Etusivu
Sukusanomat
Kuvagalleria
Säännöt
Yhteystiedot
Palaute
A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys r.y.


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1955 Joulukuu N:ot 3-4 (18-19)

Soi, vanha juhlavirsi...
Antti Rytkönen

Soi, vanha juhlavirsi,
soi jälleen kautta maan,
ja, ihmislapsi, riennä
nyt rauhaa nauttimaan.

Kas, ruhtinaasi ylväs
sun luokses saapuu nyt,
hänelle siksi avaa
sydämes särkynyt.

ja ole lapsi jälleen,
ja kuule, kuule, oi,
kuin vanha juhlavirsi
humisten vielä soi,

ett' usko sydämesi,
min elo riisti pois,
sun sielus sävelissä
se vielä soida vois.

(Kokoelmasta "yksinäisyyden sävel", 1930.)

Eemeli Kitunen

Syyskauden alkaessa levisi sukulaisten piirissä surullinen uutinen: Eemeli Kitunen oli vakavasti sairastunut, eikä paranemisen toivoa näyttänyt olevan. Vapauttava kuolema saapui lokakuun 5. päivänä.

Eemeli Kitunen syntyi Vehkalahdella Reitkallin kylässä elokuun 30. päivänä 1887. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Kitunen ja Helena Muurman, Myöhemmin perhe muutti Rantasalmelle Parkuinmäen kylään.

Kitusen ja Muurmanin sukuja ei ole tutkittu. Sen verran kumminkin tiedetään, että Kitusia oli Haminassa ja Vehkalahdella jo yli 200 vuotta takaperin, jolloin kirkonkirjat siellä alkavat, ja että Kitulan kylä oli Vehkalahdella olemassa jo 1500-luvulla. Samoin tiedetään, että Muuri niminen mies muutti 1700-luvun alkupuolella Vehkalahden Kannusjärven kylästä Reitkalliin Hän otti nimen Muurman ja oli ensimmäinen sen niminen henkilö paikkakunnalla.1) [1) Arkistonhoitaja Ragnar Rosénin antamia tietoja.]

Nuoruusvuosinaan Eemeli Kitunen osallistui kotitilan hoitoon. Oppikouluun hän joutui verrattain myöhään, noin 19-vuotiaana, jolloin hän tuli oppilaaksi Haminan yhteiskouluun. Käytyään siellä pari keskiluokkaa siirtyi hän Helsingin maanviljelyslyseoon, josta valmistui ylioppilaaksi 1911 kuuluen mainitun oppilaitoksen ensimmäiseen ylioppilasvuosikertaan. Filosofian kandidaatiksi hän tuli 1917, lisensiaatiksi 1922 ja seuraavana vuonna hänet vihittiin tohtoriksi. Professorin arvon hän sai 1942

Jo pari vuotta ylioppilaaksi tulon jälkeen alkoi palvelu maatalousalan laitoksissa ja se jatkui sitten keskeytymättä yli neljän vuosikymmenen ajan. Ensin hän toimi Maanviljelystaloudellisen koelaitoksen kasvitautiosastolla 1913 - 1918. Valtion väliaikaiseen siementarkastuslaitokseen, joka oli perustettu 1917, hänet määrättiin johtajaksi 1918, ja kun laitos 1919 vakinaistettiin, jäi hän edelleen johtajan virkaan, jossa sitten pysyi elämänsä loppuun asti. Lukuisilla opintomatkoillaan Keski-Eurooppaan, Skandinavian maihin ja Englantiin saamansa kokemukset hän otti huomioon oman laitoksensa järjestämisessä. Niin kasvoi valtion siementarkastuslaitos hänen johdollaan vähäisestä alusta nykyiseen laajuuteensa. Henkilökunta, johon alussa kuului johtajan lisäksi vain kaksi henkeä ja ylimääräisiä apulaisia keskimäärin kymmenkunta, käsittää nyt noin 60 virkailijaa, ja tilapäisten kanssa, joita on milloin vähemmän milloin enemmän aina olosuhteitten mukaan, kohoaa lukumäärä sataan ja ylikin, jopa on joskus noussut puoleentoistasataan saakka.

Eemeli Kitusesta kirjoittaa muistosanoissaan maisteri J.E. Aalto-Setälä, hänen lähin työtoverinsa siementutkimuslaitoksessa:
"Professori Kitunen kehitti valtion siementarkastuslaitoksen ja siementarkastustoiminnan maassamme niiden nykyiselle, kansainvälisestikin tunnustetulle korkealle tasolle sekä vaikutti ratkaisevasti maamme siemenkauppalain säädäntään ja siemenkaupan kehittämiseen terveelle kasvinviljelyä edistävälle tasolla. Varsin huomattava hänen vaikutuksensa on ollut maamme siemenviljelyn edistämisessä, kasvinsuojelun Ja koetoiminnan kehittämisessä ja järjestämisessä, joissa kaikissa prof. Kitusella on ollut keskeinen asema.

Hän oli synnynnäinen johtaja, jota hänen johtamansa laitoksen henkilökunta suuresti kunnioitti ja josta se varauksettomasti myös piti hänen oikeamielisyytensä ja jokaiseen osanotolla suhtautuvan luonteensa tähden."

Kitusesta tiedemiehenä lausui siunaustilaisuudessa Maataloustieteellisen seuran puheenjohtaja professori Vilho Pesola:
"Professori Kitunen oli tehokkaasti mukana Suomen Maataloustieteellisen Seuran toiminnassa. Hän vaikutti siinä seuran johtokunnan jäsenenä, varapuheenjohtajana, puheenjohtajana ja sihteerinä, jotapaitsi hän toimi seuran tieteellisen aikakauslehden toimittajana.

Professori Kitunen sai tutkijakoulutuksensa pääasiallisesti toimiessaan tunnetun kasvipatoloogimme professori J.I. Liron apulaisena. Tällöin hän joutui kohdistamaan erityisen huomion kauran nokisieniin, joiden biologiasta hän julkaisi väitöskirjansa (Tutkimuksia kauran nokisienistä ja eri kauralaatujen alttiudesta nokitartunnalle, 1922) ja myöhemmin muitakin arvokkaita tutkimuksia, Useita tutkimuksia Kitunen suoritti myös rikkaruohoista, erityisesti niiden torjunnasta ja hävittämisestä. Mainittavat ovat myös varsinkin hänen viljalajikkeitten levinneisyyttä ja timotein siementen kuoriutumista koskevat tutkimuksensa.

Kitusen tieteellinen koulutus ja hänen perusteelliset tietonsa kasvitauti- opissa ja kasvinviljelyn eri aloilla olivat hänelle soveliaana valmentautumisena Valtion Siementarkastuslaitoksen johtajan virkaan. - Tämän vaateliaan viran hoito tietenkin rajoitti Kitusen tieteellisen työn mahdollisuuksia, mutta silti lähti Kitusen ja hänen apulaistensa kynästä vuosien varrella useita merkittäviä tieteellisiä julkaisuja. Ja Kitusen laatimat Valtion Siementarkastus- laitoksen vuosikertomukset ovat sellaisinaan erinomaisia tietolähteitä - ja tarjoavat tutkijoille runsaita aineksia moninaisiin tieteellisluontoisiin selvityksiin.

Kitusen koko henkinen rakenne, hänen ajattelu-, puhe- ja kirjoitustapansa oli vakavan tiedemiehen. Hän oli tasapuolinen, harkitseva ja maltillinen. Hän kykeni hyvin erottamaan pääasiat sivuasioista, olennaisen epäolennaisesta."

Mainittakoon lisäksi, että hän on kirjoittanut vilja- ja useiden muiden kasvilaatujen kuvaukset professori Fr, Elfvingin viljelyskasviteoksen toiseen painokseen.

Tieteellinen työ vei Eemeli Kitusen yliopiston opettajaksi. Hänet nimitettiin maanviljelysopin dosentiksi 1930 ja hoiti hän tätä tointa vuoteen 1950.

Maatalouspiireissä annettiin Eemeli Kitusen laajoille tiedoille, aloitekyvylle ja monipuoliselle kokemukselle erittäin suuri arvo. Sentähden hän joutuikinmoniin alan luottamustoimiin Ja edustustehtäviin, myös oman maan rajojen ulkopuolella. - Hänen osakseen tulleista kunnianosoituksista mainittakoon kunniajäsenyys Maataloustieteellisessä Seurassa tunnustuksena pitkäaikaisesta työstä seuran tarkoitusperien ja Suomen maatalouden hyväksi.

Talonpoikaiskodissa syntyneenä ja kasvaneena Eemeli Kitunen jo nuorena oppi tuntemaan maanviljelijäväestön olot ja tarpeet. Koko hänen virka- ja tutkijan- toimensa tähtäsi tähän useinkin puutteellisissa ja ahtaissa oloissa työskentelevän kansanosan aseman parantamiseen tieteen aseilla. Tämä päämäärä oli jo kangastanut hänen mielessään hänen lähtiessään opin tielle. Ja hänen oli suotu toimialoillaan päästä hyvin huomattaviin tuloksiin. Koko hänen elämäntyönsä muodostaakin näin ollen ehyen ja kauniin kokonaisuuden.

Niin vaativat Ja aikaa vievät kuin Eemeli Kitusen viralliset tehtävät olivatkin, riitti häneltä aikaa myös kodille. Eemeli eli Mortti, kuten häntä lähipiirissä kutsuttiin, oli oikea kodin ihminen. Rakkaassa Järvenpään Vuorelassaan hän kesäisin hoiteli kasvi- ja kukkatarhaansa, ja myös keväisin ja syksyisin hän mielellään sinne vaelsi suorittamaan vuodenajan kulloinkin vaatimia esi- ja jälkitöitä. Tarpeellisia korjaustöitä hän itse suoritti, jopa valmisti huonekalujakin, kätevä ja taitava kun oli. Perheensä piirissä hän parhaiten viihtyi. Viime vuosikymmenen aikana hän sai nähdä uuden nuoren polven kasvavan ja versovan. Suuri ja molemminpuolinen oli ilo lastenlapsien vieraillessa isovanhempien luona.

Sukulaispiirissä Mortti tunnettiin tasaisena, vaatimattomana, aina ystävällisenä, olemuksellaan luottamusta herättävänä. Älykäs huumori oli myös huomattava ominaisuus. - Aatteellisille harrastuksille Mortti antoi arvoa ja niin hän myös aina suopeasti suhtautui sukuyhdistyksemme pyrintöihin. Jäseneksi hän liittyi jo ensimmäisessä Helsingissä pidetyssä kokouksessa seitsemän vuotta sitten. Viime vuoden vuosikokouksen yhteydessä kokoonnuttiin iltapäivällä Ellan ja Mortin kutsusta heidän kodissaan. Se olikin viimeinen kerta, jolloin hän oli mukana. Kaivaten ja kunnioittaen muistelemme häntä.

Siunaus tilaisuudessa lokakuun 12. päivänä laskettiin yhdistyksen puolesta kukkia hänen paareilleen.


Henkilötietoja

24. 6.55Pertti Olavi Äyräpää syntyi Helsingissä.
1.7.55Lehtori Antero Pankakoski ryhtyi hoitamaan Lepaan puutarhaopiston johtajan tointa, johon Maataloushallitus oli hänet kolmeksi vuodeksi määrännyt.
17. 7.55Anne Marie Christine Lund syntyi Helsingissä.
27. 7.55Filosofian kandidaatti Toivi Hellikki Valtavuo saavutti tohtorin arvon Marburgin yliopistossa. Kirjallisen tutkimuksen nimi on: Der Wandel der Worträume in der Synonymik für "Hügel".
2.8.55Andreas Johannes Europaeuksen syntymästä kulunut 70 vuotta.
14.8.55Metsäneuvos Yrjö Emanuel Pöyhönen täytti 70 vuotta Oulussa.
31.8.55Rouva Selma Kristina Sofia Pankakoski täytti 75 vuotta Lepaalla.
6.9.55Johtajatar Selna Johanna Rytkösen syntymästä kulunut 80 vuotta.
12. 9.55Diploomi-insinööri Lars Gunnar Lund väitteli tohtorin arvoa varten Oxfordin yliopistossa. Väitöskirjan nimi on: Some Problems in the Chemistry of Hafnium.
5.10.55Professori Eemeli Kitunen kuoli Helsingissä.
11.11.55Maisteri Matti Pöyhösen syntymästä kulunut 75 vuotta.
14.11.55Matti Anselm Äyräpään ja Borta Sofia Ingmanin vihkiäisistä kulunut 75 vuotta.

Sukupolvien työtä

Juuri sitä, sukupolvia kestävän innostuksen työtä, jota on tehty rakkaudella ja luottaen ihmisvoimaa korkeampaan auttajaan, sitä on ollut Haapaveden emäntäkoulun perustajan rovastinrouva Nora Pöyhösen ja hänen lapsiensa ja nyttemmin myös lastenlastensa työ.

Kun nuori ruustinna Nora Pöyhönen siirryttyään miehensä mukana tämän uuteen virkapaikkaan Haapaveden pitäjään Keski-Pohjanmaalle v. 1886 joutui usein seuratessaan miestään tämän virantoimitusmatkoilla näkemään puutetta ja hätää - nauris oli ajoittain monin paikoin ainoa ruoka ja särvin, perunat loppuivat usein jo syksyn pitkinä kuukausina - tunsi hän väkevästi, että apua oli saatava.

Mutta tämä innostuva tarmokas nuori nainen tunsi myös, että apu oli saatava omasta takaa, omasta kotipitäjästä, se oli otettava omasta maasta, ei ruikuteltava etelämpää!

Heti ensimmäisenä Haapavedellä olovuotenaan ryhtyi pappilan väki perustamaan kotinsa ympärille puutarhaa, jota vuosi vuodelta laajennettiin.

1890-luvun alkuvuosina perusti Nora Pöyhönen pappilaan maan ensimmäisen kasvitarhakoulun. Näin sai alkunsa oppilaitos, joka nyt jo - tosin eri nimillä - on toiminut yli kuuden vuosikymmenen ajan. Koulu- ja asuntohuoneet oppilaita varten rakennettiin pappilan yläkertaan.

Ruustinna järjesti myös kasvitarhakursseja pitäjän lapsille, joita neuvottiin oikein kädestä pitäen. Heille jaettiin tarpeelliset siemenet, kotona heillä kullakin oli pienet puutarhamaat ja määräpäivinä kokoonnuttiin koulun viljelyksille saamaan neuvoja ja ohjeita. Nämä lasten kurssit olivat tavallaan maatalouskerhotyön ensimmäisiä edeltäjiä maassamme. Syksyllä pantiin lapsille toimeen keittokurssit, joilla oli myös innostuneita poikia mukana.

Ruustinnan työ herätti huomiota laajemmaltakin. Mm. kirjoitti Kaiku-lehti elokuun 14.päivän numerossaan vuonna 1893: "Kasvit eivätkö menestyisi Pohjanmaalla Niin on toisinaan väitetty. Mutta että siinä väitöksessä ei ole perää, sen todistavat muun muassa meille näytetyt, Haapaveden kirkkoherran virkatalossa tänä kesänä kasvaneet moniaat kasvitarhatuotteet. Muuan gurka esim. on kerrassaan puolen metrin pituinen! Hyötymansikat ovat niinikään tavattoman suuria ja painavat 20 1/2 g kappale. Kuten tietty, on Haapaveden kirkkoherran rouvalla, Nora Pöyhösellä, tänä kesänä ollut kasvitarha- ja ruuanlaittokoulu. Mainituista kasvitarhatuotteista päättäen ovat kumminkin tämän koulun omat oppilaat saaneet selvääkin selvempiä todistuksia siihen, että kasvitarhat kyllä runsaasti hedelmiä kasvavat näillä kylmillä Pohjan perilläkin, jahka niitä vain oikein ja huolellisesti viljellä osataan."

Osoituksena siitä, että opetustyö oli perusteellista, kertoo "Kaiku" edelleen: "Tutkinnossa tekivät oppilaat ensiksi selvää kasvitarhan perustamisesta ja hoidosta, toiseksi oli vähän kemiata ja selvitettiin m.m. keittotaidon tietopuolta. Kolmanneksi oli ruokien valmistusta keittiössä."

Oppilaita valitessaan pyrki ruustinna Pöyhönen ottamaan heitä eri puolilta lääniä, jotta tieto puutarhan hoidosta ja taito sen vaalimiseksi leviäisi mahdollisimman lavealle. Ja pappilan puutarhaa esiteltiin aina auliisti ja antaumuksella, se ei ollut vain nähtävyys vaan jatkuva käytännön opinahjo, jonka vaalijan työstä levisi tieto aina pääkaupunkiin asti. Lokakuun lopussa 1895 kirjoitti Uuden Suomettaren Matti kirjeessään: "Se, joka ei puuhaa perättämien huhujen, vaan hyödyllisten tosiasiain kanssa, on Haapaveden kirkkoherran vaimo rouva Nora Pöyhönen. Pohjoisesta kotiseudustaan huolimatta, jossa vilu kesän aikanakin pyrkii olemaan usein palaavana vieraana, kaukana henkisten rientojen keskuspaikoista, on tällä naisella ollut uskallusta ryhtyä toimeen, jonka menestymistä vastaan on näihin asti jotenkin yleisesti luultu ilmanalan asettavan voittamattomia esteitä. Haapaveden pappilassa on Nora Pöyhösen uutterain käsien ja rakasmielisen huolenpidon alla palanen maata tekeytynyt hedelmälliseksi tuottaen satoa, joka suotuisammassakin ilmanalassa olisi omansa synnyttämään viljelijässä mielihyvää."

Mutta Nora Pöyhöselle ei pappilan puutarha ja sen hedelmällisyys ollut vain mielihyvän tuottaja, se oli hänelle enemmän,: se oli tehtävä, johon hän antautui koko elämällään.

Kasvitarhakoulu jatkui pappilassa 12 vuodon ajan, mutta jo sitä ennen oli kohtalo asettunut Nora Pöyhösen elämäntehtävän tielle: heidän olisi lähdettävä pappilasta! Vuosisadan vaihteessa rovastia kohdannut halvaus tiesi koulutyön päättymistä pappilan suojissa Ja samalla se tiesi myös sitä, että Nora Pöyhösen oli luovuttava kukoistavasta puutarhastaan.

Mutta Keski-Pohjanmaa ja erityisesti Haapavesi oli tullut liian läheiseksi, liian rakkaaksi tälle Karjalassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneelle perheenäidille: hän pystyttäisi uuden kodin tänne.

Ja niin teki Nora Pöyhönen paikkakunnan miesväen mielestä oikein "akkain työn" ja osti v. 1903 "hyvällä hinnalla huonon tilan, jossa ei ole muuta kuin pellonojia ja raunioita".

Ja tosiaan: vain yksi oikea puu seisoi siinä pihapiirissä, johon Nora Pöyhönen perusti uuden kotinsa. Tämä puu on yhä edelleen jäljellä, se on Haapaveden emäntäkoulun kotikuusi, jonka ympärille on vuosien mittaan taidolla ja tarkkuudella istutettu mitä sopusointuisin, viihtyisä puistikko ja laaja, tuottoisa kasvi- ja hedelmäpuutarha.

Niin, Nora Pöyhösen elämässä kuuluivat koti ja koulu kiinteästi yhteen, hänen kotinsa oli myös hänen koulunsa ja niin jatkoi Alamaan tilalla kasvitarhakoulu työtään vuodesta 1907 lähtien. Vuodesta 1911 laajeni työ jo niin, että varsinaisten kurssien ohella oli rinnakkaiskurssi neuvojain valmistamiseksi, vuonna 1919 koulu muuttui kotitalousopistoksi, jona se toimi vuoden 1931 loppuun, ja siitä lähtien on Nora Pöyhösen koulu jatkanut työtään Haapaveden emäntäkouluna.

Mutta äidin halu tehdä työtä kotipitäjän elämän ja olojen kohottamiseksi oli niin innostavaa, niin lujaa, että se tarttui välittömästi myös perheen lapsiin. Jo kouluaikoinaan pitivät pappilan tyttäret pitäjäläisten lapsille loma-aikoina koulua ja kun äidin työ sitten vuosien mittaan yhä laajeni ja apu oli hänelle tarpeen, jätti perheen Maiju-tytär paikkansa Haminassa, jossa hän oli ollut luonnontieteitten opettajana, ja tuli palkattomaan työhön äitinsä kouluun.

Kotipitäjänsä ja kotikoulunsa hyväksi omisti Maiju sitten koko lopun elämänsä, samoin kuin Elsa-sisar, josta tuli äidin jälkeen koulun johtaja.

Näiden kolmen naisen työmäärää, palkatonta, uhrautuvaa työtä ei kukaan pysty arvioimaan. Opetustyön ohella suunniteltiin uusia rakennuksia, laajennettiin puistoa ja puutarhaa, raivattiin soita ja kunnostettiin pirstottuja metsiä. Ja työ oli suuripiirteistä, tarkoin harkittua, ei summittaista pikkunäpertelyä, kuten naisten työn usein väitetään olevan.

Peltopuolellakin tahdottiin osoittaa edistymistä, siinäkin näytettiin tietä, soita savettiin, apila saatiin menestymään ja säilymään odottamattoman hyvin.

Kaiken tämän ohella ehtivät äiti ja tytär, Nora ja Maiju Pöyhönen, laatia oppikirjan (Kodin kasvitarha) opetustyönsä tueksi ja laajempien piirien hyväksi. Heidän puutarhansa oli käytännössä osoittanut turhaksi siihenastisen ainoan oppikirjan (Elfving) väitteen, että "hedelmäpuiden kasvatus Vaasanläänin pohjoispuolella on kasvien rääkkäystä", he jakoivat nyt maailmalle omat kokemuksensa ja tietonsa, kaiken sen, minkä he täällä "pohjan perukoilla" olivat käytännössä oppineet ja kokeneet.

Niin hääräsi äiti tyttärineen vanhan kotipitäjän piirissä, jakaen valistusta ympäri läänin, olipa oppilaita aina Ruotsista asti.

Sillä välin oli pappilan perheen poika maisteri Matti Pöyhönen suorittanut omaa osaansa kodin piiriin ja henkeen niin läheisesti liittyvästä valistustyöstä kotiläänin kaukaisemmilla perukoilla. Hän perusti kansanopiston Kuusamoon ja kun hän oli siellä saanut työt vauhtiin, siirtyi hän perustamaan kansanopistoa Sodankylään.

Mutta viimein johti hänenkin tiensä takaisin Haapavedelle ja kun Elsa-sisaren elämä sammui tarttui poika äitinsä elämäntyön ohjiin.

Nyt on maisteri Matti Pöyhösenkin elämäntaival katkennut ja Haapaveden emäntäkoulun johtajana on hänen vaimonsa, rouva Irja Pöyhönen.

Näin on suvussa aina ollut joku, joka on uskaltanut ottaa vastuun poiskutsutun jälkeen, joka on jatkanut perheen perinteitä ja tuntenut omakseen sen elävän innostuksen, joka on kruunannut edeltäjien päivätyön.

Vain todellinen rakkaus ja innostus työhön on voinut saada perheenjäsenet toisen toisensa jälkeen jatkamaan ponnisteluaan, ikuista taisteluaan velkojen kanssa, velkojen, jotka kasvoivat sitä mukaa kuin rakennuksiin tehtiin välttämättömiä korjauksia ja laajennuksia siitä huolimatta, että tarpeellisia avustuksia ei kuulunut.

On kuin sattuma, että juuri silloin kun valtio viimein ryhtyi suorittamaan opettajille palkkaa, juuri silloin sammui Maiju Pöyhösen elämä. Hänen työnsä oli ollut palkatonta - rahallisesti palkatonta - mutta se oli täyttänyt hänen elämänsä, se oli ollut hänen kaikkensa.

Velkataakan yhä lisääntyessä - valtionapu ei riittänyt kuin opettajain palkkaukseen, ei täysin edes valoon ja lämpöön - oli johtaja Irja Pöyhösen tyttäriensä Liisan ja Anjan kanssa, jotka hekin ovat Haapaveden emäntäkoulun opettajia, viimein tehtävä ratkaiseva päätös: koulu myytiin valtiolle rakennuksineen, puistoineen ja puutarhoineen.

Nyt toimii Haapaveden emäntäkoulu ensimmäistä vuotta valtion kouluna, mutta Nora Pöyhösen perinteet jatkuvat siellä yhä. "Kylmillä Pohjan perillä" kehittynyt Haapaveden emäntäkoulu on sukupolvien työtä, jossa työnjohtajana on ollut rakkaus. Rakkaus kotiseutuun ja sen ihmisiin.

L.M.

("Pellervo" n:o 14, 1955.)


A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen vuosikokous 1955

Syyskuun 25 p. 1955 oli Helsingin Normaalilyseoon jälleen kerääntynyt joukko sukulaisia yhdistyksemme vuosikokoukseen, tällä kertaa kylläkin vähempilukuisena kuin aikaisempina vuosina. Koolla oli 27 henkeä, kun lapsetkin luetaan siihen mukaan. Toivo Valtavuo toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja selosti samalla eri sukuyhdistysten luonnetta. Lopuksi hän kohdisti sanansa erikoisesti suvun nuorisolle, jossa on yhdistyksemme tulevaisuus. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko laine ja sihteeriksi Anna-Liisa Laine. Ensimmäinen puheenvuoro oli Matti Rytkösellä, joka kertoili hauskalla tavalla opintomatkastaan Saksaan kesällä 1954. Tämän jälkeen käsiteltiin vuosikokoukselle kuuluvat viralliset asiat. Laillisuus todettiin Sukusanomien heinäkuun numerossa olevan ilmoituksen perusteella. Pöytäkirjan tarkastajiksi tulivat Erkki Hirvensalo ja Martti S. J. Kyyrö. Vuosikertomus luettiin ja hyväksyttiin. Rahastonhoitaja esitti tilit ja tilintarkastajien lausunnon. Tällöin toimi puheenjohtajana Ahti Rytkönen, jonka ehdotuksesta myös hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus ja vahvistettiin tilinpäätös. Jäsenmaksut päätettiin pitää entisen suuruisina, Toivo Valtavuo valittiin esimieheksi. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Aarne Äyräpää, Anna-Liisa Laine, Pirkko Voipio, Irja Pöyhönen ja Ilmari Rytkösen tilalle Ahti Rytkönen, varajäseniksi Unto Rytkönen, Erkki Hirvensalo ja arvonnan perusteella eronneen Helli Valtavuon tilalle Martti S.J. Kyyrö. Tilintarkastajiksi valittiin Karin Äyräpää ja Pentti Voipio, varalle Helli Valtavuo ja Matti Äyräpää. Kaikki vaalit olivat yksimieliset. Uusi hallitus valitsi varaesimieheksi Aarne Äyräpään ja entiset virkailijat.

Kokouksessa luettiin Unto Rytkösen esimiehelle lähettämä tervehdys Englannista ja kokoukselle saapunut tervehdyssähke sukulaisilta Kajaanista. Matti Rytkönen kertoi veljensä Ilmarin suusanalliset terveiset. Kokouksesta lähetettiin kaikkien osanottajien nimikirjoituksilla varustetut tervehdykset Ilmari Rytköselle ja Eemeli Kituselle, jotka olivat sairaana, sekä kiitokset Antero Pankakoskelle, joka oli lähettänyt sinne suuren määrän omenoita syötäväksi. Tilaisuudessa nautittiin yhteiset kahvit.

Normaalilyseolta siirryttiin tutustumiskäynnille entiseen Lampan taloon Pohj. Esplanaadink. 5, jonka kaupunki nyt omistaa käyttäen sitä mm. virastotarkoituksiin. Taloa näytti toimistonhoitaja Saarikoski. Talo oli käyntimme johdosta liputettu. Toivo Valtavuo selosti talon historiaa ja oli varannut mukaan taloa ja sen asukkaita koskevia vanhoja asiapapereita. Aune Äyräpää oli myös tuonut nähtäväksi valokuvia siltä ajalta, jolloin talo oli ollut Matti Äyräpään hallussa. Kiertokäynnillä huoneissa Aune kertoi, miten hänen entinen kotinsa näissä tiloissa oli ollut järjestettynä. Ahti Rytkönen otti useita valokuvia. Kaikki osanottajat olivat erittäin tyytyväisiä kuulemaansa ja näkemäänsä.

Kokouksen jälkeen kävi vielä joukko osanottajia tarkastamassa, tosin vain ulkopuolisesti, Johan Lampan 1830 rakennuttamaa ja Lampan perheen aina 1850-luvulle saakka omistamaa puutaloa Mariankatu 9, jota nyt uhkaa hävitys, kun kiinteistön nykyinen omistaja Raha-automaattiyhdistys aikoo sen purkaa ja tilalle rakennuttaa suuren kivirakennuksen.


Kesäloman muistoja joulun kynnyksellä
Marja-Maija Ouni

Joulu ja kesäloma, nuo ovat useimpien mielestä vuoden odotetuimmat tapaukset. Jälleen olemme joulun kynnyksellä. Ei tahdo voida uskoa, että kesälomasta on aika taas niin paljon eteenpäin vierähtänyt. Loma-aika on vielä niin tuoreessa muistissa, siksi siitä usein iltapuhteina kotipiirissä keskustellaan - kesken joulutouhujenkin. Ajatukset kulkeutuvat somaan pirttiin pikkuisen saaren keskellä tuolla Hämeen sydämessä. Pihlajat ympäröivät joka puolella rantaa ja niitten lomitse kimaltelee luonnonkaunis Isojärvi. Ei sen rannoilla näe vehmaita viljelysmaita, ei laajoja kaislikkoja. Vain kauniin jylhiä rantoja, joiden jyrkät kallioseinämät kuvastuvat tumman veden pintaan, ja joilla mäntyjen rungot ovat vääntyneet ihmeellisiin mutkiin ikään kuin etsien parempaa olotilaa niin karussa maastossa.

Kauniina välkehtii Isojärvi päivisin. Satumaisen ihanina kuvastuvat siihen monet pikku saaret ja vastakkaisen niemen riippakoivut tyynen, lempeän suvi- illan tullen. Rantavesissä kuuluvat kalojen molskahdukset, niiden tavoitellessa karkeloivia korentoja veden pinnalta. Yön tullen levittäytyy aavemainen usva salaperäisenä uinuvan järven ylle ja vesilintujenkin äänet vaimenevat. Kaunis on Isojärvi silloinkin, kun "nousee lonka luotehesta" ja "taivas tulta iskee". Vaahtopäiset laineet silloin vyöryvät rantakiviin ja vuorilla kaikuu valtava jyrinä. Se on komea näky, jota katsellessa tuntee oman avuttomuutensa.

Kaunis, koskematon saloseudun luonto, monet rattoisat hetket ja elämykset, ne jäivät unohtumattomasti mieleen. Savusauna ja lauantaiehtoo, ne kuuluivat eroittamattomasti toisiinsa. Yhtä leppoisasti kuin sauhu tuprutteli ulos saunan pienestä räppänästä, loimotteli tuli rannalla saunapadan alla. Poikkesipa sitten saunalöylyille kalamatkallaan lanko ja velimies. He olivat yksimielisiä siitä, että savusaunassamme sai maailman "makeimmat" löylyt. Saunailtaan kuului myös saunakahvit kodikkaan pirtin pöydän ääressä. Hauskaa oli jutella ja katsella ikkunoista tyyntä järveä ja keskikesän iltaa, lanko Kalle tarinoi menneitten sukupolvien elämästä näillä seuduilla sen mitä tietoonsa oli saanut. Taikausko on vasta viime vuosina alkanut hälvetä monien asukkaitten mielestä, Muutama vuosikymmen sitten katosi pieni lapsi pihalta. Olipa lankoni vielä äskettäin kuullut erään vanhan ihmisen kertovan, että paholainen kyllä sen lapsen vei, koskapa huuhkaja vain metsässä huhuili lasta etsittäessä. Palokärjen "tillitys" oli kuulemma aina paha enne. Monia muita juttuja siinä kuunneltiin ja nopeasti kului lauantai-ilta. Saunavieraamme lähtivät taas soutamaan kohti omaa rantaa. Velimies vain ei halunnut kastella kalavenheensä pohjalla saunapuhtaita varpaitaan, vaan keskituhdolla seisten meloi Luutsaarta kohti. Hän oli kuin aave tahi Väinämöinen öisellä järvellä.

Kalastus on varmaan pääharrastus jokaisella, joka on siinä onnellisessa asemassa, että saa viettää lomansa järven rannalla, Kyllähän meilläkin ongen vavat ja siimat heiluivat, milloin veneessä milloin rannalla. Pieniä kommelluksia sattui, mutta se oli vain hauskaa. Esimerkiksi rannalla onkiessa tarttui onkeni koukku ensin järven pohjassa olevaan lahoon puuhun. Kun vävypoika sen suurella kärsivällisyydellä irroitti pohjasta, heilautin uudestaan ja silloin se oli kiinni korkealla pihlajan oksassa. No mitäs muuta kuin sain kiskoa sitä irti puusta, sillä välin kun toiset vetivät ahvenia. Luodoilla oli hauska vedellä kaloja, jotka Isojärvessä ovat syöntituulella auringonlaskun aikaan. Kerran oli huono kalansyönti ja luimme vanhoja loitsuja, mitä osasinine. Heti painui koho huimaa vauhtia veden alle. "Se auttoi", sanoin ja vedin voimalla siiman ylös, ja olihan siinä kala, oikea kiiski. Kyllä toisilla oli hauskaa. Sattuipa kerran uistimeen muutaman kymmenen metrin päässä rannasta suuri hauki. Saimme kokea jännittäviä hetkiä, ennenkuin se oli veneen pohjalla, jossa se irtosikin uistimesta. Kala teki voimakkaita hyppyjä ollessaan vielä kaukana veneestä ja oli se melkein peloittavan näköinen. Punnitsimme otuksen kotona ja paino oli 4.5 kg.

Koska oli saatu komea hauki, alkoi myös "rantakalan" keitto. Innokas kalamies-veljeni oli ylikokkina ja me muut apulaisina. Saunapata pestiin, perunat kuorittiin ja asetettiin pataan kiehuvaan veteen. Suolaa ja voita sekä kalan palaset pantiin sekaan ja viimeksi pari hapanleivän kannikkaa. Rannalla kiehui "rantakala" kypsäksi ja reseptiin kuului, että huudettiin lähiasukkaat keitolle. He saapuivatkin veneillään kutsun kuultuaan lusikka ja lautanen kainalossa. Rantanurmikko oli luonnon suuri ruokasali. ja siellä meitä istui rantakalalla toistakymmentä henkeä. Mikä olisikaan ollut parempaa lääkettä ruumiille ja hermoille pitkän talven jälkeen!

Ainoat eläinystävämme olivat sisilisko, telkkäpoikue sekä muurahaiset. Kun sisilisko pitkän hiljaisuuden jälkeen kuuli asuntonsa katolta eli meidän portailtamme liikettä, tuli se uteliaana katsomaan, mikä rauhan häiritsi. Kotvan ihmeteltyään pujahti se "kotiinsa" rapun alle. Mutta joka päivä, kun aurinko paistoi portaille, tuli sisilisko siihen lämmittelemään, eikä enää mennyt karkuun saatuaan luottamuksen ihmiseen. - Telkkäemo taas toi kymmenen poikastaan rannalle tutkimaan, jäikö kalamieheltä mitään hänen perheelleen. Ensin se oli arka ja pysytteli kauempana, mutta vähitellen uskaltautui lähemmäksi rantaa. Siinä sukelleltiin ja pyristeltiin ja taas lähdettiin uimaan hienossa jonossa saaren ympäri, kunnes noustiin maihin pensaan suojassa,

Muurahaiset olivat sangen toimeliaita. Ne löysivät karamellit, jotka olimme tuoneet lapsille, ja tekivät puhdasta jälkeä. Tyttäreni asetti rappusille pari sokeripalaa, jotteivät nämä pikku-eläjät tulisi huoneeseen asti. Seuraavana aamuna olivat sokeripalat häipyneet, mutta vieressä oli monta kuollutta muurahaista. En tiedä, olivatko ne nitistäneet toisensa tai syöneet liikaa. Muurahaisilla on omat kummalliset elintapansa ja yhdyskuntansa.

Tyttäreni yritti laittaa "akvaarion" ruutanoille rantaveteen, ja eristi kiviaidalla altaan. Hänen ruokkiessaan niitä onkimadoilla tuli iilimato kuin salama kiven alta ja söi koko madon. Seuraavana aamuna olivat ruutanatkin hävinneet, mutta minne, sitä emme tienneet. Kenties joku eläin oli syönyt ne. Sama olemassaolon taistelu kaikkialla, ajattelin itsekseni.

Liittyisihän kesän muistoihin paljon muutakin. Monia vakaita ihmistyyppejä, oikeita korvenraivaajia, joiden jänteiset kädet ja kasvot ovat ikäänkuin osa sitä karua luontoa, jonka keskellä he ovat vuosikymmenestä toiseen raataneet olemassaolon puolesta. Mutta heidän olemuksessaan on niin paljon hyvyyttä ja luonteen alkuperäistä rehellisyyttä, sellaista, joka voi kehittyä vain suuren luonnon keskellä.

Nämä ovat kesäloman muistoja joulun kynnyksellä. Helsingin kadut ja näyteikkunat tulvivat nyt väriloistoa. Tehtaamme pihalla loistavat valot suuren joulukuusen oksilla. Kodeissa myös kukin mahdollisuuksiensa mukaan valmistautuu vastaanottamaan keskitalven suurta juhlaa.

Mutta jouluaattonakin viivähtävät ajatukset hetken pikkupirtissä tuolla salon sydämessä. Siellä varmaan lumihiutaleet koristavat nyt tuhannet joulukuuset. Siellä on luonnon suuri temppeli, jonka lakea koristavat tuhannet kirkkaat joulutähdet. Siellä korven hiljaisuudessa vaeltavat myös Ihmiset, jotka osaavat ottaa vastaan joulun suuren sanoman ja jotka omalla olemuksellaan toteuttavat raamatun sanat: "Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto".

(Strömberg Oy:n perhelehti 4, 1954.)


Kertomus A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistyksen toiminnasta ajalta 26.9.54 - 25.9.55.

Kulunut aika on yhdistyksen kuudes kokonainen toimintakausi. Sen aikana yhdistykseen on kuulunut 82 jäsentä. Tiedot toiminnasta jäsenet ovat saaneet Sukusanomien välityksellä, jotka ovat ilmestyneet joulukuussa N:ot 4-6 (13-15), toukokuussa N:o 1 (16) ja heinäkuussa N:o 2 (17). Sitä on lähetetty. yksi kappale perhettä kohti ja haluttaessa lisäkappale jokaista yhdistykseen kuuluvaa perheenjäsentä kohti.

Viime vuosikokouksessa oli läsnä 40 sukuun kuuluvaa henkilöä. Siellä valittiin Toivo Valtavuo yksimielisesti yhdistyksen esimieheksi. Hallitusta valittaessa noudatettiin tässä vuosikokouksessa hyväksyttyä tapaa: arvonnan perusteella jättää yksi varsinainen ja yksi varajäsen paikkansa. Näin ollen Selma Pankakosken tilalle valittiin Pirkko Voipio ja Martti Hirvensalon tilalle Erkki Hirvensalo. Hallituksen kokoonpano on siis ollut seuraava: Toivo Valtavuo (yhdistyksen esimies)., Aarne Äyräpää (varaesimies), Ilmari Rytkönen, Irja Pöyhönen (edesmenneen Matti Pöyhösen tilalla), Pirkko Voipio ja Anna-Liisa laine, varalla Helli Valtavuo, Unto Rytkönen ja Erkki Hirvensalo. Toimintakauden aikana hallitus on kokoontunut kolme kertaa käsittelemään yhdistyksen asioita.

Yhdistyksen sihteerinä on edelleen ollut Anna-Liisa Laine ja rahastonhoitajana Kauko Laine. Tilintarkastajina ovat toimineet Pentti Voipio ja Karin Äyräpää, varalla Matti Äyräpää ja Martti S.J. Kyyrö.

Tilinpäätöksen mukaan on yhdistyksen rahastojen yhteinen määrä mk 64.215. Jäsenmaksut ovat olleet ennallaan, mk 200:- täysi-ikäisiltä ja mk 50:- 16 vuotta täyttäneiltä ala-ikäisiltä.

Yhdistyksen kokoelmiin on tehty seuraavat lahjoitukset: [ Lyhennysten selitykset: A kuva; B kirje; 0 käsikirjoitus; D kirja, eripainos; E aikakaus- tai viikkolehti; F sanomalehtinumero tai -leikkele ]

  • Taisto ja Eeva Aaltio; 2 A.
  • Opetusneuvos Br. Enwald: E, F.
  • Lehtori Eino Hallikainen: E.
  • Martti ja Bette Hirvensalo: A, nitomiskoje Sukusanomia varten.
  • Ella Kitunen: B, E, F.
  • Marja-Maija Ouni: 6 E.
  • Selma Pankakoski: A, C, E.
  • Irja Pöyhönen: 3 C, F.
  • Yrjö Pöyhönen: 5 A.
  • Ahti Rytkönen: 15 A, 5 D, 7 E, 13 F.
  • Enok Rytkönen: 2 A.
  • Laila Rytkönen: A.
  • Matti Rytkönen: 5 E.
  • Unto Rytkönen: E.
  • Pankinjohtaja 0.J. Somppi: sukutaulu.
  • Herra Kauko Sorjonen: E, 2 F.
  • Hammaslääkäri Saima Tirkkonen-Hirvonen: 2 A, D.
  • Aarne Äyräpää: A, B.
  • Bertha Äyräpää: 4 A, C, 2 E, 3 F.

Muistakaa edelleenkin yhteisiä kokoelmiamme.


Yhdistyksen tiliasema 51.12.1954

(Vrt. n:o 1, 1954, sivu 3.)

Vastaavaa

 

Rahaa kassassa

3.664:-

" postisiirtotilillä

159:-

pankkitilillä

48.380:-

Arvopapereita

12.012:-

 

64.215:-

 

 

Vastattavaa

 

Jäsenmaksurahasto

49.605:-

T. Valtavuon lahjoitusrahasto

14.610:-

 

64.215:-

 

 

Tulot

 

Jäsenmaksuja

16.100:-

Adresseista

2.955:-

Valokuvista

6.065:-

Korkoja

2.415:-

Korko ja kurssivoitto obligatioista

3.503:-

Sekalaisia tuloja

339:-

 

31.377:-

 

 

Menot

 

Sukusanomista

8. 488:-

Sekalaisia menoja

11.011:-

Valokuvista

5.970:-

Säästö

5.908:-

 

31.377:-

 

 

Pääoma:

 

Vuoden alussa

58.307:-

Lisäys vuoden aikana

5.908:-

 

64.215:-


Poimintoja

Kokkovalkeista sotaviesteinä kertoo Aarne Äyräpää juhannusaaton U.S:ssa. Tulitiedoitus hälytyskeinona on ikivanhaa perua. Jo Xenofon mainitsee siitä Anabasis kirjassaan. Pohjoismaihin tulitiedoitus levisi mahdollisesti Rooman valtakunnasta. Suomeen se tuli Ruotsista ja oli täällä käytännössä todennäköisesti jo pakanuudenajan lopulla.

Tulitiedoituksen viesti- ja vartioketjuja on Suomessa ollut mm. pitkin etelärannikkoa, Värtsilän ja Pielisjärven välillä, Kemijokivarressa, Tornionjoen laaksossa, Hämeessä sekä Turusta Ahvenanmaalle ja sieltä meren yli Tukholmaan. Niistä kertovat historiallisten tietojen ohella vanhat kansansanonnat ja etenkin kukkulain nimet.

Tulitiedoitus toimi meillä vielä Suomen sodassa 1808-09. Krimin sodan aikana Suomen rannikon vanhat vartiovuoret toimivat optillisen lennättimen palveluksessa.

Nora Pöhösestä ja hänen Haapaveden koulustaan on Pellervo lehden tämän vuoden 14. numerossa kirjoitus nimeltään "Sukupolvien työtä". Sen tarjoaa "Sukusanomat" nyt lukijoilleen. Matti Pöyhönen piti tosin samasta aiheesta sukuyhdistyksen kokouksessa syksyllä 1948 esitelmän, mutta sitä ei voida julkaista kun siitä ei ole jäänyt mitään käsikirjoitusta. "Pellervon" kirjoitukseen liittyy joukko hyviä kuvia valaisevine selityksineen. Kuvien aiheina on:

1 - 2.

Alamaan päärakennus.

3.

Nora Pöyhönen työpöytänsä ääressä.

4.

Pöyhösen perhe (Irja, Liisa, Martti, Anja) katselemassa palkintokokoelmaa. Siihen kuuluu mm. 13 mitalia, hopeiset kynttiläjalat (saatu Oulun läänin talousseuran 100-vuotisjuhlassa) ja hopeapokaali (annettu ensimmäisessä Suomen puutarhanäyttelyssä v. 1898 "rovastin vaimo Nora Pöyhöselle kokoelmasta kyökkikasvia").

5.

Koulun vastaanottohuone, seinällä sukumuotokuvia.

6.

Neljäs polvi Elina ja Sirkku nauttimassa kesän lämmöstä.

7-11.

Kukkia ja vihreyttä ulkona ja kuistilla.

Kuoreparvet ryntäävät kutupaikkoihinsa juuri samoina tuokioina kuin hiirenkorva ilmaantuu koivuun, on kansan toteama luonnonjärjestys. Kuoreen kutuun Kuhankosken rantamille kuljettaa Ahti Rytkönen lukijansa haastattelussa, joka on julkaistu "Jyväskylän sanomissa" 1.6.55.

"Metsäkämppä - tunturimaja" on nimenä Jouni Kourin kirjoitelmalla, jonka aikakauslehti "Lapin Loimu" julkaisee (1955, n:o 2-3). Siinä selostetaan niitä mahdollisuuksia, joita tehdasrakenteisia puutaloja rakentavilla tehtailla jo nyt on tällä alalla tarjottavana.

"Kööpenhaminan asfaltilla" on nimeltään Ahti Rytkösen kirjoitus Opettajain Lehden tämän vuoden 24. numerossa. Siinä tekijä kertoo sanoin ja kuvin sellaisista Tanskan pääkaupungin lasten leikeistä, joissa käytetään asfalttikatuun liidulla piirrettyjä kuvioita. Kirjoituksessa esitetyt havainnot ovat samalta Tanskan matkalta, josta Ahti kertoi vuosikokouksessamme 1953. - Saman matkan tuloksia on myös "Pikasilmäys erääseen tanskalaiseen maataloon", julaistu "Käytännön maamiehen" 7. numerossa tänä vuonna. Tila ei ole kovin suuri - 25 ha - mutta vauras ja hyvin hoidettu; asuinhuoneet upeasti sisustetut. Tämäkin kirjoitus on kuvitettu.

Pöyhösentie. - Haapaveden kunnanhallituksen asettama nimitoimikunta on ehdottanut erään rakennussuunnitelma-alueella sijaitsevan tien nimeksi Pöyhösentie, talouselämän ja kulttuurin aloilla ansioituneiden Nora ja Matti Pöyhösen muistoksi. - "Liitto" (Oulu), 12.5.1955.

Hansa-matkaksi nimittää Matti Rytkönen 2 ½ viikkoa kestänyttä opintomatkaansa, jonka hän elokuussa 1954 Suomen Kirjakauppiasyhdistyksen stipendiaattina teki Ruotsiin, Tanskaan ja Länsi-Saksaan. Kirjakauppiasyhdistykselle hän on jättänyt matkasta laajahkon kertomuksen, joka on julkaistu Suomen Kirjakauppalehden tämän vuoden numeroissa 7.-12. Omasta puolestaan Kirjakauppalehti antaa Matin kertomuksesta seuraavan arvostelun: "Tämä matkakertomus ei ole aivan "tavanmukainen", sillä ekonoomi Rytkönen on osannut monet mielenkiintoiset havaintonsa koota mukaansatempaavaksi kuvailuksi, jolla hän vaivattomasti ja värikkäästi siirtää lukijan paikasta ja asiasta toiseen. Hän on osannut ka