
|


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1964 Joulukuu N:o 2(43)
Lapsuudenkotini ja sen joulut Anton Valtavuo
[ SS:n ensimmäisessä joulunumerossa (1953) on Tekla
Valtavuon kertomuksiin perustuva kuvaus joulun vietosta hänen
lapsuudenkodissaan Liperin pappilassa. Tässä numerossa kerrotaan, millainen oli
hänen puolisonsa Anton Valtavuon (ent. nimi Rikström) lapsuudenkoti Pernajan
pitäjän Riken kylässä ja miten siinä joulua vietettiin. Kuvaus on poimintoa
Anton Valtavuon omakätisistä "Muistelmista" ja on siinä käytetty
mahdollisuuden mukaan kirjoittajan omia sanontoja. ]
1. Lapsuudenkoti ja kotiperhe
Isäni oli kotoisin Klemis-nimisestä puolen manttaalin
veroisesta perintötalosta Riken kylässä Pernajan pitäjässä. Kylän kaikki
asukkaat olivat ruotsinkielisiä. Isäni isällä Anders Petterssonilla oli 8
lasta, joista 7 tuli täysi-ikäisiksi. Pojista toinen Anders Andersson
peri talon. Kolmas pojista, isäni Karl Andersson, joutui räätälin oppiin.
Paikkakunnan talollisilla ei tähän aikaan ollut sukunimeä, mutta jos joku
pojista lähetettiin pois kotoa ammatti-oppiin, sai hän sukunimen. Näin
isästäni Karl Anderssonista tuli Karl Rikström. Nimi on muodostettu kotikylän
ja sen läpi juoksevan pienen virran (ström) mukaan.
Äitini Eva Gustava Abrahamsdotter oli kotoisin Liljendalista
Garpomin kylästä. Hän joutui palvelukseen Pernajaan Grefbölen kylään, jossa hän
sai paljon soutaa merellä, missä hänen isäntäväkensä kalasti verkoilla ja
nuotilla. Eräiden vuosien kuluttua hän sai palveluspaikan Hardomin kylässä.
Siellä häneen tutustui isäni, joka oli siellä räätälinopissa, ja seuraus oli,
että joutuivat 1841 avioliittoon. Isäni oli syntynyt 1818 ja äitini 1816.
Talojen mailla oli kylässä mökkiläisiä. Mökkiläisasunnoista
oli sekä ympäristöltään että rakennuksiltaan paras ja miellyttävin minun
syntymäkotini, joka punaiseksi maalattuna, nurkat ja. ikkunanpielet valkoisina,
sijaitsi Klenis-talon maalla runsaasti puolen kilometrin päässä kylästä
korkealla mäellä. Lännen puolella sieltä näkyi koko Riken kyläryhmä. Idässäpäin
aukeni laaja viljelysalue, jonka läpi koukerteli hopeavyönä Forsbyn joki.
Kodissani kasvoi meitä lapsia jommoinenkin parvi, ja
asianmukaista lienee, että meidät tässä järjestyksessä luetellaan. Sisarusten
nimet ovat (suluissa syntymävuodet): Gustava (1842), Karl (1844), Erika (1847),
minä (1850), Amanda (1853; eli vain pari vuotta) ja Matilda (1856).
Isääni mainittiin "pitäjänräätäliksi". Hän
suoritti ammattityötään enimmäkseen kotikylässä, mennen työpaikkaansa kello 5
aamulla ja palaten kotiin kahdeksan tienoissa iltasella. Toisinaan hänellä oli
työtä kotosalla. Mutta usein hän sai työansiota kotikylän ulkopuolellakin.
Joskus hän ompeli viikkomääriä jossakin suuressa kartanossa. Työtä häneltä ei
puuttunut, vaan ansio ei liene suuri ollut. Aikaisempina vuosina oli hänellä
työssään apuna räätälinkisälli. Myöhemmin hänen käyttäessä tyttäriään
räätälintyössä, ei enää tarvittu vierasta apulaista.
Isä oli niitä itseoppineita kansanmiehiä, joita toisinaan
tapaa maaseudulla. Vaikka hän ei ollut saanut muualla opetusta kuin
rippikoulussa ja sitten räätälinopissa käynyt, oli hän omistanut hyvän
kirjoitus- ja laskutaidon sekä hankkinut itselleen kunnioitettavan määrän
yhteiskunnallisia ja muita yleisiä tietoja, joita hän käytti ympäristönsä
hyväksi. Hän suoritti kotikylässä ja naapurikylissä sattuvia huutokauppoja,
perunkirjoituksia ja perinnönjakoja. Kylän erään isännän keralla hän oli
tilannut Z. Topeliuksen Helsingfors Tidningar-lehden ja tämän lakattua
Helsingfors Dagbladin.
Alkuaan kotini luona ei kasvanut puita eikä pensaita, sillä
kallioperä oli lähellä maan pintaa ohuen hiekkakerroksen peittämänä, vaan jo
minun poikavuosinani yleni siinä puutarha eli kasvimaa, jota ympäröi rivi
koivuja, pihlajia ja syreenejä, sekä vähän keskempänä karviaismarjapensaita ja
joitakin omenapuita, vähän kukkia ja hiukan herneitä. Ei liene ollut isälläni
aivan pieni työ hiekkamaalle tarpeellisen ruokamullan hankkiminen, puiden ja
pensaiden istuttaminen ja näiden istutusten kasteleminen, kun ottaa huomioon,
että tänä kaikki oli tehtävä myöhään iltasella hänen kylästä työstä palattuaan.
Suuriksi kasvettuaan tekivät nämä puut ja pensaat mäellä olevan asumuksen
kotoisen viehättäväksi ja hauskaksi.
Kotimäen rinteessä meillä oli pari pientä peltosarkaa ja
muutamia peltotilkkuja. Niityn puutteessa eivät vanhempamme voineet pitää kuin
yhden lehmän. Se sai käydä laitumella kylän metsäalueella. Yhden lehmän maidon
varassa kun oli kahdeksanhenkinen perhe, niin siitä ei paljon riittänyt
kullekin. Sitä paitsi oli lehmä lypsämättä kunakin talvena 3-4 kuukautta.
Vain muutaman harvan kerran vuodessa pääsi äiti voita kirnuamaan ja minäkin
silloin sain voileipää maistaa. Tämä oli muuten harvinainen herkku kodissani,
samoin maidon juonti, sillä saatu maito oli ylipäänsä keittoihin käytettävä.
Harvoin löytää paremman lapsien leikkipaikan kuin oli kesän aikana
ruohonpeitteinen sekä auringonpaisteinen kodin ympäristö. Senpävuoksi oli kylän
nuoriso myös kotimäellemme rakentanut kylän yhteisen kiikun, niin suuren,
kestävin ja tilavan, että siihen mahtui 24 henkeä. En ole muualla senkokoista
kiikkua nähnyt. Sinne kokoontui kylän nuoriso alkukesän aikana sunnuntai-iltapuolin
kiikkumaan ja leikkimään. Kiikuttaessa aina laulettiin. Myöhemmin vartuttuani
minä rakensin itselleni pienen kiikun, jossa kerran, toisen pojan kanssa
kilpaillen, kiikuin ympäri yhtä perin 103 kertaa. Eipä silloin nuorena päätä
pyörryttänyt.
Äiti oli yleensä liikanaisen työn rasittama. Hänellä oli
aina parin kolmen vuoden päästä uusi pienokainen hoidettavana ja
vaatetettavana. Ensimmäisenä hän oli aamuisin liikkeellä ja illalla viimeisenä.
Ennenkuin tytöt kykenivät häntä auttamaan, oli hänen yksin kaikki kotiaskareet
toimitettava sekä pukutarpeita varten paljon kehrättävää, kudottavaa ja
ommeltavaa. Kun isän työansiot eivät aina riittäneet perheen elatukseen, otti
äiti häntä auttaakseen kutomalla vieraille. Hän otti vuosien kuluessa vähästä
maksusta kutoakseen Porvoon kauppiaille suuret määrät pumpulikankaita, ja
milloin hän saattoi omistan koko päivän kangaspuissa istumiseen, sai hän
kudotuksi 16 kyynärää kangasta päivässä.
Kodissani oli aluksi vain 2 huonetta, tupa ja kamari.
Myöhemmin rakennusta jatkettiin, jolloin siihen tuli lisäksi makuukamari ja
aitta.
Karl veljeäni isä päätti varattomuudestaan huolimatta
koettaa kouluttaa. Karl kävi Loviisassa ala- ja ylä-alkeiskoulun ja
siirtyi sitten Porvoon lukioon. Enimmäkseen, jollei kokonaan, hänen
koulunkäyntinsä kustannettiin kotoa käsin. Karl tuli ylioppilaaksi 1862 ja
aikanaan filosofian kandidaatiksi, mutta kuoli nuorena.
Gustava ja Erika sisaret joutuivat palvelukseen.
Minä olin mukana kotiaskareissa, opetin muutamille
ikäisilleni pojille mm. laskentoa ja lueskelin ahkerasti. Raamattua luin koko
paljon, varsinkin kaikkia historiallisia kirjoja kahteenkin kertaan. Kotonani
oli kappale ensimmäistä ruotsinkielistä raamatunpainosta vuodelta 1542. Sen
kieli oli vanhaa Kustaa Vaasan aikuista ruotsia. Siihenkin tutustuin.
Kymmenvuotisena luin John Bunyanin "En kristens resa". Andersenin
sadut luin innostuksella. Kahdentoista vuotisena kuulin, että insinööri
Constantin Carstensilla Forsbyn kartanossa oli kokonaiset huoneet kirjoja
täynnä. Hän suostui antamaan minulle lukemista. Ja sitä sainkin riittävästi
pariksi vuodeksi asti, nimittäin kaikki Shakespearen draamat, 40 luvultaan,
ruotsiksi käännettyinä. Tietysti ymmärsin luettavaani vain puolittain, mutta
kun ne muun ohella sisältävät paljon toimintaa, luin ne, varsinkin kaikki
historialliset näytelmät suurella harrastuksella. ja nautinnokseni. Sittemmin
hävitti tulipalo Forsbyn kartanon ja sen arvokkaan kirjaston.
2. Joulu
Kun talvi oli tullut ja joulun aika lähestyi, muuttui elämän
meno monessa suhteessa. Pitkät pimeät illat ja aamuhämärät toivat mukanaan
valaistusneuvojen käytäntöön ottamisen.
Muistini ulottuu ''siihen aikaan kun isä lampun osti''.
Paitsi päreitä käytettiin meillä valonantajana ensin kotitekoista lamppua.
Matalaan läkkipeltipikariin kaadettiin puuöljyä. Öljyn pinnalla uiskenteli
neljän korkin kohottamana läkkipeltinen ristikko. Tämän keskellä oli reikä,
josta kohosi näkyviin varta vasten valmistettu sydän. Tällainen lamppu valaisi
kyllä huonommin kuin hyvä päre, vaan tarvitsi sen sijaan vähemmän hoitoa. Kun
isä myöhemmin osti ensimmäisen oikean lampun, vallitsi meillä kyllä samanlainen
hämmästynyt ihastus kuin Juhani Ahon kuvailemassa kodissa.
Joulun maissa ja monasti talvella muulloinkin myrskyn ajamat
lumikinokset täyttivät pihan ja koko ympäristöseudun. Rappusten edessä
kasvoivat kinokset usein kahden metrin korkuisiksi, ja oli niiden lävitse
lapiolla luotava teitä eli käytäviä ulkohuoneisiin, kylätien veräjälle asti ja
kaivolle. Viimemainittu sijaitsi mäen alla, ainakin 175 metrin päässä, ja oli
tien avoinna pito sinne pyryjen aikana sangen työläs urakka.
Joulunviettoa varten ei ollut kodissani suuria valmistuksia.
Me lapset teimme eheistä oljenkorsista ja ompelurihmasta joulukruunun (suomalainen
nimi himmeli), joka ripustettiin kattoon pöydän yläpuolelle. Äiti valmisti
maltaista harvinaisen hyvää jouluolutta. Paljoista maltaista se tehtiin ja suuressa
savissa. Ison nyrkin kokoisia kiviä kuumennettiin punaisiksi ja pudotettiin
saaviin ja sillä tavalla kiehutettiin vesi yhdessä maltaiden kanssa.
Jouluaattona saunassa käytyä peitettiin tuvan lattia
paksulti oljilla. Tästä tavasta ei tahdottu luopua, vaikka se saattoi kylläkin
olla vaarallista, sillä aina tulisijasta kuusihalkojen palaessa poukkuili
hiiliä lattialle, ja monia tulipaloja on sillä tavoin syttynyt. Joulupöydälle
pantiin kaksi kotitekoista kynttilää tai yksi kaksihaarainen. Sitten laulettiin
jouluvirsi, isä alkajana, ja luettiin jouluevankeliumi. Mitään joululahjojen
antoa ei tapahtunut kotona eikä tietääkseni kylässäkään missään, eikä siellä
joulukuusta tunnettu ollenkaan. Jouluaattona piti olla tarjolla ryynipuuroa ja
edes vähän paistettuja sianlihan viipaleita. Tavattoman hauska oli jouluyönä
maata oljilla pöydän alle. Joulukirkkoon ei meiltä kyetty, niinkuin ylipäänsä
ei talvella kirkkomatkalle ollenkaan kun ei meillä ollut hevosta, eikä ehkä
riittävästi talvivaatteitakaan. Kirkko oli lämmittämätön ja sinne oli matkaa
enemmän kuin 12 kilometriä. Kumminkin noustiin joulupäivän aamuna kello
neljältä sytyttämään ikkunoihin kynttilät juhlan kunniaksi, niinkuin tehtiin
joka talossa, niin että hevosella silloin kirkolle menijät saivat nähdä kaikki
tien puolimaiset ikkunat valaistuina.
Joulun ja yleensä talven urheiluelämä oli kehittymätöntä.
Hiihtoa ja luistelua ei liene kotikylässäni harjoitettu, en ainakaan siellä
eläessäni nähnyt yhtään suksiparia. Eräs isän kisälleistä oli ainoa, jolla
huomasin olevan luistimet. Mutta eräänä talvena, jolloin kylän viereinen niitty
oli yhtenä ainoana jääkenttänä, rakennettiin sinne kiertokelkka. Harvinaisen
huimaa vauhtia siinä sai kelkan pyöriessä keskipatsaan ympäri. Kun hanki alkoi
kannattaa, oli eri nautinto laskea kelkalla alas kylää kohden puolen kilometrin
pitkiä mäkiä, joista alkupuoli oli sangen jyrkkää.
3. Katse pohjoiseen
Vuodenajat vaihtuvat. Kun talven jälkeen taas tulee kevät,
tulee toiveitten aika. Kävelin usein metsätietä, jonka korkeimmalta kohdalta
mäen rinteeltä avautui puiden lomitse harvinaisen kaunis näköala pohjoiseen
suuntaan. Aina tällä paikalla minussa heräsi vastustamaton halu päästä
pohjoiseen. Joka kerta siinä paikassa uusiutui sama romanttinen, outo
pohjoiseen ikävöiminen. Oliko tämä ehkä enteenä siihen, että kaukana
pohjoisessa olin myöhemmin valmistuva elämäntehtävääni, että sieltä olin
löytävä itselleni elämänkumppalin, joka kanssani uskollisesti oli jakava
kohtalon myötä- ja vastoinkäymiset.
Yhdistyksen uutisia
Vuosikokous 27.9.1964
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Lepaan puutarhaopistolla.
Ensi kertaa Haapaveden kokouksen jälkeen kokoonnuttiin Helsingin ulkopuolella.
Heti kokoontumisen jälkeen nautittiin lounas opiston
oppilasruokalassa, jossa Antero Pankakoski toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.
Sieltä siirryttiin isäntäväen kotiin, jossa virallinen kokous alkoi.
Kun esimies Unto Rytkönen oli juuri äsken kotiutunut
pitkältä ulkomaanmatkalta eikä sen vuoksi voinut tilaisuuteen saapua, avasi
varaesimies Martti Hirvensalo kokouksen kiittäen Anteroa ja Liisaa kutsusta
Lepaalle.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antero Pankakoski, joka
kutsui sihteeriksi yhdistyksen sihteerin Heikki Voipion.
Kun kokous oli todettu laillisesti kokoon kutsutuksi ja
päätösvaltaiseksi, valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Toivo Valtavuo ja Aarne
Äyräpää.
Ilmoitettiin, että hallitus oli yhdistyksen uusiksi
jäseniksi hyväksynyt Ville-Pekka Kyyrön, Eeva Helena Margareta Laineen ja
Auri Allikki Rytkösen.
Luettiin ja hyväksyttiin yhdistyksen vuosikertomus.
Rahastonhoitaja luki tilinpäätöksen 31.12.1963 ja
tilintarkastajain lausunnon. Tilit hyväksyttiin ja hallitukselle ja
rahastonhoitajalle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
Hallituksen ehdotuksen mukaisesti päätettiin pitää
jäsenmaksut entisellään, eli 3 mk aikuisilta ja 1 mk alaikäisiltä jäseniltä.
Heikki Voipio esitti Unto Rytkösen eronpyynnön esimiehen
toimesta. Unto Rytkönen tahtoo, selitti Heikki Voipio, todella syventyä
tehtävään, jonka hän kerran ottaa suorittaakseen. Hänen virkansa vaatii
kumminkin kaiken liikenevän ajan, ja siksi hän tahtoo erota. Vaikka on oltukin
täysin tyytyväisiä Unton toimintaan esimiehenä, ei tahdottu vastoin hänen
tahtoaan enää valita häntä uudelleen.
Uudeksi esimieheksi Martti Hirvensalo ehdotti Talvi Rytköstä
ja Olavi Rytkönen Ahti Rytköstä. Molempia kannatettiin. Ahti pyysi, ettei häntä
valittaisi. Talvi ilmoitti, että jos hänet valitan, ei hän tahdo kieltäytyä.
Asia meni äänestykseen. Vaali toimitettiin suljetuilla lipuilla, koska salaista
äänestystä oli pyydetty. Valituksi tuli Talvi Rytkönen 25 äänellä. Ahti
Rytkönen sai 14 ääntä.
Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Ahti Rytkönen,
Martti Hirvensalo, Kauko Laine, Kirsti Salminen ja Jaakko Äyräpää sekä
varajäseniksi Erkki Hirvensalo, Jorma Rytkönen ja Heikki Voipio.
Tilintarkastajiksi valittiin Bette Hirvensalo ja Martti S.
J. Kyyrö sekä varalle Kaarina Dehls ja Matti Äyräpää.
Sihteeri esitti hallituksen ehdotuksen sääntöjen muutokseksi
ja Toivo Valtavuo oman ehdotuksensa sääntöjen 4.§:ksi. Keskustelun jälkeen asia
päätettiin siirtää ensi vuosikokoukseen. Välillä on sitä edelleen
valmisteltava.
Eero Rytkönen lahjoitti omasta ja sisarustensa puolesta
yhdistyksen kuva-arkistolle todellisen valtioneuvoksen, tohtori Johan Jakob
Europaeuksen (rovasti A.J. E:n veljen) suurikokoisen (23 x 27) kehystetyn
muotokuvan. Kuva on vanhuuttaan tummunut, mutta sille antaa erityisen suuren
arvon takana oleva omakätinen omistus, jolla tohtori E. on sen v. 1844
lahjoittanut äidilleen kappalaisen leskelle Maria Kristina Steenille (kuollut
v. 1848).
Seurasi isäntäväen kokousyleisölle tarjoamat maukkaat
kahvit. Niiden aikana luettiin Kajaanista tullut seuraava sähkösanoma:
"Sukukokous, Lepaan Puutarhaopisto, Hämeenlinna. Sujukoon vuosikokous
yhteenkuuluvaisuuden ja iloisen mielialan merkeissä. Tervehtien Helmi Winter,
Aino Hirvensalo, Rasilon perhe."
Kahvipöytiin jaettiin äsken ilmestynyt Sukusanomat n:o 42.
Kun oli monta huoneellista kahvin innoittamaa kansaa,
vallitsi vilkas puheen porina. Kaikki löysivät itselleen puhetovereita ja
kaikilla näytti olevan hauskaa. Vaikka ilmojen haltija oli lähetellyt
sadekuuroja, joten Lepaan opistoon tutustumista ei voitu suorittaa, tuntui aika
ikäänkuin loppuvan kesken. Talvi vielä kiitti isäntäväkeä kestityksestä ja
kohtelusta ja toivoi, että ensi vuonna taas runsaslukuisesti kokoonnuttaisiin.
(Viime vuoden kokouksellahan oli suuri yleisömenestys ja nyt oli väkeä vieläkin
enemmän.)
Illan hämärtyessä hyvästeltiin ja lähdettiin.
Vuosikokouksen osanottajat
(Numerot suluissa osoittavat sukupolvea)
Herman Pankakoski (1) - Antero ja Liisa Pankakoski (2)
- Matti, Pekka, Kerttu, Sirkka, Riitta, Jaakko ja Hannu Pankakoski (3) -
Marja-Leena Kallio (3. Pekka Pankakosken morsian) - Pirkko ja
Pentti Voipio (2) - Heikki ja Jukka Voipio (3) - Aarne ja Hanna
Äyräpää (1) - Teuvo Äyräpää (2) - Paavo ja Anneli Äyräpää (2) -
Anni, Kirsti ja Leena Äyräpää (3) - Karin Äyräpää (1) - Sirkka
Karasvirta (2) - Veikko ja Riitta Karasvirta
Yhteensä 26 A.J. E:n perikuntaan kuuluvaa ja 1 morsian.
Ahti Rytkönen (2) - Kirsti Salminen (3) - Antti
Rytkönen (3) - Talvi ja Rauha Rytkönen (2) - Leena Rytkönen (3) -
Eero Rytkönen (2) - Liisa ja Kauko Leiwo (2) - Elina Leiwo (3) -
Olavi ja Alli Rytkönen (2) - Kirsikka Rytkönen (3) - Matti ja Anna-Maija
Rytkönen (2) - Antti, Hannu ja Olli Rytkönen (3).
Yhteensä 18.
Toivo Valtavuo (1) - Martti Hirvensalo (2) -
Erkki Hirvensalo (2) - Riitta ja Eero Hirvensalo (3).
Yhteensä 5.
Irja Pöyhönen (1) - Anni Pöyhönen (1) - Liisa ja
Martti Malkavaara (2) -Anja Pöyhönen (2).
Yhteensä 5.
Kuusi polvea Joukion pappeja V
(Jatkoa edellisestä numerosta)
1696. - Kesäkäräjissä kirkkoherra von Holl
ilmoitti, että seurakunnassa on loisväkeä, joka ei tule tekemään työtä sen 16
hopea äyrin edestä, mikä heidän asetuksen mukaan on suoritettava ja pyysi
asiassa oikeuden toimenpidettä. Erityisesti hän syytti läsnä ollutta Lauri
Kiilaa siitä, että tämä oli viime vuonna työnsä jättänyt ja ylenkatseellisesti
laiminlyönyt. Kun Kiila lupasi, ettei hän vastedes jätä töitään tekemättä,
tyytyi kirkkoherra tällä kertaa siihen.
Samoissa käräjissä kirkkoherra von Holl ja Jaakkiman
kirkkoherra kertoivat, että heidän seurakunnissaan asuu useita venäjän
uskoisia, jotka eivät ole suorittaneet 1651 annetun asetuksen mukaan
kirkkoherroille joka obsilta tulevaa kahdeksaa kappaa ruista, kahdeksaa kappaa
ohraa, kahdeksaa kappaa kauraa ja kahta kuormaa polttopuita, ja pyysivät
Oikeutta ottamaan asian tutkittavaksi. Lautakunnalle ja muillekin läsnäoleville
oli kyllin tunnettua, etteivät venäläiset (= venäjänuskoiset) perheet ole
maksaneet kenellekään evankeliselle papille vaan ainoastaan omilleen. Tästä
päätettiin antaa kirkkoherroille pyynnöstä laillinen todistus, joka voidaan
lähettää kenraalikuvernöörille, jotta hän saisi päättää, minkä verran näille
kirkkoherroille on tuleva, kun - oikeuden mielestä - mitään
vakinaista tätä aluetta koskevaa määräystä asiasta ei ole olemassa. Lopuksi
huomautettiin kirkkoherroille, etteivät niin paljon välittäisi venäläisiltä
perheiltä saatavista maksuista kuin siitä, että sopivan tilaisuuden sattuessa
koettaisivat taivuttaa heitä puhtaan evankelisen uskonnon omaksumiseen.
Kirkkoherra von Holl syytti samoissa käräjissä Yrjö
Antinpoika Karkiaista mertojensa ja muiden pyydystensä kokemisesta,
turmelemisesta ja varastamisesta. Syytetty ei ollut läsnä, mutta veli myönsi
kysyttäessä syytteen oikeaksi. Juttu lykättiin syytetyn kuulustelemista varten.
(Asia olikin taas seuraavissa käräjissä esillä, mutta syytetty ei silloinkaan
ollut läsnä.)
Syyskäräjissä kinasteltiin kovasti hautausmaksuista. Ensiksi
kirkkoherra von Holl syytti Eskil Tuomaanpoika Vanhasta, Kesusmaan kylästä,
ettei tämä tahdo suorittaa hänelle tulevaa ruumismaksua (likstol) äidistään.
Vanhanen selitti, ettei hän ole kieltäytynyt suorituksesta, mutta kirkkoherra
oli lyöden ja pieksäen karkottanut hänet pois pappilasta. Hän ilmoitti kyllä
vievänsä lehmän, jos kirkkoherra siihen tyytyy. Kirkkoherra sanoi tyytyvänsä,
jos saa sovitun lehmän käsiinsä. Vanhanen valitti, ettei ole vielä saanut
hautapaikkaa äitivainajalleen. "Eihän lehmä ole vielä minulle tuotu",
sanoi kirkkoherra.
Toiseksi kirkkoherra syytti entistä lautamiestä Klemet
Kärpästä siitä, että tämä oli hänen tietämättään pistänyt (stoppat) lapsensa
hautaan, kun muita ruumiita oli sinne asetettu. Kun kirkkoherran piti siunata
hauta, näki hän lapsen ruumiin ja antoi ottaa sen ylös. Kärpänen sanoi
suorittaneensa ruumismaksun kappalaiselle herra Jakobille, jolle se
varsinaisesti kuuluukin, ja valitti, että kirkkoherra siitä huolimatta antoi
ottaa pois hänen lapsensa ruumiin haudasta. Se oli ollut vanhassa kirkossa
viikon ennen haudan siunaamista.
Kappalaisen palkkaetuihin kuului hautausmaksuna 1 taaleri 10
killinkiä talollisten ja 8 killinkiä köyhien lapsista.
Kolmanneksi kirkkoherra ilmoitti seurakunnassa olevin
sellaisia, jotka eivät koskaan hänen ja hänen edeltäjänsä aikana ole olleet
Herran Ehtoollisella, joten hän ei ole voinut heidän ruumiita on haudata.
Rahvas sanoi kirkkoherran aina olleen heitä vastaan. Niille, jotka eivät ole
osanneet lukeea, kuten Tuomas Pirhonen Änkilästä, Petter Paavonpoika Kaasinen
ja Heikki Uimonen, ei hän ole antanut kirkkomaata (= hautausmaata). Samoin
millekään, jotka eivät ole voineet suorittaa kirkkoherran vaatimia rahamaksuja
(penningar), ei hän ole antanut leposijaa. Yhdestä suusta kaikki sanoivat, että
kirkkoherra heidän pappilaan tullessaan enemmän käyttää ruoskaa kuin hyvää
puhetta, niin että he eivät lopulta tiedä mitä tehdä, ja niille jotka vastedes
kuolevat, eivät he voine pyytää multaa, koska heille, varsinkaan perin köyhille
ja varattomille, kirkkoherra ei myönnä hautaamislupaa. "Kaikki mitä rahvas
on kertonut kirkkoherran epäoikeutetusta (obefogac) menettelystä, on tullut
muistiin merkityksi", sanotaan oikeuden pöytäkirjassa lopuksi. [
Tuomiokirja 1696 kesäk. 8.-13.p., sivut 2, 3 ja 3a; marrask. 6.-10.p.,
sivut 91 ja 92. - Vilska, main. teos, sivu 91. ]
Uusi professori
Perjantaina 6.11. valtioneuvoston esittelyssä Tasavallan
presidentti myönsi Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun suomen kielen
lehtorille Ahti Rytköselle professorin nimen ja arvon. (U.S. 10.11.196)
Ahdin tieteellisestä toiminnasta U.S. mainitsee seuraavaa:
Työskennellyt Helsingin yliopiston Fonetiikan laitoksessa, ollut Nykysuomen
sanakirjan aputoimittajana sekä vuodesta 1939 lähtien Jyväskylän
Kasvatusopillisen Korkeakoulun suomen kielen lehtorina. Hän on työskennellyt
erittäin ansiokkaasti suomalaisen kansanperinteen ja kansanmurteiden tallettajana
ja tutkijana. Vuosikymmenien ajalta hänen kirjallinen tuotantonsa on hyvin
laaja. Julkaisujen lisäksi on häneltä ilmestynyt lukemattomia artikkeleita eri
lehdissä ja edelleen hän toimittaa julkaisusarjaa "Kielentutkimuksen
työmaalta".
Yhdistyksemme kirjastossa olevista Ahdin teoksista
mainittakoon tässä: Savupirttien kansaa 1931, 222 siv.; Tuohitorven mailta
1933, 204 siv.; Kekriä kiertämässä 1934, 61 siv.; Tuulastulilta ja karhumailta
1935, 212 siv.; Eräiden itämerensuomen tm-sanojen historiaa 1940, 187
siv.; Kansan syvistä riveistä 1946, 235 siv.
Poimintoja
Suomen Leijonan komentajamerkin on Tasavallan
presidentti itsenäisyyspäivänä 1964 myöntänyt yliopistonsihteeri,
kansliapäällikkö Lauri Olavi Rytköselle.
Valtion virka-ansiomerkin on Tasavallan presidentti
1964 myöntänyt Kansallismuseon osastonjohtajalle, fil.tohtori Helmer Fritiof
Salmolle.
Onnellista Uutta Vuotta kaikille lukijoilleen toivottaa
SUKUSANOMAT
Henkilötietoja
18.10.64 |
Rouva Ragnhild Sofia Valtavuon syntymästä kulunut 75 v. |
19.12.64 |
Rouva Liisa Annikki Leiwo täytti 50 v. Tuomarniemellä |
26.12.64 |
Fil.maisteri, rouva Helli Valtavuo täytti 80 v. Helsingissä. |
Yhdistyksen tiliasema 31.12.1963
Vastaavaa |
|
|
|
Rahaa kassassa |
16,57 |
|
|
-"- postisiirtotilillä |
15,70 |
|
|
-"- pankkitilillä |
1 241,08 |
|
|
10 kpl KOP:n osakkeita |
25 37 |
|
1 298,72 |
|
-------------- |
-------------- |
-------------- |
Vastattavaa |
|
|
|
Jäsenmaksurahasto 1.1.63 |
594,32 |
|
|
Lisäystä |
248,50 |
|
|
|
842,82 |
|
|
Käytetty |
48,51 |
793,91 |
|
|
-------------- |
|
|
Lahjoitusten tili 1.1.63 |
483,08 |
|
|
Korkoja |
21,73 |
504,81 |
1 298,72 |
|
-------------- |
-------------- |
-------------- |
Tulot |
|
|
|
Jäsenmaksuista |
248,50 |
|
|
Korkoja |
49,15 |
|
|
Osinkoja |
2,80 |
|
300,45 |
|
-------------- |
-------------- |
-------------- |
Menot |
|
|
|
Sukusanomista |
7,05 |
|
|
Kukkia, sähkeitä, |
19,03 |
|
|
Suomen Sukututkimusseuran vuosimaksu |
8,00 |
|
|
Postikulut |
11,80 |
|
|
Sekalaiset menot |
33,25 |
79 13 |
|
|
-------------- |
|
|
Säästö |
|
221,32 |
300,45 |
|
|
-------------- |
-------------- |
Pääoma |
|
|
|
Pääoma 1.1.63 |
1 077,40 |
|
|
Lisäys |
221,32 |
|
1 298,72 |
|
-------------- |
-------------- |
-------------- |
Kertomus A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry:n. toiminnasta ajalla 29.9.1963 - 27.9.1964
Kulunut toimintakausi oli yhdistyksen kuudestoista.
Jäsenmäärä on lisääntynyt kolmella ja on nyt 95.
Yhdistyksen esimiehenä on toiminut Unto Rytkönen.
Yhdistyksen hallitus on kokoontunut kolme kertaa. Kokouksissa. on käsitelty
tavanomaisten hallintoasioiden lisäksi mm sääntöjen uudistusta. Myös
talousasiat ovat olleet esillä, ja hallitus on päättänyt sijoittaa 1000 markkaa
A-indeksitilille inflaatiolta suojaan.
Hallituksen varsinaiset jäsenet ovat olleet: Martti
Hirvensalo (varaesimies), Talvi Rytkönen, Matti Äyräpää, Kauko Laine, Kirsti
Salminen sekä, varajäsenet Erkki Hirvensalo, Jorma Rytkönen ja Heikki Voipio.
Yhdistyksen rahastonhoitajana on toiminut Karin Äyräpää ja
tilintarkastajina Pekka Salminen ja Maunu Kitunen, varalla Bette Hirvensalo ja
Martti Kyyrö. Jäsenmaksu on ollut 3,- täysi-ikäisiltä ja 1,- 16-21-vuotisilta
yhdistyksen jäseniltä. Pääoma oli tilivuoden lopussa 31.12.1963 tehdyn
tilinpäätöksen mukaan 1298,72 markkaa, joten lisäys vuoden aikana oli 221,32
mk.
Lepaassa 27.9.1964
Heikki Voipio
sihteeri
|