

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1984 Joulukuu No 1 (65) ISSN 0356-0791 (Painettu)

LUMIHIUTEIDEN LAULU
Lumihiuteet kaikki
nyt piirihin käy,
ilo eikö jo kauas ilmoille näy.
Lumihiuteet leijaa ja
tanssii, he hei,
lumihiuteiden mielissä huolia ei.
Lumihiuteet lehdot ja
haat hopeoi,
kun syksy ne harmajat hallat toi.
Lumihiuteet iloa tuo
ilmoihin,
maan vaikka jo pimeys peittäiskin.
Lumihiuteet kirkastaa
koko maan,
lumihiuteet valon on lapsia vaan.
Antti Rytkönen
1870-1930
Hyvät sukulaiset
Joululukemisenne joukkoon jouduttuu jälleen Sukusanomat. Tuttuun
tapaansa se pyrkii suvun suodattimin kuvastelemaan niin tätä hetkeä kuin
menneitä aikoja: päiväntuoreita terveisiä lähettää "Barcelonan
kirjeenvaihtajamme", taaksepäin palaamme Kalevalan syntymisen aikoihin.
Kulunutta vuotta ovat omalla tavallaan edelleen sävyttäneet
Aune Äyräpään työt yhdistyksen jäsenten niihin tutustuessa. Henkilökohtaisesti
olen niiden parissa kokenut monia mieluisia sukulaistapaamisia. Toivon, että
työt ovat kodeissanne löytäneet jo oman paikkansa ja että ne omalta osaltaan
toimivat sukulaisuussiteiden lujittajana.
Syksyinen vuosikokous oli osanottajamäärältään ennätysmäinen.
Vaikka ei ole epäilystäkään siitä, että nimenomaan kutsu kokouksenpitoon Elina
ja Samuel Lehtosen avara- ja lämminhenkiseen kotiin innosti sukulaisia, on
osanoton runsaus varmasti myös osoitus siitä, että yhteenkuuluvaisuuden tunne
elää voimakkaana joukossamme.
Tapanani on ollut tällä palstalla esittää erilaisia
haasteita. Lasten runsaan sukukokoukseen osallistumisen innoittamana ja näin
nuorisolle nimetyn vuoden kynnyksellä haastan erityisesti suvun nuoret mukaan
toimintaan. Ehkäpä voitaisiin perustaa vallan nuorisojaosto tai ainakin
Sukusanomiin avata "nuorten nurkka".
Toivotan teille kaikille valoisaa joulun aikaa sekä hyvää
uutta vuotta kolmivuotisen esimieskauteni päättyessä.
Kirsti Salminen
VUOSIKOKOUS HELSINGIN PIISPANKODISSA - eräs Europaeusten ennätys
Lauantaina 27.10.1984, iltapäivällä oli joukolla A.J. Europaeuksen
jälkeläisiä suuntana Katajanokka, tarkempana osoitteena Satamakatu 9, Helsingin
piispankoti. Ja se joukko oli suuri, ennätysmäiset 70 osanottajaa kokoontui
tämänsyksyiseen sukukokoukseen Elina ja Samuel Lehtosen kutsua noudattaen. Oli
sukulaisia läheltä ja kaukaa edustaen Anders Theodorin, Natalia Wilhelminan ja Thekla
Augustan sukuhaaroja. Lapset olivat mukana, viihtyivät - ja valloittivat
piispankodin makuuhuoneita myöten "lastenlasten" oikeudella.
Saimme kuulla piispankodin isännän Samuel Lehtosen kertomana
talon mielenkiintoisen historian, Elina Lehtonen kertoili kesäisiin matkoihin
liittyvistä sattumuksista ja "sukulaisuuslöydöistä", pikku-Smedsit
Sampo ja Lauri esiintyivät viuluineen, laulettiin yhdessä ja nautittiin
kotoisesta yhdessäolosta sekä runsaista ja suussasulavista pöydän antimista
iloisen ja vilkkaan keskustelun höystämänä.
Näin Sukusanomien välityksellä vielä kiitokset Elina ja
Samuel Lehtoselle.
Yhdistyksen esimieheksi vuodeksi 1985 valittiin Jorma
Rytkönen. Erovuoroisten jäsenten tilalle hallitukseen valittiin Elina Lehtonen,
Kauko Laine ja Kirsti Salminen. Yhdistyksen jäsenmaksu päätettiin pitää
ennallaan eli 10 mk täysi-ikäiseltä jäseneltä. Kokouksessa keskusteltiin myös
Aune Äyräpään töistä kertyneitten varojen käytöstä ja uusi hallitus evästettiin
mm. pohtimaan Aune Äyräpään nimeä kantavan rahaston perustamisesta.
KS
D.E.D. EUROPAEUS JA KALEVALAN JUHLAVUOSI
Viime lokakuun 15. päivänä tuli kuluneeksi 100 vuotta David Emanuel
Daniel (Taneli) Europaeuksen kuolemasta. Kaksi sukupolvea saamme hänestä
siirtyä taaksepäin, jotta hänen ja yhteisen esi-isämme Anders Josef Europaeuksen
sukuhaarat yhtyvät: D.E.D.E:n ja A.J.E:n isoisät olivat veljekset Jakob
Johan ja Matias Reinhold Europaeus.
D.E.D. Europaeus on tunnettu kansanrunouden kerääjänä. Juuri
runonkeräyksillään hän on tehnyt merkittävän palveluksen tieteelliselle
tutkimukselle. Monilla keruumatkoillaan 1845 - 1854 hän löysi paljon ennestään
tuntematonta runoainesta, mm. Inkerin rikkaan laulumaan runot. Se mikä D.E.D.E:llä
muodostui elämäntyöksi, oli kiinnostuksen ja harrastuksen kohteena myös A.J.E:llä,
joka mm. kirjoitti Kalevala -aiheisia kirjoituksia ja tutki Suomen
muinaishistoriaa. Nämä aihepiirit olivat varmasti korostuneesti esillä, kun D.E.D.E.
ajoittain oleskeli Liperin pappilassa A.J.E:n ollessa siellä rovastina.
Ensi vuosi on Kalevalan juhlavuosi, Kalevalan ensimmäisen
laitoksen ns. "Vanhan Kalevalan" ilmestymisestä tulee kuluneeksi 150
vuotta. Kun Elias Lönnrot valmisteli Kalevalan uutta, täydennettyä laitosta, joka
ilmestyi 1849, ehti hänen käsiinsä D.E.D. Europaeuksen runsas runosaalis. Ja
niinpä tähän ns. "Uuteen Kalevalaan", joka on sama kuin nykyisin
käytössä oleva, tehdyistä lisäyksistä on enemmän kuin puolet, mm. koko Kullervo-jakso,
peräisin D.E.D E:n keräyksistä.
Kansanrunouden lisäksi D.E.D.E. keräsi kansansävelmiä, satuja
ja mm. lappalaista kansanperinnettä. Hän harrasti Suomen kielen tutkimusta ja
sen käytön edistämistä, käsitteli kirjoituksissaan oikeakielisyyttä, tutki
Suomen suvun esihistoriaa.
D.E.D.E:llä oli laajat yhteydet ulkomaille. Näitä
yhteyksiä hän hoiti paitsi matkustamalla, myös vilkkaan kirjeenvaihdon avulla. Eräs
hänen ulkomaisista pitkään jatkuneista yhteyksistään oli kirjeenvaihtoyhteys
unkarilaisen akateemikko Hunfalvyn kanssa.
Lehtori Viljo Tervonen on v:sta 1964 kerännyt Hunfalvyn
runsasta Suomeen suuntautunutta kirjeenvaihtoa ja siinä yhteydessä ovat
löytyneet myös tämän ja D.E.D.E:n väliset kirjeet. Kerätty aineisto, Hunfalvyn
ja monien suomalaisten merkkihenkilöiden välinen kirjeenvaihto tullaan
julkaisemaan Suomalais-ugrilaisen Seuran toimesta.

D.E.D. EUROPAEUS JA UNKARI
Ensimmäisiä esityksiä Suomen ja Unkarin tiedemiesten
suhteista on Yrjö Wichmannin (1868-1932) julkaisu "Paavali Hunfalvyn
suomalaista kirjeenvaihtoa" vuodelta 1923. Jo ennen tätä oli Unkarissa
saatu lukea Urania-nimisestä aikakauslehdestä (1911-12) Hunfalvylle ja J. Budenzille,
Budapestin yliopiston uralaltailaisen kielentutkimuksen ensimmäiselle
professorille, saapuneita kirjeitä, joiden lähettäjät olivat K.A. Gottlund, Yrjö
Sakari Yrjö-Koskinen, Oskar Blomstedt ja Antti Jalava (Almberg). Samoihin
aikoihin julkaistiin myös muutamia Otto Donnerin kirjeitä. - Unkarilainen Pál Hunfalvy
(1810-1891) oli maassaan vertailevan suomalais-ugrilaisen kielitieteen
perustajia, kansatieteilijä ja historiantutkija. Kirjoittaessaan 1853 Elias
Lönnrotille hän varsinaisesti aloitti suomalais-unkarilaiset tiedemiessuhteet.
Vasta toisen maailmansodan jälkeen kumoutui unkarilaisten
luulo siitä, että Hunfalvyn laajasta ulkomaisesta kirjeenvaihdosta ei olisi
kovinkaan paljon jäljellä. Noin 20 vuoden ajan Unkariin tekemilläni matkoilla
olen yrittänyt löytää tiedeakatemian käsikirjoitusarkistosta kaikkien niiden
suomalaisten kirjeet, joiden olen tiennyt tai joiden olen otaksunut olleen
kosketuksissa ensinnä Hunfalvyn, Budenzin ja sittemmin suomalaisille tutuimman
suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorin József Szinnyein kanssa. Näin
on kertynyt odotettua runsaampi materiaali. Unkarilaisten kirjeet ovat
talletettuina meillä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa, Yliopistonkirjastossa
ja Valtionarkistossa.
Jo vuosia on ollut vireillä ajatus Suomen ja Unkarin
kulttuurisuhteiden historiasta. Voimassa olevan maiden välisen kulttuurisopmuksen
25-vuotisjuhlaan ilmestyikin keväällä 1984 molemmissa maissa "Ystävät -
sukulaiset" niminen suomalaisten ja unkarilaisten asiantuntijoiden
kirjoittama kokoomateos, jossa selvitellään näitä suhteita monelta eri kannalta.
Teosta varten tämän kirjoittaja laati yhdessä Irene Wichmanniin, Yrjö Wichmannin
pojantyttären kanssa "Suomalais-unkarilaisten kulttuurisuhteiden
bibliografin vuoteen 1981".
+ + +
Alussa mainitussa Wichmannin tutkielmassa on tieto vain
yhdestä D.E.D. Europaeuksen kirjeestä Hunfalvylle, sekin sama, jonka jo Väinö
Salminen oli julkaissut 1905 Europaeuksen elämäkerrassa ja joka oli saatu
Suomeen Hunfalvyn kopiona. Alkuperäistä en ole löytänyt Unkarista. Tähänastisten
tietojeni mukaan Europaeus on kirjoittanut Hunfalvylle vuosina 1853(1854?) -
1871 ainakin kahdeksan kirjettä; tarkka päiväys puuttuu vain Salmisen
julkaisemasta ja viimeisestä kirjeestä. Kun tiedämme Europaeuksen elämänvaiheet,
ei ole ihme, vaikka hän ei olisi voinut tallettaakaan monilta nimekkäiltä
ulkomaisilta tutkijoilta saamiaan kirjeitä. Eri yhteyksistä saattoi kuitenkin
päätellä, että kenties jotakin olisi löydettävissä. Olihan A.V. Forsman (myöh. Koskimies)
jo 1896 Kyläkirjaston Kuvalehdessä (B sarja, numerot 6-10) ja erillisenä
kirjasena julkaisemassaan Taavetti Emanuel Taneli Euronaeuksen elämä-kerrassa
kertonut nähneensä Hunfalvyn kirjeet, jopa siteeraa niistä yhtä, joka on
päivätty 24.10.1869. Sukuseuralta saamani tiedon perusteella katsoin
Valtionarkistoon sijoitetun Europaeus-Äyräpää -suvun arkiston luettelon, joka
ohjasi tien Museovirastoon.
Käynti Museovirastossa ei ollut turha. Sieltä löytyi neljä
isohkoa kansiota D.E.D. Europaeuksen kirjeenvaihtoa, anomuksia, omaelämäkerrallista
aineistoa, myös joukko irrallisia papereita, joiden merkitystä ja asiayhteyttä
ei voinut selvittää käden käänteessä. Aineisto on suomen-, ruotsin-, saksan-, venäjän-
ja ranskankielistä. Kaikki on luetteloimatta; yhteen kirjekuoreen on yritetty
kerätä luetteloa Europaeuksen eri tahoilla julkaisemista kirjoituksista, mutta
sekin on jäänyt kesken.
Kansioista poimin erilleen kirjeet, jotka ovat tärkeitä
valmistumassa olevan Hunfalvyn suomalaisen kirjeenvaihdon ja sen mahdollisen
jatko-osan kannalta. Europaeus on tallettanut Unkarista saamiaan kirjeitä
seuraavasti:
4 kirjettä Hunfalvylta
20.7.1854 (kirjeen alkuosa puuttuu)
-?- 1854 tai 1855 (kirjeen loppuosa puuttuu)
-?- 1854 tai 1855 - " -
14.10.1855 kirje kokonaan
3 kirjettä J. Budenzilta vuodelta 1867
6 kirjettä Vilmos Györillä vuosilta 1872-76; Györy
(1838-1885) oli luterilainen pappi, runoilija ja. kääntäjä, käänsi unkariksi mm.
Franzenia, Topeliusta ja Runebergia.
2 kirjettä János Pogarasilta vuosilta 1872-73; Pogarasi
oli kielentutkija, sanakirjan tekijä; hän uskoi unkarin olevan mongolin kielen
sukulainen.
Kaikki Unkarista tulleet kirjeet ovat saksankielisiä. Europaeus
itse kirjoitti saksaksi ja suomeksi, suomeksi ainakin Hunfalvylle. Kirjeiden
pääasiallisin sisältö koskee Europaeusta askarruttaneita kielisukulaisuuden
ongelmia, keinoja joilla tämä sukulaisuus voidaan todistaa, suomalais-ugrilaisten
kansojen entisiä asuinsijoja, kielikuntamme mahdollista sukulaisuutta
indoeurooppalaisten kielten kanssa. Vailla riittävää tieteellistä koulutusta ja
sitkeästi, osittain ärhennellen omien näkemystensä puolesta taistelevana
Europaeus ei saanut sanottavaa kannatusta varsinkaan maamiestensä taholta. Kuitenkin
esim. Hunfalvy kirjeenvaihdon alkupuolella auliisti vaihtaa ajatuksia
Europaeuksen kanssa. Selkeimmän kuvan, myös ymmärtäväisimmän, antaa
Europaeuksen elämäntyöstä Jalo Kalima Kansallisen elämäkerraston I osassa, 604-607.
Kaliman artikkelin lopussa mainitaan myös lähdeteokset. Näihin voidaan lisätä
Aarne Anttilan Elias Lönnrot I, II (1931, 1935), jossa Europaeuksesta puhutaan
moneen otteeseen; samoin on Jouko Hautalan teoksessa Suomalainen kansanrunouden
tutkimus (1954). Erittäin arvokasta kulttuurihistoriallista aineistoa eri
maiden arkistoista ja kirjastoista keräsi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
pitkäaikainen kirjastonhoitaja prof. Sulo Haltsonen. Kirjallisuusarkistossa on
"Haltsosen laatikko 5", joka sisältää juuri Europaeusta koskevaa
materiaalia. Haltsonen, joka pyrki täydentämään Europaeuksen luonnekuvaa, julkaisi
1959 artikkelin "D.E.D. Europaeus Savitaipaleella 1849. Eräitä
kulttuurihistoriallisia piirteitä".
+ + +
Sekä Haltsosen keräämän materiaalin että Suomesta ja
Unkarista löydettyjen kirjeiden perusteella käy ilmi, että Europaeus, niin
itseoppinut tutkija kuin hän olikin, otti rohkeasti yhteyttä aikansa
huomattaviin eurooppalaisiin tiedemiehiin. Tämä oli hänelle ilmeisen helppoa
erinomaisen kielitaidon vuoksi: kotimaisten kielten lisäksi hän oli saanut
vahvan saksan taidon käydessään saksankielistä koulua, venäjän hän lienee
oppinut myöhemmin. Kaikesta päätellen hänen lukeneisuutensa oli sangen laaja; aikansa
kielitieteellistä kirjallisuutta hän seurasi tiiviisti, koska hän vetoaa
kirjeissään moniin nimiin ja tutkimuksiin, kuten tulevana vuonna 1985 hänen
julkisuuteen pääsevät kirjeensä osoittavat.
Kiinnostava on kysymys Europaeuksen unkarin kielen taidosta.
Eri lähteistä on käynyt selville, että hän hankki käsiinsä esim. 1844 Unkarissa
ilmestyneen P. Kállayn teoksen "Finn-magyar nyelv" (Suomalais-unkarilainen
kieli). Hän tutkisteli Hunfalvyn 1864 unkariksi julkaisemaa teosta vogulien
maasta ja kansasta. Tämä perustuu Suomessa 1839-41 oleskelleen Antal Regulyn
jäämistöön; Beguly teki 1840-luvulla laajan tutkimusmatkan Itä-Venäjällä ja
Siperiassa asuvien sukulaiskansojen keskuuteen. Museovirastossa olevista
papereista näkyy sekin, että Europaeus on lainannut Pietarin tiedeakatemian
kirjastosta unkarinkielistä filologista aikakauskirjaa. Tämän perusteella ei
voi todeta, kuinka paljon hän osasi unkaria, ehkä hän pystyi lukemaan
unkarinkielistä tekstiä.
1850-luvulta on tieto siitä, että Europaeus toivoi
pääsevänsä käymään Unkarissa. Tätä suunnitelmaa Hunfalvy tervehti ilomielin. Talvella
1863 Europaeus kirjoittaa Ahlqvistille: "Minä toivon pääseväni keväillä
käymään Berlinissä Boppin sekä Jenassa Schleicherin luona, ja ehkä saman tien
sitten vielä Ungarissakin." Tämä toive ei toteutunut. Kesällä 1869
Europaeus tapasi Hunfalvyn Pietarissa, kun unkarilainen vieras oli tulossa Suomeen.
Hunfalvy mainitsee myöhemmin ilmestyneessä "Matka Itämeren maissa"
nimisessä matkakirjassaan tämän "uupumattoman suomalaisen tutkijan".
Monien muiden suomalaisten tavoin Europaeuskin seurasi
tarkkaan Unkarin vapaussotaa 1848-49. Kesällä 1849 hän mainitsee eräässä
kirjeessään Lönnrotille, millaisia tietoja hän on saanut sodan kulusta
Ruotsista tulleista lehdistä. Suorastaan näkijän tavoin hän tajuaa
unkarilaisten ja silloisen Unkarin slaavien välisen kohtalokkaan ristiriidan. Hän
puhuu tulevasta ajasta, jolloin jälkipolvet ihmettelevät, miksi unkarilaiset ja
slaavit eivät ole voineet ymmärtää toistensa kansallisia pyrkimyksiä.
+ + +
D.E.D. Europaeus kuoli Pietarissa 1884, siis sata vuotta
sitten. Ystävien toimesta hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin
pietarilaisesta hautausmaasta kotimaan multaan. Haudalla Julius Krohn piti
seuraavan puheen:
"Halpa, köyhä ja kurja on meidän henkemme maallinen maja
silloinkin, kun se on kaikkein loistawin. Nerokkaimmatkin, jaloimmatkin ihmiset
harwoin sietäwät lähempää personallista tutustumista, sillä kaikellainen
inhimillinen heikkous silloin himmentää heidän maineensa waikutusta. Wasta
kuoleman jälkeen unohtaa wähitellen mitä heistä oli maan tomua, ja heidän kuwansa
loistaa meille kirkkahasti heidän toissään ja teoksissaan. Kuinka paljoa enemmn
on niin laita meistä tawallisista ihmisistä, joille ei neron lahja ole suotu,
ja joiden paras ansio. jos sitä on olemassa, on siinä että me olemme olleet uskollisia
palwelijoita. Wielä enemmän kuin useimpiin muihin sopii tämä meidän ystäwämme, jonka
haudan partaalla me nyt seisomme. Nuorelle polwikunnalle joka ei hänestä juuri
mitään tietänyt, paitsi mitä näki, tahtoi usein tulla nauruksi tuo laiha ukko
kuluneissa waatteissa, joka teki niin outoja liikuntoja ja ainoasti ängittämällä
sai sanottawansa waiwaloisesti sanotuksi. Ja meidän wanhemienkin sydämestä, waikka
me hänet paremmin tunsimme, tahtoi surkutteleminen wiime aikoina olla ylimpänä
tunteena. Waan kuitenkin asui tässä halweksitun kuoren alla henki, joka monessa
woisi olla meille esikuwa - siinä asui wäsymättömimmän, alttiiksiantawimman,
itsensä kokonaan unhottawan työntekijän henki - woipi täydellä syyllä sanoa perikuwallisen
työntekijän. Hän ei hakenut itselleen koskaan leipää eikä wirkaa, hän ei edes
pyytänyt itsellensä arwoa eikä mainetta - hänen ainoa halunsa ja pyrintönsä waan
oli työ tieteen hywäksi ja isänmaan kunniaksi.
Silloin kun Lönnrot toisten tointen estämänä heitti niin
kauan ja niin suurella menestyksellä tehdyn runonkeruutyönsä kesken, tarjoitui
Europaeus sen jatkajaksi ja kulki nyt neljä wuotta yhtä perää Karjalassa sekä
Inkerissä tässä toimessa. Siihen aikaan ei ollut se työ niin edullinen ja mukawa
kuin tätä nykyä. Suom. Kirjallisuuden Seuran wähistä waroista ei riittänyt
silloin enempää kuin 50-60 ruplaa kessassaan useita kuukausia kestäwää matkaa warten.
Silloin ei ollut mahdollista herrastella; ei kannattanut palkata itselleen kyytihewosia,
täytyi kulkea omin jaloin: ei kannatanut edes hankkia itselleen oppaita
tuntemattomille taipaleille. Usein täytyi hänen yksin syksyisen illan
pimeydessä kaalata synkkiä korpipolkuja, usein talwipakkasella hiihtää
loppumattomia saloja; wäliin sai hän, eksyksiin jouduttuaan, tyydyttää nälkänsä
metsän marjoilla tai lintuin munilla; joskus pelasti ainoasti salainen pako
hänet ilkeitten ihmisten murhanhankkeista. Yksi ainoa mies waan on hänen täysi wertaisensa
näistä kärsimyksistä ja kestämisistä - se on hänen jalo edeltäjänsä Elias
Lönnrot. Yksi ainoa waan on myös, joka saaliin runsaudesta ja kalleudesta woi
hänelle wetää wertoja - se on taas Elias Lönnrot, kuitenkin niin että Europaeus
woittaa, saatujen runojen paljoudessa, Lönnrot puolestaan ylimalkaan runojen arwollisuudessa
ja täydellisyydessä. Waan tässäkin suhteessa taas woipi Europaeus ylpeydellä
osoittaa tuomiinsa Kullerwon nunoihin, tuohon kaikkein kirkkahimpaan helmeen Kalewalan
loistawassa helmiwyössä.
Lepää sii nyt rauhassa, sinä wilpitön, uskollinen työntekijä
isänmaasi powessa, tämän maan, joka on ollut Sinun ainoa rakkautesi! Unohtawa
on pian mitä henkesi ulkonaisessa puwussa oli wähemmin wiehättäwää, ja niin
kauan kuin Kalewala pysyy rakkaana ja pyhänä tässä maassa, on Suomen kansa aina
muistawa Sinun työsi ja Sinun rakkautesi!"
Tämän puheen jälkeen laulettiin "Maamme", jota
saattoseura sywästi liikuttuneena paljain päin kuunteli.
Sawokarjalaisen osakunnan puolesta laskiwat sitten maisteri U
Mela ja Pohjois-osakunnan puolesta tohtori E Uspelin hautaan isot seppeleet,
lausuen kumpikin muutamia kiitollisuuden jäähywäissanoja.
(Keski-Suomi 50/1884)
Viljo Tervonen
Keräystyönsä ja tutkimustensa perusteella lehtori Tervonen
on päätynyt esittämän sukuyhdistyksellekin pohdittavaksi seuraavan kysymyksen
vastausmalleineen:
Mitä olisi tehtävä D.E.D. Europaeuksen elämänvaiheiden ja
elämäntyön tähänastisten selvitysten lisäksi?
- Museovirastossa olevan aineiston luettelointi, sukuarkistossa
olevan (signum H 2)lehtileikkeitä sisältävän kansion luettelointi
(Valtionarkisto)
- Europaeuksen kirjoitusten luettelon täydentäminen
- A.V. Forsmanin (Koskimiehen), Väinö Salmisen ja A.R. Niemen
elämäkertateoksiin, Sulo Haltsosen keräämään aineistoon ja Europaeuksen
tallella olevaan kirjeenvaihtoon perustuvan uuden elämäkerran laatiminen.
RAUHA RYTKÖNEN 20.6.1904 - 2.2.1984
Rauha Rytkönen, o.s. Lahtinen, syntyi Pohjanmaan portilla, Karstulassa,
maanviljelijä Kalle Lahtisen monilapsisen perheen toiseksi nuorimpana tyttärenä.
Hänen äitinsä Vilhelmiina oli pohjalaista talollissukua, ja ilmeisesti lähinnä
äidin sukuperintönä Rauha Rytkösen perusluonne oli vakavan asiallinen ja
maltillinen. Hänen synnyinseudullaan vahvana vaikuttava evankelinen
herätysliike muovasi huomattavassa määrin hänen ajatusmaailmaansa ja vaikutti
hänen kauttaan kodin henkeen. Erityisen tutuksi koko perheelle tuli evankelisen
liikkeen lauluperinne, jonka kauneimpiin helmiin kuuluva hengellinen laulu
"Kiitos Sulle, Jumalana, armostasi kaikesta" varsinkin 1940-luvun
vaikeina vuosina oli Rauha Rytkösen kaikkein useimmin laulama, lasten mieliin
lähtemättömästi juurtunut sävelmä.
Rauha Rytkönen kasvoi lapsuudessaan maalaistalon moninaisiin
töihin ja askareisiin. Kaupoista ostettiin siihen aikaan hyvin vähän valmista
tavaraa. Viljankorjuut, puinnit, heinänteot, teurastukset, saippuan keittämiset
ja monet muut olivat töitä, joihin lapset saivat pienestä alkaen tutustua, voimiensa
mukaan osallistua ja siten "oppia työlle". Tutuksi tulivat yhtä hyvin
leipomiset ja paistamiset kuin lampaiden keritsemiset, villojen karstaamiset ja
kehräämiset, pellavien kylvämiset ja korjaamiset, loukuttamiset ja lihtaamiset
sekä kankaaksi kutomiset. Viljat korjattiin aittoihin, perunat ja juurikasvit kellareihin
ja perunakuoppiin, lihat ja kalat suolattiin, marjat sokeroitiin ja säilöttiin.
Kotona ommeltiin lasten vaatteet ja aikustenkin alusvaatteet, "tikuttiin"
villapaidat, sukat ja lapaset.
Näiden lapsuudenkodista tutuksi tulleiden taitojen pohjalta
oli luontevaa suorittaa kansakoulun käsityönopettajan tutkinto, jonka ansiosta
Rauha Rytkönen toimi pitkän ajan tyttöjen käsityön opettajana Karstulan Vahangan
koululla, jolla hänen miehensä oli opettajana. Hän piti kunnia-asianaan leipoa
ja paistaa kotona kaikki pullat, kakut ja pikkuleivät samoin kuin aivan viime
aikoihin asti hiivaleivän ja myös rukiisen leivän niin kauan kuin vähänkin
kunnollisia uuneja oli käytettävissä. Maalaiskansakoululla 1930- ja 1940-lukujen
vielä varsin agraarisessa Suomessa olivat kätevyys ja taloudenhoidon taidot
lähes yhtä tärkeät kuin maalaistalossakin. Opettajan luontoisetuihin kuului
puutarhan lisäksi myös viljelysmaata, ja navetassa pidettiin lehmää, lampaita
ja muitakin kotieläimiä.
Koululla vieraili noina kansallisen idealismin vuosina
lukuisasti kotikasvatusyhdistyksen, raittiusliikkeen ja muiden aatejärjestöjen
edustajia puhujina, ja säännöllisesti toistuivat seurat ja hartaustilaisuudet. Kestityksensä
puhujat ja saarnamiehet saivat opettajan perheessä. Emännän taidoista
sisältävät vanhan vieraskirjan sivut monia kauniita todistuksia.
Rauha Rytkösen tomumaja kätkettiin Hämeenlinnan Rytkösten
sukuhautaan Ahveniston kauniilla harjulla 18. helmikuuta 1984. Siunaustilaisuuteen,
jossa puhui rovasti Antti Mikkola, oli Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta sekä
pääkaupunkiseudulta saapunut runsaslukuinen omaisten ja sukulaisten
saattojoukko. - TR.
KARIN ÄYRÄPÄÄ 18.10.1896 - 22.7.1984
Suruviesti saapui kauniina heinäkuun aamuna. Äitini Karin
Äyräpää oli kuollut pitkän sairauden murtamana.
Europaeus suvun jäseneksi hän tuli v. 1925 avioliiton kautta
metsänhoitaja Arvi Jooseppi Europaeuksen (v:sta 1930 Äyräpää) kanssa. Jäätyään
leskeksi v. 1934 kahden pienen lapsen kanssa, hän yksin kasvatti heidät
aikuisiksi.
Äitini muistan aina rakastavana ja perheestään huolehtivana.
En tiedä, mistä hän aina loihti ylimääräistä, mm. sota-aikana oli mitä erilaisempia
luomuksia: ketunrasvassa paistettuja pikkuleipiä, kuivattuja ja makeita
porkkananpaloja, lanttukuutioita ym. mitkä silloisissa oloissa maistuivat
erinomaisilta. Uudenvuoden traditioihin kuului mm. suvun jäsenten vierailu
luonamme (kts. Sukusanomat 1/81). Myöhemmin lapset perheineen olivat aina
tervetulleita Mummilaan, joka muodostui sydämellisellä ilmapiirillään kaikkien
keskipisteeksi. Aina oli hyvä sana sanottavana ja hyvää nautittavana.
Europaeus suvun toimintaan hän alusta alkaen osallistui
aktiivisesti ollen perustamassa yhdistystä Haapavedellä 1948, oli useampia
kertoja johtokunnassa ja rahastonhoitajana 1960 - 1974. Äitini kirjeenvaihtoa
selaillessani olen pistänyt merkille sen suuren kirjemäärän, jolla hän piti
yhteyttä Europaeus-suvun jäseniin, heidän ollessa eri puolilla Suomea. Sen
jälkeen henkilökohtaiset yhteydet sukulaisiin olivat kiinteät aina hänen
sairastumiseensa saakka.
Tulen aina muistamaan äitini hänen mielilauseellaan: USKO -
TOIVO - RAKKAUS, mutta suurin niistä on RAKKAUS.
Rakkaudella Jaakko

KAUKO KALERVO LEIWO 3.12.1910 - 25.6.1984
Hämeenlinnassa kuoli juhannuksen aikaan vaikea sairauden
murtamana Kauko Leiwo. Vaikka isän "no hyvin täällä voidaan" - ennen
kuin ehti vointia kunnolla kysellä - herättikin epäilyksiä kevään mittaan, tuli
sairauden rajuus yllätyksenä kaikille, etenkin kun isä elintavoilleen
uskollisena säilytti ryhtinsä ja reippautensa viimeiseen asti eikä juuri pelkojaan
ja tuntemuksiaan ulkopuolisille paljastanut. Ehkä ei ole sattumaa, että
kuolemakin yllätti hänet juuri kun pahin näytti olevan ohitse.
Isä oli metsien ja luonnon mies, ja vaikea olisi ollut
kuvitella hänelle mitään muuta ammattia kuin metsänhoitajan. Hänen maailmankuvansa
oli pitkälle metsänhoitajan maailmankuva, vaikka hän olikin pitkään
teollisuuden palveluksessa. Metsäkoulussa isä kasvoi - hän oli toisen polven
metsänhoitaja - ja metsäkoulusta hän siirtyi eläkkeelle. Isän elämänuraa
symbolisoikin ehkä parhaiten koivu, johon liittyivät myös hänen elämänsä
tärkeimmät ulkoiset kiintopisteet, ensin kesäpaikka Saarijärvellä ja sitten
Hämeenlinnan Koivussa, molemmissa suuren koivun juurella.
Isällä oli myös tähtensä, maanpuolustustyö ja isänmaallisuus,
joille hän pysyi uskollisena viimeisiin vaiheisiinsa asti, aktiivisena järjestäjänä
ja organisaattorina. Maailmankuvaansa hän toteutti myös eläkevuosien
mieliharrastuksessaan, postimerkkeilyssä. Isä ei pelkästään järjestellyt
kokoelmia vaan sai nuo sinänsä arvottomat paperinpalat, kirjekuoret ja
postileimat heijastelemaan yleisempää ja merkittävämpää historiallisina
dokumentteina.
Mutta niin tavoittamattomilta kuin tähdet tuntuvatkin, kerran
kaikki päädymme sen koivun juurelle, jonka yläpuolella on tähti. Vie varmaan
kauan ennenkuin sen isän kohdalta tajuamme ja ymmärrämme. Isän jäljiltä jäi iso
tyhjä tila, kuin suuren puun kaaduttua metsässä.
Matti Leiwo
ENOK RYTKÖNEN, VALOKUVAAJA
Hämeenlinnan kaupungin historiallisessa museossa oli kevään
ja kesän aikana valokuvanäyttely, joka oli otsikoitu Enok Rytkönen, valokuvaaja.
Vaikka niin sukulaiset ja hämeenlinnalaiset tunsivatkin "valokuvaaja"
Rytkösen paremmin kirjakauppiaana, valokuvaus näyttää jäävän aikakirjoihin
vähintään yhtä merkittävänä toimintana. Valokuvanäyttely oli sittemmin esillä
Valokuvaustaiteen museossa Helsingissä. Näyttelyn vieraskirjan selailu
viimeisenä näyttelypäivänä osoitti, että monet sukulaiset olivat käyneet
näyttelyn katsastamassa.
Enok Rytkösen valokuvia esittelevään näyttelyyn oli kerätty
valokuvia noin vuosilta 1900-1950. Paristakymmenestätuhannesta negatiivista oli
ansiokkaasti seulottu kutakin aikakautta kuvaavia esimerkkejä. Näyttely sai jo
Hämeenlinnassa ollessaan myönteistä huomiota myös johtavassa
pääkaupunkilaislehdessä, jossa tärkeimpänä kiitoksen aiheena pidettiin Enokin
kuvien ajankohtaisuutta, artikkeli olikin otsikoitu: "Hämäläisiä
uutiskuvia". Lehden mukaan Hämeenlinnassa on viritelty ajatusta Enok
Rytkösen valokuvien julkaisemista kaupungin täyttäessä pyöreitä vuosia tehtävässä
kunnon kuvateoksessa. Jäämme odottamaan hankkeen edistymistä mielenkiinnolla.
KR
Sukuyhdistyksen onnittelu Kauko Laineelle 22.9.1984 hänen täyttäessään 80 vuotta.
Kauko kun täyttää
vuosia
lalallalalallallaa
toivotamme hälle onnea
lalalallalallalalalla.
Ja kun saimme tulla
juhlimaan,
lalal. . .
haluamme laulun laulella.
lala
Nyt on mukava
muistella
lalal
Kaukon merkittävää osuutta
lala
Sukuyhdistyksen
toiminnassa
lalal
monien vuosien ajalla.
lala
Aikoinaan hän hoiteli
rahoja
lalal
oivalla tarkalla taidolla.
lala
Eikä sellaista taukoa,
lalal
ettei olisi Kaukoa
lala
Yhdistyksen
hallituksessa
lalal
voi edes kuvitellakaan
lala
Kaukon ja Anna-Liisan
kodissa
lalal
on hallitus aina voinut kokoontua
lala
Silloin on ollut
viihtyisää
lalal
ja aina makoisaa syötävää.
lala
Tästä kaikesta
Kaukolle
lalal
lausumme muhkeat kiitoksemme.
lala
Kun nyt Kaukoa
juhlimme
lalal niin me hälle toivomme
lala
Paljon virkeitä
vuosia
lalal
sekä voimia toimia
lala
Sukulaisasioitten
parissa
lalal
meidän oppipoikain tukena.
lala
Näiden toivotusten
takana
lalal
on monta monta Europaeusta.
lala
Lorun oli laulettavaksi laatinut Kirsti Salminen ja sen
esittivät Kaukolle kaikkien puolesta Taru ja Petra Salminen.
Sukusanomien toimituskunnan Barcelonassa oleva edustaja on muistanut
lehteä kirjeellä, jonka ohessa julkaisemme alkuperäisasussaan.
BARCELONA, LAUANTAI 1.12., KELLO 19.20 ...
Hei sukulaiset,
on tyypillinen meikäläisen lauantai: ostokset on tehty, samoin
osa viikolla rästiin jääneistä kotitöistä ja kahlattu läpi vino pino 2-3
viikkoa vanhoja lehtiä. Pysytään hyvin ajan tasalla, vaikka vähän myöhässä:
täkäläinen El Pais, HeSa, Sv. Dagbladet ja Suomen Kuvalehti. El Pais ei paljon
Suomesta kirjoittele, viimeksi pikku-uutisissa kerrottiin Koiviston Lontoossa esittäneen
huolestuneisuutensa lännen ja idän kireistä suhteista (1 palsta x 2 cm). Urheilijoista
kirjoitetaan aika paljon, em. ralliautoilijoista ja Sarajevon aikaan Marjalissa
Humalainen sai kehuja tervehenkisenä maalaistalon tyttärenä 3 palstaa x 10 cm. Myös
Matti Nykänen tunnetaan. Kulttuuripuolelta mainittakoon Martti Talvelan
vierailu, oli oikein haastattelu tästä "viikinkien-jälkeläisestä, jolle
maatilansa ja uskonto merkitsee paljon". Talvella törmäsin
matkaesitteeseen, jossa eksoottisina hiihtokohteina mainittiin USA, Kanada - ja
Suomi. Tähän tyyliin: Lokakuusta huhtikuuhun koko Suomi on yhtenäinen hiihtomaasto.
Latujen varsilla on hyvät majoitusmahdollisuudet. Hotellissamme on uima-allas, squash-halli
jne. ja mikäli hiihto kyllästyttää ovat Helsingin kaupat vain n. 20 km päässä. (Espoon
Korpilampi) En tiennyt itkeäkö vai nauraako. Onneksi on myös paljon ihmisiä,
jotka tietävät Suomesta muutakin kuin että siellä on paljon metsää, järviä ja
kylmä. Tosin seuramatka Skandinaviaan tarkoittaa Norjan vuonoja ja Ruotsia, Helsinkiin
poiketaan Neuvostoliiton matkoilla.
Kirjoittelen ruokasalissa, kuuntelen naapurin stereoista
pianokonserttoa. Onneksi alakerran klarinetisti on hiljaa, samoin
alapuolellansa piano. Vastapäisen naapurin (100 m) kukko on ollut hiljaa jo 2
kuukautta, lienee kissa syönyt. Muutimme maaliskuun alussa ja ensimmäiset
viikot heräsimme auringon noustessa kukon kiekuiluun. Uusi asuntomme on palatsi,
kerrostalon ylimmissä 5 ja 6 kerroksessa ja isot terassit. Vielä kukkivat
pelargonia, krysanteemi, ruusut ja palmu huojuu saavissa. Lämmitystä on jo
tarvittu (yksi tärkein syy muuttoon), se toimii asuntokohtaisesti kaasulla. Näköala
on mahtava, yli kaupungin ja hyvällä säällä näkyy sininen niin sininen Välimeri.
Huonona puolena on jatkuva tuuli, ikkunat on tiivistetty mutta kun ovat suuret
ja harvat ja yksinkertaiset.
Tavallisen lauantain tapaan Harri tekee ensi viikon töitä, viikon
ainoa vapaailta eli perjantai on takana. Taas on edessä raportti, monta yötä on
jo väliin niiden kanssa jätetty, minä naputellen konetta sitä mukaan kuin Harri
työstää. Tämä syksy on ollut vielä rankempi kuin viime vuosi, nyt aloittaneista
46:sta ulkomaanlinjalaisesta on jäljellä 38. Joululomaa odotamme kuin lehmä
kesää, ruhtinaalliset kolme viikkoa rauhaa ja sitten luvassa helpompi kevät. Uusia
suomalaisia ei IESEeen tullut vaikka kyselijöitä useampi olikin.
Aika on kulunut siivillä. Harri selvitti viime vuoden
kunnialla, minä suoritin alemman kielikokeen. Kesällä olimme Suomessa iiiiihanat
kolme viikkoa, sitten Harri töissä Tampella Españolassa - 2 1/2 kuukautta. Hienoa
että saatoimme viettää kesän täällä Barcelonassa, rannat etelään ja pohjoiseen
tuli koluttua melko tarkasti, ja omaksi ja vieraiden iloksi kierreltyä
muutenkin paljon autolla. Täkäläiseen tapaan vaan kaikkialla oli ihmisiä
valtavasti, pahimmillaan palasimme sunnuntaina moottoritietä 40 km/h. Elokuussa
oli hiljaista sillä 1,5 milj. autoa lähti lomalle kaupungista pois. Normaalisti
joka yö 10 000 autoa on laittomasti pysäköity, sillä laillisia paikkoja ei ole.
Nyt oli tilaa kävellä kadulla ja parkkipaikkojakin melko kivasti. Huonona
puolena oli kuitenkin, että suuri osa kaupoista oli kiinni, täällä kun yksityisyrittelijäisyys
varsinkin elintarvikemyynnissä kukoistaa ja liikettä hoitavat vuorossa koko
suku. Palvelu näissä pienissä puodeissa on erinomainen, aina tulee juteltua ja
aukioloajoissa joustetaan. Hinnat tietysti ovat korkeammat kuin marketeissa ja
valikoima suppeampi. Me ajamme yleensä kerran kuussa kaupungin ulkopuolelle
jättimarkettiin, muuten kädet venyisivät polviin astia puoli päivää menisi
jonottaessa. Aina saa nimittäin käydä monessa puodissa, leipä, sian-, naudan
liha, kana, hedelmät - kaikki omasta liikkeestään. Jonottamisen taito osataan
kuitenkin hyvin, tullessa kysytään kuka on viimeinen.
Ilman puolesta kesä oli helpompi kestää kuin pelkäsin. Aurinko
porotti siniseltä taivaalta päivät päästään mutta ei kuitenkaan ollut
ylitsepääsemättömän tukahduttavaa. Jo huhtikuussa luimme uimapuku päällä
terassilla, naapurit vielä kulkivat villassa ja turkiksissa. Kesällä lähes
asuimme ulkona, päivällä tosin keramiikkalattia ja lasipöytä kuumenivat niin
ettei paljain jaloin/käsin voinut koskea. Itikoista oli jonkin verran haittaa, loppukesästä
aloimme jo tottua. (Nyt muuten on lepakkokausi, illan hämärtyessä saalistavat
yhdessä pääskysten kanssa; ja naapurin gecco-liskon) syyskuun alkuun asti kävimme
uimassa, sitten myrsky nosti kylmän pinnalle. Paikalliset sanovat kesää
epätavallisen lyhyeksi. Uiminen on vähän hankalaa, suola nostaa jalat pintaan, vesi
maistuu kamalalta ja aallot ovat suuret. Sukeltaminen Costa Bravan
kalliorannoilla (pohj.) on kuin akvaariossa; kaloja, koralleja, simpukoita. Monet
kulkivat kassi ja veitsi kädessä rantoja myöten sinisimpukoita noukkimassa. Siinä
vaiheessa kun me pääsimme asiasta jyvälle oli vain pieniä yksilöitä jäljellä, joten
jätimme rauhassa kasvamaan. Barcelonan lähellä ja etelänpänä rannat ovat
hiekkaa ja pikkukiviä. Muovikengät oli pakko ostaa sillä santa on tulikuumaa, ja
kalliorannoilla ensimmäinen kosketus merisiilin kanssa jääköön viimeiseksi. Vesi
tuntuu puhtaalta, paitsi ihan Barcelonan lähellä. Kerran kävin kaupungin
rannassa, ei se suomalaiseen makuun hyvältä tuntunut mutta eipä sentään
ihotauteja aiheuttanut.
Syksy on ollut kylmempi kuin viime vuonna. Popliinitakin
otin esiin kuukausi sitten, eilen sormikkaat. Tuuli on jatkuva ja lisäksi
kosteus tekee ilmasta kolean. Puissa on vielä lehdet, mutta on vain viikon
parin kysymys milloin putoavat. Yleisväri on jo ruskea, Pimeä tulee noin kello
kuusi.
Opiskelen taas yliopistolla, nyt yritän suorittaa diplomin
ulkomaalaisille kielestä ja kulttuurista. Joka päivä on 2-5 tuntia ja välissä
tietysti siesta, joten vain aamupäivä jää vapaaksi. Kotitöitä on aika paljon. Luen
espanjan kielen lisäksi historiaa (kivikaudelta 1500-luvulle), taidehistoriaa
(1500-luvulta nykypäivään) ja katalaanin kieltä ja kulttuuria. Luennot ovat
todella mielenkiintoisia ja professorit innostavia. Vaikeinta on katalaani
koska siinä on paljon yhteneväisyyksiä espanjan kanssa, mutta kielioppi
"ranskalainen". Tuskin voin sitä koskaan muualla hyödyntää mutta
onpahan erikoinen matkamuisto; täällä siitä on paljon hyötyä sillä autonomiaa
myötä suurin osa ilmoituksista on katalaaniksi ja vieraat ihmiset puhuvat meille
aina ensin sitä. Siniset silmät riittävät. Emme todellakaan poikkea katukuvasta
niin kauan kuin pidämme suumme kiinni. Huomasin kesällä Suomessa miten tavat
tarttuvat, puhuessa kädet heiluvat ja ilmeet vaihtuvat. Mutta jatkuvasti on
myös varuillaan, käsilaukkuun on eri ote ja mukana vain välttämättömät tavarat,
pankista tullessa tarkkailee ympäristöä. Ryöstöiltä olemme (toistaiseksi
ainakin) välttyneet mutta autoon on murtauduttu kahdesti. Pieni pelko on koko
ajan päällä ja ovea ei enää avaa tuntemattomille. Viime tilastot osoittivat
lievää laskua ryöstöjen määrässä mutta ongelma on edelleen suuri. Onneksi
terrorismi ei täällä juuri vaikuta, viitisen pommia on vuoden aikana
Barcelonassa räjähtänyt mutta vain omaisuusvahinkoja aiheuttaen.
Espanjan (valtiollinen) TV on hyvä, vaikka paikalliset sitä
haukkuvatkin. Kesällä tuli katsottua paljon, nyt hyvä kun uutiset (ja Shogun). Dokumenttiohjelmia,
paneelikeskusteluja, filmejä on paljon, sarjat samoja kuin Suomessa. Meneillä
on sarja Renoir-filmejä, sitä ennen kaikki Weissmüller Tarzanit. Simultaanitulkkausta
hyödynnetään paljon haastatteluissa ja keskusteluissa, mutta muuten kaikki on
puhuttu päälle. Mainokset ovat kammottavia, suomalaiset ovat taidetta näiden
rinnalla; täytyy vain muistaa että niiden vuoksi TV on ilmainen. Joulun
lähestyminen on lisännyt mainosten määrää entisestään ja sitä jatkuu
loppiaiseen asti, sillä vaikka 25.12. on pyhä avataan lahjat vasta loppiaisena,
itämaan tietäjien tuomina. Hysteria on siis kaksinkertainen. Joulun olemme
täällä, odotamme suomalaisia ystäviä vieraiksi ja tarkoitus on hankkia kuusi
(saa purkissa tai balsamoituna), tanskalaista silliä, kinkun vastiketta;
Finlandia Vodka maksaa 55, - mk ja lähikaupassa Valion pallojuusto 25,-/kg. Näkkileipää
ei saa mutta ruisjauhoja terveyskaupasta. Viime vuonna kävin joulumarkkinoilla
kaihoilemassa, silmät kun sulki oli kuin suomalaisessa kuusimetsässä. Rihkama
on samaa kuin Suomessa mutta lisäksi seimi- ja kynttiläasetelmia, joulutähti ja
hyasintti kuuluvat myös asiaan.
Ystäväpiirimme koostuu edelleen pääosin ulkomaalaisista, Harrin
ja minun kollegoista. Kanssakäymistä rajoittaa suuresti vapaa-ajan puute, mutta
tavaksi ovat tulleet muutaman hengen illanistujaiset kansallisruokineen. Espanjan
kielen taidon kasvaessa on toki tullut lisää paikallisiakin tuttavuuksia, mutta
nämä katalaanit ovat vähän suomalaisen jäykkiä ja kestää aikansa ennen kuin
sulavat. Suomalaisia tapaamme jonkin verran, viime vuonna yliopistolla oli
kolme muuta, nyt vain yksi jäljellä eikä uusia tullut. Suurin osa täällä
olevista suomalaisista on täkäläisen kanssa naimisissa olevia rouvia, joille
tietysti perhe ja suku ovat pääasia ja suomalaisuus jää vuosien mittaan taka-alalle.
6.12. kokoonnumme toki. Skandinavian klubi kokoontuu aktiivisesti ja järjestää
kaikenlaisia juhlia, suomalaisia jäseniä ei siinä kuitenkaan paljon ole. Pohjoismaisia
lehtiä et saa kuin tilaamalla, ravintoloita löytyy sentään kaksi (suomalainen
ja skandinaavinen).
Kaiken kaikkiaan voi sanoa että viihdymme hyvin eikä kaduta.
Systeemien oppiminen kävi kantapään kautta, työtä on enemmän kuin odotimme, mutta
hyviä puolia myös. Liian vähän on aikaa nauttia täällä olosta, maa on valtavan
suuri ja vaihteleva, muu Eurooppa lähellä ja esim. edestakainen lento
Lontooseen maksaisi vain noin 550,- mk. Joka päivä oppii uutta maasta ja
kansasta, pakollisen nähtävän rästilista kasvaa koko ajan. Sekä Suomen että
Espanjan arvo nousee päivä päivältä. Koti-ikävä on mutta aikanaan tulee iso
ikävä myös tänne.
OIKEIN HYVIN JOULUA JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA 1985
Riitta Andersson
P.S. Onko kylään tulijoita?

KERTOMUS A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS RY:N TOIMINNASTA TOIMIKAUDELLA 1.1.1983 - 31.12.1983
Kulunut toimikausi oli yhdistyksen 35. Toimikauden lopussa
yhdistykseen kuului 175 jäsentä, joista yksi kunniajäsen.
Yhdistyksen hallituksen jäseninä toimivat Aino Hirvensalo. Ville-Pekka
Kyyrö, Eeva Laine, Kauko Laine, Sirkka Montonen, Jorma Rytkönen, Kari Rytkönen,
Liisi Rytkönen, Riitta Smeds, Kirsti Äyräpää sekä Pertti Äyräpää.
Yhdistyksen esimiehenä toimi Kirsti Salminen, varaesimiehenä
Ville-Pekka Kyyrö. Rahastonhoitajana toimi Jaakko Äyräpää ja sihteerinä Riitta
Andersson.
Hallitus kokoontui toimikauden aikana kolme kertaa.
Yhdistyksen lehti Sukusanomat ilmestyi yhden kerran, joulukuussa.
Lehden toimituskuntaan ovat kuuluneet Kirsti Salminen, Riitta Andersson ja Kari
Rytkönen.
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 22.10.1983 Helsingissä, Lyceum-klubin
huoneistossa. Kokoukseen osallistui 43 sukulaista. Kokouksen puheenjohtajana
toimi Antti Rytkönen. Vuosikokous teki hallituksen esityksen pohjalta päätöksen
tavasta jakaa Aune Äyräpään jälkisäädöksessään yhdistykselle määräämät työt
jäsenten kesken. Toimikauden lopussa käynnistyi töitten ennakkovarausten
tekeminen.
Yhdistyksen arkistoa on kartutettu ja jäsenet kartuttaneet
sitä lehtileikkein ja valokuvin.
Yhdistyksen pääoma oli 31.12.1983 tehdyn tilinpäätöksen
mukaan 4491.34 mk, osoittaen voittoa 876.12 mk. Toivo Valtavuon rahaston pääoma
oli vastaavasti 2659.61 mk, voittoa 161.60 mk.
Yhdistys on muistanut suvun jäseniä heidän merkkipäivinään
kukin tai sähkein.
Yhdistys on kuulunut vuosijäsenenä Suomen
Sukututkimusseuraan.
Hallitus
TIETOA JA TARINAA TAULUISTA
Aune Äyräpään. jälkisäädöksessään sukuyhdistykselle
määräämät työt ovat kuluneen vuoden aikana löytäneet tiensä sukulaisten
koteihin. Yhdistyksen hallussa olleista noin viidestäsadasta työstä ovat
yhdistyksen jäsenet lunastaneet itselleen kolmisen sataa.
Hallituksen päätöksellä on yksi öljyvärityö vuodelta 1924, näkymä
Katajanokalta lahjoitettu Helsingin kaupunginmuseolle.
Töitä on yhdistyksen hallussa siis lukumääräisesti vielä
melko paljon, lähinnä akvarelleja, pastellitöitä, piirroksia ja linoleikkauksia.
Nämä ovat edelleen jäsenten lunastettavissa. Yhdyshenkilönä tauluasioissa
toimii edelleen Kirsti Salminen.
Lapset ovat osoittaneet välitöntä kiinnostusta tauluihin
eikä heille ole ollut vaikeata nimetä niiden joukosta mieluisinta sellaista
kysyttäessä. Aune Äyräpään työt ovat toimineet myös lasten innoittajana sekä
kuvataiteen alueella että pukemaan tuntemuksiansa moderniin runomuotoon:

Peetun runovihkosta

Vihkosta: "Taatun koomat runot"
MATTI ÄYRÄPÄÄN PALKINTO 1984
Matti Äyräpään palkinnon - korkeimman maassamme
lääketieteellisistä ansioista jaettavan tunnustuksen - sai tänä vuonna
professori Tatu Miettinen lähinnä merkittävistä saavutuksistaan eräänä maailman
johtavista kolesterolitutkijoista. Prof. Miettinen on Helsingin yliopiston
sisätautiopin, professori, yliopistollisen keskussairaalan toisen
sisätautiklinikan ylilääkäri sekä Meilahden sairaalan hallinnollinen ylilääkäri.
YHDISTYKSEN ARKISTO TYRVÄNNÖSSÄ
A. J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen arkisto on viime
toukokuussa siirretty säilytettäväksi Tyrväntöön, Raili ja Antti Rytkösen
perheen asuttaman Tyrvännön vanhan pappilan suojiin. Arkistohan sisältää sekä
valokuvia että sukuun liittyvää tai sukulaisten tuottamaa kirjallista
materiaalia. Arkiston jatkuva kartuttaminen on suotavaa ja toivottavaa. Sen voi
tehdä esim. hallituksen jäsenten kautta. Arkistosta kiinnostuneet voivat ottaa
yhteyttä myös suoraan Tyrväntöön.
SUKULAISREKISTERI KUNTOON
Yhdistyksen hallituksen jo aiemmin tekemän päätöksen
mukainen sukulaisrekisterin saattaminen selkeään
"puhtaaksikirjoitettuun" muotoon toteutetaan lähiaikoina modernia
tekstinkäsittelyvälineistöä hyväksi käyttäen. Lisäysten, korjausten ja
muutosten tekeminen näin käsiteltyyn aineistoon on asiasta ymmärtävien mukaan
helppoa.
Sukulaisrekisterin täydentäminen ja ajan tasalla pitäminen
yhdistyksen jäsenten avulla on tavoitteena. Täydennystiedot välittyvät
rekisteriin niin hallituksen jäsenten kuin Sukusanomien toimituskunnan kautta.

SUKUSANOMAT
TOIVOTTAA KAIKILLE LUKIJOILLEEN
RAUHAISAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
|