

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1959 Tammikuu Nro 1 (30)
Uusi vuosi
Marja-Maija Ouni
Uusi vuosi tuli vastaani pikkuisen pojan hahmossa. Aattoiltana kurkisti naapurin 4-vuotias Heikki sisään keittiön ovesta ja ilmoitti: "Onnea, nyt alkaa uusi vuosi!" Yhtä tärkeä asia oli kuitenkin: "Täti, saanko tulla naapuriin?" "No, tule vaan", vastasin ja toivotin myös hyvää uutta vuotta pikku Heikille. Tunsin silloin miten nuo lapsen kirkkaat silmät toivat uuden vuoden tunnun sydämeeni.
Päätimme Heikin kanssa sytyttää kynttilät juhlailtamme iloksi. Miten varovasti sytytti poika hennolla kädellä kaikki kolme kynttilää. "Nuo pikku kädet", ajattelin, "voisivatko ne koskaan maailmassa aiheuttaa toisille surua ja ikävyyksiä". Ei, tuo ajatuskin tuntui mahdottomalta. Entä tuo avoin, kirkas lapsen katse. Voisiko maailman pahuus milloinkaan noita kirkkaita silmiä sumentaa: Miten onnellinen ja samalla harras oli ilme, jolla pieni vieraani katseli lepattavaa kynttiläkolmikkoa. Annoimme niille nimeksi usko, toivo ja rakkaus, koska Heikki myös tärkeän näköisenä hyväksyi sen.
Niinpä alkoi meillä yhtä ja toista keskustelua, joka ei suinkaan ollut mielenkiintoa vailla huolimatta siitä, että tämä nuori mietiskelytoverini omasi elämänkokemusta sangen lyhyeltä ajalta. Juttelin Heikille, että hän viettää viidettä elämänsä uutta vuotta. "Niin, kyllä minä muistan, kun tulin suksilla pienenä vauvana ja äiti otti minut omakseen", riemastui Heikki "Mutta olisitpa sinä ottanut minut ja äiti pitänyt tuon Lailan", tuumi poika. Laila oli Heikin 2-vuotias sisar, joka tempperamentillaan yritti saada veljensä tohvelin alle, kun oli kysymys elintilasta varsin ahtaassa asunnossa Eipä ollut ihme, että Heikki tunsi olonsa viihtyisäksi naapurissa, missä ei kukaan tullut häiritsemään hänen istuessaan pallilla kuvakirjan ihmeisiin syventyneenä. Olihan äiti silti kaikki kaikessa, sillä monta kyyneleistä aariaa esitti Heikki silloin, kun äidin oli mentävä kaupunkiin asioille. -
Pikku ihminen kiipesi polvelleni istumaan. Hänen maailmansa oli vielä pieni. Tuo pieni koti, isä, äiti ja Laila-sisko. Hänen elämänsä muistot kiteytyivät yksilölliseen kokonaisuuteen, mutta kohokohtansa tuntui jo olevan näissäkin muistoissa. Ajatuksiin kiipesi ensimmäisenä joulupukin tuoma paloauto, joka tuntui olevan suuri elämys. Myös käynti Mummin luona autolla tuntui olevan vaikuttavimpia tapauksia. Tähän tapaan kävi juttelu tämän uuden vuoden vieraani kanssa. Ajattelin itsekseni, millainen lienee hänen elämänsä kulku. Jaksaako hän pysyä muiden rinnalla elämän kilparadalla.
- Ajattelin elämää - lapsesta vanhuuteen. Miten nopeasti menevät vuodet, kiitävät kuin lehti, jota syystuuli ajaa jonnekin pois. Menneet vuodet muodostavat ikäänkuin elämän elokuvan iloineen, suruineen, toiveineen ja pettymyksineen, joilla kaikilla lienee oma tarkoituksensa. Hauska on muistella joitakin iloisia hetkiä ja elää ne ajatuksissa uudelleen. Kuinka paljon surut kasvattavat ja antavat henkistä kypsyyttä. Kaikki nämä kehittävät omalla tavallaan, jos osaa kulkea silmät avoinna elämän mutkittelevalla tiellä.
Katsahdin pikku ystävääni. Hän oli nukahtanut syliini, jossa niin tyytyväisenä istui. Olimme uuden vuoden kynnyksellä, toiveinemme, päätöksinemme. "Ihminen päättää, Jumala säätää", tuli silloin mieleeni. - Pöydällä loi vielä kolme kynttilää rauhaisaa valoaan. Toivoin, että sydämessäni jaksaisi koko alkavan vuoden palaa kolmen kynttilän tavoin usko, toivo ja rakkaus, - että itse oppisin tajuamaan elämän pienet kohokohdat ja kiitollisena muistaisin niitä pikku Heikki-ystäväni tavoin.
(Oy Strömberg Ab:n perhelehti 1952, n:o 1)
Jean Europaeuksen muistelmia palvelusajaltaan sotilassiirtolan lääkärinä sekä suhteestaan kreivi Araktshejeviin
Suomentanut maisteri Aino Hentinen
(Jatkoa)
5. Sotilaskapinan ajoilta
Itävaltalaisen ja preussiläisen rykmentin sotilassiirtolaisten kapinan [Tästä kapinasta katso Jean Europaeuksen muistelmakirjoitusta Sukusanomissa v. 1954.] aikana kreivi oli Cruzinossa, mutta saatuaan kuulla, että joitakin troikkia oli lähetetty ottamaan häntä kiinni, hän ratsasti Tihvinaan (ei Novgorodiin, kuten on kerrottu), sillä hän ei voinut käyttää viertotietä, koska sotilaat olivat sijoittaneet sen varrelle vartioita. Kapinan rauhoituttua, pian keisarin käynnin jälkeen, hän palasi Novgorodiin ja asettui sen Sofian puoleiseen osaan asuen kauppias Moroshinin majatalossa. Kerrotaan, että kuvernööri A.U. Denfer lähetti kreivin luo poliisimestarin pyytämään, että hän jättäisi kaupungin, koska hänen läsnäolonsa muka oli vaaraksi kaupungin asukkaille, jotka muutenkin peIkäsivät hyökkäystä sotlilaiden puolelta. Voitte kuvitella, kuinka kreivi raivostui, sillä vaikka hän ei enää ollutkaan vallassa, häntä kuitenkin vielä kumarrettiin ja mielisteltiin vanhasta tottumuksesta. Hän lähetti heti pikalähetin Pietariin ja sai luvan jäädä Novgorodiin. Kuvernööri sai muistutuksen ajattelemattomuudestaan. Novgorodissa oleskellessaan kreivi ei käynyt kenenkään luona eikä ottanut ketään vastaan, tuli vain joskus minun luokseni illalla, jolloin pelasi mielellään bostonia 2 kopeekan edestä. Vaikka hän olikin varma omasta turvallisuudestaan Novgorodissa, niin hän kuitenkin pelkäsi arkkunsa puolesta, jonka jätti minun huostaani säilytettäväksi turvallisessa paikassa. Piiloitin arkun sängyn alle, mutta olin kovin iloihen kun kreivi tuli sitä hakemaan muutaman päivän kuluttua, sillä se oli aiheuttanut meille unettomia öitä. Ei ole hyvä olla rikas, mu
tta vielä "hullumpaa on varjella vierasta, ehkä miljoonien arvoista omaisuutta.
En muista, kuinka kauan kreivi oli Novgorodissa, mutta muistan, kuinka hän eräänä iltana käydessään luonani tarttui sotilasmanttelinsa kauluksesta ovessa olevaan melkein huomaamattomaan naulan ja vihastui kovin ja sanoi:
"Millaista huolimattomuutta kodissasi onkaan! Tämän manttelin riisui yltään keisarivainaja sotatantereella v. 1812 ja lahjoitti minulle ja nyt jouduin repimään sen sinun luonasi. Hyvästi, en koskaan enää tule luoksesi."
Eikä hän käynytkään enää luonani, mutta ennen lähtöään hän kutsui minut ja vaimoni jäähyväisaterialle, jonka aikana hän oli iloinen ja rakastettava ja pyysi minua tarvittaessa käymään Gruzinossa.
Staraja Russan [Kaupunki Ilmajärven eteläpuolella] kapinan kukistuttua palasi Novgorodiin kenraali Eiler mukanaan karabiinirykmentin reservipataljoona toimiakseen joukkojen päällikkönä. Jonkun päivän kuluttua tuli kreivi Araktshejevin luo minun läsnäollessani kenraali Eilerin adjutantti esikuntakapteeni P.N. Mankoshev tiedustelemaan, milloin kreivi voisi ottaa vastaan rykmentin päällikön.
"Kiittäkää kenraalianne hänen minulle osoittamastaan kunniasta, mutta olisi anteeksiantamatonta minun puoleltani häiritä häntä niin tärkeissä valtiollisissa toimissa. Minulla on kunnia tervehtiä häntä: Näin sanoen kreivi vetäytyi työhuoneeseensa ja kertoa kreivin sarkastinen vastaus Eilerille.
6. Kreivi tahtoo saada minut henkilääkärikseen
Palattuaan Puolan sotaretkeltä kenraali von Fricken pysyi jatkuvasti hyvissä ja vieläpä ystävällisissä suhteissa kreiviin. Kerran palatessaan Gruzinosta hän ilmoitti minulle kreivin toivovan, että jättäisin toimeni ja muuttaisin hänen luokseen. Hän tarjoaisi, minulle, 2.500 ruplaa seteleinä ilman palvelusväkeä yhtä kokkia lukuunottamatta. Vaikka Teodor Karlovitsh tiesi, etten suostu näihin ehtoihin, varsinkin kun Gruzinossa ei voinut ostaa mitään siirtolan rajojen ulkopuolelta, hän kuitenkin esitti minulle kreivin toivomuksen. Pyysin kenraali Frickeniä kiittämään kreiviä minulle osoitetusta kunniasta sekä ilmoittamaan, etten voinut tulla hänen palvelukseensa mainituilla ehdoilla, minkä kenraali varmaan, tekikin. .Mutta siitä huolimatta ilmestyi jonkin ajan kuluttua luokseni kreivin henkilääkäri Orlov, työtoverini kreivin rykmentissä. Hänen ensimmäinen tervehdyksensä oli:
"Onnittelen, sinut on määrätty kreivin luo ja minut sairaalan lääkäriksi. Kas tässä lääkintähallituksen määräyskirje liitteenään korkein käsky. Niinpä järjestä asiasi parhaalla mahdollisella tavalla."
"En lähde Gruzinoon", oli vastaukseni, sillä tiedäthän hyvin, millaista elämä siellä on ja miten epähienotunteisesti kreivi kohtelee lääkäriä. Tule huomenna sairaalaan ja anna minulle paperit konttorissa."
"Näkemiin. Huomenna tavataan!" vastasi Orlov.
En tiennyt ensin, mihin ryhtyä, mutta sitten päätin vaikka jo olikin myöhä, mennä kenraaliluutnantti Danilovin luo. Kerroin hänelle, mistä oli kysymys, ja pyysin hänen ylhäisyydeltään lupaa matkustaa Pietariin edes 4 päiväksi. Hän suostui siihen, vaikkakin oli varma siitä, että kaikki yritykseni päästä eroon kreivistä olivat turhia etenkin kun korkein käsky jo oli olemassa, mutta käski siitä huolimatta hankkia minulle matkalipun. Tullessani seuraavana päivänä sairaalan konttoriin tapasin siellä Orlovin, joka antoi minulle yllämainitut paperit. Minä puolestani ilmoitin, että kenraaliluutnantti Danilov oli jo eilen antanut minulle lomaa Pietarin matkaa varten ja että olin käskenyt valmistaa kaiken sairaalan luovutusta varten siksi kun palaisin Pietarista.
Luovutettuani sairaalan lähdin Gruzinoon, jonne saavuin noin klo 6 iltapäivällä ja asetuin asumaan majataloon, jota sanottiin hotelliksi. Puolen tunnin~ kuluttua tuli luokseni Gruzinon poliisimestari herra Makarius, jota pyysin ilmoittamaan kreiville tulostani ja kysymään, milloin hänen ylhäisyytensä voi ottaa minut vastaan. Herra Makarius palasi melkein heti ja ilmoitti, että kreivi halusi nähdä minut teepöydässään. Pukeuduin vastoin tapojani sotilaspukuun ja ilmestyin siinä kreivin teepöytään. Nähdessään minut univormussa hän kysyt: "Onko sinulla, veliseni uusi virkapuku?"
"Ei ole, mutta kun nyt olen saanut määräyksen palvella teidän ylhäisyyttänne, pidin velvollisuutenani pukeutua univormuun."
Samalla kerroin hänelIe lääkintähallituksen määräyksestä ja korkeimmasta käskystä, jotka olin saanut.
"En luullut, että keisari täyttäisi näin pian toivomukseni. Kiitos olkoon Jakov Vasilevitsh Villielle [Villien kirje Araktshejeville on sivulla 7.] hänen ystävyydestään sairasta vanhusta kohtaan. Joko olette lopullisesti jättänyt Novgorodin?"
"En ole, ja jos teidän ylhäisyytenne sallii, minun on vielä matkustettava muutamaksi päiväksi Pietariin järjestämään joitakin perheasioitani."
"Hyvä, mutta pitäkää kiirettä, sillä Orlov on jo lähtenyt luotani."
Tottelen, teidän ylhäisyytenne. Mutta sallikaa minun ilmoittaa, etten voi palvella teitä kenraali Frickenin minulle ilmoittamilla ehdoilla. Te lupaatte minulle 2.500 ruplaa paperirahaa ja huoneuston, mutta se ei riitä minulle, koska kaikki tarvikkeet täällä Gruzinossa ovat kalliimpia. Minulla on jo 2 lasta ja elätän kahta vanhusta, niin ettei minulle jää mitään yli teidän ylhäisyytenne määräämästä palkkiosta. Niinpä omatuntoni nuhtelisi minua, jos uhraisin perheeni hyvinvoinnin miellyttääkseni teidän ylhäisyyttänne. Lisätkää 500 ruplaa niin olen valmis palvelemaan teitä kuolemaan asti, suojelemaan teitä niin hyvin kuin tietoni ja kokemukseni sallivat ja palvelemaan myös talonpoikianne kuten edeltäjänikin.
"Sinua, veli, on hemmoteltu Novgorodissa", sanoi kreivi. "Sitäpaitsi sinulla on korkein käsky; joka on pyhä, joten tässä ei ole mitään keskustelemista."
"Ymmärrän sen oikein hyvin", vastasin, "mutta haluaako teidän ylhäisyytenne henkilääkärin, jolle uskoo elämänsä vastoin tämän omaa tahtoa. Minun on pakko palvella teitä, mutta 1. päivänä syyskuuta anon eroa ja silloin teidän ylhäisyytenne on joka tapauksessa etsittävä uusi lääkäri."
Tämä pani ilmeisesti kreivin ajattelemaan. Hän rypisti kulmiaan ja sanoi:
"On aika mennä nukkumaan, kello on pian 10. Aamu on iltaa viisaampi. Tule luokseni aamuteelle klo 6 niin palaamme asiaan!" Kreivi poistui toivottaen hyvää yötä.
Vaikka en ollut nukkunut juuri lainkaan koko yönä minun piti aamulla klo 6 olla kreivin luona. Tapasin hänet teekannu kädessä, sillä Natasha Fedorovnan kuoleman jälkeen hän harvoin uskoi teen valmistusta kellekään lukuunottamatta vierailevia naisia ja Tatjana Borisovnaa, johon hän täysin luotti. Käveltyään noin neljännestunnin edestakaisin huoneessa katsellen minua hiukan pilkallisesti ja myrkyllisesti hymyillen hän kysyi, olinko tarkoin harkinnut eilistä keskustelua.
"Mitenkäs muuten, teidän ylhäisyytenne, mutta minun on ikäväkseni sanottava, etten huolimatta kaikesta hyvyydestänne ja ystävällisyydestänne minua kohtaan voi palvella teitä muuta kuin syyskuun. Antakaa anteeksi jyrkkyyteni ja ottakaa huomioon, että puhun koko sielustani perheen isänä."
Kreivin kasvojenilme muuttui, sillä vastaukseni todella liikutti häntä. En odottanut tätä sinulta, rakas ystävä, sanoi kreivi ja alkoi taas kulkea edestakaisin lattialla ja jatkoi vähän mietittyään:
"Kuka on määrätty teidän paikallenne Novgorodiin?"
"Herra Orlov!", oli vastaukseni.
"Mikä Orlov?"
"Teidän entinen lääkärinne, Stepan Petrovitsh."
"Hm! Missä sairaalanne nykyisin sijaitsee?"
"Entisen tehtaan tyhjissä rakennuksissa."
"Mitä? Siis aivan Pyhän Hengen luostarin vieressä?"
"Aivan niin."
Kreivi mietti vähän aikaa ja sanoi: "Tämä ei saa tapahtua. Tiedättekö, miksi halusin Orlovin pois palveluksestani?"
"Olen kuullut jotakin, mutta en voi oikein uskoa sitä."
"Mutta se on totta ja siksi lähetin Tatjanan Pyhän Hengen luostariin nyt heilIä taas on tilaisuus tavata ja uudistaa entiset suhteensa. Mutta se ei saa ikinä tapahtua. Halusin erottaa heidät, mutta päällystönne on jälleen heidät yhdistänyt. Haluavatka he laskea leikkiä minun, vanhuksen, kanssa?"
Kreivi ilmeisesti luuli, että lääkintähallitus tunsi kaikki gruzinolaisjuorut, kun se tietämättä mitään Gruzinon tapahtumista määräsi minut Gruzinoon ja Orlovin Novgorodiin.
"Sallikaa minun nyt lähteä; sillä olen vapaa vain 4 päivää ja herra Orlov odottaa minua Novgorodissa."
"Odottakaa hetkinen, haluatteko käydä kirkossa tai kirjastossa, jossa on uusia malleja ja piirroksia?"
Menin ,kirkkoon, jossa vartija näytti minulle keisari Paavalin rintakuvan alla olevaa kreivin tulevaa hautaa, jonka vieressä oli mestatun Natasha Fedorovnan hauta. Kirkon lattia oli valurautaa ja kokoonpantu vinoneliöistä. Vartija, joka huomasi, että kiinnitin huomiota erääseen vinoneliöön kiinnitettyyn keltaiseen renkaaseen, kehoitti minua nostamaan siitä. Vinoneliön alla oli kullatussa Iaatassa Natasha Fedorovnan haudan päällä kirjoitus: "Tähän on haudattu 25-vuotinen ystäväni, Nataša Fedorovna, jonka hänen oma väkensä murhasi vuoden 1825 syyskuussa." Kreivi tuli joka aamu kirkkoon kumartaakseen 25-vuotisen ystävänsä tomulle ja vaihtoi samalla kuihtuneet kukat tuoreisiin.
Natašha Fedorovnan kuolinpäivänä kreivi oli ollut preussiläisen rykmentin alueella ja aikoi heti päivällisen jälkeen lähteä kiertämään muissa piireissä, mutta paikalle rientänyt gruzinolainen päällikkö ilmoitti tapahtumasta sotilassiirtolan ylilääkärille, kreivin ystävälle, K. Ch. Dolerille, joka puhumalla Natashan muka äkillisestä sairastumisesta sai kreivin palaamaan Gruzinoon. Kun oltiin vain muutaman virstan päässä periltä, kerrottiin kreiville totuus. Kreivi jähmettyi, mutta sitten hän alkoi nyyhkyttää, repi hiuksiaan, heittäytyi alas vaunuista ilman lakkia niin, että Dolerin ja lakeijan oli väkivalloin pidettävä häntä kiinni. Mitä sitten tapahtui Gruzinossa, en tiedä.
Tultuani ulos kirkosta menin kreivin luo, joka antoi minulle kirjeen vietäväksi Jakov Vasiljevitshille ja pyysi minua viemään tälle terveisiä. Lähdin heti ja seuraavana päivänä saavuin lääkintähallitukseen päivystävän kenraalin luo sotilassiirtoloiden osastoon. Kaikkialla minulle asetettiin sama kysymys:
"Tuletteko Gruzinosta?"
"Tulen"
"Oli hyvä, että niin pian täytitte keisarin tahdon."
Noin klo 2 tulin Jakov Vasiljevitsh Villien luo. Sama kysymys:
"Oletteko jo kokonaan muuttanut?"
"En."
"Olkaa hyvä ja kiirehtikää, sillä kreivi ei tule kauan toimeen ilman lääkäriä."
"Kreivi pyysi tuomaan teidän ylhäisyydellenne ystävällisen tervehdyksensä ja tämän kirjeen."
Jakov Vasiljevitsh luki kirjeen, otti esille suurennuslasinsa ja luki uudelleen ja jäi sitten miettimään.
"Te vakuutitte minulle, että kreivi on terve, mutta minusta näyttää, että hän on menettänyt järkensä."
"En usko sitä, sillä lähtiessäni hänen luotaan eilen illalla en huomannut mitään erikoista."
"Tunnetteko tämän kirjeen sisällön?"
"Kreivi pyytää minulta yhtä suosionosoitusta: jättämään teidät entiseen paikkaanne Novgorodiin luvaten, ettei enää häiritse keisaria määräämään itselleen lääkäriä. Sanokaapa minulle, mikä on syynä näin nopeaan ja jyrkkään käänteeseen? Ehkäpä te itse rukoilitte häneltä saada, jäädä Novgorodiin?"
"Sellaista en olisi uskaltanut, sanoin ja kerroin yksityiskohtaisesti, Tatjana Borisovnan tarinan lisäten, että kreiviä varmaan eniten suututti se, että Orlov oli vastoin hänen olettamuksiaan määrätty Novgorodiin eikä Siperiaan tai Kaukasiaan. Päivällispöydässä Villie kertoi koko tarinan tuttavilleen, jotka nauroivat koko sydämestään, mutta isäntää asia ei naurattanut. Palasin suoraan Novgorodiin entiseen toimeeni. Orlov määrättiin Tshugujevskin sairaalaan ja kreivi palkkasi itselleen vapaata praktiikkaa harjoittavan lääkärin, joka ei kuitenkaan kauan pysynyt hänen luonaan. Ilman lääkäriä jäänyt kreivi kääntyi joskus sotilassiirtolan osastolääkärin, oman rykmenttinsä entisen lääkärin K.P. Millerin puoleen ja joskus minun puoleeni.
7. Kreivin luonteenpiirteitä
Kotielämässään kreivi oli tavattoman pikkumainen ja turhantarkka. Kaikki tapahtui kellon mukaan ja hän piti järjestyksestä ja siisteydestä, eikä voinut sietää pötyä. Hän oli säästäväisempi kuin mitä hänen varansa edellyttivät, sillä usein. tarjottiin paistin asemesta suolattua vasikanlihaa ja piirakan sijasta tattaripuuroa sokerin kera, viinilasit olivat suorastaan homeopaattiset (mitättömän pienet) eikä kaikille aterioitsijoille annettu viini- tai likööripikaria. Mutta juhla-aterialla vallitsi venäläiselle ylimykselle ominainen ylellisyys: pöytäastiat olivat hopeaa ja parasta kiinalaista porsliinia, viini harvinaista ja erinomaista samoin kuin hedelmätkin.
Luonteeltaan kreivi Araktshejev oli hyvin ailahteleva, sillä hänen mielialaansa vaikuttivat työasiat, ympärillä olevat ihmiset sekä muut seikat ja sen lisäksi häntä aina askarruttivat valtion asiat ja kaiken kukkuraksi hän sairasti yleistä hermostoheikkoutta ja maksavikaa, joka aiheutti sydänkipuja. Tästä kaikesta johtuivat hänen epäluuloisuutensa, unettomat yönsä ja sydämentykytyksensä. Vaikka kiivaus joskus sai kreivin raivostumaan, niin hän ei koskaan ollut pitkävihainen eikä kostonhimoinen alemmilleen. Sotilaita kohtaan hän oli hienotunteinen niin, että hän huomatessaan heidän kodeissaan epäjärjestystä teki siitä vain muistutuksen ja kehoitti heitä korjaamaan asian ennenkuin kenraali Kleinmichel tai rykmentin komentaja huomaisivat. Siksi kreiviä ei niinkään pelätty ja syy kaikesta ankaruudesta pantiin alempien päälliköiden niskoille, joita Kleinmichel kehoitti ole maan mahdollisimman ankaria, pysyen itse syrjässä. Kreivi oli tavattoman herkkä ja saattoi itkeä kuin pieni lapsi, kun kerrottiin jotain surullista tarinaa. Kun hän huomasi, että jonkun 10-vuotiaan tyttösen puutarhakäytävät eivät olleet tarpeeksi hyvin lakaistut hän saattoi rangaista tätä ankarasti, mutta hyvitti jälkeenpäin ankaruutensa lahjoittamalla rangaistulle viiden kopeekan rahan. Tämä sattui minun läsnäollessani, mutta en tiedä, menettelikö kreivi aina näin. Joskus kun kreivi oli hyvällä tuulella, hänellä oli tapana palkita siirtolan emäntiä 5 kopeekan rahalla siisteydestä ja tätä palkkiota pidettiin keisarillisen armonosoituksen vertaisena.
8. Loppusanat
Tässä on kaikki, mitä voin muistaa palveluksestani sotilassiirtolassa vuodesta 1820 vuoteen 1832. Ehkä kertomuksessani on paljon liikaa minua henkilökohtaisesti koskevat ja se on ehkä liiaksi yksityiskohtiin menevä mitä kreivin henkilöön tulee, mutta juuri tällaiset pikkuseikat ovat kuvaavia tämän valtiomiehen luonteelle, miehen, joka oli liehittelemättä antautunut keisarin ja isänmaan palvelukseen (kreivin vaakunaan kirjoitettu tunnuslause).
Paroni Villien kirje kreivi Araktshejeville
Armollinen herra, kreivi Aleksej Andrejevitsh. Kiirehdin ilmoittamaan teidän ylhäisyydellenne, että minulla oli kunnia saattaa keisarin tietoon teiltä saamani kirje. Hänen majesteettinsa luki sen ja suvaitsi suosiollisesti ottaa pyyntönne huomioon ja käski minun heti panna se täytäntöön erottamalla palveluksestanne nykyisen lääkärinne Orlovin ja määräämällä hänen tilalleen teidän ylhäisyytenne lääkäriksi Novgorodin sotilassairaalan vanhemman lääkärin Europaeuksen tai jonkun muun lääkärin, johon te luotatte ja joka suostuu vapaaehtoisesti ottamaan vastaan tämän paikan ja huolehtimaan teidän terveydestänne. Herra Europaeus on tähän saakka palvellut erinomaisesti ja hänellä on paljon kokemusta ja hän on tähän asti käyttäytynyt moitteettomasti. Hän on suuren perheen isä ja tämän elättämiseen kunnollisesti tarvitaan huomattavia varoja, josta syystä rohkenen suositella herra Europaeuksen teidän erikoiseen anteliaaseen suosioonne.
Joulukuussa, 8 pnä, 1832.
Hänen ylhäisyydelleen kreivi Araktshejeville.
Poimintoja
Patologisen anatomian laitoksen alemman palkkausluokan assistentin toimeen 1.9.58 alkaneeksi 5-vuotiskaudeksi on määrätty ainoa hakija Onerva Äyräpää, joka 1.1.58 alkaen oli tointa v.t:na hoitanut. - U.S. 21.12.57; 24.4.58; 11.5.58.
Suomen suurimman satamanosturin on Kone Oy valmistanut Helsingin sähkölaitosta varten. Sen sijoituspaikka on Hanasaaren uuden höyryvoimalaitoksen läheisyydessä. Luovutus tapahtui 28.11.58. Kone pystyy nostamaan 150 tonnin kuorman, jolloin maksimiulottuma on 22 m. 50 tonnin taakka voidaan siirtää 30 m säteellä. (U.S. 29.11.58; uutiseen liittyy luovutustilaisuudesta kuva, jossa Unto Rytkönen edustaa sähkölaitosta.)
Kaksi tutkimusta on Teuvo Äyräpää julaissut viime vuonna, toisen European Brewerg Conventionissa, toisen Acta Chemica Scandinavicassa (joka painetaan Helsingissä). Edellinen on nimeltään "Sur les complexes d'acides nucléiques et de lipides au cours du brassage" (10 siv.) ja toinen "On the Presence of Nucleoproteins and Lipoproteins in the Salt-soluble Protein Fraction of barley" (11 siv.).
Uusfilologesen yhdistyksen julkaisusarjan "Memoires de la Société Neophilogique de HeIsinki" niteessä XX (1957) on mm Toivi Vaitavuon tohtorin arvoa varten Marburgin yliopistossa 1955 kirjoittama tutkimus Der Wandel der Worträume in der Synonymik für "Hügel" (134, siv., 8 karttaa).
"Kielitieteen työmaalta" -nimistä Ahti Rytkösen sarjaa on 1957: ilmestynyt numero XVI, joka sisältää tutkimuksen "Kyylän aroitus" (7 siv.) Keräysmatkoillaan kirjoittaja on havainnut, että sana kyylä esiintyy miltei kaikkialla maassamme. Sillä on monenlaisia merkityksiä, esim. paheksuttava kyttäilijä, vakoilija, vaanija, luvaton kuuntelija ja katselija.
Naispappeudesta on Helsingin Kirkkosanomat toimittanut kiertokyselyn varhaisnuorison keskuudessa. Haastatellut ovat 5-10-vuotiaita. Tässä muutamia näistä haastatteluista.
Kristiina, 6v., otti :haastattelijan varsin kiinnostuneena vastaan, istutti vieraan sohvaan, asettui itse nojatuoliin ja ryhtyi vakavasti harkitsemaan naisen sopivaisuutta papiksi.
- Ei
Vastausta tuettiin pontevalla pään pudistuksella. Perusteluksi esitettiin:
- Ei se olis mukavaa.
Jotta asia saataisiin paremmin valaistuksi, haastattelija tiedusteli, mitä Kristiina ,arvelisi siitä,, että hänen oma äitinsä olisi pappi.
- Ei se olisi yhtään kivaa. Kun ei saisi olla käsi äidin kädessä.
Antti, 5 v., näytti myöskin omaksuneen varsin selvän kannan naispappeuskysymyksessä.
Se on ihan kauheata, kun naiset olis, kun en mä tykkää siitä.
Asiasta lähemmin keskusteltaessa todettiin, että nainen tosin voi mainiosti toimia pyhäkoulunopettajana, mutta kirkossa puhumisen katsoi haastateltava kuuluvan miehille.
- Miehille tulis paha tunto, kun ne ei sais sitten enää saarnata.
Katariina, 10 v., harkitsi asiaa melko perusteellisesti ennen vastaamistaan ja totesi sitten:
Kyllä se olis musta aika kivaa, jos nainen olis pappina.
Tiedusteluun, katsoiko haastateltava kaikkien papillisten toimitusten soveltuvan myös naisille, Katariina vastasi:
- Kyllä se juhlallisempaa on, kun mies on alttarilla, mutta kastamassa ja vihkimässä voisi nainenkin hyvin olla.
Miten tätä kantaa voisi perustella?
- Kun on pieni lapsi, niin sopisi paremmin, että nainen tekisi sen. Kummatkin (kastaminen ja vihkiminen) sopisivat yhtä hyvin naiselle.
Mutta ei siis jumalanpalveluksen suorittaminen?
- Ei se tunnu niin juhlalliselta ainakaan.
(Helsingin Kirkkosanomat, marraskuu 1958; kuvitettu.) Kristiina, Antti ja Katariina ovat sisaruksia. Heidän isänsä on pappi ja äiti sacr. min. kandidaatti.
Laivanrakennukselle on tärkeätä kustannustason vakiintuminen pitkiksi ajanjaksoiksi. Tästä aiheesta on Paavo Äyräpäältä kirjoitus Talouselämä -lehden viime vuoden huhtikuun numerossa. (Myös kirjoittajan kuva.)
Europae (= Äyräpää) on huomattavin nimi Karjalan kannaksella Suomen kartassa, joka on jäljennetty Amsterdamissa 1662 painetusta kartastosta. Kartta on Ahti Rytkösen yhdistykselle lahjoittama.
|