Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1985 Joulukuu No 1 (66)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

JOULUINEN UNI

Kerran pääsin kurkistamaan
konttiin joulupukin -
olin, nähkääs, vieraisilla
luona Lapin ukon.

Siedä oli nukkeja,
yks hoikka, toinen vankka,
oli karhunalleja
ja oli Aku Ankka.

Jonkun käärön sisällä
jo arvas: se on kirja,
päällä nimi Itmari
tai. Antero tai Irja.

Monta oli tavaraa
jo valmiiksi pakattuna,
luin: "Täss' ois Erkille
niin oiva sähköjuna."

Pukki kertoi: "Täss on kintaat,
tässä sukat, paita,
tässä kaunis solmio
ja siinä hieno raita.

Tämä käärö lähestyypi
lasta laiskaa, tuhmaa,
lasta jok' ei tottele,
vaali vanhempiaan uhmaa.

Se kun, katsos, sisältääpi
pitkän koivurisun,
jolla hyvin poistaa voipi
kiukun, pahan sisun."

Kun mä näitä asioita
muistihini keräsin
etsin kynää, lehtiötä,
silloin minä - heräsin

Kotona vähän mietiskelin,
huomasinkin, jotta
vaikka olin uneksinut,
niin on sentään totta:

Kotona kun autteleepi
äitiä ja isää,
tuottaa heille iloa
ja onneansa lisää.

Koulussa kun ahkeroipi,
tekee tosi työtä,
niin saa hyvät numerot
ja on myös onni myötä!

Talvi Rytkönen, Alunperin 14.12.1952, vähän muunneltu 17.12.1973.


HYVÄT SUKULAISET

Jälleen lähestymme joulua, joka pimeän ja uuvuttavan syksyn jälkeen on meille oikeutetun ilon ja lupauksia sisältävän valon juhla. Valon vertauskuvana ovat joulun kynttilät, jotka syttyvät kodeissamme ja rakkaittemme hautakummuilla. Jouluilon keskellä kynttilät ovat myös ihmiselämän äärellisyyden symboleja. Kuten kynttilät kuluvat palaessaan, tuodessaan meille valon viestiä, niin tulee meidän ihmistenkin panna itsemme alttiiksi elämälle, kulua ja käydä pienemmiksi, jotta samalla voisimme valaista ja lämmittää. Tämä H.C. Andersenin kauniiseen satuun sisältyvä ajatus mielessäni toivotan kaikille sukuyhdistyksemme jäsenille rauhallista joulua sekä onnea ja menestystä uudelle vuodelle 1986.

Jorma Rytkönen


VUOSIKOKOUS MUNKKINIEMEN YHTEISKOULUSSA

Sukuyhdistyksen vuosikokoukseen Munkkiniemen yhteiskoululla 26. lokakuuta 1985 osallistui 43 suvun jäsentä, joukossa ilahduttavan monta aivan nuorimmankin sukupolven edustajaa.

Martti Hirvensalon toimiessa asiantuntevasti puheenjohtajana viralliset asiat saatiin käsitellyksi vaikeuksitta. Hallituksen erovuoroiset jäsenet ja tilintarkastajat valittiin yksimielisesti uudelleen, samoin annettiin jatkoaikaa myös esimiehelle.

Hallituksen aloitteesta kokouksessa käytiin keskustelua Aune Äyräpään taulujen myynnistä kertyneiden varojen käyttämisestä. Keskustelussa ehdotettiin stipendien tai kehotuspalkintojen jakamista suvun jäsenten taideharrastusten tukemiseen. Tärkeänä pidettiin, että taide ymmärretään tässä yhteydessä riittävän laajasti. Asiaa valmistelee hallituksen toimikunta saatujen evästysten pohjalta. Tätä nykyä varat ovat sijoitettuina korkeakorkoisiin debentuureihin.

Vireillä olevaan sukulaiskortiston kuntoonsaattamiseen käytetään Toivo Valtavuon rahaston varoja. Hallitus sai oikeuden tarvittaessa yhdistyksen varoilla huolehtia Liperissä olevien A.J. Europaeuksen omaisten hautakivien kunnostamisesta.

Ohjelmaan kuuluivat myös Ahti Rytkösen ja Pentti Voipion selostukset eräistä Europaeus-sukuun liittyvistä tutkimushavainnoista. Läsnäolijoille esiteltiin lisäksi A.J. Europaeuksesta Helsingin Yliopistossa laaditun pro gradu-työn jäsentely ja johdantoluku. Työn tekijä, FM Anne Väänänen on käyttänyt hyväkseen Valtionarkistossa olevaa sukuyhdistyksen kirjekokoelmaa. Toisaalta tässä lehdessä kerrotaan mainitun gradutyön julkaisemiseen liittyvistä suunnitelmista.

Sukukokouksissa jo perinteeksi muodostuneesta musiikki ohjelmasta vastasivat ansiokkaalla tavalla Petra ja Taru Salminen, Sampo ja Lauri Smeds sekä Eeva Laine säestäjineen. Koulun juhlasaliin kerääntynyt sukulaisjoukko kuunteli hartaana erinomaisia esityksiä ja innostuneet aplodit palkittiin ylimääräisillä musiikkinumeroilla. Kokouksen aineellisesta puolesta, kahvista, Karjalan piirakoista ja hyvistä voileivistä vastasi koulun oppilasruokalan emäntä, rouva Inkeri Ihatsu. Pullia ja kakkuja oli jälleen saatu kokoon myös suvun naisten talkoovoimin. Osanottajat kiittivät lämpimästi emäntiä herkullisesta tarjoilusta.

Kokouksen erikoisuudeksi voidaan lukea, että nuorimmilla osanottajilla oli kokouksen aikana tilaisuus mellastaa koulun pienessä voimistelusalissa. Jämerän lakimiehen Martin Smedsin turvallisessa valvonnassa tämäkin osa ohjelmasta sujui hyvin.


TALVI RYTKÖNEN
9.11.1901 - 19.9.1985

Isäni syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1901 juuri sinä marraskuun päivänä, jona syksyn ensimmäinen lumisade kietoi Vanajaveden kaupungin valkoiseen vaippaansa. Tästä hän, Enok ja Ella Rytkösen toiseksi vanhin poika, sai toisin etunimensä Talvi - ensimmäinen oli sovinnaisesti Ragnar - josta sitten tuli hänen kutsumanimensä. Harvinainen nimi soveltui ilmeisen hyvin isäni yksilölliseen ajattelutapaan. Hänen kaltaiselleen runoilun harrastajalle se tarjosi mahdollisuuden monenlaisiin sanaleikkeihin ja hilpeisiin huomautuksiin. "Vinteriksi" kastoi minutkin muitta mutkitta arvoisa ruotsin kielen lehtorini Liisa Bergius, kun aikoinaan isäni teitä astuen aloitin koulunkäyntini Hämeenlinnan lyseossa.

Lämpimät ja valoisat muistot sävyttivät sitä kuvaa, jonka isä värikkäissä kertomuksissaan meille lapsille välitti omasta lapsuudestaan. Elämä kirjakauppias-isä Enokin ja Ella-mamman suuressa sisarusparvessa oli täynnä seikkailuja ja tapahtumia, milloin pikkukaupungin kaduilla ja toreilla, milloin lyseekartanon kunnianarvoisien kollegojen oppitunneilla, milloin kesäkuukausien vapaudessa Hatunniemessä, Ruununmyllyllä taikka Pihlajamäessä.

Keskikoulun jälkeen johtivat opinnot isäni ensin Sääksmäelle Päivölän maamieskouluun ja sitten Raumalle opettajaseminaariin. Sieltä valmistuttuaan hän sai ensimmäisen opettajanpaikkansa Karstulan pitäjästä Vahangan koululta, jossa hän toimi sitten 17 vuotta. Luonnonkauniista Keski-Suomen pitäjästä tuli hänen uusi kotiseutunsa, sinne hän juurtui, sieltä löysi elämäntoverinsa, siellä oli nuoren opettajaperheen hyvä asua ja tuntea tekevänsä arvokasta työtä opin ja valistuksen levittäjänä. Opettajan rahapalkka ei ollut suuri, mutta luontoisetuihin kuuluvat pellot ja puutarha tekivät mahdolliseksi lehmän ja muidenkin kotieläinten ylläpidon ja toivat siten särvintä leivän päälle. Turvallinen ja valoisa oli lapsuuskotimme Vahangan pienellä koululla.

Sodan jälkeen vuonna 1946 isäni hakeutui etelään lähemmäksi Hämeenlinnaa, jossa minä olin aloittanut kouluni lyseossa 1945. Iltissä ja Artjärvellä vietettyjen yhteensä 7 vuoden jälkeen hän tuli opettajaksi Hauholle, mistä sitten jäi eläkkeelle vuonna 1962. Eläkevuotensa hän sai viettää rakkaassa Hämeenlinnassaan, aivan lapsuudenkotinsa tuntumassa.

Erityisen mieluisa paikka isälleni hänen eläkevuosinaan oli myös kesämökki Karstulassa, koulua vastapäätä kauniin Vahanka-järven toisella rannalla. Siellä vanhempani viettivät tarkkaan kaikki kesänsä vuodesta 1963 alkaen, ja isäni vielä viimeisen kesänsäkin tänä vuonna. Vanha hämeenlinnalainen oli pysyvästi menettänyt osan sydämestään Keski-Suomen karulle kauneudelle, jonka hän ensi kertaa nuorena opettajana oli oppinut tuntemaan.

Isäni harrasti kirjoittamista ja runoilua. Lapsen mieleen jäivät kunnioitusta herättävinä pitkät kronikat, joissa ankaran loppusointuisin säkein käsiteltiin sekä Suomen historian vaiheita että erilaisia maaseudun elämään liittyviä tapahtumia, kuten maamiesseurojen, aseveliyhdistysten ja urheiluseurojen toimintaa taikka perhetapahtumia, merkkipäiviä ja muita kyläyhteisön asioita. Oma lukunsa olivat joululahja- ja onnittelurunot, joita ehkä totuimme pitämään niin itsettään selvyyksinä, että tuskin osasimme niitä ollenkaan riittävästi arvostaakaan.

Suomalaisuuden arvossa pitäminen ja isänmaallisuus eivät olleet isälleni vain opettajan rooliin kuuluvia ulkoisia asioita, vaan hän oli ne voimakkaasti sisäistänyt elämänsä perusarvoiksi. Vaikka hän puhui sekä venäjää että ruotsia, muistan pikku pojasta saakka hänet kuitenkin suomen kielen ja suomalaisuuden vankkumattomana kannattajana ja puolestapuhujana. Tähän näkemykseen soveltui hyvin myös tavaton kiintymys suomalaiseen saunaan; saunojana isä miehuutensa päivinä haki vertaistaan.

Isäni oli seurallinen ja vilkas luonteeltaan. Hänen ominaisuuksiaan oli valoisa elämänusko, kärsivällisyys ja kyky luottaa ihmisiin ja nähdä heissä hyviä puolia. Sanoisin, että hänellä monessa suhteessa oli synnynnäiset opettajanlahjat. Hänen oli silminnähden helppoa saavuttaa lasten luottamus, hän osasi katsoa asioita lapsen näkökulmasta ja tunsi elävää kiinnostusta lasten kehityksen ohjaamiseen. Tämä koitui paitsi meidän lasten myös hänen lastenlastensa siunaukseksi. Isä oli luomassa lapsuuteemme henkisesti rikasta ja turvallista kasvuympäristöä, häneltä saimme pettämätöntä tukea ja ymmärtämystä myöhemmän elämämme varrella. Kiittäen siunaamme hänen hyvää ja valoisaa muistoaan.

Jorma Rytkönen


A. J. EUROPAEUKSEN ELÄMÄKERTA PRO GRADU TYÖNÄ

Sukukokouksessa 26.10.1985 kerrottiin mielenkiintoinen tieto, että maisteri Anna Väänänen (nykynimeltään Pedersen-Jessen) on kirjoittanut pro gradu työn A.J. Europaeuksesta ja että kappale sitä on säilytettävänä Helsingin yliopiston historian laitoksella. Paula Rytkönen ja hänen tyttärensä Liisi Klobut olivat käyneet siellä lukemassa tuota tutkimusta. Täydellistä valokopiota ei siitä voinut saada ilman kirjoittajan lupaa, mutta kopio sisällysluettelosta ja alkusanoista oli saatu.

Kiinnostuin asiasta, ja kun olen painoon toimittanut eräitä julkaisuja, alkoi mieleni tehdä ottaa selvää, missä määrin kirjoittaja olisi kiinnostunut tekstinsä julkaisumahdollisuudesta. Hän olikin aivan suostuvainen asiaan, mutta ilmoitti haluavansa tehdä joitakin pieniä muutoksia tekstiin.

Painatus maksaa aina melkoisesti, mutta kustannusten ei välttämättä tarvitse olla kovin suuria. Heräsi ajatus, että jos Suomen Sukututkimusseura voisi hyväksyä kirjoituksen painettavaksi julkaisusarjassaan, painatusavustusta voitaisiin saada Liperin kunnalta ja seurakunnalta, joiden hyväksi esi-isämme käytti pääosan elämäntyöstään. Lisäksi kävi juuri sukukokouksessa selville, että Toivo Valtavuon rahastossa on Aune Äyräpään taulujen tuottona varoja niin paljon, että yhdistyksemme voi myös osallistua painatuskustannuksiin. Siten myyntihinta ei muodostuisi yhdistyksemme jäsenille kovinkaan korkeaksi.

Suomen Sukututkimusseura todennäköisesti suhtautuu asiaan myönteisesti, mutta ehdottaa eräitä täydennyksiä tekstiin. Kun seuran suostumus on saatu ja painatuskustannukset selvitetty, voimme lähettää avustuspyynnöt Liperiin Sukututkimusseuran kautta.

Uskoisin, että yhdistyksemme jäsenet tulevat kiinnostuneesti tutustumaan esi-isämme elämäkertaan.

Pentti Voipio


ÄYRÄPÄÄN PERHEEN KENTTÄPOSTIA

Kirja, joka varmasti on löytänyt tiensä useiden sukulaiskotien pukinkonttiin, ilmestyi kuluneena syksynä, Otavan kustantamana..

Kysymyksessä on Matti Äyräpään toimittama "Yhden perheen sota", joka pohjautuu Äyräpään perheen sodanaikaiseen kirjeenvaihtoon. Aarne Äyräpää oli tarkoin tallentanut koko kirjeenvaihdon, joka vasta muutamia vuosia sitten löydettiin arkiston kätköistä.

Syksyn vuosikokouksessa mukana olleet saivat kuulla selostuksen kirjan syntyhistoriasta Anneli Äyräpäältä, jolla itsellään on merkittävä osuus koko työssä.

Teos on saanut poikkeuksetta myönteisen kritiikin. Lainatkaamme tähän osia Helsingin Sanomissa 9.11.1985 olleesta arvostelusta:

Kahden suvun risteys

Aarne Äyräpään perheessä yhdistyi kaksi laveata ja homogeenista sukukuntaa. Europaeusten pappis- ja tiedemiessuvun perinteitä heijastellee kirjeiden eleetön asiallisuus ja kultivoitunut sävy, luonnostaan lankeava vastuun- ja velvollisuudentunto.

Tyypillistä on, että niin isän kuin poikienkin kirjeissä saattaa mielenylennykseksi välähtää jokin latinankielinen sitaatti. Vergiliukselta on peräisin myös koko teoksen motto: Quamquam animus meminisse horret luctuquc refugit Incipiam - kun mieli kauhistuu muistojaan ja pakenee murheeseen, tartun työhön.

Kääpien kannakselaiseen kauppias- ja maanviljelijäsukuun taas kuului perheen Hanna-äiti, joka kipeimmin koki kotiseutujen ja monien lähiheimolaistenkin menetykset. Yhteistä lohtua etsittiin karjalaisten sukukesteistä, joille nimenomaan antoi hohtoa lomalaisten läsnäolo. Yhdessä ryhmävalokuvassa vuodelta 1942 on läsnä joukko Paavolaisia, luutnantin vormurussa esiintyvää Olavia myöten.

Toimekkaasti ja ilmeisen kekseliäästi Hanna Äyräpää omistautui poikiensa aineellistenkin tarpeiden tyydyttämiseen. Alinomaa pojilla on aihetta kiitellä kotiväkeä tervetulleista paketeista. Vaihto ei ollut vallan yksipuolista, sillä toisinaan hekin pystyivät lähettämään kotiinsa jotakin ylijäämästään.

Niin vanhempien kuin veljesten keskinäiset välit tuntuvat olleen mutkattoman lämpimät ja läheiset, ja Museokadun koti eli kaikkien mielessä "paikkana vailla vertaa".

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin

Teoksen toimittaja on helpottanut lukijan osaa liittämällä kirjeiden oheen erillisiä sodan tapahtumia hahmottavia jaksoja. Sotatoimista tai politiikasta ei kirjeissä voi juuri puhua, mutta sensuurin sallimissa puitteissa kukin pyrkii havainnollisesti kuvailemaan olojaan, kertoo ja kuulee sukulais- ja tuttavapiirin - usein masentaviakin - uutisia.

Isä toimittaa tehtäviään yliopiston kanslerin sihteerinä, viljelee pikku palstojaan Kansallismuseon pihassa ja Viikin koetilalla. Äiti onnistuu anomaan itsensä vapaaksi kohtuuttomaksi katsottavasta työvelvollisuudesta.

Pojat käyvät vuoroonsa, joskus jopa yhteenkin sattuen lomilla tai onnistuvat pitämään "sukukokousta" sotatoimialueella. Molemmista pikkuveljistä tulee sotaylioppilaita, Veikosta jopa tutkinnotta, ja pienet perhejuhlat käyvät keitaista kotirintaman arjessa.

"Tervetuloa siis vain siviiliin!" isä tervehtii Paavoa kokoelman viimeisessä kirjeessä joka on päivätty yli neljäkymmentä vuotta sitten, heinäkuun viimeisenä päivänä 1945.

Äyräpään perheestä on tätä nykyä jäljellä vain kaksi vanhinta poikaa, Teuvo ja Matti, ikämiehiä jo kumpikin. Nimenomaan jälkimmäistä on syytä kiittää teoksen paljon ja harkintaa vaatineesta toimitustyöstä, mutta oma painava osuutensa on kaikilla sen alkuperäisillä kirjoittajilla, jotka tietämättään mahdollistivat tämän puhuttelevan ja valaisevan dokumentin syntymän.

MARJA NIINILUOTO


Matti Äyräpään palkinto 1985

Virologian apulaisprofessori Antti Vaheri


DUODECIMIN AUNE ÄYRÄPÄÄN RAHASTO

Kuluvan vuoden marraskuun 23 päivän Helsingin Sanomissa oli uutinen seuran jakamista apurahoista. Niitä oli annettu Aune Äyräpään rahastosta neljälle henkilölle yhteensä 30.000 markkaa. (Samalla annettiin Matti Äyräpään rahastosta yksi apuraha 10.000 markkaa.)

Aune Äyräpään rahaston synty perustuu testamenttiin, jolla hän määräsi omaisuutensa - legaattien erottamisen jälkeen - jaettavaksi puoliksi Duodecimin ja Suomen Hammaslääkäriseuran kesken.

Jos oletetaan, että apurahat on jaettu rahaston tuottamista koroista, olisi sen pääoma melkoisen suuri. Siitä minkälainen rahasto on kysymyksessä, on Duodecim antanut seuraavanlaisia tietoja sekä luvan niiden kertomiseen.

Seuralla on "Lahjoitusrahasto", johon kerätään kaikki lahjoitukset, mm. Aune Äyräpään testamentillaan tekemä, jolle on annettu nimeksi "Aune Äyräpään rahasto". Se ei ole erillinen ns. omakatteinen rahasto, josta apurahoja annettaisiin ainoastaan sen tuotosta, vaan se on osa "Lahjoitusrahaston" varoista, josta apurahat annetaan eri lahjoittajien nimillä. Jonkun lahjoittajan antama pääoma voi loppua, mutta apurahoja voidaan siitä huolimatta antaa hänen nimellään.

Aune Äyräpään lahjoitus oli suuruudeltaan 110.868 markkaa.

Rahastosta on annettu apurahoja jo vuonna 1984 25.000 markkaa.

Kauko Laine


D.E.D. EUROPAEUSTA - SAVITAIPALEEN SUURMIESTÄ JUHLITTIIN

Helsingin Sanomat tiesi kertoa pikku-uutisessaan 28.11.1985, että Savitaipale saa Europaeus-aukion ja että Savitaipaleen Olkkolan kartanossa pidetään valtakunnallinen Europaeus-seminaari.

Maakunnan oma lehti Etelä-Saimaa kertoo joulukuun 1. ja 2. päivän numerossaan laajasti Savitaipaleen eri tilaisuuksista, joissa D.E.D. Europaeuksen elämäntyötä kunnioitettiin monin tavoin.

Europaeus-seminaarin arvovaltaisin esitelmöitsijä oli akateemikko Matti Kuusi. Paitsi kansanrunouden kerääjänä esitelmöitsijät tarkastelivat Europaeusta tiedemiehenä, kielen tutkijana ja Suomen kirjakielen kehittäjänä.

Aukion, jolla on Viljo Savikurjen veistämä Europaeuksen muistopatsas, vihittiin Europaeus-aukioksi. Vihkimisen suoritti Savitaipaleen kirkkoherra Paavo Hillo.

Samana sunnuntaina Savitaipaleella vietettiin Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahaston vuosijuhlaa.


EUROPAEUS - EVOLAHTI

Eivät pettäneet odotukset tälläkään kertaa, kun Ahti Rytköseltä tiedusteltiin sukuun liittyvää puheenvuoroa sukukokoukseen. Seuraavanlaista hän kertoi Munkkiniemen yhteiskoululle kerääntyneelle sukulaisjoukolle:

1960:n molemmin puolin kävin Parikkalassa. Tapasin Europaeuksia ja Evolahtia. Ensiksi Evolahdista: tässä kuva op. Pentti Evolahdesta (Savon Sanomat 310/17.11.1974, s. 16). Hän valmistui opettajaksi JKK:sta. Vastaanottotunneillani juttelin hänen kanssaan - yleiseen tapaani - sukua koskevista asioista. Tiesi, että Evolahti on = aikaisempi Europaeus. Muistin, että vieraillessani hänen kotonaan, sahantyömies Paavo Evolahden luona, hänen äitinsä terhakalla äänellä kertoi, että Europaeus-nimestä väänneltiin rumia muunnoksia: Evolahti oli sievä. Sitten JKK:ssa pohdimme Pentti E:n kanssa, olemmeko kenties sukulaisia. Pidimme sitä varsin mahdollisena.

Fil.maist. Heljä Pullin sukututkimus Europaeus-suvun varhaispolvista (Genos 2/1981) ratkaisee ongelman. Sivulla 64 Pulli sanoo: Johan Europaeuksen samannimisen pojan Johanin (taulu 5) toiseksi vanhimmasta pojasta, hänkin nimeltään Johan (taulu 7) suku on jatkunut nykyaikaan, niin Europaeus-nimellä kuin myös suomennetulla Evolahti-nimellä. - Opettaja Pentti Evolahti kuuluu siis, käsittääkseni, taulu 7:n sisältämiin Europaeuksiin. Tämän taulun varhais-Europaeuksista sopii ensimmäisiksi mainita Johan, 1779-1826, tilallinen Joukion kylässä, puoliso Kaisa Juhontytär Luukkonen. Sukua jatkoi poika Fredrik, s. Parikkalassa 1820. - Tämän Johanin isä oli Johan Europaeus, 1753-1806, tilallinen Savikummussa. Tämän Johanin isä oli taasen Johan Europaeus, noin 1724-1780, tilallinen Kangaskylässä, mistä muutti Savikumpuun. Tämän Johanin isä oli Johan Europaeus, n. 1694-1765, tilallinen Joukion, sittemmin Parikkalan Kangaskylässä. Tämän Johanin isä oli Jakob Europaeus, kuoli ennen vuotta 1714, apupappi ja kappalainen Joukiossa. Tällä Jakobilla oli viisi lasta, mm. Mathias Europaeus, n. 1686 - n. 1736, Joukion kappalainen isänsä jälkeen. Puoliso Maria von Holl(en). Hänellä oli neljä lasta, joista yksi Mathias Reinhold; n. 1718-1777, Joukion kappalainen ja kirkkoherra. Mathias Reinholdin jälkeläisistä saa tiedot mm. siitä sukutaulusta, jonka Toivo Valtavuo laati Eino Suolahden Matti Äyräpää -kirjaan. Lapsia oli perheessä viisitoista. Järjestyksessä kolmastoista oli Isak Emanuel, 1768-1840, Parikkalan kappalainen, puoliso Maria Kristina Steen. Lapsia Isak Emanuelilla oli yhdeksän, kolmas niistä oli Anders Josef, 1797-1870, Liperin kirkkoherra, teologiantohtori. Lapsia hänellä oli 10, viides Natalia Wilhelmina, 1844-1926, puoliso Aron Johan Rytkönen, 1843-1901, Sippolan kirkkoherra. Lapsia syntyi yhdeksän, vanhin Antti Johan Rytkönen, 1870-1930, fil.maist., kirjailija. Puoliso Olga Maria Söderman, 1872-1943, lapsia neljä, vanhin Ahti 1899-.

Millainen sukulaisuus siis vallitsee opettaja Pentti Evolahden ja minun kesken? Näyttää siltä, että minä olen Joukion kappalaisen Jakob Europaeuksen Mathias-pojan jälkeläisiä ja että opettaja Pentti Evolahti on tämän Mathiaan Johan-veljen jälkeläisiä. Muihin Evolahtiin en nyt puutu.

Parikkalassa käydessäni tulin tuntemaan muitakin Europaeuksia, mm. mekaanikko Eino Rudolf Europaeuksen, vaimo Ilta, ja maanviljelijä Tauno Europaeuksen. Muistaakseni nämä ovat serkkuja. Sukuselvityksessä, jonka aikoinani sain Parikkalan kirkkoherranvirastolta, mainitaan Europaeus-nimen ohella sukunimi Kuutti. Lienee siis kysymyksessä se suvunhaara, johon kuuluu Anna Europaeus, 1778-1845. Hänen puolisonsa Lauri Juhanpoika Kuutti otti uudeksi sukunimekseen vaimonsa sukunimen Europaeus. Annan isä oli Henrik Europaeus. 1750-1813, tilallinen Savikummussa. Tämän Henrikin isä oli Johan Johaninpoika Europaeus, edellä mainittu tilallinen Kangaskylässä, mistä muutti Savikumpuun.

Ahti Rytkönen


KERTOMUS A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N TOIMINNASTA TOIMIKAUDELLA 1.1. - 31.12.1984

Kulunut toimikausi oli yhdistyksen 36. Yhdistyksessä oli toimikauden lopussa 174 varsinaista ja yksi kunniajäsen.

Yhdistyksen esimiehenä toimi Kirsti Salminen, muina hallituksen jäseninä Liisi Klobut (s. Rytkönen). Ville-Pekka Kyyrö, Eeva Laine, Kauko Laine, Sirkka Montonen, Jorma Rytkönen, Kari Rytkönen, Riitta Smeds, Aino Takala (s. Hirvensalo), Kirsti Äyräpää sekä Pertti Äyräpää.

Hallituksen valitsemina toimivat varaesimiehenä Ville-Pekka Kyyrö, rahastonhoitajana Jaakko Äyräpää ja sihteerinä Riitta Andersson syksyllä tapahtuneeseen ulkomaille muuttoonsa saakka. Sihteerin tehtävät hoiti 17.10. lähtien Pertti Äyräpää.

Hallitus kokoontui toimikauden aikana kolme kertaa.

Yhdistyksen lehti Sukusanomat ilmestyi toimikauden aikana yhden. kerran, numero 65 joulukuussa. Lehden toimituskunnan muodostivat Kirsti Salminen, Riitta Andersson ja Kari Rytkönen. Yhdistyksen jäsenille lähetettiin yksi jäsenkirje, toukokuussa. Kirjeen aiheena oli Aune Äyräpään töitten lunastaminen.

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 27.10.1984 Helsingin piispankodissa. Kokoukseen ja lämminhenkiseen yhdessäoloon Elina ja Samuel Lehtosen vieraaksi kerääntyi tällöin ennätysmäinen 70 sukulaisen joukko. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Martti Hirvensalo.

Yhdistyksen valokuva-, kirja- ja leikearkisto siirrettiin toukokuussa Tyrväntöön Antti ja Raili Rytkösen luokse. Arkistoa on kartutettu erilaiselle sukuun liittyvällä materiaalilla.

Aune Äyräpään töitten jakaminen sukulaisten kesken toteutettiin kuluneen toimikauden aikana vuosikokouksessa 1983 tehdyn päätöksen mukaisesti. Töitä lunasti 52 yhdistyksen jäsentä. Lunastettujen töiden lukumäärä oli toimikauden lopussa 335.

Yhdistys on muistanut suvun jäseniä heidän merkkipäivinään kukin tai sähkein.

Yhdistys on kuulunut vuosijäsenenä Suomen Sukututkimusseuraan.

Yhdistyksen pääoma oli 31.12.1984 tehdyn tilinpäätöksen mukaan 25.378,20 mk, voittoa 21.186,86 mk. Toivo Valtavuon rahaston pääoma vastaavasti 2.738,56 mk, voittoa 123,65 mk.



Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.