

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1974 Joulukuu No 1 (50)
JOULUTERVEHDYS
Terve iloin,
juhlavaloin,
Joulu, juhlista sä jaloin!
Terve, tuttava, tuloa,
Tuomahan suven suloa
Talven kylmän maihin näihin,
Talven hankihin ja jäihin!
Terve teille, kiiltävät
Kuusen pienet kynttilät!
Terve kummun kuusi oiva,
Juhlavieras vihannoiva,
Terve tuttu, raikas tuokse,
Terve metsä meidän luokse!
Terve luonto luminen
Joulu-yönä juhlien!
Terve honka hohtavissa
Lumivalkovaattehissa!
Terve tähdet korkealla
sydäutalven taivahalla!
Terve kuun sä kultavalo,
Terve kirkas pohjan palo.
Terve kaikki kirkkahat
Valon öisen vartijat,
Sytyttäjät sydämien
Kesken talvipakkasten!
Terve iloin,
juhlavalon,
Joulu, juhlista sä jaloin!
Terve tänne tultuas
Riemun rauhan ruhtinas!
Murehen ja huolten hoiva,
Lohdutus ja lääke oiva!
Terve sulle suloinen
Ilolaulu enkelten!
Kaiu, laulu, kaikkialle
Ihanaisna ilman alle,
Kaiu kautta talven öiden
Pitkien ja pimiöiden!
Miss' on riemu rikkahinna,
Sinne soios suloisinna,
Missä mieli synkkä, musta,
Loihdi sinne lohdutusta,
Jotta hautuu sydänhaavat,
Huolet huojennusta saavat,
Jott' on joulu kaikkialla,
Ilo, rauha ilman alla,
Ihmisillä tahto hyvä,
Jokaisella riemun jyvä,
Kaikki taivas, kaikki maa
Laulaa Luojan kunniaa:
Kalle Rytkönen (1871-1898)
Esimiehen tervehdys
Hyvät sukulaiset
Sukusanomien edellisen numeron ilmestymisestä on kulunut
kolme vuotta. Väliin jäänyt aika ei kuitenkaan ole muussa suhteesa merkinnyt
yhdistyksen toiminnan katkoa. Tällä kertaa joulun alla saapuva Sukusanomat
kertoo kuluneen ajan tapahtumista ja aikaansaannoksista, niistäkin vain osan,
koska kaikkea ei katsottu voitavan yhteen lehteen mahduttaa. - Myös
menneitten sukupolvien jättämille viesteille on lehdessä tahdottu tehdä tilaa.
Siten on pyritty täyttämään Sukusanomien käsittääkseni kahtaalle suuntautuva
tavoite, toisaalta siirtää ennen meitä eläneitten henkistä perintöä ja
perinnettä nykypolvelle, toisaalta seurata nyt elävien, toimivien ja varttuvien
ikäpolvien uurastusta ja saavutuksia.
Sukuseuran viime lokakuun vuosikokouksen jälkeisenä aikana
on silloin tällöin mieleeni tulleet seuraavat Z. Topeliuksen kirjoittamat
sanat: "Ajan nimet ovat lumeen kirjoitetut. Työmiehen lapset, ehkä
lapsenlapsetkin muistavat hänet. Kolmannen sukupolven mielistä hän on
kadonnut." - Näinhän todella tapahtuu. Virallisista asiapapereista
nimen tosin voi löytää. Henkilökuvaa elävöittävää ainesta ei tavoiteta.
Meillä on esivanhempia, joiden kirjeistä voimme seurata
monen sukupolven vaiheita. Mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa.
Teknillistyneen aikakauden uuden tyyppisten viestintävälineitten takia
nykypolveltakaan ei taida kirjeitä enää paljon kertyä. Muunkinlainen yhteyden
pito saattaa jäädä vähänlaiseksi. Sukuseura auttakoon edelleen vahvistamaan
sukulaisten välistä yhteyttä, ja Sukusanomat, vaikkakaan se ei entisen ajan
ahkeraa kirjeenvaihtoa korvaa, pyrkiköön parhaansa mukaan toimimaan tietojen
välittäjänä ja perinteiden tallettajana.
Taimi Kyyrö
Sukuyhdistyksen 25-vuotisjuhla Haikossa 15.9.1973
Kuului kutsu kautta
maan:
"Sukulaiset, juhlimaan
Europaeus-yhdistystä,
kakskytviisi täyttänyttä;"
Kutsu kuultiin mieluisasti,
saapui vaikka mistä asti,
pohjoisesta, Saksan mailta,
vanhaa, nuorta, huolta vailla.
Mukaan setä Unto kerkes,
vaikka vasta äsken herkes
keinumasta Atlantilla,
meren aavan aaltosilla.
Kaikki, kaikki Haikkoon vaan!
Kokousta avaamaan
joutui Jorma taidollansa:
"Tervetulleet, Sukukansa,
olkaa tähän kartanoon.
Ella-täti saatu on
kertoilemaan tietojaan,
kuinka Haikkoo sivuaa
vaiheet Adden sukuhaaran
läpi rauhan, sodan, vaaran."
Professori, täti Ella
alkoi kohta kertoella.
Muisti kaiken loistavasti
Haikon alkuajoilt' asti,
historiaa helskytteli,
mukanansa kaikki eli.
Keltaisesta
salongista,
rokokoonkin tunnelmista
käytiin ruokasaliin päin.
Barokkina kiimmeltäin
helli silmää kukkamatto,
tuolit, lamput, parrukatto,
ruokapöydän herkkuvuoret.
Nautti vanhat, nautti nuoret.
Esimies taas
salongissa
jatkoi juhlan juontamista:
"Tervehtineet ovat meitä
saapumasta estyneinä
Toivi-tohtor Wetzlarista
Nestor-Aino Kajaanista
On myös Aune Äyräpää,
uskollinen ystävä."
Ovat Leiwot, Pöyhösetkin.
- Herkin, hiljentynein hetkin
muistettihin möskin heitä,
yli rajan ehtineitä.
Veikko Antero jo
soitti,
viulullansa syömet voitti,
ystävä tää musiikin,
kaima Ander Josefin.
Sympaattista
kuultavaa,
esimiehen kertomaa,
oli historiikki hyvä.
Sukutunteen enentyvän
uskon kuulijoilla noista
menneen ajan tarinoista.
Sitten laulaa sopi hyvin,
äänin helein, äänin syvin
"Suloisessa Suomessamme"
muistain: "Kaunis Karjalamme
oli Äyräpäitten kehto."
Nyt jo lähetessä
ehtoon
"viralliset" viriää,
johtaa Paavo Äyräpää.
Tehtävää on monenlaista,
tarvitahan miestä, naista
hoitelemaan jälleen kerran
asioita vuoden verran.
- Kuultiin, että hyvin Karin
tileistämme otti vaarin.
Varat Haikkoon asti riitti,
sitä koko suku kiitti.
Vielä saatiin kuppi
kuuma,
nyt ei kukaan tuppisuuna,
lainehtii jo vapaa sana.
Uutisista parhaimpana:
Pekka saanut professuurin
Salminen on äsken juuri.
- kirjat kauniit antoi Ahti
- Kajahti jo soitan tahti,
Erkki ynnä Martin-vävy
lauloi romanttiseen sävyyn.
Gluntit Haikkoon sopi hyvin.
Niitä mielin herkistyvin
kuultiin tummetessa illan.
Hyvästellä kaunis Villa
oli tullut aika jo.
Kiitos, satutuokio
täällä aivan elettiin.
- Ehkä jossain kysyttiin
funktiota yhdistyksen.
Juhla tämä vastauksen
voisi antaa vaikka näin:
Rynnätessäs eteenpäin
pysähdy, ja mieti hetki,
suuntaa menneisyyteen retki.
Aarteita voit löytää sieltä.
Sukulaisen kanssa kieltä
yhteistä voi helkytellä,
- hellemmin saat hymyellä.
(S.R.) Sylvi Rasilo
Vuosikokous 27.10.1974
Vuosikokous pidettiin Helsingissä ravintola Kestikartanon
Peräkamarissa. Läsnä oli 30 yhdistyksen jäsentä. Sekä vanhat että nuoret olivat
hyvin edustettuina.
Aluksi nautittiin pitopöydän antimista ja vaihdettiin
kuluneen vuoden kuulumiset, minkä jälkeen Jorma Rytkönen avasi kokouksen ja
toivotti kaikki tervetulleiksi.
Hetken hiljaisuudella kunnioitettiin joukostamme pois
siirtyneitten sukulaisten Anni Pöyhösen, Yrjö Pöyhösen ja Tapio Rytkösen
muistoa. Riitta ja Martin Smeds sekä Aino ja Eero Hirvensalo esittivät tämän
jälkeen suomalaisia ja saksalaisia lauluja.
Puheenjohtajaksi kokoukselle valittiin Pekka Salminen.
Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, sille
valittiin pöytäkirjantarkastajat, esitettiin vuosikertomus sekä tilikertomus.
Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.
Rahastonhoitajalle Karin Äyräpäälle esitettiin erityiset kiitokset hyvästä
varainhoidosta.
Jäsenmaksu päätettiin säilyttää edelleen kolmena markkana,
mutta jäsenmaksuun velvoittava ikäraja päätettiin nostaa 16:sta 18:aan vuoteen.
Tämän toivotaan kannustavan nuoria jäseniä tulemaan entistä runsaammin mukaan.
Yhdistyksen esimieheksi valittiin yksimielisesti Taimi Kyyrö
Jorma Rytkösen ilmoitettua haluavansa luopua esimiehen tehtävistä hoidettuaan
niitä kolmen toimikauden ajan: Hallituksen erovuoroisten jäsenten Unto
Rytkösen, Jaakko Äyräpään, Kauko Laineen ja Martti Hirvensalon tilalle
valittiin Sirkka Montonen, Paavo Äyräpää, Eeva Laine ja Erkki Hirvensalo.
Esimieheksi siirtyvän Taimi Kyyrön tilalle hallitukseen valittiin Jorma
Rytkönen. Muut hallituksen jäsenet ovat Mervi Aaltio, Antti Rasila, Sinikka
Rytkönen, Riitta Smeds, Pirkko Voipio ja Kirsti Salminen, joka toimii myös
yhdistyksen sihteerinä. Tilintarkastajiksi valittiin Bette Hirvensalo ja Pekka
Salminen, varalle Paula Rytkönen ja Pentti Voipio.
Muina asioina kokouksessa oli esillä kysymys yhdistyksen
varojen käytöstä lähinnä Toivo Valtavuon rahaston osalta. Uusi hallitus sai
tehtäväkseen suunnitella sopivaa ja rahaston tarkoitusperien mukaista käyttöä,
varojen säästäminen sellaisenaan katsottiin epätarkoituksenmukaiseksi.
Virallinen kokous päätettiin ja puheenjohtajan nuija
luovutettiin Taimi Kyyrölle, joka kiitti osakseen tulleesta luottamuksesta.
Läsnäolijat saivat tämän jälkeen kuulla Taimi Kyyrön
tarinointia Selma Augusta Lampan ja Lovisa Constance Lampan kirjeenvaihdon
pohjalta. Eero Hirvensalo soitti pianoa ja Martti Hirvensalo esitti Kajaanin
sukulaisten Aino Hirvensalon ja Rasilon perheen kokouksella lähettämät
terveiset. Sairaalassa olevaa Hanna Äyräpäätä päätettiin muistaa
kukkatervehdyksellä.
Miellyttävä yhdessäolo jatkui vapaan ja vilkkaan keskustelun
merkeissä.
A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukuyhdistyksen tiliasema 31.12.1973
Vastaavaa
|
|
|
Raha
kassassa
|
|
6.64
|
" p.s.tilillä
|
|
77.13
|
KOP 2
osaketta
|
25.37
|
|
"
24 kk talletus 7.11.
|
500.00
|
|
2 Valt. obl.
4.5
|
340.00
|
|
KOP
talletustili
|
558 58
|
1.423.95
|
|
--------------
|
--------------
|
|
|
1.507.72
|
|
|
========
|
Vastattavaa
|
|
|
Jäsenmaksurahasto
1.1.73
|
1.572.81
|
|
Lisäys
|
303.00
|
|
|
--------------
|
|
|
1.875.81
|
|
Käytetty
|
368.09.
|
1.507.72
|
|
--------------
|
========
|
Menot
|
|
|
Jäsenmaks.
Suom. Sukut.
|
10.00
|
|
Posti, pap.
y.m.
|
125.51
|
|
Kukkia, sähk.,
adr.
|
106.50
|
|
Vuosikokous
Haikossa
|
364.36
|
606.37
|
|
--------------
|
========
|
Tulot
|
|
|
Jäsenmaksuista
|
303.00
|
|
Myyty arkistokaappi
|
120.00
|
|
KOP
osingot
|
4.80
|
|
Korkoja
|
113.48
|
|
|
--------------
|
|
|
541.28
|
|
Käytetty
|
65.09
|
606.37
|
|
--------------
|
========
|
|
|
|
Pääoma
|
|
|
Pääoma
1.1.73
|
1.572.81
|
|
Käytetty
|
65.09
|
1.507.72
|
|
--------------
|
========
|
|
|
|
Toivo
Valtavuon rahasto
|
|
|
1.1.73
|
|
1.493.24
|
Korkoja
|
|
129.06
|
|
|
--------------
|
|
|
1.622.30
|
|
|
========
|
POIMINTOJA
Europaeus-suvun kokoelman nimellä
valtionarkistoon talletettu sukuyhdistyksen kirje- ja leikearkisto on
luetteloitu ja avattu tutkijoitten käyttöön, ensimmäinen käyttäjäkin on jo
kirjattu. Luetteloinnissa on mahdollisimman tarkoin noudatettu Toivo Valtavuon
aloittamaa systematiikkaa. Valtionarkiston taholta on kokoelman tallettamista
sinne tervehditty tyydytyksellä ja kokoelmaa on luonnehdittu kulttuurihistoriallisesti
hyvin arvokkaaksi.
Kokoelman jatkuva kartuttaminen on mahdollista ja myös
toivottavaa. Mikäli siis hallussanne on (vanhoja) kirjeitä tai muuta sukuun
liittyvää aineistoa, minkä haluaisitte luovuttaa täydentämään kokoelmaa, toimii
yhdistyksen sihteeri niiden vastaanottajana ja toimittaa ne edelleen
valtionarkistoon.
Viime marraskuun lehtiuutiset tiesivät kertoa, että
Sippolan Kirkonmäeltä on kaadettu 150 vuotta vanha hongikko. Toimenpiteen
takana oli Sippolan seurakunta, joka haluaa rakentaa paikalle seurakuntatalon.
Alue on rakennuskieltoaluetta, jolta mm. puustoa ei saa hakata ilman kunnalta
saatua erikoislupia. Ympäristönsuojelutarkastajan mielestä hakkuilla
raiskattiin arvokas alue, joka liittyi olennaisesti kulttuurihistorialliselta
kannalta suojeltavaan ympäristöön. Sippolan Kirkonmäen kohtalo kiinnostaa
Sukuseuraa erityisesti sen vuoksi, että Aron Johan Rytkönen, joka oli
naimisissa A.J. Europaeuksen tyttären Natalian kanssa toimi Sippolan rovastina
kolmen vuosikymmenen ajan, ja koko hänen perheensä oli huomattavalla tavalla
vaikuttamassa ja ottamassa osaa paikkakunnan henkisiin rientoihin. -
Kirkkohallintokunnan puheenjohtaja ilmoittaa, etteivät he ole olleet tietoisia
niistä säännöksistä, jotka estävät metsän kaatamisen seurakunnan omalta tontilta.
Toimiessaan Suomen sotilasasiamiehenä Moskovassa, oli
Paasonen v. 1933 puna-armeijan vuosipäivänä kutsuttuna suureen
diplomaateille ja korkeimmalle sotilaspäällystölle järjestettyyn vastaanottoon.
Tästä hän kertoo seuraavan ehkä sukuamme kiinnostavan yksityiskohdan:
- - - - Ihmeekseni Tuhatševskikin oli läsnä, vaikka hän
yleensä kaihtoi tällaisia tilaisuuksia. Huomiotani kiinnitti se, että. Tuhatševski
seisoi yksin, niin että hänen ympärillään oli tyhjiö.
Se kuvasti sitä yleisesti tunnettua tosiasiaa, että hän oli
huonoissa väleissä Stalinin kanssa. Tämä johtui ristiriidasta Puolan sotaretken
aikana 1920, jolloin Stalin oli toiminut niin, ettei Tuhatševskin käskyjä
noudatettu. Siitä huolimatta Tuhatševski oli legendaarinen henkilö. Astuin
hänen luokseen, esittelin itseni ja rupesin puhumaan samana päivänä Krsanaja Svedan
pääartikkelista, joka oli lähtöisin Tuhatševskin kynästä. Olin lukenut jostain,
että Tuhatševskin esi-isien joukossa oli Europaeus-niminen henkilö
ja kysyin Tuhatševskilta, tiesikö hän, että hänen suonissaan virtasi
suomalaista verta. Olihan pari Europaeusta piirtänyt nimensä Suomen
kulttuurihistoriaan. Tuhatševski naurahti kysymystäni ja sanoi ettei tiennyt
kenestäkään Europaeuksesta esi-isiensä joukossa, mutta että hän otti
mielihyvin vastaan tämän kunnian. Hänen siniset silmänsä ja vaaleahko tukkansa
viittasivat tähän mahdollisuuteen .
...Siihen päättyi tämä puolisen tuntia kestänyt keskustelu,
jonka jälkeen Tuhatševski heti poistui. Tämä oli ainoa kerta, jolloin tapasin Tuhatševskin
ja säilytän tästä keskustelusta mieluisan muiston. Sotilaskollegani, jotka
olivat huomanneet tapauksen, olivat kateudesta pakahtua, niin suuren arvon he
antoivat tälle asialle. Tuhatševski oli silloin maanpuolustuksen
kansankomissaarin apulainen. Elävin vaikutelmani Tuhatševskista oli, että olin
tavannut voimaihmisen. Mutta neljä vuotta myöhemmin Tuhatševski saavutti matkan
pään. - - - - - - - todennäköisesti hänet teloitettiin Ljubjankan kellarissa.
Hänen puolisonsa ja tyttärensä katosivat saman tien.
Aladar Paasonen: Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja
hallituksen asiamiehenä Weilin + Göös, 1974
Toivo Valtovuolta aikoinaan saadun tiedon mukaan Tuhatševskin
äidinäiti oli omaa sukua Europaeus.
Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen ensipainoksen löysi
Ahti Rytkönen viime kesänä Savoon tekemällään kiertomatkalla. Osallistuessaan
Maaningalla vietettävään pitäjänjuhlaan - Huilusruppeemat nimeltään, hän
asusti Jukola-nimisessä talossa ja talon kaksikerroksisen aitan kätköistä
tuo erillisistä vihkosista nidottu, v. 1870 ilmestynyt kirjavanhus löytyi.
Erään arvion mukaan näitä olisi Suomessa kymmenisen kappaletta, joten kysyksessä
ei ole aivan jokapäiväinen löytö.
Henkilötietoja-palstaa ei julkaista tässä
Sukusanomien numerossa osittain sen vuoksi, että tiedot ovat varmasti melko
puutteelliset. Tämän asian korjaamiseksi toivotaan, että sukulaiset kantaisivat
kortensa kokoon ja ilmoittaisivat merkkipäivistä, uusien sukulaisten
syntymästä, solmituista avioliitoista ja muista huomionarvoisista
saavutuksista. Tiedot voi osoittaa yhdistyksen sihteerille Kirsti Salmiselle,
Karakallionkuja 6 H 57, 02620 ESPOO 62
IN MEMORIAM
LITANIA
Jacobi (suom. Ilta Koskimies)
Sielut hurskaat
rauhan saivat
häipyneet on tuskat vaivat,
taisto kauan kestänyt
ainiaaks on päättynyt.
Rauha heille, nukkuneille,
sielut hurskaat, rauha heille.
Anita Pöyhönen 15.3.1894 - 12.3.1973 Yrjö Pöyhönen 14.8.1885-1.12.1973 Anni Pöyhönen 16.3.1882-1.3.1974
1800-luvun lopulla syntyi Pielisjärven pappilaan Johan
ja Nora Pöyhöselle 6 lasta - Maiju Eleonora - Matti - Anni
Augusta - Elsa - Yrjö Emmanuel - Väinö. Se on niinkuin runo tahi
lasten loru: kaksi-yksi-kaksi-yksi jne -lasten nimien
lukumäärää katsoen.
Pöyhöset muuttivat Pielisjärveltä Haapavedelle 1880-luvulla,
siellä lapset varttuivat ja lähtivät ensin opintielle ja sitten ulos elämään.
Pappilan lasten lapsuudesta voisi kertoa monen monet tarinat
-niistä eräs tässä:
Oltiin menossa nukkumaan ja siinä sängyssä - unen
tuloa odotellessa - keskusteltiin, mitä itse kukin toivoi. "Kun sais'
nähdä enkelin" sanoi Maiju. "Kun ei olis' kiusauksia" toivoi
Anni. "Saispa nähä, kun lehmä poikii" aprikoi Matti.
Mitä elämä heille itse kullekin myöhemmin toi: Toiveet
taisivat toteutua - ja olla vain toiveita.
Kaikki pappilan lapset ovat elämänsä eläneet ja sen myös
päättäneet, siirtyneet rajan toiselle puolelle.
Viimeiset heistä - Anni 1.3.1974, Yrjö 1.12.73 ja
puolisonsa Anita 12.3.73.
Jos menneitä ajatellen piirtäisin heistä kuvan - mitä
kertoisinkaan.
Anni Augusta vietti nuoruudessaan vuosia Helsingissä enonsa
professori Matti Äyräpään kodissa ja teki myös opintomatkan Saksaan ja
Italiaan. Varsinaisen työpäivän hän teki Haapaveden yhteiskoulun piirustuksen
ja tyttöjen voimistelun opettajana eläkeikään saakka. "Tipa", joksi
oppilaat häntä kutsuivat; oli valoisa, elämän myönteinen opettaja. Vanhuuden
viimeiset vuodet Anni-täti oli sekä Oulussa että lopuksi Haapavedellä.
Jos Anni-tätiä voisi verrata päiväperhoseen, vertaisin
setääni Yrjöä Lapin honkaan jylhän kauniiseen - pystypäiseen hahmoon. Hän
vietti parhaat ja viimeiset vuotensa Lapissa metsänhoitajana - Kittilässä,
Ylitorniolla ja viimeiset vuodet Rovaniemellä metsäneuvoksena, eläkkeelle
siirryttyään hän oli vielä jonkin aikaa Imatran Voima Oy:n palveluksessa.
Eläkevuosinaan Yrjö-setä eli mielipuuhassaan luoden Rovaniemen Rauhankadun
varrella omakotitalonsa puutarhasta niissä oloissa varmaan harvinaisen
pihamaan. Siellä loistivat pionit, ruusut, jopa omenapuut ja tammi. Innostunut
puutarhuri vaali siellä myös monen monia harvinaisuuksia. Lapin tuntureiden
kukat olivat aina kiehtoneet hänen mieltään. Puolisonsa Hilma Anita siirtyi
elämästä pois muutamia kuukausia aikaisemmin - 56 avioliittovuoden
jälkeen. Hänen valoisa iloinen luonteensa oli kuin sopivasti pehmentämässä setä
Yrjön hieman jäyhää olemusta.
Kun ajattelemme näitä menneitä, me nuoret tahi nuoremmat,
voimme hiljentyä itse kukin kohdallamme muistelemaan - kiittämään. Elämän
taival ei ole aina pitkä. Mutta jos saa elää pitkän elämän - vaiheista ja
kokemuksista rikkaan - on se varmaan Luojan lahja. Pitkä päivätyö on
päättynyt heidän kohdallaan; - kunnioitamme sitä, samalla kun heitä
muistamme - kiittäen ja kaivaten.
Suljemme heidät rovasti Johan Pöyhösen saarnavirren
ajatuksiin. Virsi 376.
Anja Pöyhönen
Elna Rytkönen 29.1.1903 - 5.2.1973
Ensitapaamisemme - ikimuistettavuus. Olit hauras,
pieni, inhimillisyyden lämpöä säteilevä, huolet poistava. Kuva hopeisen tukkasi
ja sinisten silmiesi hillitysti värittämien hentojen ulkonaisten kehysten
sisäänsä kätkemästä todellisesta inhimillisyyden kultaisesta sydämestä
vahvistui edelleen vuosien vieriessä. Olit omien huoliesi huolellinen kätkijä
ja muille iloa toivova ja tuova. Olit itsesi unohtaja - toisten muistaja.
Olit lasten hovihankkija, kauneimmat lahjakääröt sitova jouluaatto-iltojen
hyväntahdonhengetär, kaikkien vähäisimpienkin merkkipäivien muistaja, auringon
valoa ja lämpöä kaikkialle tuova, ....
Olit kuin rakastamasi kesämökin kallion aurinkoa kaipuava,
vaatimaton, hento, pieni kukkanen.
Olit suuri inhimillinen ihminen.
Olit Juhan ja Tuulan ikioma Elna-mummi.
Sinua - kultainen anoppini - kiitollisuudella
muistaen
Kauko
Martti Samuel (Samppa) Johannes Kyyrö 15.6.1919 - 3.4.1973
Kesäkuun 15 päivänä 1917 Wille ja Hertta (o.s. Rytkönen)
perheeseen "syntyi kuudes lapsi ja annettiin neljäs poika", kuten
läheisille sukulaisille tapahtuman jälkeen asiasta kirjeitse kerrottiin. Vajaan
puolen vuoden kuluttua perheenisä kuoli. Muutamaa vuotta myöhemmin perhe
siirtyi Haminaan, joka muodostui Sampan koulukaupungiksi. Ylioppilaaksi hän
tuli v. 1936 Haminan Yhteislyseosta, valmistui kansakoulunopettajaksi v. 1938
Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta ja filosofian kandidaatiksi v.
1947 Helsingin yliopistosta. Opiskeluaikanaan Jyväskylässä hän osallistui
aktiivisesti ylioppilaskunnan toimintaan, mm. toimi näytelmäkerhon ohjaajana.
Kansakoulun opettajana hän toimi lyhyen ajan, vain 2 1/2 lukuvuotta.
Kansakoulujen koulupsykologiksi Helsingin kaupungin koulupsykologien toimistoon
(nykyiseen suomenkielisten kansakoulujen kasvatusneuvolaan) hänet valittiin v.
1948. Tässä virassa, joka v. 1971 muutettiin johtavan koulupsykologin viraksi,
hän hoiti kuolemaansa saakka 3.4.1973. - Talvisodan aikana Samppa toimi
aluksi parin kuukauden ajan Viipurissa väestönsuojelutehtävissä, kunnes astui
asevelvollisuuttaan suorittamaan ehtien vielä osallistua Virolahden saaristossa
käytyihin taisteluihin. Asevelvollisuusaika jatkui välittömästi
reservipalveluna Karjalan kannaksella armeijan kotiuttamiseen saakka.
Sotilasarvoltaan hän oli reservin kapteeni. - Väestönsuojelulain nojalla
hänet oli määrätty paikallisen väestönsuojelun toimeenpano-organisaatioon.
Sukuyhdistyksemme toimintaan Samppa Kyyrö osallistui tullen
useana vuotena valituksi yhdistyksen tilintarkastajaksi.
Helsingin kaupungin suomenkielisten kansakoulujen
kasvatusneuvolan toimintakertomuksessa v. 1973 on hänestä mm. maininta:
"Maisteri Kyyrö ehti toimia koulupsykologina runsaat 25
vuotta, jona aikana hän antoi merkittävän ja arvokkaan uranuurtajan
työpanoksensa koulujen mielenterveydellisen ja koulupsykologisen työn sekä
kasvatusneuvolatoiminnan kehittämiseen. Pitkän toimintakautensa aikana hän sai
nähdä vaatimattomasta alusta lähteneen toiminnan kasvavan nykyisiin
muotoihinsa. - Kasvatusneuvola menetti hänessä uskollisen, lahjakkaan ja
pätevän työntekijän".
Taimi Kyyrö
Tapio Rytkönen 31.3.1900-28.12.1973
Tapio Antero Rytkönen kuoli Mikkelissä 28.12.1971. Hän oli
syntynyt 31.3.1900 Helsingissä Olga ja Antti Rytkösen toisena lapsena. Tapio
kävi viisi luokkaa Helsingin Suomalaista Normaalilyseota. Kouluaikana hänelle
muodostui runsaasti erilaisia koulupojan harrasteita - hän täytti eli
steppasi lintuja ja harrasti tekniikkaa, erityisesti sähkötekniikka oli hänelle
mieleen. Hän rakensi mm. sähkömoottorin, joka pyöri vinhasti ja regulaattorin,
jolla nopeutta saattoi säätää. Mutta tämän teknillisen harrastuksen ohella hän
kirjoitti runoja ja maalasi tauluja erityisesti luonnosta. Tekniikan puoli sai
voiton sikäli, että siitä jatkui hänen elämänuransa useitten eri vaiheitten
kautta. Runojen kirjoitus, maalaus ja valokuvaus säilyivät kuitenkin
varsinaisen leipätyön ohella hänelle tärkeinä ja läheisinä.
Norssin viisi luokkaa käytyään hän meni työhön Grahnin
konepajaan, joka muistaakseni sijaitsi Annankadun varrella. Oli talvi ja koska
hänellä ei ollut kintaita, hän vaivihkaa veti vanhat sukat käsiinsä ja niiden
avulla koitti tulla toimeen kylmässä. Grahnilta hän siirtyi Hankkijan
palvelukseen. Näihin aikoihin - vuoden 1913 tienolla - Suomen
maaseutua alettiin sähköistää ja Hankkija oli sitä toimintaa vetämässä ja
näissä tehtävissä Tapio meni Halikkoon ja Perniöön, minne rakennettiin 20 kv:n
sähköverkko ja muut sähköistykseen tarvittavat laitteet. Lounais-Suomesta
Tapio siirtyi Keski-Pohjanmaalle, Kaustisiin, missä Hankkija uusi siellä
olleen hyvin ihmeellisen sähkölaitoksen. Täällä Kaustisilla toimi insinöörinä Lauri
Salminen eli Laiska-Salminen ja Tapio oli sähköasentajien nokkamiehenä,
nykykielen makaan yliasentajana. Laitoksen valmistuttua Tapio jäi hoitamaan
sitä muutamaksi vuodeksi ja avioituikin siellä Valva Männyn kanssa.
Kaustisilta hän siirtyi Siikakoskelle Oy Grahn Ltd:n
palvelukseen vesivoimalaitoksen hoitajaksi. Näihin aikoihin - v. 1928 -
valmistui Suomen sähkölaki, joka edellytti suurjännitelaitoksen hoitajalta
teknikon tutkintoa ja kun Tapiolla ei sitä ollut, hän suoritti ns. Flinckin
tutkinnon, jolta antoi hänelle oikeuden toimia ko. laitoksen hoitajana.
Siikakoskelta hän siirtyi edelleen Grahnin palveluksessa pysyen Vuohijärvelle,
missä oli puunjalostustehdas. Tapio hoiti vähitellen sähkötekniikan ohella
kaiken teknillisen työn tehtaassa. Hän rakensi Vuohijärvelle oman talon ja
siellä ollessaan adoptoi tytön - Kaijan, johon oli kovin kiintynyt. Näin
Tapiosta vähitellen tuli puunjalostusmies ja kun Grahn & Co sitten laajensi
tuotantoaan Mikkeliin, Tapio siirtyi sinne ja hänen pääasialliseksi tehtäväkseen
jäi varsinaisen tuotannon hoitaminen. Hän jopa konstruoi omia koneita ja
rakensi tuotantolaitoksia, ja vaikutti siltä, että tämä firma edistyi aika
hyvin Tapion siellä ollessa. Hänestä tuli ensin varatoimitusjohtaja ja
myöhemmin Grahn Ltd:n toimitusjohtaja, jota tehtävää hän hoiti eläkkeelle
siirtymiseen saakka. Mikkelissä ollessaan hän meni toiseen avioliittoon Elsa
Pulkkisen kanssa.
Tapiolla oli sangen voimakas aloitekyky ja intuitio. Hän
selvisi erinomaisen hyvin terveen järkensä avulla, jota liian runsas
koulunkäynti ei ollut ehtinyt turmella. Hänellä oli itse asiassa hyvin hieno
luonne, hän oli kovin ystävällinen ja avulias. Yleensä huomioi toiset ihmiset
itsensä unohtaen.
Unto Rytkönen
Helmer Salmo 11.5.1903 - 14.9.1973 Hillevi Salmo 14.5.1909 - 29.3.1974
Filosofian tohtori Helmer Fritiof Salmo kuoli Helsingissä
14.9.1973 ja hänen vaimonsa Hillevi, o.s. Rytkönen, 29.3.1974.
Helmer Salmo oli syntynyt Perniössä 11.5.1903, tullut
ylioppilaaksi 1924, valmistunut filosofian kandidaatiksi 1928 ja väitellyt
tohtoriksi 1950 arkeologian alalta. Elämäntyönsä hän suoritti tutkijana ja
museomiehenä Kansallismuseon palveluksessa, mihin hän tuli nuorena maisterina
v. 1928. Vuodesta 1948 eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1970 hän toimi
Kansallismuseon esihistoriallisen osaston johtajana.
Hillevi Salmo syntyi Hämeenlinnassa 14.5.1909 ja valmistui
opettajaksi Hämeenlinnan seminaarista 1933. Toimittuaan opettajana Hämeenlinnan
seudulla hän muutti Helsinkiin solmittuaan avioliiton Helmer Salmon kanssa
1935. Opettajantyöhön hän palasi vakinaisesti v. 1953, josta lähtien hän toimi
kuolemaansa saakka kansakoulunopettajana Espoossa ensin Leppävaaran ja vuodesta
1962 alkaen Mäkkylän koulussa.
Helmer ja Hillevi Salmon kodissa vallitsi lämmin ja
vieraanvarainen sukulaishenki. Helmer Salmossa saattoi nuorempi sukulainen
löytää alaansa laajasti perehtyneen tiedemiehen ohella lähimmäisistään
vilpittömästi kiinnostuneen ja auttamaan valmiin ystävän. Hillevi-tädin
me sisarusten lapset muistamme valloittavan tempperamentikkaana, välittömänä ja
valoisana ihmisenä, jolle opettajan työ oli kutsumusammatti sanan varsinaisessa
merkityksessä.
Helmer ja Hillevi Salmon viimeinen leposija on sukuhaudassa
Perniön hautausmaalla.
Jorma Rytkönen
Ella Kitunen: HAIKON KARTANON VAIHEISTA SUKUHISTORIAMME KANNALTA
(Ella Kitusen yhdistyksen 25-vuotisjuhlassa Haikon
kartanossa 15.9.1973 pitämä esitelmä täydennettynä. Esitelmän nauhoittanut ja
nauhalta kirjoittanut Jorma Rytkönen.)
Saatuani kutsun Anders Josef Europaeuksen jälkeläisten
yhdistyksen 25-vuotisjuhlaan Haikon kartanoon ajattelin, että kun tässä
juhlassa tavallaan vietetään myös Anders Josef Europaeuksen muistoa, olisi ehkä
aiheellista kuvata sitä aatepiiriä, joka hänen ympärillään oli ja joka on
vaikuttanut suvussa perintönä. Perintönähän ei mene yksinomaan se mitä me
geenien kautta saamme, vaikka sillä on merkittävä osa, vaan myös kaikki
ympäristövaikutus ja vaikutteet kulkeutuvat mukana kulttuuriperinnössämme. Ja
siinä mielessä, kun nyt kokoonnumme Haikon kartanoon, teki minun mieleni kuvata
niitä vaikutteita, joita oli tullut - voidaan suorastaan sanoa eri puolilta
maailmaa - tähän ilmapiiriin ja jotka siiten AJE. omaksui ja hartaaseen
tapaansa hiljaisuudessa punnitsi ja valitsi sen minkä hän katsoi itselleen
sopivaksi. Hänellähän oli tällaista harkitsevaa harkintaa, niinkuin hän
ylioppilasvuosinaankin kirjoitti. Martti Ruudun kirjoituksessa Historiallisessa
Aikakauskirjassa on mainittu, että hän erilaisista suunnista aina koetti
omaksua mikä niissä on parasta.
Nyt kun ajattelemme AJE:tä, joka eli 38 vuotta Liperin rovastina
, niin mikään ahdas ja sulkeutunut henkilö hän ei koskaan ollut. Siihen aikaan
kun hän oli sellainen poikanen, toisella kymmenellä, kirjoittaa hän kerran
siellä pienessä Parikkalan kappalaisen pappilassa, että nyt on Suomessa sota.
Minä en nyt ihan tarkkaan muista sanamuotoa, sisällys oli kuitenkin tämä.
Ajatella että hän oli siellä niinkuin toisessa maailmassa. V. 1812 kuitenkin
aukeni raja ja silloin nämä kaksi lahjakasta poikaa, AJ ja hänen vanhempi
veljensä Jean tulivat täydentämään opintojaan Suomen puolelle. Ei silti että
lukiokoulutus olisi ollut Viipurin läänissä huono, mutta koskaan ei lisä pahaa
tee. Olen jostain lukenut, että tämän koulutuksen Viipurin lääniin oli
suunnitellut joku saksalainen, ja hehän ovat perusteellisia pedagogeja. Toisin
kuin lukion oli sitten alemman kansakoulutuksen laita, joka ei liene ollut, sen
käsityksen olen saanut, niin kehittynyttä kuin mitä se olisi voinut olla.
Kun nämä veljekset sitten tulivat tänne opintojaan
jatkamaan, toinen papiksi ja toinen lääkäriksi, niin he joutuivat oleskelemaan
eri kaupungeissa. Kun joutuu opiskelemaan poissa kotoaan ja opintoja on
harjoitettava toisella paikkakunnalla, niin se ei ole helppoa ainakaan
vähävaraisen kappalaisen pojalle. Ja niinpä AJ joutui olemaan kotiopettajana ja
hän tuli tänne läheiseen Drägsbyn kartanoon majuri Anders Eriks Boijen
perheeseen v. 1815. Hän täytti sinä vuonna 18 vuotta. Hän tuli ylioppilaaksi
muistini mukaan 2 vuotta myöhemmin, joten hän oli silloin siis lukiolainen.
Millaisia olivat ne oppilaat, jotka hän sai hoitoonsa?
Majuri AB Boije oli mennyt naimisiin 1803 ja hänen vanhin poikansa Anders
Vilhelm oli syntynyt 1804 - ja oli siis 11-vuotias ja Anna
Charlotta oli 9-vuotias. Seuraava jäijestyksessä, Herman oli vasta 4-vuotias
:ja sitä seuraava Sofia Vilhelmiina oli vuoden vanha. Kun AJ ja SV tutustuivat,
toinen oli siis 17 - 18 vuotta ja toinen vuoden vanha. Kesti siis aika
monta vuotta ennen kuin hänestä kasvoi aikuinen ja hän ennätti joutua Liperin
ruustinnaksi.
Myöhempinäkin vuosina AJ aina palasi tänne Drägsbyhyn, joka
on tämän Haikon kartanon ikäänkuin sisarkartano, vuosisatoja ollut yhdessä ja
välillä aina erillään, perintöasioiden mukaan. Päiväkirjassaan AJ mainitsee,
että hän koetti vetäytyä irti ympäristöstä koska ajatteli, ettei se ole häntä
varten kun se on korkean aatelinen. Mutta hänellä oli kuitenkin aina sinne
vetovoimaa. Niinpä hän joskus kirjoitti, että hänen ei aina jouluisinkaan
tekisi mieli mennä kotiin.
Tässä mainitsin jo minkälainen se perhe oli, kun hän sinne
tuli. Myöhemmissä kirjeissään hän sanoo, että oli aika lailla vaikeata opettaa
Herman-poikaa, jota hän ei aina tahtonut saada oppimaan, koska tämä oli
sellainen poikamainen niinkuin pojat aina määrätyssä iässä ovat ja heillä on
paljon muuta intressiä mutta vähemmän lukuharrastuksia. Ja tämä viittaa siihen,
että hän oli vielä paljon myöhemminkin siellä opettajana ja opetti Hermannia.
Muistini mukaan Anders Josef oli jo opettajana Porvoossa silloin kuin sattui
tämä H:n opetus.
Tässä aluksi vielä muutama sana Haikon kohtaloista. Haikon
kartanohan oli, ei päärakennus mutta itse kartano, peräisin 1300-luvulta, ja
1400-luvun puolivälissä siitä on maininta, että Viipurin Mustien
veljesten luostari möi sen erälle Stenbock-sukuun kuuluvalle miehelle. Silloin
tämä joutui sukuun, jonka hallussa se oli kauan yhtämittaisesti, kulkien
suvussa usein naisperimyksenkin kautta, mutta kuitenkaan sitä ei myyty
ennenkuin vähän ennen 1850-lukua. Siellä oli hyvin pitkään naisperimys,
muistaakseni jotakin 150 vuotta. ihmettelin mistähän tämä johtui, mutta ehkä se
johtui siitä, että miehet joutuivat niin nuorina sotaan ja tahdottiin että
kartano olisi turvattu. Sitten seuraavina vuosisatoina, aina noin 1600-luvulle
asti, nämä kulkivat samalla omistajalla, siis sekä Haikko että Drägsby, joka on
enemmän sellainen maanviljelystila. Joskus ne olivat kuitenkin erillään siitä
syystä, että jonkin perintöasian yhteydessä tuli jakoja, ja välistä taas
yhtyivät avioliittojen kautta.
Jatkuu
Muisteluksia Hatunniemestä
Hämeenlinnasta n. 4 km pohjoiseen on HATUNNIEMI.
Tämän vuosisadan alussa siellä oli kaksikerroksinen kookas huvila, jossa oli
paljon huoneita ja lisäksi kaksi tilavaa mutta vähän hataraa tornihuonetta.
Mutta paljon siellä oli kesäisin asukkaitakin, oli Rytkösiä, Skogstereita, Anthoneja,
Nyströmejä, kolme neljä perhettä samanaikaisesti, ja siinä joukossa saattoi
olla lapsia ja varhaisnuoria reippaasti yli kahdenkymmenen. Vaikka väkeä oli
yhtaikaa hyvinkin paljon, niin aina hyvä sopu tilaa antoi.
Vanajaveden rantaa eli, kuten nykyisin sanotaan, rantaviivaa
oli pitkästi; oli Matala uimaranta, Vesiranta, Saunaranta, Salmenkivet,
Laivaranta, Syvä uimaranta ja Mummunranta sekä vielä Kokkoranta. Vanhat, komeat
rantakoivikot ja mantereen puolella humisevat havumetsät olivat erinomaisia
seikkailuja leikkialueita, joissa oli miltei rajattomat toimintamahdollisuudet.
Sieltä muuten syksyisin poimittiin suunnattomat määrät vadelmia, mustikoita ja
sieniä.
Nuoriso ja varttuneemmat lapset huolehtivat pienimmistä ja
johtivat leikkejä, eikä kenenkään tullut ikävä eikä aika pitkäksi. Joskus
aikuiset ihmiset järjestivät huviretkiä, joihin otettiin oikein evästä mukaan:
voileipiä ja pullaa sekä tietysti lapsille mehuja ja aikuisille kahvia. Lähin
retkeilykohde oli aivan Hatunniemen alueella oleva Tyynelä-niminen aukio
keskellä mukavaa männikköä. Sinne mentiin jalan, kun matka taisi olla vain
puolisen kilometriä. Tosin sekin tuntui pienimmistä joskus pitkältä, mutta kun
tiedettiin, että perillä oli mitä mukavin pehmeäruohoinen tanner ja kaikenlaista
mukavaa ohjelmaa, niin enimmäkseen yritettiin nurkumatta kestää matkan vaivat.
Silloin tällöin tehtiin veneretkiä järven yli Aulangon eli
Karlbergin puolelle, milloin Tekosaarille, milloin Joutsen- ja Ankkalammille,
milloin Aulangon torniin. Tällaiset retket olivat suurenmoisia ja jättivät
unohtumattomat muistot osanottajiin.
Hatunniemeen muutettiin yleensä heti koulutyön päätyttyä
toukokuun loppupäivinä tai viimeistään kesäkuun 1. p:nä. Kun oli päästy
perille, pantiin sukat ja kengät ja myös takit johonkin kaappiin tai komeroon,
ja pojilla oli pukimina tavallisesti vain housut, tytöillä kai sentään pusero
ja hame tai jokin mekko. Mutta paljain jaloin oltiin koko kesä: - Joskus
saattoi nuorillakin tulla asiaa kaupunkiin. Silloin pantiin puhdas paita päälle
ja mikäli mahdollista puhtaat housut jalkaan sekä lakki päähän, ei silloinkaan
kenkiä. Ja sitten lähdettiin astelemaan kohti kaupunkia. - Kerran meitä
oli puolisen tusinaa poikia menossa Hämeenlinnaan oikaisten alkumatkalla erästä
metsäpolkua kohti maantietä. Matkan varrella olikin räkättirastaan pesiä ja
niissä tietysti poikaset, ja pommittivatpa Einarin paidalle ison ammuksen.
Meidän oli silloin palattava takaisin, ja muistaakseni matka oli siirrettävä
toiseen päivään, koska paita oli pestävä eikä ollut muuta päälle pantavaa.
Kerran olimme leikkimässä intiaanisotaa. Oli
"punanahkoja" ja "kalpeanaamoja" ja sota oli kovaa. Minä
jouduin vihollisen vangiksi, ja minut sidottiin puuhun kiinni siksi aikana, kun
"Istuva Härkä" ym. päälliköt pohtivat, mitä vangille tehtäisiin.
Silloin huomasin, että paljaita kinttujani myöten kulki pieniä elukoita, jotka
purivat kipeästi, Huomasin seisovani kusiaispesässä! Kyllä minulle tuli hätä. RImpuilin
kovasti saadakseni köydet auki, ja varmaan metsä raikui., kun huusin apua. Oli
jo varmasti housuissakin vaikka kuinka paljon noita elikoita, kun vihdoin
"valkoisten" päällikkö tuli parin miehen kanssa. - Minä olen pienenä
ollut vähän arka menemään veteen. Mutta silloin juoksin minkä kintuistani
pääsin suoraa päätä lähimpään rantaan ja sumeilematta painuin järveen, enkä kerennyt
edes ajattelemaan housujen riisumista ennenkuin vasta vedessä. Eipä paljon
tainnut puuttua siitä, että olisin tullut sairaaksi, mutta oli onneksi niin
hyvä pohjakunto, ettei muurahaishappo pystynyt sitä horjuttamaan.
Vakavampi vaara oli toisella kerralla, kun olimme
laivarannassa likka-veljeni kanssa leikkimässä. Laiturin kupeessa oli Skugsterin
moottorivene, ja siellä hääräsi moottorin kimpussa arkkitehti Armas Lindgren.
Minä hyppäsin veneen kokkaan, mutta keikahdinkin siitä järveen. Uimataitoni oli
silloin vielä heikko ja niin painuinkin laiturin alle. Lindgren oli tietysti
kuullut molskahduksen, ja ehkä Iikka vielä selitti, että olin pudonnut veteen.
Joka tapauksessa hän hyppäsi perässäni ja sai minut pelastetuksi. Aikaa oli
kuitenkin mennyt senverran, ennenkuin hän minut löysi, että taisin olla
tajuton. Muistan vain, että makasin nurmikolla ja ihmettelin, kuin eivät
antaneet minun olla. vaan herättelivät vain, vaikka minua väsytti niin
armottomasti. Kyllähän sitten selvisi, että olin ollut vähällä hukkua ja että
minut tahdottiin palauttaa elävien joukkoon.
Antti Rytkösen perhettä, varsinkin lapsia, oli meillä usein
vieraina. Ahti, vanhin pojista, oli mitä innokkain kalamies. Aikaisesta aamusta
iltamyöhään hän laski tai koki verkkojaan, pitkiäsiimojaan ja mitä erilaisimpia
koukkuja tai muita pyydyksiään. Toisinaan, ainakin aamuisin tuossa
"kukonlaulun aikoihin", taisi olla pulaa kalakavereista eli
soutajista - sehän on tunnetusti epäkiitollista työtä. Taisinpa vain minä
olla se, jonka Ahti sai paraiten hereille ja lähtemään tähän tapaan
houkuttelemalla:
Kuules, Talla,
ois' peiton alla
niin lysti olla.
Vaan tuolla mulla
on muuan loukku
ja hauenkoukku
mutkassa lahden.
Mennänpäs kahden
kokemaan niitä.
Kalaa vois' siitä
kertyä vasuun,
maukasta "masuun".
Ja kaloja kyllä tuli, sekä suuria että pieniä. Niitä riitti
sekä omaan käyttöön että naapureille. Joinakin aikoina saaliit olivat niin
suuria, että vaikka Ahti tarjosi kaloja valmiiksi perattuinakin, niin ne eivät kaikistellen
tahtoneet mennä kaupaksi, vaan niitä täytyi mennä kaupungin torille asti
myymään, ja siellä tavallisesti oli ostajia.
Perheenpäät ja muut kaupungissa työssä käyvät kulkivat usein
työmatkansa jalkaisin tai soutaen. Niin moottoriveneitten kuin polkupyörienkin
käyttö oli silloin perin harvinaista. - Kerran olimme joukolla
odottelemassa laivarannassa, kun tiesimme, että Rytkösen Eenokki ja Gusti
Skogster tulisivat soutaen kotiin. Pian näkyikin Kirstulan salmessa kaksi
venettä tulevan kokka kohisten meitä kohti.. Näkyivät tulevan kilpaa. Odottajat
innostuivat seuraamaan tuloa. "Gusti voittaa!" "Eenokki
voittaa!" "Meidän isä voittaa!" "Eipäs kun meidän
isä!" Tällaisia huutoja kaikui ja innostus oli valtava. Kilpailu taisi
olla melko tasaväkinen, koska en muista, kumpi oli puoli veneen mittaa edellä
maalissa, kun laituriin tullessa täytyi jo vähän jarruttaakin, ettei vene eikä
laituri hajoaisi.
Ennen tapahtui usein, että pappien kotiin tuli pariskunta
vihittäväksi tai tuotiin lapsi kastettavaksi. Niinpä taas kerran kirkkoherra
Nyströmin asuessa Hatunniemessä oli siellä kastetilaisuus. Tietysti siellä oli
aika joukko meitä lapsia, muitten muassa Elsa-Maija, jota saattoi olla
silloin korkeintaan 3-vuotias ja joka "silmä kovana" seurasi
tapahtumia. Kun häneltä sitten jälkeenpäin kysyttiin, mitä siellä ristiäisissä
tehtiin, niin hän vastasi: "No, ensin se pappi puhui ja puhui, a sitten se
suuttui ja heitti vettä sen vauvan päälle." Sellaisen käsityksen tyttö oli
toimituksesta saanut.
Oltiinpa kerran sakilla puuvajassa hellapuita hakemassa yms.
touhuamassa . Ei varmaan ollut kylliksi pieniä kahvipuita, vai olikohan
Ilmarilla muuten halu kokeilla taitoaan, kun hän otti kirveen käteensä, ja sen
sijaan että olisi lyönyt puun halki nappasikin vasemman jalan ison varpaan
halki. Mehän pelästyimme kovasti. Mutta Ilmari otti tyynesti taskustaan
nenäliinan, joka varmaankaan ei täyttänyt aivan tarkalleen nykyaikaisia
hygienian vaatimuksia, repäisi siitä suikaleen kietaisten sen varpaansa
ympärille. Meille muille hän sanoi tiukasti: "Ja tästä ei sitten puhuta
kellekään!" Eikä siitä sitten hiiskuttu sanaakaan. Ja taisi kulua viikko
tai pari ennenkuin siitä kotonakaan mitään tiedettiin, ja silloinhan varvas
alkoi olla jo ainakin melkein terve.
Skogsterin Anders eli "Anne" ja minä olimme kerran
onnistuneet kahteen pekkaan livistämään rantaan, missä vene oli niin jätettynä,
että me kiivettyämme siihen saimme työnnetyksi sen järveen. Sillä kohdalla oli
aika voimakas virta, joka rupesikin kuljettamaan venettä melkoista vauhtia selälle
päin. Me emme pystyneet vielä soutelemaan ja venettä takaisin tuomaan. Olipa
kuitenkin joku aikuisista miehistä taas huomannut tapauksen ja lähti uimalla
ottamaan "karkulaisia" kiinni. "Toruja" me tietysti vähän
saimme, mutta muistaakseni onnistuimme sillä kerralla välttymään
"selkäsaunalta".
Nykyisin Hatunniemessä lienee seitsemän (?) yksityistä
kesämökkiä tai huvilaa tai vapaa-ajan asuntoa. Lisäksi siellä on jokin
seurakunnallinen, kai useampiakin rakennuksia käsittävä virkistyspaikka. Mutta
vanha huvila on palanut ja koko alue varmaan niin paljon muuttunut, ettei taida
enää kiveäkään olla samoilla paikoilla kuin ennen, tuskin Salmenkivetkään.
Ilmari Rytkönen on kirjoittanut hienon ja loistavasti
Hatunniemen elämää kuvaavan ylistysrunon. Onkohan kellään tietoa siitä, mihin
se on mahtanut joutua?
Talvi Rytkönen
HYVÄÄ JOULUA JA
ONNEKASTA UUTTA VUOTTA
KAIKILLE YSTÄVILLEEN TOIVOTTAA
SUKUSANOMAT
|