A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1978 Joulukuu No 2 (58)
ISSN 0356-0791 (Painettu)

Antti Rytkönen (1890-1930)
JOULUVIRSI

Soi laulu harras,
ylös nouse jo mieli mainen
sana suuri on tullut,
kutsu kulkenut taivahainen.

Maan lapsien luokse
emon lapsonen valkea lähti,
tuli tähtien mailta
alas kaikkien tähtien tähti

Hän tuikki, loisti
maan varjoihin eksyneille,
maan lapsia ohjas
ikielämän korkean teille.

Hälle laulakaatte
siis lapset varjojen mailla
hänen luokseen käykää
nyt kaikkien lapsien lailla

ja nostakaatte
ylös katse kaihojen alta,
ja kuulla saatte:
on voitettu kuoleman valta.

Teoksesta Marja-Maijan runokirja
Helsinki 1921

NUKKEJA JOULUPUKIN KONTISTA

Pieni Natalia Wilhelmina, Taalaksi kutsuttu Liperin pappilan tytär, oli korvakipuaan sairastaessaan ollut niin kärsivällinen ja kiltti, että äitinsä Selma Augusta Europaeus (s. Lampa) oli luvannut hänelle ikioman nuken joulupukin tuomisiksi. Helsingissä opiskelevaa Fridolf veljeään Selma pyysi ostamaan nuken ja toimittamaan sen Liperiin, jossa 1840-luvun vaiheilla moisia leikkikaluja lienee ollut perin rajoitetusti tarjolla. Mutta Selma-täti arvelee, että pappilan muille pienille tyttärelle tulee suuri mielipaha Taalan uutta nukkea katsellessaan. Niinpä Fridolf saa ohjeet lähettää neljä nukkea, vai oliko peräti viisi, pakettiin pantaviksi, jokaiselle tyttöselle omansa.

Näistä nukeista ei ole muuta maininta säilynyt. Mutta varmasti niitä hellästi hoideltiin, niillä leikittiin ja niitä valittiin. Lienee tarina kulkeutunut Sippolan pappilaankin, jossa vuosikymmeniä mainitun Liperin joulun jälkeen Natalia ruustinna emännöi suurta lapsilaumaansa hoidellen. Sisarusparven kuopus Hertta Natalia saa eräänä jouluna kuusi pientä nukkea. Isosisko Selma kertoo näille järjestetyistä "ristiäisistä" seuraavaa:

Viipurista olivat sukulaiset Tekla ja Anton Rikström (myöh. Valtavuo) lapsineen Sippolassa joulun vietossa. Tapaninpäivän iltana Mamma ja Pappa ynnä muu vanhempi väki lähti jouluvierailulle jonkun ystäväperheen luo, varttunut nuoriso ynnä lapset jäivät kotiin iltaa viettämään omien ystäviensä parissa. Lähinnä näihin lienevät kuuluneet Hirvelän mäen toisella puolella asustavat kanttori Frantsin tyttäret. Väkeä oli "ristiäisiä" varten riittävästi. Runoniekka Kalle Rytkönen, silloinen opiskelija ja säätyvaltiopäivien pikakirjoittaja, toimi "seremoniamestarina". Runo häneltä tätä tilaisuutta varten oli syntynyt tuota pikaa:

RISTIÄISISSÄ

Häs te, häjyt pakanat,
ah te pahat akanat,
Häränjyvän herjat näissä
Hertta-tädin tähkäpäissä!
Sinä kansa kastamaton,
joukko rietas, ristimätön,
Väen vanhan vapistus,
ristikansan kauhistus!
Etkö viimeinkin jo vähän
rupea häpeämähän.
Etkö, herja heitä tätä
pahanelkist' elämätä?
Eiköhän jo aika ois
hieman karistella pois
Sydämistä syviä
pakanuuden jyviä
Pahan peikon kaatamia,
sekä vanhaa Aatamia
Joka teissä loikkii
hyppii, peräs pukkii,
nenäst' nyppii,
Pitkin päiviä ja öitä,
jotta teette konnantöitä
Niinkuin pakant ja villit,
hävetkää jo senkin sillit!

Niinpä kurjat kuunnelkaatte,
kun nyt opetusta saatte:
Paksut tääll' on pahan juuret,
maailmassa surut suuret,
Laaja lastenkammari,
sali vielä suurempi.
Piironki on pimeä,
siellä ilman nimeä
Teitä yksikään ei tunne,
joutunette jonne kunne,
Suistunette surman suuhun
taikka turmiohon muuhun.
Niinpä nyt, te kunnottomat,
saatte nimet oikein omat
Ihan ihmehesti somat:
Tämä tyttö pienenläntä
se on Aino Töpöhäntä,
Sievä siviä ja tyyne
olet Ella Eyfrosyyne.
sie et ookkaan mikään Miina,
olet Selma Serafiina.
Entäs tämä kultakerttu?
Se on Helmi Herranterttu.
Mutta tämä hiien hoppa?
Se on sohvi sokertoppa.
Sie oot sitte Sirkkaliisa,
sulle yksi nimi piisaa.
Elä itke, ole vait,
tyydy siihen minkä sait!

Kun on kansa kastettuna,
koko rivi ristittynä,
Niinpä syttykööt nyt juur',
ilo riemu sangen suur',
julma jubileeraus
sekä triumpheeraus!
Sitte laulut, loilotukset
ynnä onnentoivotukset
Sydämelliset ja syvät,
sitten ristiäiset hyvät!

Vielä tässä toivokaamme,
että näiden nähdä saamme
Hoitamina Hertan hyvän
kasvavan ja sivistyvän,
Jotta kasvaa kansa nuori,
saapi sitten Hertta-muori,
Kunhan harmeneepi hapset,
nähdä lapset, lapsenlapset.
Hertta heimostansa saa
kuulla paljon kunniaa!

RÄÄKÄTYITÄ ÄSSIÄ JA JOULUKALJAA

ELLI ja SELMA HÄLLSTRÖM, kivijärven "Linnanneidot" jättivät jälkeensä asiapapereita, joista Pirkko Voipio on antanut käytettäväksemme ohuen mustakantisen pikkuvihon. Siinä on ruokareseptejä. Vihkon ikää ei tiedetä. Lehdet ovat kellastuneet, haurastuneet, ajan hampaiden nakertamat.

Osa muistiin merkityistä ohjeista, joissa on sekä ruotsin- että suomenkielisiä, on joidenkin sukupolvien takaa. Ei kuitenkaan käy selville, kuka esiäideistämme kahvipöytäänsä leipoi "Rääkätyitä ässiä". Niille ei ruotsinkielistä nimeä olekaan. Haluaako joku yrittää ruotsinkielisen ainesluettelon mukaan.

1 lod tvättad smör gnides till skum
1 qvarter grädde
5 lod mjöl
  prässjäst

Essen trillas i socker, får jäsa en liten stund och gräddas i hastig värme.

Kaljan (svagdricka) valmistaminen oli monimutkaista. Mutta ehkä Anders Josef Europaeuksen pöytään tehtynä sujui näin:

Padassa lämmitetään vesi kuumaksi, ei kuitenkaan kiehuvaksi. Maltaita ja ruisjauhoja sekoitetaan joukkoon niin paljon, että tulee paksu velli. Seos saa imeytyä n. kymmenen tuntia, ei saa kiehua, mutta välillä kuumennetaan tulella muutamia kertoja. - Toisessa padassa kuumennetaan lisää vettä kiehuvaksi, mämmi (mämma) kaadetaan joukkoon ja saa kiehua 1/4 tai 1/2 tuntia, kunnes vaahto häviää. Kaadetaan saaviin, padallinen kiehuvaa vettä lisätään vielä. Saa jäähtyä. Kun juoma on kylmää, kaadetaan kirkas osa ämpäriin ja hiiva lisätään. Tulee parempaa, jos käy kylmässä. Saa käydä vuorokauden. Hyvin käyneenä pullotetaan. (Huom. Latojan suomennos alkuperäisestä ohjeesta)

HENKILÖTIETOJA

vihitty

kihloissa

Tuomas Matti Samuel Lehtonen ja Kirsi Saarikangas

syntynyt

IN MEMORIAM

"Ne on poissa,
     ne päivät. Ne laina
oli ankaran
     Elämän Herran.
Elo käydään
     aavikkoretkin,
pian häipyvin
     keidashetkin.
Lain tään sydämen
     ymmärtänetkin:
surun portti on
     avoinna aina
ovi onnen vain
     kiitävän kerran."

Kaarlo Sarkia:
Kohtalon vaaka

Kari-Pekka Äyräpää
2.12.1956 - 20.9.1978

Järkyttävä tieto iski odottamatta perheeseemme. Kari-Pekka oli kuollut tapaturman uhrina. Miksi niin nuori, täynnä toiveita oleva temmataan joukostamme, elämänmenon kunnolla edes alettua? Jäi Markkinointi-instituutin kauppateknikkokurssi kesken, ensimmäisen jakson tuloksetkaan , keskiarvoa paremmat, eivät koskaan tulleet Kari-Pekan korviin. Tätä kirjoitettaessa ei suru tunnu koskaan katoavan. Kari-Pekka, pysyt muistoissa kanssamme.

isä

Markku Leiwo:
(Penskoillakin oli pehmosen mukavaa)

"Siellä... Äiti mikä se nyt olikaan. - Niin siellä emäntäkoululla.."

Näin se on meidän perheessä tätä nykyä.

Eli on koettu ensimmäinen sukukokous. Niin vanhemmat kuin lapsetkin. Ja jos oikein reiluja ollaan niin mukaan lähdettiin mummua ja vaaria ilahduttamaan.

Mutta mukavaa oli kaikilla. Ennen muuta pienimmillä. Tosin tavattiin me muutkin - ensimmäistä kertaa - iso joukko sukulaisia, joiden olemassaolosta ei ole edes tiedetty.

Mutta mikä teki retkestä mukavan. Niin mukavan, että piti jopa työnantajaa uhmata ja viettää ylimääräinen vapaapäivä.

- Mä oli Maija, sanoo Hanne.
- kyllä minäkin olin mukana, sanoo Liina.

Pikku-Matin marjamatkahan se oli. Ikimuistettava tapaus koko pikkuväelle. Ja vähän vanhemmallekin. Tuskin nimittäin joukossa oli ketään, joka ei olisi joskus aiemmin tutustunut moiseen teokseen.

Näin sen näin

Sukukokouksella on aina vähän vanhahtava kaiku. Oli sitten kyse suuresta tai pienestä joukosta. Varsinkin me olemme erittäin vähän tekemisissä toistemme kanssa verrattuina esimerkiksi suuriin talonpoikaissukuihin, jotka pysyvät kaikki tyystin samalla paikkakunnalla.

- Voi hyvä tavaton. Enhän minä tunne täältä ketään. Siinä oli ensimmäinen kommentti kun kurvasimme emäntäkoulun pihaan perjantai-iltana. Sunnuntaina toki tunsin jo. Ja muistan joitakin nimiäkin.

En tiedä, mistä johtuu, mutta lapsia kiehtoo aina kun pääsee tapaamaan sukulaisia. Eli: Äiti oliko se mun serkku - ai niin mikä. Ai pikku-pikku-pikkuserkku?

Haapaveden tapaamisen - sukukokouksen - jälkeen en muuten tiedä sitäkään miksi aina sanotaan, että suku on pahin. Tai paremminkin sitä miksi nykypolvi vierastaa sukulaisia.

Toisaalta sukulaisten tutustumiseen näinä ankeina aikoina tarvitaan ilmeisesti paljon aikaa ja oivat puitteet ja mukava fiilinki: Haapavedellä olivat puitteet ja mukava fiilinki - kiitos kuulunee lähinnä Taimi Kyyrölle ja Anja Pöyhöselle -, mutta aika ei tahtonut riittää.

Ne kuvat ne kuvat

Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään.

Mutta eipä muisteltukaan ikävissä merkeissä. Tosin muistelen, että Ahti Rytkönen kertoili jostakin lainehtimisesta suvun kehityksessä elikkä välillä ollaan aallon harjalla ja välillä aallon pohjassa jne. Mutta Haapavedellä muisteltiin vain menneitä. Asiaa tuntemattomalle moni seikka jäi puhtaaksi kysymysmerkiksi. Syy pelkkänä kysymysmerkkinä oloon on taas siinä, että tavataan niin harvoin ja puhutaan niin harvoin.

Valokuvanäyttely sai yhden jos toisenkin hitusen hihittelemään. Voi, että tommostako se silloin oli. Näyttely oli kuitenkin oivallinen sukupuu ainakin nuoremmalle väelle. Harmaista hiuksista huolimatta.

Valokuvanäyttelystä tunnisti aivan pienikin väki omansa. Mummut ja vaarit löytyivät opastuksen jälkeen. Ja puhuttiin vähän mummun mummuistakin.

Tarina todeksi?

Pieni yya-sopimus näin sukulaisten kesken tuskin olisi pahitteeksi.

Eli Yhteydenpito ja yhteistyö sekä avunanto sen saavuttamiseksi. Yhtenä välineenä vaikkapa sukusanomat - ja nimenomaan tapaamiset.

- Jos liikut näillä main niin poikkea äläkä aja ohi, Saattaisi olla oivallinen ohjenuora kaukana toisistaan eläville sukulaisille.

Näin muuten kertoo kirja Haapavesi ennen ja nyt: Haapaveden emäntäkoulu on perustajansa, rovastinna Pöyhösen ja hänen tyttäriensä Maiju ja Elsa Pöyhösen pitkäaikaisen hellittämättömän työn tulos Suuretkin vastukset silloin voitetaan ja Pohjolan tyly luontokin mukautuu noudattamaan viljelijän tahtoa ja toiveita."

Eli soveltaen vähän hilpeissä merkeissä: Kun tahtoa riittää niin suvulla voi omissakin sukukokouksissa olla niin mukavaa. Varsinkin jos löytyy peräänantamattomia vetäjiä ja kokouksen kokoon kerääjiä.

Viime kesänä löytyi. Se oli kiva se.

30-VUOTISJUHLAPÄIVIEN KULKU 22.-23.7.1978 HAAPAVEDELLÄ

Ohjelma ajankohtineen noudatteli kokouskutsun mukana lähetettyä suunnitelmaa. Perjantai-iltana ja lauantaiaamun kuluessa lähes satapäinen sukulaisjoukko, jolta edusti neljää peräkkäistä ikäpolvea, kerääntyi emäntäkoululle. Perjantai-iltana syötiin ja saunottiin, etsittiin omat vuoteet oppilasasuntolasta. Jännittävä paikka pienimmille.

Lauantaina aamupalan jälkeen talon ehtoisa valtijatar, koulun johtaja Anja Pöyhönen esitteli oppilaitoksensa, jonka joka kohdassa näkyy Pöyhösien käden jälki ja elää heidän henkensä. Siniristiliput vedettiin salkoihin Lippulaulun kajahtaessa. Nuorison edustajat seisoivat kunniavartiossa.

Sitten olikin lounaan vuoro. Suku söi, vadit tyhjenivät, mutta täytettiin aina uudelleen keittiöstä käsin, jota koulun talousopettaja Eeva Hänninen hallitsi tusinan verran oppilaita apunaan. Liekö Alamaalla koskaan vielä ollut sellaista ruoan menekkiä: Mutta harvoinpa niin herkullista syötävää saataneenkaan, kuin se mitä meille tarjolla oli. - Laulutervehdyksin, pienehköin lahjoin yritimme uurastajille kiitollisuuttamme osoittaa. Jokainen ateria ja kahvihetki oli aina uusi, iloinen yllätys meille.

Kirsti Salminen oli rakentanut erään luokkahuoneen seinälle valokuvanäyttelyn, josta esi-isät ja -äidit löytyivät. Monet Löysivät oman kuvansakin. Puuttuvia kaivataan.

V. 1978 juhlavuosikokous sujui Anja Pöyhösen taitavasti ja tyylikkäästi heiluttaessa puheenjohtajan nuijaa. Pöytäkirjan, joka on kokonaisuudessaan julkaistu toisessa paikassa tätä lehteä, laati 4H-neuvoja Sirkku Malkavaara. - Mainittakoon kokouspäätöksistä tässä ainoastaan, että yhdistys kutsui kunniajäseneksi tohtori Ella Augusta Kitusen. Hänelle asia korusähkeellä.

Päivän ohjelmallisen juhlatilaisuuden aloitimme Karjalaisten laululla. Pentti Voipio piti juhlaesitelmän "Europaeusten sukujuurien jäljillä". Se on tämän lehden palstoilla luettavissa. Europaeusten sekakuoro, tätä tilaisuutta varten "maasta polkaistu", lauloi johtajanaan Riitta Smeds, jonka harteille päiviemme muidenkin musiikkiesitysten järjestely oli sälytetty, lukuunottamatta yhteislaulujen säestyksiä, joita hoiteli Eeva Laine. - Anna-Liisa Laineen laatimaa historiikkia kuunneltiin henkeä pidätellen. Akke - alias Veikko Antero - Hirvensalon viulusoolo herkisti mielet. Talvi Rytkönen lausui tilaisuutta varten kirjoittamansa runon. Kauko Leiwo toi nähtäväksemme vanhat kirjekuoret, joista esille saatava sanoma oli varmaan useimmille meistä täysin uutta. Ville-Pekka Kyyrö, joka toimi päivien kuuluttajana, oli eteisaulan seinälle kiinnittänyt sukutaulun, josta jokainen löysi oman nimensä ja näin saattoi löytää täsmälleen oman paikkansa sukupuussa ja seurata "juuriaan" aina 1600-luvun esivanhempiinsa saakka. - Välillä koko joukko lauleli yhteisesti, joi juhlakahvit ja kuunteli tilaisuuteen tulleet tervehdykset. Maamme-laulu kajautettiin lopuksi.

Osaksi karjalaiseen, osaksi pohjalaiseen ruokaperinteeseen rakentunut ilta-ateria - karjalan piirakat ja munavoi, pohjalainen juustokeitto (myös mm juhannuskeitoksi kutsuttu), oman puutarhan tuoreen tuoreet kasvikset ja viinirypäleet, talossa "pantu" kotikalja ym evästivät meidät jatkamaan iltaa, kesäistä hitaasti hämärtyvää, seurustelun, saunomisen, koulualueella "löytöretkeilyn" ynnä muun ajanvietteen parissa ennen nukkumaan menoa.

Sunnuntaiaamuna laskettiin kukkia ensin Pöyhösien, sitten sankarihaudoille. Suvun puolesta puhuivat Teuvo Äyräpää ja Erkki Hirvensalo. Haapaveden seurakunnan jumalanpalvelukseen osallistuttiin in corpore. Kuoromme lauloi. - Kirkonkylässä suoritetun kiertoajelun jälkeen olimmekin taas valmiit lounaspöytään.

Viimeinen yhdessäolotilaisuutemme alkoi puoliltapäivin. Ahti Rytkönen kertoi Venäjän puolelle siirtyneistä suvun jäsenistä. Saimme todeta, että heitä on ollut aikamoinen joukko. Paljonko lienee heidän jälkeläisiään itäisessä naapurimaassamme? Tämä jäi varmaan askarruttamaan monen mieltä. -- Lasten "musikaali" sitten loppunumerona. Tosin olimme jo epävirallisesti sitä kuunnelleet ja katselleet vähän joka lomassa. "Taiteilijat" aina yhtä suurella antaumuksella harjoittelivat sitä kerta kerran jälkeen, niin pienet kuin suuret. Kuten etukäteen oli luvattu, jokainen mahtui mukaan ja osasi olla mukana. "Yleisö" seurasi, kuka kyynel silmäkulmassa kiiltäen, kuka muuten hartaana, sitä totisuutta, jolla pienet näyttelijät, niin nimiosien viejät kuin kuoroon kuuluvat, asiaansa paneutuivat. Ja samalla saimme havaita, miten varttunut suvun nuori auttoi ja tuki pientä väkeä näiden omassa satunäytelmässä, Enok Rytkösen runopukuisessa "Pikku Matin marjamatkassa". Se oli todella "koko suvun" kokousta ja yhteistyötä.

Mutta juhlien aika oli rajattu. "Talo työlle, vieras tielle:" Sananmukaisesti se piti paikkansa. Esimies yritti kiitellä isäntäväkeä, Alamaalaisia, jotka kaiken olivat meille mahdolliseksi tehneet. Vähäisiksi sanat tuntuivat kuitenkin käyvän, niin paljon olimme osaksemme saaneet.

Anjalle jätimme pieneksi muistoksi värivalokuvan, Turun historiallisessa museossa olevasta maalauksesta otetun, Ulrica Dorfia esittävän. Anna-Liisa Malkavaaraa varten olimme varanneet värivalokuvan maalauksesta, joka esittää Liperin vanhaa pappilaa, A.J. Europaeuksen ja hänen suuren perheensä kotia. Rakennus on jo hävitetty. - Anja, Anna-Liisa, Erkki ja jotkut muut aikoinaan perustamiskokouksessa Haapavedellä olleet muistelivat vielä ensimmäisen sukukokouksen tapahtumia, jotka heidän, silloin melkeinpä konttaamisiässä vielä olleiden mieleen noilta ajoilta oli jääneet.

Loppulauluna talonväelle vieraat lauloivat "Maa ponteva Pohjolan äärillä on". Sitten autojen nokat jo kääntyivät    kotia kohti.

VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Pöytäkirja A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.:n 30-vuotisjuhla- ja vuosikokouksesta, joka pidettiin Haapaveden Emäntäkoulussa 22.7.1978 alkaen klo 14.00. Läsnä oli 64 yhdistyksen jäsentä.

1§ Yhdistyksen esimies Taimi Kyyrö avasi kokouksen. Hän totesi johtaja Anja Pöyhösen jo lausuneen yhdistyksen jäsenet tervetulleiksi taloon, joten hän puolestaan toivotti heidät tervetulleiksi tähän juhlakokoukseen ja muihin järjestettyihin tilaisuuksiin.

2§ Puheenjohtajaksi kokoukselle valittiin johtaja Anja Pöyhonen.

3§ Puheenjohtaja kutsui sihteeriksi 4H-neuvoja Sirkku Malkavaaran.

4§ Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

5§ Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys.

6§ Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin hortonomit Liisa ja Martti Malkavaara.

7§ Esitettiin hallituksen laatima vuosikertomus vuodelta 1977 ja hyväksyttiin se. Yhdistyksen esimies kertoi toiminnasta vuonna 1978 ennen vuosikokousta 22.7.1978. Liitteenä.

8§ Esitettiin tilit vuodelta 1977 sekä tilintarkastajien lausunto.

9§ Vahvistettiin tilinpäätös.

10§ Myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus vuoden 1977 tileistä ja hallinnosta.

11§ Määrättiin hallituksen esityksen mukaisesti yhdistyksen jäsenmaksuksi vuodelle 1979 10 mk 18 vuotta täyttäneille jäsenille.

12§ Yhdistyksen esimieheksi vuodelle 1979 valittiin mitä yksimielisimmin edelleen Taimi Kyyrö.

13§ Todettiin hallituksen jäsenistä erovuoroisiksi
Kauko Laine
Kirsti Salminen
Ville-Pekka Kyyrö
ja heidät valittiin yksimielisesti uudelleen 1.1.1979 alkavalle toimikaudelle.

14§ Valittiin kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa, vuoden 1978 tilien tarkastusta varten, entisinä uudelleen:
Varsinaiset Bette Hirvensalo, Pekka Salminen
Varatilin tarkastajat Paula Rytkönen, Risto Voipio

15§ Hallituksen erinomaisen sopivan esityksen mukaan kutsuttiin tohtori Ella Augusta Kitunen s. Europaeus yhdistyksen kunniajäseneksi. Liitteenä.

16§ Puheenjohtaja kiitti yhdistyksen puolesta esimiestä. Hän totesi myös Sukusanomien olevan myötäelävä, saavan jäsenet iloitsemaan sukulaisuuden tuomasta yhteenkuuluvaisuudesta. Puheenjohtaja kiitti Haapaveden Pöyhösten ja Malkavaarojen puolesta yhdistyksen jäseniä halusta pitää vuosikokous ja 30-vuotisjuhla Alamaalla. Kokous todettiin päättyneeksi.

Kokouksen puolesta

Tämän pöytäkirjan olemme tänään tarkastaneet ja todenneet sen kokouksen kulun ja siinä tehtyjen päätösten mukaiseksi

Haapavedellä 17. päivänä lokakuuta 1978

Kulunut toimikausi oli yhdistyksen 29. Yhdistyksen jäsenääErä oli toimikauden alussa 123 ja jäseneksi liittyi vuoden aikana 17, joten toimikauden lopussa oli jäsenmäärä 140.

Yhdistyksen esimiehenä on toiminut Taimi Kyyrö, muina hallituksen jäseninä Erkki Hirvensalo, Ville-Pekka Kyyrö, Eeva Laine, Kauko Laine, Liisa Leiwo, Sirkka Montonen, Jorma Rytkönen, Kirsti Salminen, Riitta Smeds, Matti Äyräpää ja Pertti Äyräpää.

Yhdistyksen varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet Bette Hirvensalo ja Pekka Salminen sekä varatilintarkastajina Paula Rytkönen ja Pentti Voipio.

Hallitus valitsi kokouksessaan 12.1.1977 yhdistyksen varaesimieheksi Erkki Hirvensalon. Samassa kokouksessa valittiin yhdistyksen sihteeriksi Pertti Äyräpää. Rahastonhoitajana toimi edelleen Jaakko Äyräpää.

Hallitus on pitänyt 4 kokousta v. 1977 toimikautena.

Yhdistyksen lehti "Sukusanomat" on ilmestynyt kaksi kertaa. N:o 55 kesäkuussa sekä n:o 56 joulukuussa. Lehti on saanut oman ISSN (kansainvälinen sarjajulkaisun standardinumero) numeron. Ensimmäisen kerran ao. numero ISSN 0356-0791 löytyi kesäkuun lehdestä.

Sukusanomien toimituskuntaan on kuulunut Taimi Kyyrö, Antti Rasilo sekä Kirsti Salminen.

Suvun henkilörekisteriä ja sukutaulua valmistelevassa työtyhmässä ovat toimineet Taimi Kyyrö, Ville-Pekka Kyyrö ja Jorma Rytkönen.

Perustietolomakkeet on lähetetty yhdyshenkilöiksi lupautuneille suvun jäsenille. Lomakkeiden monistamiseen on käytetty Toivo Valtavuon rahaston varoja.

Suvun muotokuvien luettelointihanketta on hoitanut Marjatta Äyräpää. Kauko Leiwo on järjestellyt Valtion arkistosta palautettuja kirjekuoria.

Yhdistys on muistanut suvun jäseniä heidän merkkipäivinään, mikäli ne ovat olleet tiedossa, kukin tai sähkein.

Yhdistyksen pääoma oli 31.12.1977 tehdyn tilinpäätöksen mukaan mk 1.017,73, osoittaen mk 66,62 tappiota tilikaudelta.

Toivo Valtavuon rahaston pääoma oli 31.12.1977 mk 1.876,07 sekä tilikauden voitto mk 36,40.

Yhdistys on kuulunut vuosijäsenenä Suomen sukututkimusseuraan.

Toiminta v. 1978 ennen vuosikokousta 22.7.1978

- Hallitus on kokoontunut neljä kertaa.

- Varaesimieheksi valittiin Erkki Hirvensalo

- Vuoden 1978 vuosikokousta sekä samalla vietettävää yhdistyksen 30-vuotisjuhlaa valmistelemaan hallitus asetti toimikunnan, johon määrättiin Erkki Hirvensalo, Pertti Äyräpää ja Taimi Kyyrö. Toimikunta on kokoontunut kolme kertaa. Lisäksi on käyty puhelinneuvotteluja. Yhdessä kokouksessa olivat läsnä Anja Pöyhönen Haapavedeltä ja Kauko Laine.

- Sukusanomat on ilmestynyt kerran, n:o 57 toukokuu 1/1978. Lehden mukana postitettiin vuosikokouskutsut ynnä sen liitteenä ollut tiedotusmateriaali kokoukseen saapuville. Lehteä on toimittanut sama työryhmä kuin ennenkin (Kirsti Salminen, Antti Rasilo, Taimi Kyyrö)

- Europaeus-suvun kokoelmiin valtionarkistoon on toimitettu talletettavaksi

1) A.J. Europaeuksen saarnoja (käsikirj.) 18 kpl A.J. Europaeuksen Joensuun lyseon kevätlukukauden päättäjäisissä pitämä puhe (käsikirj.)

2) Aaron Johan Rytkösen saarnoja 845 kpl (käsikirj.)

Talletussopimuksissa on ehto, joita ko. materiaalien luovuttamisessa tutkijoiden käyttöön on noudatettava. Saarnojen käytöstä tutkimustyöhön on jo saapunut ilmoitus.

- Suvun muotokuvista on tähän mennessä saatujen ilmoitukseen mukaan laadittu luettelo, joka voidaan monistettuna jakaa jäsenille. Luetteloinnin on suorittanut Marjatta Äyräpää. Hän ottaa edelleen tietoja vastaan.

- Sukuluettelon perusmateriaalia on yhdyshenkilöiltä saapunut. Kaikki eivät kuitenkaan ole saaneet tietoja määräaikaan mennessä kerätyksi, joten aukkopaikkoja on olemassa. Toivotaan, että asiassa saadaan ripeästi korjaus, ja luettelo päästään valmistelemaan mahdollisimman täydellisenä tiedoiltaan.

- Kuluvan vuoden aikana yhdistykseen on liittynyt (vuosikokoukseen mennessä) 17 uutta jäsentä, heistä 10 18 vuotta täyttäneitä.

- Yhdistyksen jäsen Aune Äyräpää täytti 9.1.1978 80 vuotta. Hänelle samoin kuin muillekin yhdistyksen jäsenille on heidän merkkipäivinään lähetetty onnittelut, mikäli asiasta kulloinkin on oltu tietoisia.

Taimi Kyyrö

A.J. Europaeuksen jälkeläistenyhdistys r.y.:n TILINPÄÄTÖS 31.12.1977

TASE

TULOSLASKELMA

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.
Hallitus

Perustelut Ella Kitusen (s. Europaeus) kutsumiseksi kunniajäseneksi A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.:een.

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.:n hallitus on 6.6.1978 pitämässään kokouksessa yksimielisesti päättänyt esittää vuosikokoukselle, että sukumme jäsen, tohtori Ella Augusta Kitunen, s. Europaeus, kutsuttaisiin yhdistyksen kunniajäseneksi. Esitystään hallitus perustelee seuraavasti:

Yhdistys on kuluneiden 30 toimintavuoden aikana osoittautunut elinvoimaiseksi ja saavuttanut vakiintuneet toimintamuodot niiden periaatteiden pohjalta, jotka yhdistyksen tavoitteiksi sen säännöissä on asetettu. Yhdistys nauttii arvonantoa ulkopuolistenkin henkilöiden taholta.

Tähän pääsemiseen ovat vaikuttaneet ennen kaikkea ne henkilöt, jotka ovat yhdistyksen tarkoitusperien hyväksi työskennelleet.

Ella Kitusen tiedämme suorittaneen - ja suorittavan edelleenkin - sukuyhdistyksemme tarkoitusta tukevaa ja edistävää työtä. Sen tuloksista olemme saaneet kuulla esim. yhdistyksen 25-vuotisjuhlan juhlaesitelmästä. Siinähän Ella kertoi Boije-suvun vaiheista satojen vuosien ajoilta. - Menneiden sukupolvien jättämien kirjeiden sekä muun kirjallisen materiaalin keräileminen ja järjestäminen arkistointia varten on, ei ainoastaan historian tietojen tallentamista vaan myös perinteiden vaalimista. Niitä molempia Ella on ansiokkaalla tavalla suorittanut ja saanut siitä arvovaltaiselta viralliseltakin taholta tunnustusta. Koituuhan se, ei ainoastaan sukuyhteisömme, vaan samalla koko maamme henkiseksi rikkaudeksi.

Ella Kitunen on ainoa elossa oleva yhdistyksemme perustamiskirjan allekirjoittajista. Hän on toiminut yhdistyksen hallituksessa ja tunnetusti vieraanvaraisena tarjonnut kodissaan kokoontumispaikan vuosikokouksen puitteissa koko sukulaisjoukolle. - Kun hänellä ei enää ole ollut tilaisuutta toimia aktiivisesti joukossamme, on hän kumminkin valppaasti    seurannut toimintaamme ja antanut apuaan.

Hallitus toteaa, että yhdistyksen säännöt eivät sisällä mitään erityismainintaa mahdollisesta kunniajäsenestä. Hallitus esittää sen vuoksi kokouksen päätettäväksi, että kunniajäsenelle ei aseteta mitään taloudellisia tai muitakaan velvoitteita yhdistystä kohtaan.

Pentti J. Voipio:
EUROPAEUSTEN SUKUJUURIEN JÄLJILLÄ

Esitetty A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.:n 30-vuotisjuhlilla Haapaveden emäntäkoululla 22.7.1978

Kun nyt tässä pitäisi pakinoida sukututkimuksesta, en tahtoisi tehdä sitä ihan kevyesti, pelkästään pakinana, vaan haluaisin viedä teidät siihen menneeseen aikaan, josta sukututkijat koettavat saada selvää, etsivät tietoja esi-isistämme ja heidän perheistään. Tietoja onkin saatu monenlaisia. Olemme kuulleet nimiä. Meille on kerrottu erilaisista elämänvaiheista ja olosuhteista. Olemme saaneet myös kuulla ja lukea sukulaistemme hengentuotteita. Vaikka monet ovat jo kauan olleet poissa keskuudestamme, heidän kirjoituksensa yhä elävät ja rikastuttavat meitä, kunhan vain joku ne löytää ja tuo ne meille esiin.

Sukututkimus tehtävänä ja tavoiteryhmänä onkin itse asiassa varsin laaja ja moniulotteinen kenttä. Sen sisältö ja tulokset riippuvat ratkaisevasti siitä, mitä kukin tutkija tai hänen tehtävänantajansa haluaa saada selville ja kootuksi. Yksinkertaisimmillaan se on nimien keräämistä. Kuka oli isänisän isä, kuka oli äidinäidin äidinäiti, kuka heidän puolisonsa, ketkä heidän lapsensa. Sitten tulee muita kysymyksiä: missä he asuivat, mitä he ovat tehneet. Tiedonhalu laajenee heidän elinaikanaan vallinneisiin olosuhteisiin. Yleisesti ottaen: millaiset olivat maamme olet silloin, kuka oli hallitsija, oliko sota-aikoja, oliko katovuosia tai kulkutauteja, millaisia kulttuuriharrastuksia oli. Oliko valistusaikaa vai noitavainoja, oliko oikeaoppisuuden aikaa vai herätysliikkeitä, oliko kieliriitoja. Yleisten seikkojen jälkeen kysymme yksityisoloja: millaisia olivat asunnot, mitä tarvikkeita oli käytettävissä, mitenkä kotona valmistettiin lähes kaikki, mitä elämiseen tarvittiin.

Sukututkimuksen kuva yleisessä tietoisuudessa värittyy yhä edelleen noista yksinkertaisimmista tiedonkeräyksistä, lähinnä nimien etsimisestä. Kuva helposti myös vääristyy niistä vinoutumista, joita jokaiseen hyväänkin harrastukseen tahtoo liittyä. Tunnettuahan on, että muutamat etsivät nimenomaan hienoja esi-isiä, toiset taas närkästyvät, jos kuulevat, että isoisän isoisä on hevosvarkaana hirtetty. Vinouma on tällöin siinä, että arvokasta on, jos polvi on pojasta parantunut, jos on pystytty parempaan kuin esi-isät. Sääli taas on, jos polvi on pojasta huonontunut. Syytä on kuitenkin tässä huomauttaa, että kumpikin kehityssuunta on normaalia elämänmenoa. Aina on jossakin nousevaa säätykiertoa, ja jossakin on laskevaa säätykiertoa. Samassakin suvussa on vuoroin huippuja, vuoroin laaksoja, ja nekin ovat eri sukuhaaroissa eri aikoina.

Sukututkimus on loputtoman etsinnän maata. Ei sentään autiomaata, jossa aina vain turhaan etsisi. Se on etsinnän erämaata, missä metsästävä erämies aina löytää jotakin. Mitä enemmän on etsinyt, sitä useammin myös löytää joitakin niistä eri tiedoista, joita etsijä on kauan hakenut. Mutta etsittävät eivät koskaan lopu. Aina on vielä jotakin, minkä haluaisi tietää.. Kun näet on löytänyt jonkun ennestään tuntemattoman esi-isän vanhemmat, niin eipä tähän tyydy, vaan kohta kysyy: ketkäs sitten ovat näiden vanhempien vanhemmat. Etsintäketju on siten loputon. Raja tulee vastaan vain siten, että käytännössä tietolähteet loppuvat kesken. Vanhemmilta ajoilta on aina vain vähemmän tallella asiakirjoja. Monen kohdalla tiedon tuntosarvet ulottuvat vain 1700-luvulle - joskus tulee seinä vastaan jo 1800-luvulla - varsinkin isonvihan katkaistessa tiet 1600-luvun puolelle. Yleensäkin Suomessa pääsee enintään 1500-luvun puolivälin tienoille, niihin aikoihin, kun Kustaa Vaasa järjesti veronkannon uuteen uskoon. Harvassa ovat ne, joiden esivanhempain sarja ulottuu keskiajan puolelle.

Mainitsin jo edellä, että eri sukututkijoilla ovat erilaiset kiinnostuskohteet. Tämä on täysin luonnollista, yhtä luonnollista - ja onnellista - kuin se, että ihmisillä yleensäkin on erilaisia harrastuksia. Sehän juuri on rikkautta, tuo monipuolisuus. Itse kuulun niihin, joita kiinnostaa sukulaisuussuhteiden selvittäminen, ketkä ovat kenenkin vanhempia, lapsia, läheisempiä tai etäisempiä sukulaisia. Eikä oikeastaan kaikki tämäkään, vaan lähinnä keinot, kuinka saataisiin vielä jotakin lisää selville. Kysymys on siis "konsteista", joiden avulla päästään eteenpäin, siis virallisemmin sanoen metodikysymyksistä. Itse tulos ei sitten niin kiinnostakaan minua. Totean sen vain ja merkitsen muistiin. Sitten riennän taas etsimään jälleen kaukaisempia polvia. Olen siis sillä vaikeammalla, loputtoman etsinnän polulla, jolla ei koskaan tule täysin tyytyväiseksi, vaan aina tahtoo lisää.

Useat muut ovat paljon kiinnostuneempia yksityisistä ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. He keräävät tietoja elämäkertoihin ja muihin menneen ajan kuvauksien, ja he kirjoittavat niitä itsekin. He kokoavat erilaista aineistoa, esineitä, asiakirjoja, kirjeitä. Tällainen kulttuurin tallentaja oli yhdistyksemme perustaja Toivo Valtavuo. Hänen ensi sijassa kokoamansa Europaeusten sukuarkisto on saanut suurta tunnustusta Valtionarkistossa, jonne se on nyt talletettu. Sitä pidetään eräänä parhaana samantapaisten sukuarkistojen joukossa, sillä se sisältää runsaasti kulttuurihistoriallisesti arvokasta aineistoa.

Toivo-setähän ei kerännyt ainoastaan menneiden aikojen tietoa, vaan myös nykyeläviä koskevaa aineistoa, ja asiakirjojen lisäksi myös valokuvia. Tämä seikka antaa aiheen todeta, että me jokainen voimme osallistua hänen työnsä jatkamiseen. Muistakaapa, että sadan vuoden kuluttua tämä hetki on historiaa. Kaikki nykyajalta oleva aineisto on silloin arvokasta, kun meitä ei enää ole. Kerätkää ja tallettakaa erilaista aineistoa, varustakaa valokuvanne henkilötiedoin ja kirjoittakaa kirjeitä, jotka tänä puhelimen aikana ovat käyneet jopa harvinaisiksi.

Vaikka olen sukututkijana lähinnä etsinyt uusia tietoja, olen myös joutunut järjestämään noita tietoja elämäkerroiksi osallistuessani eräiden sukukirjojen tekoon. Silmieni ohi on siis kulkenut joukko elämänkohtaloita, tosin hyvin välähdyksellisinä, mutta riittävinä tehdäkseen nuo kauan sitten edesmenneet ihmiset hyvinkin tutuiksi. Eivätkä vain nuo sukukirjojen ihmiset, vaan myös ne lukemattomat muut, joiden nimet ja jotkin lyhyet maininnat heidän oloistaan tulevat vastaan kirkonkirjojen ja veroluetteloiden sivuilla. Heidän elämäntaipaleestaan tulee vain sirpale näkyviin, mutta sen voi yhdistää muihin kyseistä aikaa koskeviin tietoihin. Tällöin kuva heistä täydentyy, varsinkin kun vielä vertaa sitä myöhempien aikojen vastaaviin oloihin ja nykyaikaan. Vai mitä arvelette, kun eräästäkin perheenpäästä, aikanaan elämäntehtävänsä täyttäneestä ja veronsakin maksaneesta, lopulta näkyy verokirjan varattomien luettelossa maininta. "lamad och går pä fyffota" - halvaantunut ja kulkee kontaten. Ei siinä ole kyse vain erään ihmisen loppuvaiheista vaan myös näköala silloisiin oloihin. Ei silloin ollut huoltolaitoksia, ei tuo mies suinkaan kontannut sairaalan kiiltävällä lattialla. Kyllä hän oli kotona, ei edes nykyaikaisessa maalaistalossa vaan vähäisessä majassa, jossa oli ehkä osaksi maalattia. Siinä ja kotipihalla, kosteankin sään aikana, hänen vähäinen liikuntansa voi tapahtua.

Nuo sen ajan ihmisten olot olivatkin perin toisenlaiset kuin ehkä osaamme kuvitellakaan. Paljon emme ole niistä saaneet tietoa. Vain harvoista, kenties vähän paremmin eläneistä perheistä on enemmän tietoja heidän kirjeidensä perusteella. Tavallisen kansan oloista ja ajatuksista ei paljoa ole kirjallista aineistoa tallella. Joistakin käräjäpöytäkirjoista ja valituskirjeistä saamme vähäisiä välähdyksiä kaikesta elon menosta.

Yleisesti ottaen olot kylläkin olivat kaikkialla varsin samankaltaisia. Yksinkertaista, luontoistaloudessa kulkevaa elonpolkua päivästä toiseen. Elettiin ja oltiin, työtä tehtiin. Tunteetkin elivät. Rakastettiin, mentiin naimisiin, saatiin lapsia. Sairaudet ja vaivat tulivat, niitä ei paljon voitu auttaa. Kuolema vieraili usein ja varhain. Monet lapset menehtyivät jo pieninä, moni nuori äiti jäi lapsivuoteeseen. Pitkään ikään yltivät vain harvat. Kuolema oli tuttu asia kaikille.

Kun Europaeusten ensimmäiset pappispolvet tulevat mieleen, helposti arvelee, että pappiloissa asiat olivat paremmin kuin muissa taloissa. Tietysti näinkin oli. On kuitenkin huomattava, että parin kolmen vuosisadan takaiset pappilat eivät paljonkaan eronneet muiden talojen tasosta. Ne, jotka muistavat mitä äidit ja isät ovat kertoneet muistoinaan ja joilla on omia lapsuusmuistoja pappiloista, varmaan hämmästyvät, jos pysähtyvät joskus lukemaan jotakin pitäjänhistoriaa tai muuta menneen ajan kuvausta. Kyllä pappilakin oli vain pieni tila, usein edeltäjän lesken jäljiltä huonossa kunnossa. Pappilassakin saattoi olla yksi tupa, ehkä savupirtti, ja sen lisäksi kamari, lähistöllä muutama aitta, riihi, navetta ja sauna. Ei pappilallakaan ollut suuria heinävaroja, joiden turvin lehmät olisivat lypsäneet läpi vuoden. Talvi oli niukkaruokainen, lehmät poikivat keväällä ja siis syksyn tullen menivät umpeen. Kesällä oli maitoaikaa ja tehtiin talven voit.

Parikkalan ensimmäiset Europaeus-papit olivat kappalaisia. Kappalaisen taloudellinen asema oli paljon niukempi kuin kirkkoherran, ja kappalaispappila oli aivan tavallisen talon tasoa. Tämä on syytä pitää mielessä, kun muistelemme menneitä sukupolvia, joita ilman ei meitä olisi eikä tätäkään sukukokousta pidettäisi.

Niistä kirjoista ja meidän Sukusanomiemme numeroista, joissa kerrotaan suvun alkupolvista, käy ilmi, että ei ole varmaa tietoa siitä, mistä Parikkalan Europaeukset olivat lähtöisin. Sukutarina kertoo, että Matti olisi tullut Kannakselta, Muolaasta, Äyräpään talosta ja muuttanut Parikkalaan ostaen sieltä Ridan talon. Tarina osoittautuu virheelliseksi, sillä Muolaassa eivät asiakirjat osoita olleen Äyräpää-nimistä taloa, ja Ridan talon ostivat vasta Matin jälkeläiset. Näin kertoo Suolahti tunnetuimman Matin, hammaslääketieteemme isän elämäkerrassa. Lisäksi on myös todettu, että ensinmainittu Matti, joka oli toinen Europaeus-pappi Parikkalassa, oli edeltäjän, Jaakon poika ja nähtävästi vasta Parikkalassa syntynyt. Jaakon voimme arvata olleen se, joka muutti paikkakunnalle.

Tuon ajan itäsuomalaisten pappien sukuperän tutkiminen on usein vaikeaa. siihen aikaan ei papeiksi päästäkseen Itä-Suomessa tarvinnut olla edes ylioppilas. Ensimmäisiä Europaeus-pappeja on saanutkin turhaan etsiä Turun akatemian tai Suomenlahden eteläpuolisten yliopistojen matrikkeleista. Kyllä hekin sentään olivat varmaan jotakin koulua käyneet, ja kouluja olikin ainakin Viipurissa ja Käkisalmessa. Sotien mainingit kävivät kuitenkin raskaina yli Itä-Suomen. Mitään koulumatrikkeleita sieltä ei ole tuolta ajalta tallella eikä siis tietoja oppilaiden nimistä ja kotipaikoista.

Sukututkija, jolla on kädet täynnä töitä, ei yleensä pidä mielekkäänä kuluttaa paljon aikaa yhden erityiskysymyksen ratkomiseen. On niin, että laajojen töiden ohessa tuollaiset vaikeat ongelmat saattavat saada helpon ratkaisun, kun kaivattu tieto äkkiä tulee vastaan muiden tietojen joukossa. Niinpä en ole vielä käyttänyt paljoa aikaa Europaeusten alkuperän selvittämiseen. Sen olen todennut, että nimipari Äyräväinen - Äyräpäinen, nykyisin tavattu vain edellisessä muodossa, vanhoissa asiakirjoissa usein kirjoitetaan muotoon Eureveinen, Eurepeinen. Tiedän myös, että Säkkijärvellä on ollut Äyräväisen talo ja että Haminassa ja sitten Loviisassa toimi 1700-luvulla Jakob Europaeus niminen kaupunginviskaali, jonka yhteyttä sukuumme ei ole todettu, mutta jonka voisi kuvitella liittyvän Säkkijärven Äyräväisiin. Pidän siten mahdollisena yhteyttämme Äyräväiseen sukuun, jota tietääkseni kukaan ei kuitenkaan ole vielä tutkinut.

Aivan äsken olen myös Viljo Nissilän Karjalan nimistöä koskevasta tutkimuksesta todennut, että Kannaksen vanhoissa verokirjoissa on 1629-luvulla mainittu Matti Äyräpää -niminen mies. Tätäkään kirjallisuustietoa en ole vielä ennättänyt peräämään alkuperäisistä asiakirjoista.

Ei siis ole mahdotonta, että sukumme alkuperää voidaan vielä selvitellä. Olisipa suvussamme joku, joka kiinnostuisi siitä. Mielelläni auttaisin häntä etsinnän alkuun ja eteenpäinkin.

Talvi Rytkönen:
A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS R.Y. 30 VUOTIAS

Mietin, voiko olla totta
tämä kumma seikka, jotta
ihan kolmekymment' vuotta
kulunut, ja senvuoks suotta
juhlita ei sitä, että
Pöyhösiä, Haapavettä
kiittäissämme, muistaissamme
tätä seikkaa korostamme:

Aikakirjat todeks näyttää,
sukuyhdistys ett' täyttää
noinkin monta ajastaikaa.
- Mistähän se alun saikaan?
Tänne silloin kokoonnuttiin,
asioihin paneuduttiin.
Kuka ehdottikaan tuota?
Epäilenpä Valtavuota,
joka sitten innokkaasti,
hartaasti ja tarmokkaasti
yhdistystä kauan johti
normaalia tointa kohti.

Haapaveden kokousta
mainitaan, kun perustusta
yhdistyksen pohdiskellaan,
kehitystä ajatellaan.
Päätös siitä tehtiin siellä:
Sitten juttu piti vielä
sillä lailla totetuttaa,
että piti vahvistuttaa
yhdistys tuo rekisteriin,
saada perustajan nimiin.

Perustajiks' tuli nää:
ensin Aarne Äyräpää,
sitten Toivo Valtavuo
(eräs isähahmo tuo)
ynnä Ella Kitunen,
Ilmari viel' - Rytkönen.
Siitälähtein sisältyy
tähän nimeen är ja yy
(= rekisteröity yhdistys)

Yhdistyksen toiminnasta
Anna-Liisa äsken vasta
historiikin esitteli,
siinä tarkoin kertoeli
esimiehistämme noista,
puheenjohtajista, joista
yks' on ennen ollut nainen,
nyt on toinen samanlainen
Taimi, viimeks' esiin tuotu,
on kuin tähän johtoon luotu,
varmaan ihan rakastaa
tämänlaista toimintaa.
"Tässä menestyksen" taikaa
vaatii tahtoa ja aikaa.

Sitten niitä sihteereitä,
suuret mitat täyttäneitä,
onkin ollut moniaita
erityisen toimekkaita:
Anna-Liisa itse yksi,
se nyt tulkoon merkityksi.

Rahastoja hoitaneista,
paljoon vaivaan joutuneista
muistissa on vanhaan vaarin
ainakin tuo tuttu Karin.

Paljon mainita vois noita
Äyräpäitä, Voipioita,
Hirvensaloja ja muita
sukutyöhön saatetuita,
jotka ovat esiintyneet,
meitä. usein viihdyttäneet,
laulaneet tai pakinoineet,
kaikenlaista tehdä voineet.

Tarkoitus ei tässä mulla
"historian mieheks" tulla.
Mainitsin vain tänään siitä,
ettei taito, sanat riitä
kertoa tai selitellä
sitä, mit' on sydämellä.
Mutta toivon hartaasti
että nyt ja jatkuvasti
virkeästi toimis suku,
kasvais jäsenien luku.

LEHDISTÄ LEIKATTUA

Kesäkuun 20 päivänä 1978 UUSI SUOMI kirjoitti mm seuraavaa:

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y. täyttää 30 vuotta. Yhdistyksen vuosijuhlat ovat 22-23 heinäkuuta Haapaveden emäntäkoululla, missä sukuyhdistys 30 vuotta sitten perustettiinkin.

Europaeus-suku on levittäytynyt maamme eri alueet kattavaksi verkostoksi. Aivan pohjaisimpaan Lappiin ei tällä haavaa ole kukaan asettunut asumaan, sen sijaan sukua kylläkin tavataan Ruotsissa, Saksassa, jopa USA:ssa saakka.

Sukuyhdistykseen ovat oikeutettuja liittymään tietysti myös aviopuolisot. ----- Parhaillaan tekeillään oleva sukuluettelo tulee lähitulevaisuudessa valmistumaan ja antaa tarkan selon sukulaisjoukon määrästä eri aikoina. -----

LIITTO 4.8.1978:

Ja Europaeukset, Tämä suku vietti sukuyhdistyksensä 30-vuotisjuhlaa Haapavedellä äskettäin. Juhla aloitettiin karjalaisten laululla ja lopetettiin Maamme-laululla. Siellä ei häpeilty esi-isiä, päinvastoin. Siellä oltiin uskollisia juurille. Siksi eivät ole latvat lahonneet.

PYHÄJOKISEUTU 26.7.1978 N:o 87 - 5

Europaeusten suku Haapavedellä

Europaeusten suku kokoontui viikonvaihteessa Haapavedelle viettämään sukuyhdistyksen 30-vuotisjuhlaa. Lähes sata suvun jäsentä oli saapunut yhdistyksen syntysijoille Haapaveden emäntäkoululle. Päivien yhteydessä pidettiin myös normaali vuosikokous sekä esiteltiin suvun vaiheista kertova valokuvanäyttely.

----------

Juhlapäivien ohjelma alkoi lauantaiaamuna lipunnostolla ja taloon tutustumisella. -----

Päivien päätapahtumassa 30-vuotisjuhlassa esitelmöi oikeusneuvos Pentti Voipio sukututkimuksesta ja sen merkityksestä. Historiikin esitti Anna-Liisa Laine ja metsänhoitaja Kauko Leiwo esitteli vanhoja kirjekuoria ja niiden kertomaa tarinaa. Sunnuntaina laskettiin kukkia Pöyhösten haudoille sekä sankarihaudoille. Tilaisuuksissa puhuivat filosofian tohtori Teuvo Äyräpää ja diplomi-insinööri Erkki Hirvensalo. Kunnianosoitusten jälkeen osallistuttiin jumalanpalvelukseen Haapaveden kirkossa. Professori Ahti Rytkönen kertoi suvun Venäjällä asuneista jäsenistä aina 1700-luvulta lähtien. Monet heistä ovat toimineet siellä lääkäreinä, mutta osa myös valtion palveluksessa.

Ennen lähtökahveja esitettiin vielä suvun nuorimmille tarkoitettu satumusikaali "Pikku-Matin marjamatka". Sen on kirjoittanut Enok Rytkönen joskus vuosisadan alkupuolella. -----

HALLITUKSEN KUULUMISIA 30-VUOTISJUHLIIN JÄLKEEN

Sukuseuran varaesimiehen Erkki Hirvensalon täyttäessä 29.8.1978 50 vuotta yhdistyksen esimies ynnä hallituksen Pertti Äyräpää, Kauko Laine, Kirsti Salminen, Sirkka Montonen ja Jorma Rytkönen kävivät onnittelemassa päivän sankaria ojentaen hänelle kukkakimpun. Taimi Kyyrö puhui yhdistyksen puolesta kiittäen Erkkiä siitä suuresta työpanoksesta, jonka hän yhdistyksen toiminnan edistämiseksi on antanut.

Muille yhdistyksen jäsenille on heidän merkkipäivinään, sikäli kuin ovat olleet tiedossa, lähetetty onnittelut joko sähkeenä tai adressia käyttäen.

Tapaturmaisesti kuolleen Kari-Pekka Äyräpään siunaustilaisuuteen yhdistyksen puolesta lähetettiin adressi. Esimies Taimi Kyyrö oli läsnä siunaustilaisuudessa, joka tapahtui lähimpien omaisten ja Kari-Pekan asevelvollistoverien läsnäollessa.

Hallitus on loppuvuoden aikana kokoontunut kaksi kertaa. Käsitellyistä asioista ja tehdyistä päätöksistä mainittakoon seuraavaa: Päätettiin lähettää kirjeellisesti kiitos Anja Pöyhöselle ynnä muille Haapavetisille suurenmoisella tavalla hoidetuista kokousjärjestelyistä. - Samoin päätettiin lähettää kirjallisesti kiitos niille yhdistyksen jäsenille, joiden voitiin katsoa kokouspäivien ohjelmasta olleen erityisessä vastuussa, esim. historiikin laatijalle, juhlakokouksen esitelmöitsijälle, musiikkiesitysten vastuulliselle johtajalle jne. Asia jätettiin puheenjohtajan ja sihteerin hoidettavaksi.

Yhdistys on saanut Liisa Pyysiäiseltä ja Raija Vartiaiselta ilmoitukset, että he luetteloivat ja analysoivat valtion arkistoon tallennettuja A.J. Rytkösen ja A.J. Europaeuksen saarnakokoelmia.

Päätettiin, että Sukusanomat pyritään saamaan jouluksi lukijoille, ja siihen - paitsi joulunaiheista sisällystä - pyydetään 30-vuotiskokouksen esitykset, jotka näin saadaan arkistoiduksi yhdistykselle. Lehden toimituskunta hoitaa asian, ja pyytää tarvittaessa apua yhdistyksen jäseniltä.

Hallitus on käsitellyt kysymystä Europaeuksen sukuun läheisesti liittyvien sukulaisten hautojen mahdollisesta huoltamisesta, lähinnä Lapinlahden vanhalla hautausmaalla Helsingissä sekä A.J. Europaeuksen ja hänen puolisoidensa hautojen Liperin hautausmaalla. Hallitus asetti työryhmän (T. Kyyrö, K. Laine, M. Äyräpää) selvittämään tilannetta.

Hallitus pyytää, että jäsenet mahdollisuuksien mukaan lahjoittaisivat Haapavedellä ottamiaan valokuvia yhdistyksen arkistoon. Hallituksen toimesta valokuvia eri tilaisuuksista otettiin, mutta koska halutaan saada mahdollisimman monipuolisesti sukua ja tapahtumia esittävää ainesta, toivotan pyyntöön suhtauduttavan myönteisesti.

Rahastonhoitaja tiedottaa: Jäsenmaksuja on vieläkin maksamatta. Jotta saisimme lehden kustannukset ja sukututkimuksen maksut suoritettua, on ensiarvoisen tärkeää, että v. 1978 jäsenmaksut suoritetaan mahdollisimman pian, joko oheisella pankkisiirtolomakkeella tai postisiirtotilille 75493-2.

Rahastonhoitajan osoite on

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.
Jaakko Ayräpää

Jos pankkisiirtolomaketta ei ole tämän lehden mukana, olet jo maksanut jäsenmaksun.

Hallitus kiittää runsaasta osanotosta kesälliseen juhlaan ja toivottaa kaikille HYVÄÄ JOULUA & ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Enok Rytkönen joulusaunassa 1931

A.J. EUROPAEUKSEN JÄLKELÄISTEN YHDISTYS r.y:n
HISTORIIKKI 1948 - 1978
ANNA-LIISA LAINE

Liite
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y :n lehteen
SUKUSANOMAT 1978 N:o 2 (58) Joulukuu

A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y:n historiikki 1948 - 1978

Lokakuun 22 päivänä 1929 oli Hansa-hotelliin Helsingissä kerääntynyt eri puolilta maata 26 suvun jäsentä viettämään iltahetkeä sukulaisuussuhteiden vahvistamisen merkeissä. Näinkin monen läsnäolo pääkaupungissa johtui siitä, että sukumme suurmies - Suomen hammaslääketieteen isä Matti Äyräpää - oli aikaisemmin samana päivänä saatettu haudan lepoon. Silloin läsnäolleista on elossa enää kuusi henkilöä. Tässä tilaisuudessa tuli ensimmäisen kerran esille ajatus suvun jäsenten jonkinlaisesta yhdistämisestä Matti Pöyhönen ehdottaessa, että hänen äitinsä Nora Pöyhösen 8O-vuotispäivän yhteydessä seuraavana kesänä pidettäisiin sukukokous Haapavedellä. Muuttuneissa olosuhteissa ajatusta ei voitu kuitenkaan sillä kertaa toteuttaa. Ehti kulua pari vuosikymmentä - tähän aikaan mahtui kaksi sotaakin, talvi- ja jatkosota - ennenkuin ajatus herätettiin uudelleen henkiin.

Neuvoteltuaan eräiden muiden - todennäköisesti Aarne Äyräpään ja Toivo Valtavuon - kanssa sukurakas Matti Pöyhönen teki uuden aloitteen kutsumalla Irja-rouvansa kanssa kesällä 1948 sukulaiset Haapaveden Alamaalle sukupäiville 31.7.-3.8.1948. Osanottajia kertyi 36, ja he edustivat kolmea eri sukupolvea: vanhinta 14, keskipolvea 16 ja nuorinta 6 henkeä. "Ikäpresidentti" oli Selma Pankakoski, silloin 68-vuotias, "puhemiehenä" toimi Matti Pöyhönen, kokouksen genealogina Toivo Valtavuo ja sihteerinä Liisa Pöyhönen (nyk. Malkavaara). Tuloksena oli päätös perustaa sukuyhdistys, jonka viralliseksi nimeksi sääntöjen rekisteröimisvaiheessa tuli A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y. Läsnäolleiden kuvauksien mukaan tunnelma tässä "kokouksien kokouksessa" oli lämmin ja innostunut, järjestelyt erinomaiset, mistä kiitos lankeaa tietysti talon emännälle Irjalle, sillä käytännöllisen puolen hoito sodanjälkeisissä vaikeissa olosuhteissa ei varmasti ollut helppoa. Kokouksen pöytäkirjan viimeinen pykälä sanoo sattuvasti: "Sukukokous oli sujunut kauniin sään ja erittäin iloisen mielialan vallitessa. Kaikille jäi varmaan mieleen toivomus, että pian taasen voitaisiin kokoontua samoissa merkeissä."

Toimikuntaan käytännöllisten järjestelyjen hoitamista varten valittiin Toivo Valtavuo kokoonkutsujana, Aarne Äyräpää, Matti Pöyhönen, Antero Pankakoski, Sampsa Kyyrö, Matti Äyräpää ja Unto Rytkönen. Sen tärkeimpänä tehtävänä oli sääntöjen laatiminen yhdistykselle. Tämä tapahtui Matti Äyräpään ehdotuksen perusteella. Marraskuun 14 päiväksi 1948 toimikunta kutsui koolle yhdistyksen kokouksen Hanna ja Aarne Äyräpään kotiin, jossa yhdistyksen perustaminen vahvistettiin yksimielisesti, hyväksyttiin säännöt ja valittiin niiden edellyttämästi yhdistyksen ensimmäinen esimies ja hallitus. Esimieheksi valittiin Toivo Valtavuo ja hallitukseen viisi varsinaista jäsentä, Aarne Äyräpää (varaesimies), Selma Pankakoski, Matti Pöyhönen, Ilmari Rytkönen ja Anna-Liisa Laine (sihteeri) sekä varajäsenet Helli Valtavuo, Ella Kitunen ja Martti Hirvensalo. Tässä kokouksessa esitettiin Maunu Kitusen laatima ehdotus suvun vaakunaksi, tuo kaikkien tuntema ägräs, kaksoisnauris. (Äyräpää-nimen alkuperästä ollaan, kuten tunnettua, eri mieltä, vrt. Sukusanomat 1978 N:o 1.)

Joulukuun 22 päivänä 1948 päivätyn sopimuskirjan yhdistyksen perustamisesta allekirjoittivat Ella Kitunen, Toivo Valtavuo, Aarne Äyräpää ja Ilmari Rytkönen. Nyt oli yhdistys valmis ilmoitettavaksi yhdistysrekisteriin. Se tapahtui samana päivänä, jolloin perustamissopimus on allekirjoitettu. Oikeusministeriö antoi päätöksensä maaliskuun 7 päivänä 1949.

Yhdistyksen säännöt sisältävät luonnollisesti yhdistyslain edellyttämät yleiset määräykset. Tärkeintä niissä on yhdistyksen tarkoituksen ilmaiseminen. Se kuuluu seuraavasti:

1. Yhteenkuuluvaisuuden tunteen vireillä pitäminen ja kehittäminen suvun jäsenissä;

2. Menneiden polvien muiston ja suvun perinteiden vaaliminen;

3. Suvun historian ja vaiheiden sekä suvun jäsenten elämän ja toiminnan tutkiminen ja selvittäminen;

4. Suvun jäsenten opintojen tukeminen sekä heidän keskuudessaan ehkä ilmenevän puutteen lievittäminen sikäli kuin siihen on mahdollisuuksia.

Hyväksyttyjen sääntöjen puitteissa toimittiinkin sitten yli 15 vuotta. Mutta jo aiemmin muutaman vuoden toiminnan jälkeen herätti hallituksen keskuudessa huomiota se, että sen kokoonpano oli kuusi vuotta pysynyt miltei muuttumattomana ja että runsaammat jokavuotiset muutokset siinä todennäköisesti paremmin levittäisivät harrastusta yhdistyksen asioihin. Vuosikokousta pyydettiin arvonnan perusteella vapauttamaan yksi varsinainen ja yksi varajäsen, joita ei valittaisi uudelleen hallitukseen. Näin meneteltiinkin seuraavien kahdentoista vuoden ajan, kunnes vuonna 1966 toteutettiin sääntöjen muutos. Se koski 4.§:ä, jonka mukaan yhdistyksen hallituksen muodostaa joka vuosi valittava esimies ja yksitoista jäsentä, joista erovuorossa on kahtena ensimmäisenä vuotena neljä ja seuraavana vuonna kolme jäsentä. Erovuoroisten tilalle on yleensä valittu uudet jäsenet, jotta yhä useammat pääsisivät tutustumaan yhdistyksen toimintaan "sisältä päin". Yhdistyksen toimintakaudeksi muutettiin kalenterivuosi (6.§). Se oli aikaisemmin ollut vuosikokouksesta vuosikokoukseen. Tätä käytäntöä alettiin tosin noudattaa vasta vuoden 1975 alusta.

Oikeusministeriö hyväksyi sääntöjen muutoksen lokakuun 29 päivänä 1966.

Hallitus

Esimiehet:

Oli aivan luonnollista, että Toivo Valtavuo tunnettuna sukututkijana ja yhtenä yhdistyksen perustamisen alkuunpanijoista valittiin ensimmäiseksi esimieheksi. Hän suoritti uraauurtavan työn kahdentoista vuoden aikana tässä tehtävässä. Voi sanoa, että yhdistys noudattaa jatkuvasti hänen suunnittelemiaan toimintamuotoja. Kun hän korkean ikänsä tähden ei enää halunnut jatkaa esimiehenä, valittiin hänet vuosikokouksessa syyskuun 24 päivänä 1961 yhdistyksen kunniaesimieheksi. Jorma Rytkönen on luonnehtinut häntä muistopuheessaan vuosikokouksessa lokakuun 25 päivänä 1970 mm. seuraavasti: "Hän ei ollut vain yhdistyksen perustajajäsen ja sen pitkäaikainen esimies, hän oli oikeastaan elävä sukuyhteyden symboli ja suvun koossapitävä voima. - - Harrastukselleen täysin antautuen, iloisena ja ystävällisenä, oman itsensä kanssa tasapainoon päässeenä, muista ihmisistä aina lämpimästi kiinnostuneena ja heidän tarkoituksistaan hyvää uskoen uurasti setä Valtavuo sukuyhdistyksemme piiriässä. Toimiessaan kaksitoista vuotta yhdistyksen esimiehenä, vuodesta 1961 alkaen sen kunniaesimiehenä, koko Sukusanomien tähänastisen ilmestymisen ajan lehden päätoimittajana, toimitussihteerinä ja toimittajana, kaikkea samassa persoonassa, hän huolehti suvun historian tutkimisesta, sukutietouden levittämisestä ja suvun nykyisin elävien jäsenten yhteydentunteen ylläpitämisestä."

Unto Rytkönen (1961-1964) johti yhdistystä varmoin ottein Toivo Valtavuon jälkeen, mutta luopui tehtävästä kolmen vuoden kuluttua, kun ei mielestään voinut vaativien virkatehtäviensä vuoksi omistaa riittävästi aikaa yhdistyksen toiminnalle.

Talvi Rytkönen (1964-1965) oli ensimmäinen esimies, jonka kotipaikka ei ollut Helsinki. Vaivojaan säästämättä hän paneutui tehtäväänsä neljän vuoden ajan ja joutui saapumaan kokouksiin Hämeenlinnasta käsin.

Pirkko Voipio (1965-1971) oli yhdistyksen ensimmäinen naispuolinen esimies. Suvun piiri oli jo tähän mennessä laajentunut: kuudes sukupolvi A.J. Europaeuksesta laskien oli opintiellä. Pirkko painotti edelliseltä polvelta arvokkaimmiksi koettujen vaikutteiden välittämistä seuraavalle sukupolvelle, kun hän jätti toimensa.

Jorma Rytkösen (1971-1974) aikana vietettiin yhdistyksen 25-vuotisjuhlaa. Huomattava oli myös suvun arkiston luovuttaminen valtionarkiston säilytettäväksi. Esimieheksi tullessaan Jorma oli jo tunnettu yhdistyksen piirissä monivuotisena sihteerinä, vuosikokousesitelmän pitäjänä ja monien arvokkaiden Sukusanomissa ilmestyneiden kirjoitusten laatijana. Virkatehtävät vaativat hänen aikansa niin tyystin, että hän luopui tehtävästä kolmivuotiskauden jälkeen.

Taimi Kyyrö (1974- ) otti esimiehen tehtävät naisen hennoille mutta käytännössä lujiksi osoittautuneille hartioilleen. Yhdistyksen toiminta on alkanut monipuolistua ja vilkastua. Sukusanomat ilmestyvät säännöllisesti, eri toimikunnat tai työryhmät työskentelevät sukurekisterin ja muiden aloitteiden parissa jne. Tämän kaiken todistajinahan me olemme tässä 30-vuotisjuhlassa.

Varaesimiehet:

Varaesimiehinä ovat toimineet Aarne Äyräpää, Yrjö Pöyhönen, Matti Äyräpää, Martti Hirvensalo, Unto Rytkönen ja Erkki Hirvensalo. - Varaesimiehistä on mielessäni erikoisesti Aarne Äyräpää, jonka osuus asioiden periaatteellisessa puolessa oli muistini mukaan huomattava. Toivo Valtavuo neuvotteli hänen kanssaan monista asioista jo ennen hallituksen kokouksia, ja hänen tarkkaan harkitut kriittiset kannanottonsa vaikuttivat tehtyihin päätöksiin.

Hallituksen jäsenet:

Hallituksen jäseninä on ollut 46 eri henkilöä, ja heidän toimikautensa käyvät selville liitteestä N:o 1. Käytännöllisistä syistä jäsenet ovat olleet suurimmalta osalta helsinkiläisiä. Joukossa on kuitenkin 11 ei-helsinkiläistä.

Hallituksen kokouksia on pidetty kolmenkymmenen vuoden aikana 77, useimmiten esimiesten mutta myös sihteereiden vieraanvaraisissa kodeissa. Varsinkin yhdistyksen alkuaikoina vieraili kokouksissa sattumalta kaupungissa olevia toispaikkakuntalaisia yhdistyksen jäseniä.

Virkailijat

Sihteerit: Anna-Liisa Laine 1948-1956; Jorma Rytkönen 1956-1961; Heikki Voipio 1961-1969; Kirsti Salminen 1969-1975; Eero Hirvensalo 1976; Pertti Äyräpää 1977- .

Rahastonhoitajat: Kauko Laine 1949-1960; Karin Äyräpää 1960-1975; Jaakko Ayräpää 1976- .

Jäsenistö

Sukulaisille helmikuussa 1949 lähetetyssä kiertokirjeessä oli kehotus liittyä vastaperustettuun yhdistykseen. Sitä noudatti 60 suvun jäsentä. Näinollen 70 % suvun 15 vuotta täyttäneistä liittyi yhdistykseen. Suvun henkilömäärä oli tuolloin yhteensä 125, joista 85 oli 15 vuotta täyttäneitä. Vuoden 1977 lopussa suvun henkilömäärä oli 254, yhdistyksen jäseniä 140, joista maksavia yli 18-vuotiaita 126. Tämä merkitsee sitä, että 70 % täysi-ikäisistä suvun jäsenistä on myös yhdistyksen jäseniä. Jäsenmäärässä on kylläkin tapahtunut tasaista lisääntymistä, mutta niin myös suvun henkilömäärässä. Erityisesti parina viime vuonna on tullut uusia jäseniä, mikä johtunee myös siitä, että Sukusanomissa palautettiin mieliin sääntöjen 1.§, jonka mukaan jäseniä voivat olla myös aviopuolisot ja perheiden lapset. Nuorin jäseneksi ilmoittautuja oli viime vuonna Lauri Anton Smeds, jonka vanhemmat ilmoittivat jäseneksi kastamattomana kolmiviikkoisena.

Numerotietoja jäsenmääristä (täysi-ikäiset + ala-ikäiset)

Elossa olevat eri sukuhaarojen jäsenet + aviopuolisot v.1978

Taulukossa ovat kolmas, neljäs, viides ja kuudes sukupolvi A.J. Europaeuksen jälkeen.

Sukusanomat

Kuten edellä mainittiin, lähetettiin suvun jäsenille ensimmäinen kiertokirje helmikuussa 1949. Seuraava kiertokirje, joka otsikoitiin nimellä "Tiedonantoja", lähetettiin seuraavana vuonna, ja sitä seurasi vuosina 1951 ja 1952 lähetetyt "Tiedonannot". Niissä selostettiin yhdistyksen toimintaa ja kehotettiin suvun jäseniä liittymään yhdistyksen jäseniksi sekä pyydettiin valokuvia valokuvakokoelmaan.

Kun yhteydenpito sukulaisiin oli vain täten kerran vuodessa lähetettyjen tilapäisjulkaisujen varassa, heräsi hallituksen keskuudessa ajatus niiden lähettämisestä useammin kuin kerran vuodessa. Tämä ajatus sisälsi idun oman äänenkannattajan syntymästä. Keskusteltuaan asiasta hallitus päätti jättää sen vuosikokouksen 1952 ratkaistavaksi. Siellä ei kuitenkaan tehty ratkaisevaa päätöstä, vaan jätettiin asia hallituksen kehiteltäväksi. Jäseniltä toivottiin nimiehdotuksia. Ratkaisevan päätöksen hallitus teki kokouksessaan helmikuun 18 päivänä 1953. Pöytäkirjassa mainitaan seuraavaa:

"Keskusteltiin oman äänenkannattajan julkaisemisesta ja sen sisällöstä. Julkaisun nimeksi hyväksyttiin "A.J. Europaeuksen jälkeläisten Sukusanomat". Kansilehden otsikkokuvaksi hyväksyttiin sormus, joka esittää Matias Reinhold Europaeuksen ja hänen toisen vaimonsa Catarinna Dannenbergin vihkisormusta. Kansilehden vinjetin oli Maunu Kitunen luvannut piirtää. Ensimmäiset Sukusanomat päätettiin merkitä numerolla 1 (5), koska se välittömästi liittyi aikaisemmin toimitettuihin "Tiedonantoihin". Sanomissa päätettiin julkaista mm. vuosikokouksessa pidettyjä esitelmiä ja selostuksia, tietoja jäsenten merkkipäivistä, selostuksia vuosikokouksista, tiedonantoja jäsenille ym. Erityistä tilausmaksua ei kanneta, vaan lähetetään lehti jokaiselle jäsenelle tai perheelle yhteisesti. Lehden ilmestyminen ei ole vielä sidottu mihinkään määräaikaan. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitenkä lehden monistaminen tulisi taloudellisesti edullisimmaksi."

Mainittakoon, että Matias Reinhold Europaeus oli A.J. Europaeuksen isoisä ja Catarina lienee polveutunut viipurilaisesta kauppiassuvusta.

Kesäkuussa 1953 ilmestyikin lehden numero 1 (5). Saman vuoden vuosikokouksessa todettiin "sen julkaisemisen saaneen yhdistyksen yksimielisen ja kiitollisen kannatuksen."

Lehden alkutaipaleella hallituksen kokouksissa keskusteltiin ja päätettiin siinä julkaistavista kirjoituksista ja sisällöstä yleensä. Vuosien vieriessä lehden toimittaminen jäi pääasiassa Toivo Valtavuon tehtäväksi. Esimiehen tehtävistä luovuttuaan v.1961 hän toimitti Sukusanomia aina vuoteen 1967 saakka. Tämän jälkeen lehden ilmestymisessä seurasi kuuden vuoden väliaika, jolloin lehti ilmestyi ainoastaan kerran vuonna 1971. Vuodesta 1974 lähtien lehti on ilmestynyt joka vuosi. Toimituksesta huolehtii nykyään kolmijäseninen toimituskunta, johon kuuluvat Taimi Kyyrö, Kirsti Salminen ja Antti Rasilo.

Sukusanomia on tähän mennessä julkaistu 57 numeroa, yhteensä 514 sivua. Vuosina 1949-1952 lähetetyistä Tiedonannoista otettiin vuonna 1955 yhtenäinen uusintapainos Sukusanomat N:ot 1-4.

Sukusanomat on ilmoitettu kansainväliseen kausijulkaisujen rekisteröintijärjestelmään ISDS:ään. Se on saanut numerotunnuksen ISSN 0556-0791. Lehteä lähetetään viisi kappaletta Helsingin yliopiston kirjaston vapaakappaletoimiston kokoelmiin. Sieltä oli lähetetty asia koskeva kirjelmä 30.11.1956. Pyyntö on toistettu myöhemmin.

Liite N:o 2 . Luettelo Sukusanomien ilmestymisestä eri vuosina.

Arkisto

Yhdistyksen arkiston syntysanat lausuttiin, kun ensimmäisissä "Tiedonannoissa" 15.2.1949 ilmoitettiin, että Toivo Valtavuon hallussa oleva erilaisia asiakirjoja, satoja valokuvia ja tuhansia kirjeitä käsittävä arkisto siirtyy yhdistyksen omaisuudeksi heti kun virallinen päätös yhdistyksen rekisteröimisestä on annettu. Jo keväällä 1949 arkisto sai huomattavan lisän, kun siihen liitettiin Cajanus-Hällströmin perheen jälkeenjääneet kirjeet n. 3 000 kpl. sekä suuri määrä valokuvia. Ilmari Rytkönen luovutti n. 20 kirjettä, useimmat niistä Abraham Poppiuksen kirjeitä A.J. Rytköselle, myös Aronin äidin kirjeitä. V. 1954 Selma Pankakoski, Bertha Äyräpää, Aarne Äyräpää ja Ella Kitunen lahjoittivat isänsä Anders Theodor Europaeuksen jälkeenjääneen kirjekokoelman ja hänen käsikirjoituksensa "Muistiinpanoja entisiltä ajoilta". Neljä vuotta myöhemmin Bertha Äyräpää täydensi lahjoitusta löytämillään kirjeillä. V.1954 Taimi Kyyrö luovutti joukon Rytkösen perheen kirjeitä ja valokuvia - Sippolan pappilan peruja. Harvinaisuuksista mainittakoon kirjailijatar Aune Krohnin v.1953 lahjoittama D.E.D. Europaeuksen velkakirja vuodelta 1853. Aivan viime vuosilta on peräisin v.1975 Anni Rytkösen lahjoittama miehensä Heikki Rytkösen runovihko "Kärsäheiniä 1904" sekä hänen kirjoittamiaan yksittäisiä runoja, joista muutamia on julkaistu Sukusanomissa.

Yhdistyksen valokuva-arkiston perustarkoituksena on ollut saada syntymään peruskuvasto, jossa jokaisesta suvun jäsenestä olisi ainakin yksi valokuva. Vetoomus tästä esitettiin jo "Tiedonantoja" N:o 2:ssa ja myöhemmin Sukusanomissa. Kokoelmaan kuuluu runsaasti muitakin valokuvia, kaikki lahjoituksina saatuja. Kuvastoa on aika-ajoin ollut nähtävissä sukukokouksissa kuten tässäkin kokouksessa.

Vuonna 1949 pantiin myös alulle yhdistyksen kirjasto, joka silloin sisälsi toistasataa numeroa A.J. Europaeuksen kirjastoon kuuluneita teoksia sekä julkaisuja, jotka koskevat sukua tai sen jäseniä sekä suvun jäsenten omia julkaisuja. Vuonna 1953 luettelointikorttien määrä oli 143. Vuosien kuluessa yhdistyksen jäsenet ovat lähettäneet yhdistykselle omaa tuotantoaan, joko kirjoja tai kirjoituksia aikakausi- ja sanomalehdissä, yhdistystä ja sen jäseniä koskevia tietoja yms. Erikoisen ahkeria tässä ovat olleet Ahti Rytkönen, Teuvo Äyräpää, Kaarina Dehls ja Talvi Rytkönen.

Toivo Valtavuon kuoltua yhdistyksen arkisto ja kirjekokoelma siirrettiin säilytettäväksi Kirsti ja Pekka Salmisen kotiin. Sen säilyttäminen yksityiskodissa tuli kuitenkin ajan oloon hankalaksi. Vuonna 1972 hallitus aloitti neuvottelut valtionarkiston edustajien kanssa kirje- ja leikekokoelman siirtämisestä valtionarkiston säilytettäväksi. Samana vuonna voitiin vuosikokoukselle esittää sitä koskeva talletussopimus hyväksyttäväksi. Vuosikokous antoikin hallitukselle valtuudet sopimuksen allekirjoittamiseksi, ja kokoelman siirto valtionarkistoon tapahtui helmikuun 15 päivänä 1973. Tavaraa oli 14 pahvilaatikkoa, jotka Kirsti Salminen toimitti sinne sen jälkeen kun hän, Jorma Rytkönen ja Antti Rytkönen olivat laatineet luettelon luovutettavasta aineistosta - 295 nippua kirjeitä, 69 nippua sekalaista aineistoa, kirjekuoria, leikkeitä ym. sekä viisi laatikkoa pääasiassa lehtileikkeitä, vanhoja asiakirjoja, joista tärkein A.J. Europaeuksen päiväkirjat I-II. Luovutetun arkiston virallinen nimi valtionarkistossa on Europaeus-suvun kokoelma ja on se nyt kaikkien halukkaiden käytettävissä talletussopimuksessa määrätyin ehdoin, ts. jokaisen käyttäjän tulee ilmoittaa käyttötarkoitus yhdistyksen sihteerille sekä luovuttaa kappale talletetun aineiston pohjalla painettua julkaisuaan yhdistykselle. Tähän mennessä on yhdistykselle tullut kaksi käyttöilmoitusta.

Tätäkin valtionarkistossa olevaa kokoelmaa voidaan kartuttaa, kuten äskettäin on tapahtunut. Sinne on Luovutettu Nora Pöyhösen perikunnan aikoinaan yhdistykselle lahjoittamat A.J. Europaeuksen 19 saarnaa ja hänen pitämänsä puhe sekä A.J. Rytkösen 945 saarnaa käsittävä kokoelma, jonka Taimi Kyyrö oli järjestänyt kirkkopyhien tai jonkin muun merkinnän mukaan.

Tämänhetkisten tietojen mukaan arkistoa järjestettäessä on kertynyt yli 10 kansiota. Luettelo on konseptina ja yhdistykselle on luvattu lähettää siitä jäljennös. Kokoelman mukana olleet kirjekuoret ja postimerkit valtionarkisto on palauttanut yhdistykselle. Niiden lajittelemisesta ja järjestämisestä huolehtii Kauko Leiwo.

Yhdistyksen hallussa oleva kirja-, asiakirja- ja jatkuvasti lisääntyvä leike- ym. julkaisumateriaalikokoelma odottaa järjestämistä. Sitä tiedetään olevan eri paikoissa ja sen kokoaminen ja sijoittaminen siten, että halukkaat pääsisivät sitä vaivattomasti tutkimaan on nykyhetken ja tulevaisuuden ongelma. Toivo Valtavuon jälkeen yhdistyksellä ei ole ollut arkistonhoitajaa.

Jatkuva arkistomateriaalin kartuttaminen todistaa, että yhdistyksen jäsenillä on aktiivista mielenkiintoa yhdistyksemme toimintaan. Materiaalihan sisältää paljon sellaista, millä suvun vaiheitten ja yleisen kulttuurihistoriankin kannalta on pysyvä merkitys.

Mielenkiintoista lienee tietää, miten Toivo Valtavuon kirje- ja valokuvakokoelma pelastui talvisodan aikana Viipurista.

Viipurin kohtalo alkoi olla jo vaakalaudalla, kun vihollinen jouluaattona 1939 alkoi pitkältä etäisyydeltä ns. kaukotykillä pommittaa kaupunkia.

Maija-Liisa Kyyrö paikalla olleena on kertonut seuraavaa:

Toivo Valtavuo pakkasi tavarat Maija-Liisa Kyyrön avustamana, valokuvat suureen matka-arkkuun ja kirjeet puulaatikkoon. Tapaninpäivän iltahämärässä he lähtivät kuljettamaan niitä talonmieheltä lainaamallaan vesikelkalla Viipurin maakunta-arkistoon. Toivo veti ja Maija-Liisa työnsi kuormaa. Maakunta-arkisto sijaitsi korkealla Tervaniemellä, jonne raskasta matkaa kertyi runsaat kolme kilometriä. Matkatessaan he totesivat, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, jolloin suomalaisten oli taasen kuljetettava omaisuuttaan viholliselta turvaan. Maakunta-arkiston tavaroiden mukana matka-arkku ja laatikko kulkeutuivat Mikkeliin, mistä seuraavan talven kuluessa Toivo Valtavuolle palautettiin ensin kirjelaatikko ja aika paljon myöhemmin valokuva-arkku, josta Toivo oli jo ennättänyt olla huolissaan. Molempien saapumisesta Toivo oli käynyt kertomassa Maija-Liisalle.

Kokoelmia

Paitsi edellä mainittuja arkistoon ja kirjastoon kuuluvia runsaita lahjoituksia on yhdistys saanut joitakin esineitä. Niistä mainittakoon Teuvo Äyräpään lahjoittama Duodecim-seuran mitali Matti Äyräpään 100-vuotissyntymäpäivänä. Yhdistys on hankkinut D.E.D. Europaeuksen ja Matti Äyräpään pronssiset muistomitalit. V. 1954 Selma Pankakoski lahjoitti isoisänsä ja tämän ensimmäisen puolison Sofia Wilhelmina Boijen vihkisormuksen. Aune Äyräpää on antanut kokoelmiin isänsä hopeisen matkanesersäärin. V. 1054 Eero Rytkönen lahjoitti omasta ja sisurustensa puolesta todellisen valtioneuvoksen Johan Jakob Europaeuksen (A.J. Europaeuksen veljeni) muotokuvan. Tohtori Europaeus on varustanut sen omakätisellä nimikirjoituksellaan. Kuva on lahja hänen äidilleen Maria Kristina Steenille. Vuosikokouksissa suvun jäsenillä on ollut tilaisuus tutustua sukulaisten hallussa oleviin sukumuistoihin, joita on tuotu nähtäviksi. Mielenkiintoisimpia niistä lienee Lovisa Constance Lampan valmistama taulu nimipäivälahjaksi äidilleen Ulrika Weckmanille. Eräät sen kuvioista hän on ommellut omilla hiuksillaan. Mielenkiintoinen nähtävyys on ollut myös ohueksi kulunut sormus, joka on Sukusanomien otsikkokuvana. Aune Äyräpää on jättänyt sen isänsä 100-vuotispäivänä Aarne Äyräpäälle määräten, että tämän sukuhaaran vanhimman miespuolisen jäsenen on säilytettävä se ja pidettävä juhlatilaisuuksissa sormessaan.

Sitten erään uunikaakelin tarina. Kevättalvella 1958 Toivo Valtavuo ilmoitti muutamille Helsingissä oleville sukulaisille, että vielä oli mahdollisuus käydä tutustumassa puutaloon Mariankatu 9:ssä, jota jo vuosikokouksen 1955 jälkeen oli käyty ulkopuolelta katsomassa. Talon oli Johan Lampa rakennuttanut vuonna 1830, perhe oli asunut siinä 1840-luvulla, mutta muuttanut 1850-luvulla takaisin Pohjoisesplanadi 5:een. Hallituksen pöytäkirja kertoo 18.5.1958, että "yhdistyksen esimiehen yli onnistunut täysin perusteltavissa olevaa omankäden oikeutta käyttäen pelastaa kaunis uunikaakeli Mariankadun varrella sijainneesta entisestä Lampan talosta, joka keväällä 1959 revittiin suomalaisen kulttuurivandalismin uhrina."

Tontilla sijaitsevan monikerroksisen kivitalon omistaja on nimittäin nykyjään Raha-automaattiyhdistys. Missähän kaakeli lienee?

Talous

Yhdistyksen talous on asettunut varsin vaatimattomiin mittoihin. Tulojen rungon muodostavat yleensä jäsenmaksut.

Yhdistyksen kokouksessa marraskuun 14 päivänä 1948 jätettiin jäsenmaksun suuruus toistaiseksi vapaaehtoiseksi, kuitenkin niin, että täysi-ikäiset jäsenet maksavat sata vanhaa markkaa ja viisitoista vuotta täyttäneet alaikäiset vähintään viisikymmentä vanhaa markkaa. Lisäksi saatiin tuloja onnitteluadresseista, joihin kerättiin onnittelijoiden nimiä jäsenen merkkipäivää varten. Adressien laatijoina olivat ainakin Maunu Kitunen ja luultavasti Heikki Rytkönen, jotka saivat pienen palkkion, 150 vmk, työstään.

Toivo Valtavuon optimistinen käsitys yhdistyksen raha-asioiden kehityksestä v.1950 oli seuraava: "Voidaan tyydytyksellä todeta, että vähäiset perustamis- ja juoksevat menot on voitu kokonaan suorittaa niistä määristä, joita useat jäsenet ovat jäsenmaksunsa minimimäärän lisäksi suorittaneet. Näin jäsenmaksujen perusmäärät on voitu säilyttää koskemattomana rahastona ja jättää kokonaisuudessaan korkoa kasvamaan. Kolmisentuhatta on myös jäänyt puhdasta tuloa onnitteluadresseista, joita suvun nuoret taiteilijat ovat valmistaneet suvun keskuudessa käytettäviksi. Näin on yhdistyksen rahasäästö saatu nousemaan 11.430 markkaan."

Laskelmat jatkuvat: "Jos näinkin joka vuosi jatkuu ja säästöille lasketaan 5 % korko, on meillä vuonna 1956 jo 100 000 mk, ja vuonna 1983, jolloin suvun nykyiset nuorimmat vesat täyttävät 34 vuotta, on käytettävissä miljoonan markan pääoma. Tietystihän voi olla aihetta jo ennen tätä vaihetta ryhtyä käyttämään ainakin osa koroista säännöissä mainittujen seuran tarkoitusten toteuttamiseen, mikä hidastuttaa pääoman kasvua, mutta joka tapauksessa nämä laskelmat osoittavat, millaisia mahdollisuuksia on olemassa, jos alttius ja myötämielisyys yhteistä asiaa kohtaan jatkuu."

Adressirahasto nousi vuonna 1952 jopa 18.162 vmk:aan. Onnittelumuoto oli erikoinen, mutta hankala, ja se lopetettiin v.1960. Tällöin oli tuloja vielä 650 vmk.

Vuosien mittaan jäsenmaksu on seurannut yleistä kustannusten nousua. Vuodeksi 1978 on hyväksytty 10 mk jäsenmaksuksi 18 vuotta täyttäneiltä.

Rahalahjoitusten sarjan aloitti Toivo Valtavuo lahjoittamalla 70-vuotispäivänään v. 1951 10.000 mk ja vähän myöhemmin pienemmän summan Matti Äyräpään 100-vuotispäivänä. 80-vuotispäiväksi hänelle kootun rahalahjan 25.000 mk hän niinikään lahjoitti yhdistykselle. Toivo Valtavuon kuoleman jälkeen perustettuun muistorahastoon kertyi varoja 620 mk, jotka on yhdistetty Toivo Valtavuon rahaston. Viime aikoina sen varoja on jouduttu käyttämään sukurekisteristä aiheutuneisiin menoihin.

Tuntemattomana pysyneeltä lahjoittajalta saatiin v.1958 5300 mk käännöspalkkion maksamiseksi A.J. Europaeuksen muistelmista, jotka on julkaistu Sukusanomissa.

Samoin tuntemattomina pysyneet monet yhdistyksen jäsenet ovat lahjoituksillaan kattaneet vuosikokouskuluja, postikuluja ym. menoja. Erkki Hirvensalo on kustantanut erinäisiä kuljetuksia, vakuutuksia, ja painatuskuluja.

Yksittäinen suurin menoerä on yleensä aiheutunut Sukusanomista. Vuoden 1977 lopulla yhdistyksen varat olivat seuraavat:

Muu toiminta

Hallituksen kesäkuun 8 päivänä 1954 pitämän kokouksen pöytäkirjasta löytyy merkintä, että Toivo Valtavuo esitti, "että ryhdyttäisiin kokoamaan henkilötietoja suvun jäsenistä. Tiedot julkaistaisiin joko Sukusanomissa tai erillisessä julkaisusarjassa. Päätettiin aloittaa aineiston kerääminen, mutta tietojen julkaisemista päätettiin harkita tuonnempana, samoin kuin sitäkin, esitetäänkö tietojen julkaisemiskysymys yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi."

Tämä ajatus jäi kytemään. Vuoteen 1975 ehdittäessä hallitus suunnitteli asian ottamista vuosikokouksessa esille kuka-kukin-on tyyppisen matrikkelin laatimista koskevana kysymyksenä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hallitus asetti kokouksessaan 19.1.1976 työryhmän, johon tulivat Taimi Kyyrö, Ville-Pekka Kyyrö ja Jorma Rytkönen, suunnittelemaan ja tekemään hallitukselle ehdotuksen A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukutaulun aikaansaamiseksi. On todettava, että työryhmä ei ole vitkastellut. Se sai ehdotuksensa ja alustavan kustannusarvion valmiiksi niin joutuisasti, että hallitus päätti kokouksessaan jo 1.6.1976 esittää asian seuraavalle vuosikokoukselle lopullista päätöstä varten ja katsoi, että rahoitukseen voitaisiin käyttää Toivo Valtavuon rahaston varoja. Vuosikokous päätti jättää asian hallituksen kehiteltäväksi. Hallitus ja työryhmä ovat jatkaneet työtään ja henkilötietoja käsittävä materiaali alkaa olla valmiina. Seuraava vaihe on se saattaminen painatuskuntoon.

Ripeästi on myöskin käynyt yhdistyksen jäseniä esittävien taideteosten luettelointi, mistä kiitos lankeaa Marjatta Äyräpäälle. 16.1.1978 mennessä saapuneiden ilmoitusten mukaan niitä on yli 70.

Syyskuussa 1953 hallitus päätti ehdottaa vuosikokoukselle liittymistä jäseneksi Suomen sukututkimusseuraan, jolloin saataisiin sen julkaisut yhdistyksen arkistoon ja vastavuoroisesti Sukusanomat lähetettäisiin sukututkimusseuralle. Vuosikokous hyväksyi ehdotuksen. Suomen sukututkimusseuran johtokunta kutsui A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen seuran vuosijäseneksi 11.11.1953 päivätyllä kirjeellä.

Suomen sukututkimusseura järjesti 2.-8.4.1957 Helsingissä Säätytalolla sukutieteellisen näyttelyn. Yhdistyksemme oli asettanut näytteille Laila ja Eero Rytkösen omistaman edellämainitun hiustaulun, 15 valokuvan kuvaston Toivi Valtavuon esivanhemmista sekä Sukusanomien kaikki vuosikerrat.

Suomen sukututkimusseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyssä valtioarkiston tiloissa oli näytteillä yhdistyksen ja arkiston välillä tehty sopimus Europaeus-suvun kokoelman tallettamisesta ja käyttämisestä tutkimusaineistona.

Yhdistys suoritti kunniakäynnin Matti Äyräpään haudalla hänen 100-vuotispäivänään, jolloin Toivo Valtavuo piti puheen. Matti Äyräpään 125-vuotispäivänä kävi yhdistyksen hallitus ja joukko yhdistyksen jäseniä kunniakäynnillä hänen haudallaan. Sieltä jatkettiin tällä kertaa matkaa Toivo Valtavuon haudalle, jonne myöskin laskettiin kukkia.

Rovasti A.J. Europaeuksen vanhan pappilan pihalla Liperissä paljastettiin 18.8.1957 graniittipatsas, jossa on Alpo Sailon muovailema Matti Äyräpään korkokuva. Patsashanke oli paikallisen maakuntaliiton alkuunpanema ja rahoittajina oli monia eri yhteisöjä. Aune Äyräpää henkilökohtaisesti oli läsnä, ja yhdistystämme edustivat silloinen esimies Toivo Valtavuo, joka piti puheen, sekä Helmi Winter, Aino Hirvensalo ja Ahti Rytkönen.

Yksityisten jäsenten merkkipäiviä on muistettu kukin, sähkeen, adressein ja henkilökohtaisin käynnein, sikäli kuin se on ollut mahdollista, ja joskus myös vaatimattomin lahjoin. Ne jotka 60-luvulla ovat saaneet onnitteluadressin voivat pitää sitä nyt jo harvinaisuutena. Vielä harvinaisempia ovat pienet runokirjaset "Minä laulan lapselleni", joita muutama kappale lahjoitettiin yhdistyksen puolesta tulevien pienokaisten äideille. Alunperin suunniteltiin 100 markan talletusta pienokaiselle. Ajatus virisi siitä kun tiedettiin Toivo Valtavuon kummien tallettaneen hänelle syntymälahjana kultamarkan pankkiin. Tämä raha olisi ollut 1950-luvulla sellaisenaan moninkerroin arvokkaampi kuin aikoinaan tehty pankkitalletus. Talletusajatuksesta luovuttiin inflaation vuoksi ja sensijaan lahjoitettiin äideille runokirjaset.

Keskuudestamme poistuneitten muistoa on niinikään kunnioitettu ja vuosikokouksessa esitettyjen muistosanojen tai muistopuheitten jälkeen hetkeksi hiljennytty.

Vuosikokoukset

Yhdistyksen ainoiksi yhteisiksi tilaisuuksiksi Haapaveden sukukokouksen jälkeen v.1948 ovat jääneet varsinaiset vuosikokoukset. Yksi ainoa ylimääräinen vuosikokous pidettiin maaliskuun 25 päivänä 1966, jolloin hyväksyttiin sääntöjen muutos. Muutos koski mm. vuosikokouksen pitoaikaa, joka tällöin määrättiin käytännöllisistä syistä kesä - lokakuuksi (8.§). Aikaisemmin se oli pidetty aikaisintaan huhti-, viimeistään syyskuussa.

Vuosikokouksen pitopaikkoina olivat alkuvuosina "vanhat kodit", ts. Helli ja Toivo Valtavuon, Hanna ja Aarne Äyräpään ja Ella ja Eemeli Kitusen vieraanvaraiset tilat. Heidän luoman pidettiin varsinaisia vuosikokouksia tai tultiin muualla pidetyn kokouksen jälkeen näihin koteihin viettämään iltaa seurustelun merkeissä. Toivo Valtavuon myötävaikutuksella voitiin Normaalilyseon tiloihin kokoontua kahdeksan kertaa. Helsingin Kotitalousopettajaopiston salissa on oltu viisi kertaa Ella Kitusen muotokuvan viisaan katseen seuraamana. Hänellähän on huomattava osuus rakennuksen aikaansaamisessa. Hotelli Helka, Marttatalo, kahvila Primula, Kestikartano, Karjalatalo ja parina viime vuonna Tarvaspää ovat olleet ohjelmassa. Lampan entisessä talossa, Pohjoisesplanadi 5, kokoonnuttiin v.1956, jolloin mm. Aune Äyräpää esitti kuvin ja sanoin entistä kotiaan. Talohan on nyt Helsingin kaupungin virastona.

Virkistävää vaihtelua ovat tuoneet kokoukset Helsingin ulkopuolella: Lepaan puutarhakoulun suojissa Liisa ja Antero Pankakosken toimiessa isäntäväkenä v. 1964 sekä Alli ja Olavi Rytkösen erinomaisesti organisoimassa kokouksessa Turussa v.1965, jolloin oli tilaisuus myös tutustua Turun linnaan ja Turun yliopistoon. 25-vuotisjuhlaa vietettiin Haikon kartanossa, jossa eläydyttiin Ella Kitusen esityksen johdattelemina elämään ja tunnelmiin Dregsbyn kartanossa aina 1600-luvulta lähtien.

Erityisesti mieleenpainunut on v.1949 ennen vuosikokousta suoritettu vaellus Helsingin vanhalla hautausmaalla ja Hietaniemen hautausmaalla, missä Toivo Valtavuo, Aarne Äyräpää ja Ahti Rytkönen selostavat siellä viimeisen leposijansa saaneiden sukulaisten elämänvaiheita.

Oman lukunsa muodostavat tietysti kokoukset, oikeammin sukupäivät Alamaalla, siis v. 1948 ja v.1978. Niitä käsitellään erikseen.

Osanottajamäärä vuosikokouksiin on vaihdellut 20 - 50 välillä, tavallisimmin se on ollut vähän yli 30 jäsentä, viime aikoina 40 - 50.

Kokouksien lämmin henki ja hilpeä mieli, hiljentyminen poisnukkuneiden muiston kunnioittamiselle sekä esitelmien, pakinoiden, runojen, matkakertomusten ja musiikkiesitysten kuunteleminen on ollut mieluista kuultavaa kaikille osanottajille. Aika henkilökohtaiseen seurusteluun on vain usein tahtonut loppua kesken. Henkilökohtaisten kontaktien solmiminenhan näissä tilaisuuksissa on varmasti nyt ja tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää, koska suku laajenee. Ns. "hopeapolvesta", joka oli yhdistyksen varsinaisina perustajina, on jäljellä enää viisi henkilöä, "kultapolvi" alkaa olla harmaahapsista ja on isoäiti- isoisäiässä, "timanttipolvi" on parhaassa miehuusiässä ja sitä seuraa elinvoimainen - niin mikä polvi? (Nimitykset ovat Toivo Valtavuon käyttämiä. "Hopeapolvi" - A.J. Europaeuksen lapsenlapset puolisoineen.)

Sukuyhdistyksemme 30-vuotistoiminnassa on, kuten kaikessa toiminnassa, ollut aktiivisia kausia ja sitten hiljaisempia jaksoja. Vilkas oli tietenkin 1950-luku, jolloin johtajahahmona oli Toivo Valtavuo. Hänen otteensa herpaannuttua tuntui yhdistyskin herpaantuvan joksikin aikaa. Mutta vähemmän aktiivinen kausi on ollut varmasti tarpeellinen kypsyttämään ajatuksen, että me tarvitsemme yhdistystämme edelleenkin. Niinpä yhdistys on kokenut viime vuosina uudestisyntymisen, kiitos sinnikkäiden esimiesten ja monien tarmokkaiden jäsenien, jotka vaivojaan säästämättä ovat tuoneet uutta eloa toimintaan, ja,mikä parasta, nuorempiin sukupolviin kuuluvia on tullut runsaasti mukaan. Parhaana todisteena harrastuksesta ja mielenkiinnosta on tämä sukupäivienrunsaslukuinen osanottajamäärä. Näinhän juuri käytännössä toteutamme yhtä yhdistyksemme perustarkoitusta: yhteen kuuluvaisuudentunteen vireillä pitämistä ja kehittämistä ,avun jäsenissä. Jokaisen henkilökohtainen panos on tärkeä jatkaessamme toimintaa seuraavalla vuosikymmellä.

Anna-Liisa Laine

Liite N:o 1
Hallituksen jäsenet

Hallituksen jäsenistä on ollut naisia 21, miehiä 25, ja näistä on ollut aviopuolisoita 6.

Pisimmät toimikaudet:

Jorma Rytkönen 18 vuotta
Aarne Äyräpää, Anna-Liisa Laine, Kirsti Salminen, Unto Rytkönen 15 vuotta
Martti Hirvensalo, Erkki Hirvensalo 14 vuotta
Kauko Laine 12 vuotta

Liite N:o 2
Sukusanomien julkaiseminen eri vuosina