A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1961 Joulukuu N:ot 2 - 3 (38 - 39)

Joulukirje vuodelta 1852

Liperin kirkkoherran pappilassa valmistauduttiin joulun viettoon. Oli tulossa ensimmäinen joulu rovasti A.J. Europaeuksen toisen puolison Selma Augustan (o.s. Lampa) kuoleman jälkeen. Tämä oli kuollut keväällä vajaan 38 v. ikäisenä annettuaan kuukautta aikaisemmin elämän yhdeksännelle lapselleen Matias Anselmille. Vainajan äiti routa Constance Lampa Helsingissä oli huolissaan äidistään orvoiksi jääneiden tyttärenlastensa vuoksi niinkuin osoittavat mm hänen kirjeensä vanhimmalle näistä, 14-vuotiaalle Josefinalle.

Tässä mummo Constancen joulukirje vuodelta 1852, siis 13 v sitten (alkuperäinen kirje ruotsinkelinen).

Helsinki, 21 joulukuuta 1852.

Pikku hyvä rakas Josefinani.

Sinun rakkaasta tervetulleesta kirjeestäsi olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa. Varsinkin ilahdutti minua syvästi se, että te kaikki minun rakkaani silloin olitte terveinä samaten kuin se, että sinä et enää yski etkä tunne kipua rinnassasi, sillä minä olin aina pelännyt, mikä siitä lopulta olisi seurauksena. Ole pieni Josefinani äärimmäisen varovainen kaikessa, ettet missään suhteessa rasita itseäsi liikaa, ettei rintasi uudelleen heikontuisi. Myös oli sanomattoman rakasta kuulla, että pikku Anshelm on päässyt kiusallisesta ihottumastaan.

Lähetän joitakin pieniä lahjoja teille rakkaille lapsukaisilleni jouluksi. Sinulle erityisesti rannerenkaan, joka täällä on valmistettu äitivainajasi hiuksista. Kanna sitä pieni Josefinani kuuliaisesti ja kunnioittaen ja olen varma siitä että sinun mielestäsi aina hänen muistonsa on sen arvoinen. Anna muut pikku tavarat sisaruksillesi päällekirjoitusten mukaan äläkä niitä halveksi, vaan pidä niitä ainoastaan minun hyväntahtoisuuteni puhtaana ja vaatimattomana ilmauksena.

Sinulle tulee varmaan ikävä opettajatartasi, joka aikoo matkustaa kotiinsa, mutta luultavasti hän ei viivy kauan poissa. Et ole maininnut ollenkaan kuinka opintoaikasi on kulunut ja kuinka olet edistynyt musiikissa.

Esitä sekä hyvälle Isällesi että kaikille sisaruksillesi minun lämpimät ja hartaat terveiseni ja toivota heille kaikille minun puolestani iloista ja hyvää joulua. Sydämellinen terveisensä lähettävät sinulle myös enosi, jotka usein muistavat sinua. Korkein varjelkoon suojelevalla kädellään teitä kaikkia minun hyviä lapsukaisiani kaikesta pahasta, sitä toivoo vilpittömästi

teidän hellä mummonne
Constance.

Nykyisin ehkä tuntuu omituiselta tuollaisen hiuksista valmistetun rannerenkaan käyttö. Vanhat ihmiset muistavat kuitenkin vielä hiuksista valmistetut rintaneulat ja kellonperät. Mummo Constance itse ompeli nuorena tyttönä ollessaan äidillensä nimipäivälahjaksi omilla hiuksillansa maisemataulun, joka vielä on tallella.

Henkilötietoja

Yhdistyksen uutisia

Vuosikokous 24.9.1961.

Vuosikokous pidettiin - nyt toista kertaa - Helsingin Kotitalousopettajaopistossa Sturenkatu 2a. Opiston saliin kokoontui runsaasti suvun jäseniä, 38 henkeä, mikä on vain 3 vähemmän kuin viime vuoden kokouksessa.

Esimies Toivo Valtavuo esitti aluksi muistosanat Bertha Äyräpäästä, joka toukokuun 6. päivänä oli siirtynyt manan majoille. Hän oli suvun vanhimpia jäseniä ja yhdistyksemme harras ystävä, vaikka ei joutunutkaan - muualla asuvana ja viime aikoina sairaalloisena - kokouksiimme osallistumaan. Vainajan muistoa kunnioitettiin seisaalleen nousten ja hetken hiljaisuudella.

Esimies loi lyhyen katsauksen yhdistyksen jäsentilanteeseen todeten, että n. 80 % suvun 16 v. täyttäneistä jäsenistä kuuluu yhdistykseen. Luettuaan kokouksen ohjelman hän toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Luettiin Kaarina Dehlsin (o.s. Rytkönen). ja hänen miehensä Eike Dehlsin tervehdyssähke Istanbulista. (Pariskunta, joka asuu Hampurissa, oli parhaillaan lomamatkalla Kaakkois-Euroopassa.)

Martti Hirvensalon esitettyä pianolla Heino Kasken Preludin siirtyi kokous isoon luokkahuoneeseen, jossa ikkunoita voidaan pimentää.

Paavo Äyräpää kertoi erinomaisin väridiapositiivein havainnollistaen mielenkiintoisesta Kiinan matkastaan.

Toivo Valtavuo piti pienoisesitelmän Friis (Frisius)-suvusta, josta isoisämme A.J. Europaeus Steen puvun kautta polveutuu. Esitelmän johdosta keskusteltiin.

Kokous jatkui jälleen alkuperäisessä paikassa, jossa pikku Riitta Hirvensalo lauloi Martti-setänsä säestyksellä Backmanin "On kesän kirkas huomen".

Pitkien pöytien ääressä istuen ja niiden runsaista antimista nauttien suoritettiin virallisten asiain käsittely.

Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Paavo Äyräpää, joka kiitti luottamuksesta. Sihteerinä toimi yhdistyksen sihteeri Jorma Rytkönen.

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Hanna Äyräpää ja Heikki Voipio.

Sihteeri luki laatimansa vuosikertomuksen, joka hyväksyttiin

Vuoden 1960 tilinpäätöksen ja tilintarkastajain lausunnon luki rahastonhoitaja Karin Äyräpää. Tilit hyväksyttiin ja tilintekijälle ja hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Karin Äyräpää sai kiitokset huolellisesta työstä.

Vuosimaksu täysi-ikäisiltä yhdistyksen jäseniltä päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa 300 mk:ksi, etupäässä Sukusanomien kohonneiden monistuskustannusten vuoksi. Nuorten (16 mutta ei 21 v. täyttäneiden) vuosimaksu 50 mk jäi ennalleen.

Toivo Valtavuon kieltäydyttyä iän perusteella enää ottamasta vastaan esimiehen tointa valittiin siihen Unto Rytkönen yksimielisesti. Unto kiitti osakseen tulleesta kunniasta ja luottamuksesta.

Toimitettiin hallituksen muiden jäsenten vaali. Varsinaisiksi jäseniksi tulivat Elina Lehtonen, Yrjö Pöyhönen, Toivo Valtavuo, Matti Äyräpää ja Paavo Äyräpää sekä varajäseniksi Martti Hirvensalo, Jorma Rytkönen ja Kirsti Rytkönen. Uusina jäseninä tulivat tällä kertaa hallitukseen esimies Unto Rytkönen, varsinainen jäsen Matti Äyräpää sekä varajäsen Kirsti Rytkönen. Entisistä jäivät pois varsinaiset jäsenet Anna-Liisa Laine ja Aarne Äyräpää sekä varajäsen Kaarina Rytkönen.

Tilintarkastajiksi valittiin Erkki Hirvensalo ja Maunu Kitunen sekä varalle Bette Hirvensalo ja Martti Kyyrö.

Ilmoitettiin, että hallitus on yhdistyksen jäseniksi hyväksynyt Matti Juhani Leiwon, Aino Elina Leiwon ja Kirsti Liisa Marjukka Leiwon.

Yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi valittiin Toivo Valtavuo. Hän kiitti kunnianosoituksesta ja toivotti puolestaan Unto Rytköselle menestystä esimiehen toimessa.

Puheenjohtaja kiitti Ella Kitusta hänen toiminnastaan korvaamattomana "yhdysmiehenä" Kotitalousopettajaopiston ja yhdistyksen välillä. Unto Rytkösen hän toivotti tervetulleeksi yhdistyksen esimiehen tehtävään.

Puheenjohtaja julisti kokouksen päättyneeksi.

Kokouksessa olivat läsnä: Heikki Voipio, Aarne ja Hanna Äyräpää, Paavo ja Anni Äyräpää, Ella Kitunen, Elina, Samuel, Katarina, Jaakko Kristina ja Antti Lehtonen, Karin Äyräpää, Liisa Rytkönen (Jyväskylä), Kirsti Rytkönen, Unto Rytkönen, Marja-Maija ja Pekka Ouni, Maija-Liisa, Benjamin ja Virpi Kärki, Rauha Rytkönen (Hauho), Jorma ja Kari Rytkönen, Leena Rytkönen (Hauho), Anna-Liisa ja Kauko Laine, Toivo ja Helli Valtavuo, Martti, Bette, Eija ja Annu Hirvensalo, Kaarina,. Riitta, Eero ja Tyssy Hirvensalo, Aune Äyräpää.

Edustettuna olivat kaikki nykyiset 4 sukupolvea. Lapsia oli suhteellisesti enemmän kuin viime kokouksissa, mikä on hyvä asia. Kokouksemmehan pyrkivät olemaan perhetilaisuuksia, joissa kaikki viihtyvät.

Kertomus yhdistyksen toiminnasta 25.9.60 - 24.9.61

Kulunut ajanjakso on ollut yhdistyksen XIII toimintakausi. Jäsenmäärä on vähentynyt kuoleman kautta yhdellä ollen siis nyt 86.

Yhdistyksen esimiehenä on ollut Toivo Valtavuo, varaesimiehenä Yrjö Pöyhönen ja hallituksen muina varsinaisina jäseninä Aarne Äyräpää, Anna-Liisa Laine, Elina Lehtonen ja Paavo Äyräpää sekä varajäseninä Kaarina Rytkönen, Martti Hirvensalo ja Jorma Rytkönen.

Yhdistyksen rahastonhoitajana on toiminut Karin Äyräpää, sihteerinä Jorma Rytkönen, tilintarkastajina Erkki Hirvensalo ja Marja-Maija Ouni sekä varatilintarkastajina Bette Hirvensalo ja Martti Kyyrö.

Sukusanomista on julkaistu numero 1 (37) kesäkuussa 1961.

Kuluneen kauden aikana jäsenmaksu on pysytetty ennallaan mk 200:- aikuisilta ja mk 50:- 16 vaan ei 21 vuotta täyttäneiltä. Pääoma oli tilivuoden lopussa 31.12.1960 tehdyn tilinpäätöksen mukaan mk 95.334:-, joten lisäys on ollut mk 11.004:- tilivuoden 1960 aikana.

Yhdistyksen tiliasema 31.12.1960

Hallituksen kokouksissa käsiteltyjä asioita

Kokous 25.5.61. - Neljälle suvun jäsenelle, jotka ylioppilastutkintolautakunta on hyväksynyt kirjoituksissa, päätettiin yhdistyksen puolesta lähettää onnittelusähke 31.5.61, jolloin he saavat ylioppilaskirjansa ja -lakkinsa. - Koska yhdistys tahtoo muodostua kaikkien suvun jäsenten yhdyssiteeksi, ja koska erityisesti nuorten mukaan tulo on yhdistyksen tulevaisuuden kannalta tärkeä, päätettiin niille 16 v. täyttäneille suvun jäsenille, jotka eivät vielä yhdistykseen kuulu, epävirallisesti ilmoittaa, että heillä on tilaisuus ilmottautua yhdistyksen jäseniksi. Alote on jo osaksi johtanut tuloksiin, mutta lisää liittymisiä toivotaan. - Esitettiin toivomus, että ne suvun jäsenet, joitten valokuvaa ei vielä ole arkistossamme. sellaisen sinne toimittaisivat. Muutamia puuttuvia kuvia on senjälkeen saatu. Lisää toivotaan. - Katsottiin välttämättömäksi, että yhdistykselle hankitaan arkistokaappi ja päätettiin ryhtyä toimenpiteisiin sellaisen hankkimiseksi.

Kokous 2.9.61 klo 11.30. - Ilmoitettiin. että arkistokaappi on hankittu Kallion Puhde nimisestä liikkeestä hinta 28.000 mk.

Kokous 24.9.61 klo 16. - Alkavaksi toimivuodeksi valittiin yhdistyksen varaesimieheksi Matti Äyräpää, sihteeriksi muiden tehtävien vuoksi eroa pyytäneen Jorma Rytkösen sijaan Heikki Voipio ja rahastonhoitajaksi edelleen Karin Äyräpää.

Sukusanomien kesäkuun numeron monistus järjestyi Matti Äyräpään toimesta siten, ettei siitä yhdistyksellä ollut mitään menoja. Kiitokset Matti Äyräpäälle.

Anders Theodor Europaeuksen muistelmat

Anders Theodor Europaeus - syntynyt Liperissä 1836, kuollut Kotkassa 1912 - oli rovasti Anders Josef Europaeuksen ja hänen 1. vaimonsa Sofia Wilhelmina Boijen poika. Opiskeltuaan Helsingin Yliopistossa hän opiskeli maanviljelystä Hohenheimin opistossa Saksassa; agronoomi Mustialan maatalousopistosta 1877; maanviljelijä Liperissä 1862-68; opettaja Simananniemen meijerikoulussa Liperissä n. 1870-71, maatalousneuvoja Liivin maalla 1871-73, Hovilan meijerikoulun johtaja Pielisjärvellä 1873-77, apulaisagronomi Oulun läänissä 1873-93, lääninagronomi Uudenmaan läänissä 1893-1904; Suomen Suonviljelysyhdistyksen syntysanojen lausuja. Puoliso 1879 Kristina Sofia Riikonen, synt. 1854, kuollut 1902 (katso Sukusanomat 1954, sivut 30-41).

Vuonna 1906, melkein 70-vuotiaana, viettäessään vanhuudenpäiviään tyttäriensä luona Kotkassa, lääninagronomi Anders Theodor Europaeus ryhtyi kirjoittamaan muistelmiaan otsakkeella "Muistiin panoja entisiltä ajoilta". Hänen työnsä jäi keskeneräiseksi. Muistelmat käsittävät varsinaisesti vain vuodet 1840-46, vaikka kirjoittaja mainitsee melko runsaasti myöhempiäkin tapauksia, jotka eri yhteyksissä hänen mieleensä johtuvat. Esitys on luonnollisesti aiottu ulottaa paljon pitemmälle, mutta kirjoittajan voimat eivät ole enää riittäneet. Halvauskohtaus, joka sattui noin vuoden kuluttua työn alkamisesta, vei ehkä mahdollisuuden kirjoittamisen vaatimaan henkiseen ponnistukseen. Esitys katkeaa kesken lauseen.

Käsikirjoitus, joka paikoitellen on viimeistelemätön ja konseptin omainen sekä varustettu välihuomautuksilla ja lisäyksillä, on myöhemmin kirjoitettu puhtaaksi. Muutamia sen monisteita on sukuyhdistyksen ja kirjoittajan jälkeläisten hallussa. Alkuperäinen käsikirjoitus on sukuyhdistyksen arkistossa.

Varsinaisia tapahtumia Anders Theodor Europaeus kertoo verraten vähän, ja nekin ovat etupäässä sinänsä aika merkityksettömiä, mutta lapsen herkkään mieleen elävästi piirtyneitä näkymiä. Henkilöitä sen sijaan on tavattoman runsaasti. Jostakin henkilöstä kertoessaan kirjoittaja muistaa tämän perheenjäsenen tai muun sukulaisen, ja niin esitys rönsyilee usein varsin kauas alkuperäisestä aiheestaan. Kirjoittajalla on selvästi ollut hyvin elävä kiinnostus ihmisiin ja heidän vaiheisiinsa. Varsinkin sotilashenkilöt ja heidän kohtalonsa eri taistelukentillä näyttävät häntä erikoisesti viehättäneen.

Muistelmien kaunokirjallinen arvo on kokonaisuutena varsin vaatimaton, vaikkakin kuvaus paikoitellen on erittäin elävää. Tietolähteenä niillä ei myöskään liene sanottavaa merkitystä, siksi niukkoja ovat niiden antamat tiedot. Kulttuurihistoriallista kantavuutta muistelmilla sen sijaan varmaan on yli pelkän sukutietouden. Olivathan A. Th. Europaeuksen kasvuvuodet kansallisen heräämisen aikaa, ja Liperin pappilassa oltiin täysin sydämin mukana ajan riennoissa. Kirjoittajan isä, rovasti A.J. Europaeus, oli huomattava kulttuuripersoonallisuus, jonka vaikutus ulottui laajalle oman paikkakunnan ulkopuolellekin. Liperin pitäjä oli tähän aikaan Europaeuksen sanoilla sanottuna "koko Kuopion läänin Karjalan osan sivistyneen herraselämän keskuksena", kunnes Joensuu v. 1848 perustettiin. Se oli virkamiespitäjä, jossa asustivat piirilääkäri, apteekkari, kihlakunnantuomari, kruununvouti ja henkikirjoittaja muiden säätyläisten lisäksi. Siellä eli vielä Suomen sodassa kunnostautuneita upseereita. Huolimatta kaukaisesta sijainnistaan Liperi ei sivistyksellisesti suinkaan ollut syrjäseutua. Tämä kaikki näkyy Europaeuksen muistelmissa jonkinlaisesta pikkupojan näkökulmasta. Kotipappila iloineen ja suruineen, vanhemmat ja pikkusisarukset tulevat lukijan silmien eteen elävästi piirrettyinä. Herkkäsieluinen poika kasvoi tässä ilmapiirissä ja seurasi valppain silmin ympäristöään. Hän vieraili aikuisten mukana naapurikartanoissa ja talonpoikaistaloissa, häissä ja hautajaisissa, kuunteli isän ja pappilassa käyvien vieraitten keskustelua, seurasi isäänsä matkoille Etelä-Suomeen, äidinisän luo Treksilän kartanoon Porvoon lähelle sekä Helsinkiin, mistä äitipuoli oli kotoisin, kävipä kerran isän mukana tämän lapsuudenkodissa Parikkalassakin. Tällä tavoin vilahtavat eri yhteyksissä sellaisetkin nimet kuin Snellman, Runeberg ja Ahlqvist.

Seuraavassa poimintoja muistelmista. Olen koettanut valita sellaisia otteita, joiden arvelisin lukijaa kiinnostavan joko niissä kerrottujen asioiden tai kertomatavan takia: Pois on jätetty noin puolet muistelmista.. Kieliasua on muutettu sikäli kuin senaikuisen kielenkäytön ruotsinvoittoisuudet tai muuten viimeistelemättömät sanonnat näyttivät sitä vaativan. Samoin on oikeinkirjoitus saatettu nykyiseen muotoon, tämä kaikki siksi, jotteivät tällaiset seikat vaikuttaisi häiritsevästi muistelmia nyt luettaessa. Olen myös varustanut poiminnot väliotsakkeilla ja siten ryhmitellyt ne poiketen esityksen-alkuperäisestä järjestyksestä.

Pirkko Voipio.

Muistiinpanoja entisiltä ajoilta, A. Th. Europaeus

1. Varhaisimpia lapsuusmuistoja.

Monet muistot on minulla tältä ajalta, jolloin olen vaeltanut maailman vaivalloista polkua. Olen syntynyt Karjalassa laajan vesistön rannikoilla, missä Oriveden kirkkaat aallot pohjoisen kesän valossa hymyillen vaahtopäisinä leikittelevät harmaitten kalliorantojen kanssa ja sitten talven voimien tyynnyttäminä, valkeassa puvussa, menevät kevään valtojen heräteltäviksi nauttiakseen taas kesäauringon tuomaa ihanuutta.

Puolenkolmatta kuukauden vanhana kadotin äitini. En siten laisinkaan enää äitiäni muista. Hän meni pois toiseen parempaan maailmaan kun vielä olin aivan pieni hento lapsi. Luultavasti vanhin tapaus, mikä vielä muistissani välistä kangastaa ajasta, kun olin vielä aivan pieni, on se, kun juonittelin hoitajattareni sylissä kyökkikamarissa ja äitipuoleni ("emintimäni") veli koetteli tyynnyttää minua. Muistan vielä erään tilaisuuden, kun äitipuoleni pukeutui ja kampasi päätänsä, ja minä olin lattialla vierellä vihreässä ("ruohonpäisessä") mekossani, ja muistan, kuinka pieni minä hänen rinnallaan olin. Nämä molemmat tapaukset ovat ajalta, jolloin tuskin olin kahta vuotta vanhempi.

Vuodesta 1848 on minulla muistonsa jälellä naapuritalon silloin 13 vuotias poika Nisse Nilsson, joka sinisessä takissaan ("kaprokissaan") kävi meillä ja joi kahvia meillä, ja muistan, kuinka sittemmin hänen ruumiinsa hukkumisen perästä lakanaan käärittynä kannettiin pihallamme olevaan kamariin. Muistan myös, kuinka hänen äitinsä, majurinrouva Nilsson tyttärineen tuli meille ja miten he surullisen tapauksen johdosta murtuneina itkivät katkerasti. Nisse Nilsson, majuri Henrik Bogislaus Nilssonin poika, oli nimittäin pappilan lähellä mennyt uimaan muutamien saman ikäisten poikien kanssa ja mennyt liian kauas, joten upposi ja hukkui.

Vuonna 1840 syntyi minulle sisarpuoli Selma Maria, jota, sen muistan hyvin pidin erittäin rakkaana, samoinkuin vanhinta sisartani Josefinaa. Selma Maria ei saanut kuitenkaan kauan elää. Aivokuume katkaisi pienokaisen elämänlangan keväällä 1847.

Vuonna 1841 kävi meillä joulua viettämässä äitipuoleni veli siihen aikaan Suomen kadetti, joka myöhemmin kuoli Kaukasiassa upseerina Mosdokin linjakasakkarykmentissä sairastettuaan taistelussa vuorelaisia vastaan saamansa vilustumisen johdosta. Muistan hyvin, mitenkä silloin hänen ja isäni kanssa kävimme katsomassa tuulimyllyä, jonka isäni vähää ennen oli antanut rakentaa peltojen keskelle Kiiskiselälle päin.

Vuonna 1842 paloi ukkosen liekin sytyttämänä Liperin pitäjän äsken rakennettu kirkko, ja samana vuonna syntyi minun vanhempi velipuoleni. - Kun liekki sytytti kirkon, olimme me pappilasta kaikki vieraina Simananniemen kartanossa, mutta palon alettua palasimme heti venheellä kotiin. Kotiin tultuamme oli sinne kokoontunut paljonväkeä läheisistä säätyläisten taloista katsomaan paloa pappilan kirkolle päin viettävästä ikkunasta. Näiden joukosta muistan erään siihen aikaan vielä kauniin ja punakan neitosen, erään neiti Forssin Fiskarsista. Hän oli siihen aikaan Liperissä asuvan maanmittari Forssin sisar, joka oli tullut Liperiin kohtaamaan veljeään, joka oli täällä komissionimaanmittarina. Pieni 2 kuukautta vanha veljeni lepäsi kauniisti laitetulla vuoteella, sen vieressä seisoi neiti Forss katsoen välistä kirkkoon päin ja heittäen toisinaan katseensa lapsukaiseen. Myöhemmin samana kesänä tuli Liperiin neiti Forssin serkku, eräs aivan nuorena Suomesta lähtenyt herra Lind. Meripoikana oli hän nuorena lähtenyt merille ja näin Amerikan etelävaltioihin, missä menestyi niin, että. oli hankkinut itselleen suuren maakartanon (plantagen) Alabaman valtiossa. Täältä hän nyt oli tullut Suomeen lapsuusmuistojaan virkistämään. Kun hän ei tavannut serkkuansa, lapsuuden tuttavaansa Fiskarsissa, tuli hän tänne ylös Liperiin, kohtasi hänet täällä veljensä luona, kihlasi ja vei nuoren neitosen mukaansa emännäkseen. Noin 22 vuotta myöhemmin, v. 1865, luin sanomalehdistä miten tämä sama Lind taas oli tullut Suomeen, käynyt syntymäseuduillaan Tammisaaren tienoilla ja sieltä vienyt mukanaan koko joukon nuoria rannikkoseutulaisia Amerikan etelävaltioihin. Amerikan sisällissodan aikana Lind, varakas mies siihen aikaan, oli ollut perheineen Pariisissa, mutta hänen puolisonsa, tuo vielä muistissani oleva ihana nainen, joka Liperin kirkon palaessa katsoi ikkunasta tulipaloa ja silmäili ja vartioi pientä veljeäni, oli jo jättänyt maailman vaiheet ja lepäsi tuolla kaukana isänmaastaan Amerikan etelävaltioiden maan povessa. Hänen kuvansa kangastaa kuitenkin minulle usein eteeni näiltä ensimmäisen lapsuuteni ajoilta.

Sysmän kylässä olevaan Sätöksen Varis-nimiseen taloon olimme kerran kutsutut häihin, ja kuten muutkin lapset juoksin ympäri katsoen taloa ja jouduin näin navetan, eli niinkuin sitä Liperissä kutsutaan, läävän ylisille, minkä pohja oli peitetty olkijäännöksillä. Mutta ylisten lattialla oli avattu luukku, sekin olkien peittämä, ja tähän satuin polkemaan ja olisin epäilemättä pudonnut alas ja loukannut itseni pahoin, ehkä kuolettavasti, jos en olisi päässyt lankkureiän reunoista käsistäni riippumaan. Luukun alla oli nimittäin terävänurkkaisia lautoja, seimiä, jotka, jos olisin pudonnut, olisivat kyllä särkeneet minut. Tässä hädässäni pelastivat minut 2 vanhempaa poikaa, jotka olivat kanssani navetan ylisillä.

Näinä vuosina aloin 1843 lukea isäni apulaisen Hypenin edessä, ja kumppanina oli serkkuni, nykyinen tohtori Matti Calonius, jonka isäni oli ottanut luokseen, ja jonkin aikaa ensi vuosina eräs Alfred Molin, jonka isä oli maanmittari ja toimi tähän aikaan Liperissä. Lukeminen Hypenin edessä jatkui ainakin elokuun loppuun v. 1846, jolloin minut kymmenvuotisena vietiin Helsinkiin Lyseoon [  Kirjoittaja siirtyi Helsingfors Lyceumista Kuopion yläalkeiskouluun ja sieltä 1852 Kuopion Lukioon, josta erosi 1853 ja tuli ylioppilaaksi yksityisellä todistuksella 1855. - P.V. ], minne Hypenin antamalla opetuksella pääsin oppilaaksi 2:lle luokalle. Matti Calonius meni Savonlinnan kouluun samana vuonna.

Fredrik Aleksander Hypen oli ankara opettaja ja piti kyllä poikia kurissa. En tavannut häntä sitten enää, kun hän oli Liperistä muuttanut. Olisin mielelläni kohdannut hänet saadakseni tilaisuuden kiittää häntä siitä lujuudesta ja samalla erää ystävyydestä, jolla hän ohjaili ensimmäistä opetustamme.

Vuonna 1844 helmikuussa syntyi sisareni Natalia Wilhelmina. Muistan hyvin, mitenkä hänen ristiäisissään minulla oli kipeä silmä.

Vuonna 1844 kävi myös Liperissä äitipuoleni äiti eli mummo, kuten me lapset häntä kutsuimme, tyttäriensä Natalian ja Hillan sekä 3 poikansa kanssa. Täti Natalia oli tähän aikaan .jo naimisissa silloisen Suomen kaartin alikapteenin Zettermanin kanssa, ja hänellä oli mukanaan 3 pientä poikaansa.

2. Isän mukana matkoilla

Vuonna 1840 olin neljän vuoden vanha ja menin silloin isäni ja äitipuoleni ja 1½ vuotisen sisareni kanssa Helsingissä käymään. Silloin vietettiin maisterinvihkiäisten ohessa Yliopiston 200-vuotisjuhlaa. Tällöin asuttiin äitipuoleni äidin talossa Mariankadun varrella. - Nelivuotinen olin silloin ja kuinka olikaan, karkasin kerran pihasta ja juoksin paljain päin Eteläsatamaan. Täällä huomasin tiililäjän, johon purettiin paraikaa tiiliä pienestä aluksesta, missä eräs valkoiseen lammasturkkiin puettu mies järjesti paraikaa purjeita. Tartuin erääseen tiilikiveen otin sen käteeni ja viskasin sen mereen. Muistan hyvin tämän tilaisuuden ja muistan, miten purjeita korjaava mies ärjäisi minulle ja kielsi minua tiiliä mereen viskaamasta, mutta en enempää siitä, miten minut kuljetettiin kotiin enkä muista ken minut kuljetti. Äitipuoleni sisar, everstinrouva Hilda von Becker, on sittemmin kertonut usein minulle, mitenkä hänet lähetettiin minua hakemaan ja hän täältä minut löysi ja vei minut, kadonneen lapsen asuntoomme paljaspäisenä ja itkevänä. - Paluumatkalla Helsingistä on vielä eräs tapaus jäänyt muistiini. Muistan, miten silloin matkustimme Parikkalan pitäjän läpi, ja ajoimme kahdella hevosella valjastetuissa vaunuissa, isäni, äitipuoleni ja vanhin sisareni. Matkustaessamme erään suomaan poikki kyytimiehemme, joka oli puettu sen aikuiseen Parikkalan pukuun, laskeutui alas kuskin paikalta ja poimi tuohiropeeseen meille lakkoja. Vähän myös olen muistavinani käyntiäni isoisäni talossa, mutta muut muistot tältä ajalta ovat kokonaan kadonneet. Hämärästi ainoastaan tulee minulle mieleen Parikkalan kappalaisen sen aikainen virkatalo, missä isoisäni ja isoäiti asuivat, punaisine ulkoseinineen.

Vuonna 1842 matkusti isäni pappeinkokoukseen Porvooseen ja otti minut, joka silloin olin 6-vuotias, mukaansa. Kuljimme Kuopion kautta ja ajoimme vaunuissa. Kuopiosta seurasi mukana eräs Synnerberg, juristi. Kuljimme Mikkelin kautta. Mikkelissä sain isältäni ensimmäisen kerran vähän rahaa ostaakseni kuskimme Mikon seuraamana mitä vain parhaiten minua miellytti. Se oli ensimmäinen ostokseni, johon itse sain valita ostettavani, ja mitä valitsin? Saksalaisen kauniin posliinisen tupakkapiipun kopan sivuilla olevine kuvineen. Vielä juolahtaa muistiini renkimme Mikko Kurki, joka kuljetti minua rappusia myöten puotiin, ja myyjä, joka rahaa vastaan anti minulle. piipun. Tätä mainitessa muistuu minulle mieleeni nuorimman veljeni ensimmäinen osto oman valinnan mukaan v. 1863 keväällä, jolloin hän ei ollut vielä 11 vuotta. Hän oli nimittäin myös tätä varten saanut 25 kopeekkaa isältäni ostaakseen mitä häntä miellytti, ja hän osti silloin itselleen irtonaiset viikset.

Seurasin isääni samanlaiselle matkalle Porvooseen ja Helsinkiin kevättalvella v. 1845, jolloin minut jätettiin enoni taloon Porvoon Treksilään, jonne kuitenkin jonkin ajan perästä tuli isäni pyynnöstä ylioppilas Höök - talollisenpoika Liperin Kiiessalosta - noutamaan minua Helsinkiin, minne äitipuoleni äiti tahtoi minut nähdäkseen. Hyvin vähän merkillistä kyllä muistan tästä matkasta, sen vain, että Helsinkiin mennessämme Höökin kanssa kaaduimme lumivesilätäkköön tien varrella ja että Helsingissä kerran ajoin isäni kanssa vossikalla. Myös muistan vielä käyntini äitipuoleni sisaren miehen, silloisen kaartin kapteenin Zettermanin luona. Senkin muistan vielä, että äitipuoleni äidin eli mummon, kuten häntä silloin kutsuin, talossa pidettiin minua hyvänä ja annettiin minulle makeisia. Porvoon tienoilla olosta on vähän muistissani olo Treksilässä ja tätini miehen, silloisen lukion lehtorin, sittemmin tuomiorovasti Lindhin luona, jossa leikin serkkuni,. sittemmin runoilija Theodor Lindhin ja hänen veljensä August Lindhin ja hänen sisarensa Hannan kanssa. Muististani ei myöskään ole kadonnut, miten isäni meni tapaamaan J.L. Runebergia, jonka kanssa hän oli hyvä tuttava, miten hän kohtasi meidät mennessä ja vei meidät taloonsa, missä rouva otti meidät vastaan, ja miten siellä sitten vähän aikaa leikittelin hänen poikiensa kanssa.

Paluumatkalta Liperiin on minulla muistissa hyvin vähän käynti Ruokolahden-kappalaisen Lasseniuksen luona, joka oli isäni sisar. Hänen äitinsä oli nimittäin Europaeus. Lasseniuksen sisarenpoika oli jalosta luonnostaan, sivistysharrastuksestaan ja tiedoista kuin myös kirjailijana tunnettu kenraaliluutnantti Carl Robert SederhoIm, joka vasta 1903 kuoli Helsingissä 84 vuotiaana.

3. Liperin oloja ja henkilöitä

Liperin pitäjässä asui näihin aikoihin paljon säätyläisiä. Sitä pidettiin koko Kuopion läänin Karjalan osan sivistyneen elämän keskustana. Aina vuoteen 1848 saakka, jolloin Joensuun kaupunki perustettiin, piti tämä paikkansa. Isäni seurakunnankirkkoherrana nautti yleistä kunnioitusta niin kansan kuin säätyläistenkin piiristä. Köyhät pitivät hänestä paljon ja hän oli heitä kohtaan erittäin avulias. Myös pitäjän yhteisiä asioita ja maanviljelyksen parantamista hän harrasti.

Liperin pitäjää pidettiin tähän aikaan jokseenkin köyhänä, paljon irtonaista väkeä löytyi, ja kerjäläisiä kulki ympäri talosta taloon joka talvena. Loisia oli useassa talossa pirttirakennuksessa asumassa, välistä kokonaisia perheitä. Näiden joukossa oli paljon semmoisia, jotka ajattelivat vain tulla toimeen päivästä päivään. Sekä isäni että äitipuoleni koettivat parhaansa mukaan auttaa näitä kulkijoita. He olivat, kuten kuulin lausuttavan, hyviä heitä kohtaan ja auttoivat hätäaputöitä kuten kehräämistä järjestettäessä useana talvena. Isäni oli muutenkin tunnettu erittäin auttavana. - Talollisten joukossa oli kuitenkin joitakuita varakkaita, jopa oikein pohatoiksi tunnettuja taloja. Näistä mainittakoon Leskelänvaaran Päivinen, Puhakka Oravisalossa, Sysmän kylässä Sätöksen Varis ja viereisessä seurakunnassa Rääkkylässä aivan Liperin rajalla Voiniemen Hirvonen.

Naapuritalo oli Anttola, jonka talon isäni myöhemmin v. 1853 osti, mutta joka sittemmin siirtyi minulle palattuani Hohenheimin maanviljelysopistosta v. 1862. Anttolan omisti tähän aikaan majuri Henrik Bogislaus Nilsson. Vanha majuri Nilsson oli aikoinaan v. 1808 ottanut osaa Suomen sotaan ja siinä jonkin aikaa Suomen armeijan päähallituksen käskystä toiminut Karjalan talonpoikien päällikön Tiaisen apumiehenä vastustamassa venäläisten yrityksiä Karjalan valloittamiseksi. Hänen rouvansa oli syntyään Floman. Yksi hänen pojistaan hänkin nimeltään Henrik Bogislaus, kävi Haminan kadettikoulun, kunnostautui sittemmin kenraalimajurina 1877 Turkin sodassa, korotettiin kenraaliluutnantiksi ja asui virasta erottuaan Helsingissä, missä kuoli noin 15 vuotta sitten. Toinen poika Wilhelm oli myöskin sotilas Venäjän ulaaneissa, kuten muistelen, ja otti upseerina osaa Unkarin sotaan. Hän kuoli monta vuotta myöhemmin muistaakseni Kuopiossa virastaan eronneena everstinä. Kolmas nuori poika hukkui kuten olen maininnut v. 1840. Tyttäriä oli kolme, joista vanhin Charlotte oli erittäin oppinut, ymmärtäväinen ja vakava nainen ja molemmat muut myös hyvän kasvatuksen saaneita. Vanhempi näistä, Jeannette meni naimisiin Kuopion senaikuisen rehtorin Peranderin kanssa. Nuorin sisar Augusta oli tähän aikaan 1843-1848 parhaimpia leikkikumppaneitani, erittäin hyvä ystävä sisareni Josefinan kanssa ja erittäin eloisa ja vilkasluontoinen tyttö samaten kuin vanhemmat sisarensa ja veljensä.

1808 vuoden upseereita olivat myös veljekset von Burghausen, jotka asuivat Lamminniemellä. Molemmat olivat palvelleet Karjalan jääkäriväessä. Molemmat olivat sodassa myös haavoittuneet, nuorempi, kapteeni Von Burghaus, Revonlahden tappelussa polveensa, joka haavoittuminen teki hänet raajarikoks,i kainalokepillä käyväksi koko elämäksi. Vanhempi, majuri Herman Von Burghaus, oli ainoastaan lievemmin haavoittunut. Vanhuksena hän oli harmaapäisenä erittäin komea ja ryhdikäs ukko ja tunnettu erittäin kunnon mieheksi. Kunnostautuneiden joukossa mainitaan hänet usein, v. 1808 sotahistoriassa raporteissa, mm. kuten muistelen Siikajoen, Alavuden ja Oravaisten taisteluissa. Hän oli niitä miehiä, jotka olivat olleet Dunckerin kanssa taisteluissa v. 1809 Hörneforsissa Ruotsin puolella, ja yksi niistä Suomen sotilaista, joille v. Döbeln piti mainion puheensa sodan loputtua, ennen heidän palauttamistaan nyt jo valloitettuun Suomeen. Näiden vanhojen sotasankarien kuva tulee minulle lapsuuden aikaisimmista ajoista muistiini. Muistan kun hän otti minut mukaansa heidän luonaan käydessäni, mitenkä vanha majuri antoi veljelleen piirongin avaimet, ja tämä kainalokepillään meni sieltä tuomaan minulle makeisia, ja mitenkä minä mielelläni otin nämä vastaan.

Suku, joka jo kauan aikaa on asunut Liperissä Simananniemessä on Hällströmin suku, jonka perilliset vielä omistavat Simananniemen. Näihin aikoihin eli vielä silloisena kihlakunnantuomarina Liperissä Johan Hällström, joka oli lunastanut talon appi-isältään presidentti Henrik Ervastilta, joka oli ollut jäsenenä Suomen senaatissa [ Henrin Ervast oli kaksi eri kertaa senaatin oikeusosaston jäsenenä ja välillä Vaasan hovioikeuden varapresidenttinä. - P.V.  ], mutta tähän aikaan 1843 jo kauan sitten kuollut. Hän oli erittäin arvossapidetty mies, etevä juristi, mutta samalla hyvin vaatimaton. Kunnallisneuvos Edv. Hällström kertoi minulle miehestä seuraavan häntä kuvaavan jutun:

Presidentti Ervastin senaatin jäsenenä ollessa hänen rouvansa asui Simananniemellä, ja presidentti tuli jouluksi ja kesäksi kotiin kuten koulupojat, hänen tyttärensä pojat Hällströmit, jotka kävivät Helsingin Lyseota. Kerran tämmöisellä matkalla ollessaan he saivat odottaa hevosta kyytitalossa Mikkelin tienoilla, ja presidentti-senaattori odotti tyynesti tuntikaudet kyytitalon isännän selitettyä, että kaikki hevoset olivat menneet kyytiin. Hän istui pöydän ääressä, lammasnahkaturkissa, poltellen piippuansa. Silloin kuuluu kellon ääni. Hevonen rekineen seisattuu portaitten eteen ja nuori turkispukuinen herrasmies astuu kyytitalon kamariin, missä isäntä ottaa hänet vastaan. "Hevosta!" huutaa hän komentavalla äänellä, "ja hevosta heti!" "Ei ole hevosta", vastasi isäntä. "Kaikki hevoset ovat kyytiä kulettamassa." Nuori virkaa toimittava tuomari - sillä tämmöinen mies nuori herra oli - viskasi ylpeästi rukkasensa pöydälle ja ärjäisi: "Ettekö tienneet pitää hevosta minulle? Tiesittehän, että tänään on käräjät siinä ja siinä paikassa, ja velvollisuutenne olisi ollut siksi pitää kyytihevonen valmiina." Tähän vastasi isäntä: "No, olisitte tilanneet, mutta ette ole edeltäpäin tilanneet." Mutta kun lause suututti nuorta tuomaria, hän rupesi toraamaan ja sättimään talon isäntää, niin että tämä ällistyen karkasi pois huoneesta. Kyytitalon vierassuojaan jäivät yksin v.t. tuomari ja presidentti ynnä presidentin tyttärenpojat, jotka venyivät sohvalla ja sängyissä ja kuuntelivat, miten nuori tuomari isännän mentyäkin yhä sätti ja haukkui kyytitalon isäntää. Näin tehdessään hän otti sikaarin povitaskustaan, sytytti sen ja alkoi astua vihaisin askelin lattiata katsellen tuota vanhaa lammasnahkaturkkiin puettua herraa, joka niin vaatimattomasti istui tuolilla pöydän sivulla ja poltteli piippuansa, ja tuota poikajoukkoa, joka lepäsi ja odotti. "Saanko kysyä, kuka Te olette, herra?" lausui hän vihdoin kääntyen lammasnahkaan puetun senaatin oikeusosaston jäsenen, presidentin, puoleen, joka silloin nyrpisti nenäänsä ja terävin silmin katsoi nuorta arvonsa loukkaamisesta räyhäävää herraa vasten naamaa ja vastasi: "Mutta kuka Te olette? Sanokaa se ensin." "Minä olen hovioikeuden auskultantti Dreylich, määrätty istumaan käräjiä siellä ja siellä ei hyvin kaukana täältä." "Ja minä olen varapresidentti Ervast, vanhin jäsen Suomen senaatin oikeusosastossa." Tämän sanottuaan hän nuhteli nuorta juristia hänen sopimattomasta käytöksestään. Häpeissään jätti Dreylich presidentin seurueineen rauhaan ja meni pirttiin istumaan ja odotti siellä siksi kunnes hänen vuoronsa tuli saada hevonen ja muisti kyllä toisen kerran tilata hevosen edeltäpäin.

Vuonna 1843 vietettiin tuomari Hällströmin hopeahäitä, joissa minäkin pienenä poikaseni olin mukana. Muistan hyvin, kuinka vanha harmaapäinen tuomari ja hänen rouvansa Simananniemen salissa asetettiin nojatuoliin ja siinä juhlinnan kohteena kannettiin ympäri salia. Tämä tapaus kuvastuu minulle usein muistissani esiin, ja muistan, miten arvokkaasti hänen valkeat hiuksensa loistivat valaistussa salissa.

Tuomari Hällströmillä oli monta lasta.- Toinen lapsista, sittemmin varatuomari ja kunnallisneuvos Edvard Hällström, syntynyt 1821, oli tähän aikaan tullut juriksiksi ja semmoisena seurannut isänsä apulaisia. Isänsä kuoltua hän otti kartanon vastaan perillisiltä ja toimi uutterana ja ahkerana maamiehenä. - Vuodesta 1862 saakka, josta ajasta minä vuoteen 1868 saakka olin maamiehenä Anttolan omistajana Liperissä, olimme naapurit ja toimimme usein yhdessä maanviljelyksen ja karjanhoidon parantamiseksi paikkakunnalla samoinkuin kunnallisissa toimissa.

Kuudes tuomari Johan Hällströmin lapsista Herman Adolf Hällström, syntynyt 1831, kuoli vasta jokin vuosi sitten päälle 70 vuotisena vanhuksena lääkintöneuvoksen arvonimen saaneena. Hän oli Sortavalan piirilääkäri, jossa toimessa nautti yleistä arvoa ja kunnioitusta niin ihmisenä kuin lääkärinä toimintapiirissään. Hän oli erittäin kaikkea hyvää ja jaloa isänmaallisia rientoja harrastava mies. Hänen leskensä Olgan (o.s. Hjerppe, hänkin liperiläisiä) tapasin kun valtiollisella lakkoviikolla 31 p. lokak. - 8 p. marraskuuta 1905 paluumatkalla Juuasta ja Joensuusta Helsinkiin minun pakosta täytyi jättää juna ja viipyä Sortavalassa lakon loppuun saakka. [ Ei voinut kirjoittaja aavistaa, että vajaata neljä vuotta myöhemmin, v. 1909, hänen Selma tyttärensä menisi naimisiin Herman Adolf Hällströmin pojan Herman H:n (myöhemmin Pankakoski) kanssa. - P.V. ]

Seitsemäs Simananniemen sisaruksista Reinhold Hällström, syntynyt 1834, tunnettu eteväksi juristiksi, kuoli Viipurissa 1877 hovioikeuden sihteerinä. Hän meni 1868 naimisiin sisareni Hannan kanssa ja heillä on kaksi tytärtä Elli ja Selma. Lankoni Reinhold Hällström oli hänkin tunnettu erittäin kunnon miehenä ja nautti erinomaista suosiota vaikutusalallaan.

Simananniemeläiset olivat kaikki hyvin musikaalisia ja ottivat osaa yhteisiin isänmaallisiin rientoihin. Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin nimet olivat tämän talon väelle hyvin tuttuja. Elämä talossa oli kaikinpuolin siivo ja sivistynyt.

Ei kaukana Simananniemeltä, Heposelän rannalla oli Siikasalmen hovi. Tämän hovin omisti tähän aikaan noin 1860 saakka kruununvouti Hjerppe ja sittemmin hänen perillisensä. Kruununvouti Hjerppe oli vanhan tuomari Hällströmin lanko ollen hänkin naimisissa presidentti Ervastin tyttären kanssa. Siikasalmi oli ainoa rälssi Liperissä. Rälssiksi sen oli aikoinaan hakenut kruununvouti Vallenius, Karjalan kuninkaaksi kutsuttu.

Nämä tässä edellä mainitut talot olivat huomattavimmat, mutta eivät ainoat, jotka tähän aikaan vaikuttivat siihen, että Liperiä siihen aikaan pidettiin sivistyneen herraselämän keskipisteenä Kuopion läänin Karjalassa.

Se henki joka näihin aikoihin oli suurten miestemme herättämänä päässyt puhaltamaan yli Suomen, oli saanut isänmaallisilla riennoilla sydämet tykyttämään täälläkin.. Muistiini johtuvat usein ne keskustelut muissa täällä pieni poikanulikka sai kuulla, että meillä on oma isänmaa, oma sivistyksen kehittyminen ja monet vaikeudet voitettavana, sekä että meidän, päästäksemme perille riennoissamme, täytyy lämpimästi rakastaa isänmaatamme ja kansaamme. Näissä sivistyneissä oli jo sen hengen alku, joka aina vuosisadan loppuun saakka on elättänyt ja antanut voimia toimintaan parhaimmille aineksille Suomen kansassa isänmaallisten rientojen edistämiseksi. Kansa itse oli kuitenkin vielä tähän aikaan hyvin vähän näiden vaikutteiden alainen. Herrassääty ja talonpojat olivat vielä liian kaukana toisistaan erillään. Kasvatuksen painama ruotsalaisuus oli vallitsevana sivistyneissä. Talonpojat ja alhainen kansa jo silloin kyllä niin sanoakseni vaistomaisesti käsittivät, että Venäjän ja Suomen välillä on suuri eroavaisuus, että asetuksissamme on hyvää perintöä varjeltavana ja säilytettävänä, ja että olot meillä ovat paljon paremmat ja maamiehellä suurempi itsenäisyys ja vapaus kuin Venäjällä. Tarvittiin vain, että nämä ajatukset kehittyisivät kansallisvapauden suuntaan ja tulkittaisiin kansantajuisesti kansan kielellä, jotta ne pääsisivät elähyttämään Suomen kansaa. Snellman oli jo näihin aikoihin tullut Kuopioon, ja hänen kirjoituksensa Saimassa eivät suinkaan olleet tuntemattomia mainitsemissani piireissä, mutta Snellman kirjoitti ruotsinkielellä, ja itse kansa ei saanut siitä muuta tietää kuin joskus herrojen suusta ja siitä mitä vain herrojen tilaama sanomalehti Maamiehen Ystävä tästä vähän kertoi. Isänmaallinen edistymisrientojen into, joka nyt on kansalla elähyttävänä voimana, oli silloin vielä alussa sivistyneissä piireissä, joissa kysymys Suomen tulevaisuuden toiveista jo usein oli vireillä, vaikka kyllä valtiolliset seikat tähän (keisari Nikolai I:n) aikaan vielä olivat hyvin painavaa ja vähän toiveita herättävää laatua. - Lapset kuuntelivat, kun vanhat näistä asioista puhuivat.

Kerran jouluaikana, muistaakseni v. 1844 tai 1845 kävi Johan Wilhelm Snellman Kuopiosta vierailemassa serkkunsa verkatehtaen omistajan Isak Snellmanin luona ja kävi myös silloin isääni tervehtimässä pappilassa. Silloin ensi kerran näin tämän mainion Suomen miehen, joka silloin oli alkanut toimittaa Saimaa-lehteä Kuopiossa. Muistan vielä hyvin miten J.W. Snellman istui sohvassa, isäni kiikkutuolissa ja Isak Snellman tuolilla ääressä, ja miten he keskustelivat keskenään. Johan Wilhelm Snellmanin piirteet kuvastavat näiltä ajoilta muistissani samoina kuin mitä minä myöhemmin olen hänessä nähnyt.

Eräs nuorukainen, joka sittemmin Suomen isänmaallisissa riennoissa sai suuren sijan Suomen kirjallisuuden ja kielitieteen alalla, asui myös näinä aikoina Liperissä. Se oli August Ahlqvist, ja täällä hän vietti Selkärannalla useat kesät aina kauas 1860-luvun alkuun saakka äitinsä luona. Simananniemeläisten samaten kuin Anttolassa majuri Nilssonin talossa asuvan sittemmin kansakoulujen tarkastajan Anders Wilhelm Flomanin kanssa hän oli hyvä tuttu. Hän kävi myös usein isäni talossa.

Maanmittari Molinilla, joka jonkin aikaa asui Liperissä, oli näihin aikoihin apulaisena sittemmin Oulun läänin komissionimaanmittari Lönnbohm, joka oli kotoisin Kiiessalon kylästä ja jonka alkuperäinen nimi oli Mustonen. Lönnbohm oli terävä mies, ja otti osaa lämpimästi päivän rientoihin yleensä ja seurasi aikaansa. Hänen pojistaan olivat hyvin tunnetut runoilijat Eino Leino ja tohtori Kasimir Leino, samoin vanhin poika kansakouluntarkastaja Lönnbohm Kuopiossa. - Kun myöhemmin vuonna 1878 olin tullut Oulun läänin apulaisagronomiksi, kävin useat kerrat Lönnbohmin luona hänen Hövelö-nimisessä talossansa, ihanassa asunnossa, joka sijaitsi ihanalla paikalla noin kilometri Paltamon kirkolta Oulujärven rannalla. Silloin keskusteltiin usein vanhoista Liperin oloista, ja hän muisteli sitä sivistynyttä henkiä, mikä näinä aikoina Liperissä vallitsi, mitenkä silloin jo siellä annettiin arvoa isänmaallisille riennoille ja elettiin toiveissa Suomen tulevaisuuden suhteen ja minkä herätyksen mielelle nämä antoivat, vaikka valtiolliset olot silloin vielä olivat pimeät.

H Y V Ä Ä   J 0 U L U A   J A   0 N N E L L I S T A   U U T T.A   V U 0 T T A
kaikille lukijoilleen toivottaa

S U K U S A N O M A T

Joulun viettoa Viipurissa 40 vuotta sitten

[ Helli ja Toivo olivat aattona joulupuulla helmi (o.s. Valtavuo) ja Uno Winterin perheessä sekä Elsi (o.s. Orkamo) ja Väinö Voipion perheessä. Toivon vanhemmat Anton ja Tekla Valtavuo olivat matkustaneet Kuopioon Aino (o.s. Valtavuo) ja Yrjö Hirvensalon perheen jouluvieraiksi. ]

Mieleni minun tekevi
Aivoni ajattelevi
Lähteäni laulamahan
Saa`ani sanelemahan,
Miten minä Toivo rämppä
Sekä Helli herranterttu
Jouluaattona jalona,
Kuusi-iltana isona,
Juhlanvieton järjestimme.

Helli meille kuusen osti
Minä sen jalkahan asetin,
Koristelin kynttilöillä,
Omenoilla kaunoisilla.

Kuusta omaa kumminkana
Emme vielä ensinkänä
Ole tulin tuikkivaisin
Valaissehet välkkyväisin,
Vaan kun tuli kuusen tunti,
Se suuri sytytyshetki,
Pihan poikki pyyhälsimme
Vaelsimme Winterihin.
Sytytimme kuusen kauniin
Valalsimme puun vakavan.

Kaija pieni kasvavainen,
Keltakutrikeijukainen,
Oli kaiken keskipiste,
Ilon kohde innollinen.
Ukki, Akki, Kirsti, Onni,
Perttu, Lempi, Elsa, Merkki
Ympärillä hääräsivät
Touhusivat toimessansa.

Kun oli virsi veisaeltu,
Kaiuteltu kuusilaulut,
Kahvit kuumat joukoin juotu
Leivän lämpimän keralla,
Joululahjat lahjoiteltu,
Pukin antimet avattu,
Menimme minä ja Helli
Sieltä muille markkinoille
Elsan ehtoisen emännän
Väinön vankan Voipioisen
Korkeaisehen kotihin
Asuntohon armaisehen.

Siellä Paavot, Tuovit, Katrit
Maltitoinna oottelivat
Milloin uksi aukeneepi,
Ovi lentää levällensä
Salihin satusomahan,
Ilon ihmemaailmoihin.

Jopa uksi auki lenti,
Portti painui poijes tieltä.
Sieltä loisti kuusi kaunis,
Joulupuu on juhlallinen
Koristettu kynttilöillä,
Hopeaisilla helyillä.
Kultalangoin kehräelty,
Tulin tuikkivin puettu.

Sisään kulki nuoret vanhat,
Perätysten pienet suuret.,
Isännät isosukuiset,
Parahimmat palkolliset,
Vierahatkin vienomielet.

Lapset katsoi kynttilöitä,
Enkeleitä ihmetteli.
Vanhat siirsi silmiänsä
Lapsosesta lapsosehen.
Joulutähti taivahalta.
Läpi ikkunan ihaili
Ihastusta ihmismielen.

Kun oli kaikki päähän päästy,
Laulut, lahjat, pullat, saijut,
Hellin kanssa kuljin taasen
Kotikuusen kuuluville,
Oman pirtin orren alle.

Sinne myöskin Uno saapui,
Helmi heljä hepsutteli.
Namusia nautittihin,
Kirjasia katsottihin.
Tavaroita tutkittihin,
Kunnes Helli herranterttu,
Kullannuppu kaunokainen.
Hannan hartahan keralla
Pienen pyntykän avulla
Ruoat runsahat rakenti,
Näkyville neuvotteli,
Nautinnoksi nälkäisien

Syömämiesten suupaloiksi.
Siinä turskat turjan maalta,
Perunat Lemin periltä,
Siinä kinkut, siinä kaljat,
Siinä puurot pullistavat,
Tortut taiten valmistellut.

Loppu kaikesta tulevi,
Jouluaatto-illastakin.
Poijes vierahat menivät
Kaksin jäimme vain jälelle.

Höyhensaarille somille,
Unen untuvatiloille,
Pehmoisille pieluksille
Väsynehet vierähtivät.

Tämä on juttu joulustamme
Aattoiltamme ilosta,
Terveiseksi tehty Teille:
Taattoselle taitavalle
Armahaiselle emolle
Sorealle siskobselle
Tuttelille toimekkaalle
Parahalle Pentukalle
Heikunkeikulle hyvälle.

Kaunihista Karjalasta
Virkeästä Viipurista
Savonmaahan mainiohon
Kuopiohon kuuluisahan
Lähetämme lämpimäiset
Hyvän joulun toivotukset.

Helli ja Toivo
26.12.21

Poimintoja

Vääksyn yhteiskoulun teinit maalauttivat koulunsa perustajan tohtori Heikki Rytkösen muotokuvan. Paljastustilaisuudessa 5.2.1961 teini Olavi Härmä tulkitsi tervehdyssanoissaan oppilaskunnan kiitolliset tunteet tohtori Rytköstä ja muita hänen kanssaan koulun aikaansaamiseen vaikuttaneita kohtaan. Lehtori Heikki Peltola piti paljastuspuheen kosketellen Asikkalaan nuorena kunnanlääkärinä tulleen tohtori Rytkösen toimintaa kokoavana ja Johtavana voimana paikkakunnalla ja totesi, että hän tunsi tehtäväkseen työskennellä kansamme olemassaolon perusteiden vahvistamiseksi. Muotokuvan paljastamisen jälkeen teini Väinö Saario lausui tohtori Rytkösen runon "Kunniavelka". Myyntitarkastaja Mikko Rytkönen esitti omaisten kiitokset. Koulun oppilas Virpi Augustin lausui tohtori Rytkösen runon. Asessori Putkonen kertoi muistelmia tohtori Rytkösestä. Oppilaskuoro lauloi tohtori Rytkösen virren. Juhla päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun. - Väliajalla oli koululle järjestetty kahvitarjoilu, jonka tuotto käytetään tohtori Rytkösen stipendirahaston kartuttamiseen. - Muotokuvan on maalannut taiteilija Laura Järnefelt. (Etelä-Suomen Sanomat 6.2.1961 kirjoitukseen liittyy 2 kuvaa.)

"Eräs suuri liperiläinen täyttää tänään 110 vuotta." Näin kertoi Joensuussa ilmestyvä "Karjalaisen" pakinoitsija lukijoilleen 16.7.1959 ja jatkaa: "Hän on kuollut jo 21 v. sitten - - -, mutta hän on jättänyt jälkeensä elämäntyönsä, mikä mainitaan sekä Kansallisessa Elämäkerrastossa että monissa tietosanakirjoissa. Tämäkin todistaa, ettei tuo elämäntyö- ole hukkaan mennyt." Tuo tarkoitettu liperiläinen on Nora Pöyhönen. Hänen elämäntyönsä ja persoonallisuutensa "muiston kirkastamiseksi voisivat Liperin nykyiset asukkaat", sanoo kirjoittaja, "tehdä jotakin, esim. hankkimalla muistoreliefin hänestä kirkonkyläänsä."

Kansallisessa Elämäkerrastossa, johon kirjoittaja viittaa, sanotaan mm.: "Nora P:n oppilaiden luku nousee jo tuhansiin. Hänen uupumaton intonsa ja rakkautensa puutarhaviljelykseen on antanut 1000-kertaisen sadon. Lukemattomissa näyttelyissä ovat Haapaveden kasvitarhakoulun suurenmoiset tuotteet herättäneet hämmästystä ja ihailua, ja nykyinen Alamaan puutarha rehevine kasveineen sekä runsaine kukkineen ja vihanneksineen antaa jokaiselle kauniin todistuksen Nora P:n hehkuvasta puutarhaharrastuksesta ja etevästä viljelytaidosta. Nora P:n lämmin, syvästi uskonnollinen persoonallisuus on laajoissa piireissä synnyttänyt harrastusta ja kiitollista kiintymystä hänen työhönsä."

Karjalaisessa julkaistu kehotus on jo 2 v: vanha, mutta ei ole tiedossa, onko se herättänyt liperiläisissä vastakaikua.

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto jakoi 3. vuosijuhlassaan Jyväskylässä 1.10.1961 1,4 milj. mk. Ensimmäistä kertaa päätettiin nyt stipendien ohella antaa myös yksi palkinto. Tämä 250000 mk:n kunniapalkinto annettiin Ahti Rytköselle tunnustukseksi siitä erittäin suuriarvoisesta työstä, jota hän on suorittanut: maamme, myös Keski-Suomen, kansanperinteen ja kansanmurteiden sekä tallentajana että tutkijana. Ahti on ollut Nyky-Suomen Sanakirjan aputoimittajana, pitänyt esitelmiä Kotikielen Seurassa, Suomalaisen Kirjallisuuden seurassa ja Suomalais-ugrilaisessa Seurassa, julkaissut useita kansa- ja kielitieteellisiä teoksia ja kirjoittanut suuren määrän kirjoituksia samoilta aloilta sanoma- ja aikakauslehtiin.

Saman päivän illalla oli Kalevalaisten naisten järjestämä kulttuurijuhla, jossa Ahti piti esitelmän keskisuomalaisesta kansan runoudesta. - (Keskisuomalainen 3.10.61; Jyväskylän Sanomat 3.10.61 ja 5.-8.10.61; U.S. 2.10.61.)

Kotitalousopettajien Liiton kunniajäseneksi on 19.3.1961 kutsuttu tohtori Ella Kitunen. - "Kotitalous"-aikakauslehdessä n:o 1/1961 on Ella Kitusen artikkeli "Kotitalousopetuksen näkymiä" ja lehdessä n:o 2/1961 artikkeli "Hedvig Gebhard."

Tapiolan kirkkoherran vaalissa tuli toisella vaalisijalla ollut teol.lis. Samuel Lehtonen virkaan valituksi 379 äänellä. Ensimmäisellä sijalla ollut sai 73 ja toisella sijalla ollut 304 ääntä. - U.S. 26.9.1961.

Europaeus-pappissuvusta Parikkalassa on Juho Siitonen kertonut Parikkalan Sanomissa 29.12.60. "Parikkalan seurakunnan paimenten vuosisataisessa saatossa on Europaeus-sukuisilla papeilla hyvin keskeinen sija. Heitä on ollut neljässä perättäisessä sukupolvessa sanan julistajina kaikkiaan yhdeksän ja suvun tyttäristä on kuusi ollut pappien puolisoja. Tutustuminen Europaeus-suvun alkuvaiheisiin Parikkalassa on erittäin kiintoisaa." Näin toteaa kirjoittaja alkusanoissaan. Seuraa sitten silmäys suvun jäsenten vaiheisiin. Lähteinään tekijä mainitsee Eino Suolahden ja Gunnar Sivenin kirjoittamat Matti Äyräpään elämäkerrat sekä Aune Äyräpään antamat tiedot.

Samalta kirjoittajalta on "Yhteishyvässä" 29.2.1961 kirjoitus "Valtioneuvoston lahja kirkolle".

Kirjoituksiin liittyy seuraavat kuvat (toiset niistä molemmissa lehdissä): 1) valtioneunos, tohtori Johannes Jakob (Jean) Europaeus, 2) kullattu alttarikrusifiksi (J.J. E:n lahjoittama Parikkalan kirkolle, 3) hopeinen ehtoolliskalkki ja öylättilautanen (saman lahjoittamat), 4) Parikkalan kirkon alttari (jolle em. krusifiksi on sijoitettu), 5) Ridan talo Parikkalassa, 6) Matti Äyräpää (Aune.Äyräpään piirustus).

"Kielitieteen työmaalta" nimisessä Ahti Rytkösen sarjassa on ilmestynyt n:o 20 "Sanastiikkaa eli sanatomiaa JJK:sta" (Ylipainos JKKY:n vuosijulkaisusta 1960), 2 siv. ja n:o 24 "Keski-Suomen kansanrunoudesta" (eripainos Jyväskylän Sanomista" 5. - 8.10.1961), 10 siv.

Puutarhaliiton edustajiston vuosikokouksessa valittiin edustajiston varapuheenjohtajaksi Lepaan puutarhaoppilaitoksen johtaja Antero Pankakoski.

"Pernjä flika ja poja käyvä torst. 19.10.161 klo 19 Kansallis-Museos. Tri H.Salmo puhu pernjäläisist löyröist. - Kaikk pernjäläiset mukka." - U.S. 17.10.61.