Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1974 Joulukuu No 1 (50)

JOULUTERVEHDYS

Terve iloin, juhlavaloin,
Joulu, juhlista sä jaloin!
Terve, tuttava, tuloa,
Tuomahan suven suloa
Talven kylmän maihin näihin,
Talven hankihin ja jäihin!
Terve teille, kiiltävät
Kuusen pienet kynttilät!
Terve kummun kuusi oiva,
Juhlavieras vihannoiva,
Terve tuttu, raikas tuokse,
Terve metsä meidän luokse!

Terve luonto luminen
Joulu-yönä juhlien!
Terve honka hohtavissa
Lumivalkovaattehissa!
Terve tähdet korkealla
sydäutalven taivahalla!
Terve kuun sä kultavalo,
Terve kirkas pohjan palo.
Terve kaikki kirkkahat
Valon öisen vartijat,
Sytyttäjät sydämien
Kesken talvipakkasten!

Terve iloin, juhlavalon,
Joulu, juhlista sä jaloin!
Terve tänne tultuas
Riemun rauhan ruhtinas!
Murehen ja huolten hoiva,
Lohdutus ja lääke oiva!
Terve sulle suloinen
Ilolaulu enkelten!
Kaiu, laulu, kaikkialle
Ihanaisna ilman alle,
Kaiu  kautta talven öiden
Pitkien ja pimiöiden!

Miss' on riemu rikkahinna,
Sinne soios suloisinna,
Missä mieli synkkä, musta,
Loihdi sinne lohdutusta,
Jotta hautuu sydänhaavat,
Huolet huojennusta saavat,
Jott' on joulu kaikkialla,
Ilo, rauha ilman alla,
Ihmisillä tahto hyvä,
Jokaisella riemun jyvä,
Kaikki taivas, kaikki maa
Laulaa Luojan kunniaa:

Kalle Rytkönen (1871-1898)


Esimiehen tervehdys

Hyvät sukulaiset

Sukusanomien edellisen numeron ilmestymisestä on kulunut kolme vuotta. Väliin jäänyt aika ei kuitenkaan ole muussa suhteesa merkinnyt yhdistyksen toiminnan katkoa. Tällä kertaa joulun alla saapuva Sukusanomat kertoo kuluneen ajan tapahtumista ja aikaansaannoksista, niistäkin vain osan, koska kaikkea ei katsottu voitavan yhteen lehteen mahduttaa. - Myös menneitten sukupolvien jättämille viesteille on lehdessä tahdottu tehdä tilaa. Siten on pyritty täyttämään Sukusanomien käsittääkseni kahtaalle suuntautuva tavoite, toisaalta siirtää ennen meitä eläneitten henkistä perintöä ja perinnettä nykypolvelle, toisaalta seurata nyt elävien, toimivien ja varttuvien ikäpolvien uurastusta ja saavutuksia.

Sukuseuran viime lokakuun vuosikokouksen jälkeisenä aikana on silloin tällöin mieleeni tulleet seuraavat Z. Topeliuksen kirjoittamat sanat: "Ajan nimet ovat lumeen kirjoitetut. Työmiehen lapset, ehkä lapsenlapsetkin muistavat hänet. Kolmannen sukupolven mielistä hän on kadonnut." - Näinhän todella tapahtuu. Virallisista asiapapereista nimen tosin voi löytää. Henkilökuvaa elävöittävää ainesta ei tavoiteta.

Meillä on esivanhempia, joiden kirjeistä voimme seurata monen sukupolven vaiheita. Mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Teknillistyneen aikakauden uuden tyyppisten viestintävälineitten takia nykypolveltakaan ei taida kirjeitä enää paljon kertyä. Muunkinlainen yhteyden pito saattaa jäädä vähänlaiseksi. Sukuseura auttakoon edelleen vahvistamaan sukulaisten välistä yhteyttä, ja Sukusanomat, vaikkakaan se ei entisen ajan ahkeraa kirjeenvaihtoa korvaa, pyrkiköön parhaansa mukaan toimimaan tietojen välittäjänä ja perinteiden tallettajana.

Taimi Kyyrö


Sukuyhdistyksen 25-vuotisjuhla Haikossa 15.9.1973

Kuului kutsu kautta maan:
"Sukulaiset, juhlimaan
Europaeus-yhdistystä,
kakskytviisi täyttänyttä;"
Kutsu kuultiin mieluisasti,
saapui vaikka mistä asti,
pohjoisesta, Saksan mailta,
vanhaa, nuorta, huolta vailla.
Mukaan setä Unto kerkes,
vaikka vasta äsken herkes
keinumasta Atlantilla,
meren aavan aaltosilla.
Kaikki, kaikki Haikkoon vaan!

Kokousta avaamaan
joutui Jorma taidollansa:
"Tervetulleet, Sukukansa,
olkaa tähän kartanoon.
Ella-täti saatu on
kertoilemaan tietojaan,
kuinka Haikkoo sivuaa
vaiheet Adden sukuhaaran
läpi rauhan, sodan, vaaran."
Professori, täti Ella
alkoi kohta kertoella.
Muisti kaiken loistavasti
Haikon alkuajoilt' asti,
historiaa helskytteli,
mukanansa kaikki eli.

Keltaisesta salongista,
rokokoonkin tunnelmista
käytiin ruokasaliin päin.
Barokkina kiimmeltäin
helli silmää kukkamatto,
tuolit, lamput, parrukatto,
ruokapöydän herkkuvuoret.
Nautti vanhat, nautti nuoret.

Esimies taas salongissa
jatkoi juhlan juontamista:
"Tervehtineet ovat meitä
saapumasta estyneinä
Toivi-tohtor Wetzlarista
Nestor-Aino Kajaanista
On myös Aune Äyräpää,
uskollinen ystävä."
Ovat Leiwot, Pöyhösetkin.
- Herkin, hiljentynein hetkin
muistettihin möskin heitä,
yli rajan ehtineitä.

Veikko Antero jo soitti,
viulullansa syömet voitti,
ystävä tää musiikin,
kaima Ander Josefin.

Sympaattista kuultavaa,
esimiehen kertomaa,
oli historiikki hyvä.
Sukutunteen enentyvän
uskon kuulijoilla noista
menneen ajan tarinoista.
Sitten laulaa sopi hyvin,
äänin helein, äänin syvin
"Suloisessa Suomessamme"
muistain: "Kaunis Karjalamme
oli Äyräpäitten kehto."

Nyt jo lähetessä ehtoon
"viralliset" viriää,
johtaa Paavo Äyräpää.
Tehtävää on monenlaista,
tarvitahan miestä, naista
hoitelemaan jälleen kerran
asioita vuoden verran.
- Kuultiin, että hyvin Karin
tileistämme otti vaarin.
Varat Haikkoon asti riitti,
sitä koko suku kiitti.

Vielä saatiin kuppi kuuma,
nyt ei kukaan tuppisuuna,
lainehtii jo vapaa sana.
Uutisista parhaimpana:
Pekka saanut professuurin
Salminen on äsken juuri.
- kirjat kauniit antoi Ahti
- Kajahti jo soitan tahti,
Erkki ynnä Martin-vävy
lauloi romanttiseen sävyyn.
Gluntit Haikkoon sopi hyvin.
Niitä mielin herkistyvin
kuultiin tummetessa illan.
Hyvästellä kaunis Villa
oli tullut aika jo.
Kiitos, satutuokio
täällä aivan elettiin.
- Ehkä jossain kysyttiin
funktiota yhdistyksen.

Juhla tämä vastauksen
voisi antaa vaikka näin:
Rynnätessäs eteenpäin
pysähdy, ja mieti hetki,
suuntaa menneisyyteen retki.
Aarteita voit löytää sieltä.
Sukulaisen kanssa kieltä
yhteistä voi helkytellä,
- hellemmin saat hymyellä.

(S.R.) Sylvi Rasilo


Vuosikokous 27.10.1974

Vuosikokous pidettiin Helsingissä ravintola Kestikartanon Peräkamarissa. Läsnä oli 30 yhdistyksen jäsentä. Sekä vanhat että nuoret olivat hyvin edustettuina.

Aluksi nautittiin pitopöydän antimista ja vaihdettiin kuluneen vuoden kuulumiset, minkä jälkeen Jorma Rytkönen avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Hetken hiljaisuudella kunnioitettiin joukostamme pois siirtyneitten sukulaisten Anni Pöyhösen, Yrjö Pöyhösen ja Tapio Rytkösen muistoa. Riitta ja Martin Smeds sekä Aino ja Eero Hirvensalo esittivät tämän jälkeen suomalaisia ja saksalaisia lauluja.

Puheenjohtajaksi kokoukselle valittiin Pekka Salminen. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, sille valittiin pöytäkirjantarkastajat, esitettiin vuosikertomus sekä tilikertomus. Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Rahastonhoitajalle Karin Äyräpäälle esitettiin erityiset kiitokset hyvästä varainhoidosta.

Jäsenmaksu päätettiin säilyttää edelleen kolmena markkana, mutta jäsenmaksuun velvoittava ikäraja päätettiin nostaa 16:sta 18:aan vuoteen. Tämän toivotaan kannustavan nuoria jäseniä tulemaan entistä runsaammin mukaan.

Yhdistyksen esimieheksi valittiin yksimielisesti Taimi Kyyrö Jorma Rytkösen ilmoitettua haluavansa luopua esimiehen tehtävistä hoidettuaan niitä kolmen toimikauden ajan: Hallituksen erovuoroisten jäsenten Unto Rytkösen, Jaakko Äyräpään, Kauko Laineen ja Martti Hirvensalon tilalle valittiin Sirkka Montonen, Paavo Äyräpää, Eeva Laine ja Erkki Hirvensalo. Esimieheksi siirtyvän Taimi Kyyrön tilalle hallitukseen valittiin Jorma Rytkönen. Muut hallituksen jäsenet ovat Mervi Aaltio, Antti Rasila, Sinikka Rytkönen, Riitta Smeds, Pirkko Voipio ja Kirsti Salminen, joka toimii myös yhdistyksen sihteerinä. Tilintarkastajiksi valittiin Bette Hirvensalo ja Pekka Salminen, varalle Paula Rytkönen ja Pentti Voipio.

Muina asioina kokouksessa oli esillä kysymys yhdistyksen varojen käytöstä lähinnä Toivo Valtavuon rahaston osalta. Uusi hallitus sai tehtäväkseen suunnitella sopivaa ja rahaston tarkoitusperien mukaista käyttöä, varojen säästäminen sellaisenaan katsottiin epätarkoituksenmukaiseksi.

Virallinen kokous päätettiin ja puheenjohtajan nuija luovutettiin Taimi Kyyrölle, joka kiitti osakseen tulleesta luottamuksesta.

Läsnäolijat saivat tämän jälkeen kuulla Taimi Kyyrön tarinointia Selma Augusta Lampan ja Lovisa Constance Lampan kirjeenvaihdon pohjalta. Eero Hirvensalo soitti pianoa ja Martti Hirvensalo esitti Kajaanin sukulaisten Aino Hirvensalon ja Rasilon perheen kokouksella lähettämät terveiset. Sairaalassa olevaa Hanna Äyräpäätä päätettiin muistaa kukkatervehdyksellä.

Miellyttävä yhdessäolo jatkui vapaan ja vilkkaan keskustelun merkeissä.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukuyhdistyksen tiliasema 31.12.1973

Vastaavaa

 

 

Raha kassassa

 

6.64

  "  p.s.tilillä

 

77.13

KOP 2 osaketta

25.37

 

  "  24 kk talletus 7.11.

500.00

 

2 Valt. obl. 4.5

340.00

 

KOP talletustili

558 58

1.423.95

 

--------------

--------------

 

 

1.507.72

 

 

========

Vastattavaa

 

 

Jäsenmaksurahasto 1.1.73

1.572.81

 

Lisäys

303.00

 

 

--------------

 

 

1.875.81

 

Käytetty

368.09.

1.507.72

 

--------------

========

Menot

 

 

Jäsenmaks. Suom. Sukut.

10.00

 

Posti, pap. y.m.

125.51

 

Kukkia, sähk., adr.

106.50

 

Vuosikokous Haikossa

364.36

606.37

 

--------------

========

Tulot

 

 

Jäsenmaksuista

303.00

 

Myyty arkistokaappi

120.00

 

KOP osingot

4.80

 

Korkoja

113.48

 

 

--------------

 

 

541.28

 

Käytetty

65.09

606.37

 

--------------

========

 

 

 

Pääoma

 

 

Pääoma 1.1.73

1.572.81

 

Käytetty

65.09

1.507.72

 

--------------

========

 

 

 

Toivo Valtavuon rahasto

 

 

1.1.73

 

1.493.24

Korkoja

 

129.06

 

 

--------------

 

 

1.622.30

 

 

========

 


POIMINTOJA

Europaeus-suvun kokoelman nimellä valtionarkistoon talletettu sukuyhdistyksen kirje- ja leikearkisto on luetteloitu ja avattu tutkijoitten käyttöön, ensimmäinen käyttäjäkin on jo kirjattu. Luetteloinnissa on mahdollisimman tarkoin noudatettu Toivo Valtavuon aloittamaa systematiikkaa. Valtionarkiston taholta on kokoelman tallettamista sinne tervehditty tyydytyksellä ja kokoelmaa on luonnehdittu kulttuurihistoriallisesti hyvin arvokkaaksi.

Kokoelman jatkuva kartuttaminen on mahdollista ja myös toivottavaa. Mikäli siis hallussanne on (vanhoja) kirjeitä tai muuta sukuun liittyvää aineistoa, minkä haluaisitte luovuttaa täydentämään kokoelmaa, toimii yhdistyksen sihteeri niiden vastaanottajana ja toimittaa ne edelleen valtionarkistoon.

Viime marraskuun lehtiuutiset tiesivät kertoa, että Sippolan Kirkonmäeltä on kaadettu 150 vuotta vanha hongikko. Toimenpiteen takana oli Sippolan seurakunta, joka haluaa rakentaa paikalle seurakuntatalon. Alue on rakennuskieltoaluetta, jolta mm. puustoa ei saa hakata ilman kunnalta saatua erikoislupia. Ympäristönsuojelutarkastajan mielestä hakkuilla raiskattiin arvokas alue, joka liittyi olennaisesti kulttuurihistorialliselta kannalta suojeltavaan ympäristöön. Sippolan Kirkonmäen kohtalo kiinnostaa Sukuseuraa erityisesti sen vuoksi, että Aron Johan Rytkönen, joka oli naimisissa A.J. Europaeuksen tyttären Natalian kanssa toimi Sippolan rovastina kolmen vuosikymmenen ajan, ja koko hänen perheensä oli huomattavalla tavalla vaikuttamassa ja ottamassa osaa paikkakunnan henkisiin rientoihin. - Kirkkohallintokunnan puheenjohtaja ilmoittaa, etteivät he ole olleet tietoisia niistä säännöksistä, jotka estävät metsän kaatamisen seurakunnan omalta tontilta.

Toimiessaan Suomen sotilasasiamiehenä Moskovassa, oli Paasonen v. 1933 puna-armeijan vuosipäivänä kutsuttuna suureen diplomaateille ja korkeimmalle sotilaspäällystölle järjestettyyn vastaanottoon. Tästä hän kertoo seuraavan ehkä sukuamme kiinnostavan yksityiskohdan:

- - - - Ihmeekseni Tuhatševskikin oli läsnä, vaikka hän yleensä kaihtoi tällaisia tilaisuuksia. Huomiotani kiinnitti se, että. Tuhatševski seisoi yksin, niin että hänen ympärillään oli tyhjiö.

Se kuvasti sitä yleisesti tunnettua tosiasiaa, että hän oli huonoissa väleissä Stalinin kanssa. Tämä johtui ristiriidasta Puolan sotaretken aikana 1920, jolloin Stalin oli toiminut niin, ettei Tuhatševskin käskyjä noudatettu. Siitä huolimatta Tuhatševski oli legendaarinen henkilö. Astuin hänen luokseen, esittelin itseni ja rupesin puhumaan samana päivänä Krsanaja Svedan pääartikkelista, joka oli lähtöisin Tuhatševskin kynästä. Olin lukenut jostain, että Tuhatševskin esi-isien joukossa oli Europaeus-niminen henkilö ja kysyin Tuhatševskilta, tiesikö hän, että hänen suonissaan virtasi suomalaista verta. Olihan pari Europaeusta piirtänyt nimensä Suomen kulttuurihistoriaan. Tuhatševski naurahti kysymystäni ja sanoi ettei tiennyt kenestäkään Europaeuksesta esi-isiensä joukossa, mutta että hän otti mielihyvin vastaan tämän kunnian. Hänen siniset silmänsä ja vaaleahko tukkansa viittasivat tähän mahdollisuuteen .

...Siihen päättyi tämä puolisen tuntia kestänyt keskustelu, jonka jälkeen Tuhatševski heti poistui. Tämä oli ainoa kerta, jolloin tapasin Tuhatševskin ja säilytän tästä keskustelusta mieluisan muiston. Sotilaskollegani, jotka olivat huomanneet tapauksen, olivat kateudesta pakahtua, niin suuren arvon he antoivat tälle asialle. Tuhatševski oli silloin maanpuolustuksen kansankomissaarin apulainen. Elävin vaikutelmani Tuhatševskista oli, että olin tavannut voimaihmisen. Mutta neljä vuotta myöhemmin Tuhatševski saavutti matkan pään. - - - - - - - todennäköisesti hänet teloitettiin Ljubjankan kellarissa. Hänen puolisonsa ja tyttärensä katosivat saman tien.

Aladar Paasonen: Marsalkan tiedustelupäällikkönä ja hallituksen asiamiehenä Weilin + Göös, 1974

Toivo Valtovuolta aikoinaan saadun tiedon mukaan Tuhatševskin äidinäiti oli omaa sukua Europaeus.

Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen ensipainoksen löysi Ahti Rytkönen viime kesänä Savoon tekemällään kiertomatkalla. Osallistuessaan Maaningalla vietettävään pitäjänjuhlaan - Huilusruppeemat nimeltään, hän asusti Jukola-nimisessä talossa ja talon kaksikerroksisen aitan kätköistä tuo erillisistä vihkosista nidottu, v. 1870 ilmestynyt kirjavanhus löytyi. Erään arvion mukaan näitä olisi Suomessa kymmenisen kappaletta, joten kysyksessä ei ole aivan jokapäiväinen löytö.

Henkilötietoja-palstaa ei julkaista tässä Sukusanomien numerossa osittain sen vuoksi, että tiedot ovat varmasti melko puutteelliset. Tämän asian korjaamiseksi toivotaan, että sukulaiset kantaisivat kortensa kokoon ja ilmoittaisivat merkkipäivistä, uusien sukulaisten syntymästä, solmituista avioliitoista ja muista huomionarvoisista saavutuksista. Tiedot voi osoittaa yhdistyksen sihteerille Kirsti Salmiselle, Karakallionkuja 6 H 57, 02620 ESPOO 62


IN MEMORIAM

LITANIA
Jacobi (suom. Ilta Koskimies)

Sielut hurskaat rauhan saivat
häipyneet on tuskat vaivat,
taisto kauan kestänyt
ainiaaks on päättynyt.
Rauha heille, nukkuneille,
sielut hurskaat, rauha heille.

Anita Pöyhönen 15.3.1894 - 12.3.1973
Yrjö Pöyhönen 14.8.1885-1.12.1973
Anni Pöyhönen 16.3.1882-1.3.1974

1800-luvun lopulla syntyi Pielisjärven pappilaan Johan ja Nora Pöyhöselle 6 lasta - Maiju Eleonora - Matti - Anni Augusta - Elsa - Yrjö Emmanuel - Väinö. Se on niinkuin runo tahi lasten loru: kaksi-yksi-kaksi-yksi jne -lasten nimien lukumäärää katsoen.

Pöyhöset muuttivat Pielisjärveltä Haapavedelle 1880-luvulla, siellä lapset varttuivat ja lähtivät ensin opintielle ja sitten ulos elämään.

Pappilan lasten lapsuudesta voisi kertoa monen monet tarinat -niistä eräs tässä:

Oltiin menossa nukkumaan ja siinä sängyssä - unen tuloa odotellessa - keskusteltiin, mitä itse kukin toivoi. "Kun sais' nähdä enkelin" sanoi Maiju. "Kun ei olis' kiusauksia" toivoi Anni. "Saispa nähä, kun lehmä poikii" aprikoi Matti.

Mitä elämä heille itse kullekin myöhemmin toi: Toiveet taisivat toteutua - ja olla vain toiveita.

Kaikki pappilan lapset ovat elämänsä eläneet ja sen myös päättäneet, siirtyneet rajan toiselle puolelle.

Viimeiset heistä - Anni 1.3.1974, Yrjö 1.12.73 ja puolisonsa Anita 12.3.73.

Jos menneitä ajatellen piirtäisin heistä kuvan - mitä kertoisinkaan.

Anni Augusta vietti nuoruudessaan vuosia Helsingissä enonsa professori Matti Äyräpään kodissa ja teki myös opintomatkan Saksaan ja Italiaan. Varsinaisen työpäivän hän teki Haapaveden yhteiskoulun piirustuksen ja tyttöjen voimistelun opettajana eläkeikään saakka. "Tipa", joksi oppilaat häntä kutsuivat; oli valoisa, elämän myönteinen opettaja. Vanhuuden viimeiset vuodet Anni-täti oli sekä Oulussa että lopuksi Haapavedellä.

Jos Anni-tätiä voisi verrata päiväperhoseen, vertaisin setääni Yrjöä Lapin honkaan  jylhän kauniiseen - pystypäiseen hahmoon. Hän vietti parhaat ja viimeiset vuotensa Lapissa metsänhoitajana - Kittilässä, Ylitorniolla ja viimeiset vuodet Rovaniemellä metsäneuvoksena, eläkkeelle siirryttyään hän oli vielä jonkin aikaa Imatran Voima Oy:n palveluksessa. Eläkevuosinaan Yrjö-setä eli mielipuuhassaan luoden Rovaniemen Rauhankadun varrella omakotitalonsa puutarhasta niissä oloissa varmaan harvinaisen pihamaan. Siellä loistivat pionit, ruusut, jopa omenapuut ja tammi. Innostunut puutarhuri vaali siellä myös monen monia harvinaisuuksia. Lapin tuntureiden kukat olivat aina kiehtoneet hänen mieltään. Puolisonsa Hilma Anita siirtyi elämästä pois muutamia kuukausia aikaisemmin - 56 avioliittovuoden jälkeen. Hänen valoisa iloinen luonteensa oli kuin sopivasti pehmentämässä setä Yrjön hieman jäyhää olemusta.

Kun ajattelemme näitä menneitä, me nuoret tahi nuoremmat, voimme hiljentyä itse kukin kohdallamme muistelemaan - kiittämään. Elämän taival ei ole aina pitkä. Mutta jos saa elää pitkän elämän - vaiheista ja kokemuksista rikkaan - on se varmaan Luojan lahja. Pitkä päivätyö on päättynyt heidän kohdallaan; - kunnioitamme sitä, samalla kun heitä muistamme - kiittäen ja kaivaten.

Suljemme heidät rovasti Johan Pöyhösen saarnavirren ajatuksiin. Virsi 376.

Anja Pöyhönen


Elna Rytkönen 29.1.1903 - 5.2.1973

Ensitapaamisemme - ikimuistettavuus. Olit hauras, pieni, inhimillisyyden lämpöä säteilevä, huolet poistava. Kuva hopeisen tukkasi ja sinisten silmiesi hillitysti värittämien hentojen ulkonaisten kehysten sisäänsä kätkemästä todellisesta inhimillisyyden kultaisesta sydämestä vahvistui edelleen vuosien vieriessä. Olit omien huoliesi huolellinen kätkijä ja muille iloa toivova ja tuova. Olit itsesi unohtaja - toisten muistaja. Olit lasten hovihankkija, kauneimmat lahjakääröt sitova jouluaatto-iltojen hyväntahdonhengetär, kaikkien vähäisimpienkin merkkipäivien muistaja, auringon valoa ja lämpöä kaikkialle tuova, ....

Olit kuin rakastamasi kesämökin kallion aurinkoa kaipuava, vaatimaton, hento, pieni kukkanen.

Olit suuri inhimillinen ihminen.

Olit Juhan ja Tuulan ikioma Elna-mummi.

Sinua - kultainen anoppini - kiitollisuudella muistaen

Kauko


Martti Samuel (Samppa) Johannes Kyyrö 15.6.1919 - 3.4.1973

Kesäkuun 15 päivänä 1917 Wille ja Hertta (o.s. Rytkönen) perheeseen "syntyi kuudes lapsi ja annettiin neljäs poika", kuten läheisille sukulaisille tapahtuman jälkeen asiasta kirjeitse kerrottiin. Vajaan puolen vuoden kuluttua perheenisä kuoli. Muutamaa vuotta myöhemmin perhe siirtyi Haminaan, joka muodostui Sampan koulukaupungiksi. Ylioppilaaksi hän tuli v. 1936 Haminan Yhteislyseosta, valmistui kansakoulunopettajaksi v. 1938 Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta ja filosofian kandidaatiksi v. 1947 Helsingin yliopistosta. Opiskeluaikanaan Jyväskylässä hän osallistui aktiivisesti ylioppilaskunnan toimintaan, mm. toimi näytelmäkerhon ohjaajana. Kansakoulun opettajana hän toimi lyhyen ajan, vain 2 1/2 lukuvuotta. Kansakoulujen koulupsykologiksi Helsingin kaupungin koulupsykologien toimistoon (nykyiseen suomenkielisten kansakoulujen kasvatusneuvolaan) hänet valittiin v. 1948. Tässä virassa, joka v. 1971 muutettiin johtavan koulupsykologin viraksi, hän hoiti kuolemaansa saakka 3.4.1973. - Talvisodan aikana Samppa toimi aluksi parin kuukauden ajan Viipurissa väestönsuojelutehtävissä, kunnes astui asevelvollisuuttaan suorittamaan ehtien vielä osallistua Virolahden saaristossa käytyihin taisteluihin. Asevelvollisuusaika jatkui välittömästi reservipalveluna Karjalan kannaksella armeijan kotiuttamiseen saakka. Sotilasarvoltaan hän oli reservin kapteeni. - Väestönsuojelulain nojalla hänet oli määrätty paikallisen väestönsuojelun toimeenpano-organisaatioon.

Sukuyhdistyksemme toimintaan Samppa Kyyrö osallistui tullen useana vuotena valituksi yhdistyksen tilintarkastajaksi.

Helsingin kaupungin suomenkielisten kansakoulujen kasvatusneuvolan toimintakertomuksessa v. 1973 on hänestä mm. maininta:

"Maisteri Kyyrö ehti toimia koulupsykologina runsaat 25 vuotta, jona aikana hän antoi merkittävän ja arvokkaan uranuurtajan työpanoksensa koulujen mielenterveydellisen ja koulupsykologisen työn sekä kasvatusneuvolatoiminnan kehittämiseen. Pitkän toimintakautensa aikana hän sai nähdä vaatimattomasta alusta lähteneen toiminnan kasvavan nykyisiin muotoihinsa. - Kasvatusneuvola menetti hänessä uskollisen, lahjakkaan ja pätevän työntekijän".

Taimi Kyyrö


Tapio Rytkönen 31.3.1900-28.12.1973

Tapio Antero Rytkönen kuoli Mikkelissä 28.12.1971. Hän oli syntynyt 31.3.1900 Helsingissä Olga ja Antti Rytkösen toisena lapsena. Tapio kävi viisi luokkaa Helsingin Suomalaista Normaalilyseota. Kouluaikana hänelle muodostui runsaasti erilaisia koulupojan harrasteita - hän täytti eli steppasi lintuja ja harrasti tekniikkaa, erityisesti sähkötekniikka oli hänelle mieleen. Hän rakensi mm. sähkömoottorin, joka pyöri vinhasti ja regulaattorin, jolla nopeutta saattoi säätää. Mutta tämän teknillisen harrastuksen ohella hän kirjoitti runoja ja maalasi tauluja erityisesti luonnosta. Tekniikan puoli sai voiton sikäli, että siitä jatkui hänen elämänuransa useitten eri vaiheitten kautta. Runojen kirjoitus, maalaus ja valokuvaus säilyivät kuitenkin varsinaisen leipätyön ohella hänelle tärkeinä ja läheisinä.

Norssin viisi luokkaa käytyään hän meni työhön Grahnin konepajaan, joka muistaakseni sijaitsi Annankadun varrella. Oli talvi ja koska hänellä ei ollut kintaita, hän vaivihkaa veti vanhat sukat käsiinsä ja niiden avulla koitti tulla toimeen kylmässä. Grahnilta hän siirtyi Hankkijan palvelukseen. Näihin aikoihin - vuoden 1913 tienolla - Suomen maaseutua alettiin sähköistää ja Hankkija oli sitä toimintaa vetämässä ja näissä tehtävissä Tapio meni Halikkoon ja Perniöön, minne rakennettiin 20 kv:n sähköverkko ja muut sähköistykseen tarvittavat laitteet. Lounais-Suomesta Tapio siirtyi Keski-Pohjanmaalle, Kaustisiin, missä Hankkija uusi siellä olleen hyvin ihmeellisen sähkölaitoksen. Täällä Kaustisilla toimi insinöörinä Lauri Salminen eli Laiska-Salminen ja Tapio oli sähköasentajien nokkamiehenä, nykykielen makaan yliasentajana. Laitoksen valmistuttua Tapio jäi hoitamaan sitä muutamaksi vuodeksi ja avioituikin siellä Valva Männyn kanssa.

Kaustisilta hän siirtyi Siikakoskelle Oy Grahn Ltd:n palvelukseen vesivoimalaitoksen hoitajaksi. Näihin aikoihin - v. 1928 - valmistui Suomen sähkölaki, joka edellytti suurjännitelaitoksen hoitajalta teknikon tutkintoa ja kun Tapiolla ei sitä ollut, hän suoritti ns. Flinckin tutkinnon, jolta antoi hänelle oikeuden toimia ko. laitoksen hoitajana. Siikakoskelta hän siirtyi edelleen Grahnin palveluksessa pysyen Vuohijärvelle, missä oli puunjalostustehdas. Tapio hoiti vähitellen sähkötekniikan ohella kaiken teknillisen työn tehtaassa. Hän rakensi Vuohijärvelle oman talon ja siellä ollessaan adoptoi tytön - Kaijan, johon oli kovin kiintynyt. Näin Tapiosta vähitellen tuli puunjalostusmies ja kun Grahn & Co sitten laajensi tuotantoaan Mikkeliin, Tapio siirtyi sinne ja hänen pääasialliseksi tehtäväkseen jäi varsinaisen tuotannon hoitaminen. Hän jopa konstruoi omia koneita ja rakensi tuotantolaitoksia, ja vaikutti siltä, että tämä firma edistyi aika hyvin Tapion siellä ollessa. Hänestä tuli ensin varatoimitusjohtaja ja myöhemmin Grahn Ltd:n toimitusjohtaja, jota tehtävää hän hoiti eläkkeelle siirtymiseen saakka. Mikkelissä ollessaan hän meni toiseen avioliittoon Elsa Pulkkisen kanssa.

Tapiolla oli sangen voimakas aloitekyky ja intuitio. Hän selvisi erinomaisen hyvin terveen järkensä avulla, jota liian runsas koulunkäynti ei ollut ehtinyt turmella. Hänellä oli itse asiassa hyvin hieno luonne, hän oli kovin ystävällinen ja avulias. Yleensä huomioi toiset ihmiset itsensä unohtaen.

Unto Rytkönen


Helmer Salmo 11.5.1903 - 14.9.1973
Hillevi Salmo 14.5.1909 - 29.3.1974

Filosofian tohtori Helmer Fritiof Salmo kuoli Helsingissä 14.9.1973 ja hänen vaimonsa Hillevi, o.s. Rytkönen, 29.3.1974.

Helmer Salmo oli syntynyt Perniössä 11.5.1903, tullut ylioppilaaksi 1924, valmistunut filosofian kandidaatiksi 1928 ja väitellyt tohtoriksi 1950 arkeologian alalta. Elämäntyönsä hän suoritti tutkijana ja museomiehenä Kansallismuseon palveluksessa, mihin hän tuli nuorena maisterina v. 1928. Vuodesta 1948 eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1970 hän toimi Kansallismuseon esihistoriallisen osaston johtajana.

Hillevi Salmo syntyi Hämeenlinnassa 14.5.1909 ja valmistui opettajaksi Hämeenlinnan seminaarista 1933. Toimittuaan opettajana Hämeenlinnan seudulla hän muutti Helsinkiin solmittuaan avioliiton Helmer Salmon kanssa 1935. Opettajantyöhön hän palasi vakinaisesti v. 1953, josta lähtien hän toimi kuolemaansa saakka kansakoulunopettajana Espoossa ensin Leppävaaran ja vuodesta 1962 alkaen Mäkkylän koulussa.

Helmer ja Hillevi Salmon kodissa vallitsi lämmin ja vieraanvarainen sukulaishenki. Helmer Salmossa saattoi nuorempi sukulainen löytää alaansa laajasti perehtyneen tiedemiehen ohella lähimmäisistään vilpittömästi kiinnostuneen ja auttamaan valmiin ystävän. Hillevi-tädin me sisarusten lapset muistamme valloittavan tempperamentikkaana, välittömänä ja valoisana ihmisenä, jolle opettajan työ oli kutsumusammatti sanan varsinaisessa merkityksessä.

Helmer ja Hillevi Salmon viimeinen leposija on sukuhaudassa Perniön hautausmaalla.

Jorma Rytkönen


Ella Kitunen:
HAIKON KARTANON VAIHEISTA SUKUHISTORIAMME KANNALTA

(Ella Kitusen yhdistyksen 25-vuotisjuhlassa Haikon kartanossa 15.9.1973 pitämä esitelmä täydennettynä. Esitelmän nauhoittanut ja nauhalta kirjoittanut Jorma Rytkönen.)

Saatuani kutsun Anders Josef Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen 25-vuotisjuhlaan Haikon kartanoon ajattelin, että kun tässä juhlassa tavallaan vietetään myös Anders Josef Europaeuksen muistoa, olisi ehkä aiheellista kuvata sitä aatepiiriä, joka hänen ympärillään oli ja joka on vaikuttanut suvussa perintönä. Perintönähän ei mene yksinomaan se mitä me geenien kautta saamme, vaikka sillä on merkittävä osa, vaan myös kaikki ympäristövaikutus ja vaikutteet kulkeutuvat mukana kulttuuriperinnössämme. Ja siinä mielessä, kun nyt kokoonnumme Haikon kartanoon, teki minun mieleni kuvata niitä vaikutteita, joita oli tullut - voidaan suorastaan sanoa eri puolilta maailmaa - tähän ilmapiiriin ja jotka siiten AJE. omaksui ja hartaaseen tapaansa hiljaisuudessa punnitsi ja valitsi sen minkä hän katsoi itselleen sopivaksi. Hänellähän oli tällaista harkitsevaa harkintaa, niinkuin hän ylioppilasvuosinaankin kirjoitti. Martti Ruudun kirjoituksessa Historiallisessa Aikakauskirjassa on mainittu, että hän erilaisista suunnista aina koetti omaksua mikä niissä on parasta.

Nyt kun ajattelemme AJE:tä, joka eli 38 vuotta Liperin rovastina , niin mikään ahdas ja sulkeutunut henkilö hän ei koskaan ollut. Siihen aikaan kun hän oli sellainen poikanen, toisella kymmenellä, kirjoittaa hän kerran siellä pienessä Parikkalan kappalaisen pappilassa, että nyt on Suomessa sota. Minä en nyt ihan tarkkaan muista sanamuotoa, sisällys oli kuitenkin tämä. Ajatella että hän oli siellä niinkuin toisessa maailmassa. V. 1812 kuitenkin aukeni raja ja silloin nämä kaksi lahjakasta poikaa, AJ ja hänen vanhempi veljensä Jean tulivat täydentämään opintojaan Suomen puolelle. Ei silti että lukiokoulutus olisi ollut Viipurin läänissä huono, mutta koskaan ei lisä pahaa tee. Olen jostain lukenut, että tämän koulutuksen Viipurin lääniin oli suunnitellut joku saksalainen, ja hehän ovat perusteellisia pedagogeja. Toisin kuin lukion oli sitten alemman kansakoulutuksen laita, joka ei liene ollut, sen käsityksen olen saanut, niin kehittynyttä kuin mitä se olisi voinut olla.

Kun nämä veljekset sitten tulivat tänne opintojaan jatkamaan, toinen papiksi ja toinen lääkäriksi, niin he joutuivat oleskelemaan eri kaupungeissa. Kun joutuu opiskelemaan poissa kotoaan ja opintoja on harjoitettava toisella paikkakunnalla, niin se ei ole helppoa ainakaan vähävaraisen kappalaisen pojalle. Ja niinpä AJ joutui olemaan kotiopettajana ja hän tuli tänne läheiseen Drägsbyn kartanoon majuri Anders Eriks Boijen perheeseen v. 1815. Hän täytti sinä vuonna 18 vuotta. Hän tuli ylioppilaaksi muistini mukaan 2 vuotta myöhemmin, joten hän oli silloin siis lukiolainen.

Millaisia olivat ne oppilaat, jotka hän sai hoitoonsa? Majuri AB Boije oli mennyt naimisiin 1803 ja hänen vanhin poikansa Anders Vilhelm oli syntynyt 1804 - ja oli siis 11-vuotias ja Anna Charlotta oli 9-vuotias. Seuraava jäijestyksessä, Herman oli vasta 4-vuotias :ja sitä seuraava Sofia Vilhelmiina oli vuoden vanha. Kun AJ ja SV tutustuivat, toinen oli siis 17 - 18 vuotta ja toinen vuoden vanha. Kesti siis aika monta vuotta ennen kuin hänestä kasvoi aikuinen ja hän ennätti joutua Liperin ruustinnaksi.

Myöhempinäkin vuosina AJ aina palasi tänne Drägsbyhyn, joka on tämän Haikon kartanon ikäänkuin sisarkartano, vuosisatoja ollut yhdessä ja välillä aina erillään, perintöasioiden mukaan. Päiväkirjassaan AJ mainitsee, että hän koetti vetäytyä irti ympäristöstä koska ajatteli, ettei se ole häntä varten kun se on korkean aatelinen. Mutta hänellä oli kuitenkin aina sinne vetovoimaa. Niinpä hän joskus kirjoitti, että hänen ei aina jouluisinkaan tekisi mieli mennä kotiin.

Tässä mainitsin jo minkälainen se perhe oli, kun hän sinne tuli. Myöhemmissä kirjeissään hän sanoo, että oli aika lailla vaikeata opettaa Herman-poikaa, jota hän ei aina tahtonut saada oppimaan, koska tämä oli sellainen poikamainen niinkuin pojat aina määrätyssä iässä ovat ja heillä on paljon muuta intressiä mutta vähemmän lukuharrastuksia. Ja tämä viittaa siihen, että hän oli vielä paljon myöhemminkin siellä opettajana ja opetti Hermannia. Muistini mukaan Anders Josef oli jo opettajana Porvoossa silloin kuin sattui tämä H:n opetus.

Tässä aluksi vielä muutama sana Haikon kohtaloista. Haikon kartanohan oli, ei päärakennus mutta itse kartano, peräisin 1300-luvulta, ja 1400-luvun puolivälissä siitä on maininta, että Viipurin Mustien veljesten luostari möi sen erälle Stenbock-sukuun kuuluvalle miehelle. Silloin tämä joutui sukuun, jonka hallussa se oli kauan yhtämittaisesti, kulkien suvussa usein naisperimyksenkin kautta, mutta kuitenkaan sitä ei myyty ennenkuin vähän ennen 1850-lukua. Siellä oli hyvin pitkään naisperimys, muistaakseni jotakin 150 vuotta. ihmettelin mistähän tämä johtui, mutta ehkä se johtui siitä, että miehet joutuivat niin nuorina sotaan ja tahdottiin että kartano olisi turvattu. Sitten seuraavina vuosisatoina, aina noin 1600-luvulle asti, nämä kulkivat samalla omistajalla, siis sekä Haikko että Drägsby, joka on enemmän sellainen maanviljelystila. Joskus ne olivat kuitenkin erillään siitä syystä, että jonkin perintöasian yhteydessä tuli jakoja, ja välistä taas yhtyivät avioliittojen kautta.

Jatkuu


Muisteluksia Hatunniemestä

Hämeenlinnasta n. 4 km pohjoiseen on HATUNNIEMI. Tämän vuosisadan alussa siellä oli kaksikerroksinen kookas huvila, jossa oli paljon huoneita ja lisäksi kaksi tilavaa mutta vähän hataraa tornihuonetta. Mutta paljon siellä oli kesäisin asukkaitakin, oli Rytkösiä, Skogstereita, Anthoneja, Nyströmejä, kolme neljä perhettä samanaikaisesti, ja siinä joukossa saattoi olla lapsia ja varhaisnuoria reippaasti yli kahdenkymmenen. Vaikka väkeä oli yhtaikaa hyvinkin paljon, niin aina hyvä sopu tilaa antoi.

Vanajaveden rantaa eli, kuten nykyisin sanotaan, rantaviivaa oli pitkästi; oli Matala uimaranta, Vesiranta, Saunaranta, Salmenkivet, Laivaranta, Syvä uimaranta ja Mummunranta sekä vielä Kokkoranta. Vanhat, komeat rantakoivikot ja mantereen puolella humisevat havumetsät olivat erinomaisia seikkailuja leikkialueita, joissa oli miltei rajattomat toimintamahdollisuudet. Sieltä muuten syksyisin poimittiin suunnattomat määrät vadelmia, mustikoita ja sieniä.

Nuoriso ja varttuneemmat lapset huolehtivat pienimmistä ja johtivat leikkejä, eikä kenenkään tullut ikävä eikä aika pitkäksi. Joskus aikuiset ihmiset järjestivät huviretkiä, joihin otettiin oikein evästä mukaan: voileipiä ja pullaa sekä tietysti lapsille mehuja ja aikuisille kahvia. Lähin retkeilykohde oli aivan Hatunniemen alueella oleva Tyynelä-niminen aukio keskellä mukavaa männikköä. Sinne mentiin jalan, kun matka taisi olla vain puolisen kilometriä. Tosin sekin tuntui pienimmistä joskus pitkältä, mutta kun tiedettiin, että perillä oli mitä mukavin pehmeäruohoinen tanner ja kaikenlaista mukavaa ohjelmaa, niin enimmäkseen yritettiin nurkumatta kestää matkan vaivat.

Silloin tällöin tehtiin veneretkiä järven yli Aulangon eli Karlbergin puolelle, milloin Tekosaarille, milloin Joutsen- ja Ankkalammille, milloin Aulangon torniin. Tällaiset retket olivat suurenmoisia ja jättivät unohtumattomat muistot osanottajiin.

Hatunniemeen muutettiin yleensä heti koulutyön päätyttyä toukokuun loppupäivinä tai viimeistään kesäkuun 1. p:nä. Kun oli päästy perille, pantiin sukat ja kengät ja myös takit johonkin kaappiin tai komeroon, ja pojilla oli pukimina tavallisesti vain housut, tytöillä kai sentään pusero ja hame tai jokin mekko. Mutta paljain jaloin oltiin koko kesä: - Joskus saattoi nuorillakin tulla asiaa kaupunkiin. Silloin pantiin puhdas paita päälle ja mikäli mahdollista puhtaat housut jalkaan sekä lakki päähän, ei silloinkaan kenkiä. Ja sitten lähdettiin astelemaan kohti kaupunkia. - Kerran meitä oli puolisen tusinaa poikia menossa Hämeenlinnaan oikaisten alkumatkalla erästä metsäpolkua kohti maantietä. Matkan varrella olikin räkättirastaan pesiä ja niissä tietysti poikaset, ja pommittivatpa Einarin paidalle ison ammuksen. Meidän oli silloin palattava takaisin, ja muistaakseni matka oli siirrettävä toiseen päivään, koska paita oli pestävä eikä ollut muuta päälle pantavaa.

Kerran olimme leikkimässä intiaanisotaa. Oli "punanahkoja" ja "kalpeanaamoja" ja sota oli kovaa. Minä jouduin vihollisen vangiksi, ja minut sidottiin puuhun kiinni siksi aikana, kun "Istuva Härkä" ym. päälliköt pohtivat, mitä vangille tehtäisiin. Silloin huomasin, että paljaita kinttujani myöten kulki pieniä elukoita, jotka purivat kipeästi, Huomasin seisovani kusiaispesässä! Kyllä minulle tuli hätä. RImpuilin kovasti saadakseni köydet auki, ja varmaan metsä raikui., kun huusin apua. Oli jo varmasti housuissakin vaikka kuinka paljon noita elikoita, kun vihdoin "valkoisten" päällikkö tuli parin miehen kanssa. - Minä olen pienenä ollut vähän arka menemään veteen. Mutta silloin juoksin minkä kintuistani pääsin suoraa päätä lähimpään rantaan ja sumeilematta painuin järveen, enkä kerennyt edes ajattelemaan housujen riisumista ennenkuin vasta vedessä. Eipä paljon tainnut puuttua siitä, että olisin tullut sairaaksi, mutta oli onneksi niin hyvä pohjakunto, ettei muurahaishappo pystynyt sitä horjuttamaan.

Vakavampi vaara oli toisella kerralla, kun olimme laivarannassa likka-veljeni kanssa leikkimässä. Laiturin kupeessa oli Skugsterin moottorivene, ja siellä hääräsi moottorin kimpussa arkkitehti Armas Lindgren. Minä hyppäsin veneen kokkaan, mutta keikahdinkin siitä järveen. Uimataitoni oli silloin vielä heikko ja niin painuinkin laiturin alle. Lindgren oli tietysti kuullut molskahduksen, ja ehkä Iikka vielä selitti, että olin pudonnut veteen. Joka tapauksessa hän hyppäsi perässäni ja sai minut pelastetuksi. Aikaa oli kuitenkin mennyt senverran, ennenkuin hän minut löysi, että taisin olla tajuton. Muistan vain, että makasin nurmikolla ja ihmettelin, kuin eivät antaneet minun olla. vaan herättelivät vain, vaikka minua väsytti niin armottomasti. Kyllähän sitten selvisi, että olin ollut vähällä hukkua ja että minut tahdottiin palauttaa elävien joukkoon.

Antti Rytkösen perhettä, varsinkin lapsia, oli meillä usein vieraina. Ahti, vanhin pojista, oli mitä innokkain kalamies. Aikaisesta aamusta iltamyöhään hän laski tai koki verkkojaan, pitkiäsiimojaan ja mitä erilaisimpia koukkuja tai muita pyydyksiään. Toisinaan, ainakin aamuisin tuossa "kukonlaulun aikoihin", taisi olla pulaa kalakavereista eli soutajista - sehän on tunnetusti epäkiitollista työtä. Taisinpa vain minä olla se, jonka Ahti sai paraiten hereille ja lähtemään tähän tapaan houkuttelemalla:

Kuules, Talla,
ois' peiton alla
niin lysti olla.
Vaan tuolla mulla
on muuan loukku
ja hauenkoukku
mutkassa lahden.
Mennänpäs kahden
kokemaan niitä.
Kalaa vois' siitä
kertyä vasuun,
maukasta "masuun".

Ja kaloja kyllä tuli, sekä suuria että pieniä. Niitä riitti sekä omaan käyttöön että naapureille. Joinakin aikoina saaliit olivat niin suuria, että vaikka Ahti tarjosi kaloja valmiiksi perattuinakin, niin ne eivät kaikistellen tahtoneet mennä kaupaksi, vaan niitä täytyi mennä kaupungin torille asti myymään, ja siellä tavallisesti oli ostajia.

Perheenpäät ja muut kaupungissa työssä käyvät kulkivat usein työmatkansa jalkaisin tai soutaen. Niin moottoriveneitten kuin polkupyörienkin käyttö oli silloin perin harvinaista. - Kerran olimme joukolla odottelemassa laivarannassa, kun tiesimme, että Rytkösen Eenokki ja Gusti Skogster tulisivat soutaen kotiin. Pian näkyikin Kirstulan salmessa kaksi venettä tulevan kokka kohisten meitä kohti.. Näkyivät tulevan kilpaa. Odottajat innostuivat seuraamaan tuloa. "Gusti voittaa!" "Eenokki voittaa!" "Meidän isä voittaa!" "Eipäs kun meidän isä!" Tällaisia huutoja kaikui ja innostus oli valtava. Kilpailu taisi olla melko tasaväkinen, koska en muista, kumpi oli puoli veneen mittaa edellä maalissa, kun laituriin tullessa täytyi jo vähän jarruttaakin, ettei vene eikä laituri hajoaisi.

Ennen tapahtui usein, että pappien kotiin tuli pariskunta vihittäväksi tai tuotiin lapsi kastettavaksi. Niinpä taas kerran kirkkoherra Nyströmin asuessa Hatunniemessä oli siellä kastetilaisuus. Tietysti siellä oli aika joukko meitä lapsia, muitten muassa Elsa-Maija, jota saattoi olla silloin korkeintaan 3-vuotias ja joka "silmä kovana" seurasi tapahtumia. Kun häneltä sitten jälkeenpäin kysyttiin, mitä siellä ristiäisissä tehtiin, niin hän vastasi: "No, ensin se pappi puhui ja puhui, a sitten se suuttui ja heitti vettä sen vauvan päälle." Sellaisen käsityksen tyttö oli toimituksesta saanut.

Oltiinpa kerran sakilla puuvajassa hellapuita hakemassa yms. touhuamassa . Ei varmaan ollut kylliksi pieniä kahvipuita, vai olikohan Ilmarilla muuten halu kokeilla taitoaan, kun hän otti kirveen käteensä, ja sen sijaan että olisi lyönyt puun halki nappasikin vasemman jalan ison varpaan halki. Mehän pelästyimme kovasti. Mutta Ilmari otti tyynesti taskustaan nenäliinan, joka varmaankaan ei täyttänyt aivan tarkalleen nykyaikaisia hygienian vaatimuksia, repäisi siitä suikaleen kietaisten sen varpaansa ympärille. Meille muille hän sanoi tiukasti: "Ja tästä ei sitten puhuta kellekään!" Eikä siitä sitten hiiskuttu sanaakaan. Ja taisi kulua viikko tai pari ennenkuin siitä kotonakaan mitään tiedettiin, ja silloinhan varvas alkoi olla jo ainakin melkein terve.

Skogsterin Anders eli "Anne" ja minä olimme kerran onnistuneet kahteen pekkaan livistämään rantaan, missä vene oli niin jätettynä, että me kiivettyämme siihen saimme työnnetyksi sen järveen. Sillä kohdalla oli aika voimakas virta, joka rupesikin kuljettamaan venettä melkoista vauhtia selälle päin. Me emme pystyneet vielä soutelemaan ja venettä takaisin tuomaan. Olipa kuitenkin joku aikuisista miehistä taas huomannut tapauksen ja lähti uimalla ottamaan "karkulaisia" kiinni. "Toruja" me tietysti vähän saimme, mutta muistaakseni onnistuimme sillä kerralla välttymään "selkäsaunalta".

Nykyisin Hatunniemessä lienee seitsemän (?) yksityistä kesämökkiä tai huvilaa tai vapaa-ajan asuntoa. Lisäksi siellä on jokin seurakunnallinen, kai useampiakin rakennuksia käsittävä virkistyspaikka. Mutta vanha huvila on palanut ja koko alue varmaan niin paljon muuttunut, ettei taida enää kiveäkään olla samoilla paikoilla kuin ennen, tuskin Salmenkivetkään.

Ilmari Rytkönen on kirjoittanut hienon ja loistavasti Hatunniemen elämää kuvaavan ylistysrunon. Onkohan kellään tietoa siitä, mihin se on mahtanut joutua?

Talvi Rytkönen


HYVÄÄ JOULUA JA ONNEKASTA UUTTA VUOTTA
KAIKILLE YSTÄVILLEEN TOIVOTTAA
SUKUSANOMAT



Alkuun

© A.J.Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.