A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1959 Kesäkuu N:o 2-3 (31-32)

Kevätkukkia
Ahti Rytkönen

Muista tulla vuosikokoukseen 27.9.59 (katso s. 24).

200 - vuotismuisto

Kesäkuun 29. päivänä 1759 meidän esivanhempamme Matias Reinhold Europaeus ja Catarina Dannenberg viettivät häitä. Siitä on siis kulunut 200 vuotta.

Matias Reinhold Europaeus oli syntynyt 1716 (1718?). Hänen isoisänsä ja isänsä, Europaeus-suvun ensimmäiset papit, olivat peräkkäin kappalaisena Parikkalassa. Äiti oli Parikkalan kirkkoherran Reinhold von Hollin tytär. Matias Reinholdkin tuli Parikkalan kappalaiseksi 1746 ja yleni kirkkoherraksi 1750. Catarina oli hänen toinen puolisonsa. Ensimmäinen oli Anna Grisilia Neiglick, naapuripitäjän Kurkijoen kirkkoherran tytär. Ei Matias Reinholdin tarvinnut toistakaan puolisoa kaukaa hakea. Catarina löytyi toisesta naapuripitäjästä Hiitolasta, jossa hän asui kirkkoherra Deutschin luona, ilmeisesti rouvan (o.s. Dannenberg) lähisukulaisena. Catarinan vanhempia ei ole saatu selville. Hän (samoin rouva Deutsch) saattaa kuulua siihen saksalaiseen Dannenberg-sukuun, jonka kantaisä Jakob Dannenberg, "soittoniekka Brandenburgista", asettui Viipuriin 1600-luvun puolimaissa. Matias Reinhold kuoli 1777 ja Catarina Parikkalan Ridassa 30 vuotta myöhemmin 1807 73 vuoden vanhana.

Matias Reinholdilla oli ensimmäisestä avioliitostaan 6 ja toisesta 9 lasta. Hänestä suku varsinaisesti alkaa laajeta ja häntä voidaankin sanoa suvun todelliseksi patriarkaksi. Erään sukuluettelon mukaan hänellä oli lapsenlapsia 48 (ensimm. vaimon jälkeläisiä 19, toisen 29) ja lapsenlapsenlapsia 120 (24 ja 96). Matias Reinholdista ja hänen suuresta perheestään enemmän sitten kun kertomuksemme Parikkalan (Joukion) papeista on ehtinyt hänen kohdalleen.

Muistona 200 vuoden takaisista häistä on suvussa - kuten tunnettua - säilynyt vanha vihkisormus. Se on aikoinaan perintönä joutunut morsiusparin pojanpojalle rovasti A.J. Europaeukselle ja siitä lähtien ollut hänen ja hänen jälkeläistensä hallussa jo yli 100 vuotta. 6 vuotta sitten Aune Ayräpää antoi sen Aarne-serkulleen. Sormuksen kuva, joka koristaa Sukusanomien etusivua, on tarkoitettu tunnukseksi, joka meitä kaikkia yhdistää ja koossa pitää.

Matias Reinholdin ja Catarinan hääpäivän on Sukusanomat, alkaessaan 6 vuotta sitten ilmestyä, valinnut syntymäpäiväksensä - lehden alkunumeron ohjelmakirjoitus on nimittäin päivätty kesäkuun 29. päivänä (katso n:o 1/kesäkuu 1953). Lehti on voimiensa mukaan koettanut ja koettaa edelleen hankkia ja levittää tietoja suvun ja sen jäsenten vaiheista ja lujittaa sukuyhteyden tunnetta.

Olkoon kesäkuun 29. päivä 1959 juhlapäivä meille kaikille.

Henkilötietoja

100 - vuotismuisto

I. Höytiön kanava
Silminnäkijän kuvaus.

(Suomennos)

Maanantaina elokuun 8. päivänä 1859.

Parempi kynä kun minun tarvittaisiin kuvaamaan sitä näytelmää, joka elokuun 7. ja 8. päivänä tarjoutui katselijalle, kun Höytiäisen vesi, murrettuaan väkivaltaisesti kanavapadon, purkautui vastustamattomalla voimalla järven eteläisimmästä poukamasta. Ei kukaan niistä, jotka saapuivat omin silmin näkemään tuota nykyisessä muodossaan vain 3 päivän ikäistä Höytiön Kanavaa (eli Kanavajokea, niinkuin sitä nyt lähiympäristössä kutsutaan), varmaankaan voi milloinkaan unohtaa, kuinka tuo pauhaava vesi syöksyi eteenpäin vieden mukanaan kaikki mitä tielle sattui ja - saattaen Pyhäselän ja Oriveden tulvan valtaan. Siellä tapahtui sellaista, mitä Suomi ja Eurooppa ei ollut kokenut tuhanteen vuoteen, niin ei ehkä milloinkaan niiden luonnonmullistusten jälkeen, jotka meidän maamme ja maanosamme ovat nykyiseen muotoonsa muovanneet.

Pato murtui elokuun 5. päivänä, niin äkkiä, ettei kukaan osannut sitä aavistaa. Eräs työn korkeampaan johtoon kuuluva henkilö oli juuri mittauksia tekemässä kanavan pohjalla. Väitetään, että ensimmäinen vesirintama eteni melkein pystysuorana seinänä koko matkan aina Pyhäselänrantaan asti ja että mainittu henkilö vain hänelle heitetyn köyden avulla saatiin pelastetuksi. Perjataina ja lauantaina lienee vesi vielä virrannut aika tasaisesti ja säyseästi, vaikkakin hyvin nopeasti. Niin lieneekin alussa ollut syytä toivoa, että järven lasku, vaikkakin itsestään alkuun päässeenä, onnistuisi hyvin, mutta - toisin oli sallittu. Sunnuntaiaamuna lienee tilanne vasta alkanut näyttää pahalta. Eräs silloin paikalla ollut henkilö kertoi minuiIle, että lähelle lautamies Sinkkosen taloa oli 20 minuutissa muodostunut toista virstaa leveä lahti. Siltä suunnalta uhkasi vaara Joensuun kaupunkia. Ellei kallio (berg) olisi hillinnyt virran kulkua, olisi Joensuun nyt luultavasti mennyttä.

Omituista kyllä sain, vaikka asuin vain 2 peninkulman päässä, vasta lauantai-iltana tiedon tapahtumasta. Menin heti rantaan katsomaan, olisiko Oriveden pinta kohonnut. Paria kolmea tuumaa suurempaa nousua ei voinut huomata. Sunnuntaina nousu oli helpommin havaittavissa. Lähiniityt olivat silloin jo veden peitossa, ja maanantaina oli vesi jo kohonnut enemmän kuin kyynärän. Silloin päätin lähteä tapahtumapaikalle. Nousin yksi-istuimisiin kieseihin, pieni poika kiipesi ajajan paikalle ja 2 tunnin kuluttua olin sillä kohtaa, mistä kanava katkaisee Ylämyllyn majatalosta Joensuuhun menevän maantien. Näin 600 à 700  (n 200 m) [vanhojen mittojen selitykset tässä ja seur. paikoissa ovat nyt lisätyt.] jalkaa leveän vuolaan virran, jonka yli ei voinut tuntea Joensuun puoleisella rannalla olevia ihmisiä. Aallot kuohuivat siellä melko vihaisesti, vaikkakin veden kulku oli tasaisempi kuin muualla. Vain niiden ryöpsähtäessä jonkin petäjän tai tuuhean puun ylitse roiskahti savista vaahtoa ilmaan. Mutta 200 à 400 syltä(n 350 à 700 m) tiestä alaspäin, Pyhäselän rannassa, missä järven vesimassa arvatenkin hillitsi vauhtia, kohosivat aallot jyrkkinä 4 à 6 sylen korkuisiksi.. Näky oli juhlallinen; se muistutti Imatrasta, vaikkakaan ei ollut yhtä kaunis, koska vesi oli savista - mutta mahtavampi se oli ja vaikuttavampi. Niin, Imatra tuntui minusta vähäisemmältä kuin tämä virta, joka oli nostava Oriveden ja sen alapuolisten vesistöjen pinnan ja aiheuttava suunnattomia vahinkoja.

Menin lähemmäksi Pyhäselän rantaa ja näin siellä parin virstan pituisen alan täynnä puita, osittain jo tarttuneina virran mukanansa tuomaan kovaksi painuneeseen savi- ja kangasmaahan, osittain veden levottomalla pinnalla milloin pystyssä milloin kumollaan ajelehtivina. Melkein saattoi kuvitella näkevänsä Missourin ja muiden Amerikan jokien uivia saaria. Ja vähän matkan päässä kaskihalmeella leikattiin parhaillaan ruista pois yhä kohoavan veden tieltä.

Palasin taas maantielle, nousin ajopeleihini ja ajoin sivutietä Onttolan kautta toiselle tielle, joka vie Ylämyllyltä Kylmäojalle ja edelleen Kontiolahden kappeliin.

Kuljin läpi Onttolan kylän, joka joutuu suunnattomasti kärsimään veden pois huuhtoman maan vuoksi, ja seisautin hevoseni erään Joensuun tiestä noin 2 virstan päässä sijaitsevan talon kohdalle. Eräs mies tuli mukanani kanavalle, joka tällä kohden oli 1½ virstaa leveä ja oli tuhonnut erään talolle kuuluvan niityn. Vastakkaisella rannalla oli väkeä itse päällikön johdolla työskentelemässä pitkät seipäät käsissä, ja lähellä näytti kaksi taloa olevan vähällä suistua virtaan. [ Kerrottiin, monista ihmeellisistä tapauksista, jotka johtuivat.tulvaveden kiihkeästä kulusta. Täysiä heinälatoja oli virran äyräältä suistunut veteen ja hävinnyt kouhuviin pyörteisiin.  Eräs mummo oli lämmittänyt saunan ja mennyt kutsumaan väkeä kylpemään, havaitsi palatessaan saunan, jonka katosta savu kuprusi, syöksyvän alas jyrkkää rinnettä ja häviävän tuntemattomiin kohtaloihin. ] Sinne juuri oli edellä mainittu lahti syntynyt. Kanavakin muistutti siellä enemmän lahtea kuin virtaa. Vedellä oli kumminkin suuri nopeus ja maa halkeili ja jymähteli niinkuin olisi oltu pommitetun linnoituksen äärellä. (Jyrinän sanotaan kuuluneen noin 2 peninkulman päässä olevaan Roukalahden kylään Liperin pitäjässä.) Meidän puolellamme oli kallio estänyt kanavaa kovin paljon levenemästä ja siitä ehkä johtui lahden muodostuminen: Onneksi myös toinen kallio (berg) esti vettä pääsemästä Pielisjokeen ja huuhtomasta pois Joensuunkaupunkia.

Jatkoin matkaani erääseen Kontiolahden tien varrella olevaan taloon. Siellä huomasin erään lammen olevan kuivumassa, vaikka sillä ei ollutkaan näkyvää yhteyttä kanavaan. Se kuivuu yhä edelleen ja jää luultavasti aivan vedettömäksi. Tänne jätin hevoseni ja lähdin jalkaisin, eräs poika mukanani, samoamaan Höytiäisen rantaa kohti. Mitään tietä ei ollut, niin että sain pyrkiä perille miten parhaiten osasin. Pauhu kanavalta ja siihen yhä kaatuvien puitten räsähtely ohjasivat kuitenkin minua eteenpäin yhden tai parin neljänneksen verran. Useammassa kohdin jouduin lähelle rantaäyrästä, joka täällä oli 12 à 15 syltä korkea: Eräältä korkealta näin paikalta näin jälleen parin talon olevan aika vaarallisessa asemassa. Korkeat petäjät ilakoivat heittäytymällä toinen toisensa jälkeen hirveällä ryskeellä kuperkeikkaa virran uomaan; käärmeet, joita seudulla on palon, pakenivat pelästyksissään, maa jyrisi, vesi kohisi ja katkeavien puiden räiskettä kuului yhtämittaa. Kuljimme hartaina eteenpäin peläten joka hetki joutuvamme liian lähelle rantaa, jolloin ryöppyävä likainen vesi olisi voinut temmata meidät mukaansa. Pääsimme kuitenkin onnellisesti Paskonpohjan lahden rantaan. Lahti, jonka salmi yhdistää Höytiäiseen, oli jo laskenut nelisen syltä. Salmesta syöksyi tuon majesteetillisen järven kristallinkirkas vesi koskena alas; voimassa ja kauneudessa kilpaillen Imatran kanssa, sekottuakseen lahdessa heti saveen ja hiekkaan ja samentaakseen Pyhäselkään tultuaan sen veden.

[ Väitetään, ettei mikään venhe voinut tulla neljännestä lähemmäksi tätä putousta, niin voimakas oli sen imu ollut. Venheen, jossa oli 3 miestä ja nainen, oli virta vienyt mukanaan, mutta heittänyt sen taas matkustajineen päivineen vahingoittumattomana rannalle. Nainen oli matkasta pyörtynyt.  Putouksen alapuolella ]

Oli juhlallista, mutta haikeata viimeistä kertaa katsella tuota Karjalan ylväintä järveä juhlaloisteessaan, järveä, jota seudun asukkaat ennen iloisesti ja kunnioittavasti tervehtivät, kun se alkoi siintää heidän silmiinsä Kontiomäen ylängöiltä.

Lahden rantaa seuraillen kiersimme sitä aina salmelle saakka ja varsinaisen Höytiäisen rantaan asti. Järven vesi oli alentunut 1 3/4 kyynärää (n 1 m).. Onneksi veden kulkua hillitsi salmessa sijaitseva kallio, joka ennen oli ollut. ainakin pari kyynärää vedenpinnan alla. Ellei tätä olisi ollut, olisi vesi, sensijaan että se nyt elokuun loppuun mennessä vähitellen on laskenut 4 kyynärää, luultavasti melko pian alentunut Pyhäselän tasoon s.t.s. 67 jalkaa (n 20 m). Nyt jo on vesi noussut Lauritsalassa suunnilleen 2 kyynärää (n 1,2 m), ja ellei kalliota olisi ollut, olisi se kai vapaasti virrannut Saimaan kanavan sulkuporttien ylitse. Katseltuani myöhäiseen iltaan asti - nauttimatta koko päivänä muuta ravintoa kuin marjoja metsästä - kanavaa loppupäästä alkupäähän saakka, palasin taloon, johon olin hevosen jättänyt, ja sieltä kotiin, kaikki sinä päivänä näkemäni ainiaaksi mieleen painuneena.

Kotona havaitsin Oriveden päivän kuluessa nousseen lähes kyynärän verran ja suuren osan ympäristön niityistä muuttuneen järviksi. Seuraavina päivinä kohosi vesi useiden siltojen ylitse enemmän kuin 1½ kyynärää, ja liikenne Liperin maanteillä vaikeutui huomattavasti

A. Th. Europaeus
(Sanomalehdestä Papperslyktan 5.9.1859)

Salmessa kuuluu vesi nyttemmin virtaavan rauhallisesti ja muodostavan Pyhäselkään liittyvän lahden, § à 1 virstan (virsta n 1,07 km) levyisen ja 8 à 30 jalan (jalka n 30 cm) syvyisen, jonka rannat ovat 20 à 6 syltä korkeat ja äkkijyrkät.

II. Höytiäisen laskeminen
Otteita muistiinpanoista:

(Suomennos)

Liperissä. lokakuun 3.päivänä.

Palattuani muutama päivä sitten Polvijärveltä, jossa myös tutustuin eräisiin Höytiäisen laskunseurauksiin, en malta olla antamatta asiasta joitakin tietoja, jotka nojautuvat paikalla saamiini selvityksiin.

Jo menomatkalla kaipasi silmä Sotkuman kylässä Viinijoen iloisesti ryöppyävän kosken tuttua näkymää. Nyt oli koski melkein kuiva. Vain syvennyksissä oli lammikoita, joista seudun asukkaat vielä pyydystelivät sinne jääneitä lohia. Viisi kosken rannalla olevaa myllyä oli nyt toimettomana. Lahnataipaleen harjun poikki kulkevan kanavan varrella sijaitsevalla myllyllä olisi vielä jauhettavaa, mutta ei vettä kylliksi. Kun käsikivet ovat enimmäkseen jo tulleet hävitetyiksi - vain kolmet sanottiin enää olevan jälellä laajassa lähes 2000 henkeä käsittävässä Sotkuman kylässä - pelättiin jauhopulaa, vaikka Jumala on antanut hyvän sadon. Lahnataipaleen kanavan on aikanaan kaivanut entinen Karjalan jääkärien rummunlyöjä A. Mertanen. Tämä 91-vuotias soturivanhus, joka vielä lukee Arndtiansa [ Saksalaisen papin Johan Arndtin teos `'Totisesta kristillisyydestä" (1605, suomeksi 1832} on ollut hengellisten liikkeidemme eniten käytettyjä hartauskirjoja.  Toimituksen huomautus. ], teki. äskettäin kahden peninkulman matkan nähdäkseen Höytiäisen laajat vesijättömaat. Hän iloitsi suuresti havainnoistaan. "Vielä sinne aikaa myöten kasvaa kyliä", tuumi hän, eikä se suinkaan mahdottomalta tunnu.

Sunnuntaina syyskuun 25. päivänä, jumalanpalveluksen päätyttyä Polvijärven kirkossa, lähdin Lietelahdelle katsomaan järvenlaskun aikaansaamia muutoksia. Ennen niin suurenmoisen kaunista järveä kahlehtivat nyt kalliot, karit, hiekkapenkereet ja laajat savikentät, jotka olivat jähmettymässä ja kovettumassa sitä mukaa kuin vesi aleni.. Siellä täällä näkyi jäitten tuomia sylenkorkuisia siirtolohkareita, jotka olivat uurtaneet syviä vakoja kiviseen maahan. Korkeista hiekkakentistä pusertui paikotellen esille ruosteista nestettä, joka kiinteisiin esineisiin sattuessaan jähmettyi. Minusta tuntuu, että järvimalmi syntyy tällaisesta nesteestä. Myös oli Höytiäisen pohjalla melkoisia järvimalmikerroksia. Malmia, kootaan siellä parhaillaan. Muutamin paikoin peitti pohjaa suurehkot määrät erittäin hienoa keltaokraa: Muuten ei ole tähän mennessä tehty mitään arvokkaampia löytöjä. Järven pohjalla oli jätteitä venheestä, jonka laidat eivät ole nauloilla kiinnitetyt, vaan puunjuurilangoilla yhteen ommellut. Perimätiedon mukaan olisivat venäläiset, poistuessaan maasta ennen Stolbovan rauhaa 1617, venheen löytöpaikan kohdalle upottaneet sen osan omaisuuttaan, jota eivät voineet viedä mukanaan. Myös kerrotaan parin pojan löytäneen Raatosaaren luota rahoilla täytetyn padan, mutta tästä ei ole lähempiä tietoja. Raatosaaren sanotaan saaneen nimensä siitä, että kuusi Venäjän karjalaista oli siellä kuollut nälkään. Venheen, jolla he olivat tulleet saareen, olisi Larikka niminen suomalainen heidän nukkuessaan vienyt pois.

Vesijättömaat ovat aika laajat. Höytiäisen sanotaan laskeneen viisi syltä ja yleisesti otaksutaan, että neljännes veden pinnasta on jo voitettu. Kun järven pituus arvioidaan 45 virstaksi ja keskileveys 15 virstaksi, olisi sen pinta-ala ollut 675 neliövirstaa, joten vesijättöä olisi saatu 160 neliövirstaa (n 180 km²), siitä puolet hedelmällistä saviperäistä niittymaata. Tosin menee vuosi ennenkuin raaka maa ennättää asettua ja nurmettua, mutta kun tämä kerran tapahtuu, lisääntyy myös kasvillisuus nopeasti ja sen mukana väestökin lisääntyy, sillä missä tilaisuutta on hyvään toimeentuloon; sinne asukkaitakin ilmestyy.

Ei kauan sitten oli koko tämä seutu erämaata. Jo 1804 oli Pielisjärven kirkkoherra kontrahtirovasti Jaakko Stenius [ Mainittu Stenius, mekaniikan ha hydrauliikan dosentti, johti ennen Pielisjärven seurakuntaan tuloaan koskenperkaustöitä Porin läänissä ja Pohjanmaalla. - Katso Alopaeuksen Borgå Gymnasii Historia. Kirjoittajan huom. ] (Koski-Jaakoksi kutsuttu) katsellut täältä sopivaa kirkon paikkaa ja suosituksessaan Tuomiokapitulille sanonut, että Jumalan siunaus seuraisi niitä, jotka tahtoisivat tätä hanketta edistää, minkä ohessa hän arveli, että jos Höytiäinen laskettaisiin vaikkapa vain 3 kyynärää; niin tänne syntyisi ei vain kappeli, vaan aikaa myöten väkirikas emäseurakunta. Asiasta pidettiin pitäjänkokous Liperissä kesäkuun 22. päivänä 1804, mutta kun oli eri mieliä, niin ehdotus raukesi. Steniuksen kerrotaan lausuneen: "Jääköön kysymys toistaksi - ei tuo tuosta happane eikä homehdu".

50 vuoden perästä on nyt tuon toimeliaan miehen toivomus tapahtumaisillaan, sillä Polvijärven rukoushuonekunta on viime vuonna saanut kappelin oikeudet, ja kun seutu nyt on saanut niin runsaasti vesijättömaita, voi kappeli kyllä muutamassa vuosikymmenessä muuttua emäseurakunnaksi. [ Päätös Polvijärven erottamisesta omaksi kirkkoherrakunnaksi annettiin 1879, mutta se voitiin panna toimeen vasta 1901. - Toim. huom. ]  Tämän seurakunnan synty on muuten tuore asia. Vuonna 1847 rakensi 83 taloutta itselleen Polvijärvelle oman kirkon, jossa jo samana kesänä juhannuksen aikaan pidettiin jumalanpalvelus. Nyt ovat ne ostaneet virkatalon paikan ja rakentaneet siihen asuinrakennuksen, niillä on oma pappi ja oma nimismies ja ne saavat oman pitäjänmakasiinin. Suunnilleen samaan aikaan kirkon kanssa rakennettiin uusi maantie, jota sitten jatkettiin Juukaan, sts noin seitsemän peninkulmaa. Äskettäin on ryhdytty toimenpiteisiin uuden tien rakentamiseksi Joensuun kaupunkiin. Vähilläkin voimilla saadaan paljon aikaan vanha sananlasku Concordia res parvae crescunt toteutuu meidänkin aikanamme. Täällähän myös viimeksi herätettiin kysymys Höytiäisen laskemisesta. Kun kirjoittaja useita vuosia sitten matkusti Martonvaaran kylän kautta (jossa nyt enimmät vesijätöt ovat) tuli sattumalta puheeksi järven lasku ja ne edut, joita tälle hallan vaivaamalle tienoolle siitä koituisi. Rahvas sanoi usein ajatelleensa anomuksen tekoa asiasta, mutta "ei kylän veneh saa tervatuksi", sanottiin. Heidän pyynnöstään pidettiin sitten maaliskuun 18. päivänä 1849 asiasta pitäjänkokous Liperissä. Tarkoitus oli ensin saada Höytiäinen lasketuksi Viinijoen kautta Viinijänveen, mutta kun kävi ilmi; että martonvaaralaiset halusivat saada järven lasketuksi eteläiseltä paljon syveämältä puolelta, selitti suurin osa seurakuntaa vastustavansa ehdotusta, koska pelättiin siitä aiheutuvan vahinkoa alapuolella asuville: Viinijoen kautta lasku olisi voinut tapahtua ilman vahinkoja, mutta se olisi sekä tullut kalliimmaksi että ollut riittämätön, sillä järven vesipaljous keskittyy eteläpäähän, joka on 30 - 40 sylen syvyinen. Tietysti olisi ollut hyvä; jos lasku olisi saatu suoritetuksi ilman sitä suurta vahinkoa mikä siitä nyt aiheutui laajoilla alueilla, mutta mikä kerran on tapahtunut sitä ei nyt voi muuttaa, ja sitäpaitsi jakaantuvat vahingot niin monen osalle, etteivät ne kohdistu kovin raskaasti kuhunkin erikseen. Näinä päivinä suorittaa myös jäävitön henkilö kärsittyjen tappioiden tutkimisen ja arvioinnin, joten voidaan toivoa vahinkojen osittain tulevan korvatuiksi,

Mielestäni saavutetut edut vastaavat täysin vahinkoja ja lisäksi viimemainitut ovat ohimeneviä, edelliset sitävastoin pysyviä ja vuosi vuodelta eneneviä, kuitenkin niin, että minkä toinen voittaa sen toinen häviää, mutta niinhän elämässä tavallisesti käy.

Paitsi niitä suuria vahinkoja, joita tulva on Oriveden ja siihen yhtyvien vesien rannoilla aikaansaanut ja jotka vielä tuntunevat ensi vuonna; varsinkin kun vesi, joka muuten on jo laskenut yli kaksi kyynärää, vielä peittää alavammat maat; on lohen ja siian pyynti Viinijoessa loppunut; minkä lisäksi siellä viisi myllyä ja yksi vanutusmylly on joutunut käyttämättömäksi. Vahinkoihin voidaan vielä lukea se, että kala on veden samenemisen vuoksi huomattavassa määrässä hävinnyt ja että kaivot Kontiolahden mäillä ja muilla lähiseuduilla kuuluvat kuivuneen. Etuihin sitävastoin on luettava, että laajat tähän saakka vetiset suot ovat tulleet viljelyskelpoisiksi, että hallan tuhot sen johdosta vähenevät ja eitä on saatu suuria pelloksi ja niityksi soveltuvia vesijättömaita. Lisäksi Puntarsalmeen, jossa Höytiäinen laskee Paskonpohjaan, on syntynyt 4 à 5 kyynärän putous, johon luultavasti tulee rakennettavaksi joku suurempi vesivoimalaitos. Eräs viipurilainen kauppahuone on jo ostanut sieltä muutamia tiloja. Yli 2 peninkulmaa pitkä Viinijärvikin, johon Höytiäinen tähän saakka on vetensä juoksuttanut, on laskenut noin kyynärän verran. Toivottavaa on, että vesijätöt tulevat tehokkaasti viljellyiksi ja että metsiin turvaudutaan vähemmän kuin tähän asti on tapahtunut.

A.J. Europaeus
(Sanomalehdestä "Viborg" 12.10.1859)

III. Jälkikirjoitus

Höytiäisen laskeminen 1859 on suurin järvenlasku, mikä Suomessa on milloinkaan suoritettu. ihmisten toimesta (luonnonolosuhteista aiheutuneita on ollut suurempiakin). Lähestyvän 100-vuotismuiston johdosta on "Sukusanomat" katsonut olevan aihetta saattaa edellä olevat ylioppilas (sittemmin lääninagronomi) A. Th. Europaeuksen ja hänen isänsä rovasti A.J. Europaeuksen senaikaiset sanomalehti kirjoitukset lukijainsa tietoon. Nämä kirjoitukset kertovat, toisiaan täydentäen, tuon kuuluisan järvenlaskun esihistoriasta, sen dramaattisesta loppunäytöksestä ja sen seurauksista. Pitävastoin niistä ei käy selville, millä tavalla laskuhanke pääsi alkuun ja millainen oli sen toteuttamissuunnitelma. Ei liene vailla mielenkiintoa sitäkin asianpuolta tässä yhteydessä kosketella.

A.J. E. mainitsee pitäjänkokouksen, joka polvijärveläisten pyynnöstä pidettiin Liperissä 18.3.1949. Höytiäinen rantamaineen kuuluu melkein kokonaan nykyisten Kontiolahden ja Polvijärven kuntien alueeseen. Silloin Kontiolahti oli kappeliseurakunta ja Polvijärvi rukoushuonekunta, jotka molemmat kuuluivat Liperin kirkkoherrakuntaan ja osallistuivat mainittuun pitäjänkokoukseen, joka oli kutsuttu koolle nimenomaan järvenlaskukysymystä käsittelemään. Keskusteltiin siitä, olisiko parempi perata ja syventää Viinijoki, joka oli vanhastaan Höytiäisen laskujoki Viinijärveen, vai kaivaa aivan uusi väylä Höytiäisestä Pyhäselkään. Vaikka asiaa ei erimielisyyksien vuoksi saatukaan päätökseen, kaatui se kuitenkin eteenpäin. Päätettiin nimittäin anoa hallitukselta vertailevan tutkimuksen toimeenpanemista eri vaihtoehdoista. Sitä asia lähti luistamaan. Tutkimus toimitettiin ja sen mukaan oli edullisempaa laskea Höytiäinen Pyhäselkään. Suunnitelma laadittiin ja työ alotettiin1854. Oli tarkoitus kaivaa 10 jalkaa leveä ja 7 jalkaa syvä kanava molempia vesiä erottavan 7 km:n levyisen kannaksen poikki. Sen alkupäähän oli tehtävä pato, jonka avulla järjestettäisiin vedentulo kanavaan. Vesi virratessaan syövyttäisi kanavan yhä syvemmäksi ja siten Höytiäinen, joka oli 21 m Pyhäselkää korkeammalla, saataisiin alenemaan ainakin 9 m. Heinäkuun lopulla 1859 työ oli melkein valmis. Mutta padon perustus ei ollut kyllin huolellisesti tehty, se oli "rakennettu hiekalle", joten vesi alkoi syövyttää maata pois sen alta yhä enemmän ja enemmän. Siitä virran vauhti kiihtyi kiihtymistään. 3.8. ei luukkuja enää voitu sulkea ja 4.8. koko patorakennelma romahti virtaan. Tästä sitten alkaa A. Th. E:n kuvaus.

E.G. Palmén on kirjallisuudessa laajimmin käsitellyt Höytiäiset laskemisen eri vaiheita ja seurauksia, [ E.G. Palmén, Äldre och nyare sjöfällningar och sjöfällningsförsök i Finland. Fennia XX 1903 ]  vertaamalla sen ajan tietolähteitä toisiinsa. A. Th. E:n kirjoituksessa hän huomaa joitakin pieniä epätarkkuuksia ja liioittelua, mutta näkee niihin luonnolliset syyt. Virheitä tulee kun joutuu nojautumaan kuulopuheisiin. Mahtavan näyn vaikutelma houkuttelee mielikuvitusta runolliseen lentoon (katso "Höytiön kanava", ensimm. kappaleen loppu). Suuren mullistuksen hetkellä on hyvin vaikeata arvioida sen seurauksia: kirjoittaja luulee näkevänsä Höytiäisen ulapan viimeisen kerran .(järven laajuus on vieläkin 265 km²). Palmén ei katso huomautustensa paljonkaan vähentävän A. Th. E:n kirjoituksen arvoa, koskapa hän käyttää siitä sanontaa "tavattoman mielenkiintoinen silmänräpäyskuva" (hans "så ytterst intressanta ögonblicksbild"). Ehkä vielä suurempaa arvonantoa merkitsee se, että Palmén lainaa esitykseensä A.Th. E:n kirjoituksen sisällön kokonaisuudessaan (muutamia lyhyitä osia vain selostamalla, mutta muuten aivan sanasta sanaan). Myös Eino Palokas lainaa Liperin historiaansa [ Eino Salokas, Liperin historia I, 1930 ] osia (yhteensä noin neljänneksen) A.Th. E:n kirjoituksesta.

Höytiäisen laskusta ja varsinkin sen seurauksista - eduista ja haitoista - kesti ajatustenvaihtoa sanomalehdistössä kuukausimääriä. "Mustamaalaajista" yhtenä esimerkkinä mainitsee Palmén Wiborg-lehden, joka itsepäisesti vakuutteli esittämiään liioiteltuja tietoja tapahtuneista vahingoista luotettaviksi, kunnes se lopulta taipui ottamaan vastaan ("bekvämade sig att intaga") rovasti Europaeuksen 3.10.59 päivätyn artikkelin, jossa osoitetaan, että saavutetut edut täysin vastaavat kärsittyjä vahinkoja ja että jälkimmäiset ovat ohimeneviä, edelliset sensijaan pysyviä.

Tuloksena Höytiäisen laskusta oli, että järven pinta aleni n 9 m. Kun seuraavina vuosina Puntarkoskea edelleen perattiin ja syvennettiin, aleni Höytiänen vielä jonkin verran. Vesijättömaata on saatu yhteensä n 130 km².

A.J. E:n ennustus, että Puntarkosken äärelle luultavasti rakennetaan jokin suurempi vesivoimalaitas, on rnelkein täyden vuosisadan saanut odottaa toteutumistaan. Mutta nyt aivan äskettäin on sellainen valmistunut. Pohjois-Karjalan Sähkö on rakentanut sinne voimalaitoksen, joka viime syksynä vihittiin tarkoitukseensa. Syventämällä kanavaa niin että sen pohja alkupäässäkin, Puntarkoskella, on suunnilleen Pyhäselän vedenpinnan tasossa, on putouskorkeus saatu lisääntymään A.J. E:n mainitsemasta 4 à 5 kyynärästä n 11 metriin. Voimalaitoksen teho on n 6000 kW; korkean veden aikana on saatu 6600 kW.

Monet meistä ovat Liperin ja Höytiäisen väliä ajaessaan kulkeneet sen valtavan uoman poikki, minkä Höytiäisen vedet 1859 uursivat hiekkakankaaseen. Uoman pohjalla virtailee nykyinen laskujoki, "Höytiäisen kanava". Mutta ei taida joukossamme olla ketään, joka olisi maantieltä poikennut muutaman km:n verran syrjään katsomaan koskea, joka saa synnystään kiittää Höytiäisen laskua 1859.

Ensi elokuun alkupäivinä varmasti julkisuudessakin kaivetaan esille vanhoja muistoja, ja ehkäpä Puntarkoskellakin 4.8. vietetään putouksen 100-vuotissyntymäpäivää. Ketkähän meistä A.J. E:n lapsista silloin siellä toisensa tapaavat?

T.V.

Saksaa oppimassa kesällä 1956

"Hamburg Hauptbahnhof - alles einstaigen - bitte Vorsicht!" ja niin kiisi Skandinavian Express edelleen jätettyään asemalle kaksi suomalaistyttöä valkoisine lakkeineen, mitkä pian johdattivat luoksemme noutajamme Barsbüttelin Jugendhofista. Ajaessamme eräässä Hampurin iloisenpunaisista, ulkopuolelta reklaamein peitetyistä raitiovaunuisia kohti Jenfeldiä, emme vielä aavistaneet, miten onnistunut kesästämme oli muodostuva - jopa niin loistava, että aniharvalla suomalaisella praktikantilla lienee tilaisuutta vastaavanlaiseen.

Jugendhofin säännöllinen elämänrytmi tempasi meidät pian mukaansa ja sulauduimme helposti 12 ikäisemme vilkkaan tytön joukkoon. Nämä olivat tulevia talousopettajia, pohjoissaksalaisia tyttöjä, jotka keskikoulun jälkeen suorittivat täällä vuoden tai puolen praktikumiaan hoitamalla loistavasti koko Jugendhofin suuren talouden kursseineen ja vieraineen. Heidän työaikansa oli klo 6 - 20, mutta en koko aikana kuullut minkäänlaisia valituksia, vaan tytöt olivat aina valmiita lauluun ja nauruun. Niinpä Jugendhofin johtaja, Dr. Friedrich Wüllenweber, esittelikin Helgardin, "ylipraktikantin", eräälle seurueelle: "Hier kommt eines von unseren Arbeitstieren".

Omana osanamme oli puutarhatyö: klo 8:sta 15:een kökötimme ulkosalla sarkojen välissä ja kitkimme rikkaruohoja: Ilmoisna ikänä en tule unohtamaan, mitä 'Unkraut' suomeksi on. Työ ei ollut kovin raskasta ja kauniilla ilmoilla oli suorastaan ilo istua kukkapenkkien keskellä ja kuunnella Autobahnilla Hamburg -Lübeck kiitävien vaunujen viuhinaa. Valitettavasti Hampurin tunnettu "trübes Wetter" näytti luontoaan aivan liian usein, mikä sai "työnjohtajamme", pääpuutarhuri Herr Jacobin pudistamaan päätään ja puhumaan "atomikokeista, jotka olivat pilanneet sään".

Korvaukseksi työstämme saimme iltapäivisin ja iltaisin osallistua Jugendhofin kursseihin, joita toimeenpantiin joka viikko ja viikonloppuisin. Näistä opin ehkä eniten koko kesänä sekä kieltä että tuntemaan jossain määrin Saksan kansan luonnetta, ajatustapaa, mielipiteitä, suhtautumista muihin kansoihin, eri kansankerroksia. Kursseja oli näet kaikille mahdollisille aloille, niin ylioppilaille kuin lastentarhanopettajillekin. "Wochenendkursen" käsittivät pääasiassa kansanlaulujen ja -tanhujen opetusta, filmejä - esim. nuorisorikollisuudesta, sillä "Das Problem der Halbstarken" on Saksassa hyvin aktuelli - ja niiden arvostelua erityisesti pedagogisia näkökohtia silmälläpitäen. Yhtä filmiä saatettiin arvostella taukoamatta tavattomalla eloisuudella yli neljä tuntia - kas, se kuulu, saksalainen perusteellisuus:

Eniten kuitenkin pidin pitemmistä, viikon kestävistä kursseista, joista sydäntäni lähinnä on vieläkin "Kursus MUSIK-FORM-FARBE". Työskentelytapa oli erikoinen, ensiksi kuulimme saman äänilevyn muutamaan kertaan, minkä jälkeen oli maalattava värein ja muodoin paperille se, mitä kukin musiikissa kuulija näki. Vaikeaa se oli, mutta sitä hauskempaa ja mielenkiintoisempaa. Jännittävintä oli valita ja yrittää saada aikaan juuri se värisävy, minkä musiikissa oli tavoittanut. Joskus se onnistui usein ei, sattuipa toisinaan niinkin, että joku, joka kierteli tovereidensa työskentelyä katselemassa, huudahti: "Ach, nun hast du eben meine Farbe genomrnen!" - Silloin ahkeroitiin Jugendhofin kauniin kartanorakennuksen avarassa, tunnelmallisessa musiikkisalissa myöhäiseen iltaan asti, kun päivä jo oli ulkona pimentynyt, mutta avonaisista ikkunoista tulvi yhä jasmiinien tuoksu. Vasta iltayöstä häipyivät kaikki - mutta eivät vielä nukkumaan, vaan kukin maalaripartnerinsa kera Jugendhofin wunderschöniin laajaan puistoon ihailemaan loistavaa elokuuta. Jouduttiinpa joskus etsimään suojaa Hitlerin rakennuttamista, mutta keskenjääneistä tietyöbunkkereista Barsbüttelin kylässä raivoavaa rajuilmaa  ja punaisina leiskuvia salamoita vastaan, jotka tasaisessa maastossa näyttivät halkovan koko taivaanlaen.

Maalaustöitä oli edeltänyt mustan paperin avulla tehdyt sommittelutyöt: pienillä liimattavilla paperisuikaleilla oli saatava aikaan erilaisia tunnelmia kuten Ruhe, Unruhe, Sturz, Schwere, Harmonie. Iltaisin seurasi kaikkien töiden kritiikki, jonka kurssin johtaja, tait. Wolfgang Strich, asiantuntemuksella ja korrektisti suoritti. - Entä kurssin jäähyväisjuhla: kirjastosali tulvillaan kukkia - lyhyt, mutta taitavasti sommiteltu näytelmä - välitön, vallaton ilonpito - hedelmäboolilasien kilahtelu - modernin tanssimusiikin kaiku taustalla, suosiossa eniten jive --osanottajat kerääntyneinä musiikinopettaja Eike Funkin jalkojen juureen ja laulamassa hänen kitaransa säestyksellä: "Ach, Hamburg ist eine schöne Stadt, jaaa -" - monet erilaiset tulevaisuudensuunnitelmat. Ainoa varjopuoli oli, että juhla oli Abschiedsfest! - Lopun kruunasi kronikka kaikista kurssilaisista, jossa ei "Finnejäkään" säästetty, vaan kuvitellun posetiivin "säestyksellä" kaikuivat sanat:

Und die Finnen, diese;Mädchen,
sie sind mit bei uns´rem Spiel,
doch wir kommen nicht.zu Worte,
denn sie reden schrecklich viel!

Siinä se jälleen oli - paljon moitittu hiljaisuutemme ja rauhallisuutemme, mikä vilkkaiden germaanien mielestä oli anteeksiantamattoman "stur und zurükhaltend". Kun koko kesän kuulimme samaa loppumattomiin ja aina uusilta ihmisiltä, emme voineet enää muuta kuin huoata alistuneesti: "Ja; das ist unsere finnische Mentalität - :"

Ei pidä unohtaa myöskään Puppentheater-kurssia; jonka koko Euroopassa tunnettu ja Helsingissäkin vieraillut Max Jacob "Die Hohnsteiner"-nukketeatterinsa avulla piti ja johon oli tullut osanottajia Ruotsista ja Tanskasta saakka. Asiantuntevasti meitä opastettiin nukkien valmistuksessa ja nukketeatteritekniikassa. Muistona hauskasta kurssista nököttää kirjoituspöydälläni savesta muovailemani nukenpää, jonka nimi on Moritz - ja suomalaisen kolleegani nukke on tietysti Max -(Wilhelm Buschin mukaan) mutta jörön, happaman ilmeensä vuoksi nukke kulki kurssilla nimellä "ein echt finnischer Mann" -oletettiin kai, että suomalaiset miehet ovat yhtä "juroja" kuin Suomen tämänkertaiset feminiiniset edustajat. - Kurssin päättäjäisissä pisimmälle ehtineet oppilaat naurattavat meitä veitikkamaisilla Kaspereillaan, mutta itse teatterin esittämänä, näimme "Faustin" erittäin korkealuokkaisena suorituksena. - Mikäli kurssilaiset katsoivat olevansa estettyjä sinuttelemasta meitä - Saksassa usein läheiset ystävätkin teitittelevät - kuljimme yhteisnimellä "Finnland", koska suomalaiset nimemme kuulemma olivat täysin mahdottomia ääntää.

Lukemattomat olivat myös ns. "gemeinsame Abende" Dr. Wüllenweberin ja praktikanttien seurassa: kuuntelimme Brahms-Abendia, johtajana Gerhard Maasz, Hampurin yliopiston opiskelijoiden jousikvarterin Kammerkonzertia, Hampurin lasten akordimusiikki-iltaa. Toisinaan esitelmöi tohtorimme meille nykyajan maalaustaiteesta, jolloin ei voinut olla ihailematta hänen monipuolisuuttaan ja älyään, ja kerran oli aiheena tuo tapahtuma 20.7.1943 eli erään ylioppilasryhmän Hitlerin-vastaisen salaliiton paljastuminen. Heijastinkoneella meille näytettiin niiden nuorten, lahjakkaiden opiskelijain kuvat, jotka tapahtuman johdosta teloitettiin.

Jugendhof oli samalla Musikheim, "musiikkiopisto"; joka vaali saksalaisen kansanmusiikin perinnettä myös siten, että kaikki kokoontuivat aamuisin seitsemän jälkeen avaralle, kartanorakennusten ympäröimälle pihalle, jossa heleästi kaikuivat kirkkaiden nuorten äänien laulamina viehättävät kansanlaulut. Voin vieläkin kuulla: "Ihr müden Schläfe, so wachet nun auf, es wartet euer die Sonne zum Lauf -". Sunnuntaiaamupäivisin kiirivät ilmoille taasen Dr. Wüllenweberin ja Herr Funkin huilujen raikkaat sävelet, joiden tahdissa tanssimme laajalla punaisten tiilimuurien ja tuuheiden Trauerweide-puiden reunustamalla pihalla poloneesia. Kaikki temmattiin mukaan, ja ellei ennen osannut, oppi siinä. Muistan myös, miten eräänä pimeänä heinäkuun iltana - jopa juhannuksenakin oli pilkkopimeää - puiston kastanjoiden alla kiemurteli poloneesintanssijoiden juhlallinen rivi, useilla vilkkuvat lyhdyt käsissä: vietimme puutarhajuhlaa, jonka valmistelu oli tuottanut meille paljon puuhaa, mutta myös 'wiel Spass".

Jokaisen vapaahetken käytimme tarkoin nähdäksemme ja oppiaksemme uutta. Tutkittuamme Barsbüttelin kylän laajoine viljapeltoineen, olkikattosine maalaistaloineen ja hanhitarhoineen (vettä ei ollut lähitienoillakaan) sekä Autobahneja ylittävine siltoineen körötimme harva se päivä tunnin bussi- ja raitiovaunumatkan Hampuriin päämääränä milloin erinomaisen mielenkiintoinen ja suuri Kunsthalle tai Museum für Kunst und Gewerbe, milloin valtavat tavaratalot, uljas Rathaus, Reeperbahnin kuulu vahakabinetti Panoptikum, "Euroopan suurin" eläintarha Hagenbeek, turisteja keräävä värikäs "Planten und Blomen"-puisto kirkkaine, monivärisine vesiurkuineen. Erityisesti jäivät. mieleen, myös laivamatkat Binnen- ja Aussenalsterin kimaltelevilla vesillä. - Ehkä eniten viehätti meitä Hampurissa sen valtava satama, jonne yhä uudelleen U-Bahnilla (manalaisella) ajoimme, milloin matkataksemme jonnekin pitkin Elbeä, milloin yksinomaan,nauttiaksemme sataman tunnelmasta työnteosta, hälinästä, valtamerijättiläisistä ,ja pienistä hinaajista, kansanvälisyydestä. Ihmeteltävää nopeasti kaupunki on toipunut vaurioistaan; joskin, pommituksen synkkiä tuhoja on vielä nähtävissä. Nykyinen'asukasluku on1.700.000.

Yksin emme päässeet "seikkailemaan" niinkään usein kuin olisimme halunneet sekä praktikantit perheineen että yliopistonopiskelijat tahtoivat autoillaan näyttää meille maataan ja niin ollen ovat Pohjois-Saksan laakeat maisemat meille melko tuttuja: viehättävä vanha marsipaanikaupunki Lübeck kauniine kirkkoineen, Ahrensburg historiallisine linnoineen, Itämeren loppumattomat hiekkarannat, Bad Segeberg kalkkikaivoksineen, Hamburg suosittuine Stadtparkeineen, kylpyläkaupunki Travemunde Casinoineen ja Suomen "Oihonna" laiturissa, ihastuttava Lüneburg, yli 1000 vuotta vanha suolakaupunki suolapitoisen maapohjan vajoamisen johdosta kallistuneine Fachwerkhäusereineen sekä raatihuoneineen, joka on sinänsä jo taideaarre, puhumattakaan sen tornin hauraista posliinikelloista, jotka hennolla kilinällään täyttävät usein lähitienoot.

Näiden ystäviemme ansiosta opimme tuntemaan myös Hampurissa uusia puolia ja vastaamaan "Hummel Hummel"-tervehdykseen "Mors  Mors" niinkuin "oikeauskoisen" hampurilaisen tulee. Lahkolaiskokouksista alkaen meitä kiikutettiin jopa "Barettiin" - eksistentialistikellariin - tunnetun huvittelukeskuksen Reeperbahnin yökerhoihin ja Heiligengeistfeldin Volksfesteihin, "Hamburger Dom'iin", mitkä vastaavat Linnanmäkeä moninkertaistettuna ja missä meitä suuresti huvitti oppaidemme taito irtautua arkipäivästä ja heittäytyä sydämensä halusta huvittelemaan kaikkiin mahdollisiin "häkkyröihin". Me tietenkin aina innolla mukana, vaikka ajattelimmekin, ettei suomalaisista monasti oikein tällaiseen touhuun ole: kas, kun se tärkeä arvokkuus voisi unohtua... Eipä kaupungin vanhin, v. 1742 perustettu ajan patinoima Weinstubekaan vieraskirjoineen jäänyt meille oudoksi. - Suurimpia huvejamme kaikilla näillä matkoilla oli viilettäminen Autobahneilla, joilla alle 100 km:n tuntivauhtia ajava auto on harvinaisuus. Italialaista sanaa "Strada" ei Saksassa tässä yhteydessä tunneta.

Eräs asia herätti erityisesti huomiota: missä tahansa liikuimme, siellä oli suomalaisia, kaikkialla suomalaisia: Silti Suomesta tiedettiin monasti ihmeteltävän vähän, ja jouduimme vastaamaan mitä hämmästyttävimpiin kysymyksiin, kuten, mitä ainetta kaupunkiemme kadut ovat, siivotaanko Suomessa (!), jopa, miten on käsitettävissä; että, ymmärrämme länsimaisia kirjaimia, vaikka Suomessa puhutaan "heimoveljiemme" kieltä eli venäjää ja suomalaisilla on venäläinen kirjaimisto. Kaksi vuotta myöhemmin minulle hymyiltiin säälivästi Etelä-Saksassa, kun onnettomana yritin selittää työpaikkani asiakkaille, että Suomi ei suinkaan ole Neuvostoliiton satelliitti, vaan itsenäinen valtio. Jopa oppikoululaiset ja aikuiset ihmiset hairahtuivat moisiin kysymyksiin. Osittain pidän sitä Suomen omana syynä, koska Suomi hoitaa mainontansa ulkomailla luvattoman kehnosti. - Toisaalta saattoi tavata mitä  odottamattomimmissa paikoissa ihmisiä - kuten puutarhureita, hedelmien myyjiä toreilla, museoiden vahtimestareita - joiden tietorikkaus ja ajatusten itsenäisyys yllätti ja joissa oli ehtymätön halu saada tietää yhä enemmän Suomesta, sen kansasta, kielestä ja historiasta.

Silloin tällöin huvittelimme liikkumalla ylioppilaslakit päässä. Se oli todella huvia, sillä ellei jälkeemme kuulunut huudahdus: "Dänen!" tai "Schweden!", saimme kuulla mitä tahansa muuta. Hampurin satamassa tavoittivat korvamme huomautuksen: "Kleine Matrosen!" - Karstadtin tavaratalossa pysäytti arvokkaannäköinen vanha rouva minut kysymällä: "Entschuldigen Sie bitte - aber ist es Polizei?" Itävallan vuoristopolulla (missä lakki ainoana mukanaolevana päähineenä toimitti myös sadelakin virkaa) kävin - pesunkestävästä kirjeenkantajasta:

Kesä oli ylittänyt kaikki toiveemme, ja ennen kaikkea se oli avartanut näköpiiriä ja käsityksiä, kenties kehittänyt uutta suvaitsevaisuuttakin. Meille järjestettiin vielä tilaisuus osallistua saksalaiseen kahden viikon nuorisomatkaan Itävallan iki-ihanaan Kleinwalsertaliin, ja tutustuimme sen henkeäsalpaaviin maisemiin, Alppeihin ja rankkaan vuoristokiipeilyyn, työteliääseen maalaiselämään jopa aitoihin jodlaajiin sekä kauniiseen hyvinhoidettuun Sveitsiin, josta palasimme täysin Vierwaldstätterin lumoissa. Tämän jälkeen saatoimme tyytyväisinä, joskin auttamattoman surullisena - jätettyämme Jugendhofin vihreät nurmikentät - viilettää Alpen Expressillä kohti Kööpenhaminaa - tosin mielessä luja vakaumus: "Auf Wiedersehen, Hamburg - ei hyvästi!" Mutta kun Turun saaristo syyskuun usvassa alkoi häämöttää Bore III:n kannelle, oli "Heimweh" Saksaan jo kadonnut!

Kaarina Rytkönen

Englannin kuulumisia

"Bunnyhill", "Pupukoto"  28.12.1958.

- - - Tuhannet, ja taas tuhannet kiitokset kaikista Sukusanomien lähetyksistä. Viimeinen rapsahti postiluukusta itse Joulupäivän aamuna. Se teki minut kovin iloiseksi, mutta samalla se aiheutti piston sydämessäni, koska tunsin jälleen kerran kuinka "uskoton" olen ollut. Olen ajatellut monen monta kertaa pistää edes pari sanaa paperille, mutta enpä vain ole saanut aikaan: Onhan minulle kyllä toinenkin syy, ei vain saamattomuuteni. - - - - Koska kuitenkin minua. on hoidettava lapset ja talo, niin joskus käy selkein ylivoimaiseksi tehdä mitään muuta sen lisäksi. Toisina päivinä minun on kovin vaikea päästä liikkumaan mihinkään päin. Onneksi kaikki kauppiaat tuovat tavarat kotiin puhelintilauksen perusteella, joten sellaisia hankaluuksia ei ole. Mutta mitäpä minä tällaisia hullutuksia lavertelen, onhan sitä hauskempiakin kerrottavia.

Lapset voivat hyvin, kasvaneet ovat kaikki kolme. Erkki Peter käy koulua, osaa lukea ja kirjoittaa, laskeakin jo. Täällähän hän aloitti koulun 5 vuotiaana, joten on ollut jo koulupoika 1½ vuotta. Hänellä tuntuu olevan kovin taiteellinen luonne: Tytöt taasen täyttävät päivänsä leikkeineen ja omine pienine touhuineen.

Vietimme täällä todellisen Suomalaisen joulun oikeine joulukuusineen, kynttilöineen, kinkkuineen ja lanttulaatikkoineen. Valmistin kylläkin engl. Christmaspuddig'ia, joka maistui hyvälle. Meillä oli eräs eestiläinen .poika Sulo Rootalu Oxfordista viettämässä joulua kanssamme, koska hän olisi muuten ollut yksin. Lauloimme kaikki vanhat suomalaiset joululaulut ja lisäksi englantilaisia. Lumi ja pakkaset vain meiltä puuttuivat. Meillä onkin ollut harvinaisen lämmin talvi tähän asti. Sumua on sitten ollut kukkuramitalla, mutta siihenkin tottuu aikanaan.

"Perheenlisäystäkin" meille on tullut, musta labradorilainen ajokoira, jonka nimi on Jet-Nigger, koska se on ihan rnusta. On nyt 6 kk. vanha ja aika vekkuli, mutta eipä ole vierailla ihmisillä tulemista taloon ilman minun lupaani. Jos joku yrittää tulla autotallin läpi keittiön eteiseen, niin Nigger antaa kyllä kuulua, että nyt tulee "sopimattomia ihmisiä". Heti hän kuitenkin rauhoittuu, kun menen ja selitän, että tuleva on ihan laillinen ihminen. Sellainen on siis "perheenlisäys".

Noin vuosi takaperin, tai ehkä hieman enemmänkin minua pyydettiin jäseneksi Town Wömans Guild'iin, joka on koko maata käsittävä naisyhdistys. Jokaisessa kaupungissa on oma Guild'insä: Pormestarin rouva on tavallisesti puheenjohtaja. Nyt minut on valittu Homegraft groupin sihteeriksi. Olen pitänyt kaksi esitelmää Suomesta ja meidän tavoistamme siellä. Ne on otettu vastaan suurella suosiolla. Nyt tammikuun kokouksessa Lasse kertoo meille keskuslämmityksestä ja talojen eristämisestä, joka on aika heikoissa kantimissa tässä maassa, vaikkakin on nykyisin aika tavalla kehittynyt ja suuren mielenkiinnon kohde. Lasse lisäksi maalasi meidän joulujuhlamme näytelmään tarvittavat vanhat taulut, jotka esittävät kahta Victorian aikaista naista.

Tässä eräänä päivänä huomasin sanomalehdessä ilmoituksen; joka kuului suurinpiirtein näin. "Onko ketään joka osaa suomenkieltä, koska Warwickin kaupunki on saanut suomenkielisen kirjeen ja haluaisi sen käännettyä englanniksi? Tietenkin seuraavana aamuna soitin kaupungin kansliaan ja muutaman päivän kuluttua minulle tuli liikuttava pieni kirje käännettäväkseni. Täällä oli elokuussa 1957 pantu toimeen, Warwickin kaupungissa; joka on aika lähellä meitä,: ilmapallokilpailu, jossa voittaja on se läpsi, jonka ilmapallo on määräpäivään mennessä tavattu kauimpana. Erään tällaisen palloon liitetyn kortin oli löytänyt 7 vuotias Hannu Rauhala Ylimuoniosta ja lähettänyt sen takaisin pienen kirjeen kera. Englanniksi käännettynä palautin sen W:n kaupungin sihteerille ja olen juuri äsken suomentanut hänen kiitoskirjeensä Hannulle, joka tulee saamaan 1 punnan palkkion. Hän löysi, kuitenkin pallon kortin liian myöhään, joten siitä ei tullut voittajaa. W:n kaupunki kuitenkin päätti lähettää tämän pienen lahjan Hannulle; koska se oli laskeutunut niin kauas pohjoiseen (se ilmapallo.nimittäin). Tästä on ollut pieniä uutisia paikallisessa sanomalehdessä Evening Despatch'issa.

Suomen hallituskriisistä on ollut aikakin paljon kirjoituksia täkäläisissä lehdissä, ja radiossakin oli eräänä iltana pieni haastattelu. Presidentin puhe oli käännetty kokonaisuudessaan Daily Telegrphissa.

Tällaistahan meidän elämäämme kuuluu täällä toisella puolen maailmaa. Lasse on edelleenkin tyytyväinen työhönsä, joka todella antaa hänelle tilaisuuden tutkia, isolla T:llä. Lasse on tutkinut ja löytänyt uuden systeemin erottaa ja valmistaa jotakin kemikaalia, joka kuitenkin on pidettävä salaisena toistaiseksi.

Kuitenkin Albright & Wilson ovat kovin tyytyväisiä hänen tuloksiinsa ja hänen asemansa tehtaalla vahvistuu vahvistumistaan.

Tämä meidän oma pieni talomme, joka on meistä tietenkin kaikkein hurmaavin ja mukavin talo koko maailmassa, on ostettu sellaisella aivan mainiolla systeemillä. Eräs vakuutusyhtiö, jonka kanssa A & W on paljon tekemisissä, myöntää rahat talon ostoon ja sitten velka maksetaan takaisin kuukausittain niinkuin vuokran muodossa. Parhainta asiassa on kuitenkin se, että jos Lasselle jotakin laboratoriossa sattuisi  ja missä muualla tahansa ] on talo ilman penninkään enempää maksua minun omaisuuttani. Lisäksi minulle tulisi noin 4.000 puntaa henkivakuutusmaksua, jonka kulut maksaa tehdas, hänellä ei siis ole sellaisia maksuja ollenkaan huolenaan. Jokainen A & W:n työntekijä on oikeutettu saamaan samanlaiset oikeudet, summan suuruus vain riippuu palkan suuruudesta ja kun palkka automaattisesti nousee kerran, vuodessa niin samalla nousee vakuutussumma. Minun elämäni on siis kaikinpuolin turvattu siltäkin kohdalta.

Lassen väitöskirja on suunniteltu .julkaistavaksi Oxfordin Yliopiston painoksena. En kuitenkaan vielä tiedä; koska siitä tulee tosi: Lähetän sitten Sukuseuralle kappaleen. Sehän oli koneella kirjoitettu 5 kappaleena, josta yksi on Bodleyan libraryssä Oxfordissa. - - - -

Tässä pikkuhiljaa tuleepi jo puoliyö; joten lopetan tämän masiinan nakuttamisen.

Toivoen Teille kaikille Hyvää Uutta Vuotta,
Rakkiin terveisin
Pirkko kumppaneineen.

Enok -Rytkösen 85-vuotispäivän johdosta kirjoittaa Arja Karjalainen Suomen Kuvalehdessä 7.3.59.

Hämeenlinnassa on torin laidalla vanha kirjakauppa ja kirjakaupassa vanha kirjakauppias., jota ei vanhaksi uskoisi, elleivät papinkirjat väittäisi hänen maaliskuun viidentenä täyttäneen 85 vuotta. Niin on kepeä vielä jalannousu, niin puhe selkeä ja ajatus kirkas. Kirjakauppias Enok Rytkösestä voi kyllä kokonainen kaupunki ylpeillä, ja niin se tekeekin. "Tuossa tulee Enok Rytkönen, kaupunkimme originaali", sanovat hämeenlinnalaiset. "Hän on maamme ensimmäisiä avantouimareita, ensimmäisiä valokuvaajia, kirjakauppiaitten kunniavanhus ym. ym."

Turhaa puhetta tämä ei olekaan. Kirjakauppias itse kertoo lopettaneensa uimisen kolmisen vuotta sitten pakosta, kun kaupunki hävitti ainoan uintipaikan. Siellä oli Enok Rytkösellä ollut oma avantonsa, johon hän sukelsi pari metriä korkealta, ja pienessä kojussa hän sitten pukeutui kamiinan lämmössä. Jos on uiminen jäänyt, niin hiihtäminen on vielä ohjelmassa. Viime talvena tuli suoritetuksi kansanhiihto ja tänä talvena ovat jo harjoitukset käynnissä. Sitten tämä veteraani tekee kävelylenkkejä, Ahvenistolle ja Hattelmalan harjulle. Tässäkö on pitkän ja terveen elämän salaisuus? "Eiköhän se ole yksinkertaisesti siinä, että on saanut lahjaksi terveen ruumiin, jota on ylläpitänyt jokapäiväisellä liikunnalla", vastaa kirjakauppias itse. Aamuisin hän nousee kello kuudelta ja on jo kahdeksalta kaupassaan, mistä lähtee vasta sulkemisajan jälkeen. "Toista se oli silloin, kun aloitin Viipurissa. Kirjakauppa oli auki puoli kahdeksasta iltakahdeksaan, mutta vasta silloin pietarilaiset kesävieraat heräsivät ja tulivat asioilleen. Olin silloin 15-vuotias. V. 1900 sain tämän hämeenlinnalaisen kirjakaupan."

Näin muistelee tämä valkotukkainen kirjakauppiasvanhus, joka on vielä niin kovin nuori. Vai mitä sanotte siitä, että hän viime vuonna suoritti pikakirjoitusmerkin ja Kuurilan junaonnettomuuden jälkeen on käynyt luovuttamassa säännöllisesti verta?

(Kirjoitukseen liittyy kuva Enokista kirjakauppansa ovella.)

Poimintoja

Liperin kirkonkylän kansakoulu sai uuden komean rakennuksen, joka valmistui viime vuonna ja vihittiin tarkoitukseensa 5.4.59. Samalla vietettiin kansakoulun 100-vuotisjuhlaa. Tilaisuuteen on ilmestynyt historiikki "Liperin kirkonkylän kansakoulun vaiheita 1857-1957", kirjoittanut Laina Lappalainen: Koulu perustettiin kirkkoneuvoston päätöksellä rovasti A.J. Europaeuksen ja tuomari J.E. Hällströmin ehdotuksesta. Se alkoi keväällä 1857 maanviljelijä A.Th. Europaeuksen omistamassa Anttolassa ja oli ensimmäinen kansakoulu koko Pohjois-Karjalassa. Rovasti-E:ltä on Suomettaressa 1858 tästä koulusta kirjoitus, josta historiikissä on ote (vrt. ''Sukusanomat" nro 1/1953, siv. 5-6). Koulu lakkasi jo keväällä 1860 ja alkoi uudestaan vasta 1869, taaskin Anttolassa: Silloin valittuun johtokuntaan kuuluivat mm. kirkkoherran apulainen Aron Rytkönen puheenjohtajana, ja A.Th. Europaeus. Rytkösen muutettua samana vuonna Kuhmoniemelle tuli hänen sijaansa puheenjohtajaksi kirkkoherran apulainen Juho Pöyhönen, joka hänkin jo samana vuonna muutti Rautalammille. Europaeuksen jäsenyyden mainitaan kestäneen 1869-75. Hän muutti kumminkin pois Liperistä jo 1871. - (Karjalan Maa 4.4.59; U.S. 24.4.59)

Aulangolla ovat kirjakauppiaat ja kustantajat - n 200 henkeä - olleet koolla yhteisiä asioitaan pohtimassa, mukana myöskin kirjakauppiaskunnan nestor Enok Rytkönen. - (H.S. 20.5.59; myös kuva: Enok puhumassa)

Ainekirjoitustehtäviä, jotka liittyvät kirkonkäyntiin, seurakuntatoimintaan, uskonnonopetukseen ja uskonelämään yleensä, annettiin "Kirkko ja kaupunki" -toiminnan yhteydessä koulujen oppilaille. Aiheita oli yli 20, kirjoittajat kansakoulujen alaluokilta oppikoulun yläluokille asti. Tulokset näyttävät, mikä on pääkaupungin nuorison suhde näihin asioihin. Elina Lehtonen, joka on tutkinut näitä kirjoituksia, antaa niiden sisällöstä melko laajan selostuksen Helsingin Kirkkosanomissa (n:o 1/1959). Aineissa ilmenee valoisaa lapsenuskoa, perinteiden kunnioittamista, etsimistä ja kyselyä, yksinäisyyttä, ahdistustakin, jopa pyrkimistä itsenäisiin ratkaisuihin ja kannanottoihin.

"Kirkko teollisuusalueille" -nimisessä "Kotimaan" (6.2.59) alakertakirjoituksessa Samuel Lehtonen selostaa E.R. Wickhomin teosta "Church and People In an Industrial City", 1957. Kirjan alkulauseessa todetaan, että kirkot ovat Englannin kaupunkilaistuneilla ja teollistuneilla alueilla heikkoja ja voimattomia, ja tekijä tahtoo selittää, mistä se johtuu ja mikä on kirkon todellinen tehtävä teollisuusalueilla. Asia on ajankohtainen muuallakin kuin Englannissa.

Maataloutta uskollisesti palvelleille annettavat mitalit ja muut ansiomerkit ovat 'Yhteishyvän" kirjoituksen aiheena 18.3.59. Suurinta maataloudellista kunnianosoitusta merkitsee Maatalousseurojen Keskusliiton kultainen kunniamerkki, jota kannetaan kaulassa vihreässä silkkinauhassa. Tämä merkki myönnetään vain valtakunnallisista maataloudellisista ansioista. Se myönnettiin ensi kerran 1923 neljälle ja seuraavana vuonna 7 henkilölle. Yhteensä se on annettu 54 henkilölle. V. 1924 sen sai mm. Nora Pöyhönen.

"Kansa taistelee - miehet kertovat" nimisen lehden tämän vuoden 2. numerossa on Anna Marja Räsänen-Lemaitren kirjoitus "Kello 3,33", jossa kirjoittaja mm kertoo käynnistään vänrikki Kitusen korsussa Maaselän kannaksella 23.3.43. Siellä soitettiin mandoliinia ja puhuttiin hauskoja, vaikka. useimmilla oli edessä osallistuminen yöllä klo 3,33 alkavaksi määrättyyn taisteluun.

Akvarellinäyttely oli Aune Äyräpäällä tammikuussa Strindbergin salongissa. Näyttely avattiin 10.1. ja oli siinä n 25 työtä, pääosiltaan helsinkiläisiä satama- ja ranta-aiheita. - (U.S. 11.1. ja 21.1.59)

Hopeisen Agricola-mitalin 20-vuotisesta kirjallisuuden hyväksi suoritetusta työstä on "Otava" vuosikokouksensa yhteydessä antanut mm Matti Rytköselle. - (U.S. 16.5.59)

"Kielitieteen työmaalta" nimistä Ahti Rytkösen julkaisusarjaa on tänä vuonna ilmestynyt numerot XVII ja XVIII. Edellinen (7 siv.), nimeltään "Kahleita", sisältää sonettimuotoisia runoja, joita "Sukusanomissakin'` muutamia on ollut ja joista yksi, "Kevätkukkia" julaistaan tämän numeron ensi sivulla. Jälkimmäinen (4 siv.), sisältää rahaa merkitseviä slangisanoja käsittelevän kirjoituksen "Rallista kyhnyyn eli maailma menee mullin mallin, raha panee rillin rallin".

Oulu Osakeyhtiön Nuottasaaren tehtaiden tuotteet ovat moninaiset: selluloosaa, tärpättiä, mäntyöljyä, lipeää, vetyä, klooria. Työntekijöitä on toista tuhatta. Tehtaat levittävät ympäristöön omituista hajua, mutta se on raha, joka haisee. Tapaturman vaara näissä tehtaissa on suuri. Siitä syystä ja muutenkin on ensiapuasema tehtaiden alueella hyvin tärkeä laitos. Sillä on uusi ajanmukainen ja viihtyisä huoneisto. Aseman toiminnasta on sen hoitaja Eeva Aaltio antanut selostuksen "sairaanhoitaja" lehdelle (marraskuu I, 1958; kuvassa nähdään Eeva työssään).

Helsingin yliopiston jumaluusopillisessa tiedekunnassa on tämän vuoden aikana, niinkuin viimekin vuonna, Samuel Lehtonen määrätty antamaan kursoorisen raamatunluvun opetusta ja toimimaan eksegetiikan assistenttina. - (U.S. 21.12.57 ja 26.1.59)

Korkeita vieraita kävi Lepaan puutarhaopistolla 12.5.59: toinen valtiovarainministeri Pauli Lehtosalo, maataloushallituksen pääjohtaja Hans Perttula ja rakennushallituksen yliarkkitehti H. Vesikari, sekä muita vähemmän korkeita. Antero Pankakoski selosti opiston tulevaa toimintasuunnitelmaa. - (U.S. 13.5.59)

Suomen Sieniseuran hallituksen jäseneksi on valittu uudelleen Ella Kitunen. - (U.S. 27.5.59)

Yhdyspankin Hämeenlinnan konttorin valvojaksi on määrätty Kauko Leivo. - (U.S. 29.5.59)

Erittäin arvokas muinaiskorukokoelma, löydetty 3 v. sitten Janakkalan Kernaalan kylästä, on äsken satu kansallismuseoon. Huomattavin esineistä on suuret pronssiset rintaketjut eläinkoristeisine kannattimineen ja spiraalipäätteisine välinivelineen. Tällaisia rintaketjuja on Suomessa aikaisemmin tavattu vain kahdet. Janakkalan löytö ajoittuu 700-luvun loppupuolelle, kertoi Helmer Salmo, joka sitä kokoelmaa esitteli museossa. - (U.S. 19.12.58; myös kerrassaan komea kuva ketjuista.) - Evijärven kylässä on löytynyt maasta 30-70 cm syvältä kivikasoja, joiden alla on tuhkaa ja hiiliä. Kasat lienevät 4 à 5 tuhatta vuotta vanhoja liesiä. Löydöstä on ilmoitettu Kansallismuseolle, josta Helmer Salmo on luvannut lähettää paikalle tutkijan. - (U.S. 1.3.59)

Vuosikokous

pidetään Helsingin Normaalilyseossa Ratakatu 4 sunnuntaina syyskuun 27. päivänä 1959 klo 12 (hallitus ½ 12). Pirkko Voipio kertoo äidinisänsä A. Th. Europaeuksen "Muistiinpanoista entisiltä ajoilta"; viralliset asiat; kahvia. Tervetuloa! Lapset mukaan!