

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1960 Elokuu N:o 1 (36)
Enok Rytkönen
Kesäkuun 1. päivänä kuoli Hämeenlinnassa uintimatkalla
halvaukseen yhdistyksemme vanhin jäsen Enok Aron Rytkönen.
Hän syntyi maaliskuun 5. päivänä 1874 Kontiolahdella, jossa
isä Aron Johan Rytkönen, sittemmin Sippolan kirkkoherra, silloin oli pappina.
Äiti Natalia Vilhelmina, o.s. Europaeus, oli rovasti A.J. Europaeuksen tyttäriä
Liperistä.
Oppikoulun käyntinsä Enok Rytkönen alkoi Joensuun lyseossa,
josta v. 1885 siirtyi Hämeenlinnan normaalilyseoon. Opintie ei varmaankaan
tuottanut hänelle vaikeuksia, mutta kun isällä oli suuri lapsilauma
kouluutettavana, siirtyi Enok v. 1889 käytännölliselle alalle, tullen
apulaiseksi Clouberg & Co:n kirjakauppaan Viipurissa. V. 1900 hän osti
Hämeenlinnan kirjakaupan, jonka hän omisti aina elämänsä loppuun saakka. Näin
ollen hänen elämäntyönsä kirjakauppiaana käsittää kokonaista 71 vuotta.
Oman liikkeen kehittämiseen ja hoitoon liittyi läheisesti
toiminta alan keskusjärjestössä Suomen Kirjakauppiasyhdistyksessä. Siinä hän
oli mukana yhdistyksen perustamisesta v. 1903 lähtien johtokunnan jäsenenä 54
vuotta, siitä ajasta viimeiset 22 vuotta puheenjohtajana. Vain toista kuukautta
ennen kuolemaansa hän oli läsnä juhlatilaisuudessa, jossa hänen ja kahden muun
kirjakauppamiehen muotokuvat paljastettiin. Enokin kuvan paljastuspuheen piti
kirjakauppias Stenberg. [ Suomen kirjakauppalehti n:o 8/1960 ] Hän
korosti Enokin asemaa yhdistyksen keskeisenä miehenä ja hänen työpanoksensa
merkitystä vuosikymmenien kuluessa. "Ajan virtauksista huolimatta",
lausui puhuja mm., "olet sinä, veli Enok, nauttinut kirjakauppiaspiireissä
pitkäaikaisinta ja ehdotonta luottamusta. - - - Sinut on yksinkertaisesti
katsottu oman aikakautesi luottamusmiehenä korvaamattomaksi neuvottelijaksi,
asialliseksi puheenjohtajaksi, uskolliseksi ystäväksi ja todelliseksi
kirjakauppiaaksi. Sinä et koskaan ole hakenut kunniaa uskollisesta
toiminnastasi kirjakauppiaskunnan hyväksi. Työ tekijäänsä kiittää - - - Lähes
60-vuotinen epookki sortovuosineen, maailmansotineen, vapaus- ja itsenäisyystaisteluineen
on vaipunut menneisyyteen. Sinä seisot kuin vanha ikihonka yhä edelleen
keskuudessamme, kuin viimeinen mohikaani nykypäivän kirjakauppamiesten
riveissä."
Moneen muuhunkin luottamustehtävään erilaisilla
yhteiskuntaelämän aloilla Enok joutui mukaan. Niitä kaikkia olisi vaikea
luetella. Mainittakoon vain jäsenyys Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa (19 v.)
ja Suomen Paperikauppiasliitossa (johtokunnan jäsenenä 26 v.).
Enokin erikoisharrastukset, kuten valokuvaus,
suojeluskuntatyö ja varsinkin eri urheilulajit ja niissä saavutetut huomattavat
tulokset tekivät hänen nimensä laajalti tunnetuksi.
Enok Rytkösen vieraanvaraisessa kodissa ovat aikoinaan monet
hänen sisarustensa lapset viettäneet päiviä ja viikkoja, Ellan hoitaessa
suurenmoisella tavalla emännän vaativia tehtäviä. Myös muut sukulaiset ovat
siellä käydessään aina saaneet ystävällisen vastaanoton.
Sukuyhdistyksen ensimmäisessä vuosikokouksessa v. 1949 Enok
oli mukana toimien puheenjohtajana ja otti myös kuvia kokouksen edellä
käydessämme sukulaisten haudoilla. - Enokin 80-vuotispäivänä ojennettiin
hänelle silloin ilmestynyt Sukusanomien numero, jossa Taimi Kyyrö on
keskitetysti ja sattuvasti luonnehtinut hänen merkitystään sukulaisena ja
yhdistyksen jäsenenä.
Enok Rytkösen siunaustilaisuus oli Hämeenlinnan kirkossa
kesäkuun 7. päivänä. Sukuyhdistyksen puolesta laskettiin kukkia hänen
paareilleen.
Muutamia muistoja isästä
Oli toukokuun viimeinen päivä, varhaiskesän aurinkoinen
päivä. Koulut juhlivat lukuvuoden päättymistä, uudet ylioppilaat saivat
lakkinsa ja ruusunsa.
Istuin isän kanssa pöydän ääressä kahvia juoden ja
tarinoiden. Katselin isää. Hänen tukkansa hohti valkoisena mutta tuuheana; teki
ihan mieli silittää sitä, mutta eihän se sentään käynyt päinsä. - Isä oli juuri
antanut minulle "symboolisen" ruusunsa edelleen uudelle ylioppilaalle
annettavaksi ja oli juuri kirjoittanut niin saajan kuin antajankin nimen -
liekö ollut aivan viimeinen Enok Rytkösen, isän, nimikirjoitus.
Seuraavana päivänä, helteisenä kesäkuun ensimmäisenä, isä meni
virkistymään sinne, mistä hän oli oppinut aina virkistystä saamaan, niin
kesällä kuin talvellakin, Vanajaveden vilpoiseen syliin. Siellä hän kohtasi
Herran, joka tuli työnsä tehneen ohjaamaan hyvin ansaittuun lepoon.
Tieto Enok Rytkösen poismenosta levisi nopeasti kaupunkiin
ja maakuntaan, vieläpä kauemmaksikin. Kaikkialla sanoma yllätti ihmiset, sillä
vaikka isä olikin jo iäkäs, oli hänet totuttu vuosikausia, vuosikymmeniäkin
näkemään aina samanlaisena - suurenevassa ja vähitellen muuttuvassakin Hämeenlinnan
katukuvasta Enok Rytkönen oli muuttumaton. Mutta nyt hän oli poissa.
Mieleen tulvi tulvimalla tuhansla kuvia - kuvia; jotka
liittyivät Isä-Eenokkiin. - Ja kuvat ja runot ja Eenokki, nehän kuuluivat
yhteen. - Vuosikymmenien aikana kuului asiaan, että jos Hämeenlinnassa tai
lähiympäristössäkin jotakin tapahtui, niin Enok Rytkönen oli siellä
valokuvaamassa, ja jos joku esim. matkoilla oltuaan tai muuten halusi tietää,
oliko kaupungissa mitään erikoista tapahtunut, niin menipä vain katsomaan
Rytkösen kirjakaupan ikkunaan - siellä olivat uutiskuvat.
Mitenkähän monet lapset lienevätkään kuvakirjoistaan
lukeneet Enok Rytkösen runopukuisia tekstejä, ja mitenkähän monia syntymä-,
hää- ym. ilo- ja myös surujuhlia onkaan hänen runonsa tai sattuvasanainen
riimikronikkansa juhlistanut! Entä Isä-Eenokin urheilu! Kuinka paljon muistoja
tuleekaan mieleen. Ennen muuta ajattelen hiihtoa ja uintia, varsinkin
avantouintia. Kerran olin talvella kotona käymässä. Oli 37º:n pakkanen ja isä komensi
minut avantoa aukaisemaan. Oli siinä hyppimistä tarjetakseen ja avannon auki
pitämistä, kun isä viipyi. Ja kylmät väreet kulkivat selkää pitkin, kun isä
lopuksi tuli, riisuutui ja arvelematta hyppäsi hyiseen veteen. Kerran taas
sattui isä hiihtäessään kaatumaan mäessä kantoa vasten ja häneltä katkesi pari
kylkiluuta. Avannostapa hän silloin ensi avun haki ja meni vasta sen jälkeen
lääkäriin. Yhteen aikaan isä urheili sukeltelemalla avannosta toiseen, kunnes
kerran eksyi kirkkaan jään alla ja oli vähällä sille tielleen jäädä. - Muistan
myös erään kesäisen uintimatkan. Isä uiskenteli Aulangon ja Pihlajamäen
puolivälissä, ja minä olin jo kerinnyt rantaan. Jokin kohtaus hänelle sattui ja
hän huusi minua. Silmänräpäyksen mietin, hypätäkö uimaan avuksi, mutta sitten
huomasin veneen varmemmaksi, ja ennätin ajoissa isän luo.
Vielä tekee mieleni muistella lapsuusajan jouluja.
Kirjakauppa oli jouluaattoina tavallistakin pitempään auki. Sen tähden lapset
pantiin iltapäivällä muutamaksi tunniksi nukkumaan herätäkseen sitten joulun
viettoon. Joulupukkia emme koskaan tainneet nähdä, kuulimme vain koputukset ja
kysymyksen: "Onko täällä kilttejä lapsia?" Isä katosi lahjojenjaon
ajaksi, mutta lahjoja tuli erään huoneen oven raosta lyhyin väliajoin ja miltei
joka paketissa oli pieni, vasta-valmistettu runo. Ja joulutunnelma oli
täydellinen, varsinkin kun Sippolan mummo ja Selma-tätikin olivat
jouluvieraina.
Nyt isä ei enää urheile, ei hiihdä eikä ui. Eikä kirjoittele
runojaan. Hän on siirtynyt sinne, mistä ei paluuta ole. - Mutta "murhein
ei saa muistoansa viettää".
Talvi.
Suomen kirjakauppaväen kunniavanhus on mennyt
Enok Rytkösen maisessakin menossa oli jotakin katseen
pysähdyttävää. Niin oli silloinkin, kun hän keskipäivän helteessä kulki
Raatihuoneenkatua ihmiskiireen keskellä: takki tutusti viittana hartioilla -
luulenpa, että se oli häivä runoniekkaa hänessä - keppi tanakasti omassa
tehtävässään, valkea tukka aurinkona loistaen. Kenties juuri tuo valokehä
voimakkaimmin hallitsi näkökuvaa. Kukapa oikeastaan aavisti, että se oli jo
lähdön kirkastusta.
- Tuletkos huomenna... (Oli kirjanystävien kokous tiedossa)
- Siellä on kyllä varmasti mielenkiintoista, vanhassa kartanossa ja
kirjastossa.
Nyt on - niin mielin ajatella - Enok Rytkönen Ikuisen
Kartanon portilla. Oman elämän kirja on tullut valmiiksi, on Ilmestymisen aika.
"Tuota, tähän jäi kyllä pari virhettä..." hän yrittää sanoa.
"Juuri siinä on täydellisyys", sanovat siellä.
"Kirjakauppias on hyvä ja käy peremmälle."
Raatihuoneenkatu on köyhempi tänään, kirjakauppa
hiljaisempi, eräs työ uskollista tekijäänsä paitsi. Ehkäpä kuitenkin jossakin
uusi aurinko säkenöi vastaan, kun vanha kirjamies astuu edemmäksi.
Kepeät, kepeät mullat!
Martti Qvist
Hämeen Sanomat 4.6.60
[ Kirjoitukseen liittyvä kuva esittää Enokia kulkemassa
Hämeenlinnan kadulla avopäin, "valkea tukka aurinkoa loistaen".]
Henkilötietoja
24.12.59
|
Ritva Anneli Johanna Koivisto syntyi Helsingissä.
|
26.12.59
|
Filosofian maisteri Helli Valtavuo täytti 75 v Helsingissä.
|
8.1.60
|
Tuomas Martti Samuel Lehtonen syntyi Helsingissä.
|
21.1.60
|
Matti Antero (Matinpoika) Äyräpään syntymästä kulunut 60
v.
|
23.1.60
|
Matti Antero Äyräpään kuolemasta kulunut 60 v.
|
24.2.60
|
Metsänhoitaja Yrjö Heikki Hirvensalon syntymästä kulunut
75 v.
|
31.3.60
|
Johtaja Tapio Antero Rytkönen täytti 60 v. Mikkelissä.
|
25.4.60
|
Hilda Karolina Ingmanin ja Matti Anselm Äyräpään
vihkiäisistä kulunut 75 v..
|
24.5.60
|
Rovasti Anders Josef Europaeuksen kuolemasta kulunut 90 v.
|
31.5.60
|
Leena Inkeri Rytkönen tuli ylioppilaaksi Hämeenlinnan tyttölyseosta.
|
1.6.60
|
Kirjakauppias Enok Aron Rytkönen kuoli Hämeenlinnassa.
|
9.6.60
|
Matias Josef Rytkösen kuolemasta kulunut 80 v.
|
15.6.60
|
Anna Alice ja Ahti Aarno Rytkösen hopeahäät.
|
17.7.60
|
Maisteri Antti Juhana Rytkösen syntymästä kulunut 90 v.
|
29.7.60
|
Lääketieteen kandidaatti Väinö Pöyhösen syntymästä kulunut
70 v.
|
31.7.60
|
Lääketieteen lisensiaatti Otto Erkki Rytkösen kuolemasta
kulunut 50 v.
|
2.8.60
|
Andreas Johannes Europaeuksen syntymästä kulunut 75 v.
|
3.8.60
|
Tohtori Ella Augusta Vilhelmina Kitunen täytti 70 v. Helsingissä.
|
14.8.60
|
Metsäneuvos Yrjö Emanuel Pöyhönen täytti 75 v.
Rovaniemellä.
|
15.8.60
|
Kirkkoherra Vilho Kyyrön syntymästä kulunut 90 v.
|
Enok Rytkönen Viipurissa
Vuonna 1889 Esok Rytkönen sai paikan Clouberg & Co:n
kirjakaupassa Viipurissa. Ensimmäisen yönsä uudella paikkakunnalla hän vietti
minun lapsuudenkodissani, ja aamulla lähti hän kirjakauppaan alottamaan
työtään. Hän oli silloin 15-vuotias. [ Vrt Sukusanomat 1954, siv. 22 ]
Viipurista oli silloin 3 kirjakauppaa. Cloubergin oli
huomattavin niistä. Se sijaitsi Katariinan (sittemmin Linnan)kadun mäellä, sen
korkeimmalta kohdalta vähän kaupunkiin päin. Toiset kirjakaupat, Ekroosin ja
Lagerspetzin, olivat vähän alempana saman kadun varrella. Cloubergin
kirjakaupan päämies ja v:sta 1895 lähtien yksinomistaja Walter Hoving oli
kookas, hyvin kunnianarvoisen näköinen herra, aikoinaan kaupunginvaltuuston
puheenjohtaja ja yksi kaupungin edustajista porvarissäädyssä. Hän hoiti
Viipurin Säästöpankin konttoria, joka sijaitsi kirjakaupan takahuoneessa.
Etuhuoneessa isännöi - tosin ei vielä Enokin alkuvuosina, nuori Victor Hoving,
omistajan poika.
Victor Hoving, sittemmin hyvin huomattava liikemies (omisti
mm. aikanaan Akateemisen kirjakaupan Helgingissä) on myöhemmällä iällään
menestyksellä esiintynyr myös kirjallisella alalla. Viipurin oloja ja elämää
hän on kuvannut kahdessa muistelmateoksessa. Aikaisempi ja huomattavampi niistä
"En wiborgare berättar för sin vänner", ilmestyi 1944. Siinä
kerrotaan myös Enokin toiminnasta Cloubergin kirjakaupassa. Seuratkaamme Victor
Hovingin kuvausta.
Alussa kirjakaupan nuorimmaksi apulaiseksi tullessaan, Enok
oli originelli tuuheakiharainenv nuorukainen - ei paljon muuta. Ei hän
tietenkään voinut olla perillä ruotsinkielen hienouksista eikä hänellä ollut
sanottavaa kirjallisuuden tuntemusta. Juristille, joka halusi katsella uudempaa
lainopillista kirjallisuutta Enok näytti äsken ilmestynyttä "Svenska
språkets lagar" ja toinen asiakas, joka tiedusteli Ernst Ahlgrenin
"Pengar"-kirjaa, ohjattiin takahuoneeseen, jossa vanha Hoving istui
säästöpankin tilikirjojen ja kassalippaan ääressä. Mutta Enok oli tarmokas,
huolellinen, rehellinen ja lahjakas, ja isä Hoving huomasi heti, mikä hänessä
piili, ja luotti häneen alusta lähtien. Nopeasti uuni apulainen perehtyi
tehtäviinsä. Hän ystävystyi nuoremman isäntä, Victorin kanssa ja heidän yhteistyönsä
sujui erinomaisesti.
Meillä Enok kävi usein, vuoden tai pari asuikin meillä. Hän
oli meitä, serkkujansa, useita vuosia vanhempi. Minä hänen tulovuotenaan vasta
jouduin kansakouluun. Sisaret Helmi ja Aino olivat vielä nuorempia. Suuren
sisarusjoukon keskellä kasvaneena ja erittäin lapsirakkaan Enok hyvin viihtyi
meidän parissamme. Monin tavoin hän koetti ja osasi meitä ilahduttaa ja
huvittaa. Monet ja moninaiset olivat häneltä saadut lahjat: potkukelkka, kiikku
(oven kamanaan kiinnitettävä), krokettipeli, kuvakirja ym. Ja lahjaa seurasi
useimmiten näppärä runo. Eräät näistä lahjoista johtivat meitä ulkoiluun ja
terveelliseen liikuntaan. Mutta oli myös muunlaista toimintaa; Helmi ja Aino
keittivät tyttökouluaikanaan Enokin johdolla nekkuja ja myivät niitä koulussa à
5 penniä. Menekki oli hyvä, mutta tämä liiketoimi kiellettiin pian, ihme kyllä,
sillä se sai alkaa kohta uudelleen vahtimestarin afäärinä. Omasta puolestani
olen Enokille kiitollinen pikakirjoitustaidosta. Hän alotti meidän ja eräiden
muiden ikäistemme kanssa pikakirjoituskurssin, mikä kyllä loppui pian kun
useimmilla ei ollut riittävästi harrastusta. Minä kumminkin alkusysäyksen
saatuani kesällä jatkoin oppikirjan avulla. Tosin taitoni jäi verrattain
vaatimattomaksi, mutta on sitä kumminkin ollut paljon hyötyä vuosikymmenien
kuluessa. - Nyt sputnikien aikakaudella sopii myös mainita, että Enok valmisti
silkkipaperista ilmapallon, jonka alapäässä olevaan aukkoon kiinnitettiin
petroolilla kostutettua pumpulia. Kun pumpuli sytytettiin, lähti pallo ilmojen
teille. Se ei kumminkaan suunnannut kulkuaan merelle päin kuten oli tarkoitus,
vaan ajautui asutulle alueelle. Onneksi ei kumminkaan syttynyt tulipaloa.
Sunnuntaisin erityisesti Enok oli meillä odotettu vieras.
Silloin äitimme, joka kovasti piti kummipojastaan, valmisti toiseksi
päivällisruuaksi herkullista omenavanukasta, joka tuotiin uunista pöytään
suuressa kivivadissa. Sitä oli niin runsaasti, että jokainen sai ottaa niin
paljon kuin tahtoi.
Heti kesäloman alussa perheemme matkusti Liperiin. Laiva
lähti kauppatorin rannasta klo 5 aamulla. Muistan, miten eräänä vuonna Enok
pyörällä ajaen ilmestyi rantaan meitä saattamaan. Laivan ennätettyä parin
kilometrin päähän Huusniemen kapeaan salmeen oli Enok jo siellä. Hän pyöräili
laivan vieressä pitkin puiston käytävää ja jäi viimeiseen niemeen
nenäliinallaan vilkuttamaan meidän loitontuessamme. - Häneltä saimme joukon
arvokkaita saksalaisia puupiirroskuvia, joista jotkut vieläkin kaunistavat
vanhan kesäkotimme seiniä Liperissä.
Ekroosin kirjakaupalla oli molempien muiden rinnalla se etu
puolellaan, että sen omistaja oli suomenmielinen ja -kielinen mies. Siellä
kävivät siitä syystä enimmät suomenkieliset ostajat. Clouberg piti kumminkin
hyvin puolensa kilpailussa. Jopa suomalaisenkin kirjallisuuden myynti lisääntyi
siellä vuosi vuodelta. Se johtui, sanoo Victor Hoving, kahdesta syystä: osaksi
siitä, että suomalaista kirjallisuutta alkoi yhä enemmän ilmestyä, mutta ennen
kaikkea se oli Enokin tarmon ja kasvavan tuttavapiirin ansiota. - Mekin
käytimme yleensä "Enokin kirjakauppaa", niinkuin me sitä kutsuimme.
Minun koulutieni kulki useana vuonna sen sivutse, joten oli vaivatonta
pieniäkin ostoksia varten sinne pistäytyä.
Joku Enokin veljistä tekasi hänestä laulun, joka alkoi näin:
"Nokki ukk', Nokki ukk;,
muinoin lihava kuin pukk',
joka tiskin takana seisot varsin vakaana kirjasia kaupitellen,
Miilushkata tirkistellen."
Miilushkan - hän oli yksi Cloubergin
myyjättäristä - toiveet kyllä romahtivat, jos niitä lienee ollutkaan, kun
kirjakauppaan ilmestyi uusi apulainen, nuori ja viehättävä, nimeltä Ella
Wendelin. Ella perehtyi pian uuteen toimeensa. Victor Hovingin arvostelu
hänestä oli: "tottunein ja sukkelin kirjakaupan neideistä". Ei ollut
ihme, että ennen pitkää Enok ja Ella julkaisivat kihlauksensa. Ja pian
seurasivat vihkiäiset. Enok oli silloin 25 ja Ella 22 v. Pari vuotta pariskunta
vielä jatkoi palveluaan Cloubergilla, mutta Enokin hankittua oman kirjakaupan
Hämeenlinnassa, entisessä koulukaupungissaan, siirtyivät he sinne vieden
mukanaan yhden kirjakaupan neideistäkin. Tapaus oli melkoinen suonenisku
Cloubergille.
Muutto Viipurista pois ei kokonaan lopettanut Enokin ja
meidän perheemme välistä yhteyttä. Monen monia tervehdyksiä - kuvineen,
runoineen - tuli vuosien kuluessa Hämeenlinnasta. Vanhempiemme kultahäissä
lähellä Viipuria Enon ja Ella olivat mukana. Ja kun vanhempiemme aika täyttyi,
ensin, isän siten äidin, oli Enok heitä haudan lepoon saattamassa.
YH:n aikana syksyllä 1939 Enokin luonto ei sallinut hänen
jäädä toimettomana syrjästä katsomaan tapausten kehittymistä. Hän lähti, jo
65-vuotiaana, Karjalan kannakselle linnoitustöihin. Syyskuun 28. päivänä hän
sieltä pistäytyi Viipurissa ja kävi illalla luonani. Kertoi toimivansa
kartoitusmiehenä. Yöt olivat olleet aika rauhattomia kun 120 miestä oli
majoitettu samaan saliin nukkumaan eräässä suojeluskuntatalossa. Hän valitti
olevansa väsynyt - vaikka ei se näkynyt päältä - mutta lähti vielä takaisin
samaan työpaikkaan. Parin päivän perästä hän kumminkin soitti ilmoittaen
palaavansa Hämeenlinnaan. Tämä lienee ollut Enokin viimeinen Viipurissa käynti.
Nyt Enokin pois mentyä olemme, sisaret ja minä,. yhdessä
häntä kiitollisin mielin muistelleet, samalla todeten - liian myöhään - että
kovin vähän olemme kiitollisuuttamme tulleet hänelle osoittaneeksi.
Kuva Enokista hyvänä sukulaisena ja lapsuudenkotimme
ystävänä säilyy Viipurin serkkujen mielessä.
T.V.
Kuva Enok Rytkönen
[ Enok Rytkönen lähetti Tekla Valtavuolle valokuvan, joka
esittää häntä itseään pikku Ilmari polvellaan. Kuvan takana on tämä runo. ]
Tässä saat nyt
suljettuna
sisään saman kuoren
vierahakses kaksi poikaa,
vanhan sekä nuoren.
Miettii vanha,
pitäessään
nuorta sylissänsä,
kädessänsä puristaen
hänen kätöstänsä:
Itse alankin jo
olla
väsynyt ja raukee.
Sulle poikaseni vasta
aamu armas aukee.
Oma lie mun
elämäni
mennyt vallan hukkaan.
Sulle vielä elon puu
se kerran puhkee kukkaan.
Poikani mun
pienoinen,
mun rakas lapsoseni,
aarteheni armahin,
mun sylin', sydämeni:
Kaikki sulle
tarjoaisin,
mitä antaa voisin,
onnessa sun nähdessäni
onnellinen oisin.
Poimintoja
Nuorison luottamusmiehiä. - Munkkiniemen Yhteiskoulun teinikunnan
kuraattoriksi valittiin 25.9.59 Jorma Rytkönen. - Kouluviesti 12.11.59
Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun Savokarjalaisen
osakunnan inspehtoriksi valittiin 16.2.60 Ahti Rytkönen. - Jyväskylän
Ylioppilaslehti n:o 8/1960.
Maailman Voimakonferenssin järjestämänä oli Madridissa kesäkuussa 1960 kokous,
johon mm. Unto Rytkönen osallistui. (U.S. 12.2.60.) Matkaltaan Unto lähetti
toimitukselle kuvakorttitervehdyksen.
Uusi verotuslaki on tullut voimaan tämän vuoden 1960 alussa. Sen
täytäntöönpanoa on valmisteltu eri elimissä, mm. viime vuoden alussa asetetussa
Pentti Voipion komiteassa, joka on tutkinut verojen pakkoperinnän
lainsäädännöllistä puolta. Komitea jätti 31.3.60 mietintönsä
oikeusministerille. - U.S. 15.10.59 ja 1.4.60.
146 ehdotusta kaikista pohjoismaista otti osaa pohjoismaiseen
arkkitehtikilpailuun, joka koski kaupungintalon suunnittelua Nyköpingin
kaupunkiin Ruotsissa. Tulos julkaistiin 6.5.1960. Kilpailussa jaettiin 4
palkintoa. Sitäpaitsi lunastettiin 5 ehdotusta, joista yhden oli laatinut Maunu
Kitunen, avustajanaan arkkitehtiylioppilas Jaakko Suihkonen. Lunastussumma oli
2000 kruunua.
Palkintolautakunta antoi Maunun ehdotuksesta seuraavan
arvostelun: "Ehdotuksen yleinen tilaryhmittely on suoritettu taitavasti ja
taiteellisesti sekä omaa määrättyjä viihtyisyysarvoja. Julkisivut ovat
suhteiltaan kauniit. Rakennus on torin puolella saanut dynaamisen muodon, joka
on mielenkiintoisella tavalla vastakohtana vanhan raatihuoneen staattiselle
luonteelle. Ehdotus on korkeata taiteellista tasoa." - Uusi kaupungintalo
tulee liittymään vanhaan empire-toriin, jonka varrella sijaitsee myös vanha,
1700-luvulta peräisin oleva raatihuone.
Ansaitsee mainita, että kilpailun voitti tanskalainen
arkkitehti, joka muutama vuosi sitten oli pitemmän aikaa Alvar Aallon
toimistossa.
Maankäyttölaki - viime vuonna voimaan tullut - muodostaa pohjan tulevien
vuosien asutustyölle. Tähän työhön kuuluva maankäyttölainoitus on jo päässyt
hyvään alkuun. Lainoitustoiminnan ohjaamiseksi on Suomen Hypoteekkiyhdistys
julkaissut Matti Äyräpään laatiman muistion nimeltä
"Maankäyttölainat" (Hki 1960). Julkaisulle on ominaista asioitten
selväpiirteinen ryhmitys ja esityksen helppotajuisuus.
Oulun Yliopiston kirjastolle ovat Anni ja Irja Pöyhönen lahjoittaneet 187
nidosta rovasti Juho Pöyhös-vainajalle kuuluneita kirjoja, joukossa
metallikantisia, yli 200 v. vanhoja. Kirjasto on kirjeellä 30.11.59 kiittänyt
arvokkaasta lahjoituksesta. - Haapaveden kirkon museolle ovat samat henkilöt
lahjoittaneet parikymmentä kirjaa.
Kodin kasvisruoka on nimeltään Ella Kitusen tänä vuonna julkaisema
keittokirja. Se noudattaa ns. maitokasvislinjaa. Ravinnon perusaineksina on
käytetty viljaa, maitoa ja perunaa niinkuin suomalaiset jo vanhoista ajoista
ovat käyttäneet. Rasvan käyttöä on pyritty rajoittamaan vaikkakaan tekijä tähän
asiaan nähden ei ole niin jyrkällä kannalla kuin eräät muut ravinnontutkijat.
Ruokareseptejä kirjassa on runsaasti yli tuhat. - Hels.S. 1.5.60.
Korjauksia numeroihin 4-6/1959
sivu 31 rivi 6 ylh.: varsinaisiin jäseniin lisätään Karin Äyräpää:
sivu 32 rivi 7 ylh. on: Ainosta p.o.: Liisasta
sivu 34 rivi 12 ylh. on: tinisuttaat p.o.: tinisuuttaat
sivu 34 rivi 24 ylh. on poukoman p.o.: poukaman
sivu 34 rivi 7 alh. poistetaan ,nimitys
sivu 36 rivit 11 ja 10 alh. on Maune p.o.: Manne
sivu 37 rivi 12 ylh on: Kesälahdelta p.o.: Hollolasta
sivu 38 rivi 21 ylh. on nämä p.o.: naiset
sivu 39 rivi 11 alh. on: raastuvanoikeuden p.o.: maistraatin
sivu 41 rivi 16 ylh. on: hupakko p.o.: veitikka
sivu 42 rivi 15 ylh. on: Gebanerista p.o.: Gebauerista
sivu 44 rivi 8 ylh. on: mikään p.o.: yksinomaan
sivu 48 rivi 21 ylh. on få p.o.: så
Vuosikokous
pidetään sunnuntaina syyskuun 25. päivänä klo 12 (hallitus
klo 11) Helsingin Kotitalousopettajaopiston kauniissa salissa Sturenkatu 2 a.
Tulkaa joukolla, nuoret ja vanhat. Yhdistys tarvitsee kaikkien suvun jäsenten
tukea voidakseen tehokkaasti toteuttaa tarkoitusperiänsä.
|