A.J. Europaeuksen jälkeläisten sukusanomat
1964 Joulukuu N:o 2(43)

Lapsuudenkotini ja sen joulut
Anton Valtavuo

[ SS:n ensimmäisessä joulunumerossa (1953) on Tekla Valtavuon kertomuksiin perustuva kuvaus joulun vietosta hänen lapsuudenkodissaan Liperin pappilassa. Tässä numerossa kerrotaan, millainen oli hänen puolisonsa Anton Valtavuon (ent. nimi Rikström) lapsuudenkoti Pernajan pitäjän Riken kylässä ja miten siinä joulua vietettiin. Kuvaus on poimintoa Anton Valtavuon omakätisistä "Muistelmista" ja on siinä käytetty mahdollisuuden mukaan kirjoittajan omia sanontoja. ]

1. Lapsuudenkoti ja kotiperhe

Isäni oli kotoisin Klemis-nimisestä puolen manttaalin veroisesta perintötalosta Riken kylässä Pernajan pitäjässä. Kylän kaikki asukkaat olivat ruotsinkielisiä. Isäni isällä Anders Petterssonilla oli 8 lasta, joista 7 tuli täysi-ikäisiksi. Pojista toinen Anders Andersson peri talon. Kolmas pojista, isäni Karl Andersson, joutui räätälin oppiin. Paikkakunnan talollisilla ei tähän aikaan ollut sukunimeä, mutta jos joku pojista lähetettiin pois kotoa ammatti-oppiin, sai hän sukunimen. Näin isästäni Karl Anderssonista tuli Karl Rikström. Nimi on muodostettu kotikylän ja sen läpi juoksevan pienen virran (ström) mukaan.

Äitini Eva Gustava Abrahamsdotter oli kotoisin Liljendalista Garpomin kylästä. Hän joutui palvelukseen Pernajaan Grefbölen kylään, jossa hän sai paljon soutaa merellä, missä hänen isäntäväkensä kalasti verkoilla ja nuotilla. Eräiden vuosien kuluttua hän sai palveluspaikan Hardomin kylässä. Siellä häneen tutustui isäni, joka oli siellä räätälinopissa, ja seuraus oli, että joutuivat 1841 avioliittoon. Isäni oli syntynyt 1818 ja äitini 1816.

Talojen mailla oli kylässä mökkiläisiä. Mökkiläisasunnoista oli sekä ympäristöltään että rakennuksiltaan paras ja miellyttävin minun syntymäkotini, joka punaiseksi maalattuna, nurkat ja. ikkunanpielet valkoisina, sijaitsi Klenis-talon maalla runsaasti puolen kilometrin päässä kylästä korkealla mäellä. Lännen puolella sieltä näkyi koko Riken kyläryhmä. Idässäpäin aukeni laaja viljelysalue, jonka läpi koukerteli hopeavyönä Forsbyn joki.

Kodissani kasvoi meitä lapsia jommoinenkin parvi, ja asianmukaista lienee, että meidät tässä järjestyksessä luetellaan. Sisarusten nimet ovat (suluissa syntymävuodet): Gustava (1842), Karl (1844), Erika (1847), minä (1850), Amanda (1853; eli vain pari vuotta) ja Matilda (1856).

Isääni mainittiin "pitäjänräätäliksi". Hän suoritti ammattityötään enimmäkseen kotikylässä, mennen työpaikkaansa kello 5 aamulla ja palaten kotiin kahdeksan tienoissa iltasella. Toisinaan hänellä oli työtä kotosalla. Mutta usein hän sai työansiota kotikylän ulkopuolellakin. Joskus hän ompeli viikkomääriä jossakin suuressa kartanossa. Työtä häneltä ei puuttunut, vaan ansio ei liene suuri ollut. Aikaisempina vuosina oli hänellä työssään apuna räätälinkisälli. Myöhemmin hänen käyttäessä tyttäriään räätälintyössä, ei enää tarvittu vierasta apulaista.

Isä oli niitä itseoppineita kansanmiehiä, joita toisinaan tapaa maaseudulla. Vaikka hän ei ollut saanut muualla opetusta kuin rippikoulussa ja sitten räätälinopissa käynyt, oli hän omistanut hyvän kirjoitus- ja laskutaidon sekä hankkinut itselleen kunnioitettavan määrän yhteiskunnallisia ja muita yleisiä tietoja, joita hän käytti ympäristönsä hyväksi. Hän suoritti kotikylässä ja naapurikylissä sattuvia huutokauppoja, perunkirjoituksia ja perinnönjakoja. Kylän erään isännän keralla hän oli tilannut Z. Topeliuksen Helsingfors Tidningar-lehden ja tämän lakattua Helsingfors Dagbladin.

Alkuaan kotini luona ei kasvanut puita eikä pensaita, sillä kallioperä oli lähellä maan pintaa ohuen hiekkakerroksen peittämänä, vaan jo minun poikavuosinani yleni siinä puutarha eli kasvimaa, jota ympäröi rivi koivuja, pihlajia ja syreenejä, sekä vähän keskempänä karviaismarjapensaita ja joitakin omenapuita, vähän kukkia ja hiukan herneitä. Ei liene ollut isälläni aivan pieni työ hiekkamaalle tarpeellisen ruokamullan hankkiminen, puiden ja pensaiden istuttaminen ja näiden istutusten kasteleminen, kun ottaa huomioon, että tänä kaikki oli tehtävä myöhään iltasella hänen kylästä työstä palattuaan. Suuriksi kasvettuaan tekivät nämä puut ja pensaat mäellä olevan asumuksen kotoisen viehättäväksi ja hauskaksi.

Kotimäen rinteessä meillä oli pari pientä peltosarkaa ja muutamia peltotilkkuja. Niityn puutteessa eivät vanhempamme voineet pitää kuin yhden lehmän. Se sai käydä laitumella kylän metsäalueella. Yhden lehmän maidon varassa kun oli kahdeksanhenkinen perhe, niin siitä ei paljon riittänyt kullekin. Sitä paitsi oli lehmä lypsämättä kunakin talvena 3-4 kuukautta. Vain muutaman harvan kerran vuodessa pääsi äiti voita kirnuamaan ja minäkin silloin sain voileipää maistaa. Tämä oli muuten harvinainen herkku kodissani, samoin maidon juonti, sillä saatu maito oli ylipäänsä keittoihin käytettävä.

Harvoin löytää paremman lapsien leikkipaikan kuin oli kesän aikana ruohonpeitteinen sekä auringonpaisteinen kodin ympäristö. Senpävuoksi oli kylän nuoriso myös kotimäellemme rakentanut kylän yhteisen kiikun, niin suuren, kestävin ja tilavan, että siihen mahtui 24 henkeä. En ole muualla senkokoista kiikkua nähnyt. Sinne kokoontui kylän nuoriso alkukesän aikana sunnuntai-iltapuolin kiikkumaan ja leikkimään. Kiikuttaessa aina laulettiin. Myöhemmin vartuttuani minä rakensin itselleni pienen kiikun, jossa kerran, toisen pojan kanssa kilpaillen, kiikuin ympäri yhtä perin 103 kertaa. Eipä silloin nuorena päätä pyörryttänyt.

Äiti oli yleensä liikanaisen työn rasittama. Hänellä oli aina parin kolmen vuoden päästä uusi pienokainen hoidettavana ja vaatetettavana. Ensimmäisenä hän oli aamuisin liikkeellä ja illalla viimeisenä. Ennenkuin tytöt kykenivät häntä auttamaan, oli hänen yksin kaikki kotiaskareet toimitettava sekä pukutarpeita varten paljon kehrättävää, kudottavaa ja ommeltavaa. Kun isän työansiot eivät aina riittäneet perheen elatukseen, otti äiti häntä auttaakseen kutomalla vieraille. Hän otti vuosien kuluessa vähästä maksusta kutoakseen Porvoon kauppiaille suuret määrät pumpulikankaita, ja milloin hän saattoi omistan koko päivän kangaspuissa istumiseen, sai hän kudotuksi 16 kyynärää kangasta päivässä.

Kodissani oli aluksi vain 2 huonetta, tupa ja kamari. Myöhemmin rakennusta jatkettiin, jolloin siihen tuli lisäksi makuukamari ja aitta.

Karl veljeäni isä päätti varattomuudestaan huolimatta koettaa kouluttaa. Karl kävi Loviisassa ala- ja ylä-alkeiskoulun ja siirtyi sitten Porvoon lukioon. Enimmäkseen, jollei kokonaan, hänen koulunkäyntinsä kustannettiin kotoa käsin. Karl tuli ylioppilaaksi 1862 ja aikanaan filosofian kandidaatiksi, mutta kuoli nuorena.

Gustava ja Erika sisaret joutuivat palvelukseen.

Minä olin mukana kotiaskareissa, opetin muutamille ikäisilleni pojille mm. laskentoa ja lueskelin ahkerasti. Raamattua luin koko paljon, varsinkin kaikkia historiallisia kirjoja kahteenkin kertaan. Kotonani oli kappale ensimmäistä ruotsinkielistä raamatunpainosta vuodelta 1542. Sen kieli oli vanhaa Kustaa Vaasan aikuista ruotsia. Siihenkin tutustuin. Kymmenvuotisena luin John Bunyanin "En kristens resa". Andersenin sadut luin innostuksella. Kahdentoista vuotisena kuulin, että insinööri Constantin Carstensilla Forsbyn kartanossa oli kokonaiset huoneet kirjoja täynnä. Hän suostui antamaan minulle lukemista. Ja sitä sainkin riittävästi pariksi vuodeksi asti, nimittäin kaikki Shakespearen draamat, 40 luvultaan, ruotsiksi käännettyinä. Tietysti ymmärsin luettavaani vain puolittain, mutta kun ne muun ohella sisältävät paljon toimintaa, luin ne, varsinkin kaikki historialliset näytelmät suurella harrastuksella. ja nautinnokseni. Sittemmin hävitti tulipalo Forsbyn kartanon ja sen arvokkaan kirjaston.

2. Joulu

Kun talvi oli tullut ja joulun aika lähestyi, muuttui elämän meno monessa suhteessa. Pitkät pimeät illat ja aamuhämärät toivat mukanaan valaistusneuvojen käytäntöön ottamisen.

Muistini ulottuu ''siihen aikaan kun isä lampun osti''. Paitsi päreitä käytettiin meillä valonantajana ensin kotitekoista lamppua. Matalaan läkkipeltipikariin kaadettiin puuöljyä. Öljyn pinnalla uiskenteli neljän korkin kohottamana läkkipeltinen ristikko. Tämän keskellä oli reikä, josta kohosi näkyviin varta vasten valmistettu sydän. Tällainen lamppu valaisi kyllä huonommin kuin hyvä päre, vaan tarvitsi sen sijaan vähemmän hoitoa. Kun isä myöhemmin osti ensimmäisen oikean lampun, vallitsi meillä kyllä samanlainen hämmästynyt ihastus kuin Juhani Ahon kuvailemassa kodissa.

Joulun maissa ja monasti talvella muulloinkin myrskyn ajamat lumikinokset täyttivät pihan ja koko ympäristöseudun. Rappusten edessä kasvoivat kinokset usein kahden metrin korkuisiksi, ja oli niiden lävitse lapiolla luotava teitä eli käytäviä ulkohuoneisiin, kylätien veräjälle asti ja kaivolle. Viimemainittu sijaitsi mäen alla, ainakin 175 metrin päässä, ja oli tien avoinna pito sinne pyryjen aikana sangen työläs urakka.

Joulunviettoa varten ei ollut kodissani suuria valmistuksia. Me lapset teimme eheistä oljenkorsista ja ompelurihmasta joulukruunun (suomalainen nimi himmeli), joka ripustettiin kattoon pöydän yläpuolelle. Äiti valmisti maltaista harvinaisen hyvää jouluolutta. Paljoista maltaista se tehtiin ja suuressa savissa. Ison nyrkin kokoisia kiviä kuumennettiin punaisiksi ja pudotettiin saaviin ja sillä tavalla kiehutettiin vesi yhdessä maltaiden kanssa.

Jouluaattona saunassa käytyä peitettiin tuvan lattia paksulti oljilla. Tästä tavasta ei tahdottu luopua, vaikka se saattoi kylläkin olla vaarallista, sillä aina tulisijasta kuusihalkojen palaessa poukkuili hiiliä lattialle, ja monia tulipaloja on sillä tavoin syttynyt. Joulupöydälle pantiin kaksi kotitekoista kynttilää tai yksi kaksihaarainen. Sitten laulettiin jouluvirsi, isä alkajana, ja luettiin jouluevankeliumi. Mitään joululahjojen antoa ei tapahtunut kotona eikä tietääkseni kylässäkään missään, eikä siellä joulukuusta tunnettu ollenkaan. Jouluaattona piti olla tarjolla ryynipuuroa ja edes vähän paistettuja sianlihan viipaleita. Tavattoman hauska oli jouluyönä maata oljilla pöydän alle. Joulukirkkoon ei meiltä kyetty, niinkuin ylipäänsä ei talvella kirkkomatkalle ollenkaan kun ei meillä ollut hevosta, eikä ehkä riittävästi talvivaatteitakaan. Kirkko oli lämmittämätön ja sinne oli matkaa enemmän kuin 12 kilometriä. Kumminkin noustiin joulupäivän aamuna kello neljältä sytyttämään ikkunoihin kynttilät juhlan kunniaksi, niinkuin tehtiin joka talossa, niin että hevosella silloin kirkolle menijät saivat nähdä kaikki tien puolimaiset ikkunat valaistuina.

Joulun ja yleensä talven urheiluelämä oli kehittymätöntä. Hiihtoa ja luistelua ei liene kotikylässäni harjoitettu, en ainakaan siellä eläessäni nähnyt yhtään suksiparia. Eräs isän kisälleistä oli ainoa, jolla huomasin olevan luistimet. Mutta eräänä talvena, jolloin kylän viereinen niitty oli yhtenä ainoana jääkenttänä, rakennettiin sinne kiertokelkka. Harvinaisen huimaa vauhtia siinä sai kelkan pyöriessä keskipatsaan ympäri. Kun hanki alkoi kannattaa, oli eri nautinto laskea kelkalla alas kylää kohden puolen kilometrin pitkiä mäkiä, joista alkupuoli oli sangen jyrkkää.

3. Katse pohjoiseen

Vuodenajat vaihtuvat. Kun talven jälkeen taas tulee kevät, tulee toiveitten aika. Kävelin usein metsätietä, jonka korkeimmalta kohdalta mäen rinteeltä avautui puiden lomitse harvinaisen kaunis näköala pohjoiseen suuntaan. Aina tällä paikalla minussa heräsi vastustamaton halu päästä pohjoiseen. Joka kerta siinä paikassa uusiutui sama romanttinen, outo pohjoiseen ikävöiminen. Oliko tämä ehkä enteenä siihen, että kaukana pohjoisessa olin myöhemmin valmistuva elämäntehtävääni, että sieltä olin löytävä itselleni elämänkumppalin, joka kanssani uskollisesti oli jakava kohtalon myötä- ja vastoinkäymiset.

Yhdistyksen uutisia

Vuosikokous 27.9.1964

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Lepaan puutarhaopistolla. Ensi kertaa Haapaveden kokouksen jälkeen kokoonnuttiin Helsingin ulkopuolella.

Heti kokoontumisen jälkeen nautittiin lounas opiston oppilasruokalassa, jossa Antero Pankakoski toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Sieltä siirryttiin isäntäväen kotiin, jossa virallinen kokous alkoi.

Kun esimies Unto Rytkönen oli juuri äsken kotiutunut pitkältä ulkomaanmatkalta eikä sen vuoksi voinut tilaisuuteen saapua, avasi varaesimies Martti Hirvensalo kokouksen kiittäen Anteroa ja Liisaa kutsusta Lepaalle.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antero Pankakoski, joka kutsui sihteeriksi yhdistyksen sihteerin Heikki Voipion.

Kun kokous oli todettu laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi, valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Toivo Valtavuo ja Aarne Äyräpää.

Ilmoitettiin, että hallitus oli yhdistyksen uusiksi jäseniksi hyväksynyt Ville-Pekka Kyyrön, Eeva Helena Margareta Laineen ja Auri Allikki Rytkösen.

Luettiin ja hyväksyttiin yhdistyksen vuosikertomus.

Rahastonhoitaja luki tilinpäätöksen 31.12.1963 ja tilintarkastajain lausunnon. Tilit hyväksyttiin ja hallitukselle ja rahastonhoitajalle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.

Hallituksen ehdotuksen mukaisesti päätettiin pitää jäsenmaksut entisellään, eli 3 mk aikuisilta ja 1 mk alaikäisiltä jäseniltä.

Heikki Voipio esitti Unto Rytkösen eronpyynnön esimiehen toimesta. Unto Rytkönen tahtoo, selitti Heikki Voipio, todella syventyä tehtävään, jonka hän kerran ottaa suorittaakseen. Hänen virkansa vaatii kumminkin kaiken liikenevän ajan, ja siksi hän tahtoo erota. Vaikka on oltukin täysin tyytyväisiä Unton toimintaan esimiehenä, ei tahdottu vastoin hänen tahtoaan enää valita häntä uudelleen.

Uudeksi esimieheksi Martti Hirvensalo ehdotti Talvi Rytköstä ja Olavi Rytkönen Ahti Rytköstä. Molempia kannatettiin. Ahti pyysi, ettei häntä valittaisi. Talvi ilmoitti, että jos hänet valitan, ei hän tahdo kieltäytyä. Asia meni äänestykseen. Vaali toimitettiin suljetuilla lipuilla, koska salaista äänestystä oli pyydetty. Valituksi tuli Talvi Rytkönen 25 äänellä. Ahti Rytkönen sai 14 ääntä.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Ahti Rytkönen, Martti Hirvensalo, Kauko Laine, Kirsti Salminen ja Jaakko Äyräpää sekä varajäseniksi Erkki Hirvensalo, Jorma Rytkönen ja Heikki Voipio.

Tilintarkastajiksi valittiin Bette Hirvensalo ja Martti S. J. Kyyrö sekä varalle Kaarina Dehls ja Matti Äyräpää.

Sihteeri esitti hallituksen ehdotuksen sääntöjen muutokseksi ja Toivo Valtavuo oman ehdotuksensa sääntöjen 4.§:ksi. Keskustelun jälkeen asia päätettiin siirtää ensi vuosikokoukseen. Välillä on sitä edelleen valmisteltava.

Eero Rytkönen lahjoitti omasta ja sisarustensa puolesta yhdistyksen kuva-arkistolle todellisen valtioneuvoksen, tohtori Johan Jakob Europaeuksen (rovasti A.J. E:n veljen) suurikokoisen (23 x 27) kehystetyn muotokuvan. Kuva on vanhuuttaan tummunut, mutta sille antaa erityisen suuren arvon takana oleva omakätinen omistus, jolla tohtori E. on sen v. 1844 lahjoittanut äidilleen kappalaisen leskelle Maria Kristina Steenille (kuollut v. 1848).

Seurasi isäntäväen kokousyleisölle tarjoamat maukkaat kahvit. Niiden aikana luettiin Kajaanista tullut seuraava sähkösanoma: "Sukukokous, Lepaan Puutarhaopisto, Hämeenlinna. Sujukoon vuosikokous yhteenkuuluvaisuuden ja iloisen mielialan merkeissä. Tervehtien Helmi Winter, Aino Hirvensalo, Rasilon perhe."

Kahvipöytiin jaettiin äsken ilmestynyt Sukusanomat n:o 42.

Kun oli monta huoneellista kahvin innoittamaa kansaa, vallitsi vilkas puheen porina. Kaikki löysivät itselleen puhetovereita ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Vaikka ilmojen haltija oli lähetellyt sadekuuroja, joten Lepaan opistoon tutustumista ei voitu suorittaa, tuntui aika ikäänkuin loppuvan kesken. Talvi vielä kiitti isäntäväkeä kestityksestä ja kohtelusta ja toivoi, että ensi vuonna taas runsaslukuisesti kokoonnuttaisiin. (Viime vuoden kokouksellahan oli suuri yleisömenestys ja nyt oli väkeä vieläkin enemmän.)

Illan hämärtyessä hyvästeltiin ja lähdettiin.

Vuosikokouksen osanottajat
(Numerot suluissa osoittavat sukupolvea)

Herman Pankakoski (1) - Antero ja Liisa Pankakoski (2) - Matti, Pekka, Kerttu, Sirkka, Riitta, Jaakko ja Hannu Pankakoski (3) - Marja-Leena Kallio (3. Pekka Pankakosken morsian) - Pirkko ja Pentti Voipio (2) - Heikki ja Jukka Voipio (3) - Aarne ja Hanna Äyräpää (1) - Teuvo Äyräpää (2) - Paavo ja Anneli Äyräpää (2) - Anni, Kirsti ja Leena Äyräpää (3) - Karin Äyräpää (1) - Sirkka Karasvirta (2) - Veikko ja Riitta Karasvirta

Yhteensä 26 A.J. E:n perikuntaan kuuluvaa ja 1 morsian.

Ahti Rytkönen (2) - Kirsti Salminen (3) - Antti Rytkönen (3) - Talvi ja Rauha Rytkönen (2) - Leena Rytkönen (3) - Eero Rytkönen (2) - Liisa ja Kauko Leiwo (2) - Elina Leiwo (3) - Olavi ja Alli Rytkönen (2) - Kirsikka Rytkönen (3) - Matti ja Anna-Maija Rytkönen (2) - Antti, Hannu ja Olli Rytkönen (3).

Yhteensä 18.

Toivo Valtavuo (1) - Martti Hirvensalo (2) - Erkki Hirvensalo (2) - Riitta ja Eero Hirvensalo (3).

Yhteensä 5.

Irja Pöyhönen (1) - Anni Pöyhönen (1) - Liisa ja Martti Malkavaara (2) -Anja Pöyhönen (2).

Yhteensä 5.

Kuusi polvea Joukion pappeja V

(Jatkoa edellisestä numerosta)

1696. - Kesäkäräjissä kirkkoherra von Holl ilmoitti, että seurakunnassa on loisväkeä, joka ei tule tekemään työtä sen 16 hopea äyrin edestä, mikä heidän asetuksen mukaan on suoritettava ja pyysi asiassa oikeuden toimenpidettä. Erityisesti hän syytti läsnä ollutta Lauri Kiilaa siitä, että tämä oli viime vuonna työnsä jättänyt ja ylenkatseellisesti laiminlyönyt. Kun Kiila lupasi, ettei hän vastedes jätä töitään tekemättä, tyytyi kirkkoherra tällä kertaa siihen.

Samoissa käräjissä kirkkoherra von Holl ja Jaakkiman kirkkoherra kertoivat, että heidän seurakunnissaan asuu useita venäjän uskoisia, jotka eivät ole suorittaneet 1651 annetun asetuksen mukaan kirkkoherroille joka obsilta tulevaa kahdeksaa kappaa ruista, kahdeksaa kappaa ohraa, kahdeksaa kappaa kauraa ja kahta kuormaa polttopuita, ja pyysivät Oikeutta ottamaan asian tutkittavaksi. Lautakunnalle ja muillekin läsnäoleville oli kyllin tunnettua, etteivät venäläiset (= venäjänuskoiset) perheet ole maksaneet kenellekään evankeliselle papille vaan ainoastaan omilleen. Tästä päätettiin antaa kirkkoherroille pyynnöstä laillinen todistus, joka voidaan lähettää kenraalikuvernöörille, jotta hän saisi päättää, minkä verran näille kirkkoherroille on tuleva, kun - oikeuden mielestä - mitään vakinaista tätä aluetta koskevaa määräystä asiasta ei ole olemassa. Lopuksi huomautettiin kirkkoherroille, etteivät niin paljon välittäisi venäläisiltä perheiltä saatavista maksuista kuin siitä, että sopivan tilaisuuden sattuessa koettaisivat taivuttaa heitä puhtaan evankelisen uskonnon omaksumiseen.

Kirkkoherra von Holl syytti samoissa käräjissä Yrjö Antinpoika Karkiaista mertojensa ja muiden pyydystensä kokemisesta, turmelemisesta ja varastamisesta. Syytetty ei ollut läsnä, mutta veli myönsi kysyttäessä syytteen oikeaksi. Juttu lykättiin syytetyn kuulustelemista varten. (Asia olikin taas seuraavissa käräjissä esillä, mutta syytetty ei silloinkaan ollut läsnä.)

Syyskäräjissä kinasteltiin kovasti hautausmaksuista. Ensiksi kirkkoherra von Holl syytti Eskil Tuomaanpoika Vanhasta, Kesusmaan kylästä, ettei tämä tahdo suorittaa hänelle tulevaa ruumismaksua (likstol) äidistään. Vanhanen selitti, ettei hän ole kieltäytynyt suorituksesta, mutta kirkkoherra oli lyöden ja pieksäen karkottanut hänet pois pappilasta. Hän ilmoitti kyllä vievänsä lehmän, jos kirkkoherra siihen tyytyy. Kirkkoherra sanoi tyytyvänsä, jos saa sovitun lehmän käsiinsä. Vanhanen valitti, ettei ole vielä saanut hautapaikkaa äitivainajalleen. "Eihän lehmä ole vielä minulle tuotu", sanoi kirkkoherra.

Toiseksi kirkkoherra syytti entistä lautamiestä Klemet Kärpästä siitä, että tämä oli hänen tietämättään pistänyt (stoppat) lapsensa hautaan, kun muita ruumiita oli sinne asetettu. Kun kirkkoherran piti siunata hauta, näki hän lapsen ruumiin ja antoi ottaa sen ylös. Kärpänen sanoi suorittaneensa ruumismaksun kappalaiselle herra Jakobille, jolle se varsinaisesti kuuluukin, ja valitti, että kirkkoherra siitä huolimatta antoi ottaa pois hänen lapsensa ruumiin haudasta. Se oli ollut vanhassa kirkossa viikon ennen haudan siunaamista.

Kappalaisen palkkaetuihin kuului hautausmaksuna 1 taaleri 10 killinkiä talollisten ja 8 killinkiä köyhien lapsista.

Kolmanneksi kirkkoherra ilmoitti seurakunnassa olevin sellaisia, jotka eivät koskaan hänen ja hänen edeltäjänsä aikana ole olleet Herran Ehtoollisella, joten hän ei ole voinut heidän ruumiita on haudata. Rahvas sanoi kirkkoherran aina olleen heitä vastaan. Niille, jotka eivät ole osanneet lukeea, kuten Tuomas Pirhonen Änkilästä, Petter Paavonpoika Kaasinen ja Heikki Uimonen, ei hän ole antanut kirkkomaata (= hautausmaata). Samoin millekään, jotka eivät ole voineet suorittaa kirkkoherran vaatimia rahamaksuja (penningar), ei hän ole antanut leposijaa. Yhdestä suusta kaikki sanoivat, että kirkkoherra heidän pappilaan tullessaan enemmän käyttää ruoskaa kuin hyvää puhetta, niin että he eivät lopulta tiedä mitä tehdä, ja niille jotka vastedes kuolevat, eivät he voine pyytää multaa, koska heille, varsinkaan perin köyhille ja varattomille, kirkkoherra ei myönnä hautaamislupaa. "Kaikki mitä rahvas on kertonut kirkkoherran epäoikeutetusta (obefogac) menettelystä, on tullut muistiin merkityksi", sanotaan oikeuden pöytäkirjassa lopuksi. [ Tuomiokirja 1696 kesäk. 8.-13.p., sivut 2, 3 ja 3a; marrask. 6.-10.p., sivut 91 ja 92. - Vilska, main. teos, sivu 91. ]

Uusi professori

Perjantaina 6.11. valtioneuvoston esittelyssä Tasavallan presidentti myönsi Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun suomen kielen lehtorille Ahti Rytköselle professorin nimen ja arvon. (U.S. 10.11.196)

Ahdin tieteellisestä toiminnasta U.S. mainitsee seuraavaa: Työskennellyt Helsingin yliopiston Fonetiikan laitoksessa, ollut Nykysuomen sanakirjan aputoimittajana sekä vuodesta 1939 lähtien Jyväskylän Kasvatusopillisen Korkeakoulun suomen kielen lehtorina. Hän on työskennellyt erittäin ansiokkaasti suomalaisen kansanperinteen ja kansanmurteiden tallettajana ja tutkijana. Vuosikymmenien ajalta hänen kirjallinen tuotantonsa on hyvin laaja. Julkaisujen lisäksi on häneltä ilmestynyt lukemattomia artikkeleita eri lehdissä ja edelleen hän toimittaa julkaisusarjaa "Kielentutkimuksen työmaalta".

Yhdistyksemme kirjastossa olevista Ahdin teoksista mainittakoon tässä: Savupirttien kansaa 1931, 222 siv.; Tuohitorven mailta 1933, 204 siv.; Kekriä kiertämässä 1934, 61 siv.; Tuulastulilta ja karhumailta 1935, 212 siv.; Eräiden itämerensuomen tm-sanojen historiaa 1940, 187 siv.; Kansan syvistä riveistä 1946, 235 siv.

Poimintoja

Suomen Leijonan komentajamerkin on Tasavallan presidentti itsenäisyyspäivänä 1964 myöntänyt yliopistonsihteeri, kansliapäällikkö Lauri Olavi Rytköselle.

Valtion virka-ansiomerkin on Tasavallan presidentti 1964 myöntänyt Kansallismuseon osastonjohtajalle, fil.tohtori Helmer Fritiof Salmolle.

Onnellista Uutta Vuotta kaikille lukijoilleen toivottaa SUKUSANOMAT

Henkilötietoja

Yhdistyksen tiliasema 31.12.1963

Kertomus A.J. Europaeuksen jälkeläisten yhdistys ry:n.
toiminnasta ajalla 29.9.1963 - 27.9.1964

Kulunut toimintakausi oli yhdistyksen kuudestoista. Jäsenmäärä on lisääntynyt kolmella ja on nyt 95.

Yhdistyksen esimiehenä on toiminut Unto Rytkönen. Yhdistyksen hallitus on kokoontunut kolme kertaa. Kokouksissa. on käsitelty tavanomaisten hallintoasioiden lisäksi mm sääntöjen uudistusta. Myös talousasiat ovat olleet esillä, ja hallitus on päättänyt sijoittaa 1000 markkaa A-indeksitilille inflaatiolta suojaan.

Hallituksen varsinaiset jäsenet ovat olleet: Martti Hirvensalo (varaesimies), Talvi Rytkönen, Matti Äyräpää, Kauko Laine, Kirsti Salminen sekä, varajäsenet Erkki Hirvensalo, Jorma Rytkönen ja Heikki Voipio.

Yhdistyksen rahastonhoitajana on toiminut Karin Äyräpää ja tilintarkastajina Pekka Salminen ja Maunu Kitunen, varalla Bette Hirvensalo ja Martti Kyyrö. Jäsenmaksu on ollut 3,- täysi-ikäisiltä ja 1,- 16-21-vuotisilta yhdistyksen jäseniltä. Pääoma oli tilivuoden lopussa 31.12.1963 tehdyn tilinpäätöksen mukaan 1298,72 markkaa, joten lisäys vuoden aikana oli 221,32 mk.

Lepaassa 27.9.1964

Heikki Voipio
sihteeri