Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1975 Kesäkuu No 1 (51)

VALOKUVIN TALLENNETTUA JA RUNOMITASSA KERROTTUA

"Aaprahaimin helmassa on Mirrin hyvä maata.
Palsamilla voitamasta paiseita ei laata.
Lintuja jos haluaa ei tartte nousta puuhun.
Paratiisilintuset ne lentää suoraan suuhun."

Yllä oleva on muistitietona säilynyt pätkä runosta, jolla Erkki Rytkönen Sippolan pappilassa lohdutteli kissansa menettänyttä isoa siskoaan Selmaa joskus 1880-luvulla. Mitä muuta lienee myötätunnon ilmaisuun sisältynyt. Nykyisistä suvun jäsenistä tiskin kukaan tiennee. Kirjoitettuna se ainakaan toistaiseksi ei ole mistään esiin tullut.

Sippolan pappilan väki piti tuolloin nähtävästi luonnostaan lankeavana seikkana pukea runon muotoon jokapäiväisen elämän tapahtumien virittämät tunnelmat, yhtä hyvin iloiset kuin murheellisetkin. Runoja kirjoittelivat kaikki muut paitsi perheen äiti, ruustinna Natalia Wilhelmiina, ja nuorin tytär Hertta, perheen kuopus. Sisarussarjan jäsenet lähettivät toisilleen ja varsinkin äidilleen runomittaisia kirjeitä ja kortteja uusilta asuinsijoiltaan itse kunkin vuorollaan siirryttyä pois Sippolasta.

Veljessarjan vanhin, runoilija Antti Rytkönen toi vuosikausia nimimerkkiä "Anssi" käyttäen Uudessa Suomessa päivän tärkeimmät uutiset kaiken kansan luettavaksi tiivistäen sanottavansa muutaman rivin mittaiseen runonpätkään. Sukuseuramme vanhimmat jäsenet ne vielä muistanevatkin.

Hämeenlinnaan kirjakauppansa ja kotinsa jo nuorella iällä perustaneen Enokin äidilleen, sisarilleen ja joillekin muillekin sukulaisilleen lähettämistä korteista on muutamia kymmeniä käytettävissäni. Kortit ovat "Nokin" itsensä tavallisimmin perheestään ottamia valokuvia, joiden aihe ja kääntöpuolella oleva teksti täydentävät toisiaan. "Riimittelyyn" Isä-I. pystyi yhtä hyvin suomen-, ruotsin- kuin saksankielelläkin.

Seuraavaan olen valinnut eräistä korteista poimittuja pätkiä. Valitettavasti Sukusanomat ei ainakaan tällä kertaa saanut aikaan kuvitettua laitosta. Seuran hallituksen kokouksessaan marraskuussa 1974 asettama lehden toimituskunta (Kirsti Salminen, Antti Rasilo, Taimi Kyyrö) mietiskelee, mitä mahdollisesti asian hyväksi saatettaisiin tehdä.

"Kuvapostista" on varmasti paljon kadonnut. Kotien hajoamiset, muutot, ovat tehneet tehtävänsä. Nyt käytetyt kortit ovat pääasiassa vuosilta 1915 - 1918, jokunen myöhemmältäkin ajalta. Olen pyrkinyt ottamaan ne aikajärjestyksessä esiin. Toisista ei voi tarkalleen selvittää päiväystä, voipa se puuttua kokonaankin.

22.1.1915

Valokuva Liisa-tyttärestä pikkuvauvana kapaloihin ja villahuiviin käärittynä. Teksti on lyhyt ja asiallinen:

"Ei asiaa tän kummempaa lie tällä kertaa mulla:
Tahdon vain näyttää naamani ja piirtää:
Skraba-Bulla"

25.?.1915

Kuvassa perheen vieraita, kaksi eleganttia naista Hatunniemen laiturilla.

Kääntöpuolella selvitys:

" Kiitos marjoista makeoista, joit' Antti akkoineen meille toi.
Kyllä illalla ihan varmaan lapset riemusta karkeloi.
Terveiset Anna Charpentier'ltä.
Ilahuttaisko Teidän mieltä
valokuva, min eilen otin,
kun matkallaan Arajärven kotiin
hän astumassa on laituriin
(siskontytär se toinen siin'.) -
Merkkipäivää me viettää voitiin
vanhin poika kun konfirmoitiin. -
Kesäloma tais jäädä multa;
joutuin kuluvi kesäkulta. -
Sairauteen meni meiltä kevät,
päivät elokuun lähenevät.
Rästiin jäänyt on paljon töitä,
enkä valvoa jaksa öitä,
siksi täytyvi uurastaa,
jott' ei jouten juur' olla saa.
- "Vanhin mies" täytyi panna pois.
Muuten vaikea ollut ois
viime aikoina toimeen tulla,
ellei apuna oisi mulla
Ella aamusta iltaan asti
Kirjakaupassa ahkerasti.
- Nyt on Ellalla "kesäloma".
Vaatii osansa koti oma."

22.8.1915

Olavi ja Hillevi Hatunniemen kesäkodin portin pylväille kiivenneinä:

"Tapa ain' on aamuisin Hillevin ja Olavin
sängystänsä travata, portti auki avata,
jotta Isä lähteissään nousematta pyörältään
saattaa siitä kulkea, sitte portti sulkea.
Sitten portin pylvähille. Näytetäänkös ylvähille?
Päivä muutamainen vaan maalla enää asutaan."

26.8.1915

Hillevistä kuva pellon pientareella, ja runo:

"Syksy on tullut ja poiminta sienten
Käynnissä koulu on lasten ja pienten
Hilleri myös jo "koulua käy",
vaan ei sitä vakavasti ottavan näy,
keskellä tuntia kertoilla voi
mitä sylki vain suuhun toi. -
Tänään lähellä myllyn tokeen
Hilleri tipahti suin päin jokeen,
mutta ei uponnut, rantaan ui,
hetkisen huuteli huhhuhhui!
Kotia lippas ja vaatteita vaiht' -
kohta kai seikkailu mielestä haiht'."

- - - - 1915

Liisa ison veljen Talven sylissä:

"Eilen oltiin kesämailla poimimassa sientä.
Saatiin kolme korillista eikä aivan pientä.
Kasvitarhan satoa myös kukkakaalinpäitä,
punajuurta, porkkanaa ja muuta "niitä-näitä".
- Hilleri on pari päivää tilassakin maannut;
saman verran jalkehilla taas jo olla saanut.
Mummoa taas nämä tahtois tervehtimään tulla.
Toinen taitaa olla Talla, toinen Skraba-Bulla."

14.9.1916

Valokuva omasta uudesta huvilasta; pätkä mukana seuranneesta runosta:

'Nyt on meilläkin "Repäisevä" nimeltä Pihlajamäki.
Sinne muuttaa, kun koittaa kevät isä-Iinokin väki. - -
Kyll' on armasta ajatella kesämökkiä omaa,
jossa lapset ja mamma Ella viettää saa kesälomaa. - -
Ei se mökki oo suuren suuri eikä pienoisen pieno:
kyllä mahtuvi siihen juuri koko joukkomme hieno.
Vielä lisäksi vierahiksi suuri Rytkösen suku,
sillä suuri on siellä siksi asuinhuoneitten luku."

13.7.1917

Hertta-sisarelle Pulkkilaan kuva Sippolasta, jossa Repäsevän (mummon kesäasunnon) metsänpuoleiselle kuistille on kerääntynyt suuri sukulaisjoukko:

" Aattelit kai, jotta minne Isä-I jo saikaan,
kun ei häntä kuulunut niin kovin pitkään aikaan.
Kuljettu on tuolla puolen Hämeenläänin rajaa
Ellan kanssa katsomassa meidän Mamman majaa.
Nuorin poika, Olavi, myös kera oli siellä,
viikon loppuun viivähtävi Mummolassa vielä.
Ensin Asikkalan Annin avasimme aisat;
kera vietiin vierahiksi Annit sekä Kaisat.
Vielä eksyi emännistään sinne Pöyhös-Maija
- Muutapa en tällä haavaa muistaakaan mä taija.

Terveisiä. Isä-I."

3.3.1922

"Perhekuva" Olavista Matti sylissään, Liisa pallilla vieressä istumassa, - lähetetty Hertalle Pulkkilaan:

"Liebe Hebe (Enokin antama lempinimi Hertalle)
Koska me yhdessä jälleen vanhenemme,
niin onnitelkaamme toinen toisiamme."
(Selvitykseksi mainittakoon, että Enokilla ja
Hertalla oli yhteinen syntymäpäivä, eroa oli täsmälleen kymmenen vuotta.)

26.10.1926

Matin nimissä Samppa-serkulle Haminaan lähetetty kortti:

"Tunnetkos sa Samppa serkku, kuka kulkee täällä,
Se on Matti marakatti yks'öisellä jäällä.
Tänään saatu talvitakki minulla on päällä.
Minulla ei muuta työtä: seisoa ja tirkistää,
kuinka isä itseänsä avannossa virkistää.
(Älä kerro kellenkään, tää nääks' on luvatonta.
Heikkoon jäähän vajonnut on lapsukaista monta.)

Sorjens Mamppa
Merveisin Tatti"

29.2.1932

Kolmen kortin sarja lähetetty Taimi Kyyrölle Helsinkiin, kuvissa abiturienttien ajelua Hämeenlinnan kaduilla. Yhden kortin takana:

"Kerran liukkaalla kelillä mä laskin mäntyä kohti.
Siitä seuraus joksikin, aikaa invalidiksi johti. -
Eipä sentään sen pahemmin, ma ett'en töissä ois ollut.
Jospa tässä lie kerrakseen nyt "pakistua" taas tullut."

Eenokki piti väliin huolen myös siitä, että suvun muidenkin perheiden tapahtumat tulivat "Sippolan mummon" tietoon, ja kertoo niistä äidilleen väliin lähettäen jopa saamansa kirjeetkin äitinsä luettaviksi. Tässä pieni esimerkki:

25.9.1915

Kuvassa Elsa-Maija vallan "naku-pellenä", ongenvapa olallaan, lieneekö ollut kalaan lähdössä vai leikkineekö muuten vain jotain metsänneitoa hiukset hajallaan.

Ja runo:

"Lähetän nyt Äiti. Sulle kirjeet, jotka saapui mulle,
kirjeet Hertan, Pappa Heikin, joka aina muistaa leikin.
Kyllä kait ne mieltäs Sun ilahuttaa, niin kuin mun. -
Tekla-täti-vuolle-Wallan laitoin kuvan Liisan-Tallan.
Siihen kirjoitin ma näin (taikka jotain sinne päin):
Teklan päivän kunniaksi tässä kakarata kaksi
iloisesti irvistää. Tottahan Sa tunnet nää?
Talla sekä Skraba-Bulla näin nyt tahtoisivat tulla
onnittelut tuomahan, toppa-kahvit juomahan. -
Jos me tultais kaikki juuri, meit' ois joukko liian suuri
siks' nyt kummityttö saa "kummipoikaa" edustaa,
toivoin että Sulle vasta monta omaa lastenlasta
tulevaiset vuodet tuo. - Eljen Tekla Waltavuo. - - - -
Paljon terveisiä taas. Vielä kai on kaalit maass'.

Isä-I

Päiväämätön

Elsa-Maijasta, perheen vanhimmasta tyttärestä kuva tämän täyttäessä 15 vuotta. Kortti on lähetetty mummolle Haminaan Wilhelmiinan päivän onnitteluiksi toukokuussa 23.5.1920:

"Onnea Wilhelmiinalle tahdomme toivotella
minä ja veikot, siskoni, Isä-I, Mamma Ella.
Annappa Selman selostaa, kuvassa mitä tässä.
Näin juhlittu ei ennen lie mua viel' elämässä.
Mä, nähkääs, kun vielä virua saan tautivuotehella,
ja turhaan ylös yritän ma siitä ponnistella. -
Jokos Te kohta siirrytte Sippolan laitumille?
Terveiset täältä Selmalle ja Eero Aronille.

Elsa-Maija ja toiset.

Elsa-Maija on kuvassa todella kukkien ympäröimänä. Niin hän on saman vuoden syyskuussa saapuneessa valokuvassakin, mutta silloin pois "nuorena nukkuneena". Korttiin ei ole runoa syntynyt, ilmoitus vain perhettä kohdanneesta murheesta.

Ja viimeisenä vielä Selmalle Sairion parantolaan lähetetty tiedotus:

13.6.1933

"Liebe Schwester,

Tulipa viesti Viipurista. Lopun arvannetki:
Tädillemme rakkahalle koitti lähtöhetki.
Lauvantaina kello kolme Ristinmäen retki.

Sydämellisin terveisin
Nokki"

Taimi Kyyrö


Ella Kitunen:
HAIKON KARTANON VAIHEISTA SUKUHISTORIAMME KANNALTA

Jatkoa edellisestä numerosta

Siirrymme sitten 1600-luvulle, vähän lähemmäksi nykyaikaa. Silloin Haikon kartanon omisti Anna Svanström. Hänen isänsä oli muistaakseni ollut tullivirkamies ja oli äskettäin aateloitu. Tällä Anna S:llä oli tytär Ebba S., joka siis oli Haikon tuleva perillinen. Haikossahan on hyvin suuret metsät. Tuo puistokin on kai ollut 10 ha ja on ehkä vieläkin, ja siellä huutelivat huuhkajat. Drägsbyn kartanossa, joka silloin oli sattumalta Stålarmien välityksellä joutunut Uggla-suvulle, oli nuori sotilashenkilö, muistaakseni kornetti Carl Uggla. Kun Ebba S. ja tämä kornetti olivat siinä alle 20-vuotiaita (heistä ei ole tarkkoja syntymälukuja, mutta jostakin olen päätellyt tämän heidän iäkseen), ja kun huuhkaja ruotsiksi on 'uggla', niin sanottiin vähän runollisesti, että tässä oli kohtalonomaisuutta, ja niin näistä nuorista tuli pari. Tämä tapahtui 1670-luvulla. Heillä oli vain yksi poika Gustaf Augustin.

Carl Uggla joutui heti sotaan ja sanotaan, että hän ei päässyt koskaan kotiin palaamaan. Hän kaatui rintamalla jossain Riian tienoilla. Se oli v. 1678, ja niin Ebba S-Uggla oli siellä yksin nuorena leskenä, ja hänellä oli pieni poika ja kaksi suurta kartanoa, joita hän koetti parhaansa mukaan hoitaa. Ei ihme että hän ei jaksanut ehkä aina pysyä tasapainossa. Asiakirjoissa mainitaan riitoja naapureiden kanssa. Vaikeuksia tuli pitkin matkaa, mutta hän koulutti poikaansa. Tämä oli kai 14-vuotiaana muistaakseni Turun yliopistossa, mutta joutui sitten sotilasuralle niin kuin oli yleistä siihen aikaan, kun oli alituisia sotia suurvaltojen mitellessä voimiaan. Ruotsihan oli niihin aikoihin suurvalta ja sillä oli hyvin huomattavat ekspansiopyrkimykset.

G.A. Uggla meni sitten naimisiin 1698 Katariina Rehbinderin, vapaaherrattaren kanssa, ja heillä oli kaksi lasta. Tytär oli Ebba Elisabet Uggla (toisissa lähteissä on Eeva Elisabet). En tiedä onko Ebba ja Eeva pidettävä samana nimenä tai olisiko tämä Ebba ollut sitten äidin mukaan siihen tullut. Sitten oli vielä nuorempi veli, mutta keskitymme nyt tähän E.E. Ugglaan. Sota riehui ja G.A. Uggla kaatui Kannaksella Systerbäckin luona. Systerbäckhän vastaa myöhempää Rajajokea, sen uomahan on vaihdellut. Tästä taistelusta on säilynyt kuvauksia. Veljeni Aarnen kanssa kerran totesimme, että se oli hyvin uljas taistelu suurta ylivoimaa vastaan. G.A. Uggla kaatui siellä 1703, ja se oli hyvin lähellä niitä seutuja, missä lähes kaksi ja puoli vuosisataa myöhemmin, v. 1941 Karisalmessa hänen jälkeläisensä Jaakko Juhana Kitunen kaatui ja Aarne Veikko Äyräpää katosi, niin että historia ikäänkuin toistuu.

Mutta täällä Drägsbyssä oli siis Ebba S - U. Minä käytän aina kahta nimeä, kun etunimet ovat niin samanlaisia, että muistaisimme, että hän oli siis Haikon nuori perijätär, ja hän oli siis taas yksin. Mies oli kaatunut ja poika oli kaatunut, mutta kartanot Drägsby ja Haikko oli hoidettava. Kuusi vuotta pojan kaatumisen jälkeen 1709 sota oli tullut yhä ankarammaksi, ja Pultavan taistelun jälkeen (se oli juuri 1709) venäläiset alkoivat yhä enemmän hävittää Suomea. Haikon kartanoon juoksi sinä vuonna renkipoika sisälle ja sanoi, että vihollisen laivasto on tässä Haikon lahdella, ja silloin alkoi suuri huoli. Porvoon kaupunki oli hävitetty, ja myöskin kartanoita poltettiin. Erikoismainintaa Haikosta ei ole minun tietooni tullut, mutta arveltiin että senkin rakennukset silloin menivät. Mutta Ebba S-U. ei tästä masentunut vaan koetti yhä pitää kaikkea koossa. V. 1711 tuli uusi hävitysrynnäkkö ja silloin hänen sanotaan pakanneen tavaransa 18 suureen kirstuun ja piilottaneen ne erääseen torppaan. Ne olivat sieltä kyllä hävinneet, koska on oikeudenkäyntijuttuja vuodelta 1713. Torpan väki ei ollut syyllinen, he olivat kaikki kuolleet ruttoon. Mutta hän kuitenkin aavisti tai epäili jotakuta määrättyä syylliseksi, ketä, siitä ei ole minulla tietoa, mutta ylivoima tuli niin suureksi, että hän pakeni sitten Ruotsiin. Hän otti mukaan pienen pojantyttärensä Eeva tai Ebba Elisabet U:n ja he oleskelevat Tukholmassa. G.A:n vaimo, o.s. Rehbinder ja poika oleskelevat sensijaan Hakoisten kartanossa Janakkalan pitäjässä. Se kartanohan kuului U-suvulle siihen aikaan. Ebba S-U. kuoli Tukholmassa v. 1719, vuotta Kaarle XII:n kuoleman jälkeen.

En tunne tarkemmin, millaiset olot olivat tällä nuorella tyttärellä Eeva Elisabet U:lla. Hän oli siinä 21 vuotias silloin, jos olen oikein laskenut. Mutta muutamaa vuotta myöhemmin, v. 1723 eli 4 vuotta isoäidin kuoleman jälkeen hän meni naimisiin kreivi Ehrenstolpen kanssa. Minulla on vanhoista tauluista valokuvia, jotka olen saanut museon vahtimestarin sekä veljeni Aarnen avulla ja myöskin Toivo Valtavuo auttoi niiden hankkimisessa. Niiden joukossa on kuva peruukkipäisestä, ei mitenkään kauniista miehestä, ja siinä alla on notaari Fredrik Ehrenstolpe. Katselin pitkään että kukahan tämä oikein on ja ajattelin että se on joku virkamies täällä Suomessa ja koetin ottaa selville, missä hän täällä on ollut. Sitten löysin Älgenstjärnan kirjasta valokuvat Ehrenstolpe-suvusta ja silloin jouduin saamaan selville, mistä tämä E-suku oli tullut, joka sitten hallitsi täällä Haikkoa ja Drägsbytä parin sukupolven ajan.

Tämä veikin kauemmaksi kuin Suomen kaupunkeihin. 1500-luvulla oli pienessä Stralsundin kaupungissa Itämeren rannalla vastapäätä Rügenin saarta ollut Brandenburg-nimisiä kaupunginvanhimpia, oltermanneja, ja jonkun vaimo oli omaa sukuaan pormestarintytär von Braun. Sitten muutama sukupolvi eteenpäin, se oli kai 1600-luvulla, siellä oli Walter Brandenburg, joka tuli Tukholmaan virkamieheksi. Niihin aikoihin, Kaarle XI:n aikaan, Ruotsin valta vielä ulottui Itämeren etelärannoille asti, joten muutto Tukholmaan ei ollut mitenkään ihmeellistä. Laskin että tämä Fredrik B. olisi silloin ollut 25-vuotias. Hänestä mainittiin että hän oli presidentinsihteeri, ja muitakin titteleitä hänellä oli. Hän oli Tukholman linnassa erikoisesti Holstein-Gottorpin herttuan palveluksessa.

Tämä H-G:n herttua oli Kaarle XII:n äidin veli ja hänestä ajateltiin Kaarle XII:n kuoltua Ruotsin kuningasta. Pietari Suuri oli kiinnostunut tästä ja kannatti asiaa, mutta se raukesi kuitenkin kun he tulivat liian läheisiksi. Herttua meni naimisiin Pietari S:n tyttären kanssa, mikäli olen historian kirjoista ollut saavinani selville. Ja silloin ruotsalaiset pelkäsivät että Pietarin vaikutusvalta Ruotsiin tulisi liian suureksi.

Mutta kaikista näistä ristiriitaisuuksista huolimatta W.B. säilytti asemansa. Hänet oli aateloitu jo 1691 ja hän asui Tukholman lähellä kartanossa, josta olen saanut postikortin äskettäin. Kartanon nimi on Ängby slott. Se ei ole mikään suuri linna niin kuin ruotsalaiset kartanot usein. Se on kaksikerroksinen herraskartano, ja kävin siellä muutama vuosi sitten. Tukholman kaupunki pitää siitä huolta: maamieskoulu muistaakseni hoitaa sen ulkopuolen; alakerroksessa pidetään usein juhlia ja yläkerros on museona. Kun kävin sitä katsomassa, niin siellä oli paljon esineitä erikoisesti Kristiina-kuningattaren ajoilta.

Tässä on kiinnostavaa tämä aateloituminen- yleensähän oli aateloitu vain sotaherroja. Usein hyvin pienistäkin palveluksista, mitättömistä seikoista ovat monet aatelissuvut saaneet alkunsa, mutta Kaarle XI antoi arvoa virkamiehille. Tätä osoittavat nimetkin, Ehrenstolpe on 'kunniapylväs', ja hänen toisen vaimonsa isä oli myös äskettäin aateloitu ja hänen nimensä oli muistaakseni Ehrenfeldt, 'kunniankenttä'. Kunnialle pantiin suurta painoa.

Ensimmäinen lapsi tästä avioliitosta oli Fredrik E., jonka kuva minulla on albumissani. F.E:sta tuli juristi ja hän oli Svean hovioikeudessa vuoroin siviili- ja vuoroin kriminaalisella osastolla. V. 1723 hän. meni naimisiin tämän Suomesta tulleen E.E.U:n kanssa. Näistä tapahtumista minulla ei ole mitään tarkempia tietoja, mutta tämä F.E. oli luultavasti vielä tässä virassa aina vuoteen 1733, mutta oli myöskin Haikon ja Drägsbyn isäntä vaimonsa kautta. Siellä syntyi 1730 yksi keskimmäisiä heidän kuudesta lapsestaan, Katariina Charlotta Ehrenstolpe, joka sitten joutui Boije af Gennäs-sukuun ja siis siihen sukuun, johon minun isoäitini kuului. Täältä tulivat siis nämä perinteet tätä kautta.

Ehrenstolpen lapsista muistan, että heistä nuorin kuoli vahingonlaukauksen kautta, hän oli kai käsitellyt pyssyä varomattomasti. Useita Ehrenstolpeja ja heidän jälkeläisiään oli sitten korkeissa asemissa Suomessa. Minä kerran tutkin tätä Ehrenstolpe-sukua ja totesin, että heitä on ollut aina Oulua myöten, mutta tässä kävisi liian pitkäksi selvitellä, minnekä he ja heidän jälkeläisensä ovat joutuneet.

Katariina Charlotta oli siis syntynyt 1730 ja meni vähän yli 20-vuotiaana naimisiin upseerin, Kasper Johan Boije af Gennäsin kanssa. Ja sillä tavoin siirtyivät kahden Ehrenstolpe-sukupolven jälkeen molemmat tilat, Haikko ja Drägsby, Boije-suvun haltuun. (Boijeistahan minä olen joskus aikaisemmin sukuyhdistyksessä kertonut, mutta se on niin pitkä historia, että se veisi meidät taas 1500-luvulle ja siitä eteenpäin, niin että siihen ei tässä yhteydessä palata.)

Tämä Kasper J. B. oli kuollessaan everstiluutnantti ja hän oli Savon prikaatissa. Hänestä oli Yrjö Maunu Sprengtporten toivonut Suomen armeijan päällikköä. Silloin uneksuttiin, että Suomi saisi armeijan, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Täällä ajateltiin, että kun Suomi joutui aina vuotamaan verta siinä valtakuntain rajamailla, niin sillä voisi olla omat puolustusvoimansa. Näistä Y.M.S:n puuhista ja Savon jääkäreistä on tohtori Huuskosen väitöskirja, joka minulla on hallussani. Siinä on hyvin tarkasti selostettu armeijan oloja, ja olen kuullut, että tämä kirja on hyvin pidetty esim. Ruotsissa. Siinä on tarkkaan selostettu upseerien asunto-oloja ja sivistystä ja tällaisia seikkoja. Olen tutkinut sen aikoinaan hyvin tarkasti koettaakseni päästä perille, minkälainen oli tämä isoäitini isoisä. Näillä K.J.B:lla ja C.C.E:lla oli 11 lasta, ja eniten olen kiinnostunut kymmenennestä, joka oli Anders Erik Boije, isoäitini isä, myöhemmin siis majuri. Näistä toisista lapsista mainittakoon senverran että vanhin veli, joka oli syntynyt 1?54, löydettiin kuolleena Tranebergin sillan alta Tukholman läheltä. Miten hän sinne oli joutunut, siitä ei ole tarkempaa tietoa, mutta hän poistui kotoaan ja hänet löydettiin sieltä.

Tämä minun isoäitini isä oli syntynyt 1768, mutta hän ei kuitenkaan perinyt Haikon kartanoa vaan sen peri hänen 4 vuotta aikaisemmin, siis 1764, syntynyt sisarensa Anna Helena ja hän meni naimisiin von Essen af Zellie-nimisen upseerin kanssa. (Siinä on jo liikaa samassa nimessä, siinä on sekä von että af, mutta näille tällaisille sanoille pantiin silloin niin paljon painoa.) Tästä von Essenistä on mielenkiintoista, että hänen ja Anna Helenan tytär meni naimisiin yhden rovasti Winterin kanssa Tämän tytär kai oli Maila Talvion, Maila Winterin isoäiti, niin että minä laskin että meidän, minun sisaruksieni ja Maila Talvion isoäidit olivat siis serkuksia. Maila Talvio siis polveutuu myöskin täältä Haikosta, ei hän itse mutta suku, ja hän on siis myös saanut sieltä käsin perinteitä.

Jatkuu


POIMINTOJA

Sukuyhdistyksemme esimiehen, Ammattikasvatushallituksen Hoito- ja talousopetuksen osaston toimistopäällikön Taimi Kyyrön muotokuva paljastettiin 24.4.1975 Kampin ammattikoulussa. Muotokuvan on maalannut taiteilija Ensio Kohonen Vaatetus- ja talousalan opettajien aloitteesta. Muotokuva tullaan sijoittamaan AKH:n uusiin tiloihin.

Viime vuodenvaihteessa syntyi Kymenlaaksoon uusi kauppala, Anjalankoski, Sippolan ja Anjalan kuntien yhdistyessä. Näin painui historiaan sukumme vaiheisiin läheisesti liittyneen Sippolan kunnan olemassaolo. Toimihan Aaron Johan Rytkönen Sippolan rovastina vuodesta 1887 kuolemaansa asti, vuoteen 1901. Sippolan pappilassa tutustuivat toisiinsa myös rovastin apulaisena toiminut Vilho Kyyrö ja rovastin tytär Hertta Natalia, jotka sitten vuosisadan alussa avioituivat.

Mervi Aaltio oli ohjannut tämän vuoden pääsiäisen aikaan Helsingin eri kirkoissa esitetyn Passiodraaman, laulunäytelmän Jeesuksen kärsimyshistoriasta.

Hampurin suomalaisten puolesta kävi Kaarina Dehls toivottamassa hyvää uutta vuotta 1975 kaupungin pormestarille. Tästä tapahtumasta kertoo Uudessa Suomessa 14.1.1975 julkaistu kuva teksteineen.


IN MEMORIAM

Ja ajan virta vierii, et vastustaa sä voi,
työn, toimen aika lyhkäinen on aina.
Ja laulamasta lakkaa ne äänet, jotka soi,
mut yhtä tok' ei aika unhoon paina:
Se mikä meiss' on hyvää ja totta, oikeaa
ja rakkautta syvää, ei hukkaan mennä saa.
Se kautta aikain kestää, elää aina.

Kalle Rytkönen

Hanna Äyräpää o.s. Kääpä 31.1.1892 - 4.1.1975

Aarne-enon ja Hanna-tädin koti Käpylässä, Pietarinkadun tai Museokadun varrella oli lapsuuteni mieluisimpia kyläpaikkoja. Jouluvisiitit tehtiin puolin ja toisin. Hiihtoloman hauskuuksiin kuului Äyräpään poikien käynti meillä Järvenpäässä. Aikaisemmin - Helsingin vuosinamme - saattoi Hanna-täti joskus pistäytyä äidin luona "aamupäiväkahvilla". Joskus pakattiin kaikki lapset avoraitiovaunuun ja mentiin uimaan Munkkiniemen rantaan. Lapsikatras oli samanikäinen ja samansuuruinen, oli paljon yhteistä. Sodan vuosina Museokadun ja Sandelsinkadun kodit vaihtoivat kuulumisia lähes päivittäin, menetyksiä surtiin yhdessä:

Aarne-eno lienee ollut se, joka ehtymättömine historiatietoineen, leikkipuheineen ja poikamaisine kujeineen lapsuutemme ratkiriemukkailla vierailuilla oli keskushahmo. Hanna-täti huolehti ja palveli. Joskus näki Hanna-tädin - reippaan voimistelunopettajan - kasvoilla väsymyksen varjo. Mutta niinpä Hanna-täti vuosia myöhemmin osoittikin lämmintä ymmärtämystä toisen poikavaltaisen "suurperheen" äitiä kohtaan!

Me kaikki muistamme, miten tuo varjo Hanna-tädin kasvoilla syveni sodan vuosina Veikon katoamisen jälkeen. Sodan päättyessä solmittu rauha merkitsi hänelle myös lapsuuden kotiseudun - Kannaksen - menetystä.

Hanna-täti itse kertoi taiteilija Anna Snellmanin sanoneen hänelle: "Jos haluaisin maalata Suomi-äidin kasvot, ottaisin Teidät mallikseni."

Lapsuudesta lähtien lähipiiriin oleellisesti kuulunutta ihmistä ajatellessa nousee esiin muistikuvia, joissa muut siirtyvät taka-alalle:

- Vuosi 1926. Ainonkadun kotimme keittiöön tulee Hanna-täti. Hän on juuri ollut "laitoksella" tervehtimässä äitiäni ja vastasyntynyttä pikkuveljeä, Maunua. Hymyilevällä, lämpöisellä olemuksellaan hän viestittää meille turvallisuutta ja uutta, ihmeellistä tapahtumaa äidin luota!

- Järvenpään Vuorelan kotimme mäki omenapuiden kukkiessa joskus 1930-luvulla. Hanna-täti - voimistelunopettaja - juoksemassa kilpaa meidän lasten kanssa: Tuo kuva kutsuu esiin myös valokuva-albumin kihla- ja hääkuvat Kivennavan Ollilan vaaleakiharaisesta, solakasta tytöstä tärkeäilmeisen, kaunispiirteisen nuoren maisterin kainalossa.

- Vuosi 1935. Äyräpäiden Mäntyharjun kesäpaikan piha. Olemme sisareni Maijan kanssa poikenneet kristilliseltä tyttöleiriltä serkkujen kesäkotiin. Maija oli Hanna-tädin kummityttö ja hänellä oli tietysti aina pieni etumatka: Keskustelimme tulevaisuudensuunnitelmista ja elämänsuunnasta. Hiljainen, vakaa kristitty kuuntelee meitä.

- Vuosia myöhemmin. Alkukesä 1971. Kohtaamme hiljenneessä , Museokadun kodissa Aarne-enon lähdön jälkeen.

"Minä aina rukoilin:" Hanna-täti iloitsee saadessaan kertoa, miten rakas elämäntoveri yhä syvemmin vuosien mittaan oli kokenut Jumalan kantavan elämäänsä.

Paljon lukemansa runokirjan etulehdelle oli Hanna-täti kirjoittanut: "Elämä, minä kiitän sinua hyvyydestäsi!"

Elina Lehtonen


Eero Aaron Rytkönen 7.10.1902 - 16.3.1975

Eero (Iikka) Rytkönen kuoli yllättäen Tampereella 16.3.1975. Hän, oli syntynyt Hämeenlinnassa 7.10.1902. Lopetettuaan koulunkäyntinsä hän oli jonkin aikaa Hämeen Sähkön töissä - harjoittelijana. Vuosina 1921 - 1922 hän suoritti asevelvollisuutensa RTR:ssä Viipurissa käyden siellä myös aliupseerikoulun. Siviiliin päästyään hän pian jätti Hämeen Sähkön ja siirtyi suojeluskunnan palvelukseen. Etelä Hämeen suojeluskuntapiiri lähettikin hänet Reserviupseerikoulun VI kurssille, joka alkoi 1.11.1923 ja päättyi 31.3.1924. Upseerina hän oli aluksi Someron ja Somerniemen suojeluskuntien aluepäällikkönä. Myöhemmin hän siirtyi Haminaan Viipurin Rykmenttiin, jossa palveli joukkueenjohtajana, komppanianpäällikkönä, au-koulun opettajana, huoltopäällikkönä, aseupseerina ja kaasusuojelu-upseerina. Suojeluskuntain Päällystökoulun aktiiviupseerikurssin hän suoritti vv. 1934-1935. Eero otti osaa Aunuksen retkeen kesällä 1919 sekä viime sotiimme. - Ylennykset: res.vänr. 1924, res.luutn. 1929, luutn. 1935 sekä kapt. 1941.

Kun sotien päätyttyä armeijan miesvahvuutta vähennettiin, joutui Eero Rytkönenkin eroamaan. Hän asettui tällöin asumaan Hämeenlinnaan. Oltuaan aluksi vähän aikaa verovirkailijana hän siirtyi isänsä Enok Rytkösen kirjakauppaan, missä hän toimi lähes 20 vuotta jääden eläkkeelle v. 1965. V. 1969 Eero muutti Tampereelle, missä vietti viimeiset vuotensa.

Iikka-Eero siunattiin haudan lepoon Tampereella Vatialan siunauskappelissa 22.3.1975. Siellä hän lepää kauniissa männikössä rakastamansa Isänmaan povessa.

Talvi Rytkönen


Eero (Iikka) Rytkönen

Velimies! Päättyi näin
elonties yllättäin.
Elimme, veljekset,
aivankuin kaksoset.
Yhdessä touhuttiin,
leikittiin, tapeltiin.
Isoiksi kasvoimme,
erilleen jouduimme
kauaksi toisistaan
leipäämme hankkimaan.
Myöhemmin kuitenkin
tavattiin useammin.
Hetkisen pienoisen
naapurit olimme.
Muuttui taas tilanne:
Sinut vei Tampere.
Joskus viel tavattiin,
soiteltiin, puheltiin,
kunnes sai vaihe tää:
Sinun ties matkan pää.
Sinä käyt edelläin,
minä viel tänne jäin -
kukaties piankin
Sinua seuraisin.

Talvi-veli


HENKILÖTIETOJA 1972 - 1975

Merkkipäiviä

1.3.1972

Sylvi Rasila o.s. Hirvensalo täytti 50 vuotta

8.5.1972

Pentti Voipio täytti 60 vuotta

3.8.1972

Unto Rytkönen täytti 70 vuotta

7.10.1972

Eija Kalinainen o.s. Pöyhönen täytti 50 vuotta

9.1.1973

Aune Äyräpää täytti 75 vuotta

27.2.1974

Liisa Rytkönen o.s. Koistinen täytti 70 vuotta

23.3.1974

Ahti Rytkönen täytti 75 vuotta

27.4.1974

Irja Pöyhönen o.s. Kaulio täytti 75 vuotta

20.6.1974

Rauha Rytkönen o.s. Lahtinen täytti 70 vuotta

21.9.1974

Pirkko Voipio o.s. Pankakoski täytti 60 vuotta

22.9.1974

Kauko Laine täytti 70 vuotta

20.11.1974

Martti Hirvensalo täytti 50 vuotta

19.12.1974

Liisa Leiwo o.s. Rytkönen täytti 60 vuotta

2.3.1975

Anna-Liisa Laine o.s. Kyyrö täytti 60 vuotta

7.5.1975

Paavo Äyräpää täytti 50 vuotta

Avioliittoja

7.7.1973

vihittiin avioliittoon Katariina Lehtonen ja Dan Erik Ohlsson

1.6.1974

vihittiin avioliittoon Kristiina Lehtonen ja Pekka Hannula

Jälkikasvua

20.11.1974

syntyi Risto-Sakari Kyyrö

25.11.1974

syntyi Aleksi Heikki Samuel Lehtonen

21.4.1975

syntyi Sampo Anders Smeds

Onnittelut myös kaikille niille sukulaisille, jotka ovat viettäneet merkkipäivää, mutta tapahtuma ei ole ollut toimituskunnan tiedossa.

Sukusanomien avustajille - edelliseen numeroon kirjoittaneille näin myöhästyneenä - haluaa toimituskunta esittää parhaimmat kiitokset.

Sukusanomien edelliseen numeroon (n:o 50) oli valitettavasti päässyt pujahtamaan jokin painovirhe. Lukijoita pyydetään omaan kappaleeseensa tekemään seuraavat korjaukset (virheet päivämäärissä):

s. 8 Anita Pöyhönen 15.3.1894 - 12.3.1973

s. 10 Martti Samuel (Samppa) Johannes Kyyrö 15.6.1917 - 3.4.1973


Kevätkukkia

Jo syttyi kukkaan leskenlehden vana.
Jo korte kurkkii pellon pientarelta.
Ojasta kuultaa rentukoiden kelta.
Näät niityn käenrieskan kultaamana.

Jo hohtaa vuokkoparvi valkeana
kuin vuohten lauma metsälaitumelta.
Saat viestin myöskin kiurunkannukselta.
Kas, korvasienikin on kuulijana:

Asentaa kevätpiippo antenninsa.
Vierellä metsätähdet säteilevät.
Pajukko kultaa kissasamettinsa,

ja hartaat haavan norkot himmenevät.
Saa kukin kukka taidemaalarinsa.
Näin esittäytyy kasvikunnan kevät.

Ahti Rytkönen


SUKUSANOMAT TOIVOTTAA KAIKILLE LUKIJOILLE HYVÄÄ KESÄÄ



Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.