A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1975 Joulukuu No 2 (52)

Aron Johan Rytkönen:
AAMUSAARNA KUHMON KIRKOSSA

Joulupäivänä 1869
Epistola Hebr. 1:1

Nouse ylös kristikunta
Herää synnin unesta.
Jopa rientää ylkä armas
Alas taivaan majoista
Riemu laulu enkelitten
Jo kuuluu taivaan salista.

Nouse ylös, ole valmis,
Sinä Herran siunattu.
Jopa loistaa kirkkaus kaunis,
Armoll, autuull kruunattu,
Lunastajas armas tulee
Ilo-öljyll voideltu.

Herää, herää Herran morsein
Hääsali on jo avattu,
Nouse ja käy Betlehemiin
Etsi lasta siunattuu
Kuule enkelitten äänet:
Jeesus ompi syntynyt.

Niinkuin aamurusko idäst,
Tuopi päivän sanoman,
Jouluaamu Betlehemist
Sanoman tuon armahan:
Syntinen, sull' päivä koittaa
Armo Isän rakkahan.

Yhtyköhön äänes heikko
Riemulauluun enkelein
Tänäpän on Vapahtaja
Munkin kurjan syntynyt.
Kiitos rakas Jeesukseni
Sull kiitos olkoon ijaisest.

Kiitos olkoon Sinulle Isä maan ja taivaan. Kiitos olkoon Sinulle Sinä ijankaikkinen armahtaja. Ennenkuin maa ja taivaat olivat, oli jo Sinun armos. Sinun armoas ylistää taivaan sotajoukot, sitä suurta lunastustyötä katsovat taivaan enkelit ihmetellen; pitäisikö ihmisten lasten, Sinun lunastettuisi sydämmet vaikeneman, olemaan kylminä. Ei kristikunta; nouse ja ole kirkas, sillä sinun valkeutes tulee ja Herran kunnia loistaa sinun ylitses. Kiitos olkoon Sinulle Sinä laupias Herra ja Jumala. Sinun sanallas olet Sinä luonut taivaat ja maan. Sinun voimallas olet Sinä kutsunut ihmisten lapset, Sinun armostas on kaikki mitä luotu on. Sinun rakkautes on tahtonut myös meitä, maan tomua ja tuhkaa onnellisuuteen, Sinun rakkautes on myös etsinyt meitä Sinun langenneita lapsias, Sinun äärettömästä tutkimattomasta rakkaudestas olet Sinä lähettänyt Sinun ainokaisen Poikas etsimähän noita kuolon varjon maassa eksyneitä sieluparkoja. Sinun rakkautes tuli on palanut meitäkin poloja kohtaan, Sinun rakkautes on etsinyt meitäkin täällä Suomen maassa, Sinun armos on myös kerran Sinun viisautes järjestyksen jälkeen etsivä niitäkin sukukuntia, jotka vielä vaeltavat pakanuuden pimeässä yössä, joille Sinun kirkkautes valon säde ei vielä ole koittanut. Wielä kerran saavat Sinun uskovaises (toivon jälkeen) viettää ihanampaa, riemullisempaa joulujuhlaa tuolla toivon ihanissa majoissa, koska ijankaikkisuuden armas joulu aamu kerran ruskottaa ja se suloinen pääsin päivä autuaille koittaa, siellä jossa tämän katoavaisen ajan surut, murheet, puutteet ja vaillinaisuudet eivät enään häiritse ilon täyttä maljaa, siellä jossa meidän nyt synniltä painetut äänemme sulaavat enkeleitten riemu veisun kanssa karitsan istuimen ympärillä. Waan jo täällä armon ajassa kalliisti lunastetut Jeesuksen ystävät on jo meillä syytä iloita ja kiittää meidän Luojaamme. Kiitos olkoon Sinulle senkin armon edestä o Herra että olet antanut meidän nähdä tämän kalliin päivän aamun, ettäs vielä armollas etsit meitä tänäkin päivänä. Ole ylistetty Sinä korkia kolmyhteinen Jumala. Tapahtukoon sekin juhlavirsi, jota me nyt yhtykäämme veisaamaan, Sinulle ylistykseksi, kuin myös meidän kylmille sydämillemme kehoitukseksi ja lämmitykseksi.

Virsi 119. [ Niinä aikoina käytössä olleesta virsikirjasta. Virrestä on otettu tähän vain sen ensimmäinen säkeistö. Alkuruno lienee rovastin itsensä kirjoittama. Saarnateksti on alkuperäisessä muodossaan. ]

Siit' on meill' iloinen aika,
Ja riemullinen juhla:
Että taivaast' Jumalan Poika
Maan päälle tahtoi tulla,
Se oli suur nöyryys
Ja ylönpalttinen köyhyys,
Jonk' Kristus otti päällens',
Että tuli maailman vieraaksi,
Ja kaikkein ihmisten orjaksi,
Saattamaan heit' iloon jällens'.

Ella Kitunen:
HAIKON KARTANON VAIHEISTA SUKUHISTORIAMME KANNALTA

Jatkoa edellisestä numerosta

Tässä vaiheessa siis Haikko ja Drägsby joutuivat eri omistajille. Anna Helena von Essenin nuorin poika meri naimisiin serkkunsa kanssa - se oli kai Johanna Loviisa -niminen serkku - ja he pitivät kartanoa hallussaan melkein 1800-luvun puoliväliin. Silloin oli 400 vuotta kulunut siitä kun Haikko oli myyty edellisen kerran, ja nyt se myytiin toisen kerran. Olihan se aika kauan kulkenut perimätietä. Ja nämä molemmat nuoret, siis nuori von Essen ja Johanna Loviisa Boije siis polveutuivat Kasper Johan Boijesta: Kasper Johan Boijen Magnus-nimisestä pojasta Johanna Lovisa Boije ja von Essen Anna Helena-nimisestä tyttärestä, niin että siinä oli tämmöinen sukulaisavioliitto.

Näistä siis seuraamme tätä Anders Erik Boijea, joka mainittakoon se jo tässäkin, oli siis Anders Josef Europaeuksen appi. Hän joutui sotilasuralle. Mistään yliopistoluvuista ei ole mainintoja. Hän oli suunnilleen 19-vuotiaana vänrikki ja luutnantti. Hän oli mukana siinä 1788-90 sodassa, johon Ruotsinsalmen taistelut liittyvät, missä siellä, siitä minulle ei tällä hetkellä ole tarkkoja tietoja. Sitten hän meni naimisiin 1803, ja hänen puolisonsa oli Jeannette Christine Nordenskiöld. Tässä viittaamme siihen mistä alussa puhuimme, että hänen ensimmäinen lapsensa oli Anders Vilhelm Boije ja että hänellä jo Suomen sodan aikoina - että hänellä silloin kun Anders Josef tuli sinne - oli neljä elossa olevaa lasta, yksi pieni poika oli kuollut. Myöhemmin siellä oli vielä kaksi lasta lisää.

Mutta ennenkuin puhumme tästä, mainitsen vähän minkälaisia aatteellisia perinteitä toi tämä Janette Christine Nordenskiöld, joka ei siis ollut Haikossa emäntänä mutta oli Drägsbyssä vuodesta 1803. Ymmärtääksemme mikä hänen lähtökohtansa oli joudumme 1500-luvun lopulle pieneen torppaan nimeltä Nordanåkerö Hjerpin pitäjässä lähellä Upsalaa. Siellä oli siihen aikaan joku aliupseeri, joka oli ollut sodassa ja menettänyt toisen kätensä, oli siis sotainvalidi ja eli elämäänsä. Joissakin lähteissä mainitaan vielä aikaisempi sukupolvi, näistä lähteistähän Nordenskiöld-elämäkerroissa on mainintoja. Tämä torppari tai sotamies, kumpaa nimeä hänestä nyt käytämme, oli siitä merkillinen, että hän eli kolmella vuosisadalla. Kysytään ehkä miten se on mahdollista, mutta hän oli sovittanut syntymänsä niin sopivasti että hän syntyi 1597 ja kuoli tasan 1700. Hän oli siis 103-vuotias. Vaimo oli nuorempi, hän kuoli jo 99-vuotiaana, siis aika kunniakas ikä, kun aina puhutaan että keski-ikä on ennen vanhaan ollut hyvin alhainen. Mutta näillä näytti olleen sitä elinvoimaa.

Tällä parilla oli sitten monta lasta, ja kun katselin heidän sukutaulujaan - se oli tässä "Ätterna Nordenskiöld"-kirjassa - niin siinä oli hyvin pitkä väli ja sitten tulee semmoinen pieni skrababulla siellä lopulta, jonka nimi oli muistaakseni Erik ja hänen nimensä oli Nordberg, ja hän sai sitten päähänsä lähteä onneaan koettelemaan silloiseen kehitysmaahan Suomeen. Hän tuli, täällä tarvittiin siihen aikaan tilanhoitajia, ja Wredeillä oli hyvin paljon tiloja. Ja sanotaan jossain mainitun, että Wrede-suku oli Kaarle XI:n suuressa suosiossa, ja ehkä sekin vaikutti että he saivat; pitää näin monta tilaa. Mutta tilat oli myöskin hoidettava, ja tämä nuori, suuren perheen viimeinen vesa tuli sitten tänne, ja hänellä ei ollut koulutusta mutta ilmeisesti luontaista lahjakkuutta, ja kerrotaan jo että kun 1600-luvun lopulla oli niitä suuria katovuosia, niin tämän pellot jotenkin säästyivät. Häntä epäiltiin noituudesta, mutta oltiin jo sivuutettu keskiaika, niin että häntä ei poltettu. Ja hän oli muutenkin tuollainen kekseliäs mies.

Kun sitten 1700-luvun alkupuolella alkoi tulla rutto, sodan luonnollinen seuralainen, niin hän rakensi jonkinlaisen Noakin arkin. (Tästä kertoo Ramsay teoksessaan Nordenskiöldin elämästä.) Isän varoi tarkasti, että sinne ei päässyt ketään sivullisia, ja he purjehtivat Suomenlahdella kunnes rutto oli voitettu. He laskeutuivat Ahvenanmaalle, ja kerrotaan että hän itse ei enää palannut Suomeen senjälkeen, mutta hänellä oli kaksi vankkaa poikaa, joista nuorempi oli Karl Fredrik, jonka elämää olen lähemmin seurannut. Toiset miespuoliset jälkeläiset sammuivat melko aikaisin, mutta naispuolisia hänelläkin on. Olen mm. tuolla Tukholmassa sellaisia tavannut, esim. Rotkirchin suku.

Mutta nämä veljekset saivat koulutuksen, he olivat opiskelleet Upsalan yliopistossa, ja he olivat myöskin Hollannissa oppineet rakentamaan myllyjä. He yrittivät tuulen voimaakin käyttää vesivoiman lisäksi. Suomi oli saatava elpymään ja kaikki keinot oli käytettävä. Nämä veljekset ottivat hoitaakseen niitä tiloja, joilla isä oli ollut tilanhoitajana ja vähitellen saivat niitä myöskin omiksi. Yhteistä näille kaikille, tälle isälle ja näille nuorille pojille oli pettämätön tarmo, ja he saivat siihen voimaa pietistisestä herätysliikkeestä, joka siihen aikaan levisi itäisellä Uudellamaalla. Ja toinen voimatekijä oli, että oli saatava pellot kuntoon ja ruokaa ihmisille. Näistä Karl Fredrik, jonka kartanot olivat siellä Sipoon joen tienoilla, oli innokkaimpia perunanviljelijöitä Suomessa. Myöskin kun luetellaan kasveja, mitä hänen tilallaan kasvoi - niistä kertoo Munkö teoksessaan "Herrgårdar i Finland" - niin nähdään. että hän oli äärettömän valpas kokeilemaan kaikkea uutta, kun Suomi oli saatava nousemaan. Hän oli myöskin upseeri - siihen aitaan ei riittänyt insinöörin arvo vaan insinööriupseerin. Sodat jatkuivat ja täytyi olla aina valmiina. Hän oli mm. Hämeenlinnaa linnoittamassa ja muistaakseni hän on ollut Suomenlinnaakin linnoittamassa.

Karl Fredrik ja hänen veljensä menivät naimisiin sisarusten, ev.Itn. Ramsayn kahden tyttären kanssa, toinen vanhempi jo aikaisemmin ja Karl Fredrik myöhemmin. Hänen vaimonsa oli kai 14-vuotias, kun hän meni naimisiin ja hän kuoli siinä 42-vuotiaana. Hänellä oli 18 lasta, joista noin puolet kuoli pienenä mutta seuraavat olivat sitten elinvoimaisia, ja heistä tuli löytöretkeilijöitä ja monia muita tuollaisia keillä oli tutkijanintressiä ja monenlaisia harrastuksia. Uskonnollisista harrastuksista mainittiin että he olivat swedenborgilaisia.

Näistä Karl Fredrikin 18 lapsesta suunnilleen keskimmäinen oli nimeltään Anders Johan, siis sama nimi kuin Karl Fredrikin vanhemmalla veljellä. Ja hän oli ilmeisesti lopulta majuri, sillä tämä mainitaan hänen tittelinään. Hänellä ei ollut kuin yksi lapsi. Suurin osa hänen ajastaan kului sotiin, ja hän oli sitten naimisissa Idestamin (?) kansa. En muista nyt oliko se hänen vaimonsa veli, jonka kerrotaan pelastaneen Viaporin lipun Ruotsin puolelle. Kun näkee sen kuvan joka on öljymaalauksena hänestä tehty niin hän näyttää hyvin kavaljeerimaiselta. Mutta luon hänen elämäkerroistaan että hän yhdessä sisarensa miehen, Hämeenlinnan kuvernöörin Brucen kanssa oli kovin innokas kirkkojen rakentaja. Varsinkin sodan jälkeen ihmisen sisäinen panos on niin kovin tärkeätä, että ihmiset eivät pääse vajoamaan.

Hänen ainoa tyttärensä Jeannette Christine oli siis tämän Anders Erik Boijen vaimo, ja hän oli silloin kun AJE tuli kotiopettajaksi, vähän yli 30-vuotias. Ja hänen tehtävänään oli sitten ylläpitää mielialaa. Kun miehet palaavat pettyneinä sodista, niin he eivät ehkä ole aina niin helppoja. On kai erilaista tulla kotiin voitetusta sodasta kuin tulla kotiin hävitystä sodasta. Itse puolestani tiedän tämän kun muistan olojen palautusta vuoden 1918 jälkeen. Silloin oli enemmän optimismia kuin mitä tämän 44:n jälkeen on ollut. - Ja kaikkien aikojen läpi on kuljettava. -Jeannette Christine ilmeisesti osasi mielialan ylläpitää, koska Anders Josef sanoo, että siellä oli mieliala hyvin hyvä. Kirjeestä nähdään että siellä oli juuri ns. naisten salonki, jossa ei eletty hyvin loistavaa elämää ulospäin, mutta siellä luettiin kirjallisuutta ja oli musiikkia, oli muitakin hauskoja pieniä perhejuhlia ympäristössä.

En ole vielä tarkkaan jaksanut näihin kaikkiin perehtyä, mutta tämä on luultavasti se ilmanala, joka viehätti AJE:tä. Hän oli kirjeenvaihdossa Haikkoon luultavasti aina kuolemaansa asti. Kerrankin oli täällä ollut vaikeuksia ja suruja, kun A.V. Boije, joka majurin kuoltua vuonna 1838 hoiti kartanoa, oli ollut sairaana. Silloin hänen vaimonsa Gustava, o.s. af Klercker, Vänrikki Stoolin tarinoissa mainitun af Klerckerin pojan tytär, jota täytyi kutsua "Hennes Nåd","Hänen armonsa", kirjoitti kirjeessään Liperin rovastille, että nyt minä en ole pitkään aikaan voinut kirjoittaa, kun meillä on ollut niin paljon sairauksia ja suruja ja nyt kun minä kirjoitan, minä ihan tunnen miten lanko ottaa osaa. Tässä on eräs piirre AJE:n luonteesta, että hän eläytyi toisten ihmisten huoliin ja suruihin ja iloihin myöskin. Se on sellainen piirre jota nykyään niin paljon kaivataan. Minä monta kertaa ajattelen, että minun kaatuneessa pojassani Jaakko Juhanassa oli juuri tämä ominaisuus, että hän melkein voi arvata mitä toinen ajatteli ja eläytyi siihen. Kun nyt muistelemme AJE:tä, niin ei ole niin tarkkaa muistaa kaikkia ulkoisia saavutuksia, vaan juuri näitä sisäisiä, joilla on niin suuri merkitys.

IN MEMORIAM

Luoja jos aina sun purttasi johtaa
saapuvi rauha,
päiväsi kirkkaana hohtaa
tyyni ja lauha.

Heikki Rytkönen 1904

Aino Maria Hirvensalo s. Valtavuo 20.2.1886 - 28.8.1975

Kesän lopulla saapui surun viesti. Nykyiseen sukuseuramme vanhimpaan sukupolveen kuuluvana ja viimeisinä vuosinaan sen jäsenistössä korkeinta ikää edustavana Aino Hirvensalo kuoli 89-vuotiaana 28 päivänä elokuuta 1975.

Aino Hirvensalo syntyi Viipurissa. Hänen äitinsä oli Liperin rovasti A.J. Europaeuksen tytär Thekla, ja isänsä kansakouluntarkastaja Anton Valtavuo. Aino oli perheen nuorin lapsi. Viipurin tyttökoulun käyminen oli itsestään selvä asia. Sen jälkeen näyttää olleenkin edessä pieniä vaikeuksia, minne päin suunnata. Thekla-äiti kirjeessään 24.1.1905 Natalia-sisarelleen kertoo seuraavaa Ainosta: "Opettajaksi hänellä ei ole mitään halua, ja siihen kuluisi niin paljon aikaakin. Paremminkin hän mielisi sairaanhoitajaksi, meijeristiksi ("meijerska") tai pankkineidiksi". - Loppujen lopuksi nuori Aino, komeaksi varttunut neitonen, päätyy Helsingissä käydyn jatko-opiston kautta kuitenkin opettajan ammattiin valmistuen kielten opettajaksi. Aluksi hän toimii opettajana ja johtajattarena Lahden tyttökoulussa, myöhemmin kotikaupunkiensa Kuopion ja Kajaanin eri kouluissa. Lahdessa ollessaan Aino avioituu metsänhoitaja Yrjö Heikki Hirvensalon kanssa. Esikoinen, Eeva-tyttönen, lempinimeltään Tutteli, näkee päivänvalon Lahdessa. Sieltä onnellinen äiti syyskuun alussa 1916 tiedottaa omaisilleen:

"Tyttö tummatukka, terve, soma
Isän, äidin, vaarin, mummon oma
Elämänsä ensi aamunansa varhain
lähestyy teitä tervehdyksin parhain.
Myös äiti onnellinen hyvin jaksaa,
Elonsa vaikeimmat vaivat maksaa
runsaasti kodin onnen, ilon tuoja
jot' aina siunatkohon taivaan Luoja."

Vuosien mukana lapsia karttui puoleen tusinaan saakka, ja kotikin muutettiin Kuopioon, sitten Kajaaniin. Tämä oli varmasti työntäytteistä aikaa, johon liittyi niin huolta kuin iloakin. Tämän kirjoittaja muistaa, kuinka kesällä 1927 Ainon vieraillessa sisarensa Helmin ja lankonsa Uunon (Winter) kanssa Haapavedellä lausahti: "Minä en oikein usko tätä todeksi. Odotan joka hetki, että ainakin joku lapsista törmää sisään kysyen: "Äiti, mitä minä tekisin?" - Perheestään ja ansiotyöstään huolimatta Aino-äiti ehti olemaan mukana sukulaispiirin jäsenten merkkitapahtumissa rauhallisena, ystävällisenä ja luottamusta herättävänä. - Suuret murheet saapuivat perheeseen sotiemme myötä ja niiden jälkeisenä aikana: kahden juuri miehuusikään ehtineen pojan ja aviopuolison menettämiset.

Jo nuoruusvuosinaan Aino oli ollut läheisessä yhteydessä sukulaisiinsa, varsinkin serkuksiinsa. Myös hänen vanhempiensa ikäpolveen kuuluvat tunsivat hänet ihmisenä, jolla oli myötäelämisen taitoa ja auttamisen halua murheellisten tapahtumien kolhaisemien varalle. Myöhempinä ikävuosina tämä ilmeni työkentän ulottamisena apua ja tukea tarvitseviin yleensä. Tätä osoittaa hänen aktiivinen osallistumisensa Mannerheim-liiton sotakummi- ja lasten kesäsiirtolatoimintaan sekä rajasotilaskotityöhön. - Korkean ikänsä takia hänellä ei ollut mahdollisuuksia osallistua sukuyhdistyksemme kokouksiin, olletikin kun ne ovat olleet kaukana Kajaanista Hän oli kuitenkin aina asiallemme myönteinen ja muisti jollakin tapaa terveisensä lähettää. Häneltä on lapsille ja lapsenlapsille pesiytynyt sukuyhteisöön kuulumisen aktiivisena toimintana toteutuva asenne. - Musikaalinen lahjakkuus, joka lapsissa ja lapsenlapsissa puhkeaa esiin, on varmasti ainakin osittain häneltä perittyä. Opiskeluaikoinaan Helsingissä hän mm. harjoitti musiikkiopintoja rouva Flodin-Leclerque'en johdolla.

Aino Hirvensalon luonteenominaisuuksiin kuului ehdoton luotettavuus ja rehtiys. Kaikki hänen kotiinsa saapuvat saivat yhtäläisen vastaanoton ja kohtelun "arvoon ja säätyyn" katsomatta. Eroa, ei tehty meidän lasten ja "naapurin kakaroiden" välillä. Tämä on "Aino-mummin" lapsenlapsien mieliin painunut ja erityisesti arvostama ominaisuus isoäidissään.

Aino Hirvensalolla oli harvinainen onni saada viettää elämäniltansakin omassa kodissa, samoin säilyttää henkinen vireytensä elämänsä viimeisiin hetkiin saakka. Kaivaten ja kunnioittaen muistamme häntä.

Taimi Kyyrö

VUOSIKOKOUS 20.10.1975

Vuosikokous pidettiin Helsingissä. Kokoontumispaikaksi oli tällä kertaa valittu Karjala-talo, jonka Laatokka-saliin kerääntyi 34 yhdistyksen jäsentä vuotuista palaveria pitämään.

Alkajaisiksi kokouksen "emäntinä" toimineet Eeva Laine ja Sirkka Montonen tarjoilivat kahvia yhdistyksen esimiehen Taimi Kyyrön valmistamien suussasulavien leivonnaisten kera.

Taimi Kyyrö lausui muistosanat kolmelle edesmenneelle yhdistyksen jäsenelle, Hanna Äyräpäälle, Eero Rytköselle ja Aino Hirvensalolle, joiden muistoa kunnioitettiin hetken hiljaisuudella.

Varsinaisen kokouksen puheenjohtajana toimi Kauko Laine ja sihteerinä Kirsti Salminen. Yhdistyksen esimieheksi vuodeksi 1976 valittiin yksimielisesti uudelleen Taimi Kyyrö. Hallituksen erovuoroisten jäsenten - Pirkko Voipio, Mervi Aaltio ja Kirsti Salminen - tilalle valittiin Ville-Pekka Kyyrö, Kauko Laine ja Kirsti Salminen. Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin Bette Hirvensalo ja Pekka Salminen, varalle Paula Rytkönen ja Pentti Voipio.

Yhdistyksen jäsenmaksu päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti korottaa viideksi markaksi 18 vuotta täyttäneiltä jäseniltä.

Kokous hyväksyi myös hallituksen ehdotuksen siirtyä noudattamaan yhdistyksen sääntöjen 6 §:n edellyttämää käytäntöä, jonka mukaan toimikausi on kalenterivuosi. Tilikauden osalta ko. käytäntöä on noudatettu jo useita vuosia.

Tuntematon yhdistyksen jäsen oli lahjoittanut 200 mk vuosikokousjärjestelyihin. Näin Sukusanomien kautta esitetyt kiitokset tavoittanevat lahjoittajan.

Vuosikokoukselle oli saapunut kaksi tervehdystä Saksasta, Toivi Valtavuolta ja Kaarina Dehlsiltä.

Välillä Erkki Hirvensalo riemastutti läsnäolijoita lausumalla Antti Rytkösen runon "Mansikkavaras".

Musiikillisesta puolesta huolehti tällä kertaa oivallinen kvartetti "Köyhät Ritarit", jonka jäsenistä kaksi on yhdistyksen jäseniä, nimittäin Eero Hirvensalo ja Martin Smeds.

Lopuksi saatiin kuulla Unto Rytkösen mainio "seikkailukertomus" hänen yli kaksi kuukautta kestäneeltä matkaltaan Persian lahdelle ja takaisin öljytankkeri Tiiskerin mukana kesällä 1973.

A.J.Europaeuksen jälk. sukuyhdistys
Tilinpäätös 31.12.1974

POIMINTOJA

Samuel Lehtonen on valittu piispa Nikolaisen jälkeen Suomen kirkon edustajaksi Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskeskuskomiteaan Nairobissa pidetyssä Kirkkojen maailmanneuvoston viidennessä yleiskokouksessa.

Anna-Liisa Malkavaaralle on Tasavallan Presidentti 6.12.-75 myöntänyt Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristin.

Osmo Rasilolle on Tasavallan Presidentti 6.12.1975 myöntänyt Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkin.

Anni Rytkönen on luovuttanut sukuyhdistykselle miehensä Heikki Rytkösen runovihkoja ja eri tilaisuuksiin kirjoitettuja yksittäisiä runoja, joista suurin osa on 1900-luvun alkuvuosilta.

Maunu Kitusen kilpailuehdotus Helsingin Linnanmäki-tornia varten jakoi toisen palkinnon kahden muun ehdotuksen kanssa. Ensimmäistä palkintoa ei jaettu.

Irja Pöyhönen on kertonut, että rovasti Juho Pöyhösen saarnoja on tallessa ja että Haapavedellä on silloin tällöin kokoonnuttu perheseuroihin, joissa näitä saarnoja on luettu.

Haapavesi oli vuoden 1975 juhannuspitäjä. Radiossa haastateltiin Anja Pöyhöstä ja Anna-Liisa Malkavaaraa, jotka kertoivat Haapaveden emäntäkoulun toiminnasta ja varsinkin sen perustajasta Nora Pöyhösestä (o.s. Europaeus).

Liperin kunta vietti 100-vuotisjuhliaan 1.-7.6.1975. Yrityksistään huolimatta hallitus ei saanut juhlaviikon ohjelmaa ajoissa käytettäväkseen, joten juhlallisuuksiin ei voitu osallistua.

Kaarlo Virilanderin teoksessa "Herrasväkeä, Suomen säätyläistö 1721-1870" sivuilla 291-292 kerrotaan moniin seurakuntiin juuttuneen samaa pappissukua polvesta polveen jopa yli sadaksi vuodeksi Yhtenä esimerkkinä mainitaan Europaeus-suku, joka vaikutti Parikkalassa 140 vuotta.

Bertel von Bonsdorffin teoksessa "The History of Medicine in Finland 1828-1918" mainitaan useissa eri kohdin Matti Äyräpää ja hänen mittava osuutensa Suomen hammaslääketieteen kehittäjänä

Missä lienee Selma Pankakosken sukuyhdistykselle lahjoittama rovasti A.J. Europaeuksen ja hänen ensimmäisen puolisonsa Sofia Wilhelmiina Boijen vihkisormus. Lahjoitus on tehty vuosikokouksessa 26.9.1954 ja siitä kertoa Sukusanomat numerossaan 4-6 (13-15). Hallitus olisi kiitollinen sormusta koskevista tiedoista, jotta voitaisiin todeta sen olevan tallessa.

HENKILÖTIETOJA

Henkilötietoja-palsta on varmaankin puutteellinen. Hyvät sukulaiset, toimittakaa tietoja erilaisista tapahtumista yhdistyksen esimiehelle Taimi Kyyrölle.

Taimi Kyyrö:
ULLAKON KÄTKÖISTÄ PÄIVÄNVALOON

Äitini äiti Natalia Rytkönen hankki aviopuolisonsa Sippolan rovasti Aron Johan Rytkösen kuoltua v. 1902 itselleen Sippolan kirkonkylästä maantien varresta Sippolan hovin metsänvartijan asuntona käytetyn rakennuksen. Sitä kunnostamalla ja hiukan laajentamalla -seurakuntalaisetkin osallistuivat talkoovoimin työhön - saatiin aikaan lähinnä lämpimän vuodenajan asumus pitäjän entiselle ruustinnalle. Talvet oli tarkoituskin viettää Haminassa, jonne Selma-tytär oli jo asettunut asumaan saatuaan toimen Haminan Suomalaisen Yhteiskoulun saksankielen opettajana ja sittemmin myös sen johtajattarena. Mummo saattoi syksyisin viipyä Repäsevässä, jota nimeä Sippolan kodista ruvettiin käyttämään, pitkällekin syksyyn korjaillen satoa puutarhastaan, jonka hän uutteralla työllään pienen kotinsa ympärille loi. Väliin joku suvun nuorista oli siellä hänen seuranaan syksypimeiden "mörönsyöttinä". Ainakin Ella Kitunen oppikoulunsa läpikäytyään ennen yliopistolukujen aloitusta vietti siellä syksyn mummoni seuralaisena. Selma ja Haminassa vielä kouluaan käyvä Hertta-tytär pääsivät sinne vain sunnuntaiden tienoissa käväisemään.

Repäsevä on tätä nykyä Natalia Rytkösen nuorimman lapsen, Hertan, vanhimman pojan Toivon perikunnan hallussa. Ullakolta ovat talon nykyiset haltijat ottaneet talteen sinne aikoinaan Sippolan pappilasta tuotua, Haminasta kulkeutunutta ja suoraan Repäsevään lähetettyä, sukuseuramme kannalta kaiketi mielenkiintoista ja arvokastakin aineistoa. Siihen sisältyy kirjeitä, rovastien A.J. Europaeuksen ja Aron Johan Rytkösen saarnojen käsikirjoituksia, runoja, puheita, vanhoja todistuksia, tilikirjoja, vanhoja valokuvia, lehtiä, kirjoja jne. Toivo-veljeni on joskus ennen sotiamme lähettänyt professori Eino Suolahdelle vanhoja kirjeitä Matti Äyräpään elämäkerran tutkimista varten. Mahdollisesti ne on sittemmin tallennettu Toivo Valtavuon keräämään kirjokokoelmaan, joka nyt on valtionarkiston suojissa. Tällä hetkellä on kaikki jäljellä oleva tämän kirjoittajan hallussa. Pikkuhiljaa olen pyrkinyt aineistoa järjestelemään, kaikkein ensiksi kirjeitä ja valokuvia. Tuntuu siltä, että asiantuntijan apua tarvitsen, ennen kuin saadaan selvitetyksi, mikä todella on säilytettäväksi tarkoituksenmukaista tallentaa, ja missä minkin paikka on. - Toivo Kyyrön vanhin poika, Antti-Jussi oli jo tehnyt alustavan työn lajitellessaan ja pakkaillessaan kaiken löytämänsä.

Kuhmon kirkossa v. 1869 Aron Johan Rytkösen pitämä Joulupäivän aamusaarna, joka on lehtemme tässä numerossa, on peräisin tästä aineistosta. Lisäksi mahtunee lehteemme vielä otteita muutamista kirjeistä, jotka on melko umpimähkäisesti valittu eri vuosikymmeniltä ja ovat eri henkilöiden kirjoittamia.

I. Natalia ja Aron Rytkösen yhteinen kirje pojilleen Antille ja Kallelle, jotka käyvät koulua Hämeenlinnassa.

Kontiolahti 7 p. Lokakuuta 1885.

(Natalia aloittaa)

Rakkaat lapset Anders ja Kalle!

Paljon kiitoksia viime kirjeenne edestä, jotka saimme toissa päivänä eli maanantaiaamuna. Ikävä kuulla että siellä on tautinen aika; mitä tautia siellä liikkuu? Jumala varjelkoon teitä lapsiani sairastumasta! Me olemme täällä olleet Jumalan kiitos jokseenkin terveet, eikä täällä muuallakaan ole taudeista erittäin kuultu, paitse kirkkoväärti jonka toinen käsi ja jalka oli tullut tarmottomaksi, vaan nyt kuuluu jo olevan parempi. Mamma aloittaa ommella teille semisettiä ja kauluksia, vaan jättää ne lopetettavaksi kunnes tulette kotiin joululuvalle että voisi koetella ja saisi paremmin käymään. - - - - - Kun Hertalta kysytään: missä Antti ja Kalle niin hän vastaa: missä?
Otto kävi täällä viivan tekemässä kun olin poikessa. [ Kirjepaperille on todellakin vedetty ylimääräinen viiva, joka mammaa nähtävästi vähän harmittaa. Otto Erkki oli yksi kotosalla olevista pikkuveljistä. ] Pappa tuli vasta kirkosta koulupoikia luettamasta. Mamma on tänäpäivänä laittanut hapankaalia talveksi. -

(Aronin kirjoittama)

Jos panisitte sen Starkin Roomalaisepistolan pakettiin ja laittaisitte tänne postissa; vaan pakettiin ei saa panna mitään kirjettä, sillä siitä on sakko. - Varokaatte pojat, ettette mene huonolle jäälle, kun järvet alkaa jäätyä. - - - - - Pappa lähtee nyt kylpemään, siis hyvää yötä rakkaat poikaseni! Olkaat ahkerat ja siivot? - - - - - (Natalia lopettelee kirjeen) Mamma oli Herttaa baadaamassa ja nyt lopettaa kirjeensä, eikä olekaan muuta sanomista kuin mitä Pappa jo on sanonut. - - - - - Sanokaa terveisiä Tante Lindgrenille [ Pojat asuivat leskirouva Lindgrenin luona, joka piti heidät ynnä muitakin koululaisia täyshoidossa. Myöhemmin muitakin Rytkösen veljessarjan poikia samoin kuin myös Selma-tytär saivat koulukodin "Tante Lindgrenin" luona. Beckerit olivat Hämeenlinnassa asuva sukulaisperhe, jonka äiti, Hilda von Becker oli Natalian serkku. ] ja Beckeriin kun tapaatte. Kuin joudatte niin kirjoittakaa kotiin. Paljon terveisiä Selmalta Otolta Henniltä Martilta ja Hertalta. Teidän omat

Pappa ja Mamma

Anna Leena ja Sanna myös laittavat terveisiä.

II. Hertta Rytkösen kirje Kalle ja Selma Rytköselle Mörsillin sanatoriumiin Ruotsiin

Sippulassa 7 p. Kesäk. 1898

Hyvät Kalle ja Selma:

Niin, nyt ne on sitte ne häät olleet ja menneet. Lauvantai-iltana tulivat Olga, Hilja ja heidän äitinsä tänne. Antti tuli vasta sunnuntai-aamuna, sillä hän oli unohtanut jotain naimakirjoja ja hänen täytyi jäädä yöjunaan. Meillä täällä mamman kanssa on ollut hyvin paljo puuhaa. Perjantaina siivosimme kaikki huoneet ja lauvantaina leivoimme. Emme paljo ehtineet pieniä leivoksia leipoa. Olgalla oli enempi yksinkertainen hääpuku, mutta kumminkin hyvin sievä. Se oli valkeata jossa oli kaksi pientä sydämmen kuvaa vastatusten. Me saimme Hiljan kanssa sen suuren kunnian, että viedä tyynyt Antin ja Olgan eteen. Otto ja Heikki olivat molemmat niin frakkiin puettu. Siinä hääkiireessä niin Heikki poltti otsansa, kun pani siihen vahvaa lysoolia. Nyt siinä on kaksi niin komiaa merkkiä. Sunnuntaina lähetettiin kutsut häihin. Vallesmannilaiset eivät ollenkaan tienneet mitä varten heitä oli kutsuttu, mutta tulivat kumminkin. Vähäsen tanssittiin rinkileikkiä. Kello 1/2 12 läksivät Antti ja Olga ja Olgan äiti, mutta Hilja jäi vähäksi aikaa tänne. Viipurilaisia ei ollut ketään täällä. Eilen olimme kasvia hakemassa. Kirjoittakaa pian.

Terveisiä hyvin paljon
Hertalta

III. Mikko Rytkösen kirje mummolleen ja Selma-tädille Sippolaan. Kirjeen varsinainen kirjoittaja on tietenkin hänen isänsä Heikki Rytkönen.

Vääksyn kanavalla 10/7-25

Rakas Iso-äiti ja Selma-täti

Synnyin jo viime kuun 27 päivänä kello 2 yöllä, vaikka en ole aikaisemmin kerinnyt Teille ilmoittamaan tulostani maailmaan. Olen kyllä koittanut välistä huutaa, että kuulisitte, mutta kuuluu olevan niin pitkämatka, että huutoni kai ei ole Teidän korviinne saapunut. Olin jo lisääntynyt painossakin melkein puoli kiloa.

Pääasiallisesti minä nukun ja syön. Siinä meneekin koko minun aikani. Nyt ymmärtänette, miksi minä en ole voinut aikaisemmin kirjoittaa ja isän käsikin on ollut kipeä, joten hänkään ei ole voinut kirjoittaa. Isällä on muuten ollut näitä aikoja paljon työtä ja kiirettä, eikä kerinnyt Sippolan Säästöpankin juhliin runoja lähettämään. Ihmishenki ja terveys kun on kysymyksessä, täytyy kaikki muut seikat syrjään jäädä.

Yksi vanha tantta, Maiju Pöyhönen, kävi täällä ja viipyi muutamia päiviä. Unto serkku sairasti keltatautia, josta on jo kuitenkin parantunut. Jaakko veljelläni oli korva kipeä, mutta sekin on taas terve. Kaisa voi hyvin. Täällä on ollut tavattoman kuuma, niin että minä olen hikoillut oikein kovasti.

Koska Te sitte tulette minua ristimään? Ei sillä asialla mitään kiirettä ole, sillä minä olen Mikko, Jaakko on minulle sen nimen antanut. Sitte kun Teille sopii, niin pappi tulee minua kastamaan ja Te tulette juhlavieraiksi. Mutta kastaaminen voi mennä vaikka syksyyn, jos haluatte.

Paljon terveisiä!
Mikko

IV. Ja lopuksi vielä runo,

jonka tekijästä enempää kuin valmistumisajastakaan ei ole tietoa. Ajoittaisin sen 1900-luvun alkuvuosiin. Se on mahdollisesti Erkki (Otto) Rytkösen käsialaa, mutta yhtä hyvin tekijä saattaa olla täysin suvun ulkopuolinenkin henkilö.

HAMMASTEN LAULU MATTI ÄYRÄPÄÄLLE

Oi, terve ystävä Tohtori, Matinpäiviäs onnitan
Nenä, leuvat, hampahat vaativat, että laatisin laulelman.

Nenä kiittää, ett' olet laittanut sen selkähän satulan,
Jos kuka nyt hyppisi nenällen, sais' istuimen mukavan,

Moni "koiranleuka" se kiittelee sitä luusepän taitoa,
Joka leukaluit' ihan uusia voi luoda ja loitsia.

Vaan hammasparvi se parhainta toki käski mun lausua:
Kuink' aina heitä olet muistanut tämän maailman vaivoissa.

Elämä kova on pähkinä, ylen vaikea purtava,
Sen vuoksi hampahat murtuvat. Sinä toimitat uusia.

Ja sitten vielä kun hammastaa tääll' ihmiset toisiaan
Niin vanhat hampahat katkeaa, Sinä uusia laitat vaan.

Kun irvihampaan missä näät, virastansa ne luovutat
Ja niiden paikalle istutat taas hampahat siivommat.

Elä kauan, vartija hammasten ja kasvata armeijaa,
Joka hammasparvemme suojelee kovan kannikan tarpeena.

Ystävän kynä

HYVÄÄ JOULUA JA

ONNEA ALKAVALLE UUDELLE VUODELLE

SUKUSANOMAT