
|


A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1955 Toukokuu no 1 (16)
Sukuyhdistyksen vuosikokouksessa 28 .IX 1952 Aarne Äyräpään pitämä esitelmä
Huhtikuun 11. p:nä 1952 on. kulunut 100 vuotta professori Matti Äyräpään - Anders Josef Europaeuksen vastaiseksi huomattavimman jälkeläisen - syntymästä. Tämän johdosta yhdistyksemme mainittuna päivänä kävi kunniatervehdyksellä hänen haudallaan. Niiden lyhyiden muistosanojen lisäksi, jotka yhdistyksen esimies silloin seppeleen laskun ohella saattoi lausua, katsottiin myös tarpeelliseksi esittää yhdistyksen vuosikokouksessa pitempi katsaus hänen elämäänsä ja toimintaansa, ja tämä tehtävä annettiin, koska suvussa tällä haavaa ei ollut ainoatakaan lääkäriä, minulle, jonka yliopistomiehenä katsottiin olevan hänen työalaansa lähinnä.
Matti Äyräpäästä on olemassa jo kaksi elämäkertaa, toinen hammaslääkäri Gunnar Sivénin v. 1934 sekä toinen professori ja lääkintäkenraali Eino Suolahden v. 1940 ilmestynyt, molemmat Otavan kustantamia. Esitelmäni luonnollisesti nojautuu pääasiaasa näihin. Samalla lämpimästi suosittelen luettavaksi etenkin jälkimmäistä teosta. Siinä on runsaasti sukuamme koskevaa tietoa ja viehättävää kulttuurihistoriallista kuvausta, myös oman lapsuutemme ajoilta. Onpa siinä, varsinkin Liperin pappilan kotikuvauksessa, suorastaan uskonnollistakin sisältöä., Kirjaa on yhä saatavissa Otavasta ja vielä melkoisen halvalla.
On ihmetelty, että Matti Äyräpäästä on, vain 12:n vuoden kuluttua hänen kuolemastaan, ilmestynyt jo 2 elämänkertaa, samalla kun monesta muusta saman ajan kansallisesta merkkimiehestä ei vielä ole valmistunut ainoatakaan. Ehkäpä on prof. Linkomies oikeassa, kun hän arvostelussaan Suolahden teoksesta (Valvoja-Ajassa 1941) sanoo tämän ensi sijassa johtuvan M. Ä:n valloittavasta persoonallisuudesta. Kaipaus hänen poismenonsa johdosta oli laaja ja tosi, ja vastaava tunnehan on ennenkin pyrkinyt purkautumaan kynän kautta.
Niistä runsaista tiedoista, joita mainitut kirjat sisältävät Matti Äyräpään lapsuudesta ja nuoruudesta Liperissä ja koulukaupungissa Helsingissä, viitattakoon tässä erikoisesti erääseen kuvaukseen koulun huviretkestä syksyllä 1868 (Suolahti, s. 71-73). Se on otettu Matin 16-vuotiaana kirjoittamasta kirjeestä Liperiläiselle ystävälleen Adolf Hällströmille. V. A. Koskenniemi on arvostellessaan Suolahden teosta (Uusi Suomi 24.XI 1940) kiinnittänyt tähän kuvaukseen niin suurta huomiota, että hän on osittain lainannut sen selostukseensa "lastukuvana, joka ihastuttavassa, tuoreessa kauneudessaan voisi olla jonkin Gottfried. Kellerin tuote". Ja hän jatkaa: "Lainaus olkoon samalla näytteenä nuoren kirjoittajan korkealuokkaisesta stilistisestä kyvystä. Mikä paradiisillinen idylli, mikä verrattoman kaunis kuva Helsingin liepeiltä seitsemän (nyt jo yli 8:n) vuosikymmenen taksaa." Omasta puolestani olin kiinnittänyt kuvauksen lukiessani huomiota mm. sen havainnolliseen maaston kuvaukseen. Klassillinen koulutus ja esim. Julius Caesarin taistelukuvaukset lyhyine ja täsmällisine paikanmäärityksineen johtuivat mieleeni. Sama stilistinen kyky tuli esille myöhemminkin. Lukekaapa esim. Matti Äyräpään kirjoittamia polemiikkeja Takaharjun parantolakysymyksestä ("Sanomalehtiväittelyä keuhkotautiparantolan rakentamisesta Takaharjulle." 1900). Ne ovat kuin lähdevettä vastaväittelijäin epäselvempien kynäntuotteiden rinnalla. Ja niissäkin maastokuvaukset ovat erikoisen hyviä. Mutta M. A. olikin jo koulupojasta alkaen suuri luonnonystävä. Luonnontieteet olivat koulussa hänen pääkiinnostuksenaan, ja jo lyseolaisena hän teki aina Laatokalle asti ulottuneita kaukomatkoja kasveja kerätäkseen. Hänen linnustus- ja kala
retkensä ovat varmasti myös alkaneet jo varhain. Nuo maastokuvaukset osoittavat, että hänellä ei metsä jäänyt puilta näkemättä.
Jo kouluaikana M.Ä:llä oli sosiaalisiakin taipumuksia. Esim. suurina nälkävuosina 1866 - 67 tapaamme hänet myömässä menestyksellä Helsingissä liperiläisten hätäapuyrityksinä tekemiä paperiveitsiä ja lipeäkalalusikoita. Suomenkielessä, jota koulussa ei luettu, hän ryhtyi ottamaan yksityistunteja jo koulupoikana. Suomalaisuusharrastukset juurtuivat häneen nuorena saatuun perintöosaan Liperistä, missä niitä pitivät vireillä paitsi Europaeuksia myös Hällströmit, ja missä myös tulisieluinen Waldemar Churberg vaikutti parina suvena suomalaisuuden sytyttäjänä.
Suomalaisuusliikkeellä oli jo varhain vahva "demokraattinen" sävynsä. Säätyrajoja se heikonsi huomattavasti. Liperin vanhaan kotiin nähden päättelen sen jo omasta isästäni, joka niin erinomaisesti viihtyi kansanmiesten parissa. Eikä suinkaan Matti Äyräpääkään säikkynyt pitää heitä vertalaisinaan. Hänen kirjeistään löydämme myös esim. sellaisia lauseita kuin "Meidän on kaikessa mukauduttava kansan mukaan", mikä hyvin sopisi sosialistienkin suuhun. Ylioppilaaksi tultuaan M. Ä. pian hakeutuikin suomalaisten seuraan, lähinnä osakuntalaistensa, savokarjalaisten keskuudessa. Ja sosiaalisten vaistojensa mukaisesti hän perusti heidän kanssaan "Yhtiö"-nimisen tavallaan kotiseudullisen yhdistyksen (yhtiö-sanaa käytettiin silloin myös yhdistyksen merkityksessä). Mutta ylhäisiin säätyläisperheisiin kuuluvista helsinkiläisistä luokkatovereistaan hän näyttää vieraantuneen. M.Ä:n opiskelu-aikana oli suomalaisuuskysymys kuningasajatuksena ylioppilaiden keskuudessa, ja jokaisen oli määrättävä, suhtautuiko hän siihen puolesta tai vastaan. Matti oli tietysti puolesta. Ylioppilaat hakivat kukin alaltaan kiihkeästi tehtäviä, joilla he edistäisivät yhteisen kansan ja etenkin sitä palvelemaan luotavan suomalaisen sivistyneistön kehittymistä. Maisteriksi ja varsinkin medisiinariksi valmistuttuaan M. A. kohosi tällöin johtavien ylioppilaspoliitikkojen joukkoon, mm. Suomalaisen nuijan puheenjohtajaksi, Savo-karjalaisen osakunnan kuraattoriksi ja lopulta ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi, osoittaen ilmeisiä johtajan ominaisuuksia. Suolahden mukaan hän kuului suomalaisten maltillisen siiven jyrkimpään ryhmään, ei siis sentään Lauri Kivekkään äärimmäi
syyssuuntaan KPT:hen ("koko programmi toimeen"). Joskus, milloin hän vainusi vastapuolen, esim. yliopiston rehtorin Laguksen esiintymisessä suomalaisten halveksumista, hän kuitenkin saattoi kimpaantua. - Hänen sen aikaiseksi rabulistisin tekonsa oli 1876 tapahtunut nimenmuutto Äyräpääksi. Aikana, jolloin tällaiset tempaukset olivat vielä harvinaisia, se herätti. suurta huomiota, varsinkin kun uutta nimeä pidettiin suorastaan rumana. Mutta Matti puolusteli toimenpidettään iskevästi, saipa tehdä sen joillekin lähisukulaisilleenkin (esim. Reinh. Hällströmille). Tässä muuan ote hänen puolustuskirjeistään: "On jo aika, että suomalaiset miehet osoittavat kansalleen ja tunnustavat maailmalle, etteivät he häpeä syntyperäänsä vaan ovat siitä pikemminkin ylpeitä". Lainauksia M.Ä:n asiaa koskevista kirjeistä on Suolahden kirjassa enemmänkin, ja Koskenniemi korostaa mainitussa arvostelussaan erikoisesti sitä, että nuo kaukonäköiset kirjeet ovat kirjoitettuja niin varhain kuin 1870-luvulla, mutta että niissä esiintyy jo aivan samat perustelut kuin Vihtori Peltosella (alias Joh. Linnankoskella) silloin, kun tämä innostutti suomalaiset suureen v:n 1906 nimenmuuttoon.
Vahvasta fennomaanisuudestaan huolimatta M.Ä. oli skandinaavisen kulttuuriyhteyden kannattaja. Hänen ensimmäinen Skandinaavian matkansa, jonka hän teki nuorena maisterina v. 1875 Upsalaan, vaikutti häneen voimakkaasti ja tuli suunnanantavaksi vastaisia aikoja varten.
Ylioppilaspoliitikkona M.Ä. oli kehittynyt aktiiviseksi suomalaisuustaistelijaksi ja tätä toimintaa jatkui sitten myöhemminkin. Asiallisesti ja lestissään pysyen hän keskitti voimansa omalla opiskelualalleen. Hänhän luki lääkäriksi. Jo lääketieteen kandidaattina hän kokosi ympärilleen kaikki suomenmieliset saman alan opiskelijat luomaan suomalaista lääketiedettä. Heitä kertyi 12 ja näin sai heidän kesken perustettu alkuaan nuorten lääketieteen kandidaattien yhdistys nimekseen Duodecim. Tämä huomattava ja myös kaukonäköiseksi osoittautunut toimenpide tapahtui marraskuussa 1881, siis vain kaksi kuukautta M.Ä:n ensimmäisen puolison varhaisen kuoleman jälkeen. Voimme arvata, että nuori lääkärin alku lujana miehenä näin haki myös huojennusta surulleen.
Suomenkielistä lääketieteellistä yliopisto-opetusta pidettiin silloin mahdottomana, koska alalta ei ollut suomenkielistä sanastoa. Sen luominen mm. kansankielestä sopivia sanoja keräämällä tuli yhdistyksen ensimmäiseksi työmaaksi. Lisäksi laadittiin suomenkieliset kaavat sairauskertomuksia sekä lääkärin-lausuntoja ja -todistuksia varten, ja yhdistyksen aikakauskirjan palstoilla muokattiin suomenkieltä vähitellen alan tieteellistä kirjallisuutta palvelemaan. Näin lyötiin lääketieteen suomenkielisen yliopisto-opetuksen vastustajilta aseet kädestä. Että sitkeyttä tosiaankin vaadittiin, siitä ei puutu todisteita. Useimmat nuoret suomalaiset lääkärit , mm. itse M.Ä., olivat käyneet ruotsalaisen koulun ja olivat niin muodoin kouliintumattomia suomen kielen käyttöön. Duodecimin aikakauskirjan kielen tarkastaja, maisteri Sonck sai monesti sadatella korjattavakseen saamiaan, kielellisesti tökeröjä tekeleitä. "Vähemmällä vaivalla pääsisin, jos saisin suorastaan kääntää nuo artikkelit",. valittaa hän eräässä kirjeessään. Duodecimista on sittemmin - kuten tunnettua - kehittynyt maamme huomattavin lääketieteellinen seura, joka perustajanaan kunnioittaa Matti Äyräpäätä.
Matti Äyräpäätä voitaisiin siis sanoa suomalaisen (suomenkielisen) lääketieteen isäksi. Vielä selvemmin hän on Suomen hammaslääketieteen isä, vieläpä skandinaavisetkin hammaslääkärit pitävät hänen työtään koko Pohjoismaiden kannalta perustavana. M.Ä. on itse kertonut, miten hän vähitellen erikoistui hammaslääkäriksi. Harjoitellessaan lääketieteen kandidaattina joskus 70-luvun lopulla kirurgisessa sairaalassa, hän kiinnitti huomiota siihen välinpitämättömyyteen, mikä meillä oli vallalla hampaiden hoidossa. Se oli välskärin luontoisten yksityisyrittäjien hallussa ja lääkärien tuntema melkein ainoa menetelmä tällä alalla oli hampaan irtikiskominen. Ulkomailla siihen aikaan poisvedetyt hampaat "plombeerattiin" ja työnnettiin sitten takaisin paikalleen. Ä. kokeili tätä menettelyä sivutoimenaan ja omaksui ulkomailta hankkimastaan kirjallisuudesta muutakin alaa koskevaa taitoa. Viransijaislääkärinä Maarianhaminassa ja sitten Mikkelissä hän sai jo paljon hammaspotilaita ja eräässä muistelmakirjoituksessaan (Suomen hammaslääkäriseuran toimituksia XXVIII, 1923) hän mainitsee valmistumisensa lääketieteen lisensiaatiksi, mikä tapahtui 1883, viivästyneen hänen Helsingissä hammaslääkinnän alalla saamansa ison praktiikan vuoksi. Ei ole ihme, että hän näin ollen ryhtyi erikoistumaan tälle alalle, siinä kun tarjoutui hänelle oma uusi työmaa ja tehtävää yllin kyllin. Alan tuoreimpiin keksintöihin hän tutustui toistuvilla ulkomaanmatkoillaan. Minulle M.Ä. on kertonut, että hänen lääkärinalalla hoitamansa vaikeat sairastapaukset jälkeenpäin saattoivat kauankin vai
vata ja huolestuttaa häntä - siinä suhteessa hän ilmeisesti oli aito Europaeus - mutta että hammaslääkärin työssä tämä jälkihuoli oli keveämpää, mikä seikka myös painoi. vaa'assa hänen erikoisalaa valitessaan. Näyttääpä hän sentään huolehtineen myös hanmaspotilaistaan. Äsken mainitussa muistelmakirjoituksessaan hän kertoo, että kun potilaat, joille poisvedetty ja plombeerattu hammas uudelleen oli istutettu leukaluuhun, eivät tulleet myöhemmin näyttämään hänelle, miten hoito oli onnistunut, hän sunnuntaisin otti ajurin tehden kiertomatkoja pitkin kaupunkia potilaitaan katsomaan.
Jatkuu.
Henkilötietoja
|
Riitta Annikki Pöyhönen syntyi Torniossa. |
16.12.-54 |
Eero Johannes Hirvensalo syntyi Helsingissä. |
26.12.-54 |
Filosofianmaisteri Helli Valtavuo täytti 70 v. Helsingissä |
21.1.-55 |
Talousopettaja Maiju Eleonoora Pöyhösen kuolemasta kulunut 25 v. |
23.1.-55 |
Everstinrouva Anna Maria (Ann Mai) Rytkösen syntymästä kulunut 60 v. |
24.1.-55 |
Lyyli Johanna Valtavuon syntymästä kulunut 70 v. ja kuolemasta 39 v. |
25.1.-55 |
Laila ja Eero Rytkösen hopeahäät. |
24.2.-55 |
Metsänhoitaja Yrjö Heikki Hirvensalon syntymästä kulunut 70 v. |
24.2.-55 |
Anni Inkeri Äyräpää syntyi Helsingissä. |
28.2.-55 |
Olli Matti Rytkönen syntyi Helsingissä. |
9.5.-55 |
Veikko Tapio Karasvirta syntyi Helsingissä. |
14.5.-55 |
Liisa ja Martti Malkavaaran poika syntyi Oulaisissa. |
23.5.-55 |
Elsa Maija Rytkösen syntymästä kulunut 50 v. |
Jatkuu sivulla 8.
Isän kuoltua
Julaistaan Matti Pöyhösen kuoleman vuosimuiston johdosta
Herrani, tahtoosi tyytyen,
Suo minun paeta Sinun ristisi juurehen.
Suo minun löytää Sun armosi sieltä.
Luo minuun Herra nöyrää mieltä.
Herrani, myrsky kun pauhaa,
anna mun luotasi löytää taivahan rauhaa.
Suo Herra kätesi nostaa uupuvaa lasta,
Suo Herra voimasi vuotaa taivahasta.
Herrani, Kaikkivaltias,
Anna sä voimaa, ettei saa kiitos rinnassa laata,
vaikka en tahtoas Herrani käsittää saata.
Suo minun uskoa: vain armosi riittää.
- Suo minun kiittää.
Kiitos, Herra armoinen,
Rakkaamme noudit Sä luoksesi taivaaseen,
Siellä hän kulkee Sun omies teitä,
rauhan polkuja siellä, - oottaen meitä.
Armahin Herra,
Suo luonasi meidän taas yhtyä kerran.
Täällä kun yksin nyt kulkea saamme,
on isän muisto ja taivas vain lohtunamme.
20.5 1954
Anja Pöyhönen.
Maanviljelijä Esko Saajorannan puhe Matti Pöyhösen muotokuvan paljastustilaisuudessa Haapaveden yhteiskoulussa 1.10.53.
Puhuja johdatti kuulijain ajatukset 25 vuotta taaksepäin - aikaan, jolloin koulun ylimmän luokan 19 oppilasta, hän itse niitten joukossa, valmistautui suorittamaan ylioppilastutkintoa.
Puhe, jonka hiukan lyhennellen esitämme, jatkui seuraavasti.
Luokkamme työtä ja edistymistä opettajisto, muu koulu, johtokunta ja koko pitäjä seurasivat tietyllä jännityksellä. Olivathan edessä koulun ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset.
Sen luokan oppilaat olivat samalla monille silloisista opettajista - ehkäpä kaikillekin, ensimmäinen kypsyvä sato, vuosikausien huolia ja uhrauksia kysyneen, antaumuksen lämmöllä ja rakkaudella suoritetun kasvatus- ja opetustyön tulee. Nämä opettajat olivat todellisia hengenviljelijöitä, korkeamman opillisen sivistyksen uudisraivaajia tällä kulttuuriharrastuksistaan tunnetulla paikkakunnalla. Tämä koulu oli heille ikäänkuin hellästi vaalittu tuleentuva tähkä, josta nyt ensimmäiset 19 jyvää olivat irtoamassa maailmalle joutuakseen monien vaiheiden kautta kukin omalle paikalleen yhteiskunnassa.
Osa luokan oppilaista oli tämän koulun kasvatteja alusta alkaen. Monet taas olivat siirtyneet tänne myöhäisemässä vaiheessa. He olivat saapuneet eri kaupunkien suurista, väkeä kuohuvista opinahjoista, joiden massakäsittelyssä yksityisen oppilaan kyvyt ja työ niin, helposti jää riittävää huomiota ja persoonallisempaa ohjausta vaille. Täällä he tapasivat aivan toisenlaisen ympäristön ja koulun ja opettajat, jotka tulivat merkitsemään heille enemmän kuin aikaisemmat. He oppivat tuntemaan nämä heidän parhaastaan huolehtivina ystävinä, melkeinpä kuin vanhempina tovereina. Opiskelun vaivat ja huolet kevenivät ja tulivat yhteisiksi, niin myös ilot ja saavutukset.
Erikoisesti he oppivat tuntemaan silloisessa ensimmäisessä rehtorissa, maisteri Matti Pöyhösessä, lämminsydämisen ja nuorten elämää tuntevan ja myötäelävän henkilön, aina valmiin auttajan ja ohjaajan, viisaan kasvattajan, suuren ihmisen ja synnynnäisen auktoriteetin, jonka pelkkä kulmien rypistys oli kyllin riittävä rangaistus koululaiselämän välttämättömille pikku-rikkeille ja hairahduksille. Bioloogina hän arvosteli luonteemme niinkuin metsässä kasvattikuusen: jos runko oli suora ja virheetön, niin ei varjossa kuivuneihin tyvioksiin kannattanut kiinnittää liikaa huomiota. Ne olivat kyllä rumia, mutta putoaisivat pian itsestään pois. Mutta jos ne karsittaisiin väkivalloin ja ankarin ottein, saattaisi runkoon iskeytyä roso ja lahovika, joka lopulta turmelisi koko puun.
Tämän suuren viisauden me ymmärsimme vasta sitten, kun meille itsellemme siunattiin kasvatettavia.
Hän, rehtorimme - samoin kuin muutkin opettajamme - on meille eliniäksemme rakas ja korkeimman kunnioituksen sydämissämme osaksensa saapa. Paikalliset ja ajalliset etäisyydet eivät voi koskaan hänen kuvaansa mielessämme himmentää. Päinvastoin, vuosien ja vuosikymmenien avartaessa näkemyksemme piiriä ja hioessa omaa ymmärrystämme, näemme hänet yhä enemmän tärkeimmän kehitysvaiheemme suurena henkisenä isänä.
Kun viime keväänä tuo 25 vuoden takainen abiturienttiluokka kokoontui tänne Haapavedelle rakkaitten muistojen pariin tahdomme näkyvällä ja pysyvällä tavalla osoittaa. kiitollisuuttamme koulua, silloista opettajistoa ja koko paikkakuntaa kohtaan. Mikä oli siihen tarkoitukseen arvokkaampi kuin oman kunnioitetun rehtorimme muotokuva - hänen, joka mielessämme aina symbolisoi tätä koulua. Rehtori ja opettajat antoivat koululle sen ylevän hengen, joka aina tuli osaksemme ja jonka saimme tueksemme silloin kun jätimme tämän oppilaitoksen. Rehtorimme hurskas äiti, Nora-täti, antoi lisäksi ennen hajaantumistamme meille Alamaalla omat ohjeensa viitoittaen tietä iäisyyteen, jonka kynnyksen yli kaksi meistä jo on käynyt. Heitä unohtamatta luovutan nyt kaikkien meidän puolesta tämän muotokuvan, jota. kaksi meidän lastamme on saanut kunnian vartioida, tälle koululle. (Verho poistetaan.)
Kun taulu nyt on paljastettu, niin lausua parhaat kiitoksemme työn suorittajalle, taiteilija. Pentti Koivistolle, erinomaisen onnistuneesta saavutuksesta. Me kaikki voimme todeta, miten tavattoman herkästi taiteilijan näkemys on siirtynyt kankaalle. Rauhallinen harmoonisten valöörien keskeltä tulee jo kauas vastaamme rehtorimme suurta inhimillistä ymmärtämystä säteilevä katse. Näemme nuo ystävälliset silmät, joiden ilmeestä vieraskin heti vaistoaa luonteen jalot ominaisuudet. Näemme muotojen ääriviivat hiljaisessa, tyynessä arvokkuudessaan ja rytmissään. Nuo asennon varmat, luonteenomaiset piirteet ja vivahdukset antavat ikäänkuin välähdyksomaisen tunnun siitä, että taiteilija ei ainoastaan ole nähnyt kuvattavaa itseään, vaan myös koko hänen sukunsa - tuon esimerkillisen kulttuurisuvun, joka tämän pitäjän ja koko maakunnan niin henkisen kuin taloudellisenkin kehityksen kohoavaa tietä on aina ollut ensimmäisenä viitoittamassa ja rakentamassa ja arvovallallaan esteitä edistyksen uralta poistamassa.
Ottakaa vastaan lahjamme sen abiturienttiluokan kiitollisena tervehdyksenä, jonka nimissä olen puhunut. -
Poimintoja
Hämeen pellavapäitten yhtenä edustajana esiintyy Sinikka. Rytkönen Wetterhoffin Kotiteollisuusopiston viiden oppilaan ryhmäkuvassa, jonka Suomen Kuvalehti n:o 50, v. 1954, julkaisee. Epäilemättä Sinikka ulkonäkönsä ja olemuksensa puolesta hyvin edustaakin "vaaleata ja sinisilmäistä", "rauhallista" hämäläistä naistyyppiä.
Viime kesälomaansa muistelee nimimerkki M.O. (Marja Maija Ouni) Strömbergin Perhelehdessä n:o 4, 1954. Kirjoitukseen liittyy kuva, jossa nähdään Ahti Rytkönen ylikokkina rantakalan keitossa. Myös edellisissä vuosikerroissa, ainakin 1947, 1948, 1951 ja 1952, on sama nimimerkki esiintynyt. -
Ison-Beltin rannalta nimisessä kirjoituksessa Suomen Kuvalehden tämän vuoden 5. numerossa Ahti Rytkönen kuvailee toissa kesäistä Tanskan matkaansa ja sen mielenkiintoisia elämyksiä, joista hän myös piti esitelmän vuosikokouksessamme syksyllä 1953. Kirjoitukseen liittyy useita hyviä tekijän ottamia kuvia.
Zirkonium ja Hafnium ovat metallisia alkuaineita, jotka kuuluvat jaksoittaisen järjestelmän neljänteen eli hiiliryhmään. Zirkoniumia esiintyy luonnossa melkoisesti (2 kertaa niin paljon kuin kuparia). Hafniumia esiintyy pienissä määrin edellisen yhteydessä (Suomessa sitä tavataan mm. rapakivigraniitissa, noin 1 %).
Suomen kemistiseuran maaliskuun kokouksessa Lasse Lund esitelmöi näiden molempien alkuaineiden toisistaan erottamisesta U.S. 23.3.55), mikä on hyvin vaikea tehtävä, koska ne ovat ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia. Esitelmöitsijä kertoi myös omista tuloksistaan.
Merioikeuden opiskelua varten sai hovioik.ausk. Karl-Erik Karasvirta 120.000 mk:n apurahan Merenkulun Säätiöltä. Apurahoja jaettiin eri tarkoituksiin yli 2 milj. mk (U.S. 31.3.55). - Erkki Karasvirta suorittaa opiskelunsa Englannissa, jonne hänen on tarkoitus lähteä syyskuussa. Matka kestää n. 3 kk.
Pro gradu-kokeessa on Helsingin yliopiston matemaattisluonnontieteellisessä tiedekunnanosastossa hyväksytty mm. Onerva Äyräpää (U.S. 5.4.55), arvosanalla cum laude. Laudatuurikirjoitus on biokemian alalta ja nimeltään "Uudempia käsityksiä ribonukleiinihappojen rakenteesta".
Hämeenlinnan lyseon entisten oppilaiden yhdistys piti vuosikokouksensa koulussaan 17.4.55. Kokouksessa, jossa mm. paljastettiin koulun entisen oppilaan Eino Leinon pronssiin valettu rintakuva, toimi puheenjohtajana Enok Rytkönen - Paitsi Enokia ovat lyseon oppilaina olleet hänen veljensä Antti, Kalle, Erkki ja Heikki sekä hänen viisi poikaansa Ilmari, Talvi, Eero, Olavi ja Matti. Hämeenlinnan lyseo toimi normaalilyseona 1873 - 87. (U.S. 18.4.55.)
Helsingin kotitalousopettajaopiston uudisrakennuksen peruskiven muuraus suoritettiin 14.4.55 (U.S. 15.4.55). Opiston säätiön hallituksen puheenjohtajana Ella Kitunen piti tervehdyspuheen selostaen avarampien opetustilojen saamisen välttämättömyyttä nykyisten ahtaiksi käyneiden sijaan.
Kihlauksensa ovat julkaisseet agronoomit Anja Pöyhönen Haapavedeltä ja Erkki Laurila Vanajasta. (U.S. 1.5.55.) .
Kunniapalkintona antoi Suomen Kulttuurirahasto vuosikokouksessaan Kalevalanpäivän aattona 27.2.55 Aarne Äyräpäälle 1/2 milj. mk. "merkittävistä saavutuksista muinaistieteellisen tutkimuksen alalla sekä jatkuvaan työskentelyyn". Kunniapalkintoja jaettiin kaksi. Kaikkiaan jaettiin palkintoina ja stipendeinä 17,9 milj. mk. - H.S:ssa 28.2.55 on kunniapalkinnon saajien kuvat sekä kuva, jossa nähdään Aarne ottamassa vastaan palkintoansa rahaston esimiehen prof. Yrjö Reenpään kädestä.
Toinenkin kunnianosoitus on äskettäin tullut Aarne Äyräpään osaksi. Suomen Muinaismuistoyhdistys on vuosikokouksessaan 7.5.55 kutsunut hänet kunniajäsenekseen hänen "erinomaisista ansioistaan Suomen esihistorian syvällisenä tutkijana, tutkijapolven innostavana opettajana ja museomiehenä."
Sähkön ja kaasun käyttö Helsingin kotitalouksissa olisi kokonaiskustannusten kannalta edullisinta järjestää siten, että määrätyissä kaupunginosissa uudet asuintalot varustettaisiin pääasiassa kaasuliesin ja toisissa taas sähköliesin. Tänä on keskeisin päätelmä siinä mietinnössä, jonka kaupunginhallituksen v. 1947 asettama komitea äskettäin on saanut valmiiksi. Komitean jäsenenä on ollut mm. Unto Rytkönen, joka erääseen, kohtaan nähden on liittänyt mietintöön eriävän mielipiteensä (U.S. 30.4.55).
Enok Rytkönen kansikuvatähtenä. Suomen Kuvalehden asettama lautakunta on lehden viimevuotisia kansikuvia arvostellessaan antanut 2. palkinnon U.A. Saariselle Enok Rytkösen kuvasta lehden 10. numeron kannessa. (Suomen Kuvalehti n:o 3, 1955.)
Omenien viljelijöille ja ruuaksi valmistajille antaa Ella Kitunen hyviä neuvoja "Terveys" lehden tämän vuoden 2. numerossa kirjoituksessa, jonka nimi on "Omena on oivallista".
Ella kirjoittaa mainitun lehden jokaiseen numeroon (12 numeroa vuodessa). Viime vuonna hän on kirjoittanut mm. seuraavista aiheista: Viljasekoituksista leivottaessa. - Millä täydennämme säilykeruoan. - Oikein maustettua ruokaa. - Vatsa on kipeä. Mitä nyt syödään? - Eri salaattikasvien vertailua. - Kasvisöljyistä ja öljykasveista. - Mitä on maitojauho?
Entisten oppilaiden puolesta puhui Alli Rytkönen Turun yliopiston Suomen historian professorille Einar W. Juvalle tämän pidettyä jäähyväisluentonsa 10.5.55 ennen eläkkeelle siirtymistä (U.S. 11.5.55).
Henkilötietoja (jatk.)
28.5.-55 |
Liisa Kaarina Rytkönen tuli ylioppilaaksi Jyväskylän yhteislyseosta. |
28.5.-55 |
Heikki Juhani Rytkönen tuli ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta |
|