä kirjakauppias-isä Enokin ja Ella-mamman suuressa sisarusparvessa oli
täynnä seikkailuja ja tapahtumia, milloin pikkukaupungin kaduilla ja toreilla,
milloin lyseekartanon kunnianarvoisien kollegojen oppitunneilla, milloin
kesäkuukausien vapaudessa Hatunniemessä, Ruununmyllyllä taikka Pihlajamäessä.
Keskikoulun jälkeen johtivat opinnot isäni ensin Sääksmäelle
Päivölän maamieskouluun ja sitten Raumalle opettajaseminaariin. Sieltä
valmistuttuaan hän sai ensimmäisen opettajanpaikkansa Karstulan pitäjästä Vahangan
koululta, jossa hän toimi sitten 17 vuotta. Luonnonkauniista Keski-Suomen
pitäjästä tuli hänen uusi kotiseutunsa, sinne hän juurtui, sieltä löysi
elämäntoverinsa, siellä oli nuoren opettajaperheen hyvä asua ja tuntea
tekevänsä arvokasta työtä opin ja valistuksen levittäjänä. Opettajan rahapalkka
ei ollut suuri, mutta luontoisetuihin kuuluvat pellot ja puutarha tekivät
mahdolliseksi lehmän ja muidenkin kotieläinten ylläpidon ja toivat siten
särvintä leivän päälle. Turvallinen ja valoisa oli lapsuuskotimme Vahangan
pienellä koululla.
Sodan jälkeen vuonna 1946 isäni hakeutui etelään lähemmäksi
Hämeenlinnaa, jossa minä olin aloittanut kouluni lyseossa 1945. Iltissä ja Artjärvellä
vietettyjen yhteensä 7 vuoden jälkeen hän tuli opettajaksi Hauholle, mistä
sitten jäi eläkkeelle vuonna 1962. Eläkevuotensa hän sai viettää rakkaassa
Hämeenlinnassaan, aivan lapsuudenkotinsa tuntumassa.
Erityisen mieluisa paikka isälleni hänen eläkevuosinaan oli
myös kesämökki Karstulassa, koulua vastapäätä kauniin Vahanka-järven toisella
rannalla. Siellä vanhempani viettivät tarkkaan kaikki kesänsä vuodesta 1963
alkaen, ja isäni vielä viimeisen kesänsäkin tänä vuonna. Vanha
hämeenlinnalainen oli pysyvästi menettänyt osan sydämestään Keski-Suomen
karulle kauneudelle, jonka hän ensi kertaa nuorena opettajana oli oppinut
tuntemaan.
Isäni harrasti kirjoittamista ja runoilua. Lapsen mieleen
jäivät kunnioitusta herättävinä pitkät kronikat, joissa ankaran loppusointuisin
säkein käsiteltiin sekä Suomen historian vaiheita että erilaisia maaseudun
elämään liittyviä tapahtumia, kuten maamiesseurojen, aseveliyhdistysten ja
urheiluseurojen toimintaa taikka perhetapahtumia, merkkipäiviä ja muita kyläyhteisön
asioita. Oma lukunsa olivat joululahja- ja onnittelurunot, joita ehkä totuimme
pitämään niin itsettään selvyyksinä, että tuskin osasimme niitä ollenkaan
riittävästi arvostaakaan.
Suomalaisuuden arvossa pitäminen ja isänmaallisuus eivät
olleet isälleni vain opettajan rooliin kuuluvia ulkoisia asioita, vaan hän oli
ne voimakkaasti sisäistänyt elämänsä perusarvoiksi. Vaikka hän puhui sekä venäjää
että ruotsia, muistan pikku pojasta saakka hänet kuitenkin suomen kielen ja
suomalaisuuden vankkumattomana kannattajana ja puolestapuhujana. Tähän näkemykseen
soveltui hyvin myös tavaton kiintymys suomalaiseen saunaan; saunojana isä
miehuutensa päivinä haki vertaistaan.
Isäni oli seurallinen ja vilkas luonteeltaan. Hänen
ominaisuuksiaan oli valoisa elämänusko, kärsivällisyys ja kyky luottaa ihmisiin
ja nähdä heissä hyviä puolia. Sanoisin, että hänellä monessa suhteessa oli
synnynnäiset opettajanlahjat. Hänen oli silminnähden helppoa saavuttaa lasten
luottamus, hän osasi katsoa asioita lapsen näkökulmasta ja tunsi elävää
kiinnostusta lasten kehityksen ohjaamiseen. Tämä koitui paitsi meidän lasten
myös hänen lastenlastensa siunaukseksi. Isä oli luomassa lapsuuteemme
henkisesti rikasta ja turvallista kasvuympäristöä, häneltä saimme pettämätöntä
tukea ja ymmärtämystä myöhemmän elämämme varrella. Kiittäen siunaamme hänen
hyvää ja valoisaa muistoaan.
Jorma Rytkönen
A. J. EUROPAEUKSEN ELÄMÄKERTA PRO GRADU TYÖNÄ
Sukukokouksessa 26.10.1985 kerrottiin mielenkiintoinen
tieto, että maisteri Anna Väänänen (nykynimeltään Pedersen-Jessen) on
kirjoittanut pro gradu työn A.J. Europaeuksesta ja että kappale sitä on
säilytettävänä Helsingin yliopiston historian laitoksella. Paula Rytkönen ja
hänen tyttärensä Liisi Klobut olivat käyneet siellä lukemassa tuota tutkimusta.
Täydellistä valokopiota ei siitä voinut saada ilman kirjoittajan lupaa, mutta
kopio sisällysluettelosta ja alkusanoista oli saatu.
Kiinnostuin asiasta, ja kun olen painoon toimittanut eräitä
julkaisuja, alkoi mieleni tehdä ottaa selvää, missä määrin kirjoittaja olisi
kiinnostunut tekstinsä julkaisumahdollisuudesta. Hän olikin aivan suostuvainen
asiaan, mutta ilmoitti haluavansa tehdä joitakin pieniä muutoksia tekstiin.
Painatus maksaa aina melkoisesti, mutta kustannusten ei
välttämättä tarvitse olla kovin suuria. Heräsi ajatus, että jos Suomen
Sukututkimusseura voisi hyväksyä kirjoituksen painettavaksi julkaisusarjassaan,
painatusavustusta voitaisiin saada Liperin kunnalta ja seurakunnalta, joiden
hyväksi esi-isämme käytti pääosan elämäntyöstään. Lisäksi kävi juuri sukukokouksessa
selville, että Toivo Valtavuon rahastossa on Aune Äyräpään taulujen tuottona
varoja niin paljon, että yhdistyksemme voi myös osallistua
painatuskustannuksiin. Siten myyntihinta ei muodostuisi yhdistyksemme jäsenille
kovinkaan korkeaksi.
Suomen Sukututkimusseura todennäköisesti suhtautuu asiaan
myönteisesti, mutta ehdottaa eräitä täydennyksiä tekstiin. Kun seuran suostumus
on saatu ja painatuskustannukset selvitetty, voimme lähettää avustuspyynnöt
Liperiin Sukututkimusseuran kautta.
Uskoisin, että yhdistyksemme jäsenet tulevat kiinnostuneesti
tutustumaan esi-isämme elämäkertaan.
Pentti Voipio
ÄYRÄPÄÄN PERHEEN KENTTÄPOSTIA
Kirja, joka varmasti on löytänyt tiensä useiden
sukulaiskotien pukinkonttiin, ilmestyi kuluneena syksynä, Otavan kustantamana..
Kysymyksessä on Matti Äyräpään toimittama "Yhden
perheen sota", joka pohjautuu Äyräpään perheen sodanaikaiseen
kirjeenvaihtoon. Aarne Äyräpää oli tarkoin tallentanut koko kirjeenvaihdon,
joka vasta muutamia vuosia sitten löydettiin arkiston kätköistä.
Syksyn vuosikokouksessa mukana olleet saivat kuulla
selostuksen kirjan syntyhistoriasta Anneli Äyräpäältä, jolla itsellään on
merkittävä osuus koko työssä.
Teos on saanut poikkeuksetta myönteisen kritiikin. Lainatkaamme
tähän osia Helsingin Sanomissa 9.11.1985 olleesta arvostelusta:
Kahden suvun risteys
Aarne Äyräpään perheessä yhdistyi kaksi laveata ja
homogeenista sukukuntaa. Europaeusten pappis- ja tiedemiessuvun perinteitä
heijastellee kirjeiden eleetön asiallisuus ja kultivoitunut sävy, luonnostaan
lankeava vastuun- ja velvollisuudentunto.
Tyypillistä on, että niin isän kuin poikienkin kirjeissä
saattaa mielenylennykseksi välähtää jokin latinankielinen sitaatti. Vergiliukselta
on peräisin myös koko teoksen motto: Quamquam animus meminisse horret luctuquc refugit
Incipiam - kun mieli kauhistuu muistojaan ja pakenee murheeseen, tartun työhön.
Kääpien kannakselaiseen kauppias- ja maanviljelijäsukuun
taas kuului perheen Hanna-äiti, joka kipeimmin koki kotiseutujen ja monien lähiheimolaistenkin
menetykset. Yhteistä lohtua etsittiin karjalaisten sukukesteistä, joille
nimenomaan antoi hohtoa lomalaisten läsnäolo. Yhdessä ryhmävalokuvassa vuodelta
1942 on läsnä joukko Paavolaisia, luutnantin vormurussa esiintyvää Olavia
myöten.
Toimekkaasti ja ilmeisen kekseliäästi Hanna Äyräpää omistautui
poikiensa aineellistenkin tarpeiden tyydyttämiseen. Alinomaa pojilla on aihetta
kiitellä kotiväkeä tervetulleista paketeista. Vaihto ei ollut vallan yksipuolista,
sillä toisinaan hekin pystyivät lähettämään kotiinsa jotakin ylijäämästään.
Niin vanhempien kuin veljesten keskinäiset välit tuntuvat
olleen mutkattoman lämpimät ja läheiset, ja Museokadun koti eli kaikkien
mielessä "paikkana vailla vertaa".
Neljäkymmentä vuotta myöhemmin
Teoksen toimittaja on helpottanut lukijan osaa liittämällä
kirjeiden oheen erillisiä sodan tapahtumia hahmottavia jaksoja. Sotatoimista
tai politiikasta ei kirjeissä voi juuri puhua, mutta sensuurin sallimissa
puitteissa kukin pyrkii havainnollisesti kuvailemaan olojaan, kertoo ja kuulee
sukulais- ja tuttavapiirin - usein masentaviakin - uutisia.
Isä toimittaa tehtäviään yliopiston kanslerin sihteerinä,
viljelee pikku palstojaan Kansallismuseon pihassa ja Viikin koetilalla. Äiti
onnistuu anomaan itsensä vapaaksi kohtuuttomaksi katsottavasta työvelvollisuudesta.
Pojat käyvät vuoroonsa, joskus jopa yhteenkin sattuen lomilla
tai onnistuvat pitämään "sukukokousta" sotatoimialueella. Molemmista
pikkuveljistä tulee sotaylioppilaita, Veikosta jopa tutkinnotta, ja pienet
perhejuhlat käyvät keitaista kotirintaman arjessa.
"Tervetuloa siis vain siviiliin!" isä tervehtii Paavoa
kokoelman viimeisessä kirjeessä joka on päivätty yli neljäkymmentä vuotta
sitten, heinäkuun viimeisenä päivänä 1945.
Äyräpään perheestä on tätä nykyä jäljellä vain kaksi
vanhinta poikaa, Teuvo ja Matti, ikämiehiä jo kumpikin. Nimenomaan jälkimmäistä
on syytä kiittää teoksen paljon ja harkintaa vaatineesta toimitustyöstä, mutta
oma painava osuutensa on kaikilla sen alkuperäisillä kirjoittajilla, jotka tietämättään
mahdollistivat tämän puhuttelevan ja valaisevan dokumentin syntymän.
MARJA NIINILUOTO
Matti Äyräpään palkinto 1985
Virologian apulaisprofessori Antti Vaheri
DUODECIMIN AUNE ÄYRÄPÄÄN RAHASTO
Kuluvan vuoden marraskuun 23 päivän Helsingin Sanomissa oli
uutinen seuran jakamista apurahoista. Niitä oli annettu Aune Äyräpään
rahastosta neljälle henkilölle yhteensä 30.000 markkaa. (Samalla annettiin
Matti Äyräpään rahastosta yksi apuraha 10.000 markkaa.)
Aune Äyräpään rahaston synty perustuu testamenttiin, jolla
hän määräsi omaisuutensa - legaattien erottamisen jälkeen - jaettavaksi
puoliksi Duodecimin ja Suomen Hammaslääkäriseuran kesken.
Jos oletetaan, että apurahat on jaettu rahaston tuottamista
koroista, olisi sen pääoma melkoisen suuri. Siitä minkälainen rahasto on
kysymyksessä, on Duodecim antanut seuraavanlaisia tietoja sekä luvan niiden
kertomiseen.
Seuralla on "Lahjoitusrahasto", johon kerätään
kaikki lahjoitukset, mm. Aune Äyräpään testamentillaan tekemä, jolle on annettu
nimeksi "Aune Äyräpään rahasto". Se ei ole erillinen ns. omakatteinen
rahasto, josta apurahoja annettaisiin ainoastaan sen tuotosta, vaan se on osa
"Lahjoitusrahaston" varoista, josta apurahat annetaan eri
lahjoittajien nimillä. Jonkun lahjoittajan antama pääoma voi loppua, mutta
apurahoja voidaan siitä huolimatta antaa hänen nimellään.
Aune Äyräpään lahjoitus oli suuruudeltaan 110.868 markkaa.
Rahastosta on annettu apurahoja jo vuonna 1984 25.000
markkaa.
Kauko Laine
D.E.D. EUROPAEUSTA - SAVITAIPALEEN SUURMIESTÄ JUHLITTIIN
Helsingin Sanomat tiesi kertoa pikku-uutisessaan 28.11.1985,
että Savitaipale saa Europaeus-aukion ja että Savitaipaleen Olkkolan kartanossa
pidetään valtakunnallinen Europaeus-seminaari.
Maakunnan oma lehti Etelä-Saimaa kertoo joulukuun 1. ja 2.
päivän numerossaan laajasti Savitaipaleen eri tilaisuuksista, joissa D.E.D.
Europaeuksen elämäntyötä kunnioitettiin monin tavoin.
Europaeus-seminaarin arvovaltaisin esitelmöitsijä oli
akateemikko Matti Kuusi. Paitsi kansanrunouden kerääjänä esitelmöitsijät
tarkastelivat Europaeusta tiedemiehenä, kielen tutkijana ja Suomen kirjakielen
kehittäjänä.
Aukion, jolla on Viljo Savikurjen veistämä Europaeuksen
muistopatsas, vihittiin Europaeus-aukioksi. Vihkimisen suoritti Savitaipaleen
kirkkoherra Paavo Hillo.
Samana sunnuntaina Savitaipaleella vietettiin Suomen
Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston vuosijuhlaa.
EUROPAEUS - EVOLAHTI
Eivät pettäneet odotukset tälläkään kertaa, kun Ahti
Rytköseltä tiedusteltiin sukuun liittyvää puheenvuoroa sukukokoukseen.
Seuraavanlaista hän kertoi Munkkiniemen yhteiskoululle kerääntyneelle
sukulaisjoukolle:
1960:n molemmin puolin kävin Parikkalassa. Tapasin
Europaeuksia ja Evolahtia. Ensiksi Evolahdista: tässä kuva op. Pentti Evolahdesta
(Savon Sanomat 310/17.11.1974, s. 16). Hän valmistui opettajaksi JKK:sta.
Vastaanottotunneillani juttelin hänen kanssaan - yleiseen tapaani - sukua
koskevista asioista. Tiesi, että Evolahti on = aikaisempi Europaeus. Muistin,
että vieraillessani hänen kotonaan, sahantyömies Paavo Evolahden luona, hänen
äitinsä terhakalla äänellä kertoi, että Europaeus-nimestä väänneltiin rumia
muunnoksia: Evolahti oli sievä. Sitten JKK:ssa pohdimme Pentti E:n kanssa,
olemmeko kenties sukulaisia. Pidimme sitä varsin mahdollisena.
Fil.maist. Heljä Pullin sukututkimus Europaeus-suvun
varhaispolvista (Genos 2/1981) ratkaisee ongelman. Sivulla 64 Pulli sanoo:
Johan Europaeuksen samannimisen pojan Johanin (taulu 5) toiseksi vanhimmasta
pojasta, hänkin nimeltään Johan (taulu 7) suku on jatkunut nykyaikaan, niin Europaeus-nimellä
kuin myös suomennetulla Evolahti-nimellä. - Opettaja Pentti Evolahti kuuluu
siis, käsittääkseni, taulu 7:n sisältämiin Europaeuksiin. Tämän taulun varhais-Europaeuksista
sopii ensimmäisiksi mainita Johan, 1779-1826, tilallinen Joukion kylässä,
puoliso Kaisa Juhontytär Luukkonen. Sukua jatkoi poika Fredrik, s. Parikkalassa
1820. - Tämän Johanin isä oli Johan Europaeus, 1753-1806, tilallinen Savikummussa.
Tämän Johanin isä oli taasen Johan Europaeus, noin 1724-1780, tilallinen
Kangaskylässä, mistä muutti Savikumpuun. Tämän Johanin isä oli Johan Europaeus,
n. 1694-1765, tilallinen Joukion, sittemmin Parikkalan Kangaskylässä. Tämän
Johanin isä oli Jakob Europaeus, kuoli ennen vuotta 1714, apupappi ja
kappalainen Joukiossa. Tällä Jakobilla oli viisi lasta, mm. Mathias Europaeus,
n. 1686 - n. 1736, Joukion kappalainen isänsä jälkeen. Puoliso Maria von Holl(en).
Hänellä oli neljä lasta, joista yksi Mathias Reinhold; n. 1718-1777, Joukion
kappalainen ja kirkkoherra. Mathias Reinholdin jälkeläisistä saa tiedot mm.
siitä sukutaulusta, jonka Toivo Valtavuo laati Eino Suolahden Matti Äyräpää -kirjaan.
Lapsia oli perheessä viisitoista. Järjestyksessä kolmastoista oli Isak Emanuel,
1768-1840, Parikkalan kappalainen, puoliso Maria Kristina Steen. Lapsia Isak Emanuelilla
oli yhdeksän, kolmas niistä oli Anders Josef, 1797-1870, Liperin kirkkoherra,
teologiantohtori. Lapsia hänellä oli 10, viides Natalia Wilhelmina, 1844-1926,
puoliso Aron Johan Rytkönen, 1843-1901, Sippolan kirkkoherra. Lapsia syntyi
yhdeksän, vanhin Antti Johan Rytkönen, 1870-1930, fil.maist., kirjailija.
Puoliso Olga Maria Söderman, 1872-1943, lapsia neljä, vanhin Ahti 1899-.
Millainen sukulaisuus siis vallitsee opettaja Pentti Evolahden
ja minun kesken? Näyttää siltä, että minä olen Joukion kappalaisen Jakob
Europaeuksen Mathias-pojan jälkeläisiä ja että opettaja Pentti Evolahti on
tämän Mathiaan Johan-veljen jälkeläisiä. Muihin Evolahtiin en nyt puutu.
Parikkalassa käydessäni tulin tuntemaan muitakin
Europaeuksia, mm. mekaanikko Eino Rudolf Europaeuksen, vaimo Ilta, ja
maanviljelijä Tauno Europaeuksen. Muistaakseni nämä ovat serkkuja.
Sukuselvityksessä, jonka aikoinani sain Parikkalan kirkkoherranvirastolta,
mainitaan Europaeus-nimen ohella sukunimi Kuutti. Lienee siis kysymyksessä se
suvunhaara, johon kuuluu Anna Europaeus, 1778-1845. Hänen puolisonsa Lauri
Juhanpoika Kuutti otti uudeksi sukunimekseen vaimonsa sukunimen Europaeus.
Annan isä oli Henrik Europaeus. 1750-1813, tilallinen Savikummussa. Tämän
Henrikin isä oli Johan Johaninpoika Europaeus, edellä mainittu tilallinen Kangaskylässä,
mistä muutti Savikumpuun.
Ahti Rytkönen
KERTOMUS A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N TOIMINNASTA TOIMIKAUDELLA 1.1. - 31.12.1984
Kulunut toimikausi oli yhdistyksen 36. Yhdistyksessä oli
toimikauden lopussa 174 varsinaista ja yksi kunniajäsen.
Yhdistyksen esimiehenä toimi Kirsti Salminen, muina
hallituksen jäseninä Liisi Klobut (s. Rytkönen). Ville-Pekka Kyyrö, Eeva Laine,
Kauko Laine, Sirkka Montonen, Jorma Rytkönen, Kari Rytkönen, Riitta Smeds, Aino
Takala (s. Hirvensalo), Kirsti Äyräpää sekä Pertti Äyräpää.
Hallituksen valitsemina toimivat varaesimiehenä Ville-Pekka
Kyyrö, rahastonhoitajana Jaakko Äyräpää ja sihteerinä Riitta Andersson syksyllä
tapahtuneeseen ulkomaille muuttoonsa saakka. Sihteerin tehtävät hoiti 17.10.
lähtien Pertti Äyräpää.
Hallitus kokoontui toimikauden aikana kolme kertaa.
Yhdistyksen lehti Sukusanomat ilmestyi toimikauden aikana
yhden. kerran, numero 65 joulukuussa. Lehden toimituskunnan muodostivat Kirsti
Salminen, Riitta Andersson ja Kari Rytkönen. Yhdistyksen jäsenille lähetettiin
yksi jäsenkirje, toukokuussa. Kirjeen aiheena oli Aune Äyräpään töitten lunastaminen.
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 27.10.1984 Helsingin
piispankodissa. Kokoukseen ja lämminhenkiseen yhdessäoloon Elina ja Samuel
Lehtosen vieraaksi kerääntyi tällöin ennätysmäinen 70 sukulaisen joukko.
Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Martti Hirvensalo.
Yhdistyksen valokuva-, kirja- ja leikearkisto siirrettiin toukokuussa
Tyrväntöön Antti ja Raili Rytkösen luokse. Arkistoa on kartutettu erilaiselle sukuun
liittyvällä materiaalilla.
Aune Äyräpään töitten jakaminen sukulaisten kesken toteutettiin
kuluneen toimikauden aikana vuosikokouksessa 1983 tehdyn päätöksen mukaisesti.
Töitä lunasti 52 yhdistyksen jäsentä. Lunastettujen töiden lukumäärä oli
toimikauden lopussa 335.
Yhdistys on muistanut suvun jäseniä heidän merkkipäivinään
kukin tai sähkein.
Yhdistys on kuulunut vuosijäsenenä Suomen
Sukututkimusseuraan.
Yhdistyksen pääoma oli 31.12.1984 tehdyn tilinpäätöksen
mukaan 25.378,20 mk, voittoa 21.186,86 mk. Toivo Valtavuon rahaston pääoma
vastaavasti 2.738,56 mk, voittoa 123,65 mk.
|