
![]()

A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat 1954 Kesäkuu Nro 2 (11)
Matti Pöyhönen
Matti Pöyhösen vuoro on ollut jättää taakseen maallisen elämän kilvoitukset, huolet ja murheet. Mehiläisen sairaalassa Helsingissä hän oli kestänyt leikkauksen, jonka jälkeen oltiin suotuisan paranemisen toivossa, mutta muutaman päivän kuluttua, toukokuun 16. päivänä, tuli ankara kohtaus, joka nopeasti johti kuolemaan.
Matti Pöyhönen syntyi 1880 Pielisjärvellä, jossa isä, Juho Pöyhönen, silloin oli kappalaisena. Äiti Nora (Eleonora), o.s. Europaeus, oli rovasti A.J. Europaeuksen tyttäriä Liperistä. Matin ollessa kuudennella vuodella perhe muutti Haapavedelle, jonne isä tuli kirkkoherraksi.
Koulunkäyntinsä Matti Pöyhönen suoritti Oulussa. Ylioppilaaksi tultuaan hän ensin aikoi lääkäriksi, mutta vaihtoikin opintoalaa ja suoritti 1910 kandidaatti tutkinnon filosofisen tiedekunnan maanviljelys taloudellisessa osastossa, pääaineinaan maanviljelysoppi ja maanviljelystalous.
Jo kodistaan oli Matti Pöyhönen saanut perinnöksi oikeata maahenkeä ja korkeita nuorisonkasvatusperiaatteita. Nämä yhdessä perusteellisten opintojen kanssa muodostivat hyvän pohjan hänen yhteiskunnalliselle toiminnalleen. Hän oli opettajana Kuusamon, Sodankylän ja Haapaveden kansanopistoissa yhteensä lähes kolme vuosikymmentä. Haapaveden yhteiskoulussa - Pohjois-Pohjanmaan ensimmäisessä maaseutuoppikoulussa - hän toimi rehtorina ja opettajana 6 vuotta, Haapaveden kotitalousopistossa hän oli opettajana ja myöhemmin samalla johtajana yli kaksi vuosikymmentä. Pohjolan osakepankin Haapaveden konttoria hän hoiti 4 vuotta. Tässä luetellut toimet olivat osaksi samanaikaisia.
Haapaveden kotitalous opiston Nora Pöyhönen perusti kasvitarhakoulun nimisenä 1893 Haapaveden pappilaan. Se on laatuaan ensimmäinen Pohjoismaissa. Rovasti Pöyhösen kuoltua se siirrettiin Alamaan maatilalle. Tämä oppilaitos (nyk. nimeltään emäntäkoulu) on koko aikansa ollut Pöyhösen perheen johdossa ja hoidossa. Äitinsä ja sisariensa hengessä on Matti Pöyhönen jatkanut Alamaalla heidän työtään ja hän on vuorostaan saanut työtovereikseen ensin puolisonsa ja sitten kaksi tytärtään ja vävyn. 70 vuotta täytettyään hän jätti johtajantoimen puolisolleen, mutta senkin jälkeen hän on kiinteästi ollut mukana koulun toiminnassa - suunnitellen, järjestäen ja rakentaen - aina viimeisiin päiviinsä saakka.
Kotikunnassaan ja läänissään Matti Pöyhönen oli keskeisimpiä luottamushenkilöitä (oli mm. kunnanvaltuuston jäsen, manttaalikunnan puheenjohtaja ja Oulun läänin talousseuran työvaliokunnan jäsen ja seuran kunniajäsen) ja hänen asiantuntemustaan käytettiin hyväksi erilaisissa laajakantoisissa uudistushankkeissa. Myös sukulaisten yhteisiin asioihin ja pyrintöihin häneltä riitti aikaa ja harrastusta. Siitä tarkemmin eri kirjoituksessa.
Monien eri laitosten ja järjestöjen osalle jakaantui Matti Pöyhösen toiminta, mutta kannattavana ja kokoavana eriaatteena siinä on havaittavissa pyrkimys kulttuurin , etenkin hänen pohjoisen kotiseutunsa ja maakuntansa maalaisväestön henkisen ja aineellisen kulttuurin kohottaminen ja lujittaminen. Tämä ylevä periaate yhdistää hänen elämäntyönsä ehyeksi kokonaisuudeksi
Matti Pöyhönen ja yhdistyksemme
Tässä Matti Pöyhösen muistonumerossa on aiheellista luoda katsaus sukuyhdistyksemme esihistoriaan ja alkuvaiheisiin.
Rovasti A.J. Europaeuksen pappilassa Liperissä yhteisymmärrys, sopusointu ja rakkaus yhdistivät kaikki perheen jäsenet toisiinsa. Kun tämän kodin lapset hajaantuivat ja perustivat omia koteja eri puolille Suomea, säilyi heissä edelleen. läheisen yhteenkuuluvaisuuden tunne, jota osaltaan ylläpitivät jatkuva kirjeenvaihto ja silloin tällöin myös henkilökohtaiset tapaamiset. Näissä uusissa kodeissa yleni monipäinen serkkuparvi - Adden, Natalian, Teklan, Hannan, Noran ja Matin lapset. He joutuivat melkein kaikki suorittamaan opintoja Helsingissä, toiset aikaisemmin toiset myöhemmin, toiset lyhyemmän toiset pitemmän ajan. Siellä oli Matti Äyräpään, herttaisen enon ja sedän, koti keskeinen kohtaamis- ja kokoontumispaikka.
Matti Äyräpää kuoli 15.10.28 ja viikkoa myöhemmin pidettiin hautajaiset. Sukua oli kokoontunut läheltä ja kaukaa saattamaan häntä hänen viimeisellä matkallaan. Myöhemmin samana päivänä kokoontuivat sukulaiset Hansa hotelliin. Läsnä oli vainajan sisar Tekla Valtavuo sekä kahden seuraavan polven jäseniä parisenkymmentä henkeä. Vietettiin iltaa yhdessä muistellen pois menneitä ja poissa olevia sekä keskusteltiin keskinäisen yhteyden vireillä pitämisestä ja vahvistamisesta. Matti Pöyhönen ehdotti, että Nora Pöyhösen 80-vuotispäivän yhteydessä seuraavana kesänä pidettäisiin sukukokous Haapavedellä. Enok Rytkönen otti ryhmäkuvan ja laati tilaisuudesta pöytäkirjan.
Nora-tädin syntymäpäiville 16.7.29 saapuikin sukulaisia: Tekla Valtavuo, ainoa jälellä oleva päivän sankarin sisaruksista, miehensä kanssa, sekä nuorempia kymmenkunta, siis ei kovin paljoa. Paikkakuntalaisia ja muita vieraita onnittelijoita oli sitävastoin erittäin runsaasti ja koulu tietysti myöskin juhli perustajaansa ja pitkäaikaista johtajaansa. Oli hauskaa ja mielenkiintoista saada olla, kaikessa tässä mukana. Pidettiinhän joku "suku-istuntokin", kai seuraavana päivänä, mutta varsinaiseksi sukukokoukseksi sitä ei voi sanoa.
Sukukokousajatus jäi nyt hautumaan lähes kahdeksi vuosikymmeneksi. Kun se taas tuli esille, oli ansio siitä jälleen Matti Pöyhösen. Eräiden muiden kanssa neuvoteltuaan, lähetti hän sukulaisille kiertokirjeen, joka ansaitsee tulla tähän melkein kokonaan jäljennetyksi.
"Haapavesi 10.5.48.
Europaeus-Äyräpää-suvun keskuudessa on herännyt ajatus sukukokouksen pitämisestä ensi kesän aikana Haapaveden emäntäkoululla. On suunniteltu siihen osanottajiksi rovasti A.J. Europaeus'en jälkeläiset perheenjäsenineen, joita nykyään on, nuorimmatkin lukuunotettuina, yhteensä 115, Lisäksi tulevat vielä kasvatit ja lapsipuolet, joita joillakin suvun jäsenillä tiettävästi myöskin on. Kokouspaikaksi ehdotetaan Haapavettä, huolimatta siitä että useimmilla suvun jäsenillä on sinne verrattain pitkä matka, mutta siellä ollaan tilaisuudessa tutustumaan suvun erään huomatun jäsenen, Nora Pöyhösen, elämän työhön, Haapaveden emäntäkouluun. Nora Pöyhösen l00:s syntymäpäivä, jos hän olisi elossa, sattuisi heinäkuun 16 päiväksi. Käytännöllisistä syistä ehdotettaisiin kokous kuitenkin alkavaksi lauantaina heinäkuun 31 päivänä ja jatkuvaksi sen mukaisesti kuin hyväksi havaitaan.
On ollut myös puhetta oman sukuyhdistyksen perustammisesta, mistä kokouksessa voitaisiin päättää.
Pyytäisimme suvun arv. jäseniä mahdollisimman pian ilmoittamaan mielipiteensä kokouksesta, sen paikasta ja ajasta sekä myös sitovasti osanotostaan kokoukseen. Haapaveden emäntäkoululla oltaisiin valmiita erikoisen mielellään järjestämään kokouksen pito koulun suojiin.
- - - Osanottomaksu koetetaan järjestää mahdollisimman pieneksi.
Sukulaisterveisin
Irja. ja Matti Pöyhönen."
Heinäkuun puolivälissä saivat sukulaiset vielä uuden kirjeen, jossa varmennettiin kutsu sukukokoukseen. "Ilmoittautujia on kyllä odotettua vähemmän, ainoastaan 26", sanotaan siinä, "mutta sehän ei estä kokouksen pitoa." Lisäksi annetaan kirjeessä tietoja linja-autojen kulusta.
Ennalta määrättyä päivänä, lauantaina heinäkuun viimeisenä, alkoi sukukokous Haapaveden Alamaalla. (Parempi nimitys olisi sukupäivät, koska kokous kesti useampia päiviä.) Osanottajia kertyikin 36. He edustivat kolmea eri sukupolvea. Vanhimpaan polveen kuului 14, keskipolveen 16 ja nuorimpaan 6 henkeä. Noran perikuntaa oli 17 ja muita (Adden, Natalian ja Teklan perikuntiin kuuluvia) 19 henkeä. Klo 17 syötiin päivällinen, jonka aikana Matti Pöyhönen piti puheen toivottaen vieraat sydämellisesti tervetulleiksi. Aarne Äyräpää vastasi vieraiden puolesta ja lausui ilonsa siitä, että sukukokousajatus nyt vihdoinkin toteutuu. Välittömästi tämän jälkeen valittiin kokouksen puhemieheksi Matti Pöyhönen ja sihteeriksi Liisa Pöyhönen, Kokouksen ikäpresidentiksi todettiin Selma Pankakoski. - Päivällisen jälkeen oli sauna ja saunakahvi. Senjälkeen hajaannuttiin yölevolle, miehet "punaiseen rakennukseen", naiset uuden rakennuksen oppilashuoneisiin.
Seuraavana päivänä sunnuntaina syötiin aamiainen klo 9, jonka jälkeen mentiin linja-autolla kirkkoon, Jumalanpalveluksen jälkeen puhemies ja ikäpresidentti laskivat sankarihaudalle kukkia. Klo 12 oli yhteinen kahvitilaisuus oppilaiden kanssa ruokalassa. Oppilaskuoro lauloi ja kaksi oppilasta esitti kanteleensoittoa.
Samana päivänä tai maanantaina käytiin uudella hautausmaalla, jossa lepäävät Juho ja Nora Pöyhönen sekä heidän vierellään Väinö, Maiju ja Elsa. Sukuyhdistysasiaa käsiteltiin luonnon helmassa, Suvitarhassa, luultavasti maanantaina. Yksimielisesti päätettiin perustaa yhdistys, jonka jäseniksi tulisivat rovasti A.J. Europaeuksen jälkeläiset puolisoineen. Valittiin myös toimikunta asiaa eteenpäin viemään.
Sunnuntain, maanantain ja tiistain kuluessa oli lukuisasti esityksiä (pakinoita, puheita, esitelmiä), jotka koskivat sukua ja sen jäseniä. Niitä pitivät Matti Pöyhönen, Selma Pankakoski, Aarne Äyräpää, Ahti Rytkönen ja Toivo Valtavuo.
Nopeasti vierähti aika "virallisten" tilaisuuksien ja rattoisain seurusteluhetkien vaihdellessa Alamaan suurissa suojissa ja pitkillä pihoilla, ja odottamattoman pian - niin tuntui - olivat edessä haikean eron hetket. Vieraat hajaantuivat mikä mihinkin ilmansuuntaan. Saattajat koettivat parhaansa mukaan portilla omatekoisilla humoristisilla lauluilla lievittää lähtijäin ikävää.
Näin oli tämä "kaikkien aikojen sukukokous" päättynyt. Suuremmoisesti olivat Irja ja Matti, Liisan ja Anjan avustamina, järjestäneet päivien käytännöllisen puolen. Myös koulun oppilaat hoitivat hyvin oman osuutensa. Kaikki sujui loistavasti, nuottien mukaan. Ei mitään hätää eikä hoppua näkynyt, kaikki tuntui käyvän ikäänkuin itsestään, ilman mitään vaivaa. Mutta siinäpä se taito näkyykin.
Pöytäkirja kiteyttää viimeisessä pykälässään kokouksen jälkivaikutelman seuraaviin sanoihin: "Sukukokous oli sujunut kauniin sään ja erittäin iloisen mielialan vallitessa, Kaikille jäi varmaan mieleen toivomus, että pian taasen voitaisiin kokoontua samoissa merkeissä."
Uusi sukuyhdistys alotti reippaasti toimintansa. Marraskuussa oli sääntöehdotus valmis ja se hyväksyttiin Hanna ja Aarne Äyräpään luona pidetyssä kokouksessa. Samassa tilaisuudessa Matti Pöyhönen piti esitelmän Nora Pöyhösestä ja hänen koulustaan. Kokouksen loppuosa muodostui kunnianteoksi ja kiitollisuuden osoitukseksi Matille, Irjalle ja tyttärille, jotka kaikki olivat saapuvilla.
7.3.49 Oikeusministeriö vahvisti sääntömme. Niiden pohjalla on yhdistyksen toiminta saanut vakiintuneet muodot.
Yhdistyksen hallitukseen on Matti Pöyhönen aina uudelleen valittu jäseneksi, vaikkakaan hän ei pitkän välimatkan vuoksi ole paljon voinut kokouksiin osallistua.
Viime helmikuussa Matti oli Helsingissä käymässä ,ja lupasi saapua sunnuntaina 21. päivänä pidettävään hallituksen kokoukseen. Hänen piti kumminkin palata kotiin Haapavedelle luultua aikaisemmin. Ennen lähtöään hän puhui siitä, että taas pitäisi saada suku koolle Alamaalle ja pyysi, että asia otettaisiin käsiteltäväksi sunnuntain kokouksessa.
Lähes kolme kuukautta myöhemmin levisi äkkiä, odottamatta, tieto, että Matti Pöyhönen oli lähtenyt sinne, mistä ei palata takaisin.
Surusanoman kuullessaan muistelivat ne, jotka kuusi vuotta sitten olivat mukana Haapaveden Alamaalla, niitä valoisia ja kirkkaita päiviä, jolloin alettiin kuin yhden perheen jäseninä ja jolloin yhdistyksemme pantiin alulle pysyväiseksi yhdyssiteeksi välillemme.
Yhteisille pyrinnöillemme on Matti Pöyhösen poismeno korvaamaton tappio. Me kaipaamme hänessä hyvää ja luotettavaa ystävää, yhdistyksemme isää.
Matti Pöyhösen hautajaisissa Haapavedellä toukokuun 24. päivänä laskettiin yhdistyksen puolesta arkulle seppele ja esitettiin adressi.
Yhdistyksen uutisia
Vuosikokous pidetään Helsingin normaalilyseossa, Ratakatu 4, sunnuntaina syyskuun 26. päivänä klo 12. (Hallitus kokoontuu samassa paikassa klo 11.) Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. - Vuoden 1952 vuosikokoukseen jäseniä kehoitettiin tuomaan sukumuistoja nähtäviksi ja esiteltäviksi. Tulos oli odottamattoman mielenkiintoinen (katso viime vuoden "Sukusanomat" n:ot 1 ja 4-5). Tällä kertaa pyydetään, että mahdollisimman monet toisivat mukanaan jonkun vanhan kirjeen, vanhan kuvan, vanhan kirjan tms., johon liittyy joku läheinen muisto. Muusta ohjelmasta mainittakoon sukua koskeva esitelmiä sekä tietysti yhteinen kahvi ja seurustelu. Saapukaa .joukolla. - Merkitse jo nyt kokouksen aika muistikirjaasi, jotta se ei unohtuisi, sillä muuta kutsua ei lähetetä,
"Sukusanomien" irtonumeroita on saatavana. Hinta on 20 mk (kaksoisnumeroista 40 mk) jäseniltä ja 30 mk (kaksoisnumeroista 60 mk) muilta.
"Sukusanomien" jakelu. Lehteä me on lähetetty vain yksi kappale jokaiseen perheeseen. Luonnolliselta ehkä tuntuisi, että lähetettäisiin useampia kappaleita, jos perheeseen kuuluu useampia yhdistyksen jäseniä. Mutta jos näin meneteltäisiin, joutuisivat "ylimääräiset" kappaleet varmaan suoraa päätä paperikoriin. Koska kumminkin voi olla perheitä, joissa halutaan säilyttää "Sanomia" esim. lasten varalle, on hallitus päättänyt, että jokainen tällainen perhe saapi maksuttomasti sikäli kuin varastoa riittää, kutakin numeroa (korkeintaan) niin monta kappaletta kuin perheessä on yhdistyksen jäseniä, edellyttäen että tätä pyydetään. Pyyntö on vuosittain uudistettava. Viime vuodenkin numeroita voidaan vielä lähettää.
Lahjoitus. Nora Pöyhösen perikunta Haapavedellä on yhdistyksellemme luovuttanut 15 kappaletta rovasti A.J. Europaeuksen saarnoja sekä kirjeen, jonka Aleksandra von Dohrdet (o,s. Europaeus, s. 1809, k. 1889) on kirjoittanut Tekla Europaeukselle (sittemmin Valtavuo) vuonna 1873. Lahjoitus on arvokas lisä arkistoomme.
Poimintoja
Sodankylän kansanopisto alkoi toimintansa vuonna 1923, luultavasti marraskuun alussa, jolloin Matti Pöyhönen tuli sen johtajaksi. Samaan kansanopistoon joutui opettajaksi Irja Kaulio. Seurauksena oli, kuten hyvin saattaa arvata, kihlaus.
Häät vietettiin joulukuun 21 päivää 1924 morsiamen kodissa Ollilan kansakoululla.
Häitten jälkeen nuorta paria odottivat virkatehtävät Sodankylässä ja tietysti yhteisen kodin kuntoon paneminen.
Kuukausi häitten jälkeen Matti kirjoitti Viipurin sukulaisille kirjeen. Se julaistaan tässä alempana, koska se antaa tietoja hänen ja Irjan elämästä ja oloista Sodankylässä.
Ollila sijaitsee siinä kapeassa pussissa, joka Suomen alueesta ulkoni Terijoen kohdalta kaakkoon päin Rajajokeen asti. Ollilan kansakoulu, siihen aikaan Suomen kaakkoisin koulu, oli lähellä pussin pohjaa. Irjan vanhemmat, jotka siinä toimivat opettajina, olivat siis tavallaan suomalaisen sivistyksen äärimmäisiä ulkovartijoita kaakossa. Matin äiti Nora Pöyhönen oli omalla alallaan etuvartiotyössä, sillä hänen talouskoulunsa Haapavedellä oli kasvitarhaviljelyksen pohjoisin tukikohta.
Sodankylän kansanopisto puolestaan oli siihen aikaan, ja kai vielä paljon myöhemmin, maamme pohjoisin kansanopisto, joten Irja ja Matti joutuivat vuorostaan jatkamaan edellisen polven työtä suomalaisen kulttuurin uloimpina vartijoina ja tienraivaajina.
Irja ja Matti Pöyhösen kirje Sodankylästä Viipurin sukulaisille 1925:
"LAPIN KANSANOPISTO
Sodankylä, tammikuun 20 p. 1925
Rakkaat sukulaiset!
Monet ja hartaat, vaikkakin tosin myöhästyneet onnittelumme Anton-enon juhlapäivien johdosta! [1) Anton Valtavuo täytti 75 vuotta 12.1.25.] Suottehan myöhästymisen anteeksi meille pitkämatkaisille lappalaisille.
Meillä on ollut paljon touhua pienen kotimme kuntoon laittamisessa. Saimme aluksi olla jotensakin ilman huonekaluja, ja kun ne sitten saapuivat ja olimme saaneet ne paikoilleen, tulivat sähkötyömiehet ja seinäpahvien laittajat, joten kaikki meni taas aivan ylös alasin. Mutta nyt alkaa vähitellen kaikki olla paikoillaan ja hyvin olemme tyytyväiset pesäämme vaikka se vielä onkin hiukan puutteellinen. Pahin puute on ettei ole keittiötä, mutta toimeen on senkin puolesta hyvin tultu. Ja elämä tuntuu kaikin puolin hyvin laatuun käyvältä. Aika tuntuu vaan aivan käsistä karkaavan, kun opistotyö vaatii siitä tietysti osuutensa ja tämä uusi ja outo kotielämä samoin.
Joulu-ajan olimme Alamaalla. Oli hauskaa että Mammakin oli aika virkkuna, jaksoi koko ajan olla mukana seurassamme, vieläpä pistäytyä kerran naapurissakin. Oli kuulema ensimäinen visiitti kesällisen sairauden jälkeen. Hautausmaalla käydessämme oli hän myös mukana. Talvi oli muuten Haapavedellä melkein yhtä leutoa kuin siellä etelässäkin, joten maat olivat paljaana ja jäihin alkoi ilmestyä sulia paikkoja.
Täällä Lapissa on sen sijaan täysi talvi, vaikka lauhanpuoleinen. On meillä sentään ollut tässä kuussa yksi 30º:n pakkanenkin ja lunta alkaisi olla vaikka poiskin antaa. Olimme eilen Heikinpäivillä Magneettisella observatoriolla [2) Sodankylän magneettinen observatorio, suom. tiedeakatemian alainen, perustettu 1914; ensimmäinen johtaja maisteri Heikki Hyyryläinen.] täältä 7 km, ja jouduimme niin sakean lumimyrskyn käsiin että eipä nähnyt monta metriä ympärilleen. Kyllä tunsi taas olevansa Lapissa. Takaisin palatessa oli myrsky settunut ja kirkkaat revontulet valaisivat kuten hyvänpuoleinen kuutamo. Kaunis ja suurenmoinen tämä Lapin talvi vaan on, ei tätä kernaasti siihen etelän sumuun ja kosteuteen vaihtaisi.
Lähetän tässä mukaan valokuvan, jonka matkan varrella otimme. Matka Rovaniemeltä tänne Sodankylään, 130 km, meni hyvin ja oli meillä erittäin ihana matkailma koko ajan, pakkasta juuri riittävästi ja aivan tyyni. Toista vuorokautta saimme yhteenmenoon olla matkassa.
Lukukauden alotimme 7 p. t.k. joten pari viikkoa olemme jo työn touhussa olleet. Pian se aika kuluukin ja ennen pitkää on taas kesä käsissä, Silloinhan sitä toivoisi taas pääsevänsä etelässäkin käymään, ja hauskaa olisi siellä tavata.
Hyvästi tällä kertaa! Hyvää vointia ja monet sydämelliset terveiset Teille kaikille!
Irja ja Matti."
Jean Europaeuksen muistelmia
Suomentanut Ahti Rytkönen
(Jatkoa)
Saatuaan kuulla, että olin lähtenyt rantaan päin, sanoivat sotamiehet: "Luojan kiitos, että on mennyt tiehensä, hyvä mies on hän meille ollut. SääIi, jos hänetkin olisi pitänyt tappaa! Katsokaapa, lapsukaiset, täällä ei mihinkään kosketa." Eikä minulta tosiaan mitään hävinnyt.
Kuinka on ymmärrettävä siirtolaisten ihmisystävällinen esiintyminen, siirtolaisten, jotka yleensä janosivat kostoa ja verenvuodatusta?
Sairaalasta siirtolaiset vapauttivat kaikki potilaat, jotka alkoivat kulkea remputtaa pitkin puistikkoja ja kasvitarhoja. Monet menivät kotiinsa, mutta liittyivät seuraavana aamuna kapinallisiin.
Me näimme koko mellastavan joukon tulevan suoraan rannalle, Sieltä lähti kaksi miestä ratsain pyrkimään ylitse. Muutamat muut koettivat puolilahoilla aluksella päästä meidän puoleiselle rannalle. Sanoin hyvästit vaimolleni, joka voi pahoin ja yritin juosta, mutta henkeni salpautui ja olin vähällä kaatua. Kapteeni Kostyres otti minua kainalosta ja työnsi eteenpäin sanoen: "Herran tähden, juoskaa, muuten sotamiehet saavuttavat teidät." Sitten hän palasi vaimoni luokse ja koetti rauhoittaa tätä selittämällä, että minä kyllä. ennättäisin kauas ennenkuin sotamiehet saapuvat.
Kostyrev oli varma siitä, ettei häneen kajota, koska hän kuului sotilassiirtolaan ja koska hän työnjohtajan ominaisuudessa useasti oli joutunut valvomaan sotamiesten etuja. Mutta niin ei käynyt. Sotamiehet kävivät ensiksi itkevän vaimoni kimppuun, mutta piirittivät sitten Kostyrevin, syyttivät häntä siitä, että oli vienyt minut joen yli, ja uhkasivat ottaa hänet hengiltä, ellei hän ilmaise, mihin päin olin paennut. Hän viittasi Teremetsin kylään, kenraali Kleinmichelin maatilaa kohti, ja johdatti heidät sinne, Siellä hän etsi minua eri vajoista antaakseen minulle pakenenisaikaa ja palasi jälleen vaimoni luo. Tämä oli jäänyt rannalle keskelle sotamiesjoukkoa, joka uhkaili häntä kuolemalla.
- Armahtakaa minut, edes syyttömän lapsen takia.
- Olemme jo monta tuollaista kakaraa heittäneet Olhavaan, vastasi hänen vieressään istuva itävaltalaisen rykmentin sotamies.
- Antakaa minulle; hyvät ihmiset, edes vettä juodakseni!
- Jopa jotakin, eukkonen, oletko järjiltäsi vai tahdotko kuolla?
Mutta kun hän yhä hartaammin pyysi; toivat he hänelle vettä veneestä löydetyllä kauhalla. Kun sotamiehet näkivät, ettei hän saanut kuvetusta eikä suonenvetoa, joivat hekin kylläkseen.
Sitten sotamiehet palasivat esikuntaan kapteeni Kostyrevin kanssa, jota eivät sitoneet. He määräsivät hänet aliupseeri Krasnikovin apulaiseksi ja seuraavana päivänä päällikökseen.
Sillä välin minä ja Masalin, juostuamme parisen virstaa, olimme niin väsyneet, että meidän piti pysähtyä lepäämään edes neljännestunniksi. Minä panin päälleni Bogdanovin jättämän sotamiehen sinellin. Apteekkari pukeutui kyytimiehen viittaan.
Jatkaessamme pakomatkaa molemmat edellämainitut ratsumiehet melkein tavottivat meidät. Jälleen ihmettelimme heidän menettelyään, kun he eivät ottaneet meitä kiinni, vaikka harvassa pensaikossa emme voineet minnekään piiloutua. [Kapinallisten suhtautumista Europaeukseen valaisee. ja selittää osaltaan seuraava pappi Vojinovin (joka myös on kirjoittanut samasta heinäkuun kapinasta) maininta: "Niihin aikoihin alkoi kiniini tulla tunnetuksi vilutaudin lääkkeenä ja sitä käytettiin erinomaisella menestyksellä Kun sotamiehet, jotka vanhin lääkäri Europaeus oli parantanut vilutaudista tällä aineella, etsivät häntä, muistelivat he kiitollisina saamaansa hoitoa ja toivoivat, että hänen onnistuisi paeta ja piiloutua, koska he eivät voineet mennä takuuseen hänen hengestään, jos hän joutuisi heidän käsiinsä.] Loppuun väsyneinä saavuimme vihdoin Podberezjeen.
Ratsumiehet palasivat rannalle jääneen joukon luo. Riemuiten he jo kaukaa heiluttivat minun ja apteekkarin univormutakkeja vakuuttaen, että me olimme ottaneet myrkkyä ja makasimme muodottomiksi pöhöttyneinä eräässä rotkossa. "Niin heille pitikin käydä", oli vastaus.
Vaimolleni sotamiehet olivat jutelleet, että ellei tänään, niin ainakin huomenna he pistäytyvät maatilanomistaja Litvinovin luona ryöstääkseen tai tappaakseen hänet, koska hän on rikas ja kohtelee ihmisiä tylysti. Sotamiesten poistuttua vaimoni jollakin tavoin pääsi lähtemään Litvinovin luo, jolle hän kertoi kaiken kuulemansa. Vajaassa tunnissa Litvinovilla oli kaikki ajoneuvot valjastettuina. Niihin hän sijoitti sekä oman suuren perheensä että vaimoni lapsineen ja täti-vanhuksineen ja lisäksi erilaisia ruokatavaroita. Niin lähdettiin ajamaan, matkan määränä Pietari. Mutta kun Litvinov oli kolerakomitean jäsen, hänet pidätettiin Ušakin kylässä eversti Vereštšaginin maatilalle. Hänet luvattiin päästää vapaaksi, ellei kukaan sairastuisi koleraan kolmen vuorokauden aikana; muussa tapauksessa hänet tapettaisiin. Vaimolleni sanottiin: "Sinua, hyvä muori, emme tunne. Mene, minne tahdot." Mutta kun Litvinov ei voinut tai ei halunnut antaa vaimolleni ainoatakaan ajoneuvoistaan, oli tämän pakko kääntyä Veroštšaginin puoleen ja pyytää edes kärryjä Pietariin asti. "Olisin valmis tekemään hyväksenne kaiken, erittäinkin siitä syystä, että tunsin aikanaan isävainajanne Telešovin, mutta minunkin väkeni on lakannut tottelemasta. Voin ainoastaan toimittaa teille kyytimiehen, johon voitte täydellisesti luottaa." Sillä välin hän käski tarjota Litvinovin perheelle ja vaimolleni teetä. Vaimoni, jota vieraanvaraisen isännän huomaavaisuus rauhoitti, lähti yöllä Pietariin. Yht'aikaa hänen kanssaan matkustivat Ižoraam asti sotamiesten lähetit vakuuttamaan keisarille uskollista alamaisuutta sekä tekemään ilmoitusta "kavaltajien ja myrkyttäjien" tappamisesta. Lähettejä ei päästetty Tsarskoje Seloon, vaan heidät pidätettiin Ižorassa.
Vaimoni täytyi lähteä Pähkinälinnan tietä, koska silloin ei päästetty suoraan Pietariin. Henkisesti lamaantuneena ja ruumiillisesti nääntyneenä hänen piti muutamia kertoja pysähtyä ruokkimaan ja kapaloimaan lasta, vieläpä Nevskin prospektilla, niin että ohikulkijat katselivat häntä kuin mielipuolta. Pietariin saavuttuaan hän asettui Pietarin komission puheenjohtajan, todellisen valtioneuvoksen Dolinskin huvilaan, jossa häntä pidettiin kuin omaa tytärtä. Siellä hän ystävällisen perheen luona asui yli kaksi viikkoa, eli siihen asti, kunnes kirjeeni välityksellä sai minusta ensimmäiset tiedot. Olin muuten varma siitä, että hän oli päässyt Pietariin, koska ollessani vankina sain kyytimiehiltä, tietää, että eräissä Litvinovin ajoneuvoissa, jotka kulkivat Podberezjen kautta, istui heille tuntematon nainen lapsineen. Minun kohtalostani hän ei voinut tietää mitään.
Jatkuu.
Henkilötietoja
8.3. |
Kristina Sofia Riikosen ja Anders Teodor (Adde) Europaeuksen vihkiäisistä kulunut 75 vuotta. |
15.3. |
Piiripäällikön rouva Hilma Anita Pöyhönen täytti 60 vuotta Rovaniemellä. |
1.5. |
Lääketieteen lisensiaatti Otto Erkki Rytkösen syntymästä kulunut 75 vuotta. |
16.5. |
Maisteri Matti Pöyhönen kuoli Helsingissä. |
27.5. |
Toimistovirkailija Helvi Koskinen ja sorvaaja Pekka Ouni vihittiin Pitäjänmäellä. |
29.5 |
Talousopettaja Maiju Pöyhösen syntymästä kulunut 75 vuotta. |
20.6. |
Opettajanrouva Rauha Tyrkönen täytti 50 vuotta Hauholla. |
|